Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus"

Transkriptio

1 Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus

2 Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin kerran vuosikymmenessä Työryhmän jäseninä toimivat Juha Tiainen, Luke, pj. Markku Mikkola-Roos, Syke, koordinaattori ja työn moottori Antti Below, metsähallitus Aleksi Lehikoinen, Luomus Teemu Lehtiniemi, BirdLife Suomi Jorma Pessa, ELY-keskus (Pohjois- Pohjanmaa) Ari Rajasärkkä, metsähallitus Jukka Rintala, Luke Päivi Sirkiä, Luomus Jari Valkama, Luomus Työryhmää avustivat Aili Jukarainen, sihteeri Pekka Rusanen, Syke Juha Honkala, Luomus

3 Tehtävä Useiden riistalajien kantojen heikentyminen uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi vuonna 2010 synnytti tarpeen päivittää tarkastelu aiempaa useammin Metsästys-verotus kestävälle pohjalle Lisäksi linnustomme on jatkuvasti rikastumassa; siinä vaiheessa kun uudet lajit katsotaan vakiintuneiksi, on niidenkin mahdollinen uhanalaisuusstatus arvioitava Julkaisu linnutjanisakkaat

4 Uhanalaisuus mitä se on ja miksi arvioidaan? Uhanalaisuus tarkoittaa riskiä hävitä lajistosta tulevaisuudessa Häviämisriskin arviointi perustuu kannan havaittuun vähenemiseen kolmen sukupolven keston mittaisella ajalla (vaihtelee lajista toiseen noin vuotta) hyvin pieneen populaatiokokoon levinneisyysalueen laajuuteen ja muutokseen Häviämisriskiä voidaan torjua tunnistamalla uhanalaisuuden syyt ja toimimalla niiden poistamiseksi

5 Punainen lista Uhanalaiset lajit muodostavat yhdessä silmälläpidettävien kanssa punaisen listan Silmälläpidettävät lajit eivät aivan täytä uhanalaisuuden kriteerejä, mutta ne voivat ajautua uhanalaisiksi, jos myös niiden hyväksi ei toimita

6 Arviointikriteerit 1 (IUCN 2 ) Kriteeri A Populaation pieneneminen CR > 90 % (A1) tai 80 % (A2 A4) EN > 70 % (A1) tai 50 % (A2 A4) VU > 50 % (A1) tai 30 % (A2 A4) Vaihtoehdon 1, 2, 3 tai 4 mukaan: A1 Havaittu, arvioitu, päätelty tai epäilty pieneneminen, jos pienenemisen syyt ovat peruttavissa; tai A2 Havaittu, arvioitu, päätelty tai epäilty pieneneminen, kun pienenemisen syyt eivät ole vähentyneet tai peruttavissa; tai A3 Ennustettu tai epäilty pieneneminen tulevaisuudessa ( 100 v); tai A4 Havaittu, arvioitu, päätelty, ennustettu tai epäilty pieneneminen 100 v aikana sisältäen sekä mennyttä että tulevaa ja pienenemisen syyt eivät ole vähentyneet eivätkä peruttavissa. Kriteeri D Hyvin pieni ja rajoittunut populaatio D1 Lisääntymiskykyisten yksilöiden määrä on CR: < 50 EN: < 250 VU: < Lintujen arvioinnissa käytetyt 2 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto

7 Aineistot Seurannat alkaneet Maalinnuston vakiolinjaseuranta-aineisto (Luomus) 1975 Suojelualueiden lintulaskenta-aineisto (metsähallitus) 1981 Vesilintujen seuranta-aineisto (Luke ja Luomus) 1986 Saaristolintuaineisto (Luke) 1986 Petolintujen ja pöllöjen seuranta-aineisto (Luomus) 1982 Kanalintujen poikuelaskenta (riistakolmiot; Luke) 1989 Talvilintulaskenta-aineisto (Luomus) 1956/57 Maatalousympäristön pesimälintulaskenta (Luke) 2001 Tiira-havaintotietokanta (BirdLife Suomi) 2006 Faunistinen aineisto (BirdLife Suomi) 1980 Lintudirektiivin maaraportointitulokset (YM/Syke/Lintutyöryhmä)

8 Analyysi Useimmista lajeista oli käytettävissä pitkäaikaista seuranta-aineistoa, joka oli riittävä kolmen sukupolven mittaiselle analyysille Kannanmuutokset laskettiin käyttäen loglineaarista mallinnusta TRIM-ohjelmistolla

