KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma sallistumis- ja vurvaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arviinnista. MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? Jnkerin ranta-alueiden maankäyttö suunnitellaan ranta-asemakaavalla, jlla n tarkitus sittaa ranta-alueille marantaisia lmarakennuspaikkja ja matkailualuetta. Kaava-alue sijittuu Kuhmn kunnan Jnkerin kylän läheisyyteen. Suunnittelualue sijaitsee Jnkerin järven ranta-alueella. Kaava-alueen sijainti ilmenee heisesta kuvasta. Kuva 1: Ranta-asemakaava-alueen sijainti MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN? Jnkerin aluetta kehitetään virkistys-, vapaa-ajanviett- ja matkailukhteena ihmisille, jtka etsivät lunnn rauhaa ja erämaisia lsuhteita. Alueen rakentaminen n tarkitus sittaa parhaiten rakentamiseen sveltuville paikille. Rakennuspaikkja sijitettaessa humiidaan alueen lunnnlt siten, että lunnnarviltaan ja maisemaltaan arvkkaimmat alueen jätetään rakentamisen ulkpulelle. Rakentamisen ulkpulelle jäävät alueet n tarkitus sittaa pääsin maa- ja metsätalusalueeksi.
2 HANKETTA OHJAAVAT TAVOITTEET JA SUUNNITELMAT Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet Alueen maankäytön suunnittelua kskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet (VAT). Ne kskevat mm. timivaa aluerakennetta, eheytyvää yhdyskuntarakennetta, elinympäristön laatua, kulttuuri- ja lunnnperintöä sekä timivia yhteysverkstja. Suunnittelualuetta kskevat seuraavat alueidenkäyttötavitteet: Timiva aluerakenne: Alueidenkäytöllä edistetään kaupunkien ja maaseudun vurvaikutusta sekä kyläverkstn kehittämistä. Erityisesti harvaan asutulla maaseudulla ja taantuvilla alueilla kiinnitetään alueidenkäytössä humita j lemassa levien rakenteiden hyödyntämiseen sekä elinkeintiminnan ja muun timintaphjan mnipulistamiseen. Alueidenkäytössä tetaan humin haja-asutukseen ja yksittäistimintihin perustuvat elinkeint sekä maaseudun tarve saada uusia pysyviä asukkaita. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Alueidenkäytön suunnittelussa n maaseudun asutusta sekä matkailuja muita vapaaajan timintja suunnattava tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverksta sekä infrastruktuuria. Alueidenkäytön suunnittelussa n edistettävä lemassa levan rakennuskannan hyödyntämistä sekä lutava edellytykset hyvälle taajamakuvalle. Taajamia kehitettäessä n hulehdittava siitä, että viheralueista mudstuu yhtenäisiä kknaisuuksia. Kulttuuri- ja lunnnperintö, virkistyskäyttö ja lunnnvarat Alueidenkäytöllä edistetään elllisen ja elttman lunnn kannalta arvkkaiden ja herkkien alueiden mnimutisuuden säilymistä. Eklgisten yhteyksien säilymistä sujelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvkkaiden lunnnalueiden välillä edistetään. Alueidenkäytöllä edistetään lunnn virkistyskäyttöä sekä lunt- ja kulttuurimatkailua parantamalla mninaiskäytön edellytyksiä. Sujelualueverkstn ja arvkkaiden maisema-alueiden eklgisesti kestävää hyödyntämistä edistetään virkistyskäytössä, matkailun tukialueina sekä niiden lähialueiden matkailun kehittämisessä sujelutavitteita vaarantamatta. Alueidenkäytön suunnittelussa n tettava humin eklgisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset lunnnalueet. Alueidenkäyttöä n hjattava siten, ettei näitä aluekknaisuuksia tarpeettmasti pirstta. Alueidenkäytön suunnittelussa matkailualueita tulee eheyttää ja sittaa matkailun kehittämiselle riittävät alueet. Alueidenkäytön suunnittelussa rantaan tukeutuva lmaasutus n suunniteltava siten, että turvataan luntarviltaan arvkkaiden rantaalueiden säilyminen sekä lma-asumisen viihtyisyys. Timivat yhteysverkstt ja energiahult Tarvittaviin liikenneyhteyksiin varaudutaan kehittämällä ensisijaisesti lemassa levia pääliikenneyhteyksiä ja verkstja.
