Minna Hallikainen Kotomaatti Ammatillinen kotoutumiskoulutus-hanke.. 8..7 OPISKELIJATUTKA OHJAUKSEN JA ITSEARVIOINNIN TUKENA Taustaa Etelä-Savon ammattiopiston Kotomaatti hankkeessa (ESR 7) pilotoitiin kotoutumiskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen väliseen nivelvaiheeseen sopivaa ammatillista kotoutumiskoulutusta. Kaksi kertaa järjestetty työvoimakoulutus kesti kuukautta ja siihen osallistui yhteensä 8 opiskelijaa. Opiskelijoilla oli joko aikaisempaa ammatillista osaamista lähtömaastaan tai Suomessa selkeytynyt ammatinvalinta, mutta heidän valmiutensa eivät riittäneet vielä ammatillisiin opintoihin. Opiskelijoita oli 6 eri kansalaisuudesta ja heidän tavoiteammattejaan oli yhteensä. Koulutus koostui kahdesta itsenäisestä osuudesta: ohjaava jakso ( kk) ja ammatillisen koulutuksen jakso ( kk). Ohjaavan jakson aikana tehtiin henkilökohtaistamissuunnitelma, tunnistettiin aiempaa osaamista, opiskeltiin mm. ammatillista suomea, ATK:ta ja työelämätietoa, käytiin työssäoppimassa sekä suoritettiin työelämäsertifikaatti ja ammatillisia lupakortteja. Ammatillisen koulutuksen jaksolla opiskelijat sijoittuivat koulutusaloille oman tavoiteammattinsa mukaan aloittaviin ryhmiin. Heillä oli mahdollisuus osallistua opetukseen ja työssäoppimiseen muiden mukana ja kehittää ja arvioida näin omia valmiuksiaan suhteessa opintojen vaatimuksiin. Noin puolet opiskelijoista suoritti ensimmäisen tutkinnonosan. Pilottikoulutusten vastuuopettajana toimi ammatillinen opettaja, joka oli onnistunut ratkaisu. Henkilökohtaista ohjausta oli tarjolla riittävästi koko koulutuksen ajan. Koulutuksen jälkeen 9 % Kotomaatti-koulutukseen osallistuneista sijoittui jatkopoluille. Heistä 79 % aloitti ammatilliset opinnot ja % työllistyi suoraan. Tutka-menetelmä arvioinnin ja itsearvioinnin tukena Tutka-menetelmän avulla pyritään tarkastelemaan asioita ja ilmiöitä 6-asteen näkökulmista, jolloin saadaan aikaan kattava ja moninäkökulmainen kuva holistisesti ja systeemisesti. Tutkalogiikka on laadullista ja subjektiivista arviointia, esimerkkinä EFQM. Tutkaa on sovellettu myös monissa muissa yhteyksissä, esimerkiksi työhallinnossa asiakkaan ohjaamisen välineenä. Työhallinnossa ohjaustyön haasteiksi on nähty mm. se, että ohjauksen prosessi dokumentoituu heikosti työntekijälle ja asiakkaalle, ja siitä saadaan esille vain kovia tuloksia
kuten mennyt työhön tai mennyt koulutukseen. Asiakkaan prosessointi ei dokumentoidu ja tilannearvio saattaa perustua pitkälti virkailijan havainnointiin. Tältä pohjalta Spangar, Arnkil, Keskinen ym. ovat kehittäneet v. TEM:n toimeksiannosta Työelämätutkan TE-toimistojen ohjauspalvelujen seuranta- ja arviointimenetelmäksi. Työelämätutka on visuaalinen ohjauksen väline, joka auttaa arvioimaan asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti useasta eri suunnasta. (Spangar ym. ) Kotomaatti-hankkeen OpiskelijaTutka Kotomaatti-koulutuksessa testattiin Tutka-menetelmää maahanmuuttajien ohjauksen välineenä ja itsearvioinnin tukena koulutuksen aikana. Tavoitteena oli tukea kokonaisvaltaisen ohjauksen keinoin opiskelijan prosessointia omista valmiuksistaan suhteessa ammatillisen koulutuksen ja työelämän vaatimuksiin, sekä kasvattaa maahanmuuttajien itsearviointitaitoja. Muokkasimme Työelämätutkasta oman version eli OpiskelijaTutkan. Hyödynsimme Työelämätutkasta tehtyä raporttia (Ohjauksen liike näkyviin Tutka ja TE-toimistojen ohjauspalvelut, Spangar ym. ) ja saimme alkuvaiheessa ohjausta Anita Keskiseltä Aksession ohjaus- ja valmennuspalveluista. Opiskelijat arvioivat itseään kahdeksan eri ulottuvuuden kautta. Nämä olivat seuraavat:. Minulla on selvät tavoitteet. Minä luotan mahdollisuuksiini. Minulla on riittävä kielitaito. Minun osaamiseni riittää opiskeluun ja työntekemiseen. Minun työkykyni ja voimavarani ovat riittävät opiskeluun ja työelämään 6. Minun työnhakutaidot ja verkosto ovat kunnossa 7. Saan tukea minulle läheisiltä ihmisiltä 8. Opiskeluun ja työssäkäyntiin liittyvät aineelliset tekijät (esim. kulkuväline, tietokone, kännykkä) ovat kunnossa Arviointia tehtiin seuraavalla asteikolla: = ei ollenkaan = hyvin vähän = joskus = aika hyvin = hyvin = erittäin hyvin Opiskelijat vastasivat kyselyyn kolme kertaa: koulutuksen alussa, puolessa välissä ennen siirtymistä ammatillisen koulutuksen jaksolle ja lopussa. Kysymykset käytiin ensin ryhmässä läpi, ja jokainen opiskelija antoi vastaukset sähköisesti Webropol-kyselyn kautta.
Henkilökohtaiset ohjauskeskustelut käytiin seuraavalla viikolla. Sitä ennen olimme piirtäneet jokaiselle visuaalisen kuvan OpiskelijaTutkasta. Ohjauskeskustelun aikana käytiin läpi jokainen ulottuvuus ja keskustelua laajennettiin tarpeen mukaan esille nousseisiin asioihin. OpiskelijaTutka osoittautui hyödylliseksi ohjauksen välineeksi, joka toi näkyväksi opiskelijan prosessoinnin ja edistymisen koulutuksen aikana. Kahden eri ryhmän (Kotomaatti ja ) itsearviointien keskiarvot ovat hyvin samansuuntaiset. Kotomaatti Kotomaatti Lähtötilanne Väliarviointi Lähtötilanne Väliarviointi Loppuarviointi Loppuarviointi 7. 8.,.,.,,,. 7. 8.,.,.,,,. 6.. 6.... Minulla on selvät tavoitteet,79,7,. Minä luotan mahdollisuuksiini,79,7,. Minulla on riittävä kielitaito,,9,. Minun osaamiseni riittää opiskeluun ja työntekemiseen,7,6,. Minun työkykyni ja voimavarani ovat riittävät opiskeluun ja työelämään,,86 6. Minun työhakutaidot ja verkostot ovat kunnossa,6,86, 7. Saan tukea minulle läheisiltä ihmisiltä,,,9 8. Opiskeluun ja työssäkäyntiin liittyvät aineelliset tekijät (esim. kulkuväline, tietokone, kännykkä) ovat kunnossa,7,6,8. Minulla on selvät tavoitteet,9,7,6. Minä luotan mahdollisuuksiini,9,,7. Minulla on riittävä kielitaito,79,,7. Minun osaamiseni riittää opiskeluun ja työntekemiseen,,69,7. Minun työkykyni ja voimavarani ovat riittävät opiskeluun ja työelämään,6,,9 6. Minun työhakutaidot ja verkostot ovat kunnossa,9,, 7. Saan tukea minulle läheisiltä ihmisiltä,,9, 8. Opiskeluun ja työssäkäyntiin liittyvät aineelliset tekijät (esim. kulkuväline, tietokone, kännykkä) ovat kunnossa,6,6,7.
Visuaaliset Tutkat tuovat näkyväksi sen, miten opiskelijat ovat prosessoineet koulutuksen aikana omaa polkuansa kohti ammatillista koulutusta ja työelämää. Yhteenvetona voidaan todeta, että koulutuksen aikana opiskelijoiden tavoitteet selkiytyivät ja luottamus omiin mahdollisuuksiin realisoitui, mutta säilyi hyvänä. Kielitaito ja ammatillisissa opinnoissa ja työelämässä tarvittava osaaminen kehittyivät. Työnhakutaidot ja verkostot kasvoivat lähtötasoon nähden paremmin Kotomaatti -ryhmällä. Opiskelijat kokivat saavansa tukea läheisiltä ihmisiltään. Erilaiset opiskeluun ja työssäkäyntiin liittyvät aineelliset tekijät olivat kunnossa. Koulutuksen aikana kertynyt tieto opiskelijoiden ajatuksista ja prosesseista auttoi ryhmätasolla vastuuopettajaa suuntaamaan opetusta ja kehittämään pedagogiikkaa tarvetta vastaavaksi. Kummankin pilottiryhmän sisällä oli myös isoja vaihteluja opiskelijoiden yksilöllisissä prosesseissa. Seuraavassa näistä kaksi esimerkkiä: Opiskelija A Opiskelija H 7 8 7 8 6 6 Opiskelijat A ja H olivat koulutuksen alussa itsearviointiensa perusteella hyvin erilaisissa lähtötilanteissa (sininen katkoviiva). Opiskelijat A ja H arvioivat molemmat tulevaisuuden
