Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen
|
|
- Iivari Heikkilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muistio 1 (6) Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Kuntasektorin sopimusosapuolet perustivat sopimuskaudella yhteisen työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä perustellut toimenpide-esityksensä työsuojelun yhteistoiminnan tuloksellisuuden parantamiseksi, työsuojelupäällikön työnantaja-aseman vahvistamiseksi sekä työsuojeluvaltuutettujen aseman ja toimintaedellytysten kehittämiseksi. Työryhmän työ valmistui marraskuussa Työryhmä toteutti keväällä 2009 selvityksen työsuojeluyhteistoiminnan toimivuudesta kunnille ja kuntayhtymille lähetetyllä kyselyllä. Kyselyn tulosten mukaan työsuojeluvaltuutettuja työllistivät eniten sisäilmakysymykset, tarkastuksiin osallistuminen, epäasiallinen kohtelu ja häirintä, vaarojen tunnistaminen sekä riskien arviointi ja työilmapiirikysymykset. Työsuojelutoimikuntia työllistivät edellisten lisäksi työhyvinvointiasiat yleensä sekä sairauspoissaolojen seuranta. Kyselyn yhteenveto löytyy Kunnallisen työmarkkinalaitoksen verkkosivuilta > työelämän kehittäminen sekä järjestön verkkosivuilta. Työryhmä on valmistellut suositukset käytännön toimenpiteistä työsuojelutoiminnan kehittämiseksi. Työsuojelutoiminnalla tarkoitetaan tässä sekä työsuojelua että työsuojelun yhteistoimintaa. (ks. tarkemmin liite 2, Terminologiaa.) Suositukset perustuvat työsuojeluvaltuutettujen ja päälliköiden kyselyssä esittämiin kehittämisehdotuksiin. Toimenpidesuositusten lisäksi työryhmä on laatinut työsuojelutoiminnan tuloksellisuuden arviointimallin (liite 1). Tarkoitus on, että kunnat/kuntayhtymät hyödyntävät toimenpidesuosituksia ja arviointimallia kehittäessään ja arvioidessaan työsuojelutoimintaansa. Työsuojelutoiminnan kehittämisessä lähtökohtana on, että onnistuneen toiminnan merkitys ja hyödyllisyys sekä työsuojeluvastuut otetaan huomioon organisaation kaikilla tasoilla. Kunnallisilla päättäjillä on tärkeä rooli työsuojelun toimintaedellytysten turvaamisessa. Johto ja esimiehet huolehtivat työturvallisuudesta sekä työsuojelutoiminnan yleisjohtamisesta. Myös työntekijöillä on aktiivinen rooli työpaikan turvallisuuden toteuttamisessa: kukin työntekijä huolehtii osaltaan käytettävissään olevin keinoin sekä omasta että muiden turvallisuudesta ja terveydestä.
2 Muistio 2 (6) Työsuojelu on osa henkilöstövoimavarojen strategista johtamista. Hyvin toimiva työsuojelutoiminta tukee työssä jaksamista ja työurien pidentämistä kunta-alalla. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen julkaisuun Yhteistoiminta ja työelämän kehittäminen (2009) on koottu kunta-alan sopimukset ja suositukset tuloksellisuudesta, henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista, yhteistoiminnasta ja osaamisen kehittämisestä. Suosituksia työsuojeluyhteistoiminnan kehittämiseksi Osapuolet suosittelevat työpaikoille seuraavia käytännön toimenpiteitä, jotka perustuvat suurelta osin selvityksessä esiin tulleisiin kehittämisehdotuksiin: Työsuojelutoiminnan kehittäminen on jatkuvaa ja suunnitelmallista. Selvityksessä ilmeni, että työsuojelutoimikuntien toiminnassa on ollut monin paikoin puutteita. On tärkeää, että o o o työsuojelutoimikunta laatii toimikautensa ajaksi toiminnalleen tavoitteet ja toimintasuunnitelman työsuojelutoimikunta kokoontuu säännöllisesti työsuojelutoimikunta arvioi omaa toimintaansa esim liitteen 1 mukaisesti Linjaorganisaation toiminnassa hyödynnetään nykyistä paremmin työsuojelutoimijoiden asiantuntemusta. Työsuojeluvaltuutetun ja/tai työsuojelupäällikön voi kutsua työpaikkakokouksiin keskustelemaan