TALOUSARVIOEHDOTUS JA TOIMINNALLISET TAVOITTEET Budjettirahoitteiset tehtävät Palveluketjuu Vastuuhenkilö Sitovuustasoo Aikuisväestön palvelut Aikuisväestön palvelujen johtaja Vesa Toikka Aikuisväestön lautakunta Toiminnan kuvaus Aikuispalvelut tuottaa palveluita koko hyvinvointipal lveluiden kentässä. Palvelutt jakautuvat hyvinvointia edistäviin peruspalveluihin, varhaiseen tukeen sekä raskaampiin korjaaviin palveluihin. Palvelut on järjestetty asiakaslähtöisyys huomioiden niin, että ne vastaavatt tarpeeseen mahdollisimm man laaja alaisesti. Asioita koordinoidaann yhteisessä johtoryhmässä kulttuurin, vapaa ajan, aikuissosiaalipalvelujen, terveydenhuollon päälliköiden kesken. Tällä saavutetaan tehokkaampaa resurssin käyttöä. Asiakassegmentoinnilla pyritään kohdistamaan oikea aikaiset sekä laatuiset palvelut kuntalaisille. Oleelliset muutokset ja kehittämiskohteet suunnittelukaudella 2016 2018 Toimintatapojen kehittämisen painopiste on uusissa palvelukonsepteissa, jotkaa vastaavat paremmin kasvavaan asiakastarpeeseen. Digitalisoimisen myötä HTV tuleee vähenemään. Tavoitteeksi on myös asetettu monituottaja mallin vahvistaminen palvelusetelijärjestelmän kautta. Henkilöstön osallisuutta parannetaan suunnittelussa sekää toiminnan arvioinnissa. Oman toiminnan ja ostopalvelun suhdetta pyritään rakentamaan optimaalisekso si. Asiakastarpeen selvittämiseksi aloitamme palvelujen yhteissuunnittelun yhdessä kuntalaisten kanssa k Riskianalyysi Tuotannolliset riskin muodostaa osaavan henkilöstönn rekrytoinnissa onnistuminen. Erityisesti terveydenhuollon osalta riski on merkittävä. Henkilöstön sairaspoissaolot lisäävät riskin merkittävyyttä. Toisena tuotannollisena riskinä voidaan pitää vanhojen tilojen heikkoa kuntoa. Äkilliset vikatilat ovat myös potilasturvallisuuden kannalta tiedostettu. Toiminnallisten tavoitteiden ja resurssien kohtaaminen ei vastaa kasvavaa asiakastarvetta. Resurssia joudutaan keskittämään ja kohdentamaan uusiksi,, jotta selviämme meille asetetuista velvoitteista. Muutoksen tuoma epävarmuus sote kentässä vaikuttaa toimintaan. Toiminnalliset tavoitteet, mittarit ja tavoitetaso 2016 Asiakaslähtöinen toimintaa strategia- päämäärä strategiatavoite Asiakkaan kuuleminen Talousarvioo tavoite Kuntalaisten palvelutarjonnan parantaminen yhdessä yhteisöjen kanssaa Merkittävimmät riskitt Järjestöissä ei löydy toimijoita tai toiminta ei tavoita kuntalaisia Aktiivisuuden lisäämisen määrää Asiakasraatien kokoontumismäärät (kpl)
strategia- päämäärä Asiakaslähtöinen toimintaa strategiatavoite Ennaltaehkäisyyn panostaminenn Talousarvioo tavoite Asiakasohjauksen parantaminen, asiakas saa oikea aikaisen ja laatuisen palvelun Resurssien tarkoituksenmukainen käyttö Merkittävimmät riskitt Segmentointi ei tuota tarvittavaa lisäarvoa Avo ja peruspalvelujen käyttö lisääntyy/ Elinvoimainen kaupunki Talousarvioo tavoite Palvelusetelitoiminnan edistäminen Yrittäjyyden edistäminen päätöksenteossa, johtamisessa ja elinkeinotoimen organisoinnissa Merkittävimmät riskitt Alussa kustannukset lisääntyvät HTV vähenemä 10,00 Palvelusetelin ja ostopalveluiden osuus palveluista strategia- päämäärä strategia- päämäärä Laadukas ympäristö strategiatavoite strategiatavoite - Energiatehokas ja uusiutuviin energialähteisiin tukeutuva kaupunki Talousarvioo tavoite Tilojen vähentäminen ja uusiminen Merkittävimmät riskitt Tiloja ei saada vähennettyä Energiakulutus vähenee, % 0,05
Tasapainoinen talous strategia- päämäärä strategiatavoite Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Talousarvioo tavoite Henkilöstön työhyvinvointiaa parannetaann lisäämällä työyhteisön osallisuutta toiminnan arviointiin ja suunnitteluun Merkittävimmät riskitt Henkilöstö ja esimiehet eivät sitoudu TYHY kysely: vrt v. 2014 Kehityskeskustelujen kattavuuss (%) Sairauspoissaolot (kpv/hlö) Henkilöresurssit Henkilömäärä TP 2014 TSS 2017 TS 2018 Henkilötyövuosina 1146,83 1165,5 1159,7 1137,,1 1132,1 *) Henkilötyövuositieto otetaan henkilöstöosion määrällisen henkilöstösuunnitelman yhteensä riviltä. Suunnitelman ja toteuman ero! Suunnitelmaan on arvioitu myös henkilöstöosto ona tapahtuvaa avointen vakanssien htv, mutta sitä toteumana voida kuitenkaann seurata.
Toiminnan volyymi Aikuisten elämänhallinnan tukeminen Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet vuoden aikana TP 2014 TS 2017 TS 2018 3 937 3 600 3 700 3 700 3 700 Erityisryhmien palveluasumisen asiakkaat 31.12. 436 379 430 430 430 Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat vuoden aikana 362 390 500 500 500 Kaupungin työmarkkinatuen maksuosuuden määrittävien työttömien määrä 31.12. 1 450 1 350 1 350 1 350 Terveyden, yhteisöllisyyden ja kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen Terveyden, yhteisöllisyyden ja kulttuurisen hyvinvoinnin kävijämäärä yhteensä TP 2014 TS 2017 TS 2018 1 237 821 1 263 680 1 273 600 1 273 600 1273 600 Tapahtumien määrä yhteensä 1 208 1 000 1 000 1 000 1 000 Kehittämistyötä ko. palvelujen kanssa tekevien yhteisöjen määrä 58 40 40 40 40 RATAMO palvelut TP 2014 TS 2017 TS 2018 Päivystys, käynnit ja puhelut 53 719 49 000 53 000 53 000 53 000 (lääkäri ja hoitaja) Sosiaali ja kriisipäivystys, asiakastapaukset 2 668 2 000 3 000 3 000 3 000 Terveydenhuollon vastaanotto, käynnit yhteensä avopsykiatria suun terveydenhuolto perusterveydenhuolto poliklinikat, esh 277 491 27 267 78 211 122 027 49 986 281 000 30 000 80 000 120 000 51 000 283 000 28 000 80 000 125 000 50 000 283 000 28 000 80 000 125 000 50 000 283 000 28 000 80 000 125 000 50 000 Sairaalahoitopäivät ja hoitojaksot, oma terveyskeskussairaala erikoissairaanhoito 68 039 29 455 38 584 60 000 26 000 34 000 60 000 26 000 34 000 60 000 26 000 34 000 60 000 26 000 34 000
Henkilöstösuunnitelmaosio Henkilöstön nykytila Nykyinen henkilöstö lkm 1.6.2015 Arvioitu eläke /muu poistuma 6/2015 12/2015 2016 2017 2018 Poistuma yhteensä Nykyistä henkilöstöä käytettävissä suunnitelmakauden lopussa Vakinaiset esimiehet 57 3 5 2 4 14 43 muu henkilöstö 965 21 33 39 26 119 846 Yhteensä 1022 24 38 41 30 133 889 Määräaikaiset 189 Työllistetyt 11 Kaikki yhteensä 1222 Suunnittelukaudella toiminnassa tapahtuvien oleellisten muutosten ja kehittämiskohteiden vaikutukset henkilöstötarpeeseen ja rakenteeseen (Millaisia haasteita henkilöstösuunnitteluun kohdistuu?) Tulevaisuuden henkilöstösuunniteluun vaikuttavat Ratamossa: 1)Toiminta uudessa Ratamossa: toiminta ja henkilöstösuunnittelu Ratamoa varten tulisi käynnistää pikaisesti riittävä henkilöstömitoitus ja henkilöstörakenteen uudelleenarviointi huomioiden potilaiden hoitoisuus sekä uudet toimintamallit ja toimintaympäristö myös erikoislääkäreiden tarve huomioitava rekrytointi aloitettava ajoissa eläkkeelle jäännit lähivuosina tarvittaessa rekrytointi aloitettava ajoissa osaamisvaatimukset huomioiden uusien yksikkökombinaatioiden aiheuttamat henkilöstön osaamisen muutostarpeet ja niihin vastaamiseen valmistautuminen aloitettava ajoissa miten hoitotyön johtaminen tullaan tulevaisuudessa järjestämään tukipalveluiden organisointi ja johtaminen ja niiden vaikutukset henkilöstöön saman katon alla työskentelystä löytyvän synergiaedun hyödyntäminen 2) Liinauksien mukanaan tuomat vaikutukset henkilöstötarpeisiin ja toiminnan muutoksiin 3) Mitä sote ihan oikeasti tuo tullessaan? Terveyden edistämisen palveluissa painopiste muuttuu entistä enemmän asiakkaiden omaehtoisen terveyden ja liikkumisen edistämiseen ja aktivointiin. Uudenlaisia toimintatapoja kehitetään kuntalaisten aktivoimiseksi, esim. virtuaaliset liikunta ja terveyden edistämisen ryhmät ja sähköiset palvelut kuten some. Ohjausta ja neuvontaa kohdistetaan tunnistettuihin erityisiin kohderyhmiin. Sähköisten palvelujen ja some osaamisen kehittämiseksi tarvitaan 1 projektihenkilö sekä vuonna 2015 että 2016. Järjestöt tuottavat enenevässä määrin mm. ohjattua liikunta. Myös ostopalveluita tullaan lisäämään. Tämä asettaa haasteita johtamiselle ja palveluiden yhteensovittamiselle kun vakituisen henkilöstön rinnalla on muita palvelujen tuottajia. Työttömien ja työikäisten omaishoitajien lakisääteisten terveystarkastusten suorittamiseen on tällä hetkellä paineita lisätä resurssia. Hallituksen ohjelmaan sisältyy tavoite vahvistaa omaishoitoa sekä suunnata resursseja omaishoitoon (kuntien valtionosuutta on lisätty). Yhteiskunnallisten muutosten ennakoiminen on hankalaa; kuinka paljon resurssia tarvitaan esim. maahanmuuttajien terveystarkastuksiin ja palveluohjukseen tulevaisuudessa. Soteratkaisun vaikutukset terveyden edistämisen palveluihin eivät ole vielä selvillä. Muutoksiin varautumista kuitenkin tarvitaan. Muutokset tuovat aina epävarmuutta työyhteisössä ja edellyttävät työhyvinvoinnin edistämiseen panostamista. Yhteisöllisyyden edistäminen: Liikuntapaikkaosaaminen on säilytettävä, liikuntakoordinaattorin mahdollinen eläköityminen on korvattava uudella työntekijällä.
Kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen: Kirjastojen aukioloaikaa turvataan omatoimikirjastoja lisäämällä. Kirjastoissa tarvitaan edelleen palveluaikaa ja jatkuvaa kokoelmatyötä sekä järjestämistä. Kirjastonhoitajien työssä korostuu sisältöjen avaaminen asiakkaille tapahtumina ja verkossa. Kansalaisopisto on ikääntyvä työyhteisö, osaamista ja kokemusta häviää yksiköstä. Eläkkeelle jäävien tilalle tehdään ajanmukainen henkilöstösuunnitelma. Museoiden toiminta kaksinkertaistuu uuden näyttelytilan myötä, mutta henkilöstön määrä pysyy samana, mikä saattaa heijastua museoiden toimintaan. Museopedagogin puuttuminen työyhteisöstä heikentää museopalvelujen tunnettuutta ja saavutettavuutta. Henkilöstö ikääntyy, joten on tärkeää ajatella hiljaisen tiedon siirtämistä hyvissä ajoin. Aikuisten elämänhallinnan tukeminen: Määräaikaisista resursseista (kaksi kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja ryhmämuotoisessa palvelussa ja kaksi yrityskoordinaattoria) tulisi saada vakinaisia, jotta palvelun kehittäminen ja tuottaminen olisi suunnitelmallisempaa ja pitkäjänteisempää. Esitetään vuodelle 2016 määräaikaisina. Työvoiman palvelukeskuksen (TYP) johtajan virka muutetaan määräaikaiseksi siten kuin 1.1.2015 voimaan astuneessa TYP laissa on säännetty (3 vuotta kerrallaan). Arjen tuen esimiestyötä tarkastellaan kokonaisuudessaan ja tehdään tarvittavat muutosehdotukset. Tavoitteena esimiestyön keskittäminen ja asiantuntijuuden käytön mahdollistaminen päätöksenteossa. Sosiaali ja kriisipäivystysyksikkö siirretään toimintakyvyn palauttamisesta osaksi Arjen tuen sosiaalityön kiireellisen asioinnin palveluja. Siirron yhteydessä koko henkilöstöresurssin asiakaskohdentumista tarkastellaan tavoitteena noin kolmen henkilötyövuoden vähennys vuonna 2016. Toimeentulotuen käsittely siirtyy Kelalle 2017. Viisitoista etuuskäsittelijän virkaa lakkautetaan, kaksi virkaa jätetään sosiaalityöhön harkintaan perustuvan toimeentulotuen käsittelyä varten. Asumispalveluiden henkilöstörakenteen kehitystä määrittelevät pitkälle mahdollisuudet investointeihin omassa toiminnassa ja niitä tarvittaessa korvaavat palveluostot. Kaupungilla on asumisyksikköjä joissa toiminta ei voi jatkua enää pitkään rakennuksen huonokuntoisuuden vuoksi. Keskeiset osaamistarpeet suunnittelukaudella (Mikä osaaminen on kriittistä nyt ja tulevaisuudessa, millaista osaamista tarvitaan ja millä toimenpiteillä sitä lisätään) Lääkehoito, kivunhoito, saattohoito, kliininen perusosaaminen ja kirjaaminen/atk taidot tulisi olla hyvällä tasolla Akuuttihoidon koulutusta järjestetään sekä Kouvolan omana että ulkoisena koulutuksena Kuntouttava hoitotyö jatkuvaa koulutusta Asiakaslähtöisyys huomioitava: asiakkaiden /potilaiden kohtaaminen, omaisten kohtaaminen Työturvallisuuteen liittyvää koulutusta, esim. väkivaltatilanteiden hallinta. Tämän tyyppinen koulutus alkaa vuoden 2015 syksyllä, sitä tulisi jatkaa suunnitelmallisesti Esimiehille johtamisen vahvistamista ja muutoksen hallintaan liittyvää tietoutta. Talous ja henkilöstöjohtamista. Tiimityöskentelytaidot koulutusta yksikköjen hoitajille. Mikäli dialyysipotilaita hoidetaan tulevaisuudessa Kouvolassa tarvitaan suunnitelmallinen koulutuksen aloitus ajoissa Terveyden edistämisen uusien toimintamallien kehittämiseksi tarvitaan henkilöstön koulutusta: sähköiset palvelut, painopisteen siirtyminen asiantuntijaohjauksesta asiakkaan osallisuuden ja voimavarojen tukemiseen asiakas keskiössä ajattelun omaksumiseen. Henkilöstöä koulutetaan mm. hankkeiden puitteissa (Askel ja sähköistä liikettä hanke). Koulutusta monialaisissa verkostoissa toimimisesta toivotaan. Palvelujen tuottamistavoissa otetaan käyttöön mm. ostopalveluita ja järjestöyhteistyötä palveluiden tuottamisessa tiivistetään. Tämä edellyttää hankinta ja sopimusohjauksen ja osaamisen kehittämistä. Muutostilanteissa toimimiseen tarvitaan koulutusta sekä henkilöstön työhyvinvointia edistävää osaamista. Turvallisuuskoulutusta tarvitaan etenkin yksiköissä, joissa työskennellään pääasiassa yksin. Yhteisöllisyyden edistäminen: Liikuntapaikkojen hallinnointi. Kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen: Kirjastoon on palkattava neljä uutta esimiestä v. 2015 2016 eläköityvien tehtäviin: ohjaamaan ja kehittämään uudistuvia palveluja. Kirjastonkäyttöä muuttanee lähimmän kymmenen vuoden sisällä eniten digitalisoituminen ja sen vaikutukset asiakkaiden tiedonhakuun sekä kirjallisuuden, median, elokuvan ja musiikin käyttöön. Tähänastinen muutos on ollut hidasta. Kirjastonhoitajien ja virkailijoiden tehtävistä osa on muutettava mediatuottajiksi ja ohjaajiksi
Museon näyttelytoiminnan lisääntyessä uuden näyttelytilan avautuessa marraskuussa 2015 näyttelytoiminnan osaamisen varmistaminen on erityisen tärkeää tällä toimintakaudella. Näyttely ja kokoelmatoiminnan sekä teknisen ja hallinnollisen osaamisen säilyttäminen on kriittistä museoiden toiminnalle. Opettajuus ja pedagogia oltava ajantasaista. Opiston kehittämishankkeissa on viety eteenpäin digitaalista osaamista opetuksessa (ipad, verkkokurssit, monimuotokurssit) ja hallinnon työssä. Dialogisuus työssä ja vertaismentorointi ainealueilla sekä oman työn vaikuttavuuden arviointi ovat osa osaamisesta asiakkuuden ja työyhteisön hyvinvoinnin kehittämisessä Aikuisten elämänhallinnan tukeminen: Työllistämisen edistämisen eri toimenpiteiden osaaminen ja verkostomaisen työskentelyn ja johtamisen hallinta on kriittistä koko toiminnalle, koska toimijoita on kaupungin lisäksi runsaasti eri organisaatioissa. Talousarviovuodelle 2016 esitettävät uudet virat ja tehtävät (Palkkausmäärärahojen pitää sisältyä talousarvioon. Lisäksi laaditaan erillinen liitelomake uusista viroista ja tehtävistä.) Vastaavan sairaanhoitajan toimi palliatiiviselle poliklinikalle 1.1.2016. Terveydenhoitajan toimi työttömien ja työikäisten omaishoitajien terveystarkastuksia varten. Talousarvioon tarvitaan lisämääräraha palkkakustannuksia varten 35 000. Kuntien valtionosuuksia on lisätty vuodesta 2015 alkaen mm. omaishoitajien hyvinvointi ja terveystarkastusten kehittämistä varten. Työllistymisen edistämisen osalta esitettävät uudet virat (3 kpl) ovat nykyisten vakituisten työsuhteisten tehtävien muutoksia viroiksi, jotta kunnallisen viranhaltijalain mukaisten asiakaspäätösten tekeminen olisi mahdollista. Esitetyillä muutoksilla ei ole talousarviovaikutusta. Kehitysvammaisten laitoshoidon purkamiseen liittyen sekä kehitysvammaisten henkilöiden itsenäisen asumisen ja osallisuuden tukemiseen esitetään kahta uutta tointa. Ystävän Tuvan ohjaajan ja Vapaa ajan luotsin tehtävät on rahoitettu vuodesta 2012/2013 alkaen 2015 vuoden loppuun perusturvarahaston avustuksella ja avustusta ei ole enää mahdollisuus saada. Näitä toimia esitetään vakinaistettaviksi. Niissä tehty työ tukee omillaan asuvien kehitysvammaisten itsenäistä suoriutumista ja yhteiskunnallista osallisuutta. Aikuissosiaalityön pajatoiminnan sosiaaliohjaaja haastavimmassa asemassa olevien nuorten tukemiseksi yhteistyössä nuorten palvelujen kanssa. Poistuva osaaminen, jota ei korvata tai ei enää tarvita (lakkautettavat virat erilliseen liitteeseen) Ratamo: Sellaista ei ole. Uimaopettajat (2 htv) siirtyvät 1.8.2015 alkaen lasten ja nuorten palveluihin. 1 htv liikunnanohjauksesta korvataan ostopalveluilla 1.9.2015 alkaen. Yhteisöllisyyden edistäminen: Mahdollisesti yksi HTV tehtävien organisoinnista riippuen. Muut kehittämistoimenpiteet henkilöstöresurssien ja osaamisen varmistamiseksi (esim. rekrytointisuunnitelmat, sisäiset tehtäväjärjestelyt, uudelleensijoitukset, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen sekä työhyvinvointia edistävät toimenpiteet) Ensisijaista olisi saada selvyys Ratamokeskuksessa tapahtuvasta toiminnasta, jotta päästäisiin suunnittelemaan ja määrittämään riittävä henkilöstö ja osaamisentaso Koulutusmäärärahoin turvataan henkilöstön säännöllinen täydennys ja muu kouluttaminen Työkierto jatkuu ja laajenee suunniteltuna Henkilöstön osaamisen parempi hyödyntäminen Esimiestyön kehittäminen (koulutus, työnohjaus, aikaa esimiestyölle)
Työhyvinvoinnin toteuttamiseen tulee yksiköissä olla suunnitelmat. esim.tyhy päivät vuosittain. Suunnitelman tekoon osallistuu koko henkilöstö esimiehen johdolla. Työtyytyväisyyskyselyistä nousseisiin ongelmakohtiin tartutaan aidosti ja korjataan tilanteita. Tiimityötaidot, koska joudumme tekemään työtä Ratamossa uudella otteella Terveyden edistäminen: Mahdollisesti vapautuvien tehtävien rekrytoinnissa huomioidaan uusien toimintatapojen osaaminen. Yhteisöllisyyden edistäminen: Mahdollisesti vapautuvien tehtävien rekrytoinnissa otetaan huomioon työn organisointi eli esimerkiksi kulttuuritalojen sijoittuminen organisaatiossa sekä liikuntapaikkavarausten ja lipunmyynnin hoitotavat. Kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen: Kun kirjastossa rekrytoidaan uutta henkilöstöä eläkkeelle siirtyvien tilalle, osa tehtävänkuvista muutetaan ja tehtäviin haetaan uudenlaista osaamista. Museoassistentin tehtävä muutetaan amanuenssiksi, jotta saadaan työyhteisöön korkeakoulutettu museoalan ammattilainen täydentämään työyhteisöä ja lisäämään sen tehokkuutta. Opistossa käsityöneuvojan eläköityessä tilalle suunnitellaan esitettäväksi liikunnan ja tanssin opettajaa. Opistolla on yhdessä tehty suunnitelma ja sen seuranta työhyvinvoinnin tukemiseen. Määrällinen henkilöstösuunnitelma (htv brutto, huom. 1 htv = koko vuoden kokoaikatyössä oleva) Ma 0,4 htv korvaa yhden työntekijän työskentelyn osa aikaisena työsuojeluvaltuutettuna. 1 projektityöntekijä työskentelee sähköistä liikettä hankkeessa vuosina 2015 2016. 18,5 HTV lisääntyy 1 HTV:lla, kun muista töistä siirtyvä työntekijä vakinaistetaan lipunmyyntiin. 12/2015 (htv) 12/2016 (htv) 12/2017 (htv) 12/2018 (htv) Vakinaisia 990,9 1004,4 990,4 993,4 Määräaikaisia 153,6 134,3 125,7 117,7 joista vakinaisten sijaisia 142,4 127,4 5,40 113,4 Palkkatuella työllistettyjä 21 21 21 21 Yhteensä 1165,5 1159,7 1137,1 1132,1 Lisäselvitys muusta määräaikaisesta henkilöstöresurssista kuin sijaisista (esim. projektihenkilöstö, oppisopimussuhteiset jne.): Ryhmä ma aoh (toimistopalveluissa) oppisopimus työn vaihtajalla huom siv.palv.miehet kirjasto (4 projektihenkilöstö/opisto projektihenkilöstö/museo museon kassasijaistajat museon kesätyöntekijät oppisopimus 12/2015 (htv) 12/2016 (htv) 12/2017 (htv) 12/2018 (htv) 1 1 1 1 1 1 1 3 3 3 3 2 0,58 1 0,3 0,3 0,3 0.3 0,75 1 1 1
Talous Aikuisväestön palvelut Toimintatulot 21 700 21 600 21 600 23 118 Myyntitulot 5 010 5 038 5 038 4 649 Maksutulot 7 830 7 515 7 515 8 405 Tuet ja avustukset 5 755 6 828 6 828 6 872 Muut toimintatulot 3 104 2 219 2 219 3 191 Toimintamenot 249 864 243 751 243 751 244 924 Henkilöstömenot 63 449 66 872 66 872 64 102 Palvelujen ostot 132 180 120 975 120 841 123 658 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 10 665 10 839 10 859 10 212 Avustukset 23 472 24 854 24 854 26 473 Muut toimintamenot 20 098 20 211 20 325 20 478 Toimintakate -228 165-222 151-222 151-221 806 Poistot ja arvonalentumiset 960 970 970 1 225 Aikuisväestön lautakunta Toimintatulot 19 104 104 Myyntitulot 0 Tuet ja avustukset 90 90 Muut toimintatulot 19 14 14 Toimintamenot 3 080 4 991 4 991 3 618 Henkilöstömenot 661 1 171 1 171 523 Palvelujen ostot 2 385 3 772 3 772 3 031 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 18 18 17 Avustukset 4 Muut toimintamenot 26 30 30 46 Toimintakate -3 060-4 887-4 887-3 618 Poistot ja arvonalentumiset 17 170
Terveyden edistäminen Toimintatulot 197 105 105 97 Myyntitulot 120 75 75 62 Tuet ja avustukset 77 25 25 30 Muut toimintatulot 5 5 5 Toimintamenot 1 256 1 222 1 222 1 155 Henkilöstömenot 854 729 729 775 Palvelujen ostot 173 218 218 135 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 30 63 63 38 Muut toimintamenot 199 211 211 208 Toimintakate -1 059-1 117-1 117-1 058 Aikuisten elämänhallinnan tuk Toimintatulot 8 301 9 104 9 104 9 432 Myyntitulot 1 038 1 119 1 119 1 080 Maksutulot 952 818 818 932 Tuet ja avustukset 5 221 6 285 6 285 6 428 Muut toimintatulot 1 090 882 882 992 Toimintamenot 55 741 57 526 57 526 59 478 Henkilöstömenot 8 952 9 478 9 478 9 234 Palvelujen ostot 25 946 25 805 25 805 26 346 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 155 155 193 Avustukset 19 257 20 750 20 750 22 337 Muut toimintamenot 1 413 1 338 1 338 1 368 Toimintakate -47 440-48 422-48 422-50 046 Poistot ja arvonalentumiset 58 62 62 60 Yhteisöllisyyden edistäminen Toimintatulot 2 438 2 062 2 062 2 468 Myyntitulot 1 149 1 432 1 432 956 Tuet ja avustukset 134 143 143 132 Muut toimintatulot 1 156 487 487 1 380 Toimintamenot 16 873 18 080 18 080 18 265 Henkilöstömenot 1 937 1 517 1 517 1 471 Palvelujen ostot 3 499 5 026 5 026 4 552 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 113 266 266 262 Avustukset 1 041 932 932 875 Muut toimintamenot 10 284 10 339 10 339 11 106 Toimintakate -14 435-16 018-16 018-15 798 Poistot ja arvonalentumiset 473 475 475 470
Kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen Toimintatulot 1 092 992 992 974 Myyntitulot 47 43 43 95 Maksutulot 535 451 451 426 Tuet ja avustukset 275 285 285 256 Muut toimintatulot 235 215 215 198 Toimintamenot 12 817 13 066 13 066 13 151 Henkilöstömenot 5 154 5 326 5 326 5 417 Palvelujen ostot 1 358 1 306 1 286 1 345 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 835 926 946 871 Avustukset 3 171 3 172 3 172 3 181 Muut toimintamenot 2 299 2 336 2 336 2 336 Toimintakate -11 724-12 074-12 074-12 176 Poistot ja arvonalentumiset 10 40 40 40 Vastaanottopalvelut Toimintatulot 4 917 4 982 4 982 5 634 Myyntitulot 663 698 698 639 Maksutulot 3 630 3 672 3 672 4 356 Tuet ja avustukset 23 26 Muut toimintatulot 601 613 613 613 Toimintamenot 44 505 45 800 45 800 45 446 Henkilöstömenot 20 791 23 398 23 398 23 963 Palvelujen ostot 14 958 13 540 13 491 13 453 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 5 191 5 305 5 305 4 836 Avustukset 80 Muut toimintamenot 3 564 3 556 3 605 3 114 Toimintakate -39 587-40 817-40 817-39 812 Poistot ja arvonalentumiset 174 190 190 268 Päivystyspalvelut Toimintatulot 1 380 1 328 1 328 1 513 Myyntitulot 831 762 762 875 Maksutulot 549 566 566 638 Toimintamenot 13 208 12 288 12 288 12 493 Henkilöstömenot 4 620 4 279 4 279 4 266 Palvelujen ostot 7 744 7 217 7 217 7 400 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 570 528 528 543 Muut toimintamenot 273 265 265 285 Toimintakate -11 827-10 960-10 960-10 980 Poistot ja arvonalentumiset 12 14 14 17
Sairaalapalvelut Toimintatulot 3 354 2 922 2 922 3 001 Myyntitulot 1 160 909 909 943 Maksutulot 2 164 2 009 2 009 2 054 Tuet ja avustukset 26 Muut toimintatulot 4 4 4 4 Toimintamenot 101 392 90 778 90 778 91 318 Henkilöstömenot 20 460 20 974 20 974 18 453 Palvelujen ostot 75 142 64 091 64 026 67 397 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 749 3 578 3 578 3 453 Muut toimintamenot 2 041 2 136 2 201 2 015 Toimintakate -98 038-87 856-87 856-88 317 Poistot ja arvonalentumiset 217 189 189 200