AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
|
|
- Elisabet Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto
2 Uusi ammatillinen koulutus alkaen
3
4 Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta: tutkinnot, tutkinnon osat, muu koulutus opiskelijan ja työelämän osaamistarpeen mukaan. Henkilökohtaistaminen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen jatkossakin yksilöllisten opintopolkujen perustana. Koulutuspalveluita voidaan tarjota nykyistä joustavammin työelämän ja opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti, kun sisäiset raja-aidat poistuisivat järjestämismuotojen ja tutkintotyyppien väliltä. Valmentavat koulutukset ovat tarpeen vaatiessa myös aikuisten käytössä. Oppimisvalmiuksia tukevat opinnot käytössä kaikilla opiskelijoilla. Erityinen tuki myös ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksiin Vankien koulutuksen edellytyksiä vahvistettu Työvoimakoulutus osana ammatillisen koulutuksen palveluvalikoimaa. Rahoitusta maksetaan tutkinnoista ja tutkintojen osista kannustaa järjestämään koulutusta tarpeeseen sekä tehostamaan koulutuspolkuja Rahoitus sama oppisopimuskoulutuksessa ja muissa toteutusmuodoissa ohjaa järjestämään koulutuksen opiskelijan ja työpaikan tarpeiden mukaisesti
5 Opiskelijalle osaamista ja yksilöllisempiä ratkaisuja Koulutukseen pääsee joustavasti läpi vuoden perusopetuksen päättävien pääsy koulutukseen turvataan yhteishaulla. Opiskelijan yksilölliset tavoitteet, tarpeet, edellytykset ja elämäntilanne opintopolun lähtökohtana. Opiskeluaika riippuu tavoitteesta ja yhdessä suunnitelluista keinoista, joilla tavoitteeksi asetettu osaaminen saavutetaan Opiskelijat saavat tarvitsemaansa ohjausta ja tukea eri vaiheissa opintoja: opetusta ja ohjausta eri oppimisympäristöissä palautetta osaamisen kehittymisestä opintojen aikana henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta erityistä tukea tarvittaessa myös ammatti- ja erikoisammattitutkintojen opiskelijoille. oppimisvalmiuksia tukevia opintoja tarvittaessa Opiskelua työpaikoilla käytännön työtehtävien yhteydessä opiskelijalle soveltuvalla tavalla.
6 Osaamista ja osaajia työ- ja elinkeinoelämälle Ammatilliset tutkinnot ja koulutus perustuvat aiempaa paremmin työelämän osaamistarpeisiin Joustavat ja monipuoliset vaihtoehdot vastata osaamistarpeeseen: tutkinnot, niiden osat sekä muu tutkintoon johtamaton koulutus Yritykset ja julkisen sektorin työpaikat saavat kokonaisvaltaisempaa palvelua koulutuksen järjestäjiltä henkilöstön osaamisen kehittäminen, rekrytointien tukeminen, osaavan työvoiman saatavuus pidemmällä jänteellä. Yhdenmukaiset prosessit ja toimintatavat, jolla sujuvoitetaan yhteistyötä koulutuksen ja työ- ja elinkeinoelämän välillä. selkeys ja toimivuus hallinnollisen työn hoitaa koulutuksen järjestäjä. Työ- ja elinkeinoelämä vahvemmin mukaan varmistamaan osaamisen ja koulutuksen laatua tutkinnon perusteiden kehittäminen osaamisen arviointi näytöillä
7 OSAAMISPERUSTEISUUS JA ASIAKASLÄHTÖISYYS Koulutuspolut rakennetaan asiakkaan tarpeiden, lähtökohtien ja elämäntilanteen pohjalta Ei raja-aitoja nuorten ja aikuisten koulutuksen välillä oppija keskiössä Opiskelijan osaaminen ja sen kehittymisen tuki keskiöön Henkilökohtaistaminen ja HOKS yksilöllisten opintopolkujen ytimenä Aikaisempi osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan Koulutuksessa keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen Osaamisen hankkiminen suunnitellaan yhdessä opiskelijan (ja työpaikan) kanssa missä opiskellaan, mitä, millä tavoin, millaista tukea ja ohjausta tarvitaan osaamistavoitteen saavuttamiseksi Erilaisia oppimisympäristöjä ja koulutuksen toteutustapoja voidaan joustavasti hyödyntää opiskelijan edellytysten ja lähtökohtien pohjalta Osaaminen osoitetaan näyttämällä aidoissa työelämän konteksteissa ja tilanteissa Osaaminen ratkaisee, opiskeluun käytetyllä ajalla ei ole merkitystä.