työsuojeluun liittyvistä ajankohtaisista asioista. Työsuojeluasioita tulee käsitellä työpaikkakokouksissa tai vastaavissa säännöllisesti. Verkostoyhteistyöllä esim. naapurikuntien kanssa saadaan hyödyllistä vertaistukea omalle työsuojelutoiminnalle. Yhteistyötä ja tiedonkulkua parannetaan koko organisaatiossa niin varsinaisten työsuojelutoimijoiden, työsuojelupäällikön ja valtuutettujen kuin myös työterveyshuollon kanssa. Selvityksessä ilmeni, että kaivataan jatkuvaa vuoropuhelua ja keskusteluja eri tahojen kanssa esim. säännöllisin palaverein. mm. työilmapiiriselvitysten, henkilöstöraportoinnin ja työterveyshuollon raporttien välityksellä seurataan ja arvioidaan työsuojelutyön toteutumista
3 Muistio 3 (6) Johdon ja lähiesimiesten työsuojelutietoisuutta lisätään hyvällä perehdyttämisellä sekä monipuolisella koulutuksella. Työsuojelupäällikkö edustaa työnantajaa. Työsuojelupäällikköä nimettäessä kiinnitetään huomiota henkilön asemaan työyhteisössä ja etusijalle tulisi asettaa johto-/esimies-asemassa oleva henkilö. Työsuojelutoimikunnassa kannattaa säännöllisesti tarkastella alan koulutustarjontaa ja toimikunnan jäsenten tasapuolista osallistumista koulutukseen. Mm. Työturvallisuuskeskus ( sekä järjestöt tarjoavat työsuojelukoulutusta. On saatu hyviä kokemuksia siitä, että työsuojelupäällikkö ja valtuutettu taikka ns. työsuojeluparin muodostava lähiesimies ja työsuojeluasiamies osallistuvat yhdessä samaan koulutukseen. Työsuojelupäälliköitä aktivoidaan osallistumaan koulutuksiin, koska työsuojelupäälliköillä on oltava laaja-alaiset valmiudet työelämän ja työyhteisöjen kehittämistä koskevissa asioissa sekä johtamisen perusasioissa. Yhteistä koko henkilöstölle kohdennettua koulutusta työsuojeluasioissa lisätään ja tehostaan. Perehdyttämistä tehostetaan työturvallisuusasioissa koko henkilöstölle, huomioiden myös opiskelijat ja harjoittelijat. Perehdyttämisen ohjeiden ja toimintaperiaatteiden laatimiseen otetaan mukaan myös työsuojeluvaltuutettu. Työsuojelutoimijoiden toimintaedellytykset varmistetaan mm. varaamalla heille riittävästi aikaa sekä toimivat työvälineet ja asianmukaiset toimitilat. Työsuojelutoimijoille löytyy tukea ja ohjeistusta verkossa. Tutustu esim. Työsuojelupankin sivut Työterveyslaitos > työelämän kehittäminen/työsuojelu, järjestöjen omat sivut tai Työturvallisuuskeskus Keskustason toimenpiteitä työsuojeluyhteistoiminnan kehittämiseksi Kunnallinen työmarkkinalaitos ja työmarkkinaosapuolet ovat sopineet toteuttavansa yhteisiä toimenpiteitä työsuojelua ja työsuoje-
4 Muistio 4 (6) luyhteistoimintaa koskevan lainsäädännön, sopimusten ja suositusten tunnetuksi tekemiseksi kuntaorganisaatioissa. Tavoitteena on korostaa työsuojelutoiminnan merkitystä strategisen henkilöstöjohtamisen, tuloksellisuuden ja työhyvinvoinnin edistäjänä. Osapuolet kokoavat ja levittävät tietoja hyvistä työsuojeluyhteistoiminnan ja työsuojelutyön käytännöistä ja toimintamalleista mm. työsuojeluasiamies- ja työsuojeluparitoiminnasta. antaa ohjeistusta mm. työsuojelupäälliköiden koulutuksesta, työsuojeluvastuun jakaantumisesta, johdon tuesta työsuojelupäälliköille, työsuojelupäällikön asiantuntemuksen hyödyntämisestä ja ajankäyttökysymyksistä. lisää vuorovaikutteista työsuojeluviestintää työsuojelupäälliköille. Osapuolet jatkavat näiden työsuojeluyhteistoimintaan liittyvien toimenpiteiden tukemista ja toimenpidesuositusten toteutumisen seurantaa. Liite 1 Liite 2 Työsuojeluyhteistoiminnan tuloksellisuuden arviointi Terminologiaa
