Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO"

Transkriptio

1 Linnut vuosikirja L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

2 Rengastusvuosi Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun lintujen rengastus aloitettiin Suomessa. Menneen vuosisadan aikana lintuja on rengastettu yli 10,8 miljoonaa, ja löytöilmoituksia niistä on kertynyt jo noin 1,2 miljoonaa. Rengastusvuotta voisi luonnehtia keskitasoa paremmaksi. Kenties vuodesta olisi tullut jopa yksi parhaista, elleivät myyrät ja niitä syöneet petolinnut olisi loistaneet poissaolollaan suuressa osassa valtakuntaa. Rengastajat ja rengastusluvat Rengastuslupakäytäntö on pysynyt ennallaan eli luonnonsuojelulailla rauhoitetuille lajeille luvat myöntävät Rengastustoimiston hakemuksesta alueelliset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) sekä metsästyslain piiriin kuuluville lajeille Suomen Riistakeskus. Vuoden lopussa Suomessa oli 645 henkilöä, joilla oli voimassa oleva rengastuslupa. Eri syistä kaikki luvanhaltijat eivät kuitenkaan käytä lupaansa. Aktiivirengastajia, eli niitä, jotka rengastivat vähintään yhden linnun, oli 520. Vuonna uusia rengastuslupia myönnettiin 23. Vaikka määrä kuulostaa melko suurelta, se ei kuitenkaan tekemiemme arvioiden mukaan riitä korvaamaan lähivuosina vahvuudesta poistuvien rengastajien aiheuttamaa vajetta, vaan uusia rengastajia pitäisi saada joka vuosi pitkälti yli 40. Tulevaisuudessa odottava vaje johtuu ennen kaikkea rengastajien ikääntymisestä. Kun rengastajien keski-ikä 10 vuotta sitten oli noin 48 vuotta, on se tällä hetkellä jo 51 vuotta. Yhteydenpito rengastajiin Rengastajat voivat keskustella erilaisista rengastukseen liittyvistä asioista oman sähköpostilistansa, Rengastajaverkon, välityksellä. Rengastajaverkossa on kuitenkin mukana vain noin puolet rengastajista. Ennen muinoin Rengastustoimisto tiedotti rengastajille muutaman kerran vuodessa postitetuilla kiertokirjeillä, mutta nykyään tiedottaminen hoituu kätevästi sähköpostina lähetettävällä massapostituksella eli posti lähtee kaikille niille rengastajille, joiden sähköpostiosoite on toimiston tietokannassa. Tällä hetkellä jo 95 % rengastajista pystytään tavoittamaan tätä kautta. Massapostituksen hyödyt ovat olleet kiistattomat: materiaali- ja postituskuluissa on tullut huomattavia säästöjä ja lisäksi pienistäkin asioista voidaan tiedottaa reaaliajassa fl pull Rengastukset Vuonna renkaan sai koipeensa lintua, mikä on yhdeksänneksi korkein luku viimeisen 46 vuoden aikana (ks. myös kuva 1 ja liite 1). rengastettiin (tilaston 10. sija) ja täysikasvuisia (tilaston yhdeksäs). Suomessa on vuoden loppuun mennessä rengastettu jo lintua. Oletettavaa on, että joskus syksyllä 2014 rengastetaan 11. miljoonas lintu! Poikasena rengastettiin eniten sinitiaisia (12 312), tuulihaukkoja (11 453) ja talitiaisia (10 727). Tuskinpa kovin moni olisi esimerkiksi 1970-luvulla uskonut, että muutaman vuosikymmenen kuluttua tuulihaukka (ja miksei myös sinitiainen) keikkuisi jatkuvasti rengastustilaston kärkipaikoilla! Täysikasvuisena rengastettiin eniten talitiaisia (17 241), sinitiaisia (17 047) ja pajulintuja (9 041). Kokonaismäärällä mitattuna sinitiainen, talitiainen, tuulihaukka ja kirjosieppo olivat vuoden neljä eniten rengastettua lintulajia (liite 1). Monia lajeja rengastettiin ennätysmäärä. Tämä voi kertoa joko lajin runsastumisesta tai rengastajien lisääntyneestä kiinnostuksesta kyseistä lajia kohtaan tai molemmista. Uiveloita rengastettiin 591. Tämä muutaman vuoden jatkunut tehoprojekti on jo tuottanut lukuisia mielenkiintoisia emokontrolleja pesimäalueilta, mutta myös muutaman ulkomaisen löydön, esimerkiksi kaksi löytöä Pohjois-Venäjältä (näkyvät kuvassa 2). Merikotkan poikasia rengastettiin 313, mikä on oivallinen osoitus siitä, että uhanalaisen lajin suojelun eteen tehty työ kannattaa ja lopulta myös Kuva 1. Vuosittaiset rengastusmäärät Suomessa Pylväiden alaosa kuvaa poikasina ja yläosa täysikasvuisina rengastettujen lintujen määrää. Fig. 1. Annual ringing totals in Finland in Numbers of nestlings and full-grown individuals are separated (see legend). 144 LINNUT-VUOSIKIRJA

3 Linnustonseuranta Markus Piha on hakenut kallionkielekkeeltä huuhkajan poikasen rengastettavaksi. Huuhkajakanta on jo pitkään ollut alamäessä, ja vuonna rengastettiin vain 116 yksilöä. Aleksi Lehikoinen LINNUT-VUOSIKIRJA 145

4 Rengastusvuosi Kuva 2. Suomessa rengastetuista linnuista vuoden aikana saadut ulkomaiset löydöt. Fig. 2. Recovery sites of birds ringed in Finland and found abroad in. Vuonna rengastettiin 591 uiveloa. Rengastaja Pekka Poutun johdolla muutama vuosi sitten käynnistetty pöntötysprojekti on kantanut hedelmää rengastusten, kontrollien ja löytöjen muodossa. Jukka Haapala palkitsee pesien löytymisinä, rengastuksina ja ainutlaatuisina elämyksinä. Merisirrien parissa on viime vuosina ahkeroitu Jurmon lintuasemalla loppusyksyn haastavissa olosuhteissa. Aina ei onni ole suosinut, mutta viime vuonna rengastettiin kuitenkin 59 sirriä, joille laitetuista lukurenkaista tulee varmuudella mielenkiintoisia kontrolleja lähivuosina. Viime vuonna rengastettiin peräti 79 sinipyrstöä, joista 20 poikasena. On erittäin mielenkiintoista nähdä, palaavatko linnut takaisin synnyin- tai pesimäpaikoilleen tulevina kesinä. Uusina lajeina rengastustilastoihin tulivat sarasirkkalintu ja samettipääkerttu. Nuoren sarasirkkalinnun rengasti Matti Tynjälä Tauvon lintuasemalla 6.9. ja niin ikään nuoren samettipääkertun pyydysti toinen Matti, sukunimeltään Sillanpää, Porissa Samettipääkerttu oli koiras. Vuonna lintujen poikasia rengastivat eniten Tatu Hokkanen (7 312), Jukka Tanner (6 546) ja Henri Selin (2 455). Täysikasvuisia lintuja pyydystivät ahkerimmin Matti Tynjälä (8 883), Juhani Lokki (8 205) ja Heikki Kolunen (8 009). Yli tuhat lintua rengastaneita rengastajia oli 59, ja heidän osuutensa koko vuoden rengastusmäärästä oli noin kaksi kolmasosaa. Tasapuolisuuden nimissä on syytä mainita jotakin myös niistä lajeista, joita rengastettiin kovin vähän tai joita ei rengastettu lainkaan. Nollakerhosta löytyy lähes pelkästään vesilintuja, joiden rengastaminen ei ole kovin helppoa: punasotka, lapasotka, mustalintu, alli ja nokikana. Yhden rengastuksen lajeja olivat mm. lapasorsa, tukkakoskelo, piekana ja isokäpylintu. Kahden rengastetun linnun joukkueesta löytyivät puolestaan silkkiuikku, härkälintu, sinisuohaukka ja tunturihaukka. Etenkin vesilintujen muuttoreiteistä ja talvehtimisalueista tietomme ovat edelleen kovin puutteellisia ja / tai ne perustuvat hyvin vanhaan rengastus- ja löytöaineistoon. Piekanojen, sinisuohaukkojen ja tunturihaukkojen pesimättömyys oli suureksi osaksi seurausta huonosta ravintotilanteesta (ks. myös Honkala ym. 2014). Lintuasemat Lintuasemilla vuosi oli pitkästä aikaa kohtuullisen hyvä, sillä rengastuksia kertyi (vuonna 2012: ja 2011: ). Eniten lintuja merkittiin Hangon lintuasemalla (13 789), Tauvossa (9 240), Lågskärillä (4 185), Jurmossa (3 997) ja Höytiäisen lintuasemalla (3 271). Asemarengastuksista koski täysikasvuisia lintuja. Niistä vuoden ensimmäisellä puoliskolla rengastettiin ja toisella Kevätkaudella lintuja rengastettiin 146 LINNUT-VUOSIKIRJA

