Työsuojelun toimintaohjelma
|
|
- Auvo Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työsuojelun toimintaohjelma Työsuojelutoiminta Kunnanhallitus pv.kk.vuosi
2 Sisältö 1. Johdanto Työsuojelun toiminta-ajatus ja tavoitteet Työsuojelutehtävät ja vastuut Työsuojelun yhteistoiminta-asioiden käsittely Työhyvinvointi perustuu yhteistyöhön Työturvallisuuden painopisteet, toteuttaminen ja seuranta työpaikalla Toimintatapa työsuojeluasioissa Muut työsuojeluasiakirjat
3 1. Johdanto Työnantajalla tulee olla työpaikan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämistä ja työkyvyn ylläpitämistä varten ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Tämä työsuojelun toimintaohjelma määrittää Kempeleen kunnan työsuojelutoiminnan periaatteet ja keskeiset toimintatavat. Työsuojelutoimintaa ohjaavat lainsäädäntö ja sopimukset. Työturvallisuuslain (2002/738) tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja. Laissa työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa (44/2006) säädetään menettelystä työsuojeluviranomaisen valvoessa työsuojelua koskevien säännösten noudattamista sekä työnantajan ja työntekijöiden välisestä työsuojelun yhteistoiminnasta työpaikalla. Kempeleen kunnan työsuojelutoiminnassa noudatetaan Kunnallisen alan työsuojeluja työympäristösopimusta. Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (131/1973) 8 :n 2 ja 3 momenteissa tarkoitettu työsuojelun yhteistoimintasopimus eikä sillä siirretä lainsäädännön mukaista vastuuta tapaturmista ja ammattitaudeista. Tämä sopimus koskee kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä sekä niiden palveluksessa olevia viranhaltijoita ja työntekijöitä. Jäljempänä tässä sopimuksessa kunnalla tarkoitetaan myös kuntayhtymää ja työntekijällä myös viranhaltijaa. Työsuojelu- ja työympäristötyön tarkoituksena on työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnan avulla kehittää suunnitelmallisesti työympäristöä, työyhteisöjen henkistä hyvinvointia sekä työn turvallisuutta ja terveellisyyttä. Samalla edistetään tuloksellisuutta ja parannetaan työelämän laatua osana kunnan palvelutoimintaa, sen henkilöstöpolitiikkaa ja johtamiskäytäntöjä. 3
4 2. Työsuojelun toiminta-ajatus ja tavoitteet Työsuojelu on Kempeleen kunnassa osa organisaation jokapäiväistä toimintaa. Johtamistyössä ja päivittäisessä toiminnassa pyritään varmistamaan työntekijöiden turvallisuus sekä palveluiden häiriötön sujuminen ja laatu. Työsuojelullisten näkökohtien huomioon ottaminen on osa hyvää johtamista ja ammattitaitoa. Linjaorganisaation jokaisella tasolla on sekä toiminnallinen että lakiin perustuva vastuu työsuojelusta. Tavoitteena on kehittää työtä ja työoloja sellaisiksi, että ne edistävät työntekijän terveyttä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä työssä. Hyvä ja turvallinen työympäristö edistää myös toiminnan tuloksellisuutta. 3. Työsuojelutehtävät ja vastuut Työnantaja ja linjaorganisaatio Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta vastaa työnantaja. Käytännössä työsuojeluasioiden hoito on hajautettu organisaatiossa ja vastuu jakautuu ylimmän johdon lisäksi keskijohdolle, työnjohdolle ja yksittäisille työntekijöille. Linjaorganisaatiossa työsuojeluvastuu perustuu esimiesten päätöksenteko- ja toimivaltuuksiin. Ylin johto luo perustan työsuojeluasioiden hoitamiselle ottaen huomioon lainsäädännön vaatimukset, toiminnan luonteen ja riskialttiuden sekä taloudelliset näkökohdat. Ylimmän johdon tehtävä on taata aineelliset ja toiminnalliset edellytykset kuten pätevien esimiesten valinta ja