OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
|
|
- Satu Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 /LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? Juankosken kirkonkylän alueille on tarkoitus laatia asemakaavan muutos. Suunnittelualueiden sijainnit selviävät oheisesta kuvasta (kuva 1). Kuva 1: Suunnittelualueet ovat merkittynä punaisella soikioviivalla.
2 OAS 2 (11) MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN JA MITÄ SELVITETÄÄN? Asemakaavan muutoksien tavoitteena: - tehdä Koulukeskuksen urheilualueelle (A) ja Laurintien alueelle (B) tarvittavia muutoksia olevan tilanteen perusteella. - Puhdistamontien alueella (C) on: o vastata kortteli 337 laajenemistarpeisiin o turvata toimivampi tieyhteys korttelille 334 tontille 3 o mahdollistetaan lämpölaitoksen toteutuminen alueelle - Asematien alueella (D) todetaan olemassa oleva tilanne ja mahdollistetaan kylmä polttoainejakelupiste o LYT-alue muutetaan katualueeksi o tonttijakoa muutetaan olemassa olevaan tilanteeseen sopivaksi - jälkiperäistetään, ajantasaistetaan nykyinen asemakaava Viemannintien teollisuusalueella (E) toteutetun tilanteen mukaisesti: o kaavatie rakennetun tien mukaisesti o läjitysalue rakennusalueen ulkopuolelle/rakentaminen alueella supistetaan o tutkia rakennuspaikkojen rajauksia ja yhdistämisiä sekä osoittaa tarvittavat ajoyhteydet/kadut o siirtää asemakaava uudelle pohjakartalle. - SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Toimiva aluerakenne - Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu - Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö- ja luonnonvarat - Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Maakuntakaava Alueella on voimassa Pohjois-Savon maakuntakaava. Ympäristöministeriö on vahvistanut kaavan Pohjois-Savon maakuntakaavassa asemakaavamuutosalue on A1 001 Taajamatoimintojen alue (kuva 2).
3 OAS 3 (11) Kuva 2: Ote Pohjois-Savon maakuntakaavasta. Suunnittelualueille kohdistuvat seuraavat merkinnät: Yleiskaava Juankosken kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustaajaman osayleiskaavan Koulukeskuksen urheilualueelle (A) on yleiskaavassa osoitettu AP-, EN-, VU- ja VL-alueet, Laurintien muutosalue (B) on yleiskaavassa AP-aluetta, Puhdistamontien alueelle (C) on yleiskaavassa osoitettu TY- ja VL-alueet, ja Asematien alue (D) on yleiskaavassa T-aluetta (kuva 3). Viemannintien suunnittelualue (E) on yleiskaavassa osoitettu T-alueeksi ja VL-alueeksi (kuva 4).
4 OAS 4 (11) Kuva 3: Ote osayleiskaavasta ja suunnittelualueiden rajaus (alueet A, B, C ja D) punaisella katkoviivalla.
5 OAS 5 (11) Kuva 4: Viemannintien teollisuusalue (E). Ote osayleiskaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla. Asemakaavat Laurintien alue (B) on voimassa olevassa asemakaavassa AO- ja katu aluetta (kuva 5). Puhdistamontien alue (C) on voimassa olevassa asemakaavassa TT, TT-1- ja katualuetta (kuva 6). Koulukeskuksen urheilualue (A) on voimassa olevassa asemakaavassa VU- ja ET-1-aluetta. (kuva 7). Asematien alue (D) on voimassa olevassa asemakaavassa T- ja LYT- aluetta (kuva 8). Viemannintien teollisuusalue (E) on voimassa olevassa asemakaavassa T-2, T-3, T-4, EV- ja katualuetta (kuva 9).
6 OAS 6 (11) Kuva 5: Laurintien alue. Ote asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla. Kuva 6: Puhdistamontien alue. Ote asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla.
7 OAS 7 (11) Kuva 7: Koulukeskuksen urheilualue. Ote asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla. Kuva 8: Asematien alue. Ote asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla.
8 OAS 8 (11) Kuva 9: Viemannintien teollisuusalue. Ote asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus punaisella katkoviivalla.
9 OAS 9 (11) Viemannin teollisuusalueelle on tehty rakennettavuustutkimus Oheisessa kuvassa 2 on pohjatutkimuksen maaperäkartta. Kuva 2: Viemannin alueen pohjatutkimuksen maaperäkartta.