9 Tarkastelujakson pituus: kolme sukupolvea Päivitetyt sukupolven pituudet Tarkastelujakso muuttui lähes kaikilla lajeilla, yhdeksällä se lyheni, 13:lla pysyi samana ja 226:lla piteni Pisimmät tarkastelujaksot kotkilla, vuotta Kolmen sukupolven keston muutos Lajeja 0,6 0,8 5 0,9 1,1 46 1,2 1, ,6 2,0 69 2,1 2,5 15 > 2-kertaiset muutokset: lapasotka, tunturipöllö, punasotka, harmaasorsa, tukkasotka, alli, sarvipöllö, suopöllö, harmaahaikara, jouhisorsa, nokikana, pikkusirri, lapinsirri, isokuovi, käki

10 Uhanalaisarvioinnin tulos Arviointi Arvioitujen lajien määrä Uhanalaisten lajien määrä Uhanalaisten osuus % Punaisen listan lajeja Punaisen osuus % Arviointi CR EN VU NT LC NA Lajeja

11 Arviointi 2015 Muutokset viiden vuoden takaiseen Arviointi 2010 Aiempaa uhanalaisempia lajeja 67 RE CR EN VU NT LC NA Lajeja yhteensä 2015 CR EN VU NT LC NA Lajeja yhteensä Uhanalaisuus lieventynyt: 19 lajia

12 Muutosten syyt CR EN VU NT LC NA Yhteensä Ei muutosta Aito muutos Tiedon lisääntyminen Muuttunut tulkinta Uusi laji Kaikki lajit Suurin osa muutoksista aitoja Osa luokkamuutoksista johtui tulkinnan muutoksista, joista merkittävin on uudet aiempaa realistisemmat lajikohtaiset sukupolvien pituustiedot

13 Metsästettävien vesilintujen uhanalaisuus Metsähanhi VU NT NT Merihanhi LC LC LC Kanadanhanhi NA NA NE Haapana VU LC LC Harmaasorsa LC LC LC Tavi LC LC LC Sinisorsa LC LC LC Jouhisorsa EN VU LC Heinätavi EN VU LC Lapasorsa LC LC LC Punasotka EN VU LC Tukkasotka EN VU LC Haahka VU NT LC Alli NT LC LC Telkkä LC LC LC Tukkakoskelo EN NT LC Isokoskelo VU NT LC Nokikana EN LC LC

14 Metsästettävien kanalintujen uhanalaisuus Pyy LC LC LC Riekko VU NT LC Kiiruna NT LC LC Teeri LC NT NT Metso LC NT NT Peltopyy LC LC NT Fasaani NA NA NE Lehtokurppa LC LC LC

15 Pääelinympäristötyypeittäin Pääelinympäristöluokka Osuus (%) pääelinympäristön lajeista Lajeja Uhanalaiset Punainen lista Kulttuuriympäristö Kalliot Metsä Rannat Suo Avotunturi Itämeri Sisävedet Yhteensä

16 Uhanalaisuuden syyt Uhanalaisuuden syy Lajeja Talvehtimisalueilla ja muuttoreittien varrella vaikuttavat tekijät 31 Satunnaistekijät 22 Pyynti ja metsästys 22 Häirintä 14 Metsien muutokset 11 Avoimien alueiden sulkeutuminen 11 Muiden lajien vaikutus (kilpailu, taudit) 10 Kemiallinen saastuminen 8 Ilmaston muutos 6 Maatalousympäristön (peltomaiden) muutos 5 Ojitus ja turpeenotto 5 Vesirakentaminen 5 Keräily 5 Muu tunnettu syy 15 Tuntematon 6 Keskenään verrattavat luvut 37

