OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
|
|
|
- Akseli Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallisilla on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL 64 ). MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? Tilojen omistaja haluaa suunnitella tilojensa ranta-alueiden maankäytön rantaasemakaavalla, jolla on tarkoitus osoittaa tilojen ranta-alueille omarantaisia lomarakennuspaikkoja. Kaava-alue sijoittuu Juuan kunnan Juuan ja Petrovaaran kyliin. Suunnittelualueen merkittävimmät vesistöt ovat Kalliojärvi, Polvijärvi, Juuanjärvi, Metsä- Vaikko, Kalaton ja Syvälampi. Ranta-asemakaava käsittää osan Markkula, Riihilahti, Mökönniemi ja Lähtelä tiloista. Kaava-alueen sijainti ilmenee oheisesta kuvasta. Suunnittelualueelta ei ole myyty rakennuspaikkoja. Kuva 1: Ranta-asemakaava-alueen sijainti
2 2 MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN? Ranta-asemakaavalla tullaan osoittamaan tilojen ranta-alueille omarantaisia lomarakennuspaikkoja parhaiten rakentamiseen soveltuville paikoille ja keskittämään rakentaminen isompien järvien ranta-alueille. Rakennuspaikkoja sijoitettaessa huomioidaan alueen luonnonolot siten, että luonnonarvoiltaan ja maisemaltaan arvokkaimmat alueen jätetään rakentamisen ulkopuolelle. Suunnittelualueella on rantaviivaa n. 21 km. Raketamisen ulkopuolelle jäävät alueet on tarkoitus osoittaa maa- ja metsätalousalueeksi. HANKETTA OHJAAVAT SUUNNITELMAT Maakuntakaava Maakuntakaava Pohjois-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 1. vaiheen Valtio-neuvosto vahvisti kaavan Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan 2. vaiheen ja ympäristöministeriö vahvisti sen Maakuntavaltuusto hyväksyi maakunta-kaavan 3. vaiheen kokouksessaan Maakuntahallitus saattoi sen Ympäristöministeriön vahvistettavaksi Maakuntahallitus hyväksyi 4. vaiheen osallistumis- ja arviointisuunnitelman kokouksessaan Maakuntakaavan 1. vaiheessa ranta-asemakaava-alueella Vepsäjoen alueella on pohjavesialuevaraus (pv). Polvijärven, Kalattoman ja Syvälammen alueella on Natura-alueet ja luonnonsuojelualueet SL. Ote Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 1. vaiheesta. Maakuntakaavan 2. vaiheessa alueelle ei kohdistu aluevarauksia. Maakuntakaavan 3. vaiheessa kaava-alueelle kohdistuu Kalaton järven lounaispuolelle ja Polvijärven eteläpuolelle arvokkaat kallioalueet (ge-2)
3 3 Ote Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaiheesta Yleiskaava Suunnittelualueella ei ole voimassa eikä suunnitteilla yleiskaavaa. MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Odotettavissa olevien vaikutusten esiintyminen ja arviointi tapahtuu asiantuntijoiden, viranomaisten, maanomistajien, asukkaiden ja suunnittelijoiden kanssa yhteystyössä ja vuorovaikutuksessa. Lähtökohtana ovat aiemmat suunnitelmat ja selvitykset, kartat, ilmakuvat sekä paikan päällä tehdyt luontoselvitykset ja inventoinnit. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavoitteisiin. MITÄ VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Alueelle osoitettavalla rakentamisella on monenlaisia vaikutuksia ihmisiin, ympäristöön, kuntarakenteeseen ja liikenteeseen. Arviointi kohde Yhdyskuntarakenne Ympäristö Näkökohta - alueen asema ja liittyminen kuntarakenteeseen - olevien rakenteiden hyödyntäminen - tekninen huolto, jätevesi - palvelut ja asuminen - virkistys - kasvillisuus - eläimistö - maisemakuva - vesistö - erityispiirteet ja kohteet
4 Ihmiset - elinolot ja viihtyisyys 4 KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT? Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Maanomistajat, asukkaat: o ympäristön asukkaat o alueen maanomistajat Viranomaiset: o Pohjois-Karjalan ELY-keskus o Pohjois-Savon ELY-keskus o Pohjois-Karjalan maakuntaliitto o Museovirasto Kunnan hallintokunnat: o tekninen lautakunta o ympäristölautakunta Muut yhteisöt: o Kalastusalue/osakaskunta o Sähköyhtiö (PKS) KUKA VALMISTELEE? Suunnittelutyö tehdään FCG Finnish Consulting Group Oy:n Kuopion toimistossa. Projektipäällikkönä on DI Timo Leskinen. Suunnitteluun osallistuu lisäksi FM Minna Eskelinen. Juuan kunnan puolesta suunnittelua ohjaa tekniset palvelut. MITEN JA MILLOIN VOI ASALLISTUA? MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTETAAN? SUUNNIT- TELUVAIHEET KESÄ VUOSI Laatimisprosessin käynnistäminen TYÖSTÄMINEN KÄSITTELY OSALLISTUMI- NEN Osallistumis- ja Aloitusneuvottelu arviointisuunnitelma, perusselvitykset ja lähtötiedot sekä yleiset tavoitteet TIEDOTTAMINEN Alkuvuosi 2. Luonnosvaihe Luonnoksen laadinta ja vaikutusten arviointi Luonnoksen asettaminen nähtäville - Viranhaltijakäsittely Työneuvottelu - Luonnos ja OAS nähtävillä - Osallistumisja arviointisuunnitelman riittävyyden arviointi. - Mielipiteen esittäminen kirjallisesti - lausunnot - Yleisötilaisuus Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta mielipiteiden esittämiseen ilmoitetaan kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan.