10 OAS 10 (11) MITÄ ja MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN Arviointikohde Yhdyskuntarakenne Ympäristö Ihmiset Näkökohta - alueen asema ja liittyminen kuntarakenteeseen - olevien rakenteiden hyödyntäminen - tekninen huolto - liikenne ja liikkuminen - palvelut ja asuminen - virkistys - maanomistus - kasvillisuus - eläimistö - maisemakuva - vesistö - rakennettu ympäristö - melu ja päästöt - erityispiirteet ja kohteet - elinolot ja viihtyisyys - virkistysreitit KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT? Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Maanomistajat, asukkaat Viranomaiset Kunnan hallintokunnat Muut yhteisöt - asukkaat - yritykset ja yrittäjät - maanomistajat - Pohjois-Savon ELY-keskus, Liikenne ja infrastruktuurija ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Pohjois-Savon liitto - Kuopion kulttuurihistoriallinen museo - Tekninen lautakunta - Ympäristölautakunta - Savon Voima Oyj
11 OAS 11 (11) MITEN JA MILLOIN VOI OSALLISTUA? MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTETAAN? SUUNNITTELUVAIHEET TYÖSTÄMINEN KÄSITTELY OSALLISTUMINEN TIEDOTTAMINEN Syksy Laatimisprosessin käynnistäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitel ma Aloitus- ja viranomaisneuv ottelu Kaavoituksen aloittamisesta tiedottaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitel man (OAS) riittävyyden arviointi. OAS nähtäville valmisteluaineisto n kanssa Vuodenvaihde 2012 / Luonnosvaihe Kevät Ehdotusvaihe Kesä Hyväksymisvaihe Luonnoksen laadinta ja vaikutusten arviointi Luonnoksen asettaminen nähtäville Kaavaluonnokse sta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus Muistutukset ja lausunnot tutkitaan. Kaavaehdotusta korjataan tarvittaessa Ohjausryhmä > kunnanhallitus asettaa nähtäville Viranomaisneuvottelu Ohjausryhmä > kunnanhallitus asettaa nähtäville Viranomaisneuvottelu Kaavan hyväksyminen kunnanhallitus > kunnanvaltuusto Kaavaluonnos nähtäville Lausunnot Yleisötilaisuus Mahdollisuus muutosesitysten jättämiseen Ehdotus nähtäville Lausunnot Mahdollisuus muistutusten jättämiseen Kaavan hyväksymispäätö ksen laillisuudesta voi valittaa Kuopion hallintooikeuteen Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kunnallisten ilmoitusten tapaan. Kunnan kotisivut? Ilmoitetaan samoin kuin luonnosvaiheessa Kunnan kotisivut? Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan virallisesti. KUKA VALMISTELEE? Kaavoitustyötä kunnassa ohjaa ja seuraa kunnan kehittämisryhmä, joka toimii myös kaavatoimikuntana. Juankosken kaupungissa kaavoitustyöhön liittyvistä käytännön asioista vastaa tekninen johtaja Ari Räsänen. Käytännön suunnittelutyöstä vastaa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Kuopion aluetoimistossa pääsuunnittelijana DI Timo Leskinen. MISTÄ SAA TIETOA? Juankoskentie JUANKOSKI FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Microkatu 1 k-rappu 3 krs, PL KUOPIO Ari Räsänen, Tekninen johtaja, ari.rasanen@juankoski.fi Timo Leskinen DI, timo.leskinen@fcg.fi Kaava-aineisto on nähtävillä kaavaprosessin aikana Juankosken kaupungin kotisivuilla
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotTAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotP Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (8) 13.4.2018 Kirkonkylän osayleiskaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.4.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotMäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotNILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotP Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012
OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotMäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotLapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki VARKAUDEN KAUPUNKI JOUTENVESI-ÄIMISVESI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kunnanhallitus 6.5.2019 82 liite nro 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Leskinen Timo 12.4.2019 Sukevan vankilan ympäristön osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Mikä on
LisätiedotJuvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotHirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163
FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ
LisätiedotJuvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotJuvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotJuvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotJuvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA LOSSINPELLON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 8.8.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
LisätiedotJuvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotHÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1 1 (10) Leskinen Timo 21.12.2018 tarkistettu 1.4.2019 PIHTIPUTAAN KUNTA HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI VUOTJÄRVI NUOTTINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.2.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LIEKSAN KAUPUNKI, KOLI PURNULAHDEN OSITTAINEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELI 305 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS SAVON VOIMAN VARALÄMPÖVOIMALA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 14.3.2016 2.5.2016
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
LisätiedotRantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
LisätiedotHossan rantaosayleiskaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotRAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI Asemakaava biojalostamoa varten ja teollisuusalueen asemakaavan muutos OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.6.2014 4.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotJOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotPuumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotTOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotHirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 7.1.2019 Pihlajaveden osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotNURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OUTOKUMMUN KAUPUNKI JUOJÄRVI 1 JÄÄTSALOSAAREN JA LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.9.2017 20.9.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja
LisätiedotASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.
Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotLammasjärven alueen ranta-asemakaava ja Tuhkaniemen ranta-asemakaavan muutos
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A UPM-Kymmene Oyj Kuhmon kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 110892-P18495 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-
LisätiedotIlomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) TERVON KUNTA TERVON KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.11.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotHossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Leskinen Timo 13.11.2018 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) PIELISEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.11.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN LAMPIEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.6.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotNURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi
NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.
Lisätiedottilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LAPINLAHDEN KUNTA VARPAISJÄRVEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) 5.10.2016 Juottorannan asemakaava ja asemakaavan muutos LEPPÄVIRRAN KUNTA JUOTTORANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.8.2015
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
LisätiedotPuumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotUuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (8) Leskinen Timo 12.10.2018 Kirkonkylä asemakaava, osittainen kumoaminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotKeskustaajama-alueen asemakaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JUANKOSKEN KAUPUNKI Keskustaajama-alueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.2.2013 P161-P16181
LisätiedotPuumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA ORAVIKOSKEN KOULUN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 22.4.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotOSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (9) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIEN 11 JA 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.9.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotSYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.
LisätiedotKerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön
LisätiedotSulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 (9) Timo Leskinen OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2018 VESANNON KUNTA VESANNON KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITTÄMINEN 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LisätiedotKONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG SUUNNITELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (8) 17.12.2013 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan muutos KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY OAS 1 (6) KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
Lisätiedot1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (4) RAUTALAMMIN KUNTA HAUKINIEMI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-
LisätiedotKAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotJUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta
LisätiedotSONKAJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Sonkajärven kunta 1(6) SONKAJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Sonkajärven kirkonkylän osaa kortteleista 32, 35,
LisätiedotRiihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
LisätiedotKuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 5.9.2018 Outokummun kaupungin keskusta-alueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain
LisätiedotSulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Lisätiedot