Talousarvio 2014 Taloussuunnitelma 2014 2016

Samankaltaiset tiedostot
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

TULOSLASKELMAOSA

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Kuntalaki ja kunnan talous

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Tilinpäätös Jukka Varonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

OSAVUOSIKATSAUS

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

OSAVUOSIKATSAUS

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Jyväskylän kaupunki TALOUSARVIO 2004 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Kvsto

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN


Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntatalouden tilannekatsaus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

LAPIN LIITTO Hallitus

TALOUSARVIO 2003 Taloussuunnitelma

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tilinpäätösennuste 2014

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Reino Hintsa

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

OSAVUOSIKATSAUS

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

kk=75%

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Talousarvion toteutuminen

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

Talousarvion toteuma kk = 50%

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Tilinpäätös Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja. Lasse Leppä talousjohtaja

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

Talousarvion toteuma kk = 50%

Miten kunnan tulos lasketaan?

Transkriptio:

Talousarvio 2014 Taloussuunnitelma 2014 2016 Valtuuston hyväksymä 11.11.2013

Kuntakentällä on menossa monia uudistuksia ja selvityksiä, joiden lopputulos on vielä arvailujen varassa. Hallituksen kuntarakenneuudistus valtionosuus- ja sosiaali- ja terveystoimenuudistuksineen on ollut kuluvana vuonna ja tulee olemaan myös vuonna 2014 keskeinen kuntien tulevaisuuteen vaikuttava ponnistus. Pirkkala on mukana 1.7.2013 voimaan tulleen kuntarakennelain edellyttämässä Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu selvityksessä, jossa selvitetään seudun vaihtoehtoisia organisointivaihtoehtoja tulevaisuudessa. Pirkkala haluaa jatkossakin huolehtia itsenäisenä kuntana asukkaidensa hyvinvoinnista, mutta suhtautuu myönteisesti erilaisiin yhteistyömalleihin. Vuonna 2010 hyväksytty kuntastrategia päivitetään vuoden 2013 loppuun mennessä ja päivitetyn strategian mukaisia toimenpiteitä päästään toden teolla toteuttamaan tulevana talousarviovuonna. Vuonna 2013 työstetään myös nykyiseen strategiaan liittyvinä toimitilastrategia ja palvelustrategia. Toimitilastrategian tavoitteena on koota yhteen kunnan kiinteistöjen nykytilanne ja päättää niiden tulevaisuuden toimenpiteistä; mitä säilytetään ja kehitetään tai kenties poistetaan kunnan omistuksesta. Palvelustrategiassa luodaan strategiset linjaukset palvelujen järjestämiselle tulevaisuudessa. Siinä pohditaan, mitä toimintoja ja palveluja Pirkkala aikoo kehittää omana toimintana ja mitkä toiminnot voidaan hoitaa ulkopuolisten toimijoiden toimesta. Keskustan kehittämistä jatketaan ja esimerkiksi nykyisen kunnanviraston korttelin asemakaavaehdotuksen laatiminen on maankäytöllisesti yksi talousarviovuoden painopisteistä. Myös elinkeinotoimelle halutaan luoda hyvät edellytykset ja yritystonttien myyntikuntoon saattaminen on keskeisessä roolissa. Tavoitteena on kunnan alueella olevien työpaikkojen määrän huomattava kasvu lähivuosina. Pirkkala panostaa edelleen peruspalveluihin. Vuoden 2014 suurin yksittäinen investointi on Nuolialan koulun laajennus, johon on varauduttu lähes 4 miljoonalla eurolla. Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Silvonrinne aloittaa toimintansa syksyllä. Myös vanhusten asumispalveluyksikkö rakentuu lähelle terveyskeskusta ja loppuvuodesta siinä otetaan käyttöön yksi ryhmäkoti, palvelut laajenevat vuoden 2015 alusta. Kesällä 2014 joukkoliikenne palvelee pirkkalalaisia entistä paremmin ja edullisemmilla hinnoilla. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne järjestetään uudelleen muuttuneen lainsäädännön mukaisesti. Kuntatalouden tiukentuneesta tilanteesta huolimatta pyrimme panostamaan suunnitelmallisesti ennaltaehkäisevään työhön kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi tulevana talousarviovuonna sekä sitä seuraavana suunnitelmakautena. Haluan lopuksi esittää lämpimät kiitokseni kaikille budjetin valmisteluun osallistuneille luottamushenkilöille sekä kunnan työntekijöille rakentavasta ja hyvästä yhteistyöstä. Helena Rissanen Pormestari

Sisällys Talousarvion ja taloussuunnitelman yleiset lähtökohdat... 3 Talousarvion rakenne ja periaatteet lainsäädännössä... 3 Taloudelliset lähtökohdat... 3 Kuntastrategia... 6 Toimintaympäristö... 7 Konserni... 10 Talousarvion sitovuus ja seuranta... 10 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016...11 Käyttötalous... 13 Henkilöstömuutokset... 13 Keskusvaalilautakunta... 30 Tarkastuslautakunta... 31 Kunnanhallitus... 32 Ympäristölautakunta... 38 Perusturvalautakunta... 41 Sivistyslautakunta... 53 Tekninen lautakunta... 62 Tuloslaskelma... 70 Investoinnit... 71 Rahoituslaskelma... 79 Vesihuoltolaitoksen erittely...81 Liitteet...82 1

2

Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Yleinen taloudellinen tilanne Kuntaliiton kuntataloustiedotteen 2/2013 mukaan Suomen bruttokansantuote supistui kuluvan vuoden tammimaaliskuussa vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna parisen prosenttia. Vienti on vähentynyt ja teollisuustuotanto on ollut laskussa alentuen huhtikuussa lähes kymmenen prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaistuotannon ennustetaan supistuvan kuluvana vuonna noin puoli prosenttia. Ensi vuodelle valtiovarainministeriö ennustaa kokonaistuotannon lisääntyvän runsaalla prosenttiyksiköllä. Vuonna 2015 kasvu olisi noin kaksi prosenttia. Valtiovarainministeriö arvioi kuluttajahintojen kohoamisen hidastuvan tänä vuonna keskimäärin 1,7 prosenttiin. Talouskasvun arvioitu nopeutuminen vuonna 2014 merkinnee kuluttajahintojen kohoamista. Kuluttajahintaindeksin kehittymiseen vaikuttavat lisäksi palkkaratkaisu, valmisteverojen korotukset sekä korkotason muutokset. Valtiovarainministeriön inflaatioennuste on kesäkuussa ollut 2,1 % vuonna 2014 ja 2 % vuonna 2015. Valtiovarainministeriö on arvioinut palkansaajien yleisen ansiotasoindeksin kohoavan tänä vuonna 2,1 %. Tekninen oletus yleisen ansiotasoindeksin noususta vuonna 2014 on 2,1 %. Työllisyysaste alkaa ennusteiden mukaan kuluvan vuoden notkahduksen jälkeen nousta. Työvoiman kysyntä kasvaa vuonna 2014 kuitenkin vain niukasti, koska kokonaistuotannon kasvu pysynee valtiovarainministeriön ennustamissa melko vaatimattomissa kasvuluvuissa. Vuonna 2013 ja 2014 työttömyysprosentin arvioidaan olevan keskimäärin yli kahdeksan prosenttia. Vuonna 2015 työttömyysaste arvioidaan 7,8 prosentiksi. Kuntien henkilöstömenot Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat vuonna 2013 arviolta 22 miljardia euroa, josta palkkakustannukset ovat 17 miljardia euroa ja työnantajan maksamat eläke- ja muut välilliset sosiaalivakuutusmaksut 5 miljardia euroa. Noin puolet kuntien kaikista menoista on henkilöstömenoja. Helmikuussa 2013 maksettiin yleiskorotus ja järjestelyerää yhteensä 2,06 %. Kuntien palkkamenojen arvioidaan kasvavan vajaat 2 % vuonna 2013. Arvion lähtökohtana on, että henkilöstömäärä pysyy vuoden 2012 tasolla, jolloin kuntatalouden henkilöstömenojen kehitys seuraa ansiotason ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen kehitystä. Kuntasektorin ansiotasoindeksin arvioidaan nousevan 2,1 % vuosina 2014 2015 ja sen jälkeen 2,5 % vuodessa. 3

Kuntien verotulot Vuonna 2013 kuntien verotulojen tilitysten arvioidaan lisääntyvän kokonaisuudessaan 5,5 %. Tilityksiä lisäävät ansiotulojen vajaan 3 prosentin arvioitu kasvu. Myös kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti kohosi tälle vuodelle 0,13 prosenttiyksikköä ja on 19,38. Tilityksiä kasvattavat osaltaan kunnallisverotuksen tuloista tehtävien vähennysten säilyminen perusteiltaan lähes ennallaan, jolloin vähennysaste alenee. Kasvua aiheuttaa myös tilitystekninen muutos, jonka johdosta muun muassa jäännösverot ja kiinteistöverot tilitetään kunnille aiempaa nopeammin. Vuonna 2014 kuntien verotulojen tilitysten arvioidaan lisääntyvän kokonaisuudessaan 2,6 %. Vuonna 2014 ansiotulojen kasvuvauhti hidastunee jonkin verran kuluvan vuoden arvioidusta tasosta. Kehysriihessä päätettiin luopua väliaikaisesti vuosina 2013 ja 2014 ansiotuloverotuksen indeksitarkistuksista. Tämä kasvattaa osaltaan kunnallisveron tuottoa myös vuonna 2014. Kunnallisveroa tilitettäneen ensi vuonna kuitenkin vain pari prosenttia kuluvaa vuotta enemmän. Pirkkalan kunnan taloudellinen tilanne Yleisesti kuntataloudessa taloutta voidaan pitää tasapainoisena, kun vuosikate kattaa käyttöomaisuuden poistot. Vuosikatteen tulee pääsääntöisesti kattaa myös investoinnit, jotta kuntatalous olisi kokonaisuudessaan tasapainossa. Talouden analysointi on haasteellista, koska keskeiset laskelmat, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma, saattavat antaa erilaisen signaalin tilanteesta. Erityisesti voimakkaasti kasvavissa kunnissa, kuten Pirkkalassa, tilanne on tämänsuuntainen. Tuloslaskelma on saatu pidettyä tasapainossa (ylijäämäinen), mutta rahoituslaskelma on alijäämäinen, koska mittaviin investointeihin joudutaan ottamaan uutta lainaa. Minimitavoite kuntien taloudenhoidossa on positiivinen vuosikate. Jos vuosikate on negatiivinen, joudutaan käyttömenoihin, kuten palkkoihin, käyttämään lainaa. Pirkkalassa ei tähän tilanteeseen ole jouduttu. Pirkkala on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kunnista eikä kaikkia Kuntarakennelaki ja valtionosuusuudistus Kuntarakennelaki tuli voimaan 1.7.2013. Aiempi kuntajakolain nimike muutettiin kuntarakennelaiksi. Kuntarakenneuudistuksen toteuttamiseksi kuntarakennelaki sisältää säännökset kuntien selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista, selvitysalueen määräytymisestä ja niistä poikkeamisesta sekä kuntien yhdistymisen taloudellisesta tuesta. Kuntarakenneuudistuksen tavoitteena on vahvistaa kuntien edellytyksiä järjestää yhdenvertaisia palveluja, eheyttää yhdyskuntarakennetta sekä vahvistaa paikallista itsehallintoa. Lain mukaan kuntien selvitysvelvollisuus on alkanut heti lain tultua voimaan. Kunnan tulee selvittää yhdessä muiden kuntien kanssa kuntajaon muuttamisen edellytykset Vuonna 2013 jako-osuus yhteisöveron tuotosta on ollut 29,49 prosenttia, ja se pysyy samana vuosina 2014 ja 2015. Tämän hetkisen arvion mukaan kunnille tilitetään vuonna 2013 yhteisöveroa noin 1,3 miljardia euroa ja vuonna 2014 vajaat 1,4 miljardia euroa, jolloin suhteellinen lisäys on 3 %. Yhteisöveron tuottoon liittyy kuitenkin monia epävarmuustekijöitä sekä jako-osuuden vahvistamista yleisen taloudellisen kehityksen johdosta. Kiinteistöveroa arvioidaan kertyvän vuonna 2013 vähän yli 1,3 miljardia euroa. Vuonna 2014 tilitysten arvioidaan kasvavan maltillisesti. Valtiovarainministeriö, Suomen kuntaliitto ja Verohallinto ovat yhteisessä hankkeessaan päättäneet joistain toimenpiteistä kiinteistöveron tuoton kasvattamiseksi. Toteutuessaan ne vaikuttavat lisäävästi vuoden 2014 kiinteistöveron tilityksiin. Kiinteistöveron tuoton arvioidaan kasvavan ensi vuonna yhdeksän prosenttia. investointeja voida rahoittaa vuosikatteella. Jossain määrin kasvun rahoittaminen velkarahalla on hyväksyttävää, mutta suhde muuhun rahoitukseen on oltava taloudellisesti kestävällä pohjalla. Investointien tulorahoituksen minimitavoitetasona voidaan pitää 50-60 %. Käyttötalousmenojen maltillinen kasvu on tärkeää sekä tuloslaskelman pitämiseksi tasapainossa että investointien rahoittamiseksi. Lainakannan kasvua voidaan hillitä, jos vuosikate saadaan pidettyä korkeana. Riittävä vuosikate parantaa merkittävästi lainojen takaisinmaksukykyä ja vähentää uuden lainan tarvetta. Viime vuosien mittavat investoinnit vaikuttavat käyttöomaisuuden poistojen kasvun kautta myös tuloslaskelman tilikauden tulokseen. Pirkkalan talouden pitäminen tasapainoisena edellyttää käyttötalousmenojen maltillista kasvua, verotulojen suotuisaa kehitystä ja investointien tarkkaa suunnittelua. täyttävän kunnan muodostamista, jos yksikin laissa säädetyistä selvitysperusteista osoittaa selvityksen tarvetta. Selvitysperusteet ovat palveluperuste, työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti ja yhdyskuntarakenneperuste sekä talousperuste. Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi ovat mukana Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen nimisessä selvitystyössä, jossa lain edellyttämän selvitysvelvollisuuden lisäksi tarkastellaan laajemminkin, millaiseksi Tampereen kaupunkiseutua halutaan kehittää. Tarkasteltavana ovat kaupunkiseudun kuntien erilaiset yhteistyön organisointivaihtoehdot. Tavoitteena on löytää rakenteet, joiden avulla voidaan vahvistaa 4

kaupunkiseudun kilpailukykyä ja elinvoimaa ja edistää asukkaiden hyvinvointia turvaamalla hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys. Osana kuntarakenneuudistusta uudistetaan valtionosuusjärjestelmä. Tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää järjestelmää ja parantaa sen kannustavuutta. Valtionosuusuudistuksen selvitystyö on käynnissä ja selvitysmies Arno Miettisen esitys valtionosuusperusteiden uudistamistarpeista valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä. Uusi valtionosuuslainsäädäntö tulisi voimaan 1.1.2015. 5

Valtuusto hyväksyi 6.9.2010 kuntastrategian vuosille 2011-2015. Strategia ohjaa kokonaisvaltaisesti kunnan toimintaa ja myös talousarvion toiminnallisten tavoitteiden asettamisessa on huomioitu strategia. Strategia päivitetään vuoden 2013 aikana. PIRKKALAN KUNNAN STRATEGIAA TUKEVAT ARVOT Pirkkalan kunnan arvot ovat kunnan toiminnan periaatteita, jotka auttavat ja ohjaavat valinnoissa. Nämä organisaation arvot vaikuttavat ja antavat suunnan kunnan johtamisessa ja koko organisaation toiminnassa. Välittäminen Välittäminen tarkoittaa ihmisestä ja elinympäristöstä huolehtimista. Välittäminen merkitsee myös sosiaalisen yhteisvastuun periaatteiden noudattamista. Kunta pyrkii varmistamaan toiminnallaan hyvän elämän edellytykset myös tuleville sukupolville. Luovuus Luovuus on uutta ajattelua ja rohkeutta luopua vanhoista toimintatavoista. Se on rohkeutta yhdistellä asioita ennakkoluulottomalla ja tehokkaalla tavalla. Rohkeus näkyy ennakkoluulottomuutena ja asioiden määrätietoisena toteuttamisena. Rohkaisemme luovuuteen ja kehittämiseen. Vastuullisuus Vastuullisuus merkitsee kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista. Se merkitsee myös kokonaisuuden hallintaa, taloudellisuutta ja tehokkuutta toiminnoissa. Toimimme niin, että kuntalaiset kokevat Pirkkalan turvalliseksi asua, viihtyä ja PIRKKALAN toimia. KUNNAN VISIO 2015 Yhteisöllisyys Yhteisöllisyys on yhteisöön kuulumista ja välittämistä. Se on yhteisöä koossa pitävää voimaa, yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista. Se edellyttää vuorovaikutusta ja luottamusta. Kunnan päätökset tukevat yhteisöllisyyttä ja ihmisläheisyyttä. VISIO 2015 Olemme elinvoimainen ja voimakkaasti verkottunut kunta, joka kehittää aktiivisesti asukkaiden ja elinympäristön hyvinvointia. Pirkkala on edelläkävijä ja rohkea kunnallisten toimintatapojen uudistaja. 6

Väestö Pirkkalan väestönkasvu on jatkunut voimakkaana koko 2000-luvun, jonka aikana Pirkkalan väkiluku on kasvanut noin viidellä tuhannella asukkaalla. Pirkkala on koko Suomen mittakaavassa ollut yksi voimakkaimmin kasvavista kunnista. Viimeisen kolmen vuoden (2010-2012) aikana asukaslisäys oli 1 613 henkilöä (9,8 %). Vuoden 2013 tilanne näyttää syyskuun loppuun mennessä hieman maltillisemmalta. Asukasluku oli syyskuun lopussa 18 293. Tammi-syyskuussa kasvua on siten ollut 165 asukasta (0,9 %). Tulevinakin vuosina väestönkasvun ennakoidaan jatkuvan. 2010 2011 2012 TA 2013 TA2014 TS2015 TS2016 Asukasluku 31.12. 17 237 17 763 18 128 18 428 18 828 19 228 19 628 Kasvu henkilöä 722 526 365 300 400 400 400 Kasvu % 4,4 3,1 2,1 1,7 2,2 2,1 2,1 Työ Maailmantalouden kuusi vuotta jatkunut epävarmuus heijastuu myös Pirkkalassa toimiviin yrityksiin. Työttömyys on ollut lievässä kasvussa viimeisen vuoden ajan pysytellen kuitenkin kaupunkiseudun muihin kuntiin verrattuna keskimääräistä alhaisempana. Yleisestä kehityksestä poiketen yrityksen investoivat Pirkkalaan voimakkaasti. Tapahtuneiden maakauppojen ja neuvotteluissa olevien hankkeiden perusteella on oletettavaa, että myönteinen kehitys tulee jatkumaan myös vuonna 2014. Investoinnit näkyvät uusina työpaikkoina lähivuosien ajan. Tammi-elokuussa 2013 Pirkkalassa oli keskimäärin noin 867 työtöntä työnhakijaa, kun koko vuoden 2012 aikana työttömiä työnhakijoita oli keskimäärin 720. Pirkkalan työttömyysaste tammi-elokuussa oli keskimäärin 9,5 % (2012 koko vuonna 8,2 %). Pirkanmaan työllisyystilanne oli elokuun 2013 lopussa koko maata heikompi. Koko maan työttömyysaste oli tuolloin 11,1 % ja Pirkanmaan 13,0 %. Tampereen seutukunnan työttömyysaste elokuun lopussa 2013 oli 13,7 % ja Pirkkalan 9,9 %. Työttömien työnhakijoiden määrä Pirkanmaalla oli noussut korkeammalle kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Työttömiä työnhakijoita Pirkkalassa oli elokuun lopussa 895, joista yli vuoden työttömänä olleita 280 ja nuoria alle 25-vuotiaita oli 103. Sekä pitkäaikaistyöttömien että nuorten työttömien lukumäärä on noussut vuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Työttömysasteen kehitys %, 2008-2013 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 8,8 12,9 12,4 9,0 9,3 11,0 11,2 8,0 8,2 13,1 13,1 13,0 12,8 12,7 9,3 9,2 9,2 9,0 9,0 14,0 10,1 14,7 10,6 13,7 9,9 6,0 5,9 4,0 2,0 0,0 Pirkkala Tampereen seutukunta 7

