KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI-

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI-"

Transkriptio

1 Vastaanottaja Triventus Wind Power Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Viite KRISTIINANKAUPUNGIN VÄSTERVIKIN TUULIVOI- MAHANKKEEN LUONTOSELVITYSTEN PÄIVITYS 2013

2 1 Päivämäärä Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Timo Ojanperä Viite

3 2 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 3 2. TULOKSET Voimaloiden rakentamisalueet Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Voimala Huomionarvoiset luontokohteet PÄÄTELMÄT JA SUOSITUKSIA MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN LÄHTEET 44

4 3 1. JOHDANTO Triventus Wind Power Ab on suunnittelemassa 29 tuulivoimalan rakentamista Kristiinankaupungin eteläosaan, Västervikin ja Nojärven väliselle metsäalueelle. Hankealueelle ollaan parhaillaan laatimassa osayleiskaavaa ja YVA-menettely on käynnissä. Hankealueelle on tehty aikaisemmin luontoselvitys (Ramboll 2013) ympäristövaikutusten arvioinnin alkuvaiheessa. Hankkeen suunnittelun edetessä on muutamien voimaloiden rakentamispaikkojen sijoitus muuttunut ja osa voimaloista on kokonaan poistettu suunnitelmista. Tästä syystä on katsottu tarpeen tehdä vielä tarkistus maastossa mahdollisten luontoarvojen varalta uusien voimalapaikkojen ympäristössä. Kaikki 29 voimalapaikkaa käytiin maastossa läpi. Maastokäynneillä inventoitiin mm. kasvillisuutta, luontotyyppejä ja pesimälinnustoa (mm. pistelaskenta Järvisen (1978) sekä Koskimies ja (1988) mukaan) sekä liito-oravan mahdollista esiintymistä. Maastotyöt kohdennettiin voimaloiden rakentamiseen varatuille alueille ja niille johtaville huoltotie-osuuksille. Selvitys on tehty Triventus Wind Power Ab:n toimeksiannosta. Maastotyön ovat tehneet Ramboll Finland Oy:n Pohjanmaan yksiköstä luontokartoittaja EAT, ins. AMK Ville Yli-Teevahainen sekä luontokartoittaja EAT Keijo Seppälä. Raportin laadinnasta on vastannut Ville Yli-Teevahainen. Selvitysalueen sijoittuminen on esitetty kuvassa 1 ja tarkempi sijainti kuvassa 2. Kuva 1. Kristiinankaupungin Västervikin selvitysalueen sijainti.

5 Kuva 2. Tuulipuiston ja selvitysalueen tarkempi sijainti (voimalat 1 29). 4

6 5 2. TULOKSET 2.1 Voimaloiden rakentamisalueet Voimala 1 Tuulivoimala nro 1 sijoittuu Isokärrintien eteläpuolelle, Kjällmossenin koillispuolelle. Rakentamispaikalla kasvaa varttunutta tuoreen kankaan (MT) kasvatuskuusikkoa, jossa yksittäisiä hieskoivuja. Kohteen eteläpuolella alkaa tiheä mäntyvaltainen nuori kasvatusmetsä ja länsipuolella kostea suopainanne. Pensaskerroksessa kasvaa mm. hieskoivun ja pihlajan alkuja sekä pieniä kuusia. Kenttäkerroksessa esiintyvät mm. mustikka, puolukka, oravanmarja, metsäimarre, kevätpiippo ja kultapiisku. Pohjalla esiintyy mm. kerros-, seinä- ja sulkasammal sekä korpikarhunsammal. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kohteen länsipuolella on metsälain ja vesilain mukainen lähteikkökohde (ks. tarkemmin kappale 2.2). Kuva 3. Voimalan nro 1 rakentamispaikka on varttunutta MT-tyypin kasvatuskuusikkoa, joka rajautuu tiheään mäntyvaltaiseen nuoreen kasvatusmetsään. laskennassa havaittiin 10 paria 7 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