selkeän tehtäväjaon vahvistaminen. Ylimmän johdon vastuulla on myös työsuojelutoiminnan valvonta koko organisaation tasolla. Keskijohto huolehtii työsuojeluohjeiden ja toimintamallien suunnittelusta, toteutuksesta ja ajan tasalla pitämisestä omilla toiminta-alueillaan. Keskijohto vastaa turva- ja suojavarusteiden sekä koneiden ja laitteiden hankinnasta ja kunnossapidosta. Keskijohto tekee esityksiä ylimmälle johdolle toiminnan kehittämisestä. Työnjohdon vastuulle kuuluu koneiden ja laitteiden kunnon valvonta ja seuranta sekä tarvittavien turvavarusteiden toimittaminen henkilöstölle ja suojalaitteiden asentaminen laitteille. Työjohto vastaa myös työnopastuksesta. Työntekijä Työntekijöiden velvollisuus on noudattaa annettuja työ- ja toimintaohjeita. Työntekijän vastuulla on käyttää hänelle annettuja turvavarusteita. Lisäksi jokaisen työntekijän on huolehdittava omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja ilmoitettava esimiehelle havaitsemistaan vaaroista ja epäkohdista. Työntekijöillä on oikeus tehdä työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevia ehdotuksia työnantajalle ja saada niistä palautetta. Työntekijällä on oikeus saada tietoa hänen työtehtäväänsä liittyvistä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavista asioista. 4
5 Työsuojelutehtävissä toimivat henkilöt voivat olla vastuussa työsuojelusta vain, jos he toimivat linjaorganisaatiossa tehtävissä, joihin sisältyy toimivaltaa ja vastuuta työsuojeluasioissa. Työsuojeluhenkilöstö Työsuojeluhenkilöstön tehtäviä ja työsuojelun yhteistoimintaa määrittelee työsuojelun valvontalaki (44/2006). Kempeleen kunnan työsuojeluhenkilöstö toimii yhteistyössä esimiesten, työntekijöiden ja työterveyshuollon kanssa. Työsuojelupäällikkö toimii työnantajan edustajana työsuojeluyhteistoiminnassa ja vastaa sen toteutumisesta ja kehittämisestä. Työsuojelupäällikön tehtävänä on avustaa työnantajaa ja esimiehiä tehtävissä, jotka liittyvät työsuojelun asiantuntemuksen hankintaan sekä yhteistyöhön työntekijöiden ja työsuojeluviranomaisten kanssa. Työsuojeluvaltuutettu on työntekijöiden valitsema henkilö, joka edustaa henkilöstöä työsuojelun yhteistoiminnassa. Työsuojeluvaltuutettu kiinnittää edustamisensa työntekijöiden huomion työn turvallisuutta ja terveellisyyttä edistäviin seikkoihin. Sekä työsuojelupäällikön että työsuojeluvaltuutettujen tulee perehtyä työsuojelua koskeviin säännöksiin ja määräyksiin ja työpaikan oloihin. Työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut toimivat yhteistyössä työsuojelutoiminnan kehittämiseksi kunnassa. 4. Työsuojelun yhteistoiminta-asioiden käsittely Työsuojelun yhteistoiminnan järjestämistä säätelevät työsuojelun valvontalaki (44/2006) ja kunnallisen alan työsuojelu- ja työympäristösopimus. Välitön yhteistoiminta Työsuojelun yhteistoiminta-asioita käsitellään välittömänä yhteistoimintana työnantajana tai tämän edustajana toimivan esimiehen ja työntekijän kesken, jolloin työntekijää edustavalla työsuojeluvaltuutetulla on oikeus osallistua asian käsittelyyn tämän pyynnöstä tai tarvittaessa muutoinkin. 5