5 Muistio 5 (6) Liite 2: Terminologiaa Työturvallisuus Työympäristön tila työntekijän turvallisuuden ja terveyden kannalta. Kokonaisturvallisuudeksi kutsutaan tavoitetilaa, jossa ei satu työ-, liikenne-, koti- tai vapaa-ajan tapaturmia. Työturvallisuus on osa organisaation turvallisuutta eli kaikkien turvallisuuteen liittyvien asioiden hallintaa. (Lähde: Työsuojelusanasto. Työterveyslaitos 2006) Työhyvinvointi Työhyvinvointia kuvaavia määritelmiä ja lähestymistapoja on useita. Lue Työhyvinvoinnin toimintalinjat ja hyvät käytännöt suositus kunta-alalle Alla on koottu muutamia ajankohtaisimpia: Työhyvinvointi tarkoittaa, että työnteko on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä. (Työterveyslaitos 2009) Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät ja työyhteisöt tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa (Työturvallisuuskeskus 2009). Työpaikan työsuojelutoiminta Työsuojelu on osa henkilöstövoimavarojen strategista johtamista. Sen tarkoituksena on kehittää työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, kestävää tuloksellisuutta tuottavaa työelämää ja henkilöstön kokemaa työhyvinvointia suunnitelmallisten henkilöstöstrategisten, terveyspainotteisten johtamis- ja toimintatapojen avulla. (Kunnallisen alan työsuojelun yhteistoimintasopimus 2008) Lakisääteistä toimintaa, jolla järjestetään työympäristö työntekijälle turvalliseksi ja terveelliseksi. Samalla huolehditaan mahdollisimman hyvin työn kehittämisestä ja työn tuloksellisuuden varmistamisesta. Työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä huolehtiminen työssä on työnantajan velvollisuus. Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu vaaran tunnistamiseen, riskien arviointiin ja terveyttä edistävään toimintaan. (Työsuojelusanasto. Työterveyslaitos 2006) Työsuojelun yhteistoiminta Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta työsuojelun edistämiseksi säädösten edellyttämällä tavalla. Työsuojelun yhteistoiminnan tarkoituksena on lisätä työntekijän mahdollisuuksia vaikuttaa työpaikkansa työsuojeluun. (Työsuojelusanasto. Työterveyslaitos 2006)
6 Muistio 6 (6) Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoimintaa, jonka tavoitteena on edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä vuorovaikutusta ja tehdä mahdolliseksi työntekijöiden osallistuminen ja vaikuttaminen työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevien asioiden käsittelyyn. (Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 44/2006) Työsuojelun yhteistoiminta on sekä välitöntä että edustuksellista yhteistoimintaa. Yksittäistä työntekijää koskeva asia käsitellään työntekijän ja esimiehen välillä. Välitöntä yhteistoimintaa on myös yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvien asioiden käsittely esimerkiksi työpaikkakokouksessa. Edustuksellisessa yhteistoimintaelimessä käsitellään henkilöstöä laajasti tai yleisesti koskevia yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita. Edustuksellinen työsuojeluyhteistoiminta tapahtuu työsuojelupäällikön, työsuojeluvaltuutetun, työsuojeluasiamiehen sekä työsuojelutoimikunnan toimintana. Jos työsuojelutoimikunta on yhdistetty YT-elimeen, on tällainen yhdistetty elin kuntaorganisaation työsuojeluja työhyvinvointiasioita laaja-alaisesti käsittelevä foorumi.
KT Muistio Yleiskirjeen 15/2010 liite 1 (5) Pääsopijajärjestöt Tehy 17.6.2010
KT Muistio Yleiskirjeen 15/2010 liite 1 (5) Kunnallisen työsuojeluyhteistoiminnan vaikuttavuuden kehittäminen Kuntasektorin sopimusosapuolet perustivat sopimuskaudella 2007 2009 yhteisen työryhmän, jonka
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008
KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma
Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään
Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1).
1 (3) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN ALAN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISASIOITA KOSKEVISTA NEUVOTTELUISTA 2000 Aika 13.12.2000 Paikka Kunnallinen työmarkkinalaitos, Toinen linja 14, Helsinki 1 Pöytäkirjan tarkastus
1 Työsuojelun yhteistoiminnan tarkoitus
VEROHALLINNON TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta 20.1.2006 annetun lain (44/2006) 23 :n 1 ja 2 momentin sekä 26.9.2007 solmitun valtion työsuojelun
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
Työsuojelun toimintaohjelma
Työsuojelun toimintaohjelma Työsuojelutoiminta 14.2.2018 Kunnanhallitus pv.kk.vuosi Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Työsuojelun toiminta-ajatus ja tavoitteet... 4 3. Työsuojelutehtävät ja vastuut... 4 4. Työsuojelun
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden
Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus
Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista
SUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUONENJOEN KAUPUNKI, TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Hyväksytty, henkilöstöjaos 15.3.2018 Sisällys Johdanto...2 Työkykyä ylläpitävä toiminta...2 Työsuojelutoiminnan rahoitus...3 Työsuojelusta tiedottaminen...3
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista
Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.
KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan
Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija
Yhteistoiminta työsuojeluvaltuutetun ja luottamismiehen näkökulmista Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija TYÖTURVALLISUUS JA TERVEYS TYÖPAIKALLA Työpaikka Työnantajan vastuu riskinarviointi työolojen seuranta
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1
Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn
TYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE. Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro
TYÖNTEKOA TUKEVA JOHTAMINEN YHTEINEN TAVOITE Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä - Ammattijärjestön puheenvuoro Työsuojelun yhteistoiminta osana kehittämistä Lainsäädäntö hyvän johtamisen ja
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla
Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä
Valtion työsuojelun yhteistoimintasopimus. Työsuojelun ajankohtaispäivä Yhteinen koulutuskiertue, kevät 2008
Valtion työsuojelun yhteistoimintasopimus Työsuojelun ajankohtaispäivä Yhteinen koulutuskiertue, kevät 2008 Valtion uusi työsuojelun yhteistoimintasopimus Sovittu työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
Toimivia turvallisuuden hallinnan työpaikkakäytäntöjä työsuojelupäällikkö Päivi Ojanen ja ts-valtuutettu Kari Masalin, Riihimäki
Toimivia turvallisuuden hallinnan työpaikkakäytäntöjä 11.5.2016 työsuojelupäällikkö Päivi Ojanen ja ts-valtuutettu Kari Masalin, Riihimäki Riihimäen kaupunki työnantajana Työntekijöitä n. 1600 Esimiesasemassa
1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS. 1 Sopimuksen soveltamisala
1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006), jäljempänä valvontalaki,
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE
ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät
JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016
1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena
2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi
2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina
Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus
TURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN
Juhani Tarkkonen TURVALLISUUDEN JA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISEN JA KOKONAISHALLINNAN KEHITTÄMINEN Seurantaraportti viiden elintarviketeollisuuden yrityksen johtamisjärjestelmän kehittämishankkeesta LIITEOSA:
KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS
KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2018-2021 1 SISÄLTÖ: Sisällysluettelo 1 1. Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus 2 2. Työsuojelua koskevat keskeiset säädökset, määräykset ja
Nolla tapaturmaa -ajattelu
Nolla tapaturmaa -ajattelu Kaikki tapaturmat voidaan estää jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa Tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa Tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa
Työsuojeluvaalit 2017
Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Hyvät työolot tehdään yhdessä. Tavoitteita työsuojelutoiminnalle
Hyvät työolot tehdään yhdessä Tavoitteita työsuojelutoiminnalle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Edunvalvontaosasto Työympäristö- ja yhteistoimintasektori 3/2008 Anne Mironen, Raija Pääkkönen,
Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen
Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen 8.5.2015 1 Työsuojelupaneeli V Työsuojelupaneeli on työsuojeluhenkilöstölle suunnattu, ajankohtaisia työelämäasioita
Työelämäasioiden edunvalvonnasta
Työelämäasioiden edunvalvonnasta - työhyvinvointi ja konfliktit Työelämäasiamies Marjatta Pitkänen OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ ry 7.3.2008 TYHY edunvalvonta / mapi 1 Työelämäasioiden edunvalvonta >
TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA
Sivistysltk 13.1.2015 4 liite nro 1. Khall. 2.2.2015 11 liite nro 1. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoki, sivistystoimi JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista henkilöstöjohtamista.