7 6 Taulukko 1. laskenta voimala 1. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 2 4,42 37,3 Punatulkku ,28 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä , Voimala 2 Tuulivoimala nro 2 sijoittuu Isokärrintien itäpuolelle, Snodoorin pelloille johtavan tien länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikka on metsätyypiltään tuoreen kankaan (MT) nuorta kuusikkoa, jossa sekapuuna on vähän mäntyä ja rauduskoivua (pituus n m). Pensaskerroksessa on haavanvesoja, pihlajantaimia, hies- ja rauduskoivun nuoria alkuja sekä vähän katajia. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. mustikka, metsämaitikka, oravanmarja, käenkaali, metsätähti, metsälauha, hietakastikka ja lehtotesma. Pohjalla on kivet hyvin pinnassa. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 4. Voimalan nro 2 rakentamispaikka on MT-tyypin nuorta kasvatusmetsää. laskennassa havaittiin 28 paria 16 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

8 7 Taulukko 2. laskenta voimala 2. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Keltasirkku 1 4,91 23,02 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 2 4,78 43,64 Naurulokki 1 0,00 Pajulintu 6 3,51 70,6 Peippo 5 4,42 93,3 Punarinta 1 5,66 30,59 Rautiainen 1 4,11 16,13 Sepelkyyhky 3 1,61 7,43 Sinitiainen 1 9,63 88,56 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä , Voimala 3 Tuulivoimala nro 3 sijoittuu Kvalpträsket nimisen peltoalueen pohjoispuolelle, Snuudunojan itäpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on metsätyypiltään tuoreen kankaan (MT) hyvin tiheää kuusi-hieskoivu-mäntytaimikkoa (pituus n. 1-4 m). Pensaskerroksessa vallitsevana pensaana kasvaa vadelma. Kenttäkerroksessa esiintyy mm. valtalajit ovat mustikka, puolukka, metsäalvejuuri, pallosara, metsämaitikka ja metsätähti. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

9 8 Kuva 5. Voimalan nro 3 rakentamispaikka on tiheää sekapuutaimikkoa. laskennassa havaittiin 24 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Voimalan rakentamispaikan ympäristössä oli mustapääkerttureviiri, joka ilmentää kohteen rehevää metsäpohjaa. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 3. laskenta voimala 3. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustapääkerttu 1 5,16 25,43 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 4 3,51 47,1 Peippo 4 4,42 74,6 Punarinta 2 5,66 61,18 Ruisrääkkä 1 5,51 28,99 Sepelkyyhky 4 1,61 9,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä ,9

10 Voimala 4 Tuulivoimala nro 4 sijoittuu Kvalpträsket nimisen peltoalueen koillispuolelle, lähelle Skälgmossenia. Voimalan rakentamispaikka on metsätyypiltään tuoreen kankaan (MT) nuorta, 2. kehitysluokan kuusikkoa, jossa sekapuuna on hieskoivua (pituus n m). Puusto on melko tiheää. Pensaskerroksessa kasvaa mm. virpapaju, pihlajantaimet ja niukasti katajaa. Kenttäkerroksen valtalajit ovat mustikka, puolukka, kevätpiippo, metsätähti, metsämaitikka, metsäimarre, metsäalvejuuri ja metsäkorte. Pohja on kivinen. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 6. Voimalan nro 4 rakentamispaikka on MT-tyypin nuorta kasvatusmetsää. laskennassa havaittiin 26 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Voimalan rakentamispaikalta noin metriä länteen lauloi reviirillään Suomessa melko harvalukuinen pesimälaji idänuunilintu. Kvlpträsketin pellolla äänteli kaksi ruisrääkkää. Ruisrääkkä oli edellisessä uhanalaistarkastelussa (Rassi ym. 2001) silmälläpidettävä mutta uusimmassa luokituksessa (Rassi ym. 2010) se on siirretty elinvoimaisten lajien listaan. laskennassa havaitut laulujoutsenet koskivat ylilentäneitä yksilöitä, ne eivät pesi kohteen läheisyydessä. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Voimalan rakentamispaikan länsipuolella, Kvalpträsketin pellon koilliskulmalta lähtevän metsäojan varrella oli tuoreita majavan syönnöksiä (kuva 7). Myös aikaisemmassa luontoselvityksessä (Ramboll 2013) havaittiin majavan esiintyvän Snuudunojan ja Kvalpträsketin peltojen ympäristössä. Suomessa elää kaksi majavalajia: euroopanmajava ja kanadanmajava. Euroopanmajavaa esiintyy vain Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Hämeessä. Kvalpträsketin ympäristössä elävä majavalaji on todennäköisesti euroopanmajava.