6 Edustuksellinen yhteistoiminta Laajakantoiset ja työpaikkaa yleisesti koskevat työsuojelun yhteistoiminta-asiat käsitellään edustuksellisena yhteistoimintana työsuojelutoimikunnassa. Työsuojelutoimijoiden yhteystiedot Minna Vinkki työsuojelupäällikkö puh Milla Harjula, työsuojeluvaltuutettu puh varavaltuutettu Sirpa Törmikoski 2. varavaltuutettu Kristina Ahl Vastuualue: sosiaali- ja terveyspalvelut, ikähoiva, kunnan johdon hallinto, ateria- ja puhdistuspalvelut, tekniset palvelut, Kempele Akatemia Erkki Eilola, työsuojeluvaltuutettu puh varavaltuutettu Minna Snellman-Platan 2. varavaltuutettu Raija Siniaalto Vastuualue: opetus ja varhaiskasvatus 5. Työhyvinvointi perustuu yhteistyöhön Työhyvinvointi koostuu monesta tekijästä mm. työntekijän terveydestä ja jaksamisesta, työpaikan turvallisuudesta, hyvästä työn hallinnasta, työilmapiiristä ja johtamisesta. Hyvinvoiva työyhteisö työskentelee osaavasti ja tuottavasti ja työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi sekä elämän hallintaa tukevaksi. Työhyvinvoinnin tärkeimmät toimijat ovat työpaikoilla. Työhyvinvointia edistetään työpaikalla muun muassa työsuojelun yhteistoiminnalla, työkykyä ylläpitävällä toiminnalla (tyky-toiminta), työterveyshuollon toimilla, työsuojelulla, työtä, työoloja ja osaamista kehittämällä. Kempeleen kunnan työsuojelutoimikunta kokoontuu säännöllisesti käsitellen ajankohtaisia työsuojeluasioita. Kunta tarjoaa työntekijöilleen työssäjaksamisen tueksi erilaisia vapaaajan etuja: tyky-seteleitä, erityishintaisen virkistysuimalan vuosikortin sekä osakompensaation kuntosalilippuihin. Tämän lisäksi yksiköillä on käytettävissä vuosittain virkistysrahaa. Työsuojeluhenkilöstö ja esimiehet tekevät vahvaa yhteistyötä työterveyshuollon kanssa mm. työkykyasioissa. Kehityskeskusteluiden kattavuuden tavoitteena on 100 % koko kunnassa, ja kehityskeskustelut käydään kerran vuodessa. Työhyvinvointia seurataan joka toinen vuosi tehtävällä henkilöstöön kohdistuvalla kyselyllä. 6
7 Työnvaativuuden arvioinnit tehdään säännöllisesti. Tavoitteena on 100 % kattavuus eri työtehtävissä ja säännöllinen seuranta ja päivittäminen. Tämä edellyttää tehtäväkuvien ajantasaisuutta. 6. Työturvallisuuden painopisteet, toteuttaminen ja seuranta työpaikalla Painopistealueet Kempeleen kunnan strategiassa määritellyt tavoitteet ohjaavat myös työsuojelutoiminnan painopistealueita. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa määritellään painopisteitä vuodeksi kerrallaan. Lisäksi työsuojelutoimikunta asettaa työturvallisuuden edistämiseksi painopistealueet talousarviovuodeksi. Riskien arviointi Työympäristön riskien arviointien kattavuus tulee olla 100 % koko kunnassa. Työsuojeluorganisaatio on laatinut esimiestyön tueksi ohjeistukset vaarojen tunnistamiseen ja riskien arvioimiseen. Riskien arvioinnin tulosten yhteenveto käsitellään vuosittain työsuojelutoimikunnassa. Riskien arvioinnit ja toimenpidesuunnitelmat tehdään vuodesta 2018 alkaen sähköisesti vakuutusyhtiön sähköisessä palvelussa. Kempeleen kunnassa on koulutettu esimiehet Läheltä piti -tilanteiden raportointiin, läheltä piti -raportointi on aktiivisesti käytössä. Lähetä piti tilateet raportoidaan sähköisen lomakkeen kautta, ohjeet ja lomakkeet löytyvät Intrasta. Perehdyttäminen Kempeleen kunnassa on systemaattinen perehdyttämistoiminta, yhteiset ohjeet löytyvät Intrasta. Koulutus ja tiedottaminen Linjaorganisaation esimiehet vastaavat henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Koulutus- ja kehittämistarpeet käydään läpi vähintään kerran vuodessa kehityskeskusteluiden yhteydessä henkilöstön kanssa. Kempeleen kunta laatii vuosittain koko kuntaa koskevan koulutussuunnitelman kunnan strategian pohjalta. Koulutussuunnitelmaa tarkennetaan työyksiköissä. Työterveyshuollon järjestäminen Työterveyshuoltopalvelut ostetaan Työterveys Virta Oy:ltä. Yhteystiedot: Työterveys Virta, Kempeleen toimipiste: Voimatie 6, 2. kerros (sisäänkäynti C-rappu) Kempele Ajanvarausnumero: Työterveyshuollon toimintasuunnitelma laaditaan vuosittain yhteistyössä työsuojeluorganisaation ja työterveyshuollon välillä. Toimintasuunnitelmaan määritellään 7