17 Äärimmäisen uhanalaiset

18 Äärimmäisen uhanalaiset

19 Erittäin uhanalaiset

20 Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Etelänsuosirri CR EN Piekana LC EN Nokikana LC EN Räystäspääsky LC EN Riskilä LC EN Pilkkasiipi NT EN Tukkakoskelo NT EN Kuhankeittäjä NT EN Pulmunen NT EN Huuhkaja NT (VU: A2ab) EN Jouhisorsa VU EN Heinätavi VU EN Tukkasotka VU EN Mehiläishaukka VU EN Lapinsirri VU EN Karikukko VU EN Selkälokki VU EN Erittäin uhanalaiset Turkinkyyhky VU EN Merisirri VU (CR: D1) EN Sepelrastas VU (EN: D1) EN Punasotka VU EN Mustakurkku-uikku VU EN Pikku-uikku VU (CR: D1) EN (CR: D1) Sitruunavästäräkki VU (CR: D1) EN (CR: D1) Ruokosirkkalintu VU (CR: D1) EN (CR: D1) Pikkuhuitti VU (CR:D1) EN (CR: D1) Pussitiainen VU (CR:D1) EN (CR: D1) Vuorihemppo VU (CR:D1) EN (CR: D1) Lapasotka EN EN Mustapyrstökuiri EN EN Pikkutiira EN EN Etelänkiisla EN EN Peltosirkku EN EN Niittysuohaukka EN (CR:D1) EN (CR: D1) Arosuohaukka NA EN (CR: D1) Pikkusirri NA EN (CR: D1) Yhteensä 12 37

21 Vaarantuneet

22 Vaarantuneet Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Viiriäinen EN VU Valkoselkätikka EN VU Kirjokerttu EN VU Haapana LC VU Taivaanvuohi LC VU Tervapääsky LC VU Kangaskiuru LC VU Hömötiainen LC VU Töyhtötiainen LC VU Varpunen LC VU Punatulkku LC VU Pajusirkku Viherpeippo LC LC VU VU Metsähanhi NT VU Haahka NT VU Isokoskelo NT VU Keräkurmitsa NT VU Naurulokki NT VU Viiksitimali NT VU Riekko NT VU Punajalkaviklo NT VU Lapinuunilintu NT (EN: A2a) VU Ristisorsa VU VU Merikotka VU VU Sinisuohaukka VU VU Hiirihaukka VU VU Maakotka VU VU Muuttohaukka VU VU Liejukana VU VU Vesipääsky VU VU Törmäpääsky VU VU Lapinkirvinen VU VU Koskikara VU VU Rastaskerttunen VU VU Virtavästäräkki VU (CR: D1) VU (EN; D1) Pikkukultarinta VU (CR: D1) VU (EN; D1) Lampiviklo NA VU (CR: D1) Pähkinänakkeli NA VU (CR: D1) Yhteensä 36 38

23 Vakiintuneet uudistulokkaat mukaan

24 Silmälläpidettävät Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Keltavästäräkki VU NT Pohjansirkku Sinipyrstö VU VU NT NT Kivitasku VU (EN:A2ab) NT Silkkiuikku LC NT Alli LC NT Kanahaukka LC NT Kiiruna LC NT Pikkutylli LC NT Suosirri LC NT Jänkäsirriäinen LC NT Kuovi LC NT Mustaviklo LC NT Tunturikihu LC NT Merilokki LC NT Varpuspöllö LC NT Haarapääsky LC NT Tylli NT NT Helmipöllö NT NT Niittykirvinen NT NT Kuukkeli NT NT Punavarpunen NT NT Yhteensä 30 21

25 Punaiselta listalta poistetut Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Kaakkuri NT LC Sääksi NT LC Teeri NT LC Metso NT LC Luhtahuitti NT LC Rantasipi NT LC Räyskä NT LC Käenpiika NT LC Sinirinta NT LC Sirittäjä NT LC Mustaleppälintu NT (EN: D1) LC (VU; D1) Yhteensä 11

26 Missä pahimmat puuteaukot? Vesilinnut taantuneet voimakkaasti kantaa seurattava (rehevät, karut, saaristo!) Useilla suo- ja tunturilajeilla aikasarjat lyhyitä ja otoskoot pieniä Harvalukuiset lajit lisää seurantavolyymia (vakiolinjoja, pistereittejä) Erityisprojektilajit (koskikara ym.) Faunistiset havainnot Paremmat alueelliset uhanalaisuudet 2020

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Tulevan kesän laskentojen tärkeys lintujen uhanalaisarvioinnille ja lintudirektiiviraportoinnille. Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus

Tulevan kesän laskentojen tärkeys lintujen uhanalaisarvioinnille ja lintudirektiiviraportoinnille. Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Tulevan kesän laskentojen tärkeys lintujen uhanalaisarvioinnille ja lintudirektiiviraportoinnille Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Missä laskentatietoja käytetään? Lintudirektiivin ja meristrategiadirektiivin

Lisätiedot

Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010

Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys - 24.2.2011 Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskus Uhanalaisuuden arviointi Arvioidaan lajien todennäköisyyttä hävitä

Lisätiedot

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

RENGASTUSLUVAT alkaen

RENGASTUSLUVAT alkaen RENGASTUSLUVAT 1.1.2018 alkaen Y = YLEISLUPA Oikeuttaa rengastamaan: a) kaikkien lintulajien poikasia (ei hippiäisen pesäpoikasia, koska pesän tuhoutumisriski on suuri eikä räystäspääskyn pesäpoikasia,

Lisätiedot

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä

Lisätiedot

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010 Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus

Lisätiedot

Rovaniemen pesimälinnusto. Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.)