Organisaatio Pirkkalan ja Vesilahden kuntien välinen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue aloitti toimintansa 1.1.2013. Yhteistoimintasopimus kattaa lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut lukuun ottamatta lasten päivähoitoa. Palvelujen järjestämisestä ja yhteistoiminnan hallinnosta vastaa Pirkkalan kunta ja yhteistoiminta on osa Pirkkalan kunnan taloutta ja toimintaa. 1.1.2013 aloitti toimintansa myös Pirkan opisto, johon siirtyi Pirkkalan kunnan kansalaisopistotoiminta. Pirkan opisto on osa Nokian kaupungin toimintaa ja taloutta ja siihen kuuluvat Nokian lisäksi Lempäälä, Pirkkala ja Vesilahti. Tietojen vertailtavuus Tilinpäätöksen 2012 jälkeen tapahtuneet kunnan sisäiset organisaatiomuutokset (työllisyyspalveluiden muodostaminen hallinto-osastolle 1.1.2013 alkaen) on huomioitu käyttötalousosion tehtäväalueiden tuloslaskelmien luvuissa. Sen sijaan Pirkkalan ja Vesilahden sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen aloittamista Pirkkalan organisaatiossa ja kansalaisopistotoiminnan siirtymistä Nokian kaupungille ei ole voitu huomioida tilinpäätös 2012 luvuissa. Seuraavien tehtäväalueiden vertailtavuus vuoden 2012 tietoihin on mahdollista vain toimintakatteen tasolla: sosiaalipalvelut, vanhusten palvelut, perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus. Toimintatulot ja menot eivät ole vertailukelpoisia. Näillä tehtäväalueilla myöskään informatiivisia tunnuslukuja ei ole ollut saatavilla kaikilta osin vuodelta 2012. Talousarvio 2013 luvuissa on huomioitu valtuuston 21.10.2013 mennessä hyväksymät muutokset. Pirkkalan kunnan hallinto-organisaatio (1.1.2013) on esitetty seuraavalla sivulla. 8

9

Pirkkalan kunnan konserniin kuuluvat kunnan lisäksi kuntayhtymät ja kolme tytäryhteisöä: Pirkkalan Jäähalli Oy (92,23 %), Kiinteistö Oy Pirkkalakeskus (77,55 %) ja Niemenmaan Lämpö Oy (70 %). Pirkkalan valtuuston hyväksymän konserniohjeen mukaan valtuusto voi määritellä tavoitteita konserniohjauksen tueksi. Konserniyhteisöjen tavoitteet: tytäryhteisöjä tulee hoitaa siten, että niiden toiminta ei muodostu tappiolliseksi ja ne tukevat kunnan toimintaa ja toiminnallisia tavoitteita. Talousarvio- ja suunnitelma on kunnan toiminnan ja talouden ohjausväline. Toiminnan ohjaus tapahtuu toiminnallisten tavoitteiden sekä toimielimille osoitettujen resurssien kautta käyttötalousosassa ja investointiosassa. Talouden ohjaus puolestaan toteutuu tarkastelemalla tuloslaskelmaa ja rahoituslaskelmaa, jotka kokoavat kaikki resurssitarpeet ja niistä voidaan päätellä kunnan tulojen riittävyys koko toiminnan ylläpitämiseksi. Sitovuus Käyttötalous Talousarvion käyttötalousosassa sitovia eriä ovat tehtäväalueiden toimintamenot ja toimintatulot. Tilapalvelun ja ruoka- ja puhtauspalvelun tehtäväalueet toimivat nettobudjetointiperiaatteella, jolloin sitova taso on toimintatulojen ja menojen erotus, toimintakate. Poistot eivät sisälly toimintakatteeseen. Toimintatulot ja menot käsittävät sekä sisäiset että ulkoiset erät. Investoinnit Talousarvion investointiosassa sitovat erät ovat seuraavat: 1. Maa-alueet, arvopaperit ja irtain omaisuus sitovat hallintokuntia seuraavilla tasoilla Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Perusturvalautakunta Sivistyslautakunta Tekninen toimi 2. Talonrakennus on sitova seuraavilla hankeryhmätasoilla Yleishallinnon rakennukset Perusturvan rakennukset Sivistyksen rakennukset Teknisen toimen rakennukset Asuinrakennukset Muut rakennukset 3. Kunnallistekniikka on sitova seuraavilla hankeryhmätasoilla Alueellinen kunnallistekniikka Laajemmat projektit Muut kunnallistekniikka Hankeryhmän sisällä ja hankeryhmien välillä tehtävistä määrärahasiirroista päättää kunnanhallitus, kun näillä muutoksilla ei ole talousarvion kokonaiskustannuksia lisäävää vaikutusta. Määrärahalisäyksistä päättää aina valtuusto. Valtuuston talousarviokirjassa päättämät hankkeet ovat sitovia. Käyttösuunnitelma Mikäli talousarviossa ei ole erikseen muuta määrätty, talousarvioon perustuvasta, oman toimialansa käyttösuunnitelmasta päättävät kunnanhallitus ja lautakunnat. Nämä toimielimet voivat edelleen siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle. Tämä toimielin ei voi siirtää toimivaltaa enää edelleen. Käyttösuunnitelman hyväksymisestä ja sen muutoksista ilmoitetaan kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus voi ohjeistaa käyttösuunnitelmien laadintaa. Yleistä Taloussuunnitelmaosan kaksi jälkimmäistä vuotta (2015-2016) ovat ohjeellisena noudatettavia. Kunnanhallitus antaa talousarvion sitovuudesta yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa. Seuranta ja muutokset Talousarvion seuranta suoritetaan kuukausittain raportoimalla kunnanhallitukselle merkittävistä poikkeamista määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden toteutumisessa sekä esitetään poikkeamien syyt. Neljännesvuosittain raportti toimitetaan myös valtuustolle, puolivuotisraportti laaditaan laajempana selvityksenä tavoitteiden toteutumisesta ja määrärahojen käytöstä. Kunnanhallitus antaa seurannasta yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa. Muutostarpeista tulee tehdä ilmoitus kunnanhallitukselle välittömästi, kun on arvioitavissa, että kustannukset kohoavat yli varatun määrärahan tai havaitaan poikkeama hyväksytyistä tavoitteista. Talousarviomuutokset kootaan valtuuston käsiteltäväksi pääsääntöisesti muutostalousarvion yhteydessä. Osastojen tulee toimia siten, että poikkeamiin toiminnan tavoitteissa tai määrärahojen käytössä tartutaan välittömästi, kun siihen aihetta ilmenee. Kunnanhallitus antaa muutoksista yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa. 10

Toimintatulot ja menot Toimintatulot muodostavat myyntitulot, maksutulot, tuet ja avustukset sekä muut toimintatulot. Toimintamenot jakautuvat henkilöstömenoihin, palvelujen ostoihin, aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin, avustuksiin ja muihin Verotulot Kunnilla on verotusoikeus ja verotulot ovat kuntien tulorahoituksen keskeinen lähde. Verotulot muodostuvat kunnallisverosta, yhteisöverosta ja kiinteistöverosta. Kuntalain mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Vuoden 2014 talousarviossa Pirkkalan kunnan veroprosentti on 20,00 %. Arvioitu kunnallisveron tuotto vuonna 2014 on 73,6 miljoonaa euroa. toimintamenoihin. Toimintatulot ja menot muodostavat toimintakatteen, joka kertoo, paljonko toimintamenoista jää katettavaksi verotuloilla, valtionosuuksilla ja rahoitustuloilla. Kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajat on määritelty kiinteistöverolaissa ja ne ilmenevät alla olevasta taulukosta. Pirkkalan kunnan kiinteistöveroprosentit pidetään vuonna 2014 ennallaan. Kiinteistöveron tuotoksi arvioidaan 3,7 miljoonaa euroa. Yhteisöverotuksessa ei vahvisteta kuntakohtaisesti kunnallisverotuksessa verotettavaa tuloa, vaan yhteisöjen suorittamasta verosta erotetaan verontilityslaissa säädetty prosenttiosuus kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuudeksi. Pirkkalan kunnan yhteisöverotuloksi vuonna 2014 arvioidaan 2,5 miljoonaa euroa. KIINTEISTÖVEROPROSENTIT 2014 Vaihteluvälit (KiinteistöveroL) Pirkkala Yleinen 0,60-1,35 0,90 Vakituiset asuinrakennukset 0,32-0,75 0,45 Muut kuin vakituiset asuinrakennukset 0,60-1,35* 0,95 Yleishyödylliset yhteisöt alaraja 0,00 0,00 Voimalaitokset 0,60-2,85 ei määrätty Rakentamattomat asuinpaikat 1,00-3,00 ei määrätty * Vaihteluväli 0,6-1,35, mutta enintään 0,60 vakituisia asuinrakennuksia suurempi Yhteenveto verotuloista 1 000 TP 2011 TP 2012 TA 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 Verolaji Kunnallisvero 62 085 67 257 71 300 73 600 77 500 82 000 Muutos % 12,1 8,3 6,0 3,2 5,3 5,8 Kiinteistövero 3 257 3 382 3 700 3 700 3 800 3 800 Muutos % 2,2 3,8 9,4 0,0 2,7 0,0 Yhteisöveron tuotto 2 566 1 890 2 000 2 500 2 600 2 200 Muutos % 28,2-26,3 5,8 25,0 4,0-15,4 VEROTULOT 67 907 72 530 77 000 79 800 83 900 88 000 Muutos % 12,1 6,8 6,2 3,6 5,1 4,9 11

Valtionosuudet Valtio osallistuu kunnallisten palvelujen rahoitukseen valtionosuusjärjestelmän kautta. Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu hallinnollisesti kahdesta osasta: valtiovaraisministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta valtionosuusrahoituksesta, jota hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriö. Valtionosuudet ovat laskennallisia ja ne perustuvat asukas- ja suoritemääriin sekä kunnan palvelujen tarvetta kuvaaviin olosuhdetekijöihin. Valtionosuusjärjestelmään kuuluu verotulojen tasausjärjestelmä. Verotulotasausta maksetaan/peritään sen mukaan, kuinka paljon kunnan verotulot (euroa/asukas) poikkeavat tasausrajasta, joka on 90 prosenttia kaikkien kuntien laskennallisesta verotulosta (euroa/asukas). Valtionosuuksien leikkaaminen ja verotulojen tasauksen merkittävä kasvu vähentävät Pirkkalan kunnan valtionosuutta vuoteen 2013 verrattuna peräti 1,6 milj. euroa. Pirkkala maksaa verotulojen tasausta muille kunnille vuonna 2014 jo noin 4,7 milj. euroa. Tulevien vuosien valtionosuuksien arvioiminen on haasteellista ennen kuin päätökset valtionosuusuudistuksen sisällöstä on tehty. Yhteenveto valtionosuuksista 1 000 TP 2011 TP 2012 TA 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 Valtionosuuslaji Kunnan peruspalv. valtionos. 20 230 21 026 21 075 20 965 20 875 20 725 Muutos % 5,5 3,9 0,2-0,5-0,4-0,7 Verot. perust. valt. os. tasaus -2 745-3 236-3 900-4 710-5 000-5 200 Muutos % -3,1 17,9 20,5 20,8 6,2 4,0 Järjestelmämuutoksen tasaus -475-475 -475-475 -475-475 Muutos % 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Opet.-ja kultt. muut valt.os. -3 176-3 394-3 700-3 880-3 900-4 000 Muutos % 5,1 6,9 9,0 4,9 0,5 2,6 VALTIONOSUUDET 13 834 13 921 13 000 11 900 11 500 11 050 Muutos % 7,7 0,6-6,6-8,5-3,4-3,9 12

Henkilöstömuutokset Uudet vakanssit 2014 13

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Silvonrinne, Pirkkala Lähihoitaja Perustelu: uuden yksikön toiminnan aloittaminen Vanhusten palvelut Vanhusten asumispalveluyksikkö, Pirkkala Hoivatyön esimies Perustelu: uuden yksikön toiminnan aloittaminen Vanhusten asumispalveluyksikkö, Pirkkala Sairaanhoitaja Perustelu: uuden yksikön toiminnan aloittaminen Virka/ työsuhde Määrä Kelpoisuusvaatimus työsuhde 12 Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain (272/2005) 8 mukainen pätevyys virka 1 Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain (272/2005) 10 mukainen pätevyys työsuhde 1 Laillistettu sairaanhoitaja, terveydenhuollon ammattihenkilöist ä annetun lain 559/1994 mukainen pätevyys Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2014 Koko vuosi Kustannuspaikka 15.9.2014 146 400 439 200 2627 1.10.2014 12 100 48 600 2751 1.11.2014 6 800 40 800 2751 Vanhusten asumispalveluyksikkö, Pirkkala Lähihoitaja Perustelu: uuden yksikön toiminnan aloittaminen Tehostettu palveluasuminen, Vesilahti Lähihoitaja Perustelu: tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoituksen korjaaminen työsuhde 9 Soveltuva sosiaalija terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto työsuhde 1 Soveltuva sosiaalija terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto 1.11.2014 52 500 315 000 2751 1.12.2014 2 900 35 000 2750 14

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Vanhustyön keskus Pirkankoivu, Pirkkala Fysioterapeutti Perustelu: ikäihmisten kuntouttava työ kotihoidossa ja siirtymävaiheessa olevien asiakkaiden kuntoutuksen suunnittelu (Vanhuspalvelulaki) Perusterveydenhuolto Avosairaanhoito, Pirkkala Sairaanhoitaja Perustelu: väestönkasvu Avosairaanhoito Sairaanhoitaja Perustelu: päihdepalvelujen tarpeen lisääntyminen Virka/ työsuhde Määrä Kelpoisuusvaatimus työsuhde 1 Fysioterapeutin ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto työsuhde 1 Laillistettu sairaanhoitaja, terveydenhuollon ammattihenkilöist ä annetun lain 559/1994 mukainen pätevyys työsuhde 1 Laillistettu sairaanhoitaja, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/1994 mukainen pätevyys Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2014 Koko vuosi Kustannuspaikka 1.12.2014 3 100 37 600 2713 (80 %) 2758 (20 %) 1.5.2014 27 900 41 900 2774 1.4.2014 31 400 41 900 2774 Kouluterveydenhuolto, Pirkkala Terveyskeskuslääkäri Perustelu: asetuksen mukaiset palvelut, laajat terveystarkastukset Neuvolat, Pirkkala Perhetyöntekijä Perustelu: ennaltaehkäisevä perhetyö, matalan kynnyksen tuki perheille ongelmatilanteissa, laajaalaisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman mukainen YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON JAOSTO Ympäristöterveysvalvonta Hygieenikkoeläinlääkäri Perustelu: lakisääteisen valvontavelvoitteen täyttäminen virka 1 Lääketieteen lisensiaatti työsuhde 1 Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain (272/2005) 6 mukainen pätevyys 1.1.2014 88 500 88 500 2797 1.8.2014 16 900 40 500 2795 1 45 500 68 300 virka 1 Erikoiseläinlääkäri 1.5.2014 45 500 68 300 2900 15

Toimielin Virka/ Määrä Kelpoisuus- Aloitus Palkkakustannukset Kus- Tehtäväalue Sijoituspaikka työsuhde vaatimus sivukuluineen tan- nus- Nimike 2014 Koko vuosi paik- ka Perustelu SIVISTYSLAUTAKUNTA 12 198 800 445 300 Varhaiskasvatus Päiväkodin lastenhoitaja Perustelu: Varahenkilöjärjestely. Kustannusneutraali malli, sillä ilman vakinaista työsuhdetta on käytettävä määräaikaista työvoimaa. työsuhde 2 Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa ja asetuksessa määritelty kelpoisuus (L 272/2005 ja A 608/2005). 1.8.2014 25 000 60 000 3163-3226 Perusopetus Luokanopettaja Perustelu: Oppilasmäärän kasvu Lehtori Perustelu: Oppilasmäärän kasvu. Opetettavina aineina matemaattiset aineet. Tuntiopettaja Perustelu: Oppilasmäärän kasvu. Opetettavina aineina historia, yhteiskuntaoppi ja elämänkatsomustieto. Psykologi Perustelu: Oppilasmäärän ja oppilashuoltotyön kasvu Erityisopettaja Perustelu: Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrän kasvu Koulunkäynnin ohjaaja Perustelu: Työsopimuslain 3 :n mukaisin perustein opetuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamisen tarve on vakiintunut. Määräaikaisten työsuhteiden vakinaistaminen lisää kustannuksia vuositasolla noin 5.000 euroa ohjaajaa kohden. virka 1 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 virka 1 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimu ksista 986/1998 virka 1 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 virka 1 Laillistetun psykologin pätevyys virka 1 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 työsuhde 3 Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 1.8.2014 18 000 42 500 3308 1.8.2014 19 700 47 200 3450 1.8.2014 19 700 47 200 3450 1.8.2014 21 700 50 000 3330 (50%) 2797 (50%) 1.8.2014 20 000 49 000 3304, 3306 1.8.2014 39 000 94 000 3300-3308 16

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoiminta Erityisnuorisotyöntekijä Perustelu: Voimakkaampi panostus erityisnuorisotyön (esim. vammaistyö sekä sosiaaliset- ja psyykkiset ongelmat) avulla syrjäytymisen ehkäisyyn. Sisältyy Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2013-2016 henkilöstösuunnitelmaan. Vapaa-aikakeskus Asiakaspalvelukassa Perustelu: Neljä määräaikaista asiakaspalvelun tuntityöntekijää korvataan yhdellä vakituisella työntekijällä. Virka/ työsuhde Määrä Kelpoisuusvaatimus työsuhde 1 Soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto työsuhde 1 Soveltuva koulutus ja hygieniapassi Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2014 Koko vuosi Kustannuspaikka 1.8.2014 14 000 33 700 3502 1.1.2014 21 700 21 700 3512 TEKNINEN LAUTAKUNTA 3,5 169 200 169 200 Ruoka- ja puhtauspalvelut Monipalvelutyöntekijä Perustelu: Varmistetaan toiminnan sujuminen sisäisin järjestelyin, koska ulkopuolisia sijaisia ei ole riittävästi saatavissa. Vakanssit ovat vuoden 2013 talousarviossa määräaikaisia 31.12.2013 asti. työsuhde 3 Soveltuva ammatillinen koulutus 1.1.2014 99 000 99 000 4103 4104 4105 4106 4107 4108 Tilapalvelu Kiinteistönhoitaja Perustelu: Toivion koulun ja päiväkodin kiinteistönhoidon mitoitukset edellyttävät kokoaikaista kiinteistönhoitajaa Toivion alueelle (nykyään osaaikainen). työsuhde 0,5 Soveltuva ammatillinen koulutus 1.1.2014 13 500 13 500 4201 YHTEENSÄ 53,5 942 700 2 138 600 17

Vakanssien tietojen muutokset 2014 18

19

20

21

Uudet vakanssit 2015-2016 Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 22