11 10 Kuva 7. Kvalpträsketin peltojen ympäristössä on tuoreita majavansyönnöksiä. Taulukko 4. laskenta voimala 4. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Laulujoutsen 2 0,00 Laulurastas 2 3,13 18,71 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 4 3,51 47,1 Peippo 5 4,42 93,3 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punarinta 3 5,66 91,78 Ruisrääkkä 1 5,51 28,99 Sepelkyyhky 2 1,61 4,95 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 5 Tuulivoimala nro 5 sijoittuu Kvalpträsket nimisen peltoalueen ja Snuudunojan itäpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on metsätyypiltään kuivahkon kankaan (VT) nuorta mäntyvaltaista kasvatusmetsää ja taimikkoa, jossa sekapuuna on hieskoivua ja kuusta (puuston keskipituus n. 3-6 m). Pensaskerroksessa esiintyy haavanvesakkoa, pihlajantaimia ja katajia. Kenttäkerroksessa kasvavat mm. mustikka, kevätpiippo, puolukka, metsätähti, maitohorsma, nuokkuhelmikkä ja viitakastikka. Pohja oli hyvin kivinen. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta

12 11 huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 8. Voimalan nro 5 rakentamispaikalla on mänty-kuusi-koivutaimikkoa. laskennassa havaittiin 25 paria 16 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Laskentapisteelle kantautui läheiseltä pellolta mm. kiurun ja töyhtöhyypän äänet. Pellonlaiteen rehevä metsänreuna oli houkutellut paikalle mm. lehtokertun ja mustapääkertun. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 5. laskenta voimala 5. Voimala Keltasirkku 1 4,91 23,02 Kiuru 2 3,39 21,95 Käki 2 0,55 0,58 Laulurastas 1 3,13 9,36 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Mustapääkerttu 1 5,16 25,43 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Palokärki 1 1,09 1,13 Peippo 4 4,42 74,6 Punakylkirastas 1 4,24 17,17 Punarinta 1 5,66 30,59 Rautiainen 1 4,11 16,13 Sepelkyyhky 2 1,61 4,95 Talitiainen 1 6,3 37,90 Töyhtöhyyppä 2 2,55 12,42 Yhteensä ,7

13 Voimala 6 Tuulivoimala nro 6 sijoittuu Flatbergetin metsäautotien ja Kvalpträsket nimisen peltoalueen puoliväliin, Skälgmossenin eteläpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on metsätyypiltään kuivahkon kankaan (VT) nuorta mäntyvaltaista kasvatusmetsää, jossa sekapuuna on kuusta ja rauduskoivua. Pensaskerroksessa esiintyy kuusen- ja pihlajantaimia sekä vähän haavanvesakkoa. Kenttäkerroksen valtalajit ovat puolukka, mustikka, kevätpiippo, kanerva. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 9. Voimalan nro 6 rakentamispaikka on nuorta mäntyvaltaista kasvatusmetsää. laskennassa havaittiin 21 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

14 13 Taulukko 6. laskenta voimala 6. Voimala Hömötiainen 1 7,82 58,40 Keltasirkku 1 4,91 23,02 Käki 2 0,55 0,58 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäviklo 2 2,41 11,09 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 5 4,42 93,3 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä , Voimala 7 Tuulivoimala nro 7 sijoittuu Hedentien pohjoispuolelle, Källmossenin länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikalla on ollut alun perin MT-tyypin kuusikkoa mutta kohde on hakkuun myötä uudistettu männylle. Paikalla kasvaa nyt 3-6 metristä mäntytaimikkoa, sekapuuna 2-6 metriä pitkää hieskoivua. Varsinaista pensaskerrosta ei ole. Kenttäkerroksessa valtalajeina kasvavat mustikka, puolukka, oravanmarja, kevätpiippo, hietakastikka, vadelma, kangas- ja metsämaitikka ja metsälauha. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 10. Voimalan nro 7 rakentamispaikka on valoista mäntytaimikkoa.