5 Linnustonseuranta Talitiainen on vuodesta toiseen rengastetuimpia lintujamme. Ensimmäinen Suomessa rengastettu lintukin oli talitiainen, ja helmikuussa tapahtumasta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Vuonna talitiaisesta tuli myös ensimmäinen lintulaji, jota on rengastettu meillä yli miljoona yksilöä. Jukka Haapala eniten Tauvon, Lågskärin ja Jurmon lintuasemilla. Pajulintu, punarinta ja peippo olivat kevään runsaimmat rengastuslajit. Yli puolet kevätkauden linnuista rengastettiin toukokuussa. Syyskauden asemarengastuksista noin kaksi kolmasosaa tapahtui Hangon, Tauvon ja Höytiäisen lintuasemilla. Eniten rengastettiin sinitiaisia (6 272), pyrstötiaisia (5 171) ja talitiaisia (3 215). Syksyn saaliista 90,5 % oli vuonna syntyneitä nuoria lintuja. Pöllöjä oli jonkin verran liikkeellä: helmipöllöjä rengastettiin 508, sarvipöllöjä 30 ja voimakkaalla vaelluksella olleita hiiripöllöjäkin eksyi asemille asti 47. Käpytikkoja oli paljon liikkeellä loppukesällä, ja valtaosa syksyn 545 rengastetusta käpytikasta poimittiinkin verkoista jo elokuussa. Talitiaisen vuosi Talitiainen ja vuosi liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ensimmäinen Suomessa rengastettu lintu oli talitiainen, ja helmikuussa tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun kyseinen lintu rengastettiin. Vuonna talitiaisesta tuli myös ensimmäinen lintulaji, jota on maassamme rengastettu yli miljoona yksilöä. Tuo miljoonas talitiainen rengastettiin Kyseisenä päivänä 17 rengastajaa rengasti yhteensä 238 talitiaista. Rengastustoimisto halusi muistaa miljoonannen talitintin rengastajaa pienellä palkinnolla (etäisesti talitiaista muistuttava pehmolelu ), jonka saajaksi Rengastajakokouksessa Seinäjoella arvottiin läsnä olleiden, tuona lokakuisena päivänä talitiaisia rengastaneiden rengastajien keskuudesta Heikki Helle. Onnittelut hänelle vielä kerran, samoin kuin kaikille muillekin talitiaisia rengastaneille! Miljoonakin on koostunut pienistä puroista < Kuva 3. Talitiaisen rengastusmäärät Suomessa Musta = kokonaismäärä , violetti = poikaset ja täysikasvuiset , punainen = poikaset 1968, sininen = täysikasvuiset Fig. 3. Annual ringing totals of the Great Tits Parus major in Finland in Black = grand total in , violet = nestlings and full-grown individuals in , red = nestlings in , blue = full-grown individuals in Talitiaisten rengastusmäärät vuosina 1913 on esitetty kuvassa 3. Viime vuosina talitiaisia on rengastettu vuosittain , mutta parhaana vuonna 1973 rengastuksia tuli peräti Myös vuonna 1980 rengastettiin hieman yli talitiaista. Yhdessä vaiheessa talitiaisen poikasten rengastusta jopa rajoitettiin, koska noina aikoina talous oli tiukoilla ja huoli renkaiden riittävyydestä ja kustannuksista kasvoi. Talitiaisista on saatu lähes tapaamisilmoitusta. Löydettyjen eri yksilöiden määrä oli vuoden 2012 lopussa lähes Tämä tarkoittaa sitä, että 7,4 % rengastetuista talitiaisista on tavattu myöhemmin uudelleen vähintään kerran. Talitiaisen rengastus- ja löytöaineistosta on luvassa kattava analyysi syksyllä 2014 ilmestyvässä Suomen Rengastusatlaksen toisessa osassa. Löydöt Vuoden loppuun mennessä Suomessa rengastetuista linnuista on saatu yhteensä tapaamisilmoitusta. Kun näistä karsitaan pian rengastuksen jälkeen tai lähellä rengastuspaikkaa löydetyt linnut pois, jää jäljelle mielenkiintoista löytöä (määritelty tarkemmin liitteessä 1). Eniten näitä mielenkiintoisia löytöjä on harmaalokista, talitiaisesta, haahkasta, naurulokista ja sinitiaisesta (liite 1). Näiden viiden lajin osuus koko mielenkiintoisten löytöjen määrästä on 40,6 % Vuoden osalta tarkastelemme kuitenkin tapaamisten kokonaismäärää, koska se kertoo paremmin kuinka monta tapaamisilmoitusta Rengastustoimisto on käsitellyt. Vuodelle löytöilmoituksia kirjattiin , jotka koskivat eri yksilöä. Löytöilmoitusten Top 10 -lajilistalla on kaksi selvästi erottuvaa ryhmää. Ensimmäiseen kuuluvat ne, jotka on pyydystetty pesältä tai saatu lintuverkosta. Tähän lajiryhmään kuuluvat sinitiainen (4 533 löytöilmoitusta), talitiainen (4 528), hömötiainen (679), viirupöllö (523) ja tilhi (497). Toiseen ryhmään kuuluu lajeja, jotka on tunnistettu värirenkaista lintua pyydystämättä, kuten harmaalokki (2 272 lukuhavaintoa), selkälokki (1 442), merikotka (782), kuukkeli (717) ja kurki (639). Näiden kymmenen edellä luetellun lajin löytöjen osuus koko vuoden löytömäärästä on 62 %. Suurin osa vuoden rengaslöydöistä tuli Suomesta, sillä ulkomailta tapaamisilmoituksia saatiin (12 % löytöjen kokonaismäärästä). Eniten ulkomaisia löytöjä ilmoitettiin Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Alankomaista ja Israelista. Kuvasta 2 nähdään, että valtaosa löydöistä on Keskija Länsi-Euroopasta. Yhtä helposti kuvasta voi nähdä, että Afrikasta löytöjä on kovin vähän. Jo vuosia jatkunut Afrikan-löytöjen väheneminen näyttää yhä vain kiihtyvän (ks. Valkama & Piha ). Kuvasta 2 löytyy muutama maininnan ansaitseva löytö. Harri Koskisen ja Anu Tillasen Inarissa vuosina 2009 ja 2011 ren LINNUT-VUOSIKIRJA 147