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 23

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 24

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 25

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 26

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 27

Toimielin Tehtäväalue Sijoituspaikka Nimike Perustelu Virka/ työsuhde Määrä Aloitus Palkkakustannukset sivukuluineen 2015 2016 Koko vuosi Kelpoisuusvaatimus Kustannuspaikka 28

Vakanssien tietojen muutokset 2015-2016 29

Keskusvaalilautakunta Vastuuhenkilö keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirkko Ruokonen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 49 278 25 000-49,3 25 000 Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset 49 278 25 000-49,3 25 000 Muut toimintatulot Toimintamenot -142 417-3 978-55 465-61,1-56 113-64 758 Henkilöstömenot -112 767-3 078-45 590-59,6-45 613-46 258 Palvelujen ostot -23 980-900 -6 450-73,1-7 000-15 800 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 545-2 900-36,2-2 900-1 900 Avustukset Muut toimintamenot -1 125-525 -53,3-600 -800 Toimintakate -93 139-3 978-30 465-67,3-31 113-64 758 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -93 139-3 978-30 465-67,3-31 113-64 758 Toimintaympäristö Kunnan keskusvaalilautakunta vastaa vaalien järjestämisestä kunnassa. Sen päätehtävänä on valtiollisissa vaaleissa suorittaa vaalien toimittamiseksi tarpeelliset valmistelutoimenpiteet, järjestää ennakkoäänestys ja siihen tarvittava henkilökunta, tarkastaa ennakkoäänestysasiakirjat, suorittaa vaalilautakuntien ja vaalitoimitsijoiden koulutus ja järjestää alustavan äänten laskennan tiedottaminen. Kunnallisvaaleissa keskusvaalilautakunnan tehtävänä on edellä mainittujen lisäksi ehdokashakemusten käsittely, ehdokaslistojen yhdistelmän laadinta, vaalien tuloslaskennan suorittaminen ja vaalien tuloksen vahvistaminen. Toiminnan painopistealueet 2014 Vuonna 2014 suoritetaan europarlamenttivaalit, vuonna 2015 eduskuntavaalit ja vuonna 2016 kunnallisvaalit. Oikeusministeriö suorittaa kunnalle kertakorvauksen valtiollisista ja europarlamenttivaaleista, korvauksen määrä on vaalikohtainen. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Vaalit valmistellaan ja suoritetaan virheettömästi vaalilain ja oikeusministeriön edellyttämällä tavalla 2. Kuntalaisten ja äänestäjien palvelu; äänestyspaikat helposti löydettävissä ja toimintaympäristö on asianmukainen 3. Valtuuston varajäsenten määrääminen varavaltuutettujen mahdollisesti jäädessä vajaaksi 30

Tarkastuslautakunta Vastuuhenkilö hallintopäällikkö Anneli Hakkarainen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot TS2015 TS2016 Toimintamenot -49 684-67 022-68 128 37,1-69 491-70 881 Henkilöstömenot -19 769-22 572-28 728 45,3-29 303-29 889 Palvelujen ostot -29 239-44 050-39 000 33,4-39 780-40 576 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -676-400 -400-40,8-408 -416 Avustukset Muut toimintamenot Toimintakate -49 684-67 022-68 128 37,1-69 491-70 881 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -49 684-67 022-68 128 37,1-69 491-70 881 Toimintaympäristö Tarkastuslautakunnan tehtävät määritellään kuntalain 71 :ssä ja Pirkkalan kunnan tarkastussäännössä. Lautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi talouden ja hallinnon tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Lisäksi lautakunta valvoo lakisääteisen tilintarkastuksen sopimuksenmukaista toteutumista. Toiminnan painopistealueet 2014 Tarkastuslautakunta on laatinut ohjeellisen arviointisuunnitelman koko valtuustokaudelle. Suunnitelmassa on määritelty arvioinnin kohteet, perusteet ja aikataulut. Suunnitelma täsmentyy vuosittain työohjelmaksi. Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 11.6.2013 hyväksynyt työohjelman koskien vuoden 2013 arviointia. Työohjelmassa on määritelty eri osastoille arvioinnin painopistealueet. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Arviointikertomuksen esittäminen valtuuston toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta 2. Arviointikertomuksen ja sen laadintaprosessin edelleen kehittäminen 3. Osallistuminen Tampereen kehyskuntien yhteiseen arviointihankkeeseen INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Tarkastuslautakunta /asukas 2,74 3,64 3,62 Toiminnalliset tunnusluvut Tarkastuslautakunnan kokoukset 12 18 14 Tarkastusparien tarkastuskäynnit 18 16 16 31

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vastuuhenkilö pormestari Helena Rissanen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot 2 498-100,0 Myyntitulot 2 355-100,0 Maksutulot 6-100,0 Tuet ja avustukset Muut toimintatulot 137-100,0 TS2015 TS2016 Toimintamenot -1 621 492-1 391 859-1 378 994-15,0-1 391 274-1 419 100 Henkilöstömenot -540 361-557 356-514 400-4,8-524 688-535 182 Palvelujen ostot -593 137-730 234-762 892 28,6-762 850-778 107 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -28 320-36 300-33 100 16,9-33 762-34 437 Avustukset -15 383-10 300-12 000-22,0-12 240-12 485 Muut toimintamenot -444 291-57 669-56 602-87,3-57 734-58 889 Toimintakate -1 618 994-1 391 859-1 378 994-14,8-1 391 274-1 419 100 Poistot ja arvonalentumiset -6 742-6 741-6 743 0,0-6 878-7 015 Tilikauden tulos -1 625 736-1 398 600-1 385 737-14,8-1 398 152-1 426 115 Toimintaympäristö Tehtäväalue sisältää mm. valtuuston, kunnanhallituksen, pormestarin, kansliapäällikön, yhteisöjäsenyydet, suhdetoiminnan, tiedotuksen, avustamisen, ystävyyskuntatoiminnan, muiden toimikuntien, maaseutuasioiden sekä elinkeinojen kehittämisrahan kustannukset. Valtuusto on kunnan ylin päättävä elin. Kunnanhallitus vastaa mm. strategisesta suunnittelusta, kunnan taloudesta, henkilöstöpolitiikan johtamisesta, hallinnon, organisaation ja johtamisen kehittämisestä, sidosryhmistä ja tiedottamisesta, seudullisesta yhteistyöstä ja kansainvälistymisestä, asunto-, elinkeino- ja maankäyttöpolitiikasta, palvelutoimintojen kehittämisestä ja yhteensovittamisesta. Toiminnan painopistealueet 2014 Muuttuvassa kunnallisessa rakenneympäristössä kunnanhallituksen alainen toiminta on talousarviovuonna olennaisin osin edunvalvontatyötä. Kunnanhallitus osallistuu aktiivisesti kuntauudistuksen valmisteluun ja johtaa Pirkkalan kunnan edunvalvontaa mm. kuntauudistukseen liittyen. Pirkkalan kunta on aktiivinen ja aloitteellinen toimija Tampereen kaupunkiseudun yhteistyössä ja sen kehittämisessä. Uutta kuntastrategiaa on valmisteltu uuden valtuuston johdolla vuoden 2013 aikana. Vuonna 2014 aloitetaan uudistuneen ja päivitetyn kuntastrategian toimeenpano. Määrärahat mahdollistavat noin 10 valtuuston ja 40 kunnanhallituksen kokousta. Kokousten määrä on pysytetty ennallaan. Määrärahasta maksetaan jäsenmaksut, joista pääosan muodostavat Pirkanmaan Liitto, Suomen Kuntaliitto ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä. Lisäksi määrärahasta suoritetaan itsenäisyyspäiväjuhlan, varttuneen väen juhlan ja rintamaveteraanien juhlatilaisuuksien kustannuksia sekä suhdetoiminta- ja lahjatavarakuluja. Määrärahassa on varauduttu myös ystävyyskuntatoiminnasta aiheutuneisiin kuluihin. Kuntastrategian sisältää laajan, strategisen hanke- ja suunnitelmakokonaisuuden. Kokonaisuuteen kuuluu maapoliittinen ohjelma, elinkeinopoliittinen ohjelma, palvelujärjestelmienkehittämishanke, henkilöstö- ja työhyvinvointiohjelma, tietojohtamisjärjestelmän kehittäminen, viher- ja luonnontila-alueiden määrittely sekä kulttuuriympäristöohjelma. Vuonna 2013 valmisteltiin myös palvelutuotantotapaohjelma ja toimitilaohjelma kunnan omistamien kiinteistöjen omistajapolitiikan selkeyttämiseksi. Ohjelmien avulla valtuusto määrittelee suuntaviivat em. asiakokonaisuuksien kehittämiselle. Ohjelmakokonaisuuden tärkein ja kriittisin vaihe on nii- 32

den sisältämien tavoitteiden toteuttamisen vaihe. Kunnanhallitus jatkaa ohjelmien tavoitteiden toteuttamisen johtamista. Kunnanhallitus jatkaa pormestarijärjestelmän, hallinnon, organisaation ja johtamisen kehittämistyötä. Kehittämistyön lähtökohtana on pormestarijärjestelmän kehittämisestä laadittu raportti. Erityistä huomiota kiinnitetään kunnanhallituksen, pormestarin ja lautakuntien puheenjohtajatyöskentelyn kehittämiseen pormestarijärjestelmän kehittämisraportissa kuvatulla tavalla. Kuntalaisten ja palvelujen käyttäjien osallistumista ja osallistumistapoja lisätään ja monipuolistetaan koko kuntaorganisaatiota koskevaksi. Päätöksenteon ennakointimenettelyä jatketaan, jonka avulla kunta informoi etukäteen eri toimielinten keskeisimmistä valmistelussa olevista asiakokonaisuuksista, mahdollistaen kuntalaisten aiempaa laajemman osallistumisen. Pirkkalan kunta verkostoituu voimakkaasti. Se tarkoittaa mm. raja-alueyhteistyön systematisoimista kaikkien naapurikuntien kanssa ja uusien yhteistyömuotojen aktiivista hakemista. Kunta hakee jatkuvasti uusia kumppanuuksia ja tarkoituksenmukaisia yhteistoiminnan mahdollisuuksia eri toimijoiden kanssa. Kunta jatkaa tiedolla johtamisen kehittämistä, pyrkien hyödyntämään aiempaa syvällisemmin käytettävissä olevia tietovirtoja kunnan kaiken toiminnan ja palvelujen kehittämiseen. Kuntaorganisaation kehittämistarpeita arvioidaan jatkuvasti, tavoitteena lisätä hallintokuntarajat ylittäviä ja murtavia toimintatapoja esimerkiksi hyvinvoinnin edellytysten lisäämiseksi. Kunnanhallitus toimii aktiivisesti kunnallisten toimintatapojen uudistamisessa. Kehittämistyössä huomioidaan MAL-sopimuksen mukaiset tavoitteet ja niiden edistäminen, esimerkiksi lentokenttäalueen kehittäminen. Vuonna 2014 Pirkkalassa järjestetään suuri ystävyyskuntakokous, johon talousarviossa on varauduttu. Kunnanhallitus johtaa talousarvion valmistelua ja talouden hallintaa siten, että talouden tasapaino ylläpidetään talousarvio- ja suunnitelmakaudella. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Pirkkalan kunta huolehtii asukkaidensa hyvinvoinnista itsenäisenä kuntana. Kunnanhallitus osallistuu aktiivisesti kuntauudistuksen valmisteluun ja johtaa Pirkkalan kunnan edunvalvontaa. (strategiasta johdettu) 2. Kunnanhallitus jatkaa kuntastrategian ja sitä täydentävien ohjelmien toteuttamisen johtamista (strategiasta johdettu) INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 3,5 3 3 33

Hallinto-osasto Vastuuhenkilö kansliapäällikkö Vastuuhenkilöt Yleishallinto: hallintojohtaja Olli Niemi Taloushallinto: talousjohtaja Petri Lätti Henkilöstöhallinto: henkilöstöjohtaja Jenni Harjula Elinkeinotoimi: elinkeinojohtaja Erkki Korkala Työllisyyspalvelut: työllisyyspalveluiden päällikkö Kimmo Kivinen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 778 905 736 840 759 700-2,5 774 894 790 391 Myyntitulot 86 254 102 500 80 000-7,3 81 600 83 232 Maksutulot 142 349 6 000 6 000-95,8 6 120 6 242 Tuet ja avustukset 547 429 628 340 673 700 23,1 687 174 700 917 Muut toimintatulot 2 873-100,0 Toimintamenot -4 809 358-5 862 914-6 022 157 25,2-6 128 645-6 247 408 Henkilöstömenot -2 537 412-2 859 933-3 024 942 19,2-3 071 716-3 133 145 Palvelujen ostot -1 455 751-2 055 797-2 012 457 38,2-2 052 476-2 089 722 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -92 495-126 560-142 300 53,8-145 146-148 048 Avustukset -429 543-452 200-417 500-2,8-425 850-434 367 Muut toimintamenot -294 157-368 424-424 958 44,5-433 457-442 126 Toimintakate -4 030 453-5 126 074-5 262 457 30,6-5 353 751-5 457 017 Poistot ja arvonalentumiset -37 467-36 495-36 695-2,1-37 428-38 177 Tilikauden tulos -4 067 920-5 162 569-5 299 152 30,3-5 391 179-5 495 194 Hallinnon vastuualue Toimintaympäristö Hallinnon vastuualueella hoidetaan valtuuston, kunnanhallituksen, toimikuntien ja keskusvaalilautakunnan toimisto-, valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät (mm. tiedonhallinta, postitus, puhelinpalvelut, kopiointipalvelut, tiedotus ja neuvonta sekä yhteispalvelu). Vastuualueella koordinoidaan kunnan valmiustoimintaa ja kriisiviestintää. Toiminnan painopistealueet 2014 Pirkkalan kunnan internet-sivut ovat vanhentuneet. Vuonna 2014 valmistellaan uusien internetsivujen käyttöönottoa. Tarkoitus on saada internet-sivut vastaamaan samaa asiakaslähtöistä ajattelua, mihin on pyritty yhteispalvelun kehittämisessä. Samalla kehitetään sähköistä asiointia ja laajennetaan sähköisten lomakkeiden tarjontaa kunnan palveluissa. Kunnan asianhallintajärjestelmän siirtämistä työasemakohtaisesta selainpohjaiseen selvitetään. Vastuualueella valmistellaan vuonna 2014 Pirkkalassa pidettävää suurta ystävyyskuntakokousta. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Kunnan uusitut internet-sivut käyttöönotettavissa 1.1.2015 2. Kunnan henkilörekisteriselosteiden saattaminen ajantasaisiksi INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 9 9 9 34

Taloushallinnon vastuualue Toimintaympäristö Taloushallinnon vastuualueella johdetaan muun muassa kunnan taloussuunnittelu, raportointi ja talousarvion seuranta. Lisäksi vastuualueella hoidetaan kunnan taloudenhoidon koordinointi ja ohjaus, rahatoimitehtävät ja kirjanpidollinen laskentatoimi, osa perintätoimesta, taloustilastointi sekä kunnalle veronsaajana kuuluvat hallinnointitehtävät. Taloushallinnon vastuualue kehittää kunnan kustannuslaskentaa ja tuotteistusta. Vastuualueeseen kuuluu myös kunnan asuntotoimi sekä tietotekniikka. Keskitetyn tietotekniikan tehtävänä on huolehtia yhteisistä ICT - palveluista ja oman paikallisverkon ylläpidosta. Ulkoistetun perustietotekniikan osalta tehtävänä on huolehtia palvelujen toimitussopimusten ja vuokrasopimusten toteutumisesta ja palvelun laadusta. Perustietotekniikkapalveluissa toimittajana on Fujitsu ja puhe- ja datapalveluissa TeliaSonera. Toiminnan painopistealueet 2014 Talouden seurantatiedon tuottamiseksi kirjanpidon toimintaprosesseja kehitetään yhteistyössä hallintokuntien kanssa. Taloushallinto tukee ruoka- ja puhtauspalvelun ja tilapalvelun hinnoitteluprojekteja ja koordinoi kustannuslaskennan kokonaisvaltaista kehittämistä. ICT-palveluiden työpanosta hallintokuntien tukena parannetaan uuden vakanssin myötä. Vuonna 2013 aloitetun uuden käyttöjärjestelmäversion, Windows 7, käyttöönotto jatkuu vuoden 2014 puolelle. Tampereen ympäristökuntien välisen yhteistyön ja toiminnan koordinoinnin kehittämistä jatketaan. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Kustannuslaskennan kehittäminen palvelemaan kunnan sisäistä laskentaa ja kuntayhteistyöratkaisuja (strategiasta johdettu) 2. Kokonaisvaltaisen ja ajantasaisen talouden seurantatiedon tuottaminen ja säännöllinen raportointi INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 12 12 12 Henkilöstöhallinnon vastuualue Toimintaympäristö Henkilöstöhallinnon vastuualue kehittää ja tukee hallintokuntia henkilöstöhallintoon liittyvissä asioissa sekä hoitaa ja koordinoi Pirkkalan kunnalle työnantajana kuuluvia tehtäviä. Tällaisia tehtäviä ovat muun muassa virkaja työehtosopimusasiat, virka- ja työehtosopimusten tulkinta, palkanlaskenta, eläkeasiat, työsuojelu, henkilöstön kehittäminen, esimiestyön kehittäminen, uudelleensijoitus, tiedottaminen, ja työkyvyn ylläpitoon liittyvät toimet. Lisäksi henkilöstöhallinnon tehtäviin kuuluvat yhteistoimintamenettelyt. Henkilöstöhallinnolla on myös konsultoiva rooli muun muassa uutta henkilöstöä rekrytoitaessa ja valittaessa sekä tärkeä rooli varhaisen eläköitymisen ennalta ehkäisevässä työssä. Toiminnan painopistealueet 2014 Talousarviovuoden painopisteenä jatkuu henkilöstö- ja työhyvinvointiohjelman toiminnallisten tavoitteiden toteuttaminen. Esimieskoulutus työhyvinvointiasioissa jatkuu ja työhyvinvointiteemaa jalkautetaan työyksiköihin. Uutena näkökulmana esimiestyön kehittämisessä on luovan, kannustavan ja innostavan johtamisen eteenpäin vieminen. Työnantaja käynnistää tulospalkkauksen pilotoinnin osana kannustavan palkkauksen kehittämistyötä. Työnantaja huolehtii myös henkilökunnan osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Sairauspoissaolojen ennaltaehkäisevä työ jatkuu sekä työnantaja työstää konkreettisia toimenpiteitä työtapaturmien ennaltaehkäisyyn. Tiivistä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa jatketaan pitämällä yhteisneuvotteluita työkykyasioissa. Työnantaja hyödyntää uudelleensijoitusmäärärahaa sekä resurssipankkijärjestelmää esimerkiksi tehtävänkierto- ja uudelleensijoitusmahdollisuuksissa, osana varhaisen eläköitymisen estämiseksi sekä sairauspoissaolojen vähentämiseksi. Tavoite vaatii tiivistä yhteistyötä työterveyshuollon ja työyksiöiden kanssa. Esimiestyön kehittämistä jatketaan systemaattisella esimieskoulutuksella sekä hyödyntäen seudullisia yhteistyömahdollisuuksia koulutusten järjestämisessä. Esimiestyön kehittämisen työvälineenä otetaan käyttöön esimiesaamukahvit vuoden 2014 alusta alkaen. Aktiivista seutukunnallista yhteistyötä jatketaan monissa henkilöstöjohtamiseen liittyvissä asioissa. Populuspalkanlaskentajärjestelmää kehitetään ja Populus HRtyökalujen käyttöä laajennetaan. 35