tavoitteensa koulutuksen ja työllistymisen suhteen olevan aika hyvin selvillä. Opiskelija A:n luottamus itseensä ja mahdollisuuksiinsa oli kuitenkin vähäinen, ja hän koki kielitaitonsa heikoksi. Opiskelija H luotti itseensä erittäin hyvin. Molemmat kokivat työkykynsä hyväksi ja aineelliset tekijät eivät aiheuttaneet haasteita opiskelulle. Koulutuksen puolessa välissä viiden kuukauden kuluttua (punainen viiva) opiskelija A oli selkeästi voimaantunut ja luottamus omiin mahdollisuuksiin oli kasvanut erittäin hyväksi. Opiskelija H:n kohdalla oli tapahtunut päinvastoin, hänen ehkä yliarvoidut omat valmiudet olivat kokeneet realisoivia kolauksia valmentavan jakson aikana ja luottamus itseen oli vähentynyt. Jos koulutus olisi päättynyt tässä vaiheessa, opiskelijoiden jatkopolut olisivat voineet olla hyvin toisenlaisia, kuin mitkä ne olivat koulutuksen päättyessä. Koulutuksen päättyessä kymmenen kuukauden kuluttua ammatillisen jakson jälkeen (vihreä viiva) molempien opiskelijoiden kohdalla on Tutkan itsearvioinnin pohjalta havaittavissa realistista selkiytymistä omista tavoitteista ja valmiuksista suhteessa koulutuksen alkuun. Opiskelija A:n tavoite on selkeytynyt ja luottamus omin mahdollisuuksiin on varovaisen toiveikas. Opiskelija H on joutunut miettimään tavoitteensa uusiksi, mutta hänellä on hyvä luottamus itseensä. Molemmat opiskelijat aloittivat ammatilliset opinnot Kotomaatti-koulutuksen jälkeen ja ovat menestyneet opinnoissaan hyvin. OpiskelijaTutkan hyötyjä ja kehittämistarpeita OpiskelijaTutka vahvisti ymmärrystä siitä, miten koulutuksen tietopuolisen opetuksen lisäksi on tärkeää ohjauksen avulla tukea opiskelijaa tiedostamaan ja pohtimaan ajatuksiaan ja käsityksiään tavoitteistaan sekä itsestään oppijana ja aktiivisena toimijana suhteessa erilaisiin muuttujiin (OpiskelijaTutkan ulottuvuudet -8). Opiskelijat antoivat myönteistä palautetta OpiskelijaTutkan käyttämisestä. Moni koki sen olevan selkeä ja mielenkiintoinen väline havainnoida järjestelmällisesti oman ajattelun kulkua ja kehittymistä. Säännöllinen itsearviointi sanoitti opiskelijalle niitä tuntemuksia, joita hän kävi läpi koulutuksen aikana. Koulutuksen opettajille se antoi työkalun, jonka avulla päästiin loogisesti mutta ymmärtävästi kiinni kunkin opiskelijan maailmaan. OpiskelijaTutkan pyyhkäisy 6 asteen itsearviointimallilla auttoi ohjaajaa havaitsemaan heikkojakin signaaleja, jotka olivat merkityksellisiä opintojen etenemisen suhteen, mutta jotka muuten olisivat voineet jäädä kuulematta. Henkilökohtaisessa ohjauksessa saatiin yhdessä opiskelijan kanssa kiinni sekä opiskelun haasteista että opiskelijan vahvuuksista. Jokaisen opiskelijan kohdalla pystyttiin paremmin tunnistamaan ja tukemaan niitä asioita, joissa kukin koki olevansa heikoilla. OpiskelijaTutka antoi myös hyvän välineen tukea opiskelijan voimaantumista ja minäpystyvyyttä. OpiskelijaTutka on tämän kokemuksen pohjalta jonkin verran työläs toteuttaa erityisesti alussa. Ohjaajan tulee olla innostunut työkalun käyttämisestä, jotta hän kokee sen antamat
mahdollisuudet suurempana hyötynä ohjaukselle kuin mitä sen toteuttamiseen pitää varata työaikaa. Kotomaatti-hankkeessa kyselyyn vastaaminen toteutettiin Webropol-kyselynä, mutta vastausten visualisointi toteutettiin viemällä kunkin opiskelijan vastaukset käsin Exceliin. Excelin piirrostyökalun avulla visualisointi tapahtui helposti. Kun pohjatyöt oli kertaalleen tehty, visualisointi onnistui sujuvasti. Hankkeessa jäi tutkimatta, olisiko tähän vaiheeseen olemassa joku helpompi tekninen ratkaisu.