5 5 Kesä-syksy 3. Ehdotusvaihe LOPPUVUOSI 4. Hyväksymisvaihe Muistutukset ja lausunnot tutkitaan. Kaavaehdotusta korjataan tarvittaessa - KH hyväksyy luonnoksen vastineet ja ehdotuksen Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus Viranomaisneuvottelu tarvittaessa Kaavan hyväksyminen (KH ja KV) - Ehdotus nähtävillä - Lausunnot - Mahdolliset muistutukset kirjallisesti. Ilmoitetaan samoin kuin luonnosvaiheessa Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa Kuopion hallintooikeuteen Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kunnan virallisessa tiedotuslehdessä. Ranta-asemakaavan vaiheista ja niihin liittyvistä tilaisuuksista kuulutetaan Juuan kunnan virallisessa ilmoituslehdessä. MISTÄ SAA TIETOA? Juuan kunta Tekniset palvelut Tekninen johtaja Ari Jaaranen Poikolantie 1, Puh Juuka [email protected] FCG Finnish Consulting Group Oy Kuopion aluetoimisto Timo Leskinen, DI PL 1199 (Microkatu 1) Puh KUOPIO [email protected] UPM-Kymmene Oyj Maankäyttöpäällikkö PL 32 Juha Rissanen Valkeakoski Puh [email protected]
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG SUUNNITELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (8) 17.12.2013 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan muutos KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163
FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ
TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja
Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012
OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Hossan rantaosayleiskaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKEAJÄRVI JA VALKEALAMPI RANTA- ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ
KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKEAJÄRVI JA VALKEALAMPI RANTA- ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee
Lammasjärven alueen ranta-asemakaava ja Tuhkaniemen ranta-asemakaavan muutos
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A UPM-Kymmene Oyj Kuhmon kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 110892-P18495 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LIEKSAN KAUPUNKI, KOLI PURNULAHDEN OSITTAINEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI Asemakaava biojalostamoa varten ja teollisuusalueen asemakaavan muutos OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.6.2014 4.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
JAAMANKANKAAN RANTA-ASEMAKAAVA
KONTIOLAHDEN KUNTA 1 JAAMANKANKAAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 27.9.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELI 305 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS SAVON VOIMAN VARALÄMPÖVOIMALA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 14.3.2016 2.5.2016
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA LOSSINPELLON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 8.8.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki VARKAUDEN KAUPUNKI JOUTENVESI-ÄIMISVESI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 7.1.2019 Pihlajaveden osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän
tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY OAS 1 (6) KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava
Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93
1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE
FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) 5.10.2016 Juottorannan asemakaava ja asemakaavan muutos LEPPÄVIRRAN KUNTA JUOTTORANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.8.2015
Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE
FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN LAMPIEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.6.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LASTUVIRRAN JA UPM:n PIENTEN VESISTÖJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiän kaupunki 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI LASTUVIRRAN JA UPM:n PIENTEN VESISTÖJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Ranta-asemakaava koskee osaa UPM-Kymmene Oyj:n omistamia