15 14 laskennassa havaittiin 29 paria 14 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Suomessa silmälläpidettäväksi luokiteltu (NT) punavarpunen lauloi taimikossa lajille melko epätyypillisessä ympäristössä. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 7. laskenta voimala 7. Voimala Hömötiainen 1 7,82 58,40 Keltasirkku 1 4,91 23,02 Käki 2 0,55 0,58 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 2 3,13 18,71 Lehtokerttu 2 4,26 34,66 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 6 4,42 111,9 Punakylkirastas 3 4,24 51,50 Punarinta 1 5,66 30,59 Punavarpunen 1 3,98 15,13 Sepelkyyhky 2 1,61 4,95 Yhteensä , Voimala 8 Tuulivoimala nro 8 sijoittuu Isokärrintien eteläpuolelle, Småträskenin koillispuolelle. Rakentamispaikalla kasvaa nuorta mänty-kuusikasvatusmetsää (keskipituus 8-13 m), joka on hieman soistunutta. Aluspuustona on vähän hieskoivua (pituus n. 4-8 m). Metsätyyppi kohteella on kuivahko kangas (VT). Pensaskerroksessa kasvaa pihlajantaimia, hieskoivunvesoja ja vähän katajaa. Kenttäkerroksessa valtalajeina ovat mm. puolukka, kanerva, mustikka, metsälauha, kangasmaitikka ja pallosara. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

16 15 Kuva 11. Voimalan nro 8 rakentamispaikka on nuorta kasvatusmetsää. laskennassa havaittiin 16 paria 10 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Suomessa melko harvalukuinen pesimälaji idänuunilintu lauloi reviirillään voimalan rakentamispaikasta noin 200 metriä luoteeseen. Kohteella ei ole liitooravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 8. laskenta voimala 8. Voimala Idänuunilintu 1 5,81 32,23 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 5 4,42 93,3 Punarinta 1 5,66 30,59 Rautiainen 1 4,11 16,13 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä , Voimala 9 Tuulivoimala nro 9 sijoittuu Isokärrintien eteläpuolelle, Småträskenin pohjoispuolelle. Rakentamispaikalla kasvaa nuorta sekapuutaimikkoa. Puusto koostuu rauduskoivusta, kuusesta ja männystä (keskikorkeus noin 4-7 m). Tilarajan eteläpuolella on muutama vuosi sitten harvennettua metsää, pohjoispuoli on harventamatonta, tiheää nuorta sekametsää. Metsätyyppinä paikalla vallitsee tuore kangas (MT). Pensaskerroksessa kasvaa pihlajantaimia, haavanvesakkoa, katajapus-

17 16 kia sekä koivun kantovesoja. Kenttäkerroksessa esiintyvät mm. mustikka, puolukka, kevätpiippo, kangas- ja metsämaitikka, metsätähti, oravanmarja, metsälauha, maitohorsma. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 12. Voimalan nro 9 rakentamispaikka on nuoren havu-lehtipuutaimikon vallitsemaa. laskennassa havaittiin 18 paria 10 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Lintudirektiivin laji kurki kuului laskentapisteelle Hedmossenilta ja Småträskeniltä. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 9. laskenta voimala 9. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Kurki 2 0,73 1,02 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 3 3,13 28,07 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 3 4,42 56,0 Punarinta 1 5,66 30,59 Talitiainen 2 6,3 75,80 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä ,3

18 Voimala 10 Tuulivoimala nro 10 sijoittuu Isokärrintien länsipuolelle, Storkärret pellon eteläpuolelle. Voimalan rakentamispaikalla on tuoreen kankaan (MT) tiheä 2. kehitysluokan kuusi-mänty-hieskoivikko (pituus n m). Pensaskerroksessa tavataan hieskoivun vesoja, pihlajantaimia ja vähän katajaa. Kenttäkerroksessa valtalajeina kasvavat mustikka, oravanmarja, kevätpiippo, käenkaali ja metsämaitikka. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 13. Voimalan nro 10 rakentamispaikka on tiheää kuusi-koivutaimikkoa. laskennassa havaittiin 20 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

19 18 Taulukko 10. laskenta voimala 10. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 3 4,42 56,0 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punakylkirastas 1 4,24 17,17 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 2 3,35 21,43 Yhteensä , Voimala 11 Tuulivoimala nro 11 sijoittuu Isokärrintien itäpuolelle, Kanalidenin peltojen länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikalla on ollut alun perin MT-tyypin soistunutta kuusikkoa tai kuusikorpea mutta kohde on hakkuun myötä kasvanut hyvin tiheäkasvuiseksi hieskoivu-kuusitaimikoksi (keskipituus 1-6 metriä), sekapuuna on vähän mäntyä. Varsinaista pensaskerrosta ei ole. Kenttäkerroksessa valtalajeina kasvavat mustikka, oravanmarja, puolukka, metsäkorte, metsäalvejuuri, pallosara, korpikastikka, vadelma ja maitohorsma. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 14. Voimalan nro 11 rakentamispaikka on ylitiheää kuusi-koivutaimikkoa.

20 19 laskennassa havaittiin 29 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 11. laskenta voimala 11. Voimala Tiltaltti 1 3,35 10,72 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Rautiainen 1 4,11 16,13 Punarinta 1 5,66 30,59 Punakylkirastas 1 4,24 17,17 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Peippo 4 4,42 74,6 Pajulintu 5 3,51 58,8 Mustarastas 1 4,78 21,82 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Laulurastas 2 3,13 18,71 Käki 1 0,55 0,29 Yhteensä , Voimala 12 Tuulivoimala nro 12 sijoittuu Kanalidenin ja Snodorin peltojen puolivälille, Snodorin pelloille johtavan metsäautotien varrelle. Voimalan rakentamispaikalla on metsäautotien ja polkujen risteys. Ympärillä avautuu iso hakkuuaukea, jossa on yksittäisiä jättöhaapoja. Kenttäkerroksessa voimalan rakennuspaikalla esiintyy mm. niittyleinikki, harakankello, ahosuolaheinä, lillukka, siankärsämö, valkoapila, kalvaspiippo, pikkulaukku, heinätähtimö, rönsyleinikki, jänönsara, polkusara, jokapaikansara ja puna-ailakki. Hakkuuaukealla valtalajeina ovat mm. maitohorsma ja vadelma. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

21 20 Kuva 15. Voimalan nro 12 rakentamispaikka on avohakkuuta metsäautotien varrella. laskennassa havaittiin 29 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 12. laskenta voimala 12. Voimala Keltasirkku 2 4,91 46,04 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Pajulintu 2 3,51 23,5 Peippo 3 4,42 56,0 Pensaskerttu 1 6,1 35,53 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Västäräkki 1 8,43 67,86 Yhteensä , Voimala 13 Tuulivoimala nro 13 sijoittuu Kanalidenin ja Flatbergetin metsäautotien puoliväliin. Voimalan rakentamispaikalla on nuorta mustikkatyypin tuoretta kangasta, jossa valtapuuna on kuusi. Seassa on hieman yksittäisiä mäntyjä ja hieskoivuja. Pensaskerroksessa kasvaa hieskoivun alkuja, haa-

22 21 vanvesaikkoa, pihlajaa ja hieman katajaa. Kenttäkerroksessa voimalan rakennuspaikalla esiintyy mm. mustikka, puolukka, metsälauha, metsätähti, oravanmarja, kangasmaitikka, kanerva ja kevätpiippo. Pohjalla kasvaa mm. seinä-, sulka- ja kerrossammalta. kallio on hyin pinnassa, kiviä on siellä täällä esillä. Huoltotielinjaus voimalalle kulkee pääosin mustikkatyypin varttuneessa kasvatuskuusikossa. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 16. Voimalan nro 13 rakentamispaikka on nuorta kuusivaltaista tuoretta kangasta. laskennassa havaittiin 9 paria 4 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 13. laskenta voimala 13. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Pajulintu 2 3,51 23,5 Peippo 5 4,42 93,3 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä 9 127,8

23 Voimala 14 Tuulivoimala nro 14 sijoittuu Kanalidenin pellon etelälaidalle. Voimalan rakentamispaikalla on tiheää ja nuorta kuusikkoa, jossa ei juuri muita puulajeja esiinny muutamaa yksittäistä hieskoivua lukuun ottamatta. tyyppi on tuore kangas (MT). Pensaskerros on raivattu pois. Kenttäkerroksen kasvillisuus on erittäin niukkaa, lähinnä harvakseen puolukka, mustikka, kevätpiippo, metsäalvejuuri, käenkaali ja metsätähti siellä täällä. Pohjalla kasvaa mm. seinä- ja kerrossammalta. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 17. Voimalan nro 14 rakentamispaikka on nuorta yksipuolista kuusikkoa. laskennassa havaittiin 6 paria 4 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Eteläpuolisella hakkuuaukealla oli pikkulepinkäisreviiri. Pikkulepinkäinen on lintudirektiivin laji. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 14. laskenta voimala 14. Voimala Hömötiainen 1 7,82 58,40 Pajulintu 2 3,51 23,5 Peippo 2 4,42 37,3 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä 6 131,6

24 Voimala 15 Tuulivoimala nro 15 sijoittuu Hedenintien pohjoispuolelle, lähelle Klockarlidenin peltoalueen eteläosaa. Voimalan rakentamispaikalla on alun perin ollut kosteahkopohjaista MT-tyypin kuusikkoa, nyt hakkuun jälkeen mänty-hieskoivutaimikkoa (pituus 1 4 m), sekapuuna vähän kuusta. Taimikossa on siellä täällä isoja jättöhaapoja ja kookkaita hieskoivuja. Pensaskerroksessa on vähän pihlajantaimia sekä katajia. Kenttäkerroksessa kasvavat mm. mustikka, puolukka, metsälauha, kevätpiippo, metsämaitikka, maitohorsma, oravanmarja, myös mesimarja kosteammissa paikoissa. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 18. Voimalan nro 15 rakentamispaikka on hieskoivuvaltaista taimikkoa. laskennassa havaittiin 26 paria 14 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

25 24 Taulukko 15. laskenta voimala 15. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Isolepinkäinen 1 3,42 11,17 Keltasirkku 1 4,91 23,02 Korppi 1 0,64 0,39 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 2 3,13 18,71 Metsäviklo 1 2,41 5,55 Mustarastas 2 4,78 43,64 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 7 4,42 130,6 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä , Voimala 16 Tuulivoimala nro 16 sijoittuu Klockarlidenin peltoalueen ja sen itäpuolisen Flatbergetin metsäautotien puoliväliin. Voimalan rakentamispaikka on vähän soistunutta tuoreen kankaan (MT) kehitysluokan varttunutta kasvatusmetsää. Puusto on kuusivaltaista mutta mäntyä on myös sekapuuna (pituus m). Pensaskerroksessa esiintyy pihlajantaimia, hieskoivun piiskoja, katajapuskia ja virpapajukkoa. Kenttäkerroksen valtalajit ovat mustikka, puolukka, kanerva, pallosara, oravanmarja, kevätpiippo ja korpikastikka. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 19. Voimalan nro 16 rakentamispaikka on varttunutta kuusi-mänty-kasvatusmetsää.

26 25 laskennassa havaittiin 20 paria 10 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko x. laskenta. Voimala Käki 2 0,55 0,58 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 2 3,13 18,71 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 6 4,42 111,9 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 17 Tuulivoimala nro 17 sijoittuu Kanalidenin ja Råmossenin puolivälille, Flatbergetin metsäautotien länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikka on kuivahkon kankaan (VT) varttunutta mäntytaimikkoa (pituus n. 6-8 m). Joukossa kasvaa runsaasti nuorta hieskoivua ja yksittäisiä kuusia. Pensaskerroksessa esiintyy hieskoivun alkuja, pihlajaa ja kuusta. Kenttäkerroksen valtalajit ovat puolukka, metsälauha, pallosara, metsätähti, kanerva ja oravanmarja. Pohjalla tavataan seinä-, sulka- ja kangaskynsisammalta. Rakentamispaikan tuntumassa on iso siirtolohkare. Huoltotie kulkee olemassa olevaa polkua pitkin voimalalle. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

27 26 Kuva 19. Voimalan nro 17 rakentamispaikka on varttunutta mänty-koivu-taimikkoa. laskennassa havaittiin 9 paria 5 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Olemassa olevan polun lähistöllä olevassa korpipainanteessa oli pyyreviiri (direktiivilaji). Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 17. laskenta voimala 17. Voimala Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 3 4,42 56,0 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä 9 136, Voimala 18 Tuulivoimala nro 18 sijoittuu Flatbergetin metsäautotien tuntumaan, Råtmossenin itäpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on tuoreen kankaan (MT) kuusikkoa. Puusto on keski-ikäistä, melko tiheää kuusikkoa, joukossa harvakseen yksittäisiä nuoria hieskoivuja. Pensaskerroksessa kasvaa mm. pihlajantaimia ja hieskoivun alkuja. Kenttäkerroksessa vallitsevat mustikka, metsäalvejuuri, puolukka, oravanmarja, kevätpiippo, käenkaali ja metsätähti. Pohjakerroksessa kasvaa mm.

28 27 metsäkerrossammal, seinäsammal, korpikarhunsammal ja kosteissa painanteissa myös korpirahkasammal. Länsipuolella sijaitsevan Råmossenin laiteet ovat erittäin tiheää nuorta kuusikkoa. Metsäpohja on melko rehevää OMT MT tyyppiä. Ojissa on ruosteen värjäämää vettä mikä saattaa olla merkki lähdevaikutuksesta. Myös ojien varsilla oleva rehevä kasvillisuus (mm. hiirenporras, metsäimarre, terttualpi, harmaaleppä, metsäalvejuuri, lehväsammalet) voivat viitata lähteisyyteen. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 20. Voimalan nro 18 rakentamispaikka on tiheää MT-tyypin kuusikkoa. laskennassa havaittiin 11 paria 8 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteelle Flatbergetin suunasta kuulunut palokärki on lintudirektiivin liitteen I laji. Råmossenin länsilaidalla laulanut idänuunilintu (pistelaskennan jälkeen) on Suomessa harvalukuinen pesimälaji. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

29 28 Taulukko 18. laskenta voimala 18. Voimala Hippiäinen 1 7,8 58,10 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 2 3,51 23,5 Palokärki 1 1,09 1,13 Peippo 2 4,42 37,3 Punarinta 1 5,66 30,59 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 19 Tuulivoimala nro 19 sijoittuu Flatbergetin metsäautotien ja Kanalideniin johtavan metsäautotien risteyksen tuntumaan, sen luoteispuolelle. Voimalan rakentamispaikka on tuoreen kankaan (MT) tiheää sekapuutaimikkoa (pituus n. 4-5 m). Taimikko on pääosin mäntyä mutta seassa on runsaasti hieskoivua, kuusta, haapaa, pihlajaa ja katajaa. Kenttäkerros on monilajinen johtuen avoimista ja sulkeutuneista kasvupaikoista: metsätähti, oravanmarja, mustikka, hietakastikka, maitohorsma, nurmirölli, kevätpiippo, nuokkuhelmikkä, lillukka, ahomansikka, vadelma, niittynätkelmä, kevätlinnunherne ja pallosara. Pohjalla on kallio pinnassa. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 21. Voimalan nro 19 rakentamispaikka on tiheää MT-tyypin kuusikkoa.

30 29 laskennassa havaittiin 10 paria 7 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 19. laskenta voimala 19. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 4 3,51 47,1 Peippo 1 4,42 18,7 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä , Voimala 20 Tuulivoimala nro 20 sijoittuu Flatbergetin metsäautotien ja Nedermossenin metsäautotien puoliväliin, Råtmossenin itäpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on tuoreen kankaan (