8 OSAAMISPERUSTEISUUS JA ASIAKASLÄHTÖISYYS Opetus(aika)keskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen ja opiskelijalähtöiseen ajatteluun oppimistulokset ratkaisevat Määrällisestä ja ajalla mitattavasta suorittamisesta osaamisen kerryttämiseen Ryhmille tarjottavasta standardiannoksesta yksilölliset valinnat mahdollistavaan seisovaan pöytään Kaikki kurssille varmuuden vuoksi -ajattelusta aitoon osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen ja yksilöllisiin polkuihin Alituisesta arvioimisesta osaamisen kertymisen ja opiskelijan vahvuuksien tukemiseen sekä ammattitaidon olemassaolon ja laadun varmistamiseen Erilaiset oppimisympäristöt ja opetusteknologian mahdollisuudet käyttöön, liikkuvuus tavaksi hankkia osaamista
9 YKSILÖLLISET OPINTOPOLUT KAIKKI OVAT ERITYISIÄ Osaamistarpeet monimuotoistuvat yksilöt ja työpaikat/tehtävät Opiskelijakunta/asiakaskunta monimuotoistuu erilaisia tarpeita, oppimisen ja opiskelun edellytyksiä, elämäntilanteita, aikaisempaa osaamista, kulttuurisia taustoja Oppimisen tavat ja ympäristöt monimuotoistuvat Jatkuva oppiminen ja osaamisen kehittäminen Ø Yksilölliset opintopolkujen toimivuus vaikuttaa keskeisesti siihen, kuinka hyvin monimuotoistumisen vaatimukset kyetään ottamaan huomioon Ø Yksilöllisten opintopolkujen ja henkilökohtaistamisen toimivuus rakentuvat sen varaan, kuinka hyvin HOKS-prosessi toimii Ø Pedagogisen osaamisen ja toimintamallien merkitys kasvaa, jotta erilaisissa oppimisympäristöissä tapahtuvasta osaamisen hankkimisesta muodostuu oppijan kannalta mielekäs, tuloksekas ja hallittu prosessi
10 Opettajan työ uudistuu Opettajat ovat sekä ammattialan että pedagogiikan asiantuntijoita, jotka rakentavat yhdessä ja myös yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa motivoivia opintopolkuja opiskelijoille. Yksilöllinen opintopolku tekee opiskelijan ohjauksesta ja tuesta entistä tärkeämpää OPS -> HOKS Opiskelijan osaamistavoitteet ohjaavat tuloksellisiin oppimista tukeviin ratkaisuihin. Opiskelijoita opetetaan ja ohjataan yhä enemmän myös muissa oppimisympäristöissä kuin oppilaitoksessa, erityisesti työpaikoilla. Opettajan työssä painottuu yhä enemmän ohjaava ja valmentava ote. Opettajien yhteistyö tiivistyy yhteisöllisten työtapojen myötä. Opettajien työelämäyhteyksien merkitys kasvaa tunnetaan asiakkaat Työelämän kehittäminen ratkaisuja yritysten ja julkisen sektorin työpaikkojen kehittämistarpeisiin
11 ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUSKUVA Erityispedagogisen osaamisen merkitys kasvaa osaamisperusteisuuden ja yksilöllisten opintopolkujen myötä Erityisopetusta ja erityispedagogista osaamista tulee kytkeä joustavasti yksilöiden opintopolkuihin opiskelijan status voi vaihtua opintopolun eri vaiheissa Lähtökohdiltaan, osaamispohjaltaan, oppimisvalmiuksiltaan ja elämäntilanteeltaan erilaisten oppijoiden eriytyvien tarpeiden huomioon ottaminen ja vaikuttavien opintopolkujen rakentaminen edellyttävät erityispedagogista osaamista Uudet oppimisympäristöt ja oppijan tarvitsema tuki miten työpaikoilla ja digitaalisilla oppimisalustoilla opiskelevien henkilöiden oppimista parhaiten tuetaan