8 painopistealueet vuodeksi kerrallaan. Suunnitelmassa määritellään mm. työyksiköt, joihin tehdään seuraavan vuoden aikana työpaikkaselvitykset. Kempeleen kunnassa käytetään kahdentasoista työpaikkaselvitystä. Perusselvitys on suppeampi ja laajennettu työpaikkaselvitys on huomattavasti perusselvitystä laajempi, jossa huomioidaan vahvasti koko työyhteisön osallistuminen selvityksen eri vaiheissa. 7. Toimintatapa työsuojeluasioissa Kempeleen kunnassa työsuojeluasioiden ja työsuojeluun liittyvien ongelmatilanteiden käsittely tapahtuu ensisijaisesti palveluyksiköissä ja linjaorganisaatiossa. Työsuojeluvaltuutetut ja työsuojelupäällikkö ovat tarvittaessa tukena asioiden käsittelyssä ja ongelmien ratkaisemisessa. Kuvio 1. Toimintatapa työsuojeluasioissa. 8
9 8. Muut työsuojeluasiakirjat Varhaisen tuen malli ja lomakke Toimintaohje henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Työympäristöriskien arviointi Läheltä piti -lomake Uhka- ja väkivaltatilanteet työpaikalla lomake Päihdeohjelma 9
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
LisätiedotIsojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
LisätiedotSUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Hyväksytty, henkilöstöjaos 15.3.2018 Sisällys Johdanto...2 Työkykyä ylläpitävä toiminta...2 Työsuojelutoiminnan rahoitus...3 Työsuojelusta tiedottaminen...3
LisätiedotTYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 1 (9) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 2 (9) SISÄLTÖ 1.
LisätiedotKYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
LisätiedotKokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
LisätiedotTyöpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
LisätiedotSUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2 Sisällysluettelo 1 Työsuojelutoiminta ja tavoitteet 3 2 Suomussalmen kunnan henkilöstöpolitiikka 3 2.1 Toiminta-ajatus 3 2.2 Henkilöstöpoliittinen visio
LisätiedotASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN
LisätiedotSAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio
1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain
LisätiedotTYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
Lisätiedot2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
LisätiedotHyvinvointia työstä. Esimerkki 1
Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn
LisätiedotSAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015
1 Työsuojelu Työsuojelutoimikunta SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA
LisätiedotSeinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
LisätiedotKunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen
Muistio 1 (6) Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Kuntasektorin sopimusosapuolet perustivat sopimuskaudella 2007 2009 yhteisen työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä perustellut
LisätiedotTYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014 Annaleena Rita ja Pertti Hautala 3.12.2013 2 SISÄLTÖ 1. Rautjärven kunnan toiminta-ajatus... 3 2. Työsuojelun toiminta-ajatus... 3 3. Rautjärven kunnan työsuojelun toimintaperiaatteet...
LisätiedotYrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
LisätiedotTyösuojelun toimintaohjelma
0 Hailuodon kunta Työsuojelun toimintaohjelma Henkilöstötoimikunta: 17.3.2017 Kunnanhallitus: 24.4.2017 Voimaan: 16.5.2017 1 Sisällysluettelo Johdanto... 2 Työsuojelun määritelmä... 2 Työsuojelun tavoitteet...