Rovaniemen pesimälinnusto. Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.) A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i t a 5 7 Rovaniemen pesimälinnusto Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.) 2012 A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i

Lisätiedot

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki Arktinen keskus Rovaniemen kaupunkilintuatlas- projekti Rovaniemi 2012 1.Johdanto Luonnon tilan

Lisätiedot

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta 11.10.2012 Matti Osara, Ympäristöministeriö Ympäristöministeriön näkökulma suurpetoihin Suurpetoja koskevat eräät luonnonsuojelulain

Lisätiedot

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista 1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella

Lisätiedot

Laskenta-aineistojen käyttö ympäristöhallinnon suojelutyössä

Laskenta-aineistojen käyttö ympäristöhallinnon suojelutyössä Laskenta-aineistojen käyttö ympäristöhallinnon suojelutyössä Markku Mikkola- Roos Kuva: Antti Below Kuva: Markus Varesvuo 1 Missä käytetään? Lintudirektiivin ja meristrategiadirektiivin toimeenpano Natura

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus

Suomen lintujen uhanalaisuus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Bird Species Juha Tiainen, Markku Mikkola-Roos, Antti Below, Aili Jukarainen, Aleksi Lehikoinen, Teemu Lehtiniemi, Jorma Pessa, Ari Rajasärkkä,

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto

Lisätiedot

Vesilinnut vuonna 2012

Vesilinnut vuonna 2012 Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO SUOMEN LINTUJEN UHANALAISUUS 2010 Kirjokerttu Sylvia nisoria siirtyi elinvoimaisesta erittäin uhanalaiseksi edellisen arvioinnin jälkeen. Lajin kanta

Lisätiedot

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.

Lisätiedot

SUOMETSÄERÄMAA-LIFE PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS

SUOMETSÄERÄMAA-LIFE PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS SUOMETSÄERÄMAA-LIFE 2002-2005-PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS Heikki Tuohimaa Johdanto Tutkimusalue jakaantuu kolmeen erilliseen osaan - Litokairaan, Olvassuohon ja Isotilansuohon, joita tässä raportissa

Lisätiedot

MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen. VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013

MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen. VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013 MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013 ESITYKSEN TEEMAT MAAKAn motiivit ja siihen osallistuminen Mitä 2012 saatiin aikaan ja mitä jäi kesken Kuinka 2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 298 Vuosaaren satamahankkeen linnustonseuranta 2011 sekä vuosien 2001-2011 yhteenveto HEL 2011-000934 T 11 00 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi raportin Vuosaaren

Lisätiedot

Kairankutsun luonto- ja linturetket

Kairankutsun luonto- ja linturetket Kairankutsun luonto- ja linturetket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin

Lisätiedot

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto

Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hallussa olevien linnustotietojen luovutus WPD Finland Oy:lle Sami Timonen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 26.3.2008

Lisätiedot

K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O - O I K E U D E L L E

K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O - O I K E U D E L L E K O R K E I M M A L L E H A L L I N T O - O I K E U D E L L E ASIA: Valitus Uudenmaan maakuntavaltuuston päätöksestä 20.3.2013 8 kohdalla (Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksen hyväksyminen) sekä Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2. Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla

Lisätiedot

Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.

Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen

Lisätiedot

Lintualtasta kaupungissa ja talvella. Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.