Esimerkki verkostoyhteistyöstä Työhyvinvointifoorumin valtakunnallisessa työpajassa 30.5.2012 Jaana Lerssi-Uskelin
Esimerkki verkostoyhteistyöstä Työhyvinvointifoorumin valtakunnallisessa työpajassa 30.5.2012 Jaana Lerssi-Uskelin Verkoston uudistuminen 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 TEM,
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA
1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
TYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ
1 TYÖSUOJELU JA TYÖYMPÄRISTÖ Kunnallisen alan työsuojelu- ja työympäristösopimus 1 Sopimuksen soveltamisala ja tarkoitus 2 Organisaatio Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa
Jyväskylän kaupungin turvallisuuden hallinta ja yhteistoiminta. Jari Poikolainen Työsuojeluvaltuutettu Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin turvallisuuden hallinta ja yhteistoiminta Jari Poikolainen Työsuojeluvaltuutettu Jyväskylän kaupunki 15.11.2016 15.11.2016 15.11.2016 2 Yhteistoimintaorganisaatio Kaupunginjohtaja
SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
SUOMUSSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2 Sisällysluettelo 1 Työsuojelutoiminta ja tavoitteet 3 2 Suomussalmen kunnan henkilöstöpolitiikka 3 2.1 Toiminta-ajatus 3 2.2 Henkilöstöpoliittinen visio
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki
Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle
Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen
Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen
TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut
TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA. Sari Anetjärvi
TYÖSUOJELU JA YHTEISTOIMINTA Sari Anetjärvi KIRKON YHTEISTOIMINTASOPIMUS Kirkon yhteistoimintasopimusta sovelletaan yleissopimuksena työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan ja työsuojelun
Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä
Varsinais-Suomen työsuojelutoimijat; työsuojeluiltapäivä 19.10.2017 Ylitarkastaja Tuija Vähänen 18.10.2017 1 Työsuojelun vastuualueiden tehtävät Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojelun valvonta Vakavien
Työhyvinvointia työpaikoille
Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-
Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013
Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien
Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä
Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.
TTK Työhyvinvointipalvelut
TTK Työhyvinvointipalvelut Työelämäryhmän esitys Työhyvinvoinnin palvelukeskus TTK:een Työpaikkojen tarpeita varten luodaan Työturvallisuuskeskuksen yhteyteen työhyvinvoinnin palvelukeskus, joka tarjoaa
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta
Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan
LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt
LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994
Työhyvinvoinnin palvelut
Työhyvinvoinnin palvelut Tilanne ja suunnitelmat nyt Toiminta vuonna 2010 40-vuotisjuhlavuosi, hieno tilaisuus Taloudellinen tulos oli hyvä Toiminnallisesti kiireinen ja laadullisesti hyvä vuosi Koulutus
Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin
Työturvallisuuskeskus TTK
Työturvallisuuskeskus TTK Taustatietoja Perustettu 1.4.1970 Liikevaihto n. 5,9 miljoonaa euroa TSR:n toiminta-avustus 3,1 miljoonaa euroa Toiminnan rahoitus pääosin tapaturmavakuutusmaksuilla Työmarkkinakeskusjärjestöjen
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Työnantajan vastuu työhyvinvoinnista. Kirkon alat ry:n luottamusmiesten neuvottelupäivät Oili Marttila KiT
Työnantajan vastuu työhyvinvoinnista Kirkon alat ry:n luottamusmiesten neuvottelupäivät 26.1.2018 Oili Marttila KiT Hyvinvointia työssä katsotaan nykypäivänä kokonaisvaltaisesti Nukkuu Matkustaa työpaikalle,
TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu
TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu Työhyvinvointi, määritelmä 1! Hyvinvoinnin kokemus, joka kohdistuu työhön ja joka koostuu myönteisistä tunteista,
RISKIENHALLINTA KUNTOON
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. RISKIENHALLINTA KUNTOON Miten Vamia teki sen vaiheittain? Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Vaasa Turvallisuus ja riskienhallinnan toimintasuunnitelman 2017 laadinta > työ käynnistyi
TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 1 (9) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Työsuojelun toimintaohjelma 2 (9) SISÄLTÖ 1.