12 TUKEA UUDISTAMISELLE
13
14 KIITOS!
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
Osaamisperusteisuuden merkitys yhteisissä tutkinnon osissa
Osaamisperusteisuuden merkitys yhteisissä tutkinnon osissa Uudistuvat yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Helsinki Congress Paasitorni ke 15.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi
Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi
Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson
Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Reformi puheesta nostettua
Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
Ohjaava opettaja -osaajamerkki
Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes
Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa Elise Virnes 24.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi. Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä Ammatillisen koulutuksen reformi 1.1.2018 Ammatillisen
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa
2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien
ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa
ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA
TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,
OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen
OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää
Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015
Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen
UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia
UUDET OSAAJAT Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia sisällöt: osaamisperusteisuus henkilökohtaistaminen oppimisympäristöt
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi
Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson
Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson 7.6.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet
HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén
HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen
Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava
Ensi vuonna monta uudistusta! Sen lisäksi, että järjestämislupia haettava ja laatua arvioitava Lait ja asetukset ammatillisesta peruskoulutuksesta hyväksytty 3.10.2014 OPH:n määräykset julkistetaan 18.11.2014
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa
Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS
VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin
Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Tampere to 23.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.
Ammatillisen koulutuksen tulevaisuus Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Tampere to 23.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Puheenvuoron sisältö Hallitus vaihtuu, tulevaisuus muuttuu?
HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet
HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen
Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes
Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 17.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa,
Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija
Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017, Helsinki Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen
Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes
Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 8.6.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi
MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos www.facebook.com/mercuria.fi FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Muutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto
Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja
Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS
Ammatillinen reformi ja opettaja
Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa
Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen
Pirjo Sillman, reformilähettiläs, kouluttaja, koulutussuunnittelija TAKK, Rakentaminen
Opinto-ohjaajien ja erityisopettajien yhteistapaaminen 14.12.2018 Keskustelupaja Ammatillisen koulutuksen uudistuksen jalkautuminen oppilaitoksiin 1. hankkeen esittely pikaisesti 2. missä nyt mennään kehittymisprosessissa
Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa
Ammatillisen koulutuksen reformi Erityistä tai vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija ammatillisessa koulutuksessa Ydinkohdat Erityinen tuki reformilaissa Henkilökohtaistaminen Erityinen tuki osana
Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta
Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta 14.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU
Stadin ammattiopisto
Stadin ammattiopisto Lukuvuoden 2014-2015 aloitustilaisuus Leena Mäkelä 4/5/13 Tervetuloa töihin! Stadin ammattiopiston toinen lukuvuosi alkaa Opiskelijarekrytointi jatkuu edelleen Oppimisympäristöjä parannetaan
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä
Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari
Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä
Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu. Yli-insinööri Timo Repo
Osaamispisteitä kertyy, kun niitä vastaava osaaminen on osoitettu Yli-insinööri Timo Repo Lähtökohtia työelämälähtöisyyden lisäämisestä/osaavan työvoiman tarve yhteinen kieli koulutukselle ja työelämälle
ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.
OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi
Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden
Näkökulmia erityisen tuen palvelumalleihin reformia ennakoiden ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 6.4.2017 Ohjaus- ja opiskelijahuoltopalvelut, palveluesimies Erja Kärnä,
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt
OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja
OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,
Työpajapäivät Rokualla
Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai
Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015
Uudistuva koulutus tekijöitä työmarkkinoille Tiina Immonen 10.3.2015 Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila ja MERCURIAn strategiset painopistealueet Työelämälähtöisyys Joustavuus osaamisperusteisuus
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite