Keuruun liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkaselvitys Matti ja Ari Aalto 2016
Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Menetelmät ja tulokset... 2 2.1 ELY:n rajaukset Keuruulla... 3 3. Lisääntymis- ja levähdyspaikat... 4 4. Liito-orava ja METSO-ohjelma... 5 5. Kirjallisuus... 6 Kansikuva: Liito-oravan papanoita Keuruun Jukojärven Ilvesjoella. Kuva: Matti Aalto. Karttapohjat: Maanmittauslaitos 5/2016. Sähköiset liitteet: Lisääntymis- ja levähdyspaikkarajaukset Shapefile-tiedostona.
1. Johdanto Liito-orava on tuoreimmassa uhanalaisuusluokituksessa määritelty silmälläpidettäväksi (Liukko ym. 2016). Se on myös EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) mukaisesti suojeltava laji, jota tavataan EU:n alueella vain Suomessa ja Virossa. Liito-oravan kannankehitys on suojelutoimista huolimatta edelleen nopeasti laskeva. Tuoreimman uhanalaisarvioinnin kymmenvuotisjaksolla kanta oli laskenut 22,7 % (Liukko ym. 2016), mutta siitä huolimatta uhanalaisuustasoa laskettiin vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Suuripuustoisia ja tiheitä kuusisekametsiä suosivana lajina liito-orava on kärsinyt metsätalouden aiheuttamasta metsien yksipuolistumisesta (Rassi ym. 2010). Lajia uhkaa myös metsien pirstoutuminen, sillä toimiakseen lajin reviiritason populaatiodynamiikka vaatii riittävän tiheän alueellisen liito-oravakannan ja riittävät kulkuyhteydet reviirien välillä. Liito-orava on hyvä metsäluonnon indikaattorilaji, joka kertoo metsärakenteen mahdollistavan myös monipuolisen muun vaativan metsälajiston säilymisen alueella (mm. Hurme ym. 2008). Lajin elinympäristö on useimmiten varttunutta kuusivaltaista sekametsää, joka on monesti ympäristöään rehevämpää. Tyypillisiä biotooppeja ovat mm. vesistöjen rannat, jyrkänteiden alusmetsät sekä lehtomaiset kankaat. Ravintopuina tärkeitä ovat lehtipuut, erityisesti haapa, koivut ja lepät. Pesä on usein suuren haavan kolossa. Pesimämetsältä laji edellyttää yleensä yli 10 metrin latvuskorkeutta, ainakin joitain suurempia puita sekä riittävää suojaisuutta. Kaikki edellä mainitut metsän ominaisuudet hyödyttävät myös useita muita metsälajeja. Liito-oravametsässä on lukuisia monimuotoisuudelle merkittäviä piirteitä. Keuruu, Lihjamo. Kuva: Ari Aalto. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiskieltoa on pyritty toteuttamaan luonnonsuojelulailla. ELY-keskusten rajausvelvollisuus poistettiin luonnonsuojelulaista 15.4.2016 alkaen. Käytetty lisääntymis- ja levähdyspaikan määritelmä on johtanut liito-oravan kannalta selvästi liian pieniin suojelurajauksiin (Mäkeläinen 2016, Santangeli ym. 2013). Rajausten keskikoko oli vain 0,36 hehtaaria (Jokinen 2012). Liitooravanaaraan vakituista asuinpaikkaa ei kuitenkaan ole havaittu alle 3,5 hehtaarin laajuisista erillisistä metsiköistä (Nironen & Lammi 2003). Lisäksi 150 metrin säteellä lisääntymis- ja levähdyspaikasta tehdyt avohakkuut vaikuttavat haitallisesti lisääntymis- ja levähdyspaikan laatuun (Jokinen 2012). Wistbackan ym. (2008) tutkimuksessa Pohjanmaalla puhtaisiin lehtimetsiin kytkeytyneen liito-oravareviirin vuotuinen asutusprosentti nousi 50:een, lajille sopivan metsikön pinta-alan noustessa noin neljään hehtaariin. Puolen hehtaarin metsiköissä vuotuinen asutusprosentti oli alle 10. 1
