Jukka Loukkola Neuropsykologian erikoispsykologi NeuroTeam Oy, Oulu
Toiminnanohjaus } Toiminnanohjaus on varsin laaja käsite. Sen otaksutaan muodostuvan korkeimpien psyykkisten toimintojen yhteistoiminnasta. } Toiminnanohjauksen tehtävä on auttaa meitä saavuttamaan asettamiamme tavoitteita. } Tähän päästään välitavoitteiden kautta, muokkaamalla tavoitetta tilanteiden ja resurssien mukaan. } (Kliininen neuropsykologia, 2015: Saunamäki & Vilkki) 3
Toiminnanohjauksen häiriöt } Ilmenevät tavallisesti etuotsalohkojen vaurioiden yhteydessä } Etuotsalohkojen toimintaa voi häiritä muutkin asiat kuin vaurio esimerkiksi väsymys } Toiminnanohjauksen häiriöt ilmenevät hajanaisena ja epätarkoituksenmukaisena käyttäytymisenä tilanteissa, joihin ei ole muodostunut vakiintuneita toimintamalleja. } Voi ilmetä myös häiriöitä käyttäytymisessä } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Saunamäki& Vilkki) 4
Muistijärjestelmä ajallisen keston perusteella luokiteltuna Ärsyke Sensorinen muisti Työmuisti Pitkäkestoinen muisti 5
Toiminnanohjaus työmuistin keskusyksikkönä } Työmuistin keskusyksikön avulla muodostetaan menneestä ja nykyisestä kokemuksesta käsitys tai tilannetietoisuus, jota käytetään tulevan suunniteluun } Keskusyksikkö kerää ja ylläpitää havainto- ja muistitietoa alajärjestelmiensä avulla. } Alajärjestelmiä ovat: fonologinen kehä, näönvaraisten tilasuhteiden lähimuisti ja episodinen taltio. } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Saunamäki & Vilkki) 6
H a v a i n n o t Aistivarasto suodatin tarkkaavaisuus Motivaatio Emootiot Työmuisti kertaaminen suodatin Pitkäkestoinen muisti Kolmivarastomalli Vollmer &Hoberg, 1994 7
Työmuisti Baddeleyn malli Visuo-spatial sketch pad Central executive Phonological loop Episodinen taltio 8
Työmuisti toiminnanohjauksessa Menneisyys----------Tämä hetki----------tulevaisuus 9
Toiminnanohjaus valvontajärjestelmänä } Tavoitteisiin pääsemien edellyttää tietoista suunnittelua, päätöksiä, virheiden korjausta, tekojen joustavaa valintaa ja suoritusjärjestystä. } Rutiininomaiset, automatisoituneet teot käynnistyvät helposti ja voivat johtaa ohi tavoitteen } Toiminnanohjauksen tehtävä säädellä toimintojen käynnistymisherkkyyttä tavoitteen mukaisesti } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Saunamäki & Vilkki) 10
Huumaavien aineiden vaikutus toiminnanohjaukseen 11
Toiminnanohjaus (executive functions) } Toiminnan ohjauksella tarkoitetaan sellaisia kognitiivisia prosesseja, jotka mahdollistavat toiminnan suunnittelun, kognitiivisen joustavuuden, itsesäätelyn ja toiminnan toteuttamisen. 12
Ongelmat monella tasolla } Käyttäytyminen Vaikeus toimia yleisten sääntöjen mukaan, muistaa annettuja/sovittuja ohjeita } Työskentely Työn aloittamisen vaikeus, tarkkaavuuden riittävä kohdentaminen tehtävään vaikeaa } Tunne elämä Tunteiden hallinnan vaikeus 13
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Aloitteellisuus - Tehtävän tai toiminnan aloittaminen } Ongelmia - Vaikea päästä alkuun 14
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Käyttäytymisen ehkäisy (inhibitio) - Kyky olla toimimatta impulssien johdattamana tai oman käyttäytymisen lopettaminen tilanteen niin vaatiessa Ongelmia - Toimii ajattelematta, vaikeuksia saada jarruja päälle käyttäytymisessään, toiminta häiriintyy helposti ulkoisista ärsykkeistä 15
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Vaihtaminen Kyky joustavasti ja tilanteen vaatimusten mukaisesti vaihtaa tilanteesta tai toimintatavasta toiseen. } Ongelmia Juuttuu toimintatapaan, vaikeuksia vaihtaa puheenaihetta, vaikeuksia siirtymätilanteissa. 16