Lintualtasta kaupungissa ja talvella. Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3. Lintualtasta kaupungissa ja talvella Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.2013 Lintukartoituksia Suomen kaupungeissa Kajoste (1961); Tenovuo (1967),

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Lintujen alueellinen uhanalaisuus Suomessa Ari Rajasärkkä, Antti Below, Martti Hario, Aleksi Lehikoinen, Esa Lehikoinen, Teemu Lehtiniemi, Markku

Lisätiedot

KYLY:n ekopinnakisa 2012 - loppuraportti

KYLY:n ekopinnakisa 2012 - loppuraportti KYLY:n ekopinnakisa 2012 - loppuraportti Pyöräretkillä tavarat kulkevat kätevästi pyörälaukuissa mukana. Kuva kirjoittajan kevään yhteishavainnointiretkestä 22.4.2012 Haminan Pappilansaarilta. Esa Partanen

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella

Lisätiedot

Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008

Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008 Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008 Harvinaisuuksia: Pikkujoutsen Lyhytnokkahanhi Lumihanhi Amerikantavi Punapäänarsku Kyhmyhaahka Pilkkaniska Teeri Viiriäinen Jääkuikka Pikku-uikku Kaulushaikara

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2015

Linnut. vuosikirja 2015 Linnut vuosikirja 2015 Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 elinympäristöittäin Juha Tiainen, Markku Mikkola-Roos, Antti Below, Aili Jukarainen, Aleksi Lehikoinen, Teemu Lehtiniemi, Jorma Pessa, Ari Rajasärkkä,

Lisätiedot

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Kunta Hyrynsalmi Kunnan osa alue Kytömäki, Väisälä Alueen sijainti Alue sijaitsee noin 15 km:n etäisyydellä kuntakeskuksesta luoteeseen Ukkohallan matkailukeskuksen pohjoispuolella.

Lisätiedot

Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti

Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti Läntisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari MAALI-hankkeen raportti 14.3.2014 Etelä-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys ry Anniina

Lisätiedot

LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli

LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Tervetuloa mukaan Kuikan 28:een in! n säännöt 1 Alue ja aika Alueena on Lintuyhdistys Kuikan toimialue eli Pohjois-Savo tai toimialueelle erikseen rajattu alue. Kilpailuaika

Lisätiedot

Arvioinnin dokumentointi

Arvioinnin dokumentointi Arvioinnin dokumentointi Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, SYKE Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 Arviointityökalu (IUCN-editori) Arvioinnin dokumentointi

Lisätiedot

LINTUJEMME VIRALLISEN NIMISTÖN KEHITYS

LINTUJEMME VIRALLISEN NIMISTÖN KEHITYS LINTUJEMME VIRALLISEN NIMISTÖN KEHITYS Lauri Vaartaja Copyright Lauri Vaartaja 2013 Oikeus tekstisisältöä koskeviin muutoksiin pidätetään. Lupa artikkelin levittämiseen sähköisessä muodossa myönnetään.

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN ASUIN-, LIIKE-, JA TEOLLISUUSTONTTIEN HINNOITTELU 2015

KALAJOEN KAUPUNGIN ASUIN-, LIIKE-, JA TEOLLISUUSTONTTIEN HINNOITTELU 2015 KALAJOEN KAUPUNGIN ASUIN-, LIIKE-, JA TEOLLISUUSTONTTIEN HINNOITTELU 2015 Kort- Rak.- Käyt- Pinta- ASUNTOTONTIT Pohjankylä Plassi Vuokrattu 3020 14(osa) AOI½ Alanko 16:249 1000 5,00 5 000 Vuokrattu 3026

Lisätiedot

Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus

Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus Lajien uhanalaisuusindeksi elinympäristöjen muutoksen kuvaajana Valokuvat Pekka Malinen/Luomus www.luomus.fi 31.1.2017 1 www.luomus.fi 31.1.2017 2 Uhanalaisuusarvioinnin luokille annetaan uhanalaisuusindeksin

Lisätiedot

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi

Lisätiedot

Pirkanmaan tärkeät lintualueet

Pirkanmaan tärkeät lintualueet Loppuraportti MAALI-hankkeesta Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry www.pily.fi 2014 Raportin laadinta: Petri Seppälä Taitto: Teemu Rajalammi Kannen kuvat: Erkka Hindberg (tausta), Olavi Kalkko (Laukko),

Lisätiedot

Uhanalaisuusindeksi Red List Index. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus

Uhanalaisuusindeksi Red List Index. Valokuvat Pekka Malinen/Luomus Uhanalaisuusindeksi Red List Index Valokuvat Pekka Malinen/Luomus 15.11.2017 1 15.11.2017 2 Uhanalaisuusarvioinnin luokille annetaan uhanalaisuusindeksin laskennassa painoarvot LC (Least concern) = 0 NT

Lisätiedot

MERITUULI HUVILAT TOIMITUSSISÄLTÖ/ HINNASTO A KAUSI KÄYTTÖ 6.11.2014 ISOTOIMITUS

MERITUULI HUVILAT TOIMITUSSISÄLTÖ/ HINNASTO A KAUSI KÄYTTÖ 6.11.2014 ISOTOIMITUS MERITUULI HUVILAT TOIMITUSSISÄLTÖ/ HINNASTO A KAUSI KÄYTTÖ 6.11.2014 ISOTOIMITUS HIRSIRUNKO Seinähirret koneellisesti kuivattua mäntyä/ kuusta, höylä-, tai lamellihirttä, asennusvalmiina ja numeroituna

Lisätiedot

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3

Lisätiedot

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat

Lisätiedot

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO Juha Repo LUONTO-OSUUSKUNTA Tutkimusraportti 17 2006 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1. SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO VUOSINA 1997 98 JA 2006... 2 2.2.

Lisätiedot

Kauniaisten linnustoselvitys 2005

Kauniaisten linnustoselvitys 2005 Kauniaisten linnustoselvitys 2005 1 Tapio Solonen Luontotutkimus Solonen Oy Helsinki 2005 1. Johdanto Kauniaisten kaupunki tilasi 6.5.2005 Luontotutkimus Solonen Oy:ltä linnustoselvityksen Kauniaisissa

Lisätiedot

HELSINGIN KRUUNUVUORENSELÄN

HELSINGIN KRUUNUVUORENSELÄN TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KRUUNUVUORENSELÄN MUUTTAVAN JA LEVÄHTÄVÄN LINNUSTON SEURANTA VUONNA 2011 Tekijät: Rauno Yrjölä, Jorma Vickholm SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 menetelmät... 4 3 Tulokset... 8 3.1

Lisätiedot

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...

Lisätiedot

Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti

Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti Itäisen Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeät lintualueet Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti MAALI-hankkeen raportti 14.3.2014 Etelä-Karjalan Lintutieteellinen Yhdistys ry Anniina Kontiokorpi

Lisätiedot

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti

Lisätiedot

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS 2006. ESISELVITYS.

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS 2006. ESISELVITYS. TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS 2006. ESISELVITYS. Tuusulan kunta Hyvinkään lintutieteellinen yhdistys r.y. TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS, 2006. ESISELVITYS.

Lisätiedot

LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS

LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27737 KAUHAVAN KAUPUNKI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Muutoslista VALMIS 9.9.2015 RYR ADE LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS

Lisätiedot

SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS

SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS 1997 2016 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 21.9.2016 1 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola

Lisätiedot

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti

Lisätiedot

HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012

HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012 HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012 VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2012 0 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. KARTOITUSALUE JA KARTOITUSMENETELMÄT 3 3. TULOKSET 5 3.1. LEVÄHTÄVÄ LINNUSTO 5 3.2.

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2011 Markus Lampinen & Pekka Alho Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Laskennat...

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä

Lisätiedot

PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26048 PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS PUDASJÄRVI SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 3 3 SUOJELUALUEET... 6 4 KASVILLISUUDEN

Lisätiedot

Kotkan Hallan tuulivoimapuiston muuttolintuselvitys 2011

Kotkan Hallan tuulivoimapuiston muuttolintuselvitys 2011 TuuliSaimaa Oy Kotkan Hallan tuulivoimapuiston muuttolintuselvitys 2011 Kevätmuutto ja syysmuutto Ympäristötutkimus Kuitunen Luontoselvitys Kotkansiipi Kotkan Hallan tuulivoimapuiston muuttolintuselvitys

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna 1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa

Lisätiedot

Turun pesimälinnuston muutokset vuosina 1951-2001. Toimittaneet Panu Kunttu & Jarmo Laine

Turun pesimälinnuston muutokset vuosina 1951-2001. Toimittaneet Panu Kunttu & Jarmo Laine Turun pesimälinnuston muutokset vuosina 1951-2001 Turun kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO Julkaisuja 1/2002 Turun pesimälinnuston muutokset vuosina 1951-2001 Toimittaneet Panu Kunttu & Jarmo Laine Turun

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Vesistöt 40. Ahtialanjärvi Pinta-ala: 158,4 ha Kylä: Ahtiala Omistaja: Yhteinen vesialue (osakaskunnat) Status: Natura 2000 -alue, Luonnonsuojelualue LSL, Lintujensuojelu ohjelman kohde, Arvokas luontokohde

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,

Lisätiedot

TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. JÄSENTIEDOTE 1/2010

TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. JÄSENTIEDOTE 1/2010 ~ 1 ~ TURUN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS R.Y. JÄSENTIEDOTE 1/2010 KEVÄTRETKI PUURIJÄRVELLE 24.4. TLY:n perinteisen kevätretken kohde on tänä vuonna Kokemäen Puurijärvi, joka on yksi Suomen parhaista ja monipuolisimmista

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LINNUSTOSELVITYS 2013 2014 LOPPURAPORTTI

RIIHIMÄEN LINNUSTOSELVITYS 2013 2014 LOPPURAPORTTI RIIHIMÄEN LINNUSTOSELVITYS 2013 2014 LOPPURAPORTTI Riihimäen kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki PL 125, 11101 Riihimäki p. 019 758

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

Porvoon seudun maakunnallisesti arvokkaat lintukohteet

Porvoon seudun maakunnallisesti arvokkaat lintukohteet PORVOONSEUDUN LINTUYHDISTYS B N F F BORGÅNEJDENS PSLY 19 62 FÅGELFÖRENING RY. Porvoon seudun maakunnallisesti arvokkaat lintukohteet Teemu Lehtiniemi, Mauri Leivo ja Joni Sundström Porvoon seudun lintutieteellinen

Lisätiedot

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö)

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) Teerivaaran tuulivoimahanke 165 (269) 4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) 4.6.8.1 Arviointimenetelmät ja arvioinnin epävarmuudet Linnusto Hankkeen sähkönsiirtovaihtoehdot on kerrottu kappaleessa

Lisätiedot

TLY:n retki Örön saarelle

TLY:n retki Örön saarelle TLY:n retki Örön saarelle 3.-4.10. Maisema eteläkärjestä Bengtskärin majakalle päin Juhani & Paula Piekkala Turun lintutieteellinen yhdistys järjesti kautta aikain ensimmäisen retken legendaariselle Örön

Lisätiedot

MUTKALAMMIN TUULIVOIMA- PUISTO PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

MUTKALAMMIN TUULIVOIMA- PUISTO PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Prokon Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi Selvitysraportti Päivämäärä 13.5.2015 MUTKALAMMIN TUULIVOIMA- PUISTO PESIMÄLINNUSTOSELVITYS MUTKALAMMIN TUULIVOIMAPUISTO PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö Linnustoselvitys Yleiskaava-alueen linnustoselvityksen on laatinut Raimo Laurila Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen toimesta

Lisätiedot

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Mustakurkku-uikku / Jukka Haapala Ilkka Sammalkorpi SYKE/VK Markku Mikkola-Roos SYKE/LK * YM 77 Sammalkorpi,

Lisätiedot

Storträsket-Furusbacken

Storträsket-Furusbacken Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy 16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon

Lisätiedot

Ehdotus linnuston monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden huomioinnista maakuntakaavan tarkistuksessa

Ehdotus linnuston monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden huomioinnista maakuntakaavan tarkistuksessa Ehdotus linnuston monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden huomioinnista maakuntakaavan tarkistuksessa Keski- Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ry. 1. Johdanto Keski-

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996

OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996 OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996 Oulun kaupunki Ympäristövirasto Julkaisu 5/1997 Kannen kuva: Naurulokkeja. Sami Timonen Painatus: Oulun kaupungin painatuskeskus - 1997 OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT

Lisätiedot

Puola Bialowieza, Biebrza ja Varsova - Tringa

Puola Bialowieza, Biebrza ja Varsova - Tringa Puola Bialowieza, Biebrza ja Varsova - Tringa 23.5.-28.5.2017 23.5. Helsinki - Varsova - Bialowieza Pitkä kylmä jakso Suomen säässä oli viime päivinä juuri hieman hellittänyt. Samainen kylmä oli koetellut

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

Pesimälinnuston levinneisyys Pirkanmaalla

Pesimälinnuston levinneisyys Pirkanmaalla Ilkka Sahi Pesimälinnuston levinneisyys Pirkanmaalla 2006-2013 Maakunnan kartoitusprojektin (MAAKAn) loppuraportti Sisällysluettelo Osa A Miksi pesimälinnuston kartoitus Pirkanmaalle?... 1 MAAKA-projekti

Lisätiedot