Neljä hehtaaria on myös Hanskin ym. (2001) esittämä liito-oravametsän vähimmäispinta-ala. Ympäristöönsä hyvin kytkeytyneillä kohteilla pienemmätkin metsiköt voivat olla vakituisesti asuttuja. Ekologisesti toimivan rajauskäytännön luominen on ensiarvoisen tärkeää tässä murrosvaiheessa, jossa mitään käytännön menetelmää lajin suojelemiseksi ei enää ole. Tässä hankkeessa selvitettiin liito-oravan esiintymistä Keuruulla inventoimalla tunnetut liito-oravakohteet sekä etsimällä potentiaalisista metsistä uusia kohteita. Hankkeen tausta-aineistona oli vapaaehtoisten luontoharrastajien vuosina 1988 2015 keräämä tieto lajin esiintymispaikoista. Kartoituksissa löydetyille lisääntymis- ja levähdyspaikoille määriteltiin tutkimustietoon perustuva rajaus, joka toimitettiin viranomaisten käyttöön. Hanketta tuki Suomen Luonnonsuojelun Säätiö myöntämällään apurahalla. 2. Menetelmät ja tulokset Hankkeen maastotyöt tehtiin liito-oravan löytämisen kannalta parhaaseen vuodenaikaan huhtitoukokuussa. Kartoitukset tehtiin lähes kokonaan Keuruulla. Inventoinneissa keskityttiin etsimään papanoita suurimpien kuusten, haapojen ja raitojen alta. Mikäli papanoita tai virtsajälkiä havaittiin, pyrittiin etsimään myös kolopuita. Kolopuuaineisto ei kuitenkaan ole kattava. Risupesät jätettiin merkitsemättä, sillä niiden paikka vaihtelee usein vuosittain. Yksittäiset papanat ja pienet papanaryhmät tulkittiin uroksen jätöksiksi ja selvästi suurilla papanakasoilla merkityt metsät naaraan asuttamiksi. Naaraan asuttamassa metsässä voi tietysti olla samaan aikaan myös uroksia, sillä naaras on territoriaalinen vain toisia aikuisia naaraita kohtaan. Jos tunnetulta liito-oravapaikalta ei löydetty merkkejä lajin läsnäolosta, laajennettiin inventointialuetta ilmakuvatarkastelun perusteella lajille kelvollisiin metsiin muutaman sadan metrin säteelle vanhasta havaintopaikasta. Uudet inventointikohteet valittiin niin ikään ilmakuva- ja karttatarkastelun sekä paikallistuntemuksen perusteella. Liito-oravan esiintyminen kyseisessä metsikössä selvitettiin mahdollisimman kattavasti eri puolilta kohdetta. Kaikkiaan erillisiä metsiköitä tutkittiin 132, joista uusia kohteita 37 ja entuudestaan tunnettuja 95. Entuudestaan tutuista kohteista noin 60 voidaan laskea olleen vakituisia liitooravakohteita. Lopuilla on havaittu liito-orava vähintään yhtenä vuonna ajanjaksolla 1988 2015. Tunnetuista paikoista 41 (43 %) oli edelleen asuttuja ja 23 (24 %) todettiin hakkuiden vuoksi selvästi tuhoutuneiksi eli nyt liito-oravalle kelpaamattomiksi. Uusista tutkituista metsistä liito-orava löytyi 11 alueelta (29 %), mutta naaras vain neljältä. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja määriteltiin 45 alueelle. Neljällä kohteella todettiin papanoiden vähäisestä määrästä ja elinympäristön laadusta johtuen, ettei lisääntymisja levähdyspaikkaa ole, vaan liito-orava käyttää metsää lähinnä satunnaiseen liikkumiseen. Lisäksi kokonaan luonnonsuojelualueille sijoittui kolme reviiriä, joille ei myöskään rajattu lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Kaikkiaan liito-oravan naarasreviireitä (pesimäreviireitä) löytyi Keuruun alueelta 24 kpl. Vaikka inventoinnit olivat laajat ja hyvin suunnitellut, kaikkia potentiaalisia metsiä ei kyetty inventoimaan. Liito-oravakannan kooksi Keuruulla voidaankin arvioida 40 50 naarasta. Keuruun maapinta-ala on noin 1260 km 2, joten esiintymistiheys on 3-4 naarasta/100 km 2. Populaation painopiste on selvästi Keurusselän itäpuolella, kuten myös Hanski (2006) toteaa. Keurusselän länsipuolelta löytyi 9 pesimäreviiriä, jotka keskittyivät Riihon Vääriskosken ympäristöön (3), yhteen metsään Lihjamossa (2) ja varuskunnan-pöyhölän seudulle (3). Hanskin (2006) liito-oravan Suomen kannanarviossa Keski-Suomessa lasketaan elävän 12200 naarasta. Vuodesta 2006 liito-oravakannan arvioidaan pienentyneen 22,7 % (Liukko ym. 2016), joten naaraita pitäisi Hanskin laskelman perusteella nykyään olla noin 9400. Keuruulla (7,5 % Keski-Suomen maapinta-alasta) olisi siis noin 700 naarasta. Kanta ei tokikaan jakaudu tasaisesti, pikemminkin päinvastoin. Keuruu edustaa kuitenkin lähes kymmenystä maakunnan maapinta-alasta, eikä Jämsää ja Jyväskylän kaupunkiseutua lukuun ottamatta Keski-Suomessa ole Keuruun alueeseen verrattuna erityisen merkittäviä keskittymiä (Hanski 2006). Näin suuri ero ei siten voine selittyä kannan jakautumisella. Virallisen inventointimenetelmän antamasta populaatiokoon yliarviosta ovat aiemmin huomauttaneet mm. Sulkava ym. (2008) sekä Mehtätalo (2016), joka arvioi virallisen kannanarvion olevan mahdollisesti jopa viisinkertainen todellisuuteen nähden. 2
2.1 ELY:n rajaukset Keuruulla Keski-Suomen ELY-keskus on vuosina 2005 2016 tehnyt Keuruulle yhteensä 43 luonnonsuojelulain 72a :n mukaista päätöstä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan määrittämisestä ja alueen metsänkäsittelystä. Tehdyt päätökset koskevat noin 34 eri liito-oravan reviiriä, joista jokainen on ollut paikallisten luontoharrastajien seurannassa jollain ajanjaksolla vuosina 1988 2015. Myös likipitäen kaikki päätökset pohjautuvat paikallisten harrastajien ELY-keskukselle toimittamiin havaintoihin. ELY-keskuksen maastokäynneistä liitooravan havaitsemisen kannalta hyvään aikaan (maalis-toukokuu) oli tehty 15 (35 %), soveltuvaan aikaan (kesä-heinäkuu) 6 (14 %) ja huonoon aikaan (elo-helmikuu) 22 (51 %). Muutamassa tapauksessa papanoita oli etsitty lumen alta harjan avulla. Päätöksistä 20:ssa määriteltiin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka. Rajauspäätökset koskivat noin 18 eri liito-oravareviiriä. Rajausten koko vaihteli välillä 0,05-3,10 ha keskiarvon ollessa 0,56 ha ja mediaanin 0,19 ha, mikä kuvastaa melko hyvin koko maan tilannetta (Jokinen 2012). Vuoden 2016 tarkastuksissa liito-oravan naarasreviiri löytyi kahdelta ja yksittäisiä papanoita yhdeksältä ELY:n lisääntymis- ja levähdyspaikkarajaukselta. Niistä 18 reviiristä, joille lisääntymis- ja levähdyspaikkarajauksia on tehty, naaras löytyi yhteensä neljältä reviiriltä. Erotus selittyy sillä, että reviirin ydinalue on joko alun perin ollut tai hakkuiden myötä siirtynyt viereiseen metsikköön. Liito-oravaa ei havaittu yhdeksällä paikalla eli 50 % rajatuista lisääntymis- ja levähdyspaikoista. Hävitetyiksi eli naapurimetsätkin huomioiden nykyisellään liito-oravareviiriksi kelpaamattomiksi todettiin 4 aluetta (22 %). Lisääntymis- ja levähdyspaikan rajaus Pohjoisjärven Mäensyrjässä on selvästi liian pieni. Kuva: Matti Aalto. Naaraan yhä asuttamien lisääntymis- ja levähdyspaikkarajausten päätösten mukaiset pinta-alat olivat 1,00 ha ja 0,56 ha. Molemmat alueet olivat kytkeytyneitä ympäristöönsä: Asunnan Myllylänkoskella hakkuut jätettiin tekemättä ja paikalle rajattu lisääntymis- ja levähdyspaikka on nykyisin osa 35 hehtaarin luonnonsuojelualuetta. Pohjoisjärven Ollilassa taas noin 0,6-0,7 hehtaarin säästörajaukselta on metsäinen yhteys sekä 200 metrin päässä olevaan joenvarsimetsään että hieman kauempana oleviin Keurusselän rantametsiin, joista molemmista löytyi runsaasti papanoita. Joitain rajauksia vertaillessa kävi ilmi myös biotoopin ja rajauksen välinen epäsuhta. Rakennepiirteiltään liito-oravalle heikompaa metsää oli saatettu rajata selvästi laajemmin kuin toisella kohteella sellaista metsää, jossa todella olisi ollut edellytykset pysyvällekin naarasreviirille. Tämä johtunee paitsi maastokäynnin ajoittumisesta, myös liito-oravan normaalista populaatioekologiasta. Hyväkin alue voi olla jonain vuonna tyhjänä ja toisaalta heikommassa metsässä voi yksittäisenä vuonna olla naarasreviiri. Tyhjien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen osuus, 50 %, on kuitenkin suhteettoman suuri ja viittaa selvästi rajauskäytännön epäonnistumiseen myös Keuruulla. 3
3. Lisääntymis- ja levähdyspaikat Lisääntymis- ja levähdyspaikkarajausten pohjana on paras käytettävissä oleva tutkimustieto liito-oravan elinympäristövaatimuksista. Maastossa alueet rajattiin papana- ja pesäpuulöytöjen sekä soveliaan biotoopin perusteella. Kiinteistörajoja ei huomioitu pihapiirejä lukuun ottamatta, koska liito-oravakaan ei niitä noudata. Rajausten koko vaihtelee välillä 0,20 6,94 ha keskimääräisen pinta-alan ollessa 2,36 ha ja mediaanin 2,11 ha (n=45). Yhdellä reviirillä voi olla useita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisäksi määriteltiin liito-oravan kulkuyhteystarpeet, joilla tulee säilyttää monilajinen korkea puusto. Erityisesti niillä tulee varmistaa ruokailupuina toimivien haapojen ja leppien sekä suojaavien kuusten säilyminen. Kulkuyhteydet sekä ruokailualueille että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen välillä voivat olla liito-oravan säilymisen kannalta aivan yhtä tärkeitä kuin itse lisääntymis- ja levähdyspaikka. Keuruulaisen liito-oravan elinpiiri oli usein repaleinen ja laji selvästi käytti ruokailu- ja lepopuinaan myös esimerkiksi pihapiirien puita. Piha-alueet jätettiin kuitenkin rajausten ulkopuolelle. Suureen osaan kohteista piirrettiin myös viivamaisia kulkuyhteyksiä, joista osa kuuluu kiinteästi liito-oravan elinpiiriin, mutta joita ei laskettu mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikan pinta-alaan. Tällaisia ovat esimerkiksi jokivarret, joissa on yhden puurivin levyinen lehtipuureunus sekä lehtipuustoiset kulkuyhteydet, jotka ovat lajille sopivia ruokailualueita. Tutkimusten suosittelemaa neljän hehtaarin laajuista liito-oravalle sopivaa yhtenäistä metsää oli ylipäätään enää harvassa paikassa, mikä selittänee myös lajin vähentymistä. Selviytyminen ja pesintöjen onnistuminen heikentyneessä ympäristössä on epävarmaa. Liito-oravan populaatio saattaakin olla Keuruulla ns. sukupuuttovelan tilanteessa liian pienten ja erillisten esiintymien vuoksi. Tehtyjen rajausten sisällä metsätaloutta ei käytännössä voi harjoittaa paikkaa hävittämättä tai heikentämättä. Joissain tapauksissa varovaiset poimintahakkuut voivat olla mahdollisia, kunhan niissä huomioidaan liito-oravan elinympäristövaatimukset eli kaikki risupesä-, kolo- ja lehtipuut sekä suurin osa kuusista säästetään. Useimmiten ainoa ratkaisu hävittämis- ja heikentämiskiellon toteutumiseksi on alueiden jääminen kokonaan voimaperäisen metsätalouden ulkopuolelle. Lisäksi rajausten lähiympäristön metsätaloustoimissa on huomioitava liito-oravan kulkuyhteydet sekä ruokailualueet. Esimerkki liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikoista, jotka nivoutuvat verkostoksi kulkuyhteyksien (punainen katkoviiva) avulla. Pohjoisjärvellä on yksi Keuruun merkittävimmistä liito-oravakeskittymistä. Vuonna 2016 kartan alueella eli 3-4 liitooravanaarasta. Kartan keskellä Mäntäntien varrella on ELY-keskuksen vuonna 2006 rajaama noin 0,6 hehtaarin laajuinen lisääntymis- ja levähdyspaikka. Rajaus oli edelleen liito-oravanaaraan käytössä todennäköisesti kytkeytyneisyyden ja alueen toimivan populaatiodynamiikan ansiosta. 4
4. Liito-orava ja METSO-ohjelma Liito-oravan suojelu voidaan käytännössä hoitaa esimerkiksi METSO-ohjelman keinoin ilman maanomistajalle aiheutuvaa taloudellista menetystä. Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen METSO-kelpoisuus arvioitiin uusia kriteereitä käyttäen (Syrjänen ym. 2016). Silmälläpidettävänä lajina liito-oravan elinvoimainen esiintymä sinällään riittää METSO-kelpoisuuden täyttymiseen. Tässä METSO-kelpoisella paikalla tarkoitetaan kuitenkin sellaista lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, jolla täyttyy myös vähintään yksi muu METSOvalintaperuste. Tällaisen pienialaisenkin liito-oravametsän tulisi aina kelvata METSO-kohteeksi. Rajatuista lisääntymis- ja levähdyspaikoista 70 % täyttää METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet sellaisenaan. Näiden 32 rajauksen yhteispinta-ala on 90 ha. Kelpaamattomat kohteet ovat lähinnä pihapiirien laitoja. Useilla kohteilla rajauksiin myös liittyy suoraan METSO-kelpoisia metsiä, jotka kuuluvat osittain liito-oravan elinpiiriin. Kaikkiaan METSO-kelpoinen rajaus on tehtävissä 80 % lisääntymis- ja levähdyspaikoista, ellei METSO-kohteen pinta-alalle määritellä alarajaa. Keuruun liito-oravametsät ovat useimmiten rehevähköjä järeäpuustoisia kuusikoita, joissa on runsas lehtipuusekoitus. Lahopuuta on toistaiseksi keskimäärin niukasti, mutta metsien rakenne on monipuolinen ja järeää lahopuuta kehittymässä nopeasti. Mahdollisine liittyvine osineen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu olisikin varsin merkittävää myös muun metsäluonnon näkökulmasta. Hajanaiset omistussuhteet voivat aiheuttaa haasteita lisääntymis- ja levähdyspaikkojen vapaaehtoisessa suojelussa. Lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat kuitenkin käytännössä joka tapauksessa tavanomaisen metsätalouden ulkopuolella, joten houkuttelevuus suojelukorvauksen vastaanottamiseen lienee keskimääräistä korkeampi. Viranomaisresurssia pitäisikin varata kohdennettuun METSO-markkinointiin ja ohjelman rahoitus turvata riittävällä tasolla. Purojen ja jokien varsien liito-oravakohteiden METSO-suojelu olisi täsmätoimi, jolla luonnon lisäksi edesautettaisiin sekä virkistyskäyttöä että vesiensuojelua. Keuruu, Vääriskoski ja Uusi-Huttula. Kuvat: Matti ja Ari Aalto. 5
5. Kirjallisuus Hanski I.K., Henttunen, H., Liukko, U-M., Meriluoto, M. ja Mäkelä M. 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen Ympäristö 459. Ympäristöministeriö. Hanski, I. K. 2006: Liito-oravan Pteromys volans Suomen kannan koon arviointi. Loppuraportti. Moniste. Ympäristöministeriö. 35 s. Hurme, E., Mönkkönen, M., Sippola, A-L., Ylinen, H. & Pentinsaari, M. 2008. Role of the Siberian flying squirrel as an umbrella species for biodiversity in northern boreal forests. Ecological Indicators. Volume 8, issue 3, May 2008: 246-255. Jokinen, M. 2012. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkarajausten vaikuttavuus lajin suojelukeinona. Suomen ympäristö 33. Suomen ympäristökeskus. Helsinki 2012. 91s. Liukko, U.-M., Henttonen, H., Hanski, I. K., Kauhala, K., Kojola, I., Kyheröinen, E.-M., Pitkänen, J. 2016. Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015 - The 2015 Red List of Finnish Mammal Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 34 s. Mehtätalo, L. 2016. Näin apulaisprofessori havainnollistaa kanta-arvion menetelmävirheen. YLE:n uutinen 4.3.2016. [www]. Saatavilla http://yle.fi/uutiset/nain_apulaisprofessori_havainnollistaa_kantaarvion_menetelmavirheen/8720424 [viitattu 26.4.2016] Mäkeläinen, S. 2016. Occurrence, habitat use and movements of the Flying Squirrel in human-modified forest landscapes. Finnish Museum of Natural History Luomus. Academic dissertation, Faculty of Biological and Environmental Sciences, University of Helsinki. Nironen, M. & Lammi, E. 2003: Liito-oravaselvitykset / ote julkaisusta Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi. Ympäristöopas 109/2003 (Ympäristöministeriön kirjeen YM/1/501/2005 liite 2) [pdf]. Saatavilla http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7b9b619120-f1dc-42a1-9237-8f2d36c093e9%7d/57381 [viitattu 19.4.2016] Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685s. Santangeli, A., Wistbacka, R., Hanski, I. K. & Laaksonen, T. 2013. Ineffective enforced legislation for nature conservation: A case study with Siberian flying squirrel and forestry in a boreal landscape. Biological Conservation 157 (2013): 237-244. Sulkava, R., Mäkelä, A., Kotiaho, J. S. & Mönkkönen, M. 2008. Difficulty of Getting Accurate and Precise Estimates of Population Size: The Case of the Siberian Flying Squirrel in Finland. Annales Zoologici Fennici 45(6): 521-526 Syrjänen, K., Hakalisto, S., Mikkola, J., Musta, I., Nissinen, M., Savolainen, R., Seppälä, J., Seppälä, M., Siitonen, J., Valkeapää, A. 2016. Monimuotoisuudelle arvokkaiden metsäympäristöjen tunnistaminen. METSOohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet 2016 2025. Ympäristöministeriön raportteja 17/2016 [pdf]. Saatavilla http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74890/ymra_17_2016.pdf?sequence=1 [viitattu 25.4.2016] Wistbacka, R., Tuovinen, T. & Lehtiö, H. Yhteenveto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liito-oravarajausten seurannasta 2007-2010. Luoto 11.5.2011. 6