6 Rengastusvuosi gastamat uivelot löydettiin kuolleina Pohjois-Venäjältä, ja Olli-Pekka Karlinin Rovaniemellä heinäkuussa poikasena rengastama sääksi löytyi syyskuussa kuolleena yllättävästä suunnasta Färsaarilta. Jukka Materon Outokummussa kesäkuun lopussa rengastama suopöllön poikanen löytyi joulukuun puolivälissä kuolleena Kanariansaarilta yli km päässä rengastuspaikalta. Hans Hästbackan Korsnäsissä vuonna 2012 rengastama merikihun poikanen löytyi maaliskuussa kuolleena Brasiliasta, yli km päästä. Ikäennätyksiä Rengastuksen yhtenä tavoitteena on saada tietoa lintujen elossa säilyvyydestä ja eliniästä. Tutkimuksen sivutuotteena tulee vuosittain muutamia uusia ikäennätyksiä, ja tällä kertaa myös Suomen vanhimman rengaslinnun titteli vaihtoi omistajaa. Tämä kultarinta saatiin kiinni Haliaksella keväällä. Linnulla oli italialainen rengas jalassa. Rengastus tuottaa ulkomaalaisia löytöjä suuntaan ja toiseen. Aleksi Lehikoinen Kuva 4. Vuonna tavattujen selkälokkien löytöpaikat. Fig. 4. Recovery sites of Baltic Lesser Black-backed Gulls ringed in Finland and found in. Merimetso (MM-0.744). Timo Tallgrenin Tammisaaressa poikasena rengastama merimetso ammuttiin Ranskassa Aikaa rengastuksesta löytöön kului 14 vuotta 4 kuukautta ja 11 päivää. Lapinsirri (X ). Kari Koivulan Tauvon lintuasemalla rengastama lapinsirrin poikanen paransi nimissään ollutta lajin ikäennätystä jälleen kerran, kun Koivula sai 4.6. luettua linnun jalassa olleet värirenkaat. Aikaa rengastuksesta tapaamiseen kului 15 vuotta 11 kuukautta ja 4 päivää. Pikkukuovi (ST ). Esa Huhta onnistui 9.5. lukemaan pikkukuovin jalassa olleen metallirenkaan Rovaniemellä. Antti Aholainen oli rengastanut tämän linnun pesivänä emona lähistöllä Lajin uusi Suomen ikäennätys on siis 8 vuotta 11 kuukautta ja 14 päivää. Mustatiira (PT ). Harri Hongell kontrolloi Evijärvellä mustatiiran, jonka hän oli rengastanut pesäpoikasena 11 km päässä Aikaa rengastuksesta kului 16 vuotta 11 kuukautta ja 2 päivää. Etelänkiisla (HT , alun perin HT ). Suomen vanhimman rengastetun linnun tittelin haltija vaihtuu melko harvoin, mutta nyt niin kävi. Tästedes, kenties melko pitkään, tämä kunnia kuuluu etelänkiislalle, jonka Heikki Pakkala rengasti Aspskärin lintuasemalla ja jonka Martti Hario kontrolloi Ikää tällä kiislalla oli rengastuspäivästä kontrollipäivään laskettuna huikeat 34 vuotta 11 kuukautta ja 12 päivää. Linnun todellinen ikä voi olla huomattavasti tätä korkeampi, sillä rengastushetkellä sen todettiin syntyneen vuonna 1976 tai sitä ennen. Linnus 148 LINNUT-VUOSIKIRJA

7 Linnustonseuranta ta on Rengastustoimiston tietokannassa 14 tapaamista, ja tällä hetkellä sillä on jo kolmas rengas jalassaan, koska aiemmat on kulumisen takia pitänyt vaihtaa uusiin. Pensaskerttu (VL ). Ari Rantamäki koki jälleennäkemisen riemua Porissa tavatessaan SSP:ssä pensaskertun, jonka hän oli rengastanut samalla paikalla Aikaa rengastuksesta löytöön kului 6 vuotta ja 12 päivää. Vuoden projektilaji oli selkälokki BirdLife Suomi oli valinnut vuoden lajiksi maailman suomalaisimpana lintuna pidetyn selkälokin. Selkälokkeja on Suomessa rengastettu vuoden loppuun mennessä Vuonna niitä rengastettiin 1 342, joista poikasia oli ja täysikasvuisia 31. Tähän mennessä rengastajien kannalta paras selkälokkivuosi on ollut 1969, jolloin rengastettiin yksilöä. Selkälokeista on saatu tapaamisilmoitusta, joista vuonna. Projektivuoden löydöistä suurin osa oli tietenkin Suomesta, mutta suomalaisia selkälokkeja tavattiin ulkomailla 20 eri maassa (kuva 4). Eniten ulkomaisia löytöjä ilmoitettiin Israelista (232) ja Puolasta (48). Vuonna Suomessa rengastettiin 31 pikkukuovia. Rengastajia on viime vuosina kannustettu rengastamaan kahlaajien poikasia, pesiviä emoja ja muutolla olevia lintuja. Tulosta alkaa syntyä, ja pieniä rengastusryhmiä on lähtenyt kiertämään mm. Lapin tuntureita ja Etelä- ja Keski- Suomen peltoja. Muutamia syysmuuton seurantaan keskittyviä pyyntipaikkojakin on jo perustettu tai perusteilla. Jari Kostet Juhlavuoden tapahtumia Rengastuksen 100-vuotistaivalta juhlittiin rengastajien kesken Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä helmikuun alussa. Kokoukseen toivat tervehdyksensä mm. Helsingin yliopiston silloinen kansleri Ilkka Niiniluoto ja ympäristöministeriön ylijohtaja Timo Tanninen. Kokouksen vierailevana tähtenä oli Ruotsin rengastustoimiston johtaja Thord Fransson. Samoihin aikoihin julkistettiin vihdoin myös todella pitkään ja hartaasti odotettu Suomen Rengastusatlaksen ensimmäinen osa (Saurola ym. ). Toinen ja viimeinen osa on tätä kirjoitettaessa työn alla, ja tavoitteena on saada se painoon alkusyksyllä Toisen osan valmistumista vauhditti erityisesti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön myöntämä apuraha, jonka turvin rengastaja Petri Sola voitiin palkata piirtämään kirjan karttoja ja muita kuvia. Syyskuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa EURINGin eli Euroopan rengastuskeskusten liiton yleiskokous. Kokouksessa juhlittiin sekä Suomen rengastuksen 100-vuotisjuhlaa että EURIN Gin 50 vuoden taivalta. Hyvin sujuneen kokouksen päätteeksi järjestettiin erinomaisessa säässä retki Hangon lintuasemalle. EURINGin yleiskokous pidettiin syyskuussa ensi kertaa Suomessa. EURING General Meeting was held for the first time in Finland in September. Laura Hiisivuori LINNUT-VUOSIKIRJA 149