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Henkilöstö- ja työhyvinvointiohjelman vuoden 2014 painopistealueiden hankkeiden toteuttaminen kunnan, hallintokuntien ja työyksiköiden tasolla. Vuoden 2014 painopistealueina ovat ikäjohtaminen, työhyvinvointiteeman jalkauttaminen työyksiköihin osana esimiestyön kehittämistä sekä luovan ja innostavan johtamisen tukeminen (strategiasta johdettu) 2. Kannustavan palkkausjärjestelmän kehittäminen, tulospalkkauksen pilotointi vuoden 2014 alusta (strategiasta johdettu) 3. Sairauspoissaolojen ja työtapaturmien ennaltaehkäisevä työtä jatketaan, jotta sairauspoissaolojen ja työtapaturmien kehitys on tulevaisuudessa laskusuuntainen 4. Vakanssirekisterin käyttöönotto INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 10 9 9 Elinkeinotoimen vastuualue Toimintaympäristö Elinkeinotoimen vastuualueen tehtävänä on yritysten neuvonta ja elinkeinotoiminnan edistäminen kunnassa. Elinkeinojen kehittämisrahan (145 000 euroa) suurin käyttökohde on seudullinen elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea, jonne ohjautuu rahasta yli 90 %. Seudullisten elinkeinotoimen hankkeiden rahoitus on keskitetty yhtiölle. Toinen merkittävä elinkeinojen kehittämisrahan käyttökohde on Pirkkala CLX-hanke. Toiminnan painopistealueet 2014 Elinkeinotoimen painopistealueita ovat kuntakeskuksen ja lentokenttävyöhykkeen (Pirkkala CLX) kehittäminen ja toiminnallisena painopisteenä vastaanottovalmiuden kehittäminen sekä elinkeinopoliittisen ohjelman tavoitteiden toteuttaminen. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. 150 työpaikan nettolisäys 2. Työpaikkaomavaraisuuden kasvu keskimäärin yhdellä prosenttiyksiköllä 3. Pirkkalan työttömyysaste keskimääräistä alhaisempi kaupunkiseudun muihin kuntiin verrattuna INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 1 1 1 Työllisyyspalveluiden vastuualue Toimintaympäristö Työllisyyspalveluiden vastuualueen tehtävänä on paikallisen työllisyydenhoidon kehittäminen ja seudullisen työllisyydenhoidon koordinointi Pirkkalan kunnan osalta. Vastuualueelta käsin hallinnoidaan kunnan järjestämää kuntouttavaa työtoimintaa, työ- ja elinkeinotoimistolähtöisiä työkokeiluja sekä kunnan palkkatuettua työtä. Lisäksi vastuualueelle kuuluu kunnan matkailun kehittäminen. Toiminnan painopistealueet 2014 Talousarviovuoden toiminnan painopistealueita ovat pitkäaikaistyöttömille ja työttömille nuorille tarjottavan kunnan järjestämisvastuulla olevan lakisääteisen kuntouttavan työtoiminnan palvelun kehittäminen yhteistyössä soveltuvien kumppaneiden kanssa. Vastuualueen resursseja parannetaan kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan vakanssilla. Kunnan tuottaman palkkatuetun työn (aikaisemmin tukityöllistäminen) palveluprosessia kehitetään vastaamaan paremmin työnhakija-asiakkaiden ja kunnan eri osastojen tarpeita. Lisäksi palkkatuetun työn vaikuttavuutta parannetaan asiakaslähtöisesti toteutettavan aktiivisen yritysyhteistyön avulla. Kunnan tarjoamien matkailupalveluiden kehittämistarpeesta muodostetaan yhteistyössä eri osastojen kesken selkeä tavoite. 36

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Laadukas ja monipuolisempi palvelutarjonta työnhakija-asiakkaille ja paikallisille yrityksille asiakas- ja yrityslähtöisesti 2. Positiivisen imagon rakentaminen eri sidosryhmien suuntaan joustavia, oikea-aikaisia ja toisistaan erottuvia palveluketjuja rakentamalla 3. Hallintokuntien rajat ylittävää moniammatillista asiakasohjaustyötä tehostetaan, jotta työllisyyspalveluissa osataan paremmin määritellä asiakkaille soveltuvat ensisijaisesti tarjottavat toimenpiteet INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 9 9 9 Työllistetyt 66 62 58 37

Ympäristölautakunta Valvonta ja maankäyttö Vastuuhenkilöt Maankäyttö: kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen Rakennusvalvonta: rakennustarkastaja Juhani Ruponen Ympäristönsuojelu: ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 2 204 795 3 524 500 3 539 000 60,5 4 070 700 4 277 400 Myyntitulot Maksutulot 819 789 594 000 439 000-46,4 400 700 387 400 Tuet ja avustukset Muut toimintatulot 1 385 006 2 930 500 3 100 000 123,8 3 670 000 3 890 000 Toimintamenot -1 246 594-1 581 855-1 576 884 26,5-1 600 109-1 632 109 Henkilöstömenot -970 516-1 087 869-1 044 202 7,6-1 056 773-1 077 909 Palvelujen ostot -174 485-350 865-385 096 120,7-392 798-400 652 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -18 747-35 470-36 370 94,0-37 097-37 839 Avustukset -5 000-5 000-5 100-5 202 Muut toimintamenot -82 846-102 651-106 216 28,2-108 341-110 507 Toimintakate 958 201 1 942 645 1 962 116 104,8 2 470 591 2 645 291 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos 958 201 1 942 645 1 962 116 104,8 2 470 591 2 645 291 Maankäytön vastuualue Toimintaympäristö Maankäytön vastuualueen yleisiä tavoitteita ovat kestävän kehityksen huomioiminen, ympäristön viihtyisyyden kehittäminen sekä rakennetun ympäristön korkeatasoinen laatu. Pirkkalan kuntastrategia ja sen asettamat lähtökohdat väestökasvun, palveluiden, työllisyyden ja talouden osalta asettavat raamit toiminnallisille tavoitteille. Toiminnalla pyritään turvaamaan riittävät palvelut, oikein mitoitettu ja monipuolinen asuntotuotanto sekä elinkeinoelämän tarpeet. Tavoitteena on myös aktiivisesti parantaa elinympäristön viihtyisyyttä ja turvata luonnon monimuotoisuutta sekä edesauttaa toimia, joiden avulla voidaan saavuttaa ilmastostrategian mukaiset päästövähennystavoitteet ja samalla varautua ilmastonmuutoksesta aiheutuviin muutoksiin ja riskeihin. Toiminnan painopistealueet 2014 Kuntastrategian mukaista keskustan kehittämistä jatketaan virastotalon korttelin osalla. Kuntastrategian ja maapoliittisen ohjelman mukaisesti vuonna 2014 asemakaavoitusta kohdennetaan yhdyskuntarakennetta eheyttäviin ja kustannustehokkaisiin kaavoituskohteisiin. Asemakaavoituksen painopiste pidetään asuntorakentamisen kohteissa. Raakamaan hankinnassa tavoitellaan pinta-alaltaan isoja ja mahdollisimman yhtenäisiä tilakokonaisuuksia sekä alueita, jotka liittyvät kunnan omistuksessa oleviin alueisiin. Merkittävään vastuualueen taloudellisen tuloksellisuuden parantamiseen pyritään liike-, palvelu- ja asuintonttimyynnin lisäyksellä. Kunta- ja seutuyhteistyöhön osallistutaan aktiivisesti ja kunnan hyväksymän MAL-sopimuksen mukaisesti. Sisäistä yhteistyötä jatketaan maankäytön ja teknisen osaston välillä. Laajempaa kaikkien hallintokuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä tehdään kunnan tietojohtamisjärjestelmän avulla Yhteisöavustuksiin on varattu 5.000 euroa. 38

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Kunnanviraston korttelin asemakaavaehdotuksen laatiminen (strategiasta johdettu) 2. Asuintonttien myynti ja luovutus Ratsutilan alueelta ja työpaikka-alueiden lisäkaavoitus Linnakorven alueella 3. Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelman 2030 päivitys ja maankäytön ja liikenteen raja-alueyhteistyö Partola-Härmälä -alueella INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Maanhankinta ha 12,71 15 15 Maanhankintamenot 443 547 500 000 800 000 Maanmyyntitulot 962 929 2 540 000 2 150 000 Maanvuokraustulot 585 042 630 000 650 000 Maankäyttö- ja kehittämiskorvaukset 452 551 250 000 100 000 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 13 13 14 Toiminnalliset tunnusluvut Vahvistuneet asemakaavat ha 15,34 10 10 Kaavoitettu kerrosala m 2 (asuminen) 2 000 20 000 20 000 Kaavoitettu kerrosala m 2 (yleiset alueet, liike- ja teollisuust.) 44 217 10 000 20 000 Rakennusvalvonnan vastuualue Toimintaympäristö Rakennusvalvonnan vastuualue valvoo kaavoituksen ja rakennetulle ympäristölle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Rakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan ja terveellisen, turvallisen ja viihtyisän ympäristön syntymistä ja säilymistä. Toiminnan painopistealueet 2014 Ohjauksen ja neuvonnan keinoin edistetään laadukkaan ja toimivan rakennuskannan syntymistä ja ylläpitämistä. Energiatehokasta rakentamista edistetään uudis- ja korjausrakentamisessa yhteistyössä seudullisen Ranen (Rakentamisen ja asumisen energianeuvonta) kanssa. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Lupien käsittely 1 kuukauden kuluessa INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Tulot 277 447 293 000 270 000 Menot 305 996 355 356 362 112 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 5 5 5 Toiminnalliset tunnusluvut Myönnetyt rakennusluvat 234 250 250 Lupien mukainen krs-m 2 49 548 50 000 50 000 Katselmukset 564 800 700 39

Ympäristönsuojelun vastuualue Toimintaympäristö Ympäristönsuojelun vastuualueella hoidetaan lupa- ja valvontaviranomaistehtäviä sekä lisäksi edistetään kestävää kehityksen toteutumista. Toimenpiteinä ovat muun muassa kestävän kehityksen ohjelmassa (ympäristöohjelma 2012-2016) esitetyt toimenpiteet. Toiminnan painopistealueet 2014 Toimintavuonna 2014 osallistutaan muun muassa vesiensuojelu- ja meluntorjuntahankkeisiin sekä jatketaan ympäristökasvatustyötä. Ympäristön tilan seurantaa jatketaan selvittämällä muun muassa kasvihuonekaasupäästöjä. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Riittävin tiedoin varustetut hakemukset ja ilmoitukset käsitellään: ympäristö- ja maa-aineslupahakemukset 6-12 kk, muut hakemukset 2-6 kk ja ilmoitukset 1 kk. Lupamääräysten noudattamista valvotaan valvontasuunnitelman mukaisesti. 2. Pirkkalan kestävän kehityksen ohjelman (ympäristöohjelman) toteuttaminen ja seuranta ohjelman mukaisesti. Tehdyistä toimenpiteistä raportoidaan mm. tilinpäätöksen yhteydessä. INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Tulot 7 150 7 500 10 000 Menot 189 483 226 347 167 559 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 3 3 2 Toiminnalliset tunnusluvut Annetut kirjalliset lausunnot 29 40 30 Suoritetut tarkastukset (tarkastuspöytäkirja) 40 20 40

Perusturvalautakunta Perusturvan hallintopalvelut Vastuuhenkilö vs. perusturvajohtaja Paula Paavilainen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 70 658 74 672 93 006 31,6 94 866 96 763 Myyntitulot 2 229 74 672 93 006 4 072,5 94 866 96 763 Maksutulot Tuet ja avustukset 68 429-100,0 Muut toimintatulot Toimintamenot -519 959-458 201-474 302-8,8-483 787-493 464 Henkilöstömenot -364 720-307 242-314 275-13,8-320 560-326 972 Palvelujen ostot -81 882-74 487-101 710 24,2-103 744-105 819 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 687-5 900-5 150 39,7-5 253-5 358 Avustukset -21 800-25 000-20 000-8,3-20 400-20 808 Muut toimintamenot -47 870-45 572-33 167-30,7-33 830-34 507 Toimintakate -449 301-383 529-381 296-15,1-388 921-396 701 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -449 301-383 529-381 296-15,1-388 921-396 701 Toimintaympäristö Perusturvaosasto muodostuu Pirkkalan yhteistoimintaalueesta ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintaalueesta. Pirkkalan yhteistoiminta-alue järjestää sosiaalija terveydenhuollon palvelut Pirkkalan ja Vesilahden kuntien asukkaille. Pirteva järjestää ympäristöterveydenhuollon palvelut Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan, Ylöjärven ja Vesilahden kunnille sekä Nokian kaupungille. Pirkkalan kunta toimii molempien yhteistoimintaalueiden vastuukuntana. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue sisältää perusturvan hallintopalveluiden, sosiaalipalveluiden, vanhusten palveluiden sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tehtäväalueet. Toimintaa ohjaa Pirkkalan kuntastrategia, kuntastrategian toteuttamiseksi laaditut ohjelmat, muut kuntatason ohjelmat sekä tehtäväalueiden toimialoja koskevat asiakirjat. Perusturvaosaston toimialalla toteutetaan Tampereen kaupunkiseudun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman tavoitteita sekä Tampereen kehyskuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyöstrategiaa. Toiminnan painopistealueet 2014 Perusturvan hallintopalvelujen tehtäväalue koordinoi ja tukee yhteistoiminta-alueen tehtäväalueiden ja ympäristöterveydenhuollon toimintaa. Keskeiset painopistealueet vuodelle 2014 ovat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen toiminnan vakiinnuttaminen ja kehittäminen sekä kuntalaisten ja palveluiden käyttäjien osallistumismahdollisuuksien kehittäminen. Yhteistoiminta-alueella jatketaan henkilöstön palkkojen harmonisointia osana toiminnan yhdenmukaistamista. Palkkojen harmonisointiin on varattu joulukuusta 2014 lähtien noin 4.000 euroa kuukaudessa. Lääkäreiden palkat harmonisoidaan yhtenäiseen toimintamalliin siirtymisen yhteydessä. Perusturvan toimialan toimintaympäristöön tullee suunnitelmakaudella vaikuttamaan valmisteilla oleva sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen. Perusturvan toimialalla vahvistetaan seudullista yhteistyötä kaikilla tehtäväalueilla. 41

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Palveluiden käyttäjien osallistumismahdollisuuksien vakiinnuttaminen ja kehittäminen mm. foorumitoiminnan avulla (strategiasta johdettu) INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Vakituiset 4 4 4 42

Sosiaalipalvelut Vastuuhenkilö sosiaalityönjohtaja Virpi Kokko Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 740 447 3 397 928 3 293 943 344,9 3 444 752 3 511 367 Myyntitulot 75 930 2 159 928 2 414 143 3 079,4 2 462 426 2 511 674 Maksutulot 5 566 19 000 48 800 776,8 49 776 50 772 Tuet ja avustukset 605 205 1 129 000 672 500 11,1 685 950 699 669 Muut toimintatulot 53 745 90 000 158 500 194,9 246 600 249 252 Toimintamenot -6 428 842-9 476 934-9 788 215 52,3-10 687 198-10 900 342 Henkilöstömenot -930 360-1 311 694-1 555 281 67,2-2 090 576-2 131 788 Palvelujen ostot -3 524 571-5 336 412-5 465 013 55,1-5 644 517-5 757 408 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -17 799-13 000-23 800 33,7-55 182-56 285 Avustukset -1 790 532-2 597 000-2 501 000 39,7-2 551 020-2 602 040 Muut toimintamenot -165 580-218 828-243 121 46,8-345 903-352 821 Toimintakate -5 688 395-6 079 006-6 494 272 14,2-7 242 446-7 388 975 Poistot ja arvonalentumiset -3 214-6 670-3 743-3 818 Tilikauden tulos -5 688 395-6 082 220-6 500 942 14,3-7 246 189-7 392 793 Toimintaympäristö Yhteistoiminta-alueen sosiaalipalvelujen tehtäväalue sisältää sosiaalipalvelujen hallinnon, aikuissosiaalityön, vammaispalvelut, päihdehuollon palvelut, lasten ja perheiden palvelut, toimeentuloturvan ja maahanmuuttajatyön. Sosiaalipalveluiden hallinto on keskitetty palvelu. Muut palvelut järjestetään lähipalveluina. Sosiaalipalvelujen tehtäväalue tekee aktiivista yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Toiminnan painopistealueet 2014 Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Silvonrinteen arvioitu aloitus on 1.10.2014. Autetun asumisen yksikköön tulee yhdeksän asukaspaikkaa ja ohjatun asumisen yksikköön kahdeksan asukaspaikkaa. Pirkkalan kunta vuokraa asumisyksikön tilat rakennuttajalta ja järjestää palvelut omana toimintana. Yksikön aloittamisen myötä sosiaalipalvelujen tehtäväalueelle tulee 18 uutta vakanssia. Varsinaista toiminnan käynnistämistä edeltää muuttovalmennuksen järjestäminen tuleville asukkaille ja heidän omaisilleen. Asumis- ja hoivapalvelun lisäksi asukkaille järjestetään heidän tarpeensa mukaista päivä- ja työtoimintaa. Yhteistoiminta-alueella kehitetään aikuissosiaalityötä erityisesti nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Yhteistyötä tiivistetään työllisyydenhoidon yksikön, terveyspalvelujen sekä päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa. Tavoitteena on tukea asiakkaiden omaehtoista selviytymistä niin, että työttömyys ja/tai riippuvuus toimeentulotuesta ei olisi pitkäaikaista. Taloudellinen taantuma näkyy kuntien lisääntyneinä toimeentulotukimenoina. Pirkkalassa varaudutaan talousarviovuonna lakisääteisten toimeentulotukimenojen kasvuun. Arvioitu lisäystarve vuoden 2012 tilinpäätökseen on noin 20 %. Lapsiperheiden sosiaalityön palvelut järjestetään yhteistoiminta-alueella lähipalveluna. Lapsiperheiden tiimi toimii yhteistyössä peruspalvelujen kanssa panostaen ennaltaehkäisevään työhön. Lastensuojelussa kiinnitetään talousarviovuonna 2014 huomiota muilta kunnilta perittäviin korvauksiin ja sijaishuollossa olevien lasten elatuksesta perittäviin maksuihin. Yhteistoiminta-alueella pakolaistyötä tehdään Pirkkalassa, Vesilahden kunnalla ei ole sopimusta pakolaisten vastaanottamisesta. Pirkkalan kunta jatkaa pakolaisten vastaanottoa nykyisellä sopimuksella vuoden 2014 loppuun saakka. Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut järjestetään yhdenmukaisesti koko yhteistoiminta-alueella 1.1.2014 alkaen, kun Vesilahti liittyy Tampereen kuljetusten ohjauskeskukseen (Kuohke). Sosiaalipalvelujen tehtäväalue osallistuu talousarviovuonna kahteen Kaste-rahoitusta saavaan hankkeeseen. SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä - hankkeessa tavoitteena on aikuissosiaalityön kehittäminen. LasSe -hankkeessa kehitetään lastensuojelutarpeen 43

selvittämistä. Lisäksi sosiaalipalvelujen tehtäväalue on mukana Pirkanmaan maakunnallisen kehitysvammaisten perhehoidon yksikön kehittämishankkeessa. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Pitkään työttömänä olleiden tai/ja toimeentulotukea saaneiden asiakkaiden omaehtoisen selviytymisen tukeminen (strategiasta johdettu) 2. Kehitysvammaisten asumispalveluyksikön toiminnan käynnistäminen: muuttovalmennuksen järjestäminen, asumispalveluyksikön toiminnan suunnittelu ja käynnistäminen sekä henkilöstön rekrytointi 3. Lastensuojelutarpeen selvittämisprosessin sujuvuuden parantaminen INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Toimeentulotuen menot /asukas 72 71 84 Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien menot yhteensä /asukas 52 59 60 Lastensuojelun sijaishuollon menot /alle 18-vuotiaat 166 162 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 21 23 41 Osa-aikaiset 1 1 Toiminnalliset tunnusluvut Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet 495 500 580 Toimeentulotukea saaneet 18-24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 5,1 5,0 Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua saavat 31.12. 165 215 130 Lapsia lastensuojelun sosiaalityön asiakkaina 31.12. 176 150 160 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Toimeentulotuen menot /asukas 65 60 Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien menot yhteensä /asukas 37 88 Lastensuojelun sijaishuollon menot /alle 18-vuotiaat 402 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Vakinaiset 5 5 Toiminnalliset tunnusluvut Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet 145 150 Toimeentulotukea saaneet 18-24-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 7,5 Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua saavat 31.12. 80 80 Lapsia lastensuojelun sosiaalityön asiakkaina 31.12. 63 55 44