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Suunnittelu Kyky ennakoida, asettaa päämääriä ja välitavoitteita } Ongelmia Toimii suunnittelematta, tehtävien aloittaminen jää liian myöhäiseksi 17
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Organisointikyky Kyky toimia ja tehdä tehtäviä järjestelmällisesti, kyky jäsentää tehtäviä ja tilanteita. } Ongelmia On hajanainen, epäjärjestelmällinen tehtäviä tehdessään, helposti ylikuormittuu laajojen tehtävien edessä. 18
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Itsetarkkailu Kyky arvioida omaa toimintansa suhteessa päämäärään. } Ongelmia Ei tarkista tehtäviään; ei osaa korjata virheitään; ei tiedosta omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta toisiin. 19
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Tunteiden säätely Kyky säädellä omia tunnereaktioitaan suhteessa tilanteen vaatimuksiin ja ärsykkeeseen } Ongelmia Hermostuu helposti, räjähtelee. Pienetkin ärsykkeet aiheuttavat suhteettoman suuren reaktion 20
Toiminnanohjauksen piiriin kuuluvia ohjaavia toimintoja } Työmuisti Kyky pitää tehtävän kannalta olennainen informaatio mielessä. } Ongelmia Tehdessään jotain unohtaa mitä on tekemässä, tekeminen hajoaa. 21
Itsesäätelyn kehittymisestä } Jokaiselle ihmiselle muodostuu yksilöllinen tapa hahmottaa ja organisoida maailmaa. } Tärkeää on miten hän käsittelee sisäistä informaatiota ja ulkoisia signaaleja. } Ympäristö ja geneettinen perimä vaikuttavat aivojen kehittymiseen. } Vuorovaikutus muovaa aivoja. Aivot sopeutuu kulloiseenkin vuorovaikutuskenttään. 22
Itsesäätelyn kehittymisestä } Vuorovaikutuksessa muiden kanssa kehittyy taito miten yksilö oppii hallitseman sisäisiä tilojaan ja sosiaalisia suhteitaan. } vuorovaikutus ja kehitys on katkeamaton ihmisen elinaikana } Tärkeää on oppia säätelemään mielihyvää ja mielipahaa eli tunteita. 23
Itsesäätelyn kehittymisestä } Aivot muovautuu selkeästi yli 20-vuotiaaksi asti. } Lapsen ja nuoren etuotsalohko ja sen säätelemän toiminnan ohjauksen taidot ovat vielä 15-vuotiaana usein sangen puutteelliset. } Ulkoinen tuki tärkeää hyvälle itsesäätelyn kehitykselle } Keskeistä hyvälle kehitykselle on itsesäätelyn muodostuminen. Tämä tarkoittaa kykyä hallita ja säädellä tunteita. 24
Päihdehäiriöt ja kognitiivinen toimintakyky } Päihteiden sekakäyttö voi näyttäytyä suhteellisen laajoina kognition puutoksina. } Vain yhden yhden päihteen väärinkäyttöön liittyvät kognitiiviset häiriöt ovat melko harvinaisia ja vaikeasti tulkittavia } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Rapeli) 25
Päihdehäiriöt ja kognitiivinen toimintakyky } Raitistumisen myötä päihteiden käyttöön liittyvät kognitiiviset puutokset voivat korjaantua erittäin hyvin, elleivät muut terveystekijät vaikuta kielteisesti asiaan } Yksilölliset erot kognitiivisten puutosten korjaantumisessa ovat kuitenkin suuria. } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Rapeli) 26
Päihdepotilaan toimintakyvyssä ilmenevät kognitiiviset häiriöt } 1. Lisääntynyt kognitiivisen toiminnan epävakaus Vetämättömyys Ponnettomuus Impulsiivinen koheltaminen Raittiinakin hajamielinen ja huonomuistinen Ongelmat peräisin pääosin vireyden ja tarkkaavuuden muutoksista (Kliininen neuropsykologia, 2015; Rapeli) 27
Päihdehäiriöt ja kognitiivinen toimintakyky } 2. Tavallista vääristyneemmät uskomukset syy-seuraussuhteista. Tavallista vähäisempi joustavuus korjata uskomuksia ja muistikuva. Impulsiivisuutta ja unohtelua. } 3. Kognitiivisen suoriutumisen puutokset, jotka primaarejä tai ovat seurausta päihteiden väärinkäytöstä. } Arjessa nämä kaikki kolme voivat näyttäytyä päällekkäin } (Kliininen neuropsykologia, 2015; Rapeli) 28