8 Rengastusvuosi Pulmusen lentopoikasten rengastusta Enontekiössä heinäkuussa.vasemmalla Jarkko Santaharju ja oikealla Petteri Lehikoinen. Aleksi Lehikoinen Kiitokset Haluamme kiittää satoja vapaaehtoisia rengastajia ja heidän tukijoukkojaan, jotka ovat olleet mukana keräämässä tätä arvokasta aineistoa. Kiitos myös rengastajatoimikunnalle! Rengastustoimiston toiminnan kannalta kunnolliset tietojärjestelmät ovat elinehto. Olisimme todella syvällä suossa ilman seuraavia henkilöitä: Mikko Heikkinen, Lassi Kortela, Jarno Lehtimäki, Jan Lindström, Heikki Lokki, Mikko Pelkonen, Esko Piirainen, Visa Rauste ja Lauri Savolainen. Kiitos teille! Vilpitön kiitoksemme myös seurantatiimin ja Rengastustoimiston henkilökunnalle hienosta yhteistyöstä ja venymisestä vaikeina hetkinä. Erityiskiitokset suuntaamme Jarmo Ruoholle, joka siirtyi pitkän työuran jälkeen eläkkeelle syksyllä. Kiitos esimiehillemme Aino Juslénille ja Leif Schulmanille hienosta työilmapiiristä ja kaikesta saamastamme tuesta. Kirjoittajien osoite / Authors address Luonnontieteellinen keskusmuseo Rengastustoimisto PL 17, Helsingin yliopisto jari.valkama@helsinki.fi, markus.piha@helsinki.fi Kirjallisuus Honkala, J., Saurola, P. & Valkama, J. 2014: Petolintuvuosi enimmäkseen valju ja tasapaksu. Linnut-vuosikirja : Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. : Suomen Rengastusatlas. Osa I. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö, Helsinki. Valkama, J. & Piha, M. : Rengastusvuosi Linnut-vuosikirja 2012: Summary: Bird ringing in Finland in Bird ringing was initiated in Finland in 1913 and since then altogether 10,806,239 birds have been ringed. In, 239,307 birds were ringed of which 94,036 were nestlings and 145,271 full-grown individuals. The number was much higher than during the two previous years in fact, it was in the ninth position in the ringing statistics during 1968 (Fig. 1). New species-specific ringing records were made for the Smew, White-tailed Eagle, Purple Sandpiper and Red-flanked Bluetail (for numbers, see Appendix 1). In general, the four most numerous species in the ringing statistics for were the Blue Tit, Great Tit, Kestrel and Pied Flycatcher (see Appendix 1). The year was reasonable also at the Finnish bird observatories, where altogether 41,544 birds were ringed. As usual, the number of birds ringed was higher in autumn (31,701) than in spring (8,843). In spring, the most frequent species found in the mist-nets were the Willow Warbler, Robin and Chaffinch while in the autumn the Blue Tit, Long-tailed Tit and Great Tit dominated in the catch. Some 90 % of birds ringed in autumn were first-year individuals. In the end of there were 645 valid ringing licenses in Finland. The number of active ringers (i.e., those who ringed at last one bird) was 520. Twenty-three new ringing licenses were issued in. A slight source of worry is the fact the ringers are getting older. Ten years ago the mean age was 48, but now it is already 51 years. By the end of, a total of 1,213,846 encounters have been recorded of birds ringed in Finland. Altogether 26,729 new encounter reports of 15,342 individuals were stored in the database in. A majority of them, 90 %, came from Finland. More than 1,000 encounters were obtained from the Blue Tit (4,533), Great Tit (4,528), European Herring Gull (2,272) and Lesser Black-backed Gull (1,442). In total, 3,152 encounters were received from abroad, most frequently from Western and Central Europe (Fig. 2). Some interesting foreign recoveries can be listed here: two Smews from the northwestern parts of Russia, an Osprey from the Faroe Islands, a Short-eared Owl from the Canary Islands and an Arctic Skua from Brazil. Unfortunately, the number of recoveries from Africa is still decreasing. New longevity records were obtained e.g. from the Great Cormorant (14 years 4 months and 11 days), Temminck s Stint (15 years 11 months and 4 days), Black Tern (16 years 11 months and 2 days), and Common Murre (34 years 11 months and 12 days). At the moment, this Murre has the first position in the longevity list of Finnish birds. The Great Tit, year 1913 and year are interestingly linked together. This is because the first ringed bird individual in Finland was the Great Tit, and this event took place in Oulu in February One hundred years later the Great Tit was the first species to exceed the milestone of one million ringed individuals. The annual ringing totals for the Great Tit are shown in Fig. 3. So far, the number of recovery reports of this species is nearly 130,000 and the number of recovered individuals is almost 73,000. The Baltic Lesser Black-backed Gull was chosen as a project species by BirdLife Finland for. Since 1913, a total of 74,001 Lesser Black-backed Gulls have been ringed. In, 1,342 individuals were ringed of which 1,311 were chicks and 31 full-grown birds. Partly due to intense colour-ringing during the last 20 years, as many as 95,926 encounters have been stored in our database. In, 1,442 reports were received, mainly from Finland but also from abroad, particularly from Israel and Poland (Fig. 4). 150 LINNUT-VUOSIKIRJA

9 Linnustonseuranta Liite 1. Suomessa rengastetut linnut ja niistä saadut löydöt vuonna ja vuosina Rengastuspaikalla pian rengastuksen jälkeen kontrolloidut yksilöt eivät ole mukana löydöissä. Löytö on kelpuutettu mukaan, mikäli lintu löydetty kuolleena tai rengastuksesta tai edellisestä tapaamisesta kulunut vähintään 3 kk tai matkaa rengastus- tai edelliseltä tapaamispaikalta kertynyt yli 10 km. Appendix 1. Numbers of birds ringed and recoveries reported in Finland in, and total numbers of ringed birds and recoveries (only those in which (i) the bird was found dead or (ii) the bird was found alive but time elapsed from ringing or previous capture was more than 3 months, or the distance between the ringing site and site of recovery was at least 10 km) in Finland A = number of nestlings ringed in, B = number of full-grown birds ringed in, C = total ringing number for, D = number of birds recovered during, E = total number of birds ringed in 1913, F = total number of interesting recoveries in Rengastettuja v Kyhmyjoutsen Cygnus olor Pikkujoutsen Cygnus columbianus Laulujoutsen Cygnus cygnus Metsähanhi Anser fabalis Lyhytnokkahanhi Anser brachyrhynchus Tundrahanhi Anser albifrons Kiljuhanhi Anser erythropus Merihanhi Anser anser Tiibetinhanhi Anser indicus Kanadanhanhi Branta canadensis Valkoposkihanhi Branta leucopsis Sepelhanhi Branta bernicla Punakaulahanhi Branta ruficollis Ristisorsa Tadorna tadorna Mandariinisorsa Aix galericulata Haapana Anas penelope Harmaasorsa Anas strepera Tavi Anas crecca Sinisorsa Anas platyrhynchos Jouhisorsa Anas acuta Heinätavi Anas querquedula Lapasorsa Anas clypeata Punasotka Aythya ferina Tukkasotka Aythya fuligula Lapasotka Aythya marila Haahka Somateria mollissima Kyhmyhaahka Somateria spectabilis Allihaahka Polysticta stelleri Alli Clangula hyemalis Mustalintu Melanitta nigra Pilkkasiipi Melanitta fusca Telkkä Bucephala clangula Uivelo Mergellus albellus Tukkakoskelo Mergus serrator Isokoskelo Mergus merganser Pyy Tetrastes bonasia Riekko Lagopus lagopus Kiiruna Lagopus muta Teeri Tetrao tetrix Metso Tetrao urogallus Peltopyy Perdix perdix Viiriäinen Coturnix coturnix Fasaani Phasianus colchicus Kaakkuri Gavia stellata Kuikka Gavia arctica Amerikanjääkuikka Gavia immer Jääkuikka Gavia adamsii Pikku-uikku Tachybaptus ruficollis Silkkiuikku Podiceps cristatus Härkälintu Podiceps grisegena Mustakurkku-uikku Podiceps auritus Suula Morus bassanus Merimetso Phalacrocorax carbo Kaulushaikara Botaurus stellaris Rengastettuja v Harmaahaikara Ardea cinerea Mehiläishaukka Pernis apivorus Haarahaukka Milvus migrans Merikotka Haliaeetus albicilla Ruskosuohaukka Circus aeruginosus Sinisuohaukka Circus cyaneus Arosuohaukka Circus macrourus Niittysuohaukka Circus pygargus Kanahaukka Accipiter gentilis Varpushaukka Accipiter nisus Hiirihaukka Buteo buteo Piekana Buteo lagopus Pikkukiljukotka Aquila pomarina Kiljukotka Aquila clanga Maakotka Aquila chrysaetos Kalasääski Pandion haliaetus Tuulihaukka Falco tinnunculus Punajalkahaukka Falco vespertinus Ampuhaukka Falco columbarius Nuolihaukka Falco subbuteo Tunturihaukka Falco rusticolus Muuttohaukka Falco peregrinus Luhtakana Rallus aquaticus Luhtahuitti Porzana porzana Pikkuhuitti Porzana parva Kääpiöhuitti Porzana pusilla Ruisrääkkä Crex crex Liejukana Gallinula chloropus Nokikana Fulica atra Kurki Grus grus Meriharakka Haematopus ostralegus Aropääskykahlaaja Glareola nordmanni Pikkutylli Charadrius dubius Tylli Charadrius hiaticula Mustajalkatylli Charadrius alexandrinus Keräkurmitsa Charadrius morinellus Kapustarinta Pluvialis apricaria Tundrakurmitsa Pluvialis squatarola Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus Isosirri Calidris canutus Pulmussirri Calidris alba Pikkusirri Calidris minuta Lapinsirri Calidris temminckii Palsasirri Calidris melanotos Kuovisirri Calidris ferruginea Merisirri Calidris maritima Suosirri Calidris alpina Jänkäsirriäinen Limicola falcinellus Tundravikla Tryngites subruficollis Suokukko Philomachus pugnax Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus Taivaanvuohi Gallinago gallinago Heinäkurppa Gallinago media Lehtokurppa Scolopax rusticola LINNUT-VUOSIKIRJA 151

10 Rengastusvuosi Rengastettuja v Mustapyrstökuiri Limosa limosa Punakuiri Limosa lapponica Pikkukuovi Numenius phaeopus Kuovi Numenius arquata Mustaviklo Tringa erythropus Punajalkaviklo Tringa totanus Lampiviklo Tringa stagnatilis Valkoviklo Tringa nebularia Metsäviklo Tringa ochropus Liro Tringa glareola Rantakurvi Xenus cinereus Rantasipi Actitis hypoleucos Karikukko Arenaria interpres Vesipääsky Phalaropus lobatus Isovesipääsky Phalaropus fulicarius Leveäpyrstökihu Stercorarius pomarinus Merikihu Stercorarius parasiticus Tunturikihu Stercorarius longicaudus Naurulokki Larus ridibundus Kalalokki Larus canus Selkälokki Larus fuscus Harmaalokki Larus argentatus Aroharmaalokki Larus cachinnans Isolokki Larus hyperboreus Merilokki Larus marinus Pikkukajava Rissa tridactyla Pikkulokki Hydrocoloeus minutus Räyskä Hydroprogne caspia Kalatiira Sterna hirundo Lapintiira Sterna paradisaea Pikkutiira Sternula albifrons Mustatiira Chlidonias niger Etelänkiisla Uria aalge Ruokki Alca torda Riskilä Cepphus grylle Pikkuruokki Alle alle Lunni Fratercula arctica Kalliokyyhky Columba livia Uuttukyyhky Columba oenas Sepelkyyhky Columba palumbus Turkinkyyhky Streptopelia decaocto Turturikyyhky Streptopelia turtur Idänturturikyyhky Streptopelia orientalis Käki Cuculus canorus Tornipöllö Tyto alba Huuhkaja Bubo bubo Tunturipöllö Bubo scandiacus Hiiripöllö Surnia ulula Varpuspöllö Glaucidium passerinum Minervanpöllö Athene noctua Lehtopöllö Strix aluco Viirupöllö Strix uralensis Lapinpöllö Strix nebulosa Sarvipöllö Asio otus Suopöllö Asio flammeus Helmipöllö Aegolius funereus Kehrääjä Caprimulgus europaeus Tervapääsky Apus apus Kuningaskalastaja Alcedo atthis Harjalintu Upupa epops Käenpiika Jynx torquilla Harmaapäätikka Picus canus Palokärki Dryocopus martius Käpytikka Dendrocopos major Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos Pikkutikka Dendrocopos minor Rengastettuja v Pohjantikka Picoides tridactylus Ylänkökiuru Melanocorypha bimaculata Lyhytvarvaskiuru Calandrella brachydactyla Töyhtökiuru Galerida cristata Kangaskiuru Lullula arborea Kiuru Alauda arvensis Tunturikiuru Eremophila alpestris Törmäpääsky Riparia riparia Kalliopääsky Ptyonoprogne rupestris Haarapääsky Hirundo rustica Räystäspääsky Delichon urbicum Isokirvinen Anthus richardi Mongoliankirvinen Anthus godlewskii Nummikirvinen Anthus campestris Taigakirvinen Anthus hodgsoni Metsäkirvinen Anthus trivialis Tundrakirvinen Anthus gustavi Niittykirvinen Anthus pratensis Lapinkirvinen Anthus cervinus Luotokirvinen Anthus petrosus Keltavästäräkki Motacilla flava Sitruunavästäräkki Motacilla citreola Virtavästäräkki Motacilla cinerea Västäräkki Motacilla alba Tilhi Bombycilla garrulus Koskikara Cinclus cinclus Peukaloinen Troglodytes troglodytes Rautiainen Prunella modularis Taigarautiainen Prunella montanella Mustakurkkurautiainen Prunella atrogularis Alppirautiainen Prunella collaris Punarinta Erithacus rubecula Satakieli Luscinia luscinia Etelänsatakieli Luscinia megarhynchos Sinirinta Luscinia svecica Sinipyrstö Tarsiger cyanurus Mustaleppälintu Phoenicurus ochruros Leppälintu Phoenicurus phoenicurus Vuorileppälintu Phoenicurus erythrogastrus Pensastasku Saxicola rubetra Sepeltasku Saxicola maurus Mustapäätasku Saxicola rubicola Arotasku Oenanthe isabellina Kivitasku Oenanthe oenanthe Nunnatasku Oenanthe pleschanka Rusotasku Oenanthe hispanica Aavikkotasku Oenanthe deserti Kivikkorastas Monticola saxatilis Kirjorastas Zoothera dauma Sepelrastas Turdus torquatus Mustarastas Turdus merula Harmaakurkkurastas Turdus obscurus Mustakaularastas Turdus atrogularis Räkättirastas Turdus pilaris Laulurastas Turdus philomelos Punakylkirastas Turdus iliacus Kulorastas Turdus viscivorus Sarasirkkalintu Locustella certhiola Viirusirkkalintu Locustella lanceolata Pensassirkkalintu Locustella naevia Viitasirkkalintu Locustella fluviatilis Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides Pikkukultarinta Iduna caligata Aavikkokultarinta Iduna rama Vaaleakultarinta Iduna pallida LINNUT-VUOSIKIRJA

11 Linnustonseuranta Rengastettuja v Sarakerttunen Acrocephalus paludicola Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kenttäkerttunen Acrocephalus agricola Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum Luhtakerttunen Acrocephalus palustris Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus Rastaskerttunen Acrocephalus arundinaceus Kultarinta Hippolais icterina Ruskokerttu Sylvia undata Rusorintakerttu Sylvia cantillans Samettipääkerttu Sylvia melanocephala Kääpiökerttu Sylvia nana Kirjokerttu Sylvia nisoria Hernekerttu Sylvia curruca Pensaskerttu Sylvia communis Lehtokerttu Sylvia borin Mustapääkerttu Sylvia atricapilla Burjatianuunilintu Phylloscopus plumbeitarsus Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides Lapinuunilintu Phylloscopus borealis Hippiäisuunilintu Phylloscopus proregulus Taigauunilintu Phylloscopus inornatus Kashmirinuunilintu Phylloscopus humei Siperianuunilintu Phylloscopus schwarzi Ruskouunilintu Phylloscopus fuscatus Vuoriuunilintu Phylloscopus bonelli Balkaninuunilintu Phylloscopus orientalis Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix Tiltaltti Phylloscopus collybita Pajulintu Phylloscopus trochilus Hippiäinen Regulus regulus Tulipäähippiäinen Regulus ignicapilla Harmaasieppo Muscicapa striata Pikkusieppo Ficedula parva Sepelsieppo Ficedula albicollis Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Viiksitimali Panurus biarmicus Pyrstötiainen Aegithalos caudatus Viitatiainen Parus palustris Hömötiainen Parus montanus Lapintiainen Parus cinctus Töyhtötiainen Parus cristatus Kuusitiainen Parus ater Sinitiainen Parus caeruleus Valkopäätiainen Parus cyanus Talitiainen Parus major Pähkinänakkeli Sitta europaea Puukiipijä Certhia familiaris Pussitiainen Remiz pendulinus Kuhankeittäjä Oriolus oriolus Punapyrstölepinkäinen Lanius isabellinus Pikkulepinkäinen Lanius collurio Mustaotsalepinkäinen Lanius minor Isolepinkäinen Lanius excubitor Punapäälepinkäinen Lanius senator Valko-otsalepink. Lanius nubicus Närhi Garrulus glandarius Kuukkeli Perisoreus infaustus Harakka Pica pica Pähkinähakki Nucifraga caryocatactes Naakka Corvus monedula Mustavaris Corvus frugilegus Varis Corvus corone cornix Korppi Corvus corax Kottarainen Sturnus vulgaris Punakottarainen Pastor roseus Varpunen Passer domesticus Pikkuvarpunen Passer montanus Peippo Fringilla coelebs Järripeippo Fringilla montifringilla Keltahemppo Serinus serinus Sitruunahemppo Serinus citrinella Viherpeippo Carduelis chloris Tikli Carduelis carduelis Vihervarpunen Carduelis spinus Hemppo Carduelis cannabina Vuorihemppo Carduelis flavirostris Urpiainen Carduelis flammea Tundraurpiainen Carduelis hornemanni Kirjosiipikäpylintu Loxia leucoptera Pikkukäpylintu Loxia curvirostra Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus Punavarpunen Carpodacus erythrinus Taviokuurna Pinicola enucleator Punatulkku Pyrrhula pyrrhula Nokkavarpunen Rengastettuja v Coccothraustes coccothraustes Valkokurkkusirkku Zonotrichia albicollis Lapinsirkku Calcarius lapponicus Pulmunen Plectrophenax nivalis Mäntysirkku Emberiza leucocephalos Keltasirkku Emberiza citrinella Peltosirkku Emberiza hortulana Kultatöyhtösirkku Emberiza elegans Pohjansirkku Emberiza rustica Pikkusirkku Emberiza pusilla Kastanjasirkku Emberiza rutila Kultasirkku Emberiza aureola Pajusirkku Emberiza schoeniclus Harmaasirkku Emberiza calandra Sateenkaarikardinaali Passerina ciris Risteymät Hybrids Branta canadensis x B. leucopsis Tetrao tetrix x T. urogallus Circus cyaneus x C. macrourus C. macrourus x C. pygargus Gallinago gallinago x G. media Dendrocopos major x D. leucotos Riparia riparia x Hirundo rustica R. riparia x Delichon urbicum H. rustica x D. urbicum Motacilla flava x M. citreola Luscinia luscinia x L. megarhynchos Phoenicurus ochruros x P. phoenicurus Saxicola rubetra x S. maurus Acrocephalus dumetorum x A. palustris Sylvia borin x S. atricapilla Ficedula albicollis x F. hypoleuca Parus montanus x P. cinctus P. montanus x P. cristatus P. montanus x P. ater P. caeruleus x P. cyanus Passer domesticus x P. montanus Carduelis chloris x C. spinus C. flammea x C. hornemanni Total LINNUT-VUOSIKIRJA 153

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Laji Onkalo Halmekangas Leipiö Karsikko Biotooppi Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Tavi (Anas crecca) Tukkasotka (Aythya fuligula)

Laji Onkalo Halmekangas Leipiö Karsikko Biotooppi Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Tavi (Anas crecca) Tukkasotka (Aythya fuligula) Liite 3.1 LIITE 3.1. Simon tuulivoimapuistojen hankealueiden pesimälinnustoselvityksissä havaitut lajit. Pesimävarmuusindeksit hankealueittain: V = varma, T = todennäköinen, M = mahdollinen ja h = havaittu

Lisätiedot

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti.

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. 9M609216 Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1 Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. Liite 2. Linnustollisesti arvokkaimmat alueet 0 1 1:30 000 2 km Liite 3. Kevätmuuttolaskennan

Lisätiedot

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen

Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys. Ari Parviainen Kontiolahden Kontioniemen kaava-alueen lintuselvitys 2015 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 1. Ampumahiihtostadionin eteläpuoliset alueet 5 2. Junaradan itäpuoli 7 3. Ampumahiihtostadionin

Lisätiedot

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa Joensuun kaupungin kyljessä sen pohjoispuolella (Kartta 1). Tämä linnustoselvitys

Lisätiedot

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009

KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä

Lisätiedot

RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT

RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SUOMEN HYÖTYTUULI OY, PVO-INNOPOWER, METSÄHALLITUS RAAHEN ITÄISET TUULIVOIMAPUISTOT PÖLLÄNPERÄ, HUMMASTINVAARA, SOMERONKANGAS, YHTEINENKANGAS, ANNANKANGAS JA NIKKARINKAARTO Luonto-

Lisätiedot

Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011

Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011 Tourujoen ja Kankaan alueen liito-oravat ja linnut 2011 Timo Pylvänäinen Jyväskylän kaupunki kaavoitus 19.8.2011 Tourujoen rantaa kävelysillalta ylävirtaan Johdanto Sappi Oy:n lakkautetun ja etuostoikeuden

Lisätiedot

Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat:

Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat: Määrityskisa 2018 14 paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat: Pasi Pirinen (PaP) 25 kuvaa Sampo Laukkanen (SL) 23 kuvaa Anna Palmroos 2 kuvaa 1. Suopöllö Suopöllö

Lisätiedot

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS ORIMATTILAN ISOVUOREN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Ympäristökonsultointi Jynx Oy, 2014 Koppelo tiellä. Metso kuuluu Isovuoren pesimälinnustoon. Kuva: Ari Kuusela Tappikatu 2 A 6 20660 LITTOINEN hannuklemola@gmail.com

Lisätiedot

TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luontoselvitys. 23.8.2010 Oulu

TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luontoselvitys. 23.8.2010 Oulu TAIVALKOSKI ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Luontoselvitys 23.8.2010 Oulu AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

Rengastustoimiston tilannekatsaus Jari Valkama

Rengastustoimiston tilannekatsaus Jari Valkama Rengastustoimiston tilannekatsaus 2.2.2019 Jari Valkama Three ringers have died after the previous meeting Markku Alanen (445) Harri Hongell (388) Olavi Liukkonen (141) Seppo Sulkava (2071) Staff of the

Lisätiedot

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen

Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011. Ari Parviainen Tohmajärven Kannusjärven ranta-asemakaavan linnustoselvitys 2011 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Polvijärvi 4 Liippilammit Pitkälampi 5 Tammalammit 5 Mässänlammit 5 Kannusjärvi 7 Kokkoselkä

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

Lisäksi esittelen silloin koko 1990-luvun aineiston

Lisäksi esittelen silloin koko 1990-luvun aineiston Ii Pertti Koskimies Uhanalaisten ja harvalukuisten lajien yksilö- ja parimäärät on koottu lintutieteellisten paikallisyhdistysten toimialueittain. Yhteenveto on jatkoa 0-luvun puolivälissä aloitetulle

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat A l u e e l l i s e t y m p ä r i s t ö j u l k a i s u t 314 Juha Huttunen, Teppo Helo ja Sirkka-Liisa Markkanen (toim.) Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat... KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS A

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys

Pesimälinnustoselvitys Pesimälinnustoselvitys NURMEKSEN KÄNKKÄÄLÄN KAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija KESÄKUU 2014 www.osuuskuntatoimi.fi SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Selvitysmenetelmät... 2 3. Tulokset...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN

YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU OY PORIN YYTERIN LOMAKYLÄN ASEMAKAAVA-ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Kaarinan kaupungin rakennuttama lintulava on hyvin suosittu retkeilykohde. Kuva: Jynx Oy. Johdanto Kaarinan kaupunki tilasi loppuvuodesta

Lisätiedot

RENGASTUSLUVAT alkaen

RENGASTUSLUVAT alkaen RENGASTUSLUVAT 1.1.2018 alkaen Y = YLEISLUPA Oikeuttaa rengastamaan: a) kaikkien lintulajien poikasia (ei hippiäisen pesäpoikasia, koska pesän tuhoutumisriski on suuri eikä räystäspääskyn pesäpoikasia,

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin

Lisätiedot

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Rauno Yrjölä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 8 2007 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi ja NAPA-projekti Kannen kuva: Laulujoutsenia (Cygnus

Lisätiedot

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007. Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen

Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007. Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen Toijalan satama-alueen lintuhabitaattiselvitys 2007 Paavo Hellstedt & Kalle Huttunen Sisällys: Lintuhabitaattien merkityksestä linnuille 3 Tarkastettavat kohteet ja menetelmät 3 Tulokset ja johtopäätelmät

Lisätiedot

TALVIVAARA PROJEKTI OY

TALVIVAARA PROJEKTI OY 4290a TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS LAPIN VESITUTKIMUS OY TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 24.2.2005 Sami Hamari, FM (raportointi) Tuomas Väyrynen

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 28.1.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 28.1.2019 Laatija Heli Lehvola Tarkastaja

Lisätiedot

Uhanalaiset ja harvalukuiset lintulajit

Uhanalaiset ja harvalukuiset lintulajit Uhanalaisten lajien seuranta Maakotka Aquila chrysaetos, uhanalainen. Kuva: JUKKA HAAPALA Suomessa 2005 2006 Teemu Lehtiniemi & Pertti Koskimies Uhanalaisten ja harvalukuisten lajien havaintoyhteenvetoja

Lisätiedot

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015

Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015 Joensuun Kontiosuon kaatopaikan lokki-, varislintu- ja muut lintulaskennat 2015 Matti J. Koivula Kannen kuva: nuori aroharmaalokki variksien ja harmaalokkien seurassa. 24.10.2015. Raporttiin viitataan

Lisätiedot

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Vuonna suomalaisilla lintuasemilla rengastettiin 30 135 lintua. Huippu- vuosina asemillamme on saanut renkaan koipeensa jopa yli 70 000 siivekästä. Räkättirastasrengastusta

Lisätiedot

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT

LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT LIITE 3 HAVAITUT LINTULAJIT Laji Tieteellinen nimi Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Kalalokki Larus canus Rantasipi Actitis hypoleuca Selkälokki Larus fuscus Sinisorsa Anas platyrhynchos Naurulokki

Lisätiedot

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki Arktinen keskus Rovaniemen kaupunkilintuatlas- projekti Rovaniemi 2012 1.Johdanto Luonnon tilan

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2014

Linnut. vuosikirja 2014 Linnut vuosikirja Rengastusvuosi Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha 58 LINNUT-VUOSIKIRJA Vuonna 2013 vietettiin rengastuksen 100-vuotisjuhlallisuuksia, mutta mahtuipa myös vuoteen ainakin yksi merkittävä

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS

JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS JÄRVENPÄÄN LINNUSTOTUTKIMUS 2001-2003 Järvenpään kaupunki Ympäristötutkimus Metsätähti Oy Juha Honkala, Seppo Niiranen, Ari Lavinto Järvenpään linnustotutkimus 2001-2003 2 TIIVISTELMÄ Järvenpään lintuatlas

Lisätiedot

Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten

Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten Havaintoarkistokatsaus ja analyysi itäisen Lahden (entisen Nastolan) alueen linnustoarvoista yleiskaavatyötä varten koonnut Timo Metsänen Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. 7.9.2018 www.phly.fi

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 4 Selvitysalueen

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi

Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi 1 Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Ylä-Tervajärvi 4 Ylä-Tervajärvellä havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 EU:n lintudirektiivin

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO VANTAAN METSÄLINNUSTON MUUTOKSET Palokärki Dryocopus martius menestyy hyvin Vantaan metsissä. JUKKA HAAPALA Vantaan metsälinnuston muutokset kahden

Lisätiedot

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja UPM Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Pesimälinnustoselvitys Päivämäärä 6.8.203 Viite 50005268-002 UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS UPM TUULIVOIMA OY KONTTISUON PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)

Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011

Lisätiedot

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys

Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö Linnustoselvitys Yleiskaava-alueen linnustoselvityksen on laatinut Raimo Laurila Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen toimesta

Lisätiedot

Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015

Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015 APUS RY:N RAPORTTEJA 2 2015 Nurmijärven Myllykosken linnustoselvitys 2015 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT

Lisätiedot

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 Päivämäärä 22/8/2012 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella

Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Linnustonselvitys Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Tarkastus 21/12/2012 Päivämäärä 07/08/2012 Laatija Matti Häkkilä, Ramboll Finland Oy Tarkastaja Kaisa Mustajärvi, Ramboll Finland Oy Hyväksyjä

Lisätiedot

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 Pirkka Aalto Johdanto ja selvitysalueen yleiskuvaus Tämä linnustoselvitys on tehty Kemijärven kaupungin tilauksesta Patokankaan (Patovaaran) alueelle suunniteltua

Lisätiedot

Intercon Energy Oy. Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY

Intercon Energy Oy. Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY Intercon Energy Oy Siikajoen Isoneva II tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2015 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 119/2015 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Saari on melko pieni, parhaat lintupaikat pystyy hyvin käymään viikossa.

Saari on melko pieni, parhaat lintupaikat pystyy hyvin käymään viikossa. Lanzarote 19.1. - 26.1.2005 Petri Saarinen saarinen.petri@kolumbus.fi Perheen odotettu Thaimaan matka vaihtui pikaisesti Kanarian saarista pohjoisimpaan, tuliperäiseen Lanzaroteen. Puerto del Carmenissa

Lisätiedot

KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin

KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin Kivitaipaleen osayleiskaava 1 (4) KIVITAIPALEEN OSAYLEISKAAVA Tarkennuksia alueen linnustollisiin arvoihin 1. Aineisto ja menetelmät Kivitaipaleen OYK:n suunnittelualueella ei ole tehty erillisiä linnustoselvityksiä

Lisätiedot

(Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm)

(Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm) Tshuktshien niemimaa ja Anadyr 14.5.-22.7.2002 Heikki Karhu (Lähde: 5.11.2002: http://www.fotokone.fi/~karhut/suomi/tsukotkotisivu.htm) Olin mukana Venäjän tiedeakatemian lintutieteellisessä retkikunnassa

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2016

Linnut. vuosikirja 2016 Linnut vuosikirja Ennätyksellinen rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuonna tehtiin rengastusennätys: suomalaisen renkaan sai jalkaansa peräti 266 443 lintua! Edellinen, vuodelta 22 peräisin oleva

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Lintujen alueellinen uhanalaisuus Suomessa Ari Rajasärkkä, Antti Below, Martti Hario, Aleksi Lehikoinen, Esa Lehikoinen, Teemu Lehtiniemi, Markku

Lisätiedot

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN

TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS 2007 Tuusulan kunta Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat ry. Apus Juha Honkala Seppo Niiranen TUUSULAN KEHÄ IV:N JA SULAN ALUEIDEN LINNUSTOTUTKIMUS,

Lisätiedot

Suomen talvilinnut

Suomen talvilinnut Suomen talvilinnut 1977-78 LASSE SAMMALISTO SAMMALISTO, L. 1978 : Suomen talvilinnut 1977-78 (Finnish winter birds in 1977-78). - Ornis Fennica 55 :164-170. The yearly length of the census routes has varied

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS Lausunto Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 PL 20 90571 Oulu www.poyry.fi Päiväys 2.10.2012 Viite 16USP0084 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aappo Luukkonen Puh. 010 3331544 aappo.luukkonen@poyry.com MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN

Lisätiedot

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Pesimälinnustoselvitys Päivämäärä 24.1.2014 Viite 1510005246 LOUHUN JA MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTOT PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTOJEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Rengastusvuosi 2008. Jari Valkama. Rengastukset. Rengastajat LINNUT-VUOSIKIRJA 2008

Rengastusvuosi 2008. Jari Valkama. Rengastukset. Rengastajat LINNUT-VUOSIKIRJA 2008 Rengastusvuosi Valtakunnallinen linnustonseuranta Rengastusvuosi Jari Valkama Rengastukset Sinitiaisen Parus caeruleus poikasia rengastettiin vuonna enemmän kuin koskaan aikaisempina vuosina. Kuva: Tapio

Lisätiedot

Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta 2000 2005

Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta 2000 2005 Kangasalan Keisarinharjun syysmuutot vuosilta Olli Orell Olin kerännyt havainnot kasaan jo aiemmin joten päätin tehdä jonkinmoisen koosteen Kangasalan Keisarinharjun näkötornin muutontarkkailusta syksyinä

Lisätiedot

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Pöyry Finland Oy Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 19/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä

Lisätiedot

TAIVALKOSKI TAIVALVAARA

TAIVALKOSKI TAIVALVAARA TAIVALKOSKI TAIVALVAARA Luontoselvitys 19.8.2010 Oulu AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo ja Oulu SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2015

Linnut. vuosikirja 2015 Linnut vuosikirja Petolintuvuosi 2014 Rengastusvuosi Jari Valkama & Markus Piha Vuosina 1913 Suomessa on rengastettu yli 11,2 miljoonaa lintua (ks. liite 1). Tilastointia varten poikasina ja täysikasvuisina

Lisätiedot

Jyväskylän lyseon lintukokoelma.

Jyväskylän lyseon lintukokoelma. 82 Jyväskylän lyseon lintukokoelma. Jyväskylän lyseon lintukokoelma. VILHO V. VAARNA Saatuani nimityksen' syksyilä 1945 Jyväskylän lyseon luonnonhistorian ja maantiedon lehtoriksi jouduin tekemisiin tämän

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Kokonaisuudessaan rengastusvuosi oli kohtuullinen, sillä monia vähälukuisia lajeja rengastettiin runsaasti. Daniel (vas) ja Albert Burgas rengastavat vesipääskyä

Lisätiedot

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008

Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen. Kangasalan kunta. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki

Lisätiedot

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys 15.9.2010 ; Sisältö 16WWE0564 1 JOHDANTO... 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1 Olemassa olevat selvitykset ja aineistot... 2 3 LINNUSTOSELVITYKSEN TULOKSET... 2 3.1 Varjakan mantereen puoleiset osat...

Lisätiedot

Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946.

Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. 67 Havaintoja Alavuden asemanseudun linnustosta vv. 1944-1946. AIMO KOMONEN Seutu, jolla minulla oli tilaisuus tehdä lintuhavaintoja 22. Xl.

Lisätiedot

Rengastusvuosi Jari Valkama & Jukka Haapala. näiden rengastajien työpanoksen ja toivottaa voimia heidän omaisilleen, läheisilleen

Rengastusvuosi Jari Valkama & Jukka Haapala. näiden rengastajien työpanoksen ja toivottaa voimia heidän omaisilleen, läheisilleen Valtakunnallinen linnustonseuranta Jari Valkama & Jukka Haapala Talitiainen Parus major oli vuoden eniten rengastettu lintulaji, vaikka sen rengastusmäärä väheni tuntuvasti edellisvuotisesta. Kuva: TAPIO

Lisätiedot

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke Hanhikivenydinvoimalaitoshanke PyhäjoenHanhikivenkeväinenmuutonseurantajaNatura alueidennykytilakeväällä2009 SamiLuoma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 KEVÄTMUUTON SEURANTA JA LEPÄILIJÄT 2.1 Menetelmät 2.2

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO 64 LINNUT-VUOSIKIRJA Rengastajien keski-ikä oli vuoden 2011 alussa 51 vuotta. Uusia ja nuoria rengastajia on viime vuosina tullut mukavasti, mutta näyttää

Lisätiedot

SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN

SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN SABA WIND OY PORIN JAKKUVÄRKIN TUULIVOIMAPUISTON PESIMÄLINNUSTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 18/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3 Tutkimusmenetelmät... 4 Epävarmuustekijät...

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 27/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liitteessä käytettyjen lyhenteiden selitykset: VU=vaarantunut, RT=alueellisesti uhanalainen NT=silmälläpidetävä,

Lisätiedot

Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta Vesa Hyyryläinen

Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta Vesa Hyyryläinen Vaalan kunnan tuulivoimayleiskaavan luontoselvitykseen liittyvä muuttolintujen syysmuuton seuranta 15.8. -15.10.2013 Vesa Hyyryläinen Tavoitteet Seurannan päätavoitteena oli kerätä aineistoa siitä, miten

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen

Lisätiedot

Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta

Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta Havaintoja lintujen pesimiskauden päättymisvaiheesta OLAVI HILDEN ja PENTTI LINKOLA Lintujemme pesimiskauden päättymisvaihetta valaisevaa aineistoa on kerätty ja julkaistu varsin niukasti. Tämä johtuu

Lisätiedot

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Sweco Ympäristö Oy. Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Sweco Ympäristö Oy Jalasjärven Rustarin tuulivoimapuiston lintujen syysmuuttoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 111/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET

LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET 1 Mäkikankaan tuulipuisto LINNUSTOSELVITYSTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN LIITTEET Kirjallisuuskatsaus tuulivoiman linnustovaikutuksista julkaistuun kirjallisuuteen Törmäysriski ja kuolleisuus Tuulivoimalan

Lisätiedot

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo.

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. 2 Petsamon Heinäsaarten lintulu ettelo. Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. EINARI MERIKALLIO.. Heinäsaaret, joiden maine on levinnyt jonkunverran ulkopuolelle maamme rajojenkin, lienevät maamme linturikkain

Lisätiedot

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve

Lisätiedot

Kun vielä vuonna 2003 hehkutettiin

Kun vielä vuonna 2003 hehkutettiin Rengastusvuosi 2004 - myyrälama söi rengastajia ja rengastusmääriä Jari Valkama & Jukka Haapala Kun vielä vuonna 2003 hehkutettiin hyvää petolintuvuotta, herättiin jo seuraavana vuonna ankeaan todellisuuteen:

Lisätiedot

Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016

Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016 APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2016 Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016 Juha Honkala Jukka Tanner Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Hyvinkään seurakunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN

Lisätiedot

Seliteet. Liite 3. Kaunisvaaran alueen selvitysalueet ja havainnointipisteet

Seliteet. Liite 3. Kaunisvaaran alueen selvitysalueet ja havainnointipisteet Liite 1. Äkäsjokisuun selvitysalue ja laskentapisteet Selitteet Muuttolintuselvitysalueen rajaus Laskentapiste Pääasiallinen havainnointisuunta LAPIN VESITUTKIMUS OY Työn nimi 20286 Kolari-Pajala muuttolintuselvitys

Lisätiedot

SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN

SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN SIIKAISTEN JÄNESKEITAAN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN SYYSMUUTTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä

Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Punakylkirastaan pesä. Kuva: Jari Venetvaara 24.5.2016 Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Jari Venetvaara Karrakuja 6, 66400 LAIHIA Email: jari.venetvaara(ät)venetvaara.fi

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi LUONTO-OSUUSKUNTA AAPA Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi Juha Repo 29.9.2008 2 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1. ALLAS-ALUE... 1 2.1.1. Soiden lintulaskennat...

Lisätiedot

TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE

TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE 5.-7.4.2019 Porukka saapui asemalla perjantaina 6.4. illalla. Haliaksen viikonlopun päämiehittäjinä Jaakko Koponen, Jari Laitasalo(opas), Markus Lampinen (opas),

Lisätiedot

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2009 Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Tuusulan kunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT

Lisätiedot

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU Marko Vauhkonen

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU Marko Vauhkonen PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU 2010 Marko Vauhkonen 7.2.2011 PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOALUE LINTUJEN SYYSMUUTON TARKKAILU 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

log Lin tuhavaintoja Maakrunnista. Lintuhavaintoja Maakrunnista. VEIKKO SALKIO

log Lin tuhavaintoja Maakrunnista. Lintuhavaintoja Maakrunnista. VEIKKO SALKIO log Lin tuhavaintoja Maakrunnista Lintuhavaintoja Maakrunnista VEIKKO SALKIO Suoritin lintuhavaintoja vuosina 1946-1949 Maakrunnin luonnonsuojelualueella Perämeren saaristossa I i n pitäjässä Alueeseen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Niemijärvi-Itäjärven

Lisätiedot

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi)

Vihdin kunta. Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Vihdin kunta Mäyräojanlaakson Rajakallion luontoselvitys (Nummelan eteläosien osayleiskaava 1B - luontoselvityksen kohteen 7 uudelleenarviointi) Luontotieto Keiron Oy 5.8.2009 5.8.2009 Kohteen 7 uudelleenarviointi

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki Keskustataajaman osayleiskaava

Mänttä-Vilppulan kaupunki Keskustataajaman osayleiskaava S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KUNTA Mänttä-Vilppulan kaupunki Keskustataajaman osayleiskaava LUONTOSELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21350P007 LUONTOSELVITYS 1 (45) Nuottajärvi,

Lisätiedot