PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009

PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009 Marko Vauhkonen, Pekka Routasuo & Esa Lammi 30.11.2009

PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 8 3.1 HÄMEENKYRÖ... 8 Luiruneva... 8 Vaiviansuo... 12 3.2 IKAALINEN... 16 Isoneva_A... 16 Isoneva_B... 19 Kiimaneva... 23 Kurkisuo... 26 Levonsuo... 29 Parvilahdenneva... 32 3.3 KIHNIÖ... 36 Kolhonneva... 36 3.4 PARKANO... 39 Hautalammenneva... 39 Kotkansalo... 43 Kytömäenkeidas... 47 Liesineva_A... 50 Louhineva_B... 54 Murronneva... 57 Niittyneva... 60 Niskalammenneva... 63 Pitkäsalonkeidas... 66 Ruusinrämäkkä... 72 Siloneva... 76 Viitasaarenkeidas... 81 Virkaneva... 84 3.5 PUNKALAIDUN... 87 Nevansuo... 87 Vihalaidansuo... 89 Yhisuo... 93 3.6 SASTAMALA... 99 Aurasuo... 99 Kiimasuo... 102 Laarinneva... 107 Varessuo_N... 110 Varessuo_S... 113 3.7 VESILAHTI... 115 Akissuo Saunakorpi... 115 Töyräskorpi... 118 2

3.8 VIRRAT... 122 Haapaneva... 122 Hanhisuo... 126 Isoneva_E... 132 Kivisaarensuo... 136 Luodesneva... 139 Paloneva_II... 142 Pökkelistönneva... 146 Rahkaneva_V... 149 Rantalanneva... 152 3.9 YLÖJÄRVI... 155 Nimetönneva... 155 4 YHTEENVETO JA SUOSITUKSET... 158 5 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 160 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 226/MML/09. Kansi: Maisema Virtain Hanhisuolta. Valokuva Marko Vauhkonen. 3

1 JOHDANTO Pirkanmaan maakuntavaltuusto teki 28.5.2008 päätöksen Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto) laatimisesta. Kaavan tarkoituksena on täydentää Pirkanmaan 1. maakuntakaavan varauksia turvetuotantoalueiden osalta ja varmistaa turveperäisen energian saanti pitkällä aikavälillä. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) mukaan Pirkanmaan alueella on 919 yhtenäistä, pinta-alaltaan vähintään 20 hehtaarin laajuista suoaluetta. GTK on tutkinut näistä 470 suon turvevarat. Pirkanmaan liitto valitsi perusteellisen selvitystyön jälkeen 32 suota esitettäviksi 14.4.2009 päivätyssä vaihemaakuntakaavan luonnoksessa uusiksi turpeenottoalueiksi. Nämä suot sijaitsevat 21:llä turvetuotannon kannalta tärkeällä vyöhykkeellä maakunnan luoteis-, länsi- ja lounaisosissa (Pirkanmaan liitto 2009). Pirkanmaan liitto tilasi Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:ltä vaihemaakuntakaavan valmistelua ja vaikutusten arviointia varten tarvittavat luontoselvitykset. Työn sisältö on kuvattu tarkemmin luvussa 2. Luontoselvitykset tehtiin vaihemaakuntakaavan luonnoksessa esitetyillä uusilla turpeenottoalueilla (32 kpl, yhteensä 2185 hehtaaria) sekä vaihtoehtoina tarkastelluilla soilla (10 kpl, yhteensä 661 hehtaaria). Luontoselvityksistä ja niiden raportoinnista on vastannut FM Marko Vauhkonen. Työhön ovat osallistuneet hänen lisäkseen LuK Pekka Routasuo (kahdeksan inventoitua suota) ja FM Esa Lammi (viisi inventoitua suota). 2 AINEISTO JA MENETELMÄT Luontoselvitykset tehtiin 42 suolla, joista 32 on esitetty Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto) luonnoksessa uusiksi turpeenottoalueiksi. Tutkittujen soiden yhteispinta-ala on 2846 hehtaaria ja niiden sijainti ilmenee kuvasta 1. Tässä raportissa käytetty soiden nimistö on Pirkanmaan liiton valmisteluaineiston mukainen, eikä se vastaa kaikilta osin maastokarttojen nimistöä. Pirkanmaan liitto toimitti työssä tarvittavan lähtöaineiston, johon sisältyi mm. GTK:n kuntakohtaisia tutkimusraportteja turvevaroista, Pirkanmaan suoluonnon tila -raportti (Raatikainen & Haapalehto 2009), ympäristöhallinnon ja luonnonsuojelujärjestöjen lajistotietoja, Pirkanmaan liiton suokortit, vaihemaakuntakaavan (luonnos) kaavakartta ja selostus (Pirkanmaan liitto 2009) sekä tutkittavien soiden ilmakuvat. Työn sisältönä oli selvittää ko. soiden luontoarvot kasvillisuuden, kasviston ja linnuston osalta maakuntakaavoituksen kannalta tarkoituksenmukaisella tarkkuudella. Kaikille soille tehtiin maastokäynti 21.5. 22.6.2009 välisenä aikana. Pinta-alaltaan suurimmat suot inventoitiin kahtena kolmena päivänä. Laskennat aloitettiin lintujen viivästyneen kevätmuuton vuoksi vasta toukokuun puolivälin jälkeen, jolloin myös hyönteissyöjiä oli saapunut. Laskentojen ajankohta oli riekkoreviirien luotettavan inventoimisen kannalta liian myöhäinen. 4

Kuva 1. Luontoselvityksessä inventoitujen soiden (42 kpl) sijainti. Lähde: Pirkanmaan liitto. 5

Maastotyöt aloitettiin yleispiirteisellä pesimälinnustoselvityksellä, jonka perusteella saatiin käsitys soiden lintulajistosta ja lajien runsaudesta sekä mahdollisesta linnustollisesta arvosta ja huomionarvoisten lajien esiintymisestä. Yhdellä käyntikerralla ei voida selvittää luotettavasti kohteiden kaikkia pesiviä lintulajeja, mutta oikein ajoitetulla laskennalla havaitaan suurin osa alueen lintureviireistä. Koska useimmat tutkituista soista ovat pinta-alaltaan pieniä ja kokonaan ojitettuja, arvioitiin soiden pesimälinnustosta ja sen arvosta saatavan riittävä yleiskäsitys yhdellä laskentakierroksella. Linnuston lisäinventoinnit sovittiin tilaajan kanssa mahdollisiksi, jos ensimmäisellä maastokäynnillä tehdään sellaisia erityisiä havaintoja, joiden perusteella lisäkäynnit olisivat perusteltuja. Yleispiirteinen pesimälinnustoselvitys toteutettiin siten, että suot kuljettiin aamun ja aamupäivän aikana kattavasti läpi ennalta suunniteltuja kulkureittejä pitkin. Pinta-alaltaan suurimmat suot jaettiin ennen maastotöitä sopivan kokoisiin laskenta-alueisiin, joiden pesimälinnusto oli mahdollista inventoida yhden aamun aikana. Laskentareitit suunniteltiin niin, että mikään kohta tutkimusalueesta ei jäänyt puustoisilla soilla 40 50 metriä ja avosoilla 70 80 metriä kauemmaksi kulkureitistä. Maastokäynnit aloitettiin varhain aamulla, jolloin lintujen havaittavuus on parhaimmillaan (mm. laulu aktiivisinta). Suolla kuljettaessa havainnoitiin linnustoa aktiivisesti katselemalla (myös kiikarointi) ja kuuntelemalla. Kaikkien huomionarvoisten lintulajien havainnot merkittiin muistiin ja kartalle maalintujen kartoituslaskentaohjeiden (Koskimies & Väisänen 1988) periaatteiden mukaisesti. Muiden lintujen osalta kirjattiin ylös ainoastaan tavatut lajit. Maastokäynneillä kiinnitettiin erityistä huomiota seuraaviin huomionarvoisiin lintulajeihin: EY:n lintudirektiivin (79/409/ETY) liitteen I lajit erityisesti suojeltavat ja muut uhanalaiset lajit (luonnonsuojeluasetus, liite 4) alueellisesti uhanalaiset lajit (ks. www.ymparisto.fi) silmälläpidettävät lajit (Rassi ym. 2001) Suomen kansainväliset vastuulajit (ks. Rassi ym. 2001) muut merkittävät lintulajit (esim. petolinnut ja Etelä-Suomessa harvinaiset suolinnut, ks. esim. Väisänen ym. 1998) Linnustoselvityksen yhteydessä havainnoitiin EY:n lintudirektiivin liitteessä IV(a) mainitun viitasammakon esiintymistä Ikaalisten Parvilahdennevalla, Virtain Haapanevalla ja Virtain Hanhisuolla olevien lampien rannoilla. Maastokäyntien ajankohta ei ollut viitasammakkoinventoinnin kannalta optimaalinen. Linnuston havainnointi päättyi aamupäivällä, minkä jälkeen selvitettiin soiden kasvillisuutta ja kasvistoa. Kohteilta inventoitiin ja kirjattiin muistiin kuvaus kasvillisuudesta (ks. esim. Eurola ym. 1995, Laine & Vasander 2005) sekä putkilokasviston ja sammallajiston yleispiirteistä. Samalla inventoitiin mahdollisen huomionarvoisen (erityisesti suojeltavat, uhanalaiset ja alueellisesti uhanalaiset, silmälläpidettävät, harvinaiset ja vaateliaat lajit) kasvilajiston esiintyminen. Erikseen selvitettiin, esiintyykö kohteilla luontotyyppejä, jotka on luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi Suomen luontotyyppien uhanalaisuus -julkaisussa (Raunio ym. 2008a, b). Lisäksi inventoitiin vesilain 1 luvun 6

15 a ja 17 a :n mukaisten kohteiden (suojellut pienvedet) esiintyminen. Jokaisesta suosta otettiin valokuvia. Suurin osa inventoiduista soista arvioitiin lähtötietojen sekä kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella kokonaan ojitetuiksi ja ravinnetaloudeltaan tai ravinteisuustasoltaan ombro oligotrofisiksi, jolloin niillä tavattavat suotyypit pystytään määrittämään luotettavasti jo alkukesällä. Huomionarvoisia putkilokasvilajeja tällaisilla soilla ei tavallisesti esiinny. Kasvillisuuden ja kasviston lisäinventoinnit sovittiin tilaajan kanssa mahdollisiksi, jos ensimmäisellä maastokäynnillä tehdään sellaisia erityisiä havaintoja, joiden perusteella lisätyö olisi perusteltua. Pirkanmaan liiton teettämän erillisen ilmakuvatarkastelun perusteella todettiin kasvillisuuden ja kasviston lisäinventointi tarpeelliseksi kuudella suolla. Maastokäynnit tehtiin 7. 10.8.2009 Hämeenkyrön Luirunevalle (eteläosa), Parkanon Kytömäenkeitaalle, Louhineva_B:lle (pohjoisosa) ja Silonevalle (eteläosa), Sastamalan Aurasuolle sekä Virtain Hanhisuolle. Inventoinnit kohdistettiin niille alueille, joilla huomionarvoisen suokasvillisuuden tai -kasviston esiintyminen arvioitiin touko kesäkuussa kerättyjen tietojen perusteella mahdolliseksi. Elokuun lisäinventoinnit teki Marko Vauhkonen. Kaikilla maastokäynneillä käytettiin GPS-paikanninta (Garmin 60Cx), jolla kohteet ja havaintopaikat voitiin paikantaa maakuntakaavoituksen kannalta riittävällä tarkkuudella. 7

3 TULOKSET 3.1 HÄMEENKYRÖ Luiruneva Selvitysalue: 45 ha, kuva 2. Kuva 2. Luirunevan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Luirunevan selvitysalue on kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosassa on enimmäkseen mustikkaturvekangasta, jonka valtapuustona on 10 12-metrisiä mäntyjä ja koivuja. Nuorempia kuusia ja kuusen taimia on alikasvoksena paikoin runsaastikin. Kenttäkerroksessa vallitsevat mustikka ja puolukka, lisäksi tavataan vähän juolukkaa, metsäalvejuurta, metsätähteä, tupasvillaa, kanervaa ja variksenmarjaa. Pohjakerroksen lajeja ovat seinäsammal, kangaskynsisammal, korpikarhunsammal ja poronjäkälät. 8

Kuva 3. Luirunevan pohjoisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Suon keskiosassa kasvillisuus vaihettuu varputurvekankaaksi. Puustona on mäntyjä ja kenttäkerroksessa vallitsevat juolukka ja suopursu. Näiden lisäksi tavataan puolukkaa, vaivaiskoivua, tupasvillaa ja variksenmarjaa. Mustikka puuttuu lähes kokonaan. Pohjakerroksessa on em. lajien lisäksi vähän räme- ja varvikkorahkasammalta. Kaitakoiviston (ks. kuva 2) länsi luoteispuolella on harvapuustoisempi alue, jossa entisellä nevalla kasvaa edelleen runsaasti tupasvillaa. Suon pohjoisosan halki virtaavassa valtaojassa ja sen reunoilla kasvaa mm. pullosaraa, kurjenjalkaa, suo-orvokkia, mesimarjaa ja viitakastikkaa sekä pensaista korpipaatsamaa ja kiiltopajua. Luirunevan etelä- ja kaakkoispäissä (Kaitakoivisto) on mustikkaturvekangasta. Puustona on koivuja, kuusia sekä vähän mäntyjä. Aluskasvillisuus puuttuu tiheän kuusitaimikon vuoksi paikoin kokonaan. Kenttäkerroksessa tavattavia lajeja ovat mustikka, puolukka, metsälauha, metsäalvejuuri, nuokkutalvikki, oravanmarja, kangasmaitikka, metsätähti, kevätpiippo, metsäimarre, pallosara ja metsäkorte. Sammalista tavataan seinäsammalta, kynsisammalia, metsäkerrossammalta, korpikarhunsammalta, sulkasammalta sekä hyvin niukasti korpirahkasammalta. Kaitakoiviston alueen niskaojassa on heikkoa lähdevetisyyttä, jota indikoivat leskenlehti, keuhkosammal ja korpilehväsammal. 9

Kuva 4. Luirunevan eteläosan kasvillisuutta Kaitakoiviston alueella. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Ei varsinaista suolinnustoa. Pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen, hömötiainen, laulurastas, lehtokerttu, metsäkirvinen, mustarastas, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, punatulkku, puukiipijä, rautiainen, sirittäjä, talitiainen ja vihervarpunen. Lisäksi suon pesimälinnustoon kuuluivat pyy ja tiltaltti. 10

Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Pyy (Bonasa bonasia): yksi reviiri suon eteläosassa. Pyy on EY:n luontodirektiivin liitteen I laji ja maamme runsain kanalintulaji. Pyy esiintyy eri-ikäisissä kuusivaltaisissa ja sekametsissä, joissa kasvaa myös leppiä ja koivuja. Tiltaltti (Phylloscopus collybita): yksi reviiri suon kaakkoisosassa. Tiltaltti on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa vaarantuneeksi (luokka VU), mutta sitä ei ole säädetty luonnonsuojeluasetuksella uhanalaiseksi lajiksi. Tiltaltti pesii eri-ikäisissä kuusi- ja sekametsissä. Luirunevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 11

Vaiviansuo Selvitysalue: 94 ha, kuva 5. Kuva 5. Vaiviansuon selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Vaiviansuon selvitysalue on kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosan muodostaa ohutturpeisempi Majasuonlahden alue, joka on mustikkakorpimuuttumaa sekä pieneltä osin mustikkakangaskorpimuuttumaa ja korpirämemuuttumaa. Puustona on kookkaita vanhoja kuusia sekä sekapuuna jonkin verran koivuja; alueen itäosassa kasvaa mäntyjä. Lähellä metsäautotietä kasvaa joitakin haapoja ja koko alueella pihlajan taimia. Alueella on myös jonkin verran lahopuuta. Kenttäkerroksessa vallitsee mustikka; lisäksi tavataan puolukkaa, pallosaraa, kangasmaitikkaa, metsäkortetta, vanamoa, nuokku- ja pikkutalvikkia, metsätähteä, metsäalvejuurta, oravanmarjaa ja riidenliekoa sekä alueen reunoilla myös rämevarpuja ja tupasvillaa. Pohjakerroksen lajeja ovat seinäsammal, kynsisammalet, korpikarhunsammal sekä räme-, varvikko- ja korpirahkasammal. 12

Kuva 6. Vaiviansuon pohjoisosan kasvillisuutta Majasuonlahden alueella. Valokuva Marko Vauhkonen. Vaiviansuon keskiosan reunoilla on mustikkaturvekangasta ja keskemmällä suota puolukkaturvekangasta. Suon itäreunan mustikkaturvekankaan puusto on hakattu. Hakkuualueella kasvaa mustikkaa, puolukkaa, metsätähteä, metsäalvejuurta, metsäimarretta, kevätpiippoa, metsäkortetta, pallosaraa, metsälauhaa ja oravanmarjaa sekä pensaista virpapajua. Puolukkaturvekankaan 15-metristä männikköä on harvennettu. Puolukan lisäksi alueella kasvaa juolukkaa ja lakkaa sekä niukasti tuoreen kankaan lajeja. Sammalista tavataan seinäsammalta ja kangaskynsisammalta sekä niukasti räme-, puna- ja varvikkorahkasammalta. Suon eteläosa on pitkälle edennyttä lyhytkorsineva- tai nevarämemuuttumaa. Puustona on enimmäkseen alle 10-metristä männikköä, jota on hakattu ojavarsilta, mahdollisesti tulevan kunnostusojituksen vuoksi. Tupasvilla on kenttäkerroksen valtalaji; lisäksi tavataan mm. vaivaiskoivua, lakkaa, isokarpaloa, kanervaa, variksenmarjaa, juolukkaa ja suopursua. Pohjakerroksessa vallitsevan seinäsammalen lisäksi muuttumalla kasvaa rusko- ja rämerahkasammalta, karhunsammalia, suonihuopasammalta ja poronjäkäliä. 13

Kuva 7. Vaiviansuon eteläosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin ainoastaan metsäviklo, jonka reviirejä todettiin Vaiviansuolla kaksi. Pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen, hömötiainen, keltasirkku, laulurastas, lehtokerttu, metsäkirvinen, mustarastas, närhi, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, punatulkku, puukiipijä, rautiainen, talitiainen, vihervarpunen ja västäräkki. Lisäksi suon pesimälinnustoon kuuluivat pikkusieppo, pyy, tiltaltti ja varpuspöllö. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti, kaikki suon pohjoisosassa Majasuonlahden alueella: Pikkusieppo (Ficedula parva): yksi reviiri suon pohjoisosassa Majasuonlahden alueella. Pikkusieppo suosii puustoltaan vanhoja kangasmetsiä ja lehtoja. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Pikkusieppo on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji. Pyy (Bonasa bonasia): ainakin yksi reviiri suon pohjoisosassa. Pyy on EY:n luontodirektiivin liitteen I laji ja maamme runsain kanalintulaji. Pyy esiintyy eri-ikäisissä kuusivaltaisissa ja sekametsissä, joissa kasvaa myös leppiä ja koivuja. 14

Tiltaltti (Phylloscopus collybita): yksi reviiri suon pohjoisosassa. Tiltaltti on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa vaarantuneeksi (luokka VU), mutta sitä ei ole säädetty luonnonsuojeluasetuksella uhanalaiseksi lajiksi. Tiltaltti pesii eri-ikäisissä kuusi- ja sekametsissä. Varpuspöllö (Glaucidium passerinum): pesintä kolohaavassa suon pohjoisosassa metsäautotien länsipuolella. Varpuspöllö on EY:n lintudirektiivin liitteen I laji ja Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Lisäksi suon pohjoisosassa havaittiin palokärjen (Dryocopus martius) ruokailujälkiä. Palokärki on EY:n lintudirektiivin liitteen I laji. Vaiviansuolla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 15

3.2 IKAALINEN Isoneva_A Selvitysalue: 20 ha, kuva 8. Kuva 8. Isoneva_A:n selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Isoneva_A:n selvitysalue on kokonaan ojitettu. Suon pohjoisosa on puolukkaja varputurvekangasta. Puolukkaturvekankaan puustona on mäntyjä ja koivuja sekä vähän alikasvoskuusia. Kenttäkerroksessa kasvaa puolukan ja mustikan lisäksi juolukkaa, kanervaa, tupasvillaa, suopursua, metsäkortetta ja pallosaraa. Pohjakerroksessa on seinäsammalta ja kangaskynsisammalta sekä vähän rämerahkasammalta ja korpikarhunsammalta. 16

Varputurvekankaalla kasvaa melko tiheä männikkö; kuusi ja koivu puuttuvat. Kenttäkerroksen lajeja ovat suopursu, juolukka, vaivaiskoivu, variksenmarja, puolukka, tupasvilla ja niukkana kasvava lakka. Seinäsammal vallitsee pohjakerroksessa; lisäksi tavataan kangaskynsisammalta ja suonihuopasammalta. Etelään päin kuljettaessa kasvillisuus lähenee pitkälle edennyttä muuttumaa, jonka kuivahtaneilla välipinnoilla tavataan hieman puna- ja rämerahkasammalta. Kuva 9. Isoneva_A:n kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Isonevan eteläosa on pitkälle edennyttä nevamuuttumaa, jossa tavataan samoja lajeja kuin edellä on lueteltu sekä lisäksi suokukkaa ja isokarpaloa. Rahkasammalia tavataan laikkuina siellä täällä. Tupasvilla on paikoin hyvin runsas, mistä päätellen suon keskeinen osa on ilmeisesti ollut ennen ojitusta lyhytkorsinevaa. Pesimälinnusto: Ei varsinaista suolinnustoa. Pesimälinnusto koostui yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hernekerttu, hömötiainen, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, rautiainen ja talitiainen. 17

Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Myöskään muita huomionarvoisia lajeja ei tavattu. Isonevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 18

Isoneva_B Selvitysalue: 28 ha, kuva 10. Kuva 10. Isoneva_B:n selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Suurin osa Isoneva_B:n selvitysalueesta on ojitettu. Suo on lähes kauttaaltaan nevamuuttumaa, joka kasvaa pääasiassa 5 8 metristä harvahkoa männikköä. Paikoin on myös nuorempia mäntyjä ja vähän koivuja. Kenttäkerroksen valtalaji on tupasvilla; lisäksi tavataan lakkaa, suokukkaa, vaivaiskoivua ja pyöreälehtikihokkia sekä mättäillä juolukkaa ja variksenmarjaa. Pohjakerroksessa kasvaa mm. ruskorahkasammalta, karhunsammalia, vähän seinäsammalta ja poronjäkäliä. 19

Kuva 11. Isoneva_B:n kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Paikoin suon reunojen ja pohjoisosan kasvillisuudessa on nähtävissä korpisuutta: mm. kuusen taimia, hieman mustikkaa, oravanmarjaa, kevätpiippoa, metsälauhaa, metsäkortetta ja korpikastikkaa. Kasvillisuus on näillä paikoilla lähinnä mustikkaturvekangasta, sillä suosammalia ei tavata. Isonevan länsiosassa on säilynyt avointa nevaa, joka on ojitettu vain reunoiltaan. Kasvillisuus on ollut luonnontilaisella suolla oligotrofista varsinaista lyhytkorsinevaa. Reunojen ojittaminen ei ole juurikaan muuttanut nevakuvion keskiosan kasvillisuutta; lähinnä vesitalouden muuttuminen on voinut nopeuttaa nevan rahkoittumista. Kenttäkerroksessa tavataan tupasvillaa ja tupasluikkaa sekä lähellä avosuon reunoja vähän pullosaraa, suokukkaa, vaivaiskoivua ja pyöreälehtikihokkia. Ruskorahkasammalmättäillä kasvaa variksenmarjaa ja vähän 1 3-metrisiä mäntyjä. Pohjakerroksen lajeja ovat räme-, puna-, kalvakka- ja silmäkerahkasammal. 20

Kuva 12. Isoneva_B:n länsiosan nevaa. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin ainoastaan metsäviklo (yksi reviiri). Muu pesimälinnusto koostui yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hömötiainen, kirjosieppo, laulurastas, metsäkirvinen, mustarastas, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, rautiainen, talitiainen ja vihervarpunen. Lisäksi suolla havaittiin teeri. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Teeri (Tetrao tetrix): yksi havainto koirasteerestä. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Isonevan länsiosassa on teerien ruokintapaikka, jonka ympäristössä havaittiin runsaasti lajin jätöksiä. Isonevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Isonevan ojittamattomalla osalla on oligotrofista lyhytkorsinevaa, jonka kasvillisuus ei ole muuttunut merkittävästi läheisistä ojista huolimatta. Minerotrofiset lyhytkorsinevat on luokiteltu (Raunio ym. 2008a, b) Etelä-Suomessa vaarantu- 21

neeksi (VU) luontotyypiksi. Koko maassa luontotyyppi on arvioitu luokkaan säilyvä (LC). Isonevan länsiosassa on avosuota, jossa nevakasvillisuus on muuttunut vain vähän (kuvaus edellä). Alueen rajaus ilmenee kuvasta 13. Avosuo-osan reunoilla on ojia ja vain sen keskiosa on ojittamaton noin hehtaarin alalta. Ojittamattoman osan kasvillisuus ei ole muuttunut merkittävästi. Kuitenkin suoyhdistymän vesitalous on kokonaisuudessaan siinä määrin muuttunut, ettei ojittamattoman osan säilymiselle ekologisesti toimivana suona ole edellytyksiä pitkällä aikavälillä. Koko suo on katsottavissa luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneeksi. Kuva 13. Isoneva_B:n avosuo-osan rajaus (vihreä rasteri). 22

Kiimaneva Selvitysalue: 37 ha, kuva 14. Kuva 14. Kiimanevan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Kiimanevan selvitysalue on kokonaan ojitettu. Suon lounaisosassa on pieni alue, josta sarkaojat puuttuvat. Suon pohjoisosa (Myllyneva) on muuttumaa, jossa kasvaa 3 7-metristä männikköä ja ojavarsilla vähän koivuja. Kenttäkerroksessa tavataan juolukkaa, vaivaiskoivua, suopursua, tupasvillaa, mustikkaa, puolukkaa, variksenmarjaa, kanervaa ja lakkaa. Pohjakerroksessa vallitsee seinäsammal; lisäksi räme- ja varvikkorahkasammalta, suonihuopasammalta ja poronjäkäliä kasvaa paikoitellen. 23

Kuva 15. Kiimanevan pohjoisosan (Myllyneva) kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Suurin osa Kiimanevasta on samankaltaista kohti varputurvekangasta kehittyvää muuttumaa kuin edellä kuvattu. Paikoin on avoimempia laikkuja, joissa tupasvilla on ympäristöä runsaampi ja sen lisäksi tavataan mm. suokukkaa ja vaivaiskoivua. Suon lounaisosassa on alue, jota reunustaa kivennäismaan ja suon välinen niskaoja, mutta sarkaojat puuttuvat. Muuttumalla kasvava männikkö ja kenttäkerroksen varvikko ovat harvoja. Tupasvilla on runsas; lisäksi tavataan kanervaa, variksenmarjaa, suokukkaa, lakkaa, pyöreälehtikihokkia ja vaivaiskoivua. Pohjakerroksen lajeja ovat seinäsammal ja ruskorahkasammal sekä niukempina karhunsammalet, suonihuopasammal ja poronjäkälät. Suon lounaisosan reunalla on mäntyä kasvavaa korpirämemuuttumaa. Kenttäkerroksen valtalajina on pallosara, mikä viittaa yhdessä koivun ja kuusen puuttumisen kanssa pallosararämeen alkuperään. Muuttuman kenttäkerroksessa tavataan lisäksi vaivaiskoivua, juolukkaa, kanervaa, lakkaa, mustikkaa ja puolukkaa. Pohjakerroksen lajeja ovat seinäsammal sekä räme- ja punarahkasammal. 24

Kuva 16. Kiimanevan lounaisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Ei varsinaista suolinnustoa. Pesimälinnusto koostui yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hömötiainen, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, töyhtötiainen ja vihervarpunen. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Myöskään muita huomionarvoisia lajeja ei tavattu. Suolla havaittiin teeren (Tetrao tetrix) jätöksiä. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Kiimanevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 25

Kurkisuo Selvitysalue: 23 ha, kuva 17. Kuva 17. Kurkisuon selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Kurkisuon selvitysalue on kokonaan ojitettu. Suon halkaisevan tien pohjoispuolella on pitkälle edennyttä muuttumaa, jossa kasvaa pääasiassa 10 12- metrisiä mäntyjä ja koivuja. Kenttäkerros on varpuvaltainen: mustikkaa, puolukkaa, juolukkaa ja suopursua sekä vähän variksenmarjaa, tupasvillaa ja isokarpaloa. Seinäsammalen lisäksi pohjakerroksessa kasvaa räme- ja varvikkorahkasammalta sekä kynsi- ja karhunsammalia. Tien eteläpuolella on suon luoteispäässä pieni kuvio mustikkaturvekangasta. Puustona on varttuneita kuusia ja koivuja. Aluskasvillisuus on tiheän alikasvoksen vuoksi niukkaa; lajistoon kuuluvat mm. mustikka, puolukka, kevätpiippo, metsätähti ja metsäalvejuuri. Kuvio rajoittuu tien suuntaiseen avohakkuualueeseen. Hakkuun ja selvitysalueen lounaisrajan välissä on mustikkakorpi- 26

muuttumaa. Varttuneiden kuusten lisäksi puustossa on koivuja ja mäntyjä. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikan lisäksi mm. puolukkaa, pallosaraa, metsäalvejuurta ja lakkaa. Pohjakerroksessa tavataan räme-, korpi-, varvikko- ja pallorahkasammalta sekä seinäsammalta, kynsisammalia ja metsäkerrossammalta. Kuva 18. Kurkisuon lounaisreunan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Kurkisuon etelä kaakkoisosa on pitkälle edennyttä muuttumaa, joka voidaan monin paikoin katsoa turvekankaaksi. Puustona on mäntyä ja koivua sekä hakkuualueeseen rajoittuvalla reunalla myös kuusta. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, metsätähteä, kevätpiippoa, oravanmarjaa, pallosaraa, suopursua, juolukkaa, kanervaa, lakkaa, metsäalvejuurta, variksenmarjaa ja tupasvillaa. Pohjakerroksen valtalaji on seinäsammal; lisäksi tavataan mm. kangaskynsisammalta, räme- ja varvikkorahkasammalta ja metsäkerrossammalta. 27

Kuva 19. Kurkisuon kaakkoisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Ei varsinaista suolinnustoa. Pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hippiäinen, keltasirkku, laulurastas, metsäkirvinen, mustarastas, närhi, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta, punatulkku, puukiipijä, rautiainen, sirittäjä, talitiainen ja vihervarpunen. Lisäksi suon pesimälinnustoon kuului tiltaltti. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Tiltaltti (Phylloscopus collybita): yksi reviiri suon lounaisreunalla. Tiltaltti on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa vaarantuneeksi (luokka VU), mutta sitä ei ole säädetty luonnonsuojeluasetuksella uhanalaiseksi lajiksi. Tiltaltti pesii eri-ikäisissä kuusi- ja sekametsissä. Kurkisuolla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 28

Levonsuo Selvitysalue: 64 ha, kuva 20. Kuva 20. Levonsuon selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Levonsuon selvitysalue on kokonaan ojitettu ja sen ylittää voimajohto. Suon koillisosan reunalla on puolukkaturvekangasta. Se vaihettuu keskemmälle päin muuttumaksi, jossa kasvaa 12-metrisiä mäntyjä sekä joitain koivuja ja hyvin vähän kuusen taimia. Kenttäkerroksen lajeja ovat puolukka, suopursu, tupasvilla, lakka, juolukka sekä niukempina kasvavat kanerva, variksenmarja, mustikka ja vaivaiskoivu. Muuttuma jatkuu voimajohdon länsipuolelle, missä se vaihettuu suon reunan kapeaksi mustikkaturvekankaaksi. 29

Kuva 21. Levonsuon koillisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Levonsuon länsiosassa on laajahko alue mustikkaturvekangasta, jonka puusto on hakattu. Alueella kasvaa kuusi koivutaimikko. Kenttäkerroksessa kasvaa harvakseltaan mustikkaa, puolukkaa, pallo-, riippa- ja harmaasaraa sekä metsätähteä, maitohorsmaa ja metsäalvejuurta. Sammalista tavataan seinäsammalta sekä kynsi- ja karhunsammalia. Suon keski- ja eteläosan muu kasvillisuus on rämemuuttumaa ja reunoilla paikoin puolukkaturvekangasta. Tavattava kasvilajisto on samaa kuin edellä lueteltu. Levonsuon kapeassa kaakkoisosassa on puolukkakorpimuuttumaa. Varttunutta mänty- ja kuusipuustoa on harvennettu. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. puolukkaa, mustikkaa, lakkaa, tupasvillaa, pallosaraa, suopursua ja vähän metsäalvejuurta. Kivennäismaata lähellä olevien ojien reunoilla kasvaa mm. vadelmaa, korpikastikkaa, suo-orvokkia ja metsäimarretta. Levonsuon kaakkoiskärjessä on tiehen rajoittuva kuvio mustikkaturvekangasta. Puustona on nuorta kuusta, koivua, haapaa sekä pihlajaa ja pajuja. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, metsätähteä, kangas- ja metsämaitikkaa, oravanmarjaa, metsäalvejuurta, metsäkortetta, kultapiiskua, kevätpiippoa, maitohorsmaa, kastikoita, käenkaalia ja pallosaraa. 30

Kuva 22. Levonsuon kaakkoisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin ainoastaan metsäviklo (yksi reviiri). Pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hernekerttu, hippiäinen, hömötiainen, keltasirkku, laulurastas, metsäkirvinen, mustarastas, pajulintu, peippo, pikkukäpylintu, punakylkirastas, punarinta, rautiainen, talitiainen, vihervarpunen ja västäräkki. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Myöskään muita huomionarvoisia lajeja ei tavattu. Levonsuolla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 31

Parvilahdenneva Selvitysalue: 66 ha, kuva 23. Kuva 23. Parvilahdennevan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Parvilahdennevan selvitysalue on kokonaan ojitettu. Pääosa suosta on harvahkoa männikköä kasvavaa nevamuuttumaa. Kenttäkerroksen lajeja ovat juolukka, vaivaiskoivu, tupasvilla, variksenmarja ja lakka. Suopursu ja kanerva esiintyvät niukkoina. Suon keskiosissa tupasvilla on paikoin runsas ja varvikko melko harvaa. Näillä paikoilla kasvaa myös suokukkaa ja isokarpaloa. Muuttuman pohjakerroksessa esiintyy seinäsammalta, rämerahkasammalta, suonihuopasammalta ja vähän poronjäkäliä. 32

Kuva 24. Parvilahdennevan pohjoisosan kasvillisuutta. Valokuva Marko Vauhkonen. Parvilahdennevan länsireunalla on pieni umpeenkasvava lampi (Alinen Niittulampi), jossa avoveden reunalla kasvaa mm. mutasaraa ja raatetta. Lampea ympäröivällä oligotrofisella suursaranevalla tavataan valtalajeina tupasvillaa ja pullosaraa sekä suokukkaa, vaivaiskoivua, isokarpaloa ja vähän leväkköä. Pohjakerroksen muodostavat lähinnä puna-, ruso-, silmäke- ja ruskorahkasammal. Nevan kasvillisuus ei ole merkittävästi muuttunut ojituksen seurauksena. 33

Kuva 25. Parvilahdennevan länsireunalla sijaitsevaa Alista Niittulampea ympäröi nevakasvillisuus. Valokuva Marko Vauhkonen. Sekä suon itä- että länsireunalla on pienialaisesti puolukkaturvekangasta lähellä kivennäismaan rajaa. Puolukan, mustikan ja juolukan lisäksi tavataan vähän kanervaa sekä heikosta korpisuudesta kertovina metsälauhaa, pallosaraa ja metsätähteä. Pohjakerroksessa kasvaa seinäsammalta, kangaskynsisammalta ja vähän metsäkerrossammalta ja poronjäkäliä. Suon eteläpäässä on kuvio varputurvekangasta. Kenttäkerroksen valtalaji on suopursu; lisäksi tavataan juolukkaa, puolukkaa, kanervaa ja variksenmarjaa sekä niukasti mustikkaa. Pohjakerroksessa tavataan samoja sammallajeja kuin edellä puolukkaturvekankaalla. Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin ainoastaan pohjansirkku (yksi reviiri). Muu pesimälinnusto koostui yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hömötiainen, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punakylkirastas, punarinta ja vihervarpunen. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Pohjansirkku (Emberiza rustica): yksi reviiri suon keskiosassa. Pohjansirkku on taantunut, Etelä-Suomessa melko harvinainen rämeiden ja korpien laji. 34

Lisäksi suolla havaittiin metson (Tetrao urogallus) jätöksiä. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Metso on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Parvilahdennevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Ojitus ulottuu suolla olevaan lampeen saakka. Alisen Niittulammen ympärillä on pienialaisesti oligotrofista suursaranevaa, jonka kasvillisuus ei ole muuttunut merkittävästi läheisistä ojista huolimatta. Saranevat on luokiteltu (Raunio ym. 2008a, b) Etelä-Suomessa vaarantuneeksi (VU) luontotyypiksi. Koko maassa luontotyyppi on arvioitu luokkaan säilyvä (LC). 35

3.3 KIHNIÖ Kolhonneva Selvitysalue: 67 ha, kuva 26. Kuva 26. Kolhonnevan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Kolhonnevan selvitysalue on kokonaan ojitettu. Pohjois eteläsuuntainen maantie jakaa selvitysalueen kahteen osan. Tien itäpuolella oleva osa selvitysalueesta on pääasiassa harvapuustoista nevamuuttumaa, jossa on myös lähes puuttomia osia. Puustoisilla alueilla kenttäkerroksessa vallitsevat vaivaiskoivu, juolukka ja lakka; lisäksi tavataan mm. puolukkaa, variksenmarjaa ja kanervaa. Puuttomilla ja vähäpuustoisilla alueilla on tupasluikkaa, tupasvillaa, kanervaa ja harvaa vaivaiskoivikkoa. Alueen pohjoisosassa on suon halki ulottuva avohakkuu ja eteläosassa nuorta männikköä kasvavaa puolukkaturvekangasta. 36

Kuva 27. Kolhonnevan avoimen osan kasvillisuutta. Valokuva Pekka Routasuo. Tien länsipuolisen osan pohjoispäässä on nuorta mäntyvaltaista puustoa kasvavaa varputurvekangasta ja isovarpurämemuuttumaa. Kenttäkerroksessa vallitsevat suopursu ja juolukka; lisäksi tavataan mm. vaivaiskoivua, tupasvillaa, variksenmarjaa ja lakkaa. Pohjakerroksessa kasvaa tavanomaisia rahkasammalia sekä karhunsammalia ja seinäsammalta. Suon keskiosa on isovarpurämemuuttumaa. Puuston valtalaji on mänty, paikoin on tiheää koivuvesakkoa. Kenttä- ja pohjakerroksen lajisto on samanlaista kuin suon pohjoisosassa. Pienessä metsäsaarekkeessa kasvaa varttuvaa tuoreen kankaan mäntyvaltaista sekametsää. Kolhonnevan eteläosassa on puolukkaturvekangasta, jonka puusto on nuorta männikköä ja koivikkoa. Kenttäkerroksessa vallitsevat suopursu ja puolukka; lisäksi tavataan mm. juolukkaa, tupasvillaa, variksenmarjaa ja lakkaa. Pohjakerroksessa vallitsee seinäsammal. Selvitysalueen lounaisosassa on mustikkaturvekangasta. Puusto on kuusivaltaista ja kenttäkerroksessa on mustikan lisäksi mm. oravanmarjaa ja käenkaalia. Peltoon rajoittuvalla suon osalla on tuoreita avohakkuualueita. Myös uutta peltoa on raivattu. Pesimälinnusto: Ei varsinaista suolinnustoa. Pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: harmaasieppo, hernekerttu, keltasirkku, laulurastas, lehtokerttu, metsäkirvinen, mustarastas, pajulintu, peippo, punarinta, rautiainen, sirittäjä, talitiainen ja vihervarpunen. Lisäksi suolla havaittiin metso ja teeri. 37

Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Metso (Tetrao urogallus): havainto suon pohjoisosassa. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Metso on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Teeri (Tetrao tetrix): havainto suon eteläosassa. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Maantien itäpuolisella pellolla selvitysalueen ulkopuolella havaittiin useita teerikoiraita soitimella. Lisäksi selvitysalueen ulkopuolella havaittiin saalistava sinisuohaukka (Circus cyaneus) maantien itäpuolisella pellolla. Ainakin osa Kolhonnevasta kuulunee lajin reviiriin. Sinisuohaukka on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja se on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji. Kolhonnevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 38

3.4 PARKANO Hautalammenneva Selvitysalue: 58 ha, kuva 28. Kuva 28. Hautalammennevan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Hautalammennevan selvitysalue on kokonaan ojitettu. Noin 22 hehtaaria selvitysalueesta on jo turvetuotantoalueena, jonka molemmin puolin on neva- tai rahkarämemuuttumaa. Puusto on erittäin harvaa ja matalaa männikköä. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. kanervaa ja tupasvillaa ja pohjakerroksessa mm. ruskorahkasammalta, rämekarhunsammalta ja poronjäkäliä. Lisäksi alueella on puolukkaturvekangasta, jonka puusto on varttuvaa männikköä. Kenttäkerroksessa vallitsevat puolukka, kanerva ja juolukka; lisäksi tavataan vähän suopursua ja tupasvillaa. 39

Kuva 29. Hautalammennevan pohjoisosan kasvillisuutta. Valokuva Pekka Routasuo. Turvetuotantoalueen eteläpuolelle on padottu suurehko laskeutusallas. Metsäautotien eteläpuolella on varttuvaa männikköä kasvavaa isovarpurämemuuttumaa ja paikoin puolukkaturvekangasta. Puustossa on myös kuusta ja koivua. Kenttäkerroksessa vallitsevat suopursu, juolukka ja puolukka; lisäksi tavataan vaivaiskoivua. Suon eteläosan metsäsaarekkeessa on tuoreen kankaan sekametsää. Puustona on varttuneita mäntyjä ja kuusia sekä nuorehkoja koivuja. Saarekkeen eteläosassa on hieman korpimuuttumaa, jonka puusto on nuorehkoa kuusta ja hieskoivua. Kenttäkerroksessa vallitsevat mustikka, suomuurain ja metsäkorte; lisäksi tavataan pallosaraa. Selvitysalueen eteläpäässä on pieni nevamuuttuma, jonka reunamilla kasvaa harvaa koivikkoa ja männikköä. Nevamuuttuman halkaisee vanha oja. Kenttäkerroksessa vallitsevat pullosara, isokarpalo ja suokukka; lisäksi tavataan mm. lakkaa ja riippasaraa. 40

Kuva 30. Korpimuuttumaa Hautalammennevalla. Valokuva Pekka Routasuo. Kuva 31. Hautalammennevan eteläpään nevamuuttuma. Valokuva Pekka Routasuo. 41

Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin metsäviklo ja niittykirvinen. Laskeutusaltaalla havaittiin tavi ja telkkä. Muu pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: keltasirkku, kirjosieppo, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punarinta ja talitiainen. Lisäksi suolla havaittiin teeri ja viirupöllö. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Teeri (Tetrao tetrix): havainto suon eteläosassa. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Viirupöllö (Strix uralensis): poikue suon eteläosassa. Laji suosii elinalueinaan vanhoja havumetsiä. Viirupöllö on EY:n luontodirektiivin liitteen I laji. Hautalammennevalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 42

Kotkansalo Selvitysalue: 92 ha, kuva 32. Kuva 32. Kotkansalon (itäisempi) selvitysalueen sijainti ja rajaus. Läntisempi rajaus on Liesineva_A. Kasvillisuus ja kasvisto: Kotkansalon selvitysalue on kokonaan ojitettu. Melko kapea pohjois eteläsuuntainen suo sijaitsee Parkano Kuru-maantien eteläpuolella. Kotkansalon pohjoisosan reuna-alueet ovat leveälti isovarpurämemuuttumaa sekä puolukka- ja varputurvekangasta. Tiheän puuston muodostavat mänty ja koivu, joiden pituus vaihtelee neljästä yli kymmeneen metriin. Kenttäkerroksen valtalajeja ovat suopursu, juolukka, mustikka, puolukka ja lakka. Pohjoispään tienvartta reunustaa kangaskorpimuuttuma, jonka sekapuusto on tiheää ja yli 15 metrin pituista. Keskemmällä suon pohjoisosassa on nevamuuttumaa. Puusto on tiheää 2 5 metrin pituista männikköä, mutta monin paikoin on pieniä puuttomia aukkoja, joiden pinta-ala jää laajimmillaankin vain muutamaan aariin. 43

Kenttäkerroksessa kasvaa mm. kanervaa, variksenmarjaa, isokarpaloa, tupasvillaa ja lakkaa. Pohjakerroksessa on rahkasammalten lisäksi karhunsammalia ja seinäsammalta. Kuva 33. Kotkansalon pohjoisosalle tyypillistä isovarpurämemuuttumaa. Valokuva Esa Lammi. Suon keskiosa on avohakattu ja kunnostusojitettu hiljattain. Yhtenäinen hakkuuaukea ulottuu suon ylittävän metsäautotien pohjoispuolella noin 600 metrin päähän tiestä ja eteläpuolella noin 400 metrin päähän. Suon keskiosa lienee ollut puolukka- ja mustikkaturvekangasta, mutta hakkuun jälkeen mm. maitohorsma on vallannut laajoja alueita. Vain keskiosan lounaisin, metsäautotien mutkan kohdalla sijaitseva kulmaus on säästynyt avohakkuulta. Alueen mäntyvaltainen puusto on nuorta ja harvennettua. Kenttäkerroksessa on suon muuttumille tyypillistä kasvistoa, mm. kanervaa, juolukkaa, variksenmarjaa sekä pieniä tupasvillaa kasvavia puuttomia laikkuja. Kotkansalon eteläpää on isovarpurämemuuttumaa ja reunojen ojitettujen puolukkakorpien muuttumia. Mänty- ja koivupuuston ikä vaihtelee nuoresta varttuneeseen ja parhaimmillaan puusto lähes 20 metrin pituista. Eteläpäässä on myös pieniä hakkuuaukeita ja mänty koivutaimikkoa. Aluskasvillisuudessa tavataan samoja lajeja kuin suon pohjoisemmissa osissa. 44

Kuva 34. Kotkansalon keskiosa on avohakattu. Valokuva Esa Lammi. Kuva 35. Kotkansalon eteläosan rämemuuttumaa. Valokuva Esa Lammi. 45

Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin metsäviklo (kaksi reviiriä), suopöllö (yksi reviiri, ks. jäljempänä) ja taivaanvuohi (neljä reviiriä hakkuuaukeilla). Muu pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: hernekerttu, hippiäinen, hömötiainen, kulorastas, leppälintu, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punarinta, räkättirastas, talitiainen ja töyhtötiainen. Lisäksi suolla havaittiin metso ja pensastasku sekä selvitysalueen ulkopuolella kaksi käkeä. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Metso (Tetrao urogallus): kaksi koirasta suon keskiosan hakkuualueella. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Metso on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Pensastasku (Saxicola rubetra): kaksi reviiriä suon keskiosan hakkuualueella. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Suopöllö (Asio flammeus): varoitteleva lintu suon pohjoisosassa. Linnun käyttäytymisestä päätellen pesä tai poikue oli suon länsipuolisella hakkuuaukealla selvitysalueen ulkopuolella. Kotkansalo kuului suopöllön saalistusalueeseen. Suopöllö on Suomessa pohjoinen laji, mutta runsaiden myyräkantojen vuoksi lajia havaittiin vuonna 2009 monin paikoin tavanomaisen pesimäalueen eteläpuolella. Suopöllö on EY:n luontodirektiivin liitteen I laji. Kotkansalon alueella ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 46

Kytömäenkeidas Selvitysalue: 21 ha, kuva 36. Kuva 36. Kytömäenkeitaan selvitysalueen sijainti ja rajaus. Kasvillisuus ja kasvisto: Kytömäenkeitaan selvitysalue on kokonaan ojitettu, mutta ojat ovat osassa suota melko harvassa. Selvitysalue rajoittuu nykyiseen turvetuotantoalueeseen sekä tuotantoalueeksi raivattuun suohon. Kytömäenkeitaan keskellä on puoliavointa nevamuuttumaa, jossa mättäillä kasvaa harvakseltaan 1 3 metrin pituisia mäntyjä ja koivuja. Kenttäkerroksessa kasvaa variksenmarjaa ja kanervaa sekä kitukasvuista juolukkaa ja suokukkaa. Pohjakerroksessa tavataan puna-, ruso-, kalvakka- ja paakkurahkasammalta sekä karhunsammalia ja torvijäkäliä. Edellä kuvattua nevamuuttumaa ympäröi lyhytkorsirämemuuttuma, jossa nevakasvillisuus kombinoituu rämekasvillisuuden kanssa. Puusto on harvahkoa ja 47

sen muodostavat 1 5 metriä pitkät männyt ja koivut. Kenttäkerroksen kasvilajistoon kuuluvat edellä lueteltujen lisäksi välipintojen tupasvilla ja tupasluikka sekä mättäiden kanerva ja variksenmarja. Pohjakerroksessa tavataan em. lajien lisäksi räme- ja ruskorahkasammalta sekä poronjäkäliä. Lyhytkorsirämemuuttuma rajautuu monin paikoin isovarpurämemuuttumiin. Valtalajina on suopursu; lisäksi tavataan juolukkaa, puolukkaa, variksenmarjaa, lakkaa, vaivaiskoivua ja vähän mustikkaa. Pohjakerroksessa vallitsevat seinäsammal sekä räme- ja punarahkasammal. Kuva 37. Kytömäenkeitaan keskiosan muuttumaa. Valokuva Esa Lammi. Suon kaakkoisosassa on mustikkaturvekangasta, jonka puustona on koivuja ja paikoin myös mäntyjä sekä joitakin kuusia. Aluskasvillisuuden valtalajit ovat mustikka ja puolukka; lisäksi tavataan mm. kangasmaitikkaa ja metsäalvejuurta sekä painanteissa jäänneluonteisena vähän tupasvillaa, riippa- ja jokapaikansaraa, suokukkaa ja lakkaa. Varvuista kuviolla kasvaa lisäksi niukasti kanervaa, juolukkaa ja suopursua. Pohjakerroksessa tavataan seinäsammalta, kynsisammalia ja metsäkerrossammalta sekä vähän puna- ja varvikkorahkasammalta. Turvekankaalla on jonkin verran pökkelöitä ja maapuita. Alueen aiemmasta metsälaidunnuksesta kertoo vanha piikkilanka-aita. 48

Kuva 38. Kytömäenkeitaan kaakkoisosan mustikkaturvekangasta. Valokuva Esa Lammi. Pesimälinnusto: Varsinaisesta suolinnustosta tavattiin taivaanvuohi (soidintava lintu selvitysalueen pohjoisrajalla). Muu pesimälinnusto koostui pääasiassa yleisistä metsälintulajeista: keltasirkku, laulurastas, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punakylkirastas, sepelkyyhky, sirittäjä ja talitiainen. Lisäksi suolla havaittiin teeri ja selvitysalueen ulkopuolella kolme käkeä. Erityiset luontoarvot: Selvityksessä ei tavattu luonnonsuojeluasetuksella erityisesti suojeltavaksi tai uhanalaiseksi säädettyjä kasvi- tai lintulajeja. Muita huomionarvoisia lajeja tavattiin seuraavasti: Teeri (Tetrao tetrix): naaras suon pohjoisosassa. Laji on luokiteltu (Rassi ym. 2001) Suomessa silmälläpidettäväksi (NT). Teeri on myös EY:n luontodirektiivin liitteen I laji sekä Suomen kansainvälinen vastuulaji (Rassi ym. 2001). Kytömäenkeitaalla ei todettu vesilain 1 luvun 15 a :n ja 17 a :n mukaisia kohteita (luonnontilaiset pienvedet). Inventoinnissa ei tavattu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi luokiteltuja (Raunio ym. 2008a, b) luontotyyppejä. 49

Liesineva_A Selvitysalue: 61 ha, kuva 39. Kuva 39. Liesineva_A:n (läntisempi) selvitysalueen sijainti ja rajaus. Itäisempi rajaus on Kotkansalo. Kasvillisuus ja kasvisto: Liesineva_A:n selvitysalue on kokonaan ojitettu ja ojia on pääsääntöisesti varsin tiheässä. Suo sijaitsee Parkano Kuru-maantien eteläpuolella. Suon pohjoispään yli kulkee sähkölinja. GTK:n julkaisun mukaan vielä 1980-luvulla 39 % Liesinevasta on ollut avosuota. Nykyisin avosuota ei ole jäljellä, sillä suon keskiosassakin kasvaa tiheää, usean metrin pituista männikköä. Suon pohjoisosa ja laajat alueet itäreunasta on tyypiteltävissä lähinnä mustikkaturvekankaaksi, mutta paikoin on myös isovarpurämemuuttumaa ja pieniä tupasvillaa kasvavia puuttomia nevamuuttumalaikkuja. Puusto on yli 15 metrin pituista mäntyä ja koivua. Alikasvoksena on paikoin tiheää koivuvesakkoa. 50

Mustikkaturvekankaan kenttäkerroksessa kasvavat runsaina mustikka, juolukka ja metsätähti, reunaosissa on myös mm. metsäalvejuurta. Kuva 40. Liesinevan pohjoispää ja luoteisreuna ovat muuta suota rehevämpää mustikkaturvekangasta, jossa kasvaa myös koivua. Valokuva Esa Lammi. Liesinevan keskiosa on nevamuuttumaa ja reunat turvekankaita ja korpimuuttumia. Suon keskiosan muuttumalla puusto on tiheää, 7 8 metrin pituista männikköä. Sekapuuna kasvaa vähän koivua. Kenttäkerroksen tyyppilajeja ovat vaivaiskoivu, kanerva, variksenmarja, isokarpalo, tupasvilla ja lakka. Pohjakerros muodostuu pääosin ruskorahkasammalesta, mutta myös karhunsammalia ja seinäsammalta on runsaasti. Suon eteläosa on mustikka- ja varputurvekangasta sekä isovarpurämemuuttumaa. Puustona on enimmäkseen 5 10 metrin pituisia mäntyjä ja koivuja, mutta suon reunaosissa on myös varttuneempaa puustoa. Kenttäkerroksessa vallitsevat mm. juolukka, kanerva, suopursu, mustikka ja metsäalvejuuri. Pohjakerroksen lajeja ovat varvikko- ja punarahkasammalen lisäksi karhunsammalet ja seinäsammal. 51

Kuva 41. Liesinevan keskiosa on ojitusten muuttamaa nevaa. Valokuva Esa Lammi. Kuva 42. Liesinevan eteläosan kasvillisuutta. Valokuva Esa Lammi. 52