Vanhusten palvelut Vastuuhenkilö vs. vanhustyön johtaja Tuula Jutila Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 544 492 4 822 222 4 976 557 222,2 5 393 428 5 499 776 Myyntitulot 89 940 2 657 222 2 736 507 2 942,6 2 791 237 2 847 061 Maksutulot 1 359 184 1 972 000 2 031 150 49,4 2 128 393 2 169 441 Tuet ja avustukset 5 000 16 900 17 238 17 583 Muut toimintatulot 95 368 188 000 192 000 101,3 456 560 465 691 Toimintamenot -8 219 936-11 745 474-12 196 824 48,4-14 250 398-14 534 802 Henkilöstömenot -5 304 785-7 421 573-7 688 388 44,9-8 702 759-8 876 215 Palvelujen ostot -1 768 950-2 648 835-2 782 005 57,3-3 429 108-3 497 687 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -205 756-313 760-294 645 43,2-300 538-306 548 Avustukset -388 566-460 000-490 000 26,1-499 800-509 796 Muut toimintamenot -551 879-901 306-941 786 70,7-1 318 193-1 344 556 Toimintakate -6 675 444-6 923 252-7 220 267 8,2-8 856 970-9 035 026 Poistot ja arvonalentumiset -29 792-17 716-14 857-15 155 Tilikauden tulos -6 675 444-6 953 044-7 237 983 8,4-8 871 827-9 050 181 Toimintaympäristö Yhteistoiminta-alueen vanhusten palveluiden tehtäväalue sisältää vanhusten palveluiden hallinnon, muistikuntoutuksen, kotihoidon, kotihoidon tukipalvelut, omaishoidon tuen, tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaishoidon (vanhainkotihoito ja hoivaosastot). Vanhusten palveluiden hallinto, muistikuntoutus ja omaishoito ovat yhteistoiminta-alueen keskitettyjä palveluja. Muut palvelut järjestetään lähipalveluina. Vanhusten palvelujen tehtäväalue tekee aktiivista yhteistyötä järjestöjen ja kolmannen sektorin kanssa. Ikääntyneet osallistuvat palveluiden kehittämiseen mm. seniorifoorumitoiminnan kautta. Vanhusten palvelujen toimintaa ohjaa Pirkkalan kunnan ikäohjelma, vanhuspalvelulaki ja valtakunnallinen laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Valtakunnallisesta RAI - vertaisarviointijärjestelmästä saatavia tietoja hyödynnetään palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Toiminnan painopistealueet 2014 Y-säätiön rakennuttama ikääntyneille tarkoitetun kerrostalokohteen arvioitu valmistumisajankohta on 1.11.2014. Kerrostaloon tulee esteettömiä vuokra-asuntoja ja kolme ryhmäkotia. Pirkkalan kunta vuokraa Y-säätiöltä ryhmäkotien tilat sekä yhteiskäytössä ja kunnan palvelutuotannon käytössä olevat tilat. Ryhmäkodit otetaan käyttöön asteittain, ensimmäinen ryhmäkoti 1.11.2014 ja toinen vuoden 2015 alusta. Ryhmäkotien palvelut järjestetään kunnan omana toimintana. Y-säätiön vuokra-asunnoissa asuvien vanhusten tarvitsemat palvelut järjestetään kotihoidon palveluina. Yhteistoiminta-alueen toimintatapojen yhtenäistämistä jatketaan ja toimintaa kehitetään vanhuspalvelulain mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään kuntoutumista edistäviin ja kotiin annettaviin palveluihin. Kotiin annettavan kuntoutuksen tehostamiseksi talousarviossa esitetään fysioterapeutin vakanssin perustamista. Ikääntyneiden palveluohjausta sekä vastaanotto- ja kotikäyntejä lisätään kehittämällä Ikäpisteen toimintaa. 75- vuotiaiden hyvinvointia tukevia kotikäyntejä jatketaan koko yhteistoiminta-alueella. Muistikuntoutuksessa kehitetään vesilahtelaisten asiakkaiden seulontoja ja seurantaa lisäämällä muistihoitajan vastaanottoja ja kotikäyntejä. Omaishoidon tukea myönnetään yhteistoiminta-alueella yhtenäisin myöntämisperustein. Vesilahdella omaishoidon tuki on määräraharahasidonnainen. Omaishoidon lakisääteiset vapaapäivät järjestetään lyhytaikaishoidon paikoilla, ostopalveluna tai toimeksiantosopimuksilla. Omaishoitajien jaksamista tuetaan terveystarkastuksilla, kuntoneuvonnalla, virkistystoiminnalla ja vertaistuella. Pirkkalassa aloitetaan uutena palveluna omaishoidettaville järjestettävä kotihoitajan tuki kotiin kerran kuukaudessa. Ympärivuorokautisessa hoivassa järjestetään kuntouttavaa lyhytaikaishoitoa kotona asumisen tukemiseksi. Pirk- 45

kalassa valmistellaan yhden vanhainkotiosaston muuttamista geriatrisen kuntoutuksen yksiköksi. Vesilahden toimipisteen tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitusta korjataan vastaamaan laatusuosituksen mukaista tasoa. Vanhusten palveluissa jatkuu Aktiivisesti ikääntyen Euroopan tasolla -hanke. Vuonna 2014 aloitetaan uutena toimintana hankeyhteistyö VTT:n ja teknologiayritysten kanssa teknologian hyödyntämiseksi ikääntyneille suunnatuissa palveluissa, mikäli Tekes myöntää rahoituksen hankkeille. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Iäkkään henkilön oma mielipide huomioidaan ja kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan (strategiasta johdettu) 2. Otetaan käyttöön uusi tehostetun palveluasumisen yksikkö (Y-säätiön kohde) 3. Monipuolistetaan omaishoitajan vapaan aikaisen hoidon ja huolenpidon tarjontaa INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kotihoidon nettomenot (kotipalvelu, tukipalvelut, kotisairaanhoito) /asukas 107 100 103 Omaishoidon nettomenot /asukas 35 29 31 Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot /asukas 139 137 136 Tehostetun palveluasumisen nettomenot /asukas 74 81 81 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 106 110 123 Osa-aikaiset 1 1 Toiminnalliset tunnusluvut Kotipalvelukäynnit 53 439 56 000 57 000 Kotisairaanhoidon käynnit 6 272 6 500 6 200 Tukipalveluasiakkaat 228 230 230 Omaishoidon tuen saajat 76 71 71 Hoivaosaston hoitopäivät 10 914 10 800 10 800 Vanhainkodin hoitopäivät 7 181 7 250 7 100 - joista lyhytaikaiset hoitopäivät 2 013 2 070 2 070 Tehostetun palveluasumisen asumisvuorokaudet (sisältää ostopalvelun) 13 458 14 200 14 350 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kotihoidon nettomenot (kotipalvelu, tukipalvelut, kotisairaanhoito) /asukas 155 154 Omaishoidon nettomenot /asukas 21 22 Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot /asukas 259 267 Tehostetun palveluasumisen nettomenot /asukas 61 55 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 45 46 Toiminnalliset tunnusluvut Kotipalvelukäynnit 14 300 20 000 Kotisairaanhoidon käynnit 4 200 3 300 Tukipalveluasiakkaat 195 195 Omaishoidon tuen saajat 15 15 Hoivaosaston hoitopäivät Vanhainkodin hoitopäivät 10 950 10 722 - joista lyhytaikaiset hoitopäivät Tehostetun palveluasumisen asumisvuorokaudet (sisältää ostopalvelun) 3 500 3 200 46

Perusterveydenhuolto Vastuuhenkilö ylilääkäri Pirkko Ranki Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 270 842 4 575 221 4 604 432 262,3 4 676 121 4 769 644 Myyntitulot 240 177 3 241 271 3 286 905 1 268,5 3 332 243 3 398 889 Maksutulot 1 006 873 1 329 000 1 291 000 28,2 1 316 820 1 343 156 Tuet ja avustukset 23 343 4 500 26 227 12,4 26 752 27 287 Muut toimintatulot 448 450 300-33,0 306 312 Toimintamenot -11 569 951-15 446 778-15 965 023 38,0-16 130 432-16 453 036 Henkilöstömenot -7 782 718-9 554 019-9 877 492 26,9-10 063 951-10 265 229 Palvelujen ostot -2 309 145-3 937 186-4 156 315 80,0-4 096 641-4 178 572 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -745 668-962 825-925 365 24,1-943 872-962 748 Avustukset -56 256-16 800-15 000-73,3-15 300-15 606 Muut toimintamenot -676 165-975 948-990 851 46,5-1 010 668-1 030 881 Toimintakate -10 299 109-10 871 557-11 360 591 10,3-11 454 311-11 683 392 Poistot ja arvonalentumiset -148 520-117 247-148 396-149 364 Tilikauden tulos -10 299 109-11 020 077-11 477 838 11,4-11 602 707-11 832 756 Toimintaympäristö Perusterveydenhuollon tehtäväalue sisältää terveydenhuollon hallinnon, avosairaanhoidon (vastaanotto, päivystys), terveydenhuollon tukipalvelut, ehkäisevän terveydenhuollon, suun terveydenhuollon, psykiatrisen avohoidon ja laitoshoidon (terveyskeskussairaala). Yhteistoiminta-alueen keskitettyjä palveluja ovat terveydenhuollon hallinto ja psykiatrinen avohoito. Muut palvelut ovat lähipalveluja. Terveydenhuoltolain mukainen vapaus valita hoitopaikka ja hoitohenkilöstö laajenee vuonna 2014. Henkilö voi valita perusterveydenhuollosta vastaavan terveyskeskuksen ja terveyskeskuksen terveysaseman. Hoitovastuu siirtyy valitun kunnan terveyskeskukselle viimeistään kolmen viikon kuluttua ilmoituksen saapumisesta. Uuden valinnan voi tehdä vuosittain. Toiminnan painopistealueet 2014 Perusterveydenhuollon haasteena vuonna 2014 on vapaa hoitoon hakeutuminen. Henkilöiden valintakäyttäytymisen ennakointi ja siihen varautuminen on vaikeaa. Perusterveydenhuollon toiminta on sopeutettava muuttuviin asiakasmääriin. Tampereen kaupunkiseudulla varaudutaan kuntien väliseen laskutukseen sopimalla yhteisistä suoritelaskentaperusteista. Muihin kuntiin hakeutuvien potilaiden hoitosuunnitelmat laaditaan moniammatillisena yhteistyönä. Sairaanhoidon vastaanottotoimintaa tehostetaan edelleen tukemalla omahoitoa POTKU -hankkeen tavoitteiden mukaisesti. Ryhmätoimintaa lisätään mm. avosairaanhoidossa monisairaiden potilaiden hoidossa sekä terveysneuvonnassa. Pirkkalan päivystysvastaanottoa kehitetään aloittamalla sairaanhoitajan vastaanottotoiminta kiireellistä hoitoa varten. Yhteistoiminta-alueella kehitetään yhtenäisiä työ- ja toimintatapoja mm. geriatrisessa kuntoutuksessa, suun terveydenhuollossa ja saattohoidossa. Pirkkalan terveyskeskuksen resursseja (esim. terveyskeskussairaalassa ja röntgenissä) voidaan käyttää tarvittaessa vesilahtelaisten potilaiden hoidossa. Vesilahden kunnan talouden sopeuttamisohjelman vuoksi hoitaja-lääkäri -työparimallin käyttöönotto siirtyy myöhempään ajankohtaan. Suun terveydenhuollon päivystysvelvoite on laajentunut koskemaan arki-iltoja. Palvelut järjestetään ostopalveluna Tampereen kaupunkiseudun kuntien kanssa. Hammaslääkäripula vaikeuttaa edelleen suun terveydenhuollon palveluiden tarjontaa. Suun terveydenhuollon kumppanuushanketta jatketaan vuonna 2014. Päihde- ja mielenterveyspalveluita kehitetään vuonna 2013 valmistuvan päihdeohjelman mukaisesti. Päihdeongelmien lisääntymisen ja monimuotoistumisen vuoksi talousarviossa esitetään päihdesairaanhoitajan vakanssin perustamista Pirkkalan terveyskeskukseen. Päihdetyössä tehdään tiivistä yhteistyötä aikuissosiaalityön ja kolmannen sektorin kanssa. 47

1.6.2014 mennessä selvitetään yhteistyössä sivistysosaston kanssa oppilashuollon toimintaan vaikuttavien resurssien tarjonta (erityisesti koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut) Pirkkalassa. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa kehitetään toimintatapoja ja kannustetaan vanhempia osallistumaan laajoihin terveystarkastuksiin. Sähköisen ajanvarausjärjestelmän käyttöä vakiinnutetaan ja laajennetaan. Vuonna 2015 voimaan tulevan päivystysasetuksen vuoksi suunnitellaan ja valmistellaan uutta päivystysjärjestelmää. Kansalliseen terveysarkistoon sisältyvän sähköisen potilasarkiston (earkisto) käyttöönottoon varaudutaan alueellisen ja paikallisen suunnitelman mukaisesti. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Yhteistoiminta-alueen yhtenäisten työ- ja toimintatapojen kehittäminen (strategiasta johdettu) 2. Päihdeongelmaisten palvelujen kehittäminen 3. Palveluiden järjestäminen huomioiden vapaa hoitoon hakeutuminen INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Perusterveydenhuollon nettomenot /asukas 569 586 613 Terveyskeskussairaalan nettomenot /asukas 120 112 113 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 133 136 140 Osa-aikaiset 1 1 1 Toiminnalliset tunnusluvut Vastaanottokäynnit - Lääkärin vastaanotolla ja päivystyksessä 27 145 30 000 30 000 - Sairaanhoitajan vastaanotolla 16 523 18 000 16 000 Neuvolakäynnit (hoitajat ja lääkärit) 14 771 14 500 15 000 Kouluterveydenhuollon käynnit (hoitajat ja lääkärit) 11 837 12 000 13 000 Mielenterveyskäynnit 5 248 6 700 6 500 Suun terveydenhuollon käynnit 20 193 22 000 22 000 Terveyskeskussairaala - Hoitopäivät 10 374 10 500 10 000 - Hoitojaksot 1 111 1 000 1 000 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Perusterveydenhuollon nettomenot /asukas 605 670 Terveyskeskussairaalan nettomenot /asukas 124 135 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 28 29 Osa-aikaiset 2 1 Toiminnalliset tunnusluvut Vastaanottokäynnit - Lääkärin vastaanotolla ja päivystyksessä 5 700 5 200 - Sairaanhoitajan vastaanotolla 2 600 3 200 Neuvolakäynnit (hoitajat ja lääkärit) 2 600 2 700 Kouluterveydenhuollon käynnit (hoitajat ja lääkärit) 1 900 2 100 Mielenterveyskäynnit 1 100 1 000 Suun terveydenhuollon käynnit 5 600 6 000 Terveyskeskussairaala - Hoitopäivät 2 920 3 000 - Hoitojaksot 310 300 48

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Perusterveydenhuollon nettomenot /asukas 605 670 Terveyskeskussairaalan nettomenot /asukas 124 135 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 28 29 Osa-aikaiset 2 1 Toiminnalliset tunnusluvut Vastaanottokäynnit - Lääkärin vastaanotolla ja päivystyksessä 5 700 5 200 - Sairaanhoitajan vastaanotolla 2 600 3 200 Neuvolakäynnit (hoitajat ja lääkärit) 2 600 2 700 Kouluterveydenhuollon käynnit (hoitajat ja lääkärit) 1 900 2 100 Mielenterveyskäynnit 1 100 1 000 Suun terveydenhuollon käynnit 5 600 6 000 Terveyskeskussairaala - Hoitopäivät 2 920 3 000 - Hoitojaksot 310 300 49

Erikoissairaanhoito Vastuuhenkilö ylilääkäri Pirkko Ranki Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12-TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 17 811 4 219 300 4 274 199 23 897,5 4 359 683 4 446 877 Myyntitulot 4 181 300 4 197 199 4 281 143 4 366 766 Maksutulot 9 536 20 000 109,7 20 400 20 808 Tuet ja avustukset 8 275 38 000 57 000 588,8 58 140 59 303 Muut toimintatulot Toimintamenot -15 013 798-21 104 100-20 052 963 33,6-20 454 022-20 863 103 Henkilöstömenot Palvelujen ostot -15 013 798-21 104 100-20 047 156 33,5-20 448 099-20 857 061 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintamenot -5 807-5 923-6 042 Toimintakate -14 995 987-16 884 800-15 778 764 5,2-16 094 339-16 416 226 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -14 995 987-16 884 800-15 778 764 5,2-16 094 339-16 416 226 Toimintaympäristö Erikoissairaanhoidon palveluja hankitaan ostopalveluna Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä ja yksityissektorilta. Pirkkalan kunnan asukkaille ostetaan lisäksi erikoissairaanhoidon palveluja Tampereen kaupungin Hatanpään sairaalasta ja Vesilahti kunnan asukkaille Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Valkeakosken sairaalasta. Erikoissairaanhoidon vapaa hoitoon hakeutuminen on ollut mahdollista erityisvastuualueilla vuodesta 2012 lähtien. Vuonna 2014 valinnanvapaus laajenee siten, että hoitopaikan voi valita vapaasti mistä tahansa suomalaisesta julkisesta sairaalasta. Vapaa hoitoon hakeutuminen on lisännyt potilaiden ohjautumista Tampereen kaupungin Hatanpään sairaalaan. Siirtymä on vaikuttanut erikoissairaanhoidon kustannusten kasvuun. Sama suuntaus on odotettavissa talousarvio- ja suunnitelmakaudella. Toiminnan painopistealueet 2014 Erikoissairaanhoidon kustannuksiin pyritään vaikuttamaan vahvistamalla perusterveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja osaamista. Pirkkalan yhteistoiminta-alueella osallistutaan aktiivisesti kehyskuntien tilaajarenkaan toimintaan sekä vahvistetaan yhteistyötä yksityissektorin ja Tampereen kaupungin kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tulee toteutuessaan todennäköisesti vaikuttamaan erikoissairaanhoidon rakenteisiin. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Ostopalveluiden kehittäminen asiakaslähtöisemmiksi (strategiasta johdettu) 2. Kustannustehokkaiden ostopalveluiden hankinta INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, PIRKKALA TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Erikoissairaanhoidon nettomenot /asukas 827 814 838 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, VESILAHTI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Erikoissairaanhoidon nettomenot /asukas 906 932 50