LisätiedotTyösuojelutoiminta työpaikalla
Työsuojelutoiminta työpaikalla Työsuojelun tavoitteena on taata turvalliset ja terveelliset työolot ja tukea työntekijöiden työkyvyn ylläpitämistä. Työsuojelu on jatkuva prosessi, jossa työympäristön tilaa
LisätiedotTyöpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
LisätiedotTyösuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
LisätiedotSpecia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 1 (12) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2012-2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 2 (12)
LisätiedotTYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun
LisätiedotTyösuojelun yhteistoiminta työpaikalla
Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille
LisätiedotValtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina
Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma
LisätiedotTYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ
1 TYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ Kunnallisen alan työsuojelu- ja työympäristösopimus 1 Sopimuksen soveltamisala ja tarkoitus 2 Organisaatio Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa
LisätiedotTyösuojeluhenkilöt ja heidän tehtävänsä
Työsuojelu Työsuojelu on lakisääteinen tehtävä, johon osallistuu koko yrityksen organisaatio. Työsuojelun tehtävänä on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja
LisätiedotHYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
LisätiedotTyösuojeluvaalit 2017
Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä
LisätiedotKotihoito valvontahavaintojen valossa
Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön
LisätiedotYhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija
Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija TYÖTURVALLISUUS JA TERVEYS TYÖPAIKALLA Työpaikka Työnantajan vastuu riskinarviointi työolojen seuranta
LisätiedotTeollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
LisätiedotTyösuojelun toimintaohjelma
1 HEINÄVEDEN KUNTA Työsuojelun toimintaohjelma Johtoryhmä 29.09.2012 Yhteistyötoimikunta 22.10.2012 Kunnanhallitus 5.11.2012 Voimaan 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ 3. TYÖSUOJELUN
LisätiedotTyöpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja
LisätiedotNurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma
Nurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma 2016-2019 Työsuojelutoimikunta 9.2.2016 Yhteistyöryhmä 15.3.2016 Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.3.2016 www.nurmijarvi.fi Sisältö Nurmijärven kunnan
LisätiedotTyötapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
LisätiedotNolla tapaturmaa -ajattelu
kaikki tapaturmat voidaan estää Nolla tapaturmaa -ajattelu jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa
LisätiedotValtion työsuojelun yhteistoimintasopimus. Työsuojelun ajankohtaispäivä Yhteinen koulutuskiertue, kevät 2008
Valtion työsuojelun yhteistoimintasopimus Työsuojelun ajankohtaispäivä Yhteinen koulutuskiertue, kevät 2008 Valtion uusi työsuojelun yhteistoimintasopimus Sovittu työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
LisätiedotTYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE. Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro
TYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä Lainsäädäntö hyvän johtamisen ja
LisätiedotKAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan
LisätiedotKÄRSÄMÄEN KUNTA TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
KÄRSÄMÄEN KUNTA TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA TYÖSUOJELUTOIMIKUNTA 2015 A. YLEISTÄ Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi
LisätiedotHenkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa
Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava
LisätiedotTURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN
Juhani Tarkkonen TURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN Seurantaraportti viiden elintarviketeollisuuden yrityksen johtamisjärjestelmän kehittämishankkeesta LIITEOSA:
Lisätiedot1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS. 1 Sopimuksen soveltamisala
1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006), jäljempänä valvontalaki,
Lisätiedot1 Työsuojelun yhteistoiminnan tarkoitus
VEROHALLINNON TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006 annetun lain (44/2006) 23 :n 1 ja 2 momentin sekä 26.9.2007 solmitun valtion työsuojelun
LisätiedotLoimaan kaupungin työsuojelun toimintaohjelma. Kaupunginhallitus
1 Loimaan kaupungin työsuojelun toimintaohjelma Kaupunginhallitus 13.11.2017 2 LOIMAAN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimintaohjelman tavoitteet Taustaa Loimaa kaupungin työsuojelutoiminta tukee
LisätiedotVarhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija
Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54
LisätiedotKhall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus
Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista
LisätiedotTYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu
TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu Työhyvinvointi, määritelmä 1! Hyvinvoinnin kokemus, joka kohdistuu työhön ja joka koostuu myönteisistä tunteista,
LisätiedotTYÖHYVINVOINTIOHJELMA
2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...
LisätiedotTyöterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
LisätiedotJUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016
1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena
LisätiedotTyöhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
LisätiedotPornaisten kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
Pornaisten kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2020 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 1.1. Työsuojelun toiminta-ajatus... 1 1.2. Työsuojelun toimintaohjelman perusteet... 1 1.3. Työsuojelun yhteistoiminta...
LisätiedotJUUAN KUNTA Poikolantie Juuka HYVÄKSYTTY KUNNANHALLITUKSESSA X XXX
JUUAN KUNTA Poikolantie 1 83900 Juuka HYVÄKSYTTY KUNNANHALLITUKSESSA.. 2016-X XXX 1 SISÄLLYS 1. Yleistä 2 1.1 merkitys ja tavoite 2 1.2 Tiedottaminen 3 1.3 Kunnassa käytössä olevat toimintaohjeet 3 2.
LisätiedotTyöturvallisuuslainsäädäntö
Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Lain tarkoitus ja sisältö Työturvallisuuslainsäädäntöä työsopimuslaki (2001/55) työturvallisuuslaki (738/2002) laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
LisätiedotTyöhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit
1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:
LisätiedotTurvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala
Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä
LisätiedotTyöhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
LisätiedotTyöturvallisuusvastuun jakautuminen
Työturvallisuusvastuun jakautuminen Turvallisuusviikon seminaari 16.5.2019 Työturvallisuuden harjoitusalue, Kuopio 1 Aluksi Vastuun jakamisesta ja varsinkin jakautumisesta puhutaan yleensä liian myöhään
LisätiedotSAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA
1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on
LisätiedotTyömaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
LisätiedotTyökyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
LisätiedotTyösuojelun toimintaohjelma. Kaakon kaksikko
Työsuojelun toimintaohjelma 2018-2021 Kaakon kaksikko 1 Sisällysluettelo TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA... 2 JOHDANTO... 2 TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 TYÖSUOJELUTOIMENPITEET
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017. I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus
1 JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017 I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus Työsuojelun toimintaohjelma perustuu työturvallisuuslain (23.8.2002/738) 9 :ään, joka on seuraava:
LisätiedotKESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELU- KUNTAYHTYMÄN TYÖSUOJELUN TOIMIN TAOHJELMA
KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELU- KUNTAYHTYMÄN TYÖSUOJELUN TOIMIN TAOHJELMA Hyv. 15.3.2011 yhteistyökomiteassa 1. Yleistä Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymässä
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kankaanpää
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 22.1.2015 Kankaanpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 26.1.2015 1 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
LisätiedotYPÄJÄN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
KH 17.1.2017 12 LIITE 3 YTTMK 4.1.2017 2 LIITE 1 YPÄJÄN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1.1.2017 31.12.2018 2.1.2017 Jouko Käkönen Työsuojelupäällikkö SISÄLLYS 1. TYÖSUOJELUOHJELMAN TARKOITUS, TAVOITE
Lisätiedot1 (5) Työsuojelujaosto 6.8.2014 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA. 1. Yleiset periaatteet
1 (5) TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Työsuojelujaosto 6.8.2014 1. Yleiset periaatteet Tämä ohjelma on työturvallisuuslain (738/2002) 9 :n tarkoittama turvallisuuden ja terveellisyyden edistämistä ja työntekijöiden
LisätiedotHelsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
LisätiedotJohtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
LisätiedotHeinolan kaupungin työsuojelun toimintaohjelma
Heinolan kaupungin työsuojelun toimintaohjelma Sisällysluettelo Sivu Heinolan kaupunki työympäristönä 2 1. Työsuojelu ja työympäristöyhteistyön yleiset periaatteet 2 Työsuojelun tarkoitus Työsuojelun tehtävä
LisätiedotKEURUUN KAUPUNKI TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2017
Yhteistyötoimikunta 18.6.2014 Kaupunginhallitus 23.6.2014 KEURUUN KAUPUNKI TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2017 Keuruun kaupunki työsuojelu SISÄLLYSLUETTELO 1. KEURUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TAVOITTEET
LisätiedotTYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
1 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Hyväksytty työsuojelutoimikunnassa 20.8.2015 Hyväksytty opiston hallituksessa 15.9.2015 Päivitetty 15.9.2015 2 Sisältö Työsuojelun tavoitteet... 3 Rekrytointi... 3 Johtaminen
LisätiedotSuuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
LisätiedotTyökyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
LisätiedotTyöympäristöön kuuluvat työyhteisön johtaminen, työtilat ja alueet, työvälineet ja menetelmät sekä psykososiaaliset kuormitustekijät.
LIEKSAN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1. TYÖSUOJELUN TAVOITTEET Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa
LisätiedotLounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi
Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi 2018 9.10.2018 Työsuojeluvelvoitteet ammatillisessa oppilaitoksissa Tarkastaja Sirpa Lepistö-Mäkivaraa Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
LisätiedotTyöhyvinvointi yhtymässä 2013
Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa
LisätiedotTYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
Lapinlahden kunta TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimintakausi 2018-2021 1. Työsuojelun tavoitteet Työntekijöiden suojeleminen tapaturmilta ja sairauksilta on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus. Hyvä
LisätiedotLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen
LisätiedotYHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT. Ohjeet on laadittu yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.
1 kaupunginhallitus 3.10.2016, esitys YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT 1. Yhteistoiminnan tavoite ja määräykset Yhteistoiminnan tavoite on antaa henkilöstölle mahdollisuus
Lisätiedot11.1.2010 vrs10 Henkilöstötoimikunta 16.12.2009 HUS kuntayhtymän työsuojelujaosto 8.12.2009 ja 11.1.2010
VUOSILLE 2010 2013 11.1.2010 11.1.2010 vrs10 Henkilöstötoimikunta 16.12. HUS kuntayhtymän työsuojelujaosto 8.12. ja 11.1.2010 VUOSILLE 2010 2013 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2 2. TYÖSUOJELUN TOIMINTA AJATUS JA
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
LisätiedotTyönantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
LisätiedotHYVÄT LABORATORIOKÄYTÄNNÖT
HYVÄT LABORATORIOKÄYTÄNNÖT Yliopistot muuttuvat työsuojelu pysyy www.helsinki.fi/yliopisto Sosiaali- ja terveysministeriö Työoloihin vaikuttamalla pidetään yllä ja edistetään työntekijöiden terveyttä,
LisätiedotKuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut
Lisätiedot8.11.2012. 8.11.2012 YRITYSTURVALLISUUS juhani.kuronen@lut.fi Turvallisuusorganisaatiot
Yrityksen turvallisuusorganisaatioita 1 Kokonaisturvallisuus kuuluu kaikille Kokonaisturvallisuus kuuluu kaikille, ei vain turvallisuuden tai riskienhallinnan henkilöstölle ja organisaatioille. Kokonaisturvallisuus
LisätiedotTyökyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
LisätiedotKannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020
Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2015 2020 1 Sisällysluettelo 1 Mikä on henkilöstöpoliittinen
LisätiedotTerveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä
Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri
LisätiedotYhteisiä asioitahan ne työsuojeluasiat ovat! Työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen vaalit järjestetään määrävälein työpaikoilla
Yhteisiä asioitahan ne työsuojeluasiat ovat! Työsuojeluvaltuutettujen ja varavaltuutettujen vaalit järjestetään määrävälein työpaikoilla Työntekijöiden oikeus turvalliseen työympäristöön ja sen kehittämiseen
LisätiedotTYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA JOROISTEN KUNTA
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA JOROISTEN KUNTA 2016-2018 Yhteistyötoimikunta: 17.12.2015 Kunnanhallitus: Voimaan: XX.XX.201X XX.XX.2016 Sisällys Johdanto 3 Työsuojelutoiminnan tavoitteet 3 Työsuojeluorganisaatio
LisätiedotMiten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?
Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018
LisätiedotTyöturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
LisätiedotTyöhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät
Lisätiedot