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Pirkko Mäkinen, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja
Helsingin kaupunki PÖYTÄKIRJA 1 Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki PÖYTÄKIRJA 1 TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA KAUPUNGINKANSLIASSA n työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistoiminta perustuu Helsingin kaupungin 3.3.2008 allekirjoittamaan
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017. I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus
1 JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2014-2017 I Työsuojelun toimintaohjelman perusta ja tarkoitus Työsuojelun toimintaohjelma perustuu työturvallisuuslain (23.8.2002/738) 9 :ään, joka on seuraava:
Nurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma
Nurmijärven kunnan työsuojelun toimintaohjelma 2016-2019 Työsuojelutoimikunta 9.2.2016 Yhteistyöryhmä 15.3.2016 Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 30.3.2016 www.nurmijarvi.fi Sisältö Nurmijärven kunnan
TYHY-SUUNNITELMAN LAADINTA, TOTEUTUS JA SEURANTA V. 2012
TYHY-SUUNNITELMAN LAADINTA, TOTEUTUS JA SEURANTA V. 2012 Kevät 2011 Marja Mäkiniemi M Tommi Hautaniemi työhyvinvointisuunnittelija psykologi, työhyvinvointiasiat p. 5191 p. 4182 TYÖHYVINVOINNILLA TARKOITETAAN
Työsuojelutoiminta työpaikalla
Työsuojelutoiminta työpaikalla Työsuojelun tavoitteena on taata turvalliset ja terveelliset työolot ja tukea työntekijöiden työkyvyn ylläpitämistä. Työsuojelu on jatkuva prosessi, jossa työympäristön tilaa
Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi
Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Pauli Forma Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 11.30 11.50 12.9.2012 Pauli Forma 1 Tutkimustuloksia Kevan toimintaympäristötutkimus
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa
Työsuojelutoiminta Eviran arjessa Valtion työsuojeluhenkilöstön verkostoitumispäivä 7.10.2014 Työhyvinvointi- ja työsuojelupäällikkö Marianne Turja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Marianne.Turja@evira.fi
Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin
Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Taustatietoja Perustettu 1.4.1970 Liikevaihto n. 5,9 miljoonaa euroa Päärahoitus 3,1 miljoonaa euroa tapaturmavakuutusmaksuista TSR:n kautta
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio
1 SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2018 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELULLE Työturvallisuuslain
1. Yhteistoimintalain mukainen yhteistoiminta
SOPIMUS 1 (8) TYÖNANTAJAN JA HENKILÖSTÖN VÄLISEN YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNAN PERIAATTEET SEKÄ KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMINEN POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- SSÄ Tämän yhteisen asiakirjan allekirjoittaneet
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
Parempaa työtä yhdessä toimimalla
Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Parempaa työtä yhdessä toimimalla Work goes happy, Helsinki, Wanha Satama 9.3.2017 Rauno Hanhela Toimitusjohtaja, FT Työturvallisuuskeskus
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?
Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on
Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla
Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille
Kotihoito valvontahavaintojen valossa
Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön
YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT. Ohjeet on laadittu yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.
1 kaupunginhallitus 3.10.2016, esitys YHTEISTOIMINNAN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVÄT MENETTELYTAPAOHJEET JA KÄYTÄNNÖT 1. Yhteistoiminnan tavoite ja määräykset Yhteistoiminnan tavoite on antaa henkilöstölle mahdollisuus
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015
14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto
TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017
SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015
1 Työsuojelu Työsuojelutoimikunta SAVITAIPALEEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUODELLE 2015 Työsuojelupäällikkö Virpi Kallio 2 TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA Toimipaikka: Savitaipaleen kunta 1. LÄHTÖKOHTA
Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija
Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54