3 Maakuntakaava Maakuntakaava n vahvistettu valtineuvstssa 29.4.2009. Maakuntakaavassa Jnkerin tulevalle ranta-asemakaavan suunnittelualueelle n sitettu kaksi muinaismuistkhdetta Stlbvan rauhan rajakivi ja tervahauta. Lisäksi suunnittelualueen eteläsan läpi n esitetty mttrikelkkareitti. Meneillään leva 1. Vaihemaakuntakaavan laatiminen ei kskettele Jnkerin aluetta. Kuva 2: Ote maakuntakaavasta Yleiskaava Suunnittelualueella ei le vimassa eikä suunnitteilla yleiskaavaa. Yleissuunnitelma Alueelle n laadittu keväällä 2011 yleissuunnitelma. MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Odtettavissa levien vaikutusten esiintyminen ja arviinti tapahtuu asiantuntijiden, viranmaisten, maanmistajien, asukkaiden ja suunnittelijiden kanssa yhteystyössä ja vurvaikutuksessa. Lähtökhtana vat aiemmat suunnitelmat ja selvitykset, kartat, ilmakuvat sekä paikan päällä tehdyt luntselvitykset ja inventinnit. Vaikutusten arviinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavitteisiin. Ranta-asemakaavitusta varten laaditaan seuraavat selvitykset: lunt- ja maisemaselvitys muinaismuistinventinti mititusselvitys
4 MITÄ VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Alueelle sitettavalla rakentamisella n mnenlaisia vaikutuksia ihmisiin, ympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen. Arviinti khde Yhdyskuntarakenne Ympäristö Ihmiset Näkökhta - alueen asema ja liittyminen yhdysrakenteeseen - levien rakenteiden hyödyntäminen - tekninen hult - palvelut ja asuminen - virkistys - taludelliset vaikutukset - kasvillisuus - eläimistö - maisemakuva - vesistö - erityispiirteet ja khteet - elinlt ja viihtyisyys KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT? Osallisia vat alueen maanmistajat ja asukkaat sekä muut, jiden lihin kaava saattaa humattavasti vaikuttaa. Osallisia vat myös viranmaiset ja yhteisöt, jiden timialaa kaavitus käsittelee. Viranmaiset: Kainuun ELY-keskus POPELY (liikenne) Kainuun liitt Kainuun muse Kainuun Liitt Rajavartilaits Kaupungin hallintkunnat: Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen timiala Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuust Muut yhteisöt: Kalastuskunta/sakaskunta Kyläyhdistys Sähköyhtiö Kainuun lunnnsujelupiiri Lentuaseura/Kuhmn lunnnsujeluyhdistys KUKA VALMISTELEE? Suunnittelutyö tehdään FCG Finnish Cnsulting Grup Oy:n Oulun timistssa. Prjektipäällikkönä n DI Pekka Mäkiniemi. Kuhmn kaupungin pulesta suunnittelua hjaa Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen timiala.
MITEN JA MILLOIN VOI ASALLISTUA? MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTETAAN? SUUNNIT- TELUVAIHEET 08-09 2011 1. Laatimisprsessin käynnistäminen TYÖSTÄMINEN KÄSITTELY OSALLISTUMINEN TIEDOTTAMINEN Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS), perusselvitykset ja lähtötiedt sekä yleiset tavitteet Alitusneuvttelu 5 02-05/2012 2. Lunnsvaihe Lunnksen laadinta ja vaikutusten arviinti Lunnksen asettaminen nähtäville - Viranhaltijakäsittely - Viranmaistyöneuvttelu - Lunns ja OAS nähtävillä - Osallistumis- ja arviintisuunnitelman riittävyyden arviinti. - Mielipiteen esittäminen kirjallisesti - lausunnt - Yleisötilaisuus Nähtäville asettamisesta ja ikeudesta mielipiteiden esittämiseen ilmitetaan kuten kunnalliset ilmitukset julkaistaan. 05-08/2012 3. Ehdtusvaihe Kaavalunnksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntjen jälkeen työstetään kaavaehdtus - Viranmaisneuvttelu tarvittaessa - KH hyväksyy lunnksen vastineet ja ehdtuksen - Ehdtus nähtävillä - Lausunnt - Mahdlliset muistutukset kirjallisesti. Ilmitetaan samin kuin lunnsvaiheessa SYKSY 2012 4. Hyväksymisvaihe Muistutukset ja lausunnt tutkitaan. Kaavaehdtusta krjataan tarvittaessa - Viranmaisneuvttelu - Kaavan hyväksyminen (KH ja KV) Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta vi valittaa Oulun hallint-ikeuteen Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kunnan virallisessa tiedtuslehdessä. MISTÄ SAA TIETOA? Kuhmn kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen timiala Maanmittausinsinööri Mika Hakkarainen Kainuuntie 82 Puh. 044 725 5258 88901 KUHMO email: mika.hakkarainen@kuhm.fi FCG Finnish Cnsulting Grup Oy Pekka Mäkiniemi, DI Oulun aluetimist Puh. 010 409 6463 Hallituskatu 13-17 D, 7 krs email: pekka.makiniemi@fcg.fi 90100 OULU FCG Finnish Cnsulting Grup Oy Jaakk Isherranen, arkkitehti-safa Oulun aluetimist Puh. 010 409 6231 Hallituskatu 13-17 D, 7 krs email: jaakk.isherranen@fcg.fi 90100 OULU Trnatr Oy Maankäyttöesimies Napinkuja 3 C Heikki Leppänen 55100 IMATRA Puh. 010 563 0115 email: heikki.leppanen@trnatr.fi