Ympäristöterveydenhuolto Vastuuhenkilö vs. ympäristöterveyspäällikkö Kirsi Sario Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 351 559 1 376 861 1 415 749 4,7 1 444 064 1 472 946 Myyntitulot 1 058 850 1 116 861 1 101 749 4,1 1 123 784 1 146 260 Maksutulot 207 094 150 000 184 000-11,2 187 680 191 434 Tuet ja avustukset 85 702 110 000 130 000 51,7 132 600 135 252 Muut toimintatulot -86-100,0 Toimintamenot -1 493 862-1 527 200-1 566 724 4,9-1 598 058-1 630 019 Henkilöstömenot -1 273 057-1 326 515-1 347 409 5,8-1 374 357-1 401 844 Palvelujen ostot -111 562-97 612-125 414 12,4-127 922-130 481 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -18 177-20 300-13 600-25,2-13 872-14 149 Avustukset -18 525-17 000-17 000-8,2-17 340-17 687 Muut toimintamenot -72 541-65 773-63 301-12,7-64 567-65 858 Toimintakate -142 303-150 339-150 975 6,1-153 994-157 073 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -142 303-150 339-150 975 6,1-153 994-157 073 Toimintaympäristö Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö (Pirteva) tuottaa ympäristöterveysvalvonnan ja eläinlääkintähuollon palvelut Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnille sekä Nokian ja Ylöjärven kaupungeille. Pirkkalan kunta toimii isäntäkuntana. Ympäristöterveysvalvonnan tilat sijaitsevat Pirkkalassa ja nykyiset eläinlääkintähuollon toimipisteet Hämeenkyrössä, Vesilahdella ja Ylöjärvellä. Nykyiset eläinlääkintähuollon vuokratilat ovat osin epätarkoituksenmukaisia ja Ylöjärven toimipisteen vuokrasopimuksen jatko on epävarma. Toiminnan painopistealueet 2014 Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön Pirtevan tavoitteena on yhtenäistää alueen valvonta- ja toimintakäytännöt sekä tarjota yhtäläiset, laadukkaat ympäristöterveydenhuollon palvelut koko yhteistoiminta-alueella. Tavoitteeseen pyritään noudattamalla laadittua ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaa ja laatujärjestelmää. Toimintaa kehitetään jatkuvasti lainsäädännön muutoksia vastaavaksi. Pieneläinpäivystyksen järjestelyt muuttuvat vuoden 2014 alusta. Palvelut on hankittu aiemmin Tampereen kaupungin kautta, mutta jatkossa ne hankitaan suoraan yksityiseltä palveluntuottajalta. Asiakaspalvelun parantamiseksi, toiminnan yhtenäisyyden lisäämiseksi ja eläinlääkintähuollon kehittämiseksi on tarkoituksenmukaista suunnitella yhteisvastaanottotiloja. Myös ympäristöterveysvalvonta voisi sijaita samoissa tiloissa. Valvontaeläinlääkäreiden työmäärä on lisääntynyt, koska syrjäytyminen ja elämänhallinnan ongelmat heijastuvat myös eläintenpitoon. Valvontaeläinlääkäreiden työpanoksesta ei riitä enää ympäristöterveysvalvontaan, jonka vuoksi talousarviovuodelle 2014 esitetään hygieenikkoeläinlääkärin vakanssia. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Eläinlääkintähuollon palveluiden seudullistamisen suunnittelu (strategiasta johdettu) 2. Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteuttaminen 3. Laatujärjestelmän toteuttaminen 51

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Maksutuotot 207 094 150 000 180 000 Valvontasuunnitelman toteutumisaste % 80 80 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 21 21 22 Toiminnalliset tunnusluvut Tavoitetaso käsittelyaikojen ylityksille Hakemusten käsittelyaika 60 vrk 0 % 0 % 0 % Asunnontarkastus/ muu tmp 14 vrk 0 % 0 % 0 % TSL-ilmoituksen käsittelyaika 30 vrk 18,7 % 0 % 0 % Lausunnot ja muut ilmoitukset: käsittelyaika 14 vrk 6,7 % 0 % 0 % Tarkastuspöytäkirja asiakkaalle 14 vrk 2 % 0 % 0 % Eläinsuojelutarkastus/muu tmp 7 vrk 2,2 % 0 % 0 % Ulkoinen laskutus: käsittelyaika 30 vrk 0 % 0 % 0 % Sisäinen laskutus: käsittelyaika 2 vrk 3 kpl 0 % 0 % Ympäristöterveyden sähköposti: vastausaika 2 vrk 0 % 0 % 0 % Tavoitetaso tavoitteiden toteumalle Tarkastusten lkm/vuosi/hlö ryhmäkohtainen ka 100 kpl 124 % 100 % 100 % Asiakastyytyväisyys keskiarvo (1-5) 4 4 52

Sivistyslautakunta Sivistysosaston hallinto Vastuuhenkilö sivistysjohtaja Markku Valkamo Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 5 000 5 100 5 202 Myyntitulot 5 000 5 100 5 202 Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot Toimintamenot -542 446-565 138-563 188 3,8-574 452-585 941 Henkilöstömenot -449 570-471 475-464 950 3,4-474 249-483 734 Palvelujen ostot -69 369-58 148-63 310-8,7-64 576-65 868 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 553-7 000-9 900 31,1-10 098-10 300 Avustukset Muut toimintamenot -15 954-28 515-25 028 56,9-25 529-26 039 Toimintakate -542 446-565 138-558 188 2,9-569 352-580 739 Poistot ja arvonalentumiset -22 823-21 770-8 200-64,1-8 364-8 531 Tilikauden tulos -565 269-586 908-566 388 0,2-577 716-589 270 Toimintaympäristö Sivistysosaston hallinto sisältää toiminnan sekä sivistysosaston keskitetyt hallinto-, talous- ja toimistopalvelut. Toiminnan painopistealueet 2014 Vuonna 2014 toiminnan painopisteenä on hallinnon toimintojen tehostaminen ja kustannustietoisuuden kehittämisen jatkaminen. Käytännössä nämä ilmenevät siten, että tukipalvelutiimin toimintaa kehitetään edelleen, tunnistetaan sen toimintaan vaikuttavat prosessit ja laaditaan niistä prosessikuvauksia. Osastolla jatketaan myös kustannuslaskennan tarkkuuteen ja laajuuteen panostatamista. Näiden ohella talouden seurannan ennustemalleja kehitetään edelleen. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Vakiinnuttaa syksyllä 2013 toimintansa alkaneen tukipalvelutiimin toimintamallit ja jatkaa hallinnon asiakaspalveluprosessien tehostamista (strategiasta johdettu) INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Sivistysosaston hallinnon menot /asukas 30 34 30 Sivistyslautakunnan alaiset toiminnan nettomenot /asukas 1 847 1 882 1 904 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 7 7 7 Osa-aikaiset 2 2 1 53

Varhaiskasvatus Vastuuhenkilö vs. varhaiskasvatuspäällikkö Pekka Virikko Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 808 840 2 000 807 1 937 405 7,1 1 976 153 2 015 675 Myyntitulot 85 258 23 370 43 420-49,1 44 288 45 174 Maksutulot 1 699 534 1 970 300 1 891 100 11,3 1 928 922 1 967 500 Tuet ja avustukset 22 726 6 837 2 385-89,5 2 433 2 481 Muut toimintatulot 1 322 300 500-62,2 510 520 Toimintamenot -14 005 549-14 759 806-15 028 326 7,3-15 328 891-15 635 468 Henkilöstömenot -8 492 552-8 600 423-8 831 529 4,0-9 008 159-9 188 323 Palvelujen ostot -1 968 484-2 063 527-2 225 120 13,0-2 269 622-2 315 014 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -183 604-205 900-176 880-3,7-180 418-184 025 Avustukset -2 096 367-2 310 000-2 275 000 8,5-2 320 500-2 366 910 Muut toimintamenot -1 264 542-1 579 956-1 519 797 20,2-1 550 192-1 581 196 Toimintakate -12 196 709-12 758 999-13 090 921 7,3-13 352 738-13 619 793 Poistot ja arvonalentumiset -395-6 858-59 525 14 969,6-57 256-58 000 Tilikauden tulos -12 197 104-12 765 857-13 150 446 7,8-13 409 994-13 677 793 Toimintaympäristö Varhaiskasvatuksen tehtäväalueeseen kuuluvat päiväkotihoito ja perhepäivähoito. Vuodesta 2014 alkaen avoin varhaiskasvatus tulee sisältämään ohjatun leikkitoiminnan ja avoimen päiväkotitoiminnan. Kunta maksaa lakisääteistä kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea ja niihin kuntalisää. Tampereen kaupunkiseudun kuntien välillä on voimassa seutusopimus päivähoitopalveluiden ostosta ja myynnistä. Palveluja hankitaan myös ostopalveluna yksilöllisin maksusitoumuksin. Toiminnan painopistealueet 2014 Asiakkaiden näkökulmasta vuonne 2014 painopisteet ovat vanhempien ja hoitopaikan välisen kasvatuskumppanuuden kehittämisessä, lähipäiväkotimallin (erityisen tuen lapset sijoittuvat tavallisiin ryhmiin) mukaiseen toimintatapaan sekä varhaiskasvatushenkilöstön osaamisen kehittäminen. Tämän lisäksi vuonna 2014 palvelutarjonta vahvistuu loppuvuonna 2013 käyttöön otetulla palvelusetelimallilla. Alkuun tämän mallin mukaista palvelua on tarjolla Steiner päiväkodissa, päiväkoti Sinilinnussa sekä muista seudun yksityisistä päiväkodeista, jotka varhaiskasvatuspäällikkö hyväksyy palvelusetelipäiväkodiksi. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Otetaan käyttöön uudistettu hoitosopimus sekä lapsen varhaiskasvatussuunnitelma kaikissa päivähoitoyksiköissä päivähoidossa (strategiasta johdettu) 2. Lähipäiväkotiperiaatteen vahvistaminen ja lapsen osallisuuden lisääminen koko päivähoidossa. Seuranta toteutetaan itsearvioinnilla ja haastattelututkimuksella. 3. Otetaan käyttöön laadunvarmistuksen työväline (Turvallisuuden vihreä risti) turvallisuusasioissa 54

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Isojen päiväkotien (väh. 3 osastoa, ei tilarajoitteita) käyttö % 86 87 87 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 216 223 215 Toiminnalliset tunnusluvut 0-5-vuotiaat lapset 31.12. 1 682 1 707 1 770 Käytössä olevat kokopäiväpaikat 31.12. - päiväkodit 973 984 999 - perhepäivähoito 106 116 112 Ostopalvelut (seutusopimus ja muut) 18 20 20 Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä, lapsia keskimäärin/kk 50 60 50 Palveluseteli, kokopäivähoito 10 Palveluseteli, kerhotoiminta 10 Kotihoidon tuki, lapsia keskimäärin/kk 440 440 480 - joista kuntalisä, lapsia keskimäärin/kk 237 240 350 55

Perusopetus Vastuuhenkilö opetuspäällikkö Mika Luukkanen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 260 705 1 359 200 1 367 120 8,4 1 394 462 1 423 564 Myyntitulot 135 564 90 000 127 500-5,9 130 050 132 651 Maksutulot 522 606 631 200 617 020 18,1 629 360 643 160 Tuet ja avustukset 587 840 597 000 622 600 5,9 635 052 647 753 Muut toimintatulot 14 695 41 000-100,0 Toimintamenot -17 594 927-18 725 860-19 212 304 9,2-19 587 715-19 979 459 Henkilöstömenot -11 397 732-11 818 616-12 193 292 7,0-12 428 320-12 676 887 Palvelujen ostot -3 629 030-3 942 527-3 963 394 9,2-4 042 664-4 123 513 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -478 878-477 105-560 990 17,1-572 211-583 648 Avustukset Muut toimintamenot -2 089 288-2 487 612-2 494 628 19,4-2 544 520-2 595 411 Toimintakate -16 334 222-17 366 660-17 845 184 9,3-18 193 253-18 555 895 Poistot ja arvonalentumiset -51 601-184 117-200 682 288,9-224 496-228 387 Tilikauden tulos -16 385 823-17 550 777-18 045 866 10,1-18 417 749-18 784 282 Toimintaympäristö Perusopetuksen tehtäväalue käsittää esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan. Tampereen kaupunkiseudun kuntien kesken on voimassa sopimus perusopetuksen kustannusten korvaamisesta oppilaan saadessa opetusta muualla kuin kotikunnassaan. Toiminnan painopistealueet 2014 Ympäristökasvatusta edistetään aloittamalla Vihreä lippu toiminta Nuolialan koulussa ja yläkoulussa, minkä jälkeen Vihreä lippu -toiminta on käytössä kaikissa esi- ja perusopetuksen kouluissa. Koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa kehitetään lisäämällä koulunkäynninohjaajien tiimityöskentelyä ja oppilaslähtöistä toimintaa. 1.6.2014 mennessä selvitetään yhteistyössä perusturvaosaston kanssa oppilashuollon toimintaan vaikuttavien resurssien tarjonta (erityisesti koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut) Pirkkalassa. Nuorisofoorumitoimintaa kehitetään yhteistyössä nuorisotoimen kanssa. Tarkoituksena on saada pirkkalalaiset nuoret mukaan toimintaan ja kehittämään sitä omista lähtökohdistaan käsin. Vuoden 2014 talousarvio sisältää toiminnallisena muutoksena koulukuljetusperiaatteiden tarkistamisen siten, että valmisteltava muutos alentaa kuljetuskustannuksia vuositasolla noin 50.000 euroa nykyisiin koulukuljetusperiaatteisiin nähden. Talousarviossa on huomioitu, että tehtävä muutos koulukuljetusperiaatteisiin astuu voimaan 1.8.2014 lukien. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Perusopetuksen laatukriteereiden käyttöön ottamista jatketaan: otetaan käyttöön Turvallisuuden vihreä risti menetelmä kaikissa kouluissa (strategiasta johdettu) 2. Koulunkäynnin ohjaajien tiimityöskentelyn kehittäminen käynnistämällä yhtenäiset koulutukset 3. Osallistutaan seudulliseen opetussuunnitelmatyöhön 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelmauudistuksen osana 56

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Esiopetus, käyttömenot netto, /oppilas 4 303 4 240 4 094 Perusopetus, käyttömenot netto, /oppilas 6 824 7 397 7 078 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 211 219 227 Toiminnalliset tunnusluvut Oppilasmäärä Esiopetus 247 240 227 Perusopetus 2 117 2 140 2 190 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta 378 400 375 Esikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito 210 230 215 57

Lukio Vastuuhenkilö opetuspäällikkö Mika Luukkanen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot 71 977-100,0 Myyntitulot Maksutulot 23 977-100,0 Tuet ja avustukset 48 000-100,0 Muut toimintatulot TS2015 TS2016 Toimintamenot -1 393 207-1 449 532-1 444 326 3,7-1 473 213-1 502 676 Henkilöstömenot -1 066 149-1 093 900-1 090 653 2,3-1 112 466-1 134 715 Palvelujen ostot -143 995-198 329-175 337 21,8-178 844-182 421 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -53 377-16 500-16 100-69,8-16 422-16 750 Avustukset Muut toimintamenot -129 687-140 803-162 236 25,1-165 481-168 790 Toimintakate -1 321 230-1 449 532-1 444 326 9,3-1 473 213-1 502 676 Poistot ja arvonalentumiset -4 517-1 923-917 -79,7-935 -954 Tilikauden tulos -1 325 747-1 451 455-1 445 243 9,0-1 474 148-1 503 630 Toimintaympäristö Pirkkalan lukiossa on kehitetty uudenlaista opetus- ja oppimistapaa, jossa opetus tapahtuu laajemmissa kokonaisuuksissa ja entistä enemmän työelämän toimintamallit huomioon ottaen. Lukion tulevaisuuden toimintaympäristöratkaisujen linjaukset saatetaan loppuun vuoden 2014 aikana. Toiminnan painopistealueet 2014 Pirkkalan lukion kulkee kärjessä Suomi 32 -lukion kehittämishankkeessa, jonka avulla siirrytään kokonaisvaltaiseen sähköiseen oppimis- ja viestintäkulttuuriin. Oppimismateriaalista entistä suurempi osa tarjotaan sähköisenä suoraan opiskelijoille. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Kahden-kolmen kurssin toteuttaminen 3-4 viikkoa kestävinä projektioppimishankkeina (strategiasta johdettu) INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Käyttömenot netto, /oppilas 6 304 6 753 7 045 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 28 28 15* *Sisältävät pelkästään lukion vakanssit Toiminnalliset tunnusluvut Oppilasmäärä 20.9. 221 225 205 58

Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Vastuuhenkilö vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot 389 875-100,0 Myyntitulot Maksutulot 375 973-100,0 Tuet ja avustukset 13 872-100,0 Muut toimintatulot 30-100,0 TS2015 TS2016 Toimintamenot -1 144 023-296 000-314 000-72,6-320 280-326 685 Henkilöstömenot -844 086-100,0 Palvelujen ostot -165 689-284 000-300 200 81,2-306 204-312 328 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -71 929-500 -99,3-510 -520 Avustukset -8 000-8 000-8 000-8 160-8 323 Muut toimintamenot -54 319-4 000-5 300-90,2-5 406-5 514 Toimintakate -754 148-296 000-314 000-58,4-320 280-326 685 Poistot ja arvonalentumiset -10 032-9 446-3 565-64,5-3 636-3 709 Tilikauden tulos -764 180-305 446-317 565-58,4-323 916-330 394 Toimintaympäristö Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen antamisesta Pirkkalassa huolehtii Pirkan opisto, jonka isäntäkuntana toimii Nokia. Pirkan opiston jäsenkuntia ovat Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Vesilahti. Pirkkalan kunta rahoittaa Pirkan opiston toimintaa rahoitusosuudellaan. Pirkan opisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alusta ja vuodet 2013 ja 2014 ovat opiston käynnistämisen ja toimintakulttuurin luomisvuosia. Lisäksi Pirkkalan kunta hankkii ostopalveluna taiteen perusopetuksen palveluita muun muassa Pirkanmaan musiikkiopistolta ja Tampereen konservatoriolta. Toiminnan painopistealueet 2014 Vuonna 2014 vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen painopiste on Pirkan opiston toiminnan vakiinnuttamisessa ja yhteistyömuotojen kehittämisessä. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Tehdään asiakastyytyväisyyskysely Pirkan opiston pirkkalalaisille käyttäjille (strategiasta johdettu) INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kunnan rahoitusosuus Pirkan opistosta /opetustunti 16 17 Toiminnalliset tunnusluvut Opiskelijamäärä Pirkkalassa 2 900 2 930 Opetustunnit / vuosi Pirkkalassa 14 200 14 200 59

Vapaa-aikapalvelut Vastuuhenkilö vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi Talous (sitova taso on toimintatuotot/toimintakulut/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 237 290 250 200 240 200 1,2 245 004 249 904 Myyntitulot 108 982 145 000 135 000 23,9 137 700 140 454 Maksutulot 51 592 60 000 63 000 22,1 64 260 65 545 Tuet ja avustukset 65 066 40 000 38 000-41,6 38 760 39 535 Muut toimintatulot 11 650 5 200 4 200-63,9 4 284 4 370 Toimintamenot -2 237 621-2 473 513-2 567 750 14,8-2 619 104-2 671 488 Henkilöstömenot -1 124 777-1 083 670-1 162 200 3,3-1 185 444-1 209 153 Palvelujen ostot -318 749-366 566-390 261 22,4-398 066-406 028 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -205 973-240 400-260 265 26,4-265 470-270 780 Avustukset -77 318-96 000-96 000 24,2-97 920-99 878 Muut toimintamenot -510 804-686 877-659 024 29,0-672 204-685 649 Toimintakate -2 000 331-2 223 313-2 327 550 16,4-2 374 100-2 421 584 Poistot ja arvonalentumiset -151 904-134 061-58 620-61,4-59 792-60 988 Tilikauden tulos -2 152 235-2 357 374-2 386 170 10,9-2 433 892-2 482 572 Toimintaympäristö Vapaa-aikapalvelut muodostuvat liikunta-, nuoriso-, kulttuuri- ja kirjastopalveluista. Liikuntapalvelut vastaa liikuntapaikkojen hallinnoinnista ja käytöstä sekä järjestää ohjaus- ja koulutustoimintaa, antaa liikuntaneuvontaa, suunnittelee ja järjestää liikuntatapahtumia sekä tukee urheiluseurojen toimintaa. Nuorisopalvelut luo edellytyksiä ohjatulle ja valvotulle nuorisotoiminnalle, tukee syrjäytymisen ehkäisyä ja nuorten kasvua, sekä järjestää leiri- ja kurssitoimintaa. Nuorisofoorumin ja nuorisovaltuuston toiminta on osa nuorisotointa. Kulttuuripalvelut koordinoi ja järjestää kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumia, vastaa museo- ja taidenäyttelytoiminnasta sekä tukee yhteisöjen ja yksittäisten harrastajien kulttuuritoimintaa. Kirjasto järjestää kuntalaisten tieto- ja kirjastopalvelut osana koko Pirkanmaan kattavaa yhteistyöjärjestelmää. Toiminnan painopistealueet 2014 Nuorisopalveluiden painopistealueina ovat erityisnuorisotyön vahvistaminen, nuorten osallisuuden lisääminen nuorisofoorumin ja nuorisovaltuuston toimintaa kehittämällä ja elämänhallintaa tukevien toimintojen ylläpitäminen. Kehitetään edelleen tilojen käyttöä ja toimintamuotoja. Kulttuuripalveluissa valmistellaan suunnitelma kunnan kulttuuripalveluiden tuottamisesta, jossa huomioidaan olemassa olevat tilat, tehdään tapahtumasuunnittelua huomioiden eri ikä- ja erityisryhmät ja tehdään tuleville vuosille suuntaavia painopisteitä. Lasten ja nuorten kulttuuria painotetaan edelleen. Liikuntapalveluiden painopistealueena on terveys- ja erityisliikunta, jota kehitetään yhä monipuolisemmin kuntalaisille. Myös perheet huomioidaan terveysliikuntatarjonnassa. Liikuntapalveluiden keskeisiä sisäisiä yhteistyökumppaneita ovat nuoriso- ja kulttuuripalvelut, tekninen osasto sekä perusturvaosasto. Kolmannen sektorin toimijoista yhteistyötä tehdään mm. seuraavien tahojen kanssa: liikunta- ja urheiluseurat, muut järjestöt sekä seurakunta. Kirjastotoiminnan painopistealueena on edelleen lastenja nuortenkirjastotyö kunnan väestön ikärakenteesta johtuen. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat kunnan sisällä koulut ja kulttuuripalvelut. Yhteistyössä painotetaan myös kolmatta sektoria sekä yksittäisiä kirjailijoita. 60

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Laaditaan suunnitelma erityisnuorisotyön palveluista (strategiasta johdettu) 2. Lasten ja nuorten lukuinnon ja taidon vahvistaminen; opetus- ja kulttuuriministeriön Lukuinto-hanke 3. Valmistellaan suunnitelma kunnan kulttuuripalveluiden järjestämisestä INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, NUORISO TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Nuorisotoimen nettomenot, /asukas 20 20 22 Nuorisotoimen nettomenot, /alle 29-vuotias 54 54 65 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 5,1 6,4 6,8 Määräaikaiset (projektityöntekijä) 1 1 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, KULTTUURI TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kulttuuritoimen nettomenot, /asukas 10 11 14 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 3,1 3,5 3,1 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, LIIKUNTA TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Liikuntatoimen nettomenot, /asukas 31 33 36 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 3,8 6,1 5,4 Määräaikaiset (liikuntatalon henkilökunta) 2,8 0,8 0,8 INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT, KIRJASTO TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kirjastotoimen nettomenot, /asukas 51,13 52,10 51,92 Henkilöstö (vakanssit) vastuualueella Kokoaikaiset 12,5 12,5 12,5 Toiminnalliset tunnusluvut Lainat kpl/vuosi 371 165 380 000 375 000 Aineiston hankinta kpl/vuosi 7 279 6 700 6 800 61

Tekninen lautakunta Tekninen hallinto Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot 252-100,0 Myyntitulot 252-100,0 Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot TS2015 TS2016 Toimintamenot -306 134-358 582-351 642 14,9-358 675-365 849 Henkilöstömenot -243 031-262 121-257 927 6,1-263 086-268 347 Palvelujen ostot -42 286-72 601-67 020 58,5-68 360-69 728 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 226-6 900-9 200 47,8-9 384-9 572 Avustukset Muut toimintamenot -14 591-16 960-17 495 19,9-17 845-18 202 Toimintakate -305 882-358 582-351 642 15,0-358 675-365 849 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -305 882-358 582-351 642 15,0-358 675-365 849 Toimintaympäristö Tekniseen hallintoon kuuluvat teknisen osasto keskitetyt talous- ja hallintopalvelut. Tehtävänä on huolehtia lautakuntavalmistelusta, päätösten täytäntöönpanosta, toiminnan kehittämisestä sekä valmistella osaston talousarvio- ja tilinpäätösasiat. Toiminnan painopistealueet 2014 Toiminnan painopistealueina ovat sujuvien toimintatapojen ja käytänteiden luominen hallintosäännön mukaiselle lautakuntavalmistelulle ja tekniselle lautakunnalle tarvittavien koulutuksien järjestäminen ja tietohuollon turvaaminen. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Kustannusarvioiden luotettavuus ja aikataulujen pitävyys: raportointi tekniselle lautakunnalle kerran kuukaudessa työohjelman toteutumisesta ja määrärahojen käytöstä (strategiasta johdettu) 2. Asioiden käsittelyn joustavuus ja tiedonkulun varmistaminen: vastaus asiakkaiden kyselyihin heti tai selvitys käsittelyn etenemisestä kahdessa viikossa INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 4,5 3,5 3,5 62

Ruoka- ja puhtauspalvelu Vastuuhenkilö ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Arja Vaarma Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 5 454 461 5 987 451 6 046 215 10,8 6 167 139 6 290 482 Myyntitulot 5 445 275 5 984 751 6 043 515 11,0 6 164 385 6 287 673 Maksutulot Tuet ja avustukset 9 050 2 700 2 700-70,2 2 754 2 809 Muut toimintatulot 136-100,0 Toimintamenot -5 435 957-5 978 822-5 983 685 10,1-6 103 358-6 225 426 Henkilöstömenot -3 641 667-3 987 070-3 956 338 8,6-4 035 465-4 116 174 Palvelujen ostot -470 337-567 969-482 373 2,6-492 020-501 861 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 060 778-1 115 455-1 205 819 13,7-1 229 935-1 254 534 Avustukset Muut toimintamenot -263 175-308 328-339 155 28,9-345 938-352 857 Toimintakate 18 504 8 629 62 530 237,9 63 781 65 056 Poistot ja arvonalentumiset -7 250-19 189-27 300 276,6-27 846-28 403 Tilikauden tulos 11 254-10 560 35 230 213,0 35 935 36 653 Toimintaympäristö Ruoka- ja puhtauspalvelun tehtäväalue tuottaa ja järjestää koulujen, päiväkotien, terveyskeskuksen ja vanhainkoti- palvelukeskuksen sekä eri virastojen tarvitsemat puhtaus- ja ruokapalvelut. Palveluja tuotetaan kuntatyönä omakustannushintaan ja siivouspalveluja osittain myös ostopalveluina. Toiminnan painopistealueet 2014 Toiminnan kehittäminen on jatkuvaa; toimialojen yhdistymisen myötä uudistettuja toimintoja hiotaan käytännössä toimivimmiksi. Henkilöstön työhyvinvointia tuetaan ammatillista osaamista sekä henkistä työhyvinvointia tukevilla koulutuksilla. Uuden Y-säätiön palvelutalon siivous- ja ruokapalvelujen tuottaminen suunnitellaan alkuvuodesta ja toiminnan käynnistäminen tapahtuu vuoden 2014 syksyllä. Nuolialan koulun siivouksen ja uuden keittiön toiminnot suunnitellaan toimintavalmiiksi. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Käynnistetään palvelujen hinnoittelun kohdentaminen toimintolaskennan avulla 2. Alueellisen ravitsemussuunnitelman ja kansallisen allergiaohjelman jalkauttaminen 3. Siivouksen tarkoituksenmukaisen laadun toteutumisen seuranta ottamalla pintapuhtausnäytteitä säännöllisesti INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Siivouksen keskihinta / h 21,15 24,90 24,01 Aterian keskiarvohinta 3,52 3,43 3,47 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 93 96 96 Kokoaikaiset, määräaikaiset (oppisopimus) 3 2 Osa-aikaiset 18 17 13 Ostetut työtunnit päiväkodeilta h/pv 10,33 8,68 4,28 Toiminnalliset tunnusluvut Aterioiden määrä, kpl 959 225 1 077 178 1 106 238 Siivous omana työnä, m² 41 030 47 900 49 000 Siivous ostopalveluna, m² 13 112 5 915 13 661 63

Tilapalvelu Vastuuhenkilö rakennuspäällikkö Markku Viinamäki Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 6 170 551 7 310 014 7 325 596 18,7 7 472 108 7 621 550 Myyntitulot 1 000-100,0 Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot 6 169 551 7 310 014 7 325 596 18,7 7 472 108 7 621 550 Toimintamenot -4 310 957-5 094 324-4 885 465 13,3-5 020 421-5 120 829 Henkilöstömenot -1 038 207-871 042-1 084 085 4,4-1 163 413-1 186 681 Palvelujen ostot -858 933-1 323 744-1 082 938 26,1-1 084 197-1 105 881 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 640 497-1 781 880-1 693 981 3,3-1 727 861-1 762 418 Avustukset Muut toimintamenot -773 320-1 117 658-1 024 461 32,5-1 044 950-1 065 849 Toimintakate 1 859 594 2 215 690 2 440 131 31,2 2 451 687 2 500 721 Poistot ja arvonalentumiset -2 126 816-2 389 386-2 505 726 17,8-2 555 841-2 606 957 Tilikauden tulos -267 222-173 696-65 595-75,5-104 154-106 236 Toimintaympäristö Tilapalvelu huolehtii kunnan omistamien kiinteistöjen rakennuttamisesta, kunnossapidosta ja ylläpidosta. Tilapalvelu huolehtii lisäksi kunnalle hankituista osakkeista ja vuokrahuoneistoista. Vastuuyksikköjä ovat kunnossapito, kiinteistönhoito ja peruskorjaus. Tilapalvelu toimii nettobudjetilla. Tilapalvelu hoitaa rakennuttamisen. Toiminnan painopistealueet 2014 Hallintokuntien kanssa tehdään kirjalliset vuokrasopimukset, jotka sisältävät ylläpitovuokran, pääomavuokran, osuuden tilapalvelun kuluista ja mahdollisen pääoman koron. Varhainen puuttuminen sisäilmaongelmiin laadittavan toimintaohjeen mukaisesti. Energiainvestointien vaikuttavuutta seurataan ja arvioidaan. Kiinteistöjä hoidetaan ja kehitetään suunnitelmallisesti toimitilaohjelman mukaisesti. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Laadukas ja aikaa kestävä rakennussuunnittelu ja toteutus rakennushankkeissa. Rakennushankkeiden kustannusarvion perustuvat laadittuihin suunnitelmiin ja kustannukset urakkatarjouksiin. (strategiasta johdettu) 2. Budjetoinnin ja tilojen vuokrauksen siirto Haahtela-ohjelmistoon ja integrointi taloushallintoon. Siirtyminen m 2 - pohjaisiin vuokriin. 3. Kiinteistökannan peruskorjaustarpeen määrittäminen kuntotutkimusten avulla 64

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Kiinteistöjen ylläpito yhteensä /hsto-m 2 /kk 4,58 5,06 5,04 - Hallinto 0,12 0,16 0,22 - Hoito ja huolto 0,73 0,96 0,81 - Energia ja vesi 2,02 2,36 2,28 - Kunnossapito 1,36 1,21 1,34 - Muut ylläpitokustannukset 0,35 0,37 0,39 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 25,5 25,5 26 Hallinto 1,5 1,5 1,5 Kiinteistönhoito + talotekniikka 12,5 14 14,5 Kunnossapito + peruskorjaus 10 10 10 Toiminnalliset tunnusluvut Kunnossapidettävät rakennukset 1.1. omat 66 64 64 Kunnossapidettävät osakkeet ja vuokratilat 15 15 16 Huoneistoala m 2 62 245 61 300 61 500 Tilavuus m 3 307 601 308 559 315 043 65

Kunnallistekniikka Vastuuhenkilö rakennuspäällikkö Mikko Keränen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 1 403 175 1 273 787 473 513-66,3 482 983 492 643 Myyntitulot 208 241 160 000 80 000-61,6 81 600 83 232 Maksutulot 940 451 882 000 313 000-66,7 319 260 325 645 Tuet ja avustukset 201 754 150 000-100,0 Muut toimintatulot 52 730 81 787 80 513 52,7 82 123 83 766 Toimintamenot -3 021 523-3 642 703-3 822 217 26,5-3 891 601-3 969 432 Henkilöstömenot -965 317-1 197 602-1 216 474 26,0-1 233 743-1 258 418 Palvelujen ostot -1 421 097-1 718 755-1 898 742 33,6-1 936 717-1 975 451 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -428 685-489 970-476 720 11,2-486 254-495 979 Avustukset -14 851-10 000-10 000-32,7-10 200-10 404 Muut toimintamenot -191 573-226 376-220 281 15,0-224 687-229 180 Toimintakate -1 618 348-2 368 916-3 348 704 106,9-3 408 618-3 476 789 Poistot ja arvonalentum. -1 866 964-1 716 243-2 354 895 26,1-2 401 993-2 450 033 Tilikauden tulos -3 485 312-4 085 159-5 703 599 63,6-5 810 611-5 926 822 Toimintaympäristö Kunnallistekniikka vastaa katujen, viheralueiden, leikkipuistojen ja urheilualueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Vesihuollon osalta kunnallistekniikka vastaa suunnittelusta, saneeraamisesta ja rakentamisesta. Vastuualueen tehtäviin kuuluu myös mm. joukkoliikenneasiat, uimarannat, venepaikat ja talousmetsät. Toimintaympäristön haasteina ovat mm. katujen ja vesihuollon korjausvelka, henkilöstöresurssit, omaisuuden hallinnan kehittäminen, tuottavuuden parantaminen, toimintatapojen uudistaminen ja kehittäminen sekä riskien hallinta. Toiminnan painopistealueet 2014 Toiminnassa panostetaan suunnitelmallisuuteen ja ennakoivaan toimintaan, kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen toimintaan ja kustannusten hallintaan. Kesällä 2014 Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne järjestetään uudelleen muuttuneen lainsäädännön mukaisesti. Muutos tuo merkittäviä muutoksia Pirkkalan joukkoliikenteeseen parantuvan palvelun ja edullisempien lippuhintojen myötä. Viher- ja kenttäyksikkö yhdistetään vuoden 2014 alussa. Vuoden aikana uuden laajemman yksikön toimintaa kehitetään. Yleisten alueiden kustannustehokas kunnossapito suoritetaan lautakunnan hyväksymällä palvelujen laatutasolla. Kunnossapitotoimintaa kehitetään mm. kunnossapidon luokittelun ja vaihtoehtoisten ratkaisujen kartoituksen avulla. Tehdään seudullista vertailua mm. seudullisen tuotteistamisprojektin avulla. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan kuntastrategian mukaisesti laadukkaana, noudattaen elinkaariajattelua ja kestävän kehityksen periaatteita 2. Tarkistetaan aiemmin laadittu katujen ja vesihuollon saneerausohjelma sekä investointisuunnitelmat tuleville vuosille. Suunnitelmissa huomioidaan myös kunnossapito ja energiatehokkuus. 66

INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Joukkoliikenne, /asukas 8,33 11,50 26,85 Katujen kunnossapito, /m 2 1,30 1,61 1,70 Katujen kunnossapito, /km 7 730 9 555 10 113 Kunnan hoidossa olevien yksityisteiden kunnossapito, /km 1 437 1 248 1 568 Rakennettujen viheralueiden kunnossapito, /m 2 0,57 0,65 0,69 Leikkipaikkojen ylläpito, /kpl 535 929 924 Uimarantojen ylläpito /kpl 3 100 6 922 6 913 Jääkiekkokaukaloiden ja jääkenttien ylläpito /kpl 6 864 7 969 7 978 Palloilukenttien ylläpito /kpl 7 740 7 634 7 724 Hiihtolatujen ja ulkoilureittien ylläpito /km 1 632 2 840 2 941 Henkilöstö (vakanssit) tehtäväalueella Kokoaikaiset 25,5 25,5 26,5 Toiminnalliset tunnusluvut Kunnan kunnossapidossa olevat kadut ja kevyen liikenteen väylät, m 2 481 256 533 000 533 000 Kunnan kunnossapidossa olevat kadut ja kevyen liikenteen väylät, km 81 90 90 Kunnan kunnossapidossa olevat yksityistiet, km 67 62,5 62,5 Rakennetut viheralueet, ha 40 40 40 Kunnan ylläpidossa olevat leikkipaikat, kpl 33 33 33 Kunnan ylläpidossa olevat uimarannat, kpl 5 5 5 Jääkiekkokaukalot ja jääkentät, kpl 17 17 17 Kunnan ylläpidossa olevat palloilukentät, kpl 19 19 19 Kunnan ylläpidossa olevat hiihtoladut ja ulkoilureitit, km 29 29 29 67

Pelastustoimi Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% Toimintatulot Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot TS2015 TS2016 Toimintamenot -1 141 142-1 241 132-1 284 959 12,6-1 310 658-1 336 871 Henkilöstömenot Palvelujen ostot -1 141 142-1 241 132-1 284 959 12,6-1 310 658-1 336 871 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintamenot Toimintakate -1 141 142-1 241 132-1 284 959 12,6-1 310 658-1 336 871 Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos -1 141 142-1 241 132-1 284 959 12,6-1 310 658-1 336 871 Toimintaympäristö Pelastustoimen palvelut ostetaan Pirkanmaan aluepelastuslaitokselta. Aluepelastuslaitos ohjaa alueellista valmiussuunnittelua, joka valmistellaan kuntakohtaisesti. Keskuspaloasema sijaitsee Tampereella. Pirkkalan aluepaloasema on Linnakallion alueella. Sopimuspalokuntana toimii Pirkkalan VPK kuntakeskuksessa. Toiminnan painopistealueet 2014 Seurataan kuntalaisten tyytyväisyyttä pelastustoimen palveluihin ja saatavuuteen sekä kunnan kustannusten kehitystä. INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Pelastustoimen menot, /asukas 63,00 67,35 68,25 68

Vesihuoltolaitos Vastuuhenkilö tekninen johtaja Jouni Korhonen Talous (sitova taso on toimintatulot/toimintamenot/toimintakate) TP2012 TA2013 TA2014 TP12- TA14% TS2015 TS2016 Toimintatulot 810 498 700 000 770 000-5,0 785 400 801 108 Myyntitulot 176 364 80 000 100 000-43,3 102 000 104 040 Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot 634 134 620 000 670 000 5,7 683 400 697 068 Toimintamenot -198 740-125 000-125 000-37,1-127 500-130 050 Henkilöstömenot -62-100,0 Palvelujen ostot -180 088-125 000-125 000-30,6-127 500-130 050 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -17 010-100,0 Avustukset Muut toimintamenot -1 580-100,0 Toimintakate 611 758 575 000 645 000 5,4 657 900 671 058 Poistot ja arvonalentumiset -570 856-540 182-668 354 17,1-660 967-674 186 Tilikauden tulos 40 902 34 818-23 354-157,1-3 067-3 128 Toimintaympäristö Pirkkalan kunnan vesihuoltolaitokselle kuuluu olemassa olevan vesihuoltoverkoston ja laitteiden saneeraus ja uuden vesihuoltoverkon rakentaminen. Pirkkalan kunta vastaa myös vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden määrittämisestä ja vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittämisestä. Tampereen Vesi vastaa solmitun yhteistyösopimuksen mukaisesti veden jakelusta ja jäteveden puhdistamisesta sekä verkostojen ylläpidosta. Sopimus kestää vuoteen 2041 saakka. Tampereen Vesi vastaa myös kaikesta asiakaspalvelusta kuten mm. vesihuollon liittymissopimuksista, vesilaskutuksesta, mittaroinneista, liitoskohtalausunnoista ja karttapalvelusta. Toiminnan painopistealueet 2014 Yhteistyösopimuksen sopimuksen mukaisia jälkitöitä tehdään vielä 2014. Kehitetään yhteistyösopimuksen mukaista toimintaa yhdessä Tampereen Veden kanssa. TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 1. Häiriötön vedenjakelu, ennakoitavissa olevista vedenjakeluhäiriöistä ilmoitetaan kuluttajille etukäteen 2. Seudullisesti kilpailukykyiset kulutushinnat, seuranta vuositasolla INFORMATIIVISET TUNNUSLUVUT TP2012 TA2013 TA2014 Tehokkuus ja taloudellisuus Taksat (alv 0 %) Puhdas vesi /m3 1,08 1,18 1,22 Jätevesi /m3 1,66 1,75 1,80 69

Ulkoiset ja sisäiset erät TP 2012 TA 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 Kasvu% Kasvu% TA13- TA14 TP12- TA14 Toimintatulot 25 638 909 41 609 003 41 146 635 42 811 858 43 765 290-1,1 60,5 Myyntitulot 7 716 672 20 016 875 20 443 944 20 832 422 21 249 072 2,1 164,9 Maksutulot 7 031 945 7 613 500 6 904 070 7 051 691 7 171 103-9,3-1,8 Tuet ja avustukset 2 468 554 2 711 377 2 267 012 2 311 852 2 332 589-16,4-8,2 Muut toimintatulot 8 421 738 11 267 251 11 531 609 12 615 892 13 012 525 2,3 36,9 Toimintamenot -102 448 122-123 376 727-124 728 541-129 565 413-132 159 148 1,1 21,7 Henkilöstömenot -49 099 613-53 837 770-55 698 155-58 184 659-59 346 867 3,4 13,4 Palvelujen ostot -35 495 699-48 342 776-47 942 162-49 384 364-50 376 859-0,8 35,1 Aineet, tarv. ja tavarat -5 290 379-5 855 625-5 887 985-6 036 594-6 156 241 0,6 11,3 Avustukset -4 917 142-6 007 300-5 866 500-5 983 830-6 103 507-2,3 19,3 Muut toimintamenot -7 645 289-9 333 256-9 333 739-9 975 967-10 175 674 0,0 22,1 Toimintakate -76 809 213-81 767 724-83 581 906-86 753 556-88 393 858 2,2 8,8 Verotulot 72 529 675 77 000 000 79 800 000 83 900 000 88 000 000 3,6 10,0 Valtionosuudet 13 921 326 13 000 000 11 900 000 11 500 000 11 050 000-8,5-14,5 Rahoitustulot ja -menot -1 543 140-1 790 000-1 800 000-1 980 000-2 030 000 0,6 16,6 Korkotulot 8 610 55 000 10 000 10 000 10 000-81,8 16,1 Muut rahoitustulot 202 059 155 000 110 000 110 000 110 000-29,0-45,6 Korkomenot -1 677 218-2 000 000-1 150 000-1 500 000-1 800 000-42,5-31,4 Muut rahoitusmenot -76 591 0-770 000-600 000-350 000 Vuosikate 8 098 648 6 442 276 6 318 094 6 666 444 8 626 142-1,8-21,9 Poistot ja arvonalentumiset -4 992 930-5 247 937-6 072 855-6 212 425-6 333 678 15,7 21,6 Suun. muk. poistot -4 992 930-5 247 937-6 072 855-6 212 425-6 333 678 15,7 21,6 Arvonalentumiset Satunnaiset erät 11 876 Satunnaiset tulot 11 876 Satunnaiset menot Tilikauden tulos 3 117 594 1 194 339 245 239 454 019 2 292 464-79,0-92,0 Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden yli-/alijäämä 3 117 594 1 194 339 245 239 454 019 2 292 464 Tunnusluvut: Vuosikate % poistoista 162,2 122,8 104,0 107,3 136,2 Vuosikate /asukas 447 350 336 347 439 Kertynyt ylijäämä 35 049 100 36 243 439 36 488 678 36 942 697 39 235 161 Asukasmäärä 31.12. 18 128 18 428 18 828 19 228 19 628 Asukaslisäys 365 300 400 400 400 Asukaslisäys-% 2,1 1,7 2,2 2,1 2,1 70

Yhdistelmä investointien hankeryhmien loppusummista TP 2012 TA 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 Kunnanhallitus menot -547 439-830 000-960 000-800 000-500 000 tulot 827 100 270 000 200 000 300 000 300 000 Perusturvalautakunta menot -81 654-248 000-561 200-127 700-40 000 Sivistyslautakunta menot -755 953-158 000-243 800-140 000-61 000 tulot 29 000 Tekninen toimi menot -57 714-91 000-105 000-340 000-40 000 Yhteensä menot -1 442 760-1 327 000-1 870 000-1 407 700-641 000 tulot 856 100 270 000 200 000 300 000 300 000 nettomeno -586 660-1 057 000-1 670 000-1 107 700-341 000 Talonrakennus menot -7 162 322-4 069 000-5 603 000-7 956 000-9 955 000 tulot 1 586 000 nettomeno -5 576 322-4 069 000-5 603 000-7 956 000-9 955 000 Kunnallistekniikka menot -6 984 713-7 155 000-4 445 000-6 900 000-5 390 000 tulot 14 131 nettomeno -6 970 582-7 155 000-4 445 000-6 900 000-5 390 000 Investoinnit yhteensä menot -15 589 795-12 551 000-11 918 000-16 263 700-15 986 000 tulot 2 456 231 270 000 200 000 300 000 300 000 nettomeno -13 133 564-12 281 000-11 718 000-15 963 700-15 686 000 71

Investoinnit hankeryhmittäin INVESTOINNIT YHTEENSÄ TA2014 TS2015 TS2016 Menot -11 918 000-16 263 700-15 986 000 Tulot 200 000 300 000 300 000 Netto -11 718 000-15 963 700-15 686 000 Kunnanhallitus TA2014 TS2015 TS2016 Menot -960 000-800 000-500 000 Tulot 200 000 300 000 300 000 Netto -760 000-500 000-200 000 1001 Maa-alueet menot (sitova) -800 000-800 000-500 000 Maa-alueet tulot (sitova) 200 000 300 000 300 000 1007 Arvopaperit (sitova) -160 000 Lentokentän terminaalin saneeraus -160 000 Perusturvalautakunta (sitova) TA2014 TS2015 TS2016 Menot -561 200-127 700-40 000 Tulot Netto -561 200-127 700-40 000 1015 Irtain omaisuus -561 200-127 700-40 000 Sosiaalipalvelujen kalustohankinnat -72 000 Vanhusten palvelujen kalusto-, laite- ja ohjelmistohankinnat -131 200-127 700-40 000 Terveydenhuollon kalusto-, laite- ja ohjelmistohankinnat -358 000 Sivistyslautakunta (sitova) TA2014 TS2015 TS2016 Menot -243 800-140 000-61 000 Tulot Netto -243 800-140 000-61 000 1030 Irtain omaisuus -243 800-140 000-61 000 Sivistysosaston hallinnon kalusto- ja laitehankinnat -5 000 Perusopetuksen irtaimistohankinnat -186 000-110 000-61 000 Varhaiskasvatuksen irtaimisto- ja ohjelmistohankinnat -40 800 Vapaa-aikapalveluiden kalusto- ja irtaimistohankinnat -30 000 Lukion irtaimistohankinnat -12 000 72

Tekninen toimi (sitova) TA2014 TS2015 TS2016 Menot -105 000-340 000-40 000 Tulot Netto -105 000-340 000-40 000 1101 Irtain omaisuus -60 000-320 000-40 000 Tilapalvelun konekannan uusiminen -20 000-20 000 Kunnallistekniikan konekannan uusiminen -40 000-300 000-40 000 1102 Ruoka- ja puhtauspalvelun irtain omaisuus -45 000-20 000 Irtaimisto- ja ohjelmistohankinnat -45 000-20 000 Talonrakennuksen ja kunnallistekniikan investoinneissa: U=uus/laajennusinvestointi K=korvausinvestointi Talonrakennus TA2014 TS2015 TS2016 Menot -5 603 000-7 956 000-9 955 000 Tulot Netto -5 603 000-7 956 000-9 955 000 Yleishallinnon rakennukset (sitova) -140 000-100 000 4807 Kunnanvirasto -30 000 U Keskustakorttelin kehittämisessä osana oleva kunnanvirasto on yksi keskeisimmistä tulevista hankkeista. Perusteena ovat kunnan palvelujen keskittäminen ja palvelutason parantaminen, nykyisen kunnanviraston rakennustekninen kunto ja keskustan kehittämisen pitkäjänteinen toteuttaminen. Vuosina 2015-2016 hankeen kustannusvaikutukset ovat merkittävät, mutta ennen sitovia tarjouksia ei pystytä tekemään arviota kunnanviraston taloudellisista kokonaisvaikutuksista. Vuoden 2014 aikana saadaan tarkat arviot, jotka voidaan huomioida vasta talousarvion 2015 valmistelussa. 4810 Pirkkalakeskus -10 000 U Sivistystoimen tilat 4812 Työpajakeskus -100 000 K -100 000 K Peruskorjausta Perusturvan rakennukset (sitova) -90 000-290 000-4 520 000 4821 Terveyskeskus -20 000 U -250 000 U -4 500 000 U 2014 vaihtoehtoselvitys, 2015 laajennuksen suunnittelu Kustannusarvio noin 9 milj. euroa, jos toteutetaan kunnan hankkeena 4860 Pirkankoivu -70 000 K -40 000 K -20 000 K 2014 peruskorjausta, 2015 keittiölaite 73

Talonrakennus TA2014 TS2015 TS2016 Sivistystoimen rakennukset (sitova) -5 073 000-7 266 000-5 135 000 4840 Pereen päiväkoti -20 000 K -20 000 K 2014 huoltomaalaus 4841 Killon päiväkoti -18 000 K -50 000 K 2014 keittiölaite 4842 Kyöstin päiväkoti -20 000 K -20 000 U -30 000 U Ylläpitokorjaus. Peruskorjaustarve yhteensä noin 250 000 euroa, 2014-2015 korvaava päiväkotiselvitys 4844 Kyöstin II päiväkoti -70 000 K -20 000 U -20 000 U Ylläpitokorjaus ja keittiölaite. Kuntoarvion mukainen korjaustarve 1-3v. 250 000 euroa, 2014-2015 korvaava päiväkotiselvitys 4845 Tommilan päiväkoti -20 000 K -20 000 U -20 000 U Ylläpitokorjaus. Kuntoarvion mukainen korjaustarve 1-3v. 270 000 euroa, 2014-2015 korvaava päiväkotiselvitys 4846 Puuhkalakin päiväkoti -80 000-183 000-50 000 Peruskorjausta. Kuntoarvion mukainen korjaustarve 1-3v. 200 000 euroa + laajennus arvio 1,5 milj. euroa -80 000 K -83 000 K -50 000 U Laajennuksen suunnittelu -100 000 U 4847 Pakkalanlyhdyn päiväkoti -10 000 K Keittiölaitehankinta 4848 Kurikan päiväkoti -15 000 K -8 000 K -10 000 K 2014 huoltomaalaus, 2015-16 keittiölaitehankinta 4856 Toivion päiväkoti -90 000 K -40 000 K Peruskorjausta 4872 Kirkonkylän koulu -80 000 K -80 000 K -200 000 U 2014-15 ylläpitokorjauksia 2016 laajennus- ja peruskorjaussuunnittelu 4874 Naistenmatkan koulu -15 000 U Kenttä ja teräsverkkoaita Suupankujalle 4876 Nuolialan koulu -4 030 000-1 650 000-650 000 2014 laajennus, 2015 peruskorjaus -3 950 000 U -1 650 000 U -650 000 U Kiireellisiä korjaustöitä -80 000 K 4877 Nuolialan esikoulu -50 000 K Korjauksia 4878 Toivion koulu -10 000 U Pihajärjestelyjä 74

Talonrakennus TA2014 TS2015 TS2016 4880 Kurikankulman koulu-päiväkoti -35 000 K -25 000 K Keittiölaitteet, peruskorjausta 4884 Yläaste -440 000-25 000 Keittiölaitteet, molokit, pyörätelineet -40 000 U -25 000 U Pajan korjaus -300 000 K Selvitys vaihtoehtoisista toimitilamahdollisuuksista tehtävä ennen kunnostustoimenpiteisiin ryhtymistä. Kiireelliset korjaustoimenpiteet tehdään opetustoiminnan turvaamiseksi. Sisäilmaongelmien korjaus -100 000 K 4886 Lukio -100 000-5 100 000-4 000 000 Suunnittelu 2014-15 -100 000 U -100 000 U Lukioselvityksen pohjalta päätös lukion toteuttamismallisa tehdään 30.4.2014 mennessä. Kustannusarvio noin 9 milj. euroa, mikäli tehdään omana investointina. -5 000 000 U -4 000 000 U 4896 Monitoimitila -10 000 U db-ovet 4915 Liikuntatalo -30 000 U Pintojen kunnostustöitä, molok 4918 Reippi -30 000-80 000 Saunan ylläpitokorjaus -30 000 K Uusi sauna, suunnittelu -80 000 U Teknisen toimen rakennukset (sitova) -300 000-300 000-300 000 4939 Yllättävät peruskorjaushankkeet -300 000 K -300 000 K -300 000 K 75

Kunnallistekniikka TA2014 TS2015 TS2016 Menot -4 445 000-6 900 000-5 390 000 Tulot Netto Alueellinen kunnallistekniikka (sitova) -2 810 000-5 090 000-3 610 000 5001 Turri -60 000-640 000 Kivirannantien päällystys- ja viimeistelytyöt -40 000 U Turrintien kevytväylä -240 000 U Kunnallistekniikan rakentaminen uudelle kaava-alueelle -20 000 U -400 000 U 5002 Niemenmaa -200 000-1 810 000-1 700 000 Soljan kunnallistekniikka -200 000 U -1 700 000 U -1 700 000 U Virkaniementie, polkuyhteys rantametsikköön -60 000 U Niemenmaan kevytväylät ja puistoalue -50 000 U 5005 Kyösti -50 000-100 000 Kadun ja kevyenliikenteen väylän rakentaminen -50 000 U -100 000 U kaavamuutosalueelle 5006 Lepomoisio -75 000-320 000 Perkiöntien kevytväylä, viimeistely -75 000 U Kadun ja kunnallistekniikan rakentaminen -190 000 U välille Purotie - Vasamatie Lähiliikuntapaikka Lepomoision kentän yhteyteen -130 000 U 5007 Naistenmatka -370 000-600 000-360 000 Ratsutilan kunnallistekniikka -370 000 U -360 000 U Pyhäojan puisto Vähäjärvestä Pyhäjärveen Lentoasemantien ja Naistenmatkantien kiertoliittymä -600 000 U 5008 Kurikka -50 000-570 000 Hosakujan ja Kaskenpolttajantien viimeistelytyöt -50 000 U Kurikantien kevytväylät -70 000 U Asemakaava-alueen laajennuksen kunnallistekniikka -500 000 U 5010 Vähäjärvi -100 000 Yhdysvesijohto ja kevyenliikenteen yhteys -100 000 U Kurikka-Vähäjärvi 5012 Nikkilänniemi -50 000 Vesihuollon suunnittelu -50 000 U 5013 Loukonlahti -40 000-250 000-100 000 Kevyenliikenteen väylä Pereentien varteen -40 000 U -250 000 U (Pereentie-Loukonlahdentie) Loukonlahden ulkoilureitistön esteettömyyden parantaminen -100 000 U 76

Kunnallistekniikka TA2014 TS2015 TS2016 5014 Pere -200 000-250 000 Nuolialanlaakson parkourpuisto -100 000 U Lautatarhantien asfaltointi ja kivityöt Pereentien kevyenliikenteen väylä Loukonlahdentie Pirjolantie -250 000 U Pereensaarentien kevyenliikenteenväylä ja hulevesiputki -100 000 U 5015 Killo -110 000-200 000 Lähiliikuntapaikka -110 000 U Killonvainiontien alue, katujen viimeistely -200 000 U Liikennevalot Killonvainiontien ja Pereentien risteykseen 5018 Toivio -55 000 Keskuojanpolun parantamishanke -55 000 K 5019 Huovin yritysalue -120 000 Pajatien saneeraus -120 000 K 5021 Vaitti -300 000-250 000 Vesalanpolku, sv-linja, Vesalantie-Vaaksakuja -200 000 K liittymäalue Kiertoliittymän keskusaihe ja viimeistelytyöt -100 000 U Kevyen liikenteen väylien rakentaminen/ viimeistely -250 000 U 5022 Pirkkalan kylä -160 000-10 000-10 000 Pelastuskaivausten lopputyöt -60 000 U -10 000 U -10 000 U Väylän viimeistely -100 000 U 5023 Sankila -100 000 Färmintien mäen loiventaminen, eteläosan -100 000 U katujen asfaltointi 5030 Linnakallio -1 300 000-500 000-500 000 Linnakallion kunnallistekniikka ja tonttien -800 000 U tasaus Linnakalliontie -500 000 U -500 000 U -500 000 U 77

Kunnallistekniikka TA2014 TS2015 TS2016 Laajemmat projektit (sitova) -1 555 000-1 730 000-1 700 000 5101 Katujen ja vesihuollon saneeraus -1 000 000 K -1 200 000 K -1 200 000 K 5107 Haja-asutusalueiden viemäröintiavustukset -125 000 U -100 000 U 5108 Viheralueiden rakentaminen -65 000-65 000-65 000 Viheralueiden ja leikkipaikkojen kunnostamista -65 000 K -65 000 K -65 000 K 5109 Uimarannat -10 000 K -10 000 K -10 000 K 5110 Liikuntapaikat -120 000-55 000-355 000 skeittiparkki -100 000 U ulkoilureitit -10 000 K -30 000 K -30 000 K kaukalot ja jalkapallomaalit -25 000 K -25 000 K frisbeegolfrata Reippiin -10 000 U urheilukentän tekonurmen uusiminen -300 000 K 5112 Valaistuksen saneerausohjelma -110 000 K -150 000 K -20 000 K 5113 Pyöräilyn laatukäytävä -75 000 U -100 000 U 5115 Liikenneturvallisuusjärjestelyt -50 000 U -50 000 U -50 000 U Muu kunnallistekniikka (sitova) -80 000-80 000-80 000 5150 Nimeämättömät kohteet -80 000 K -80 000 K -80 000 K Uus/laajennusinvestointien määrä on noin 7 milj. euroa ja korvausinvestointien määrä on noin 2,9 milj. euroa. Vähimmäisvaatimus kuntataloudessa on, että poistot kattavat vähintään korvausinvestoinnit. Pirkkalan talousarviossa 2014 poistojen määrä on noin 6 milj. euroa. Investointimenot 2014 jaoteltuna lajeittain 5,60 47 % Investointimenot, milj. 0,80 7 % 0,91 8 % 0,16 1 % 4,45 37 % Irtain omaisuus Arvopaperit Kunnallistekniikka Talonrakennus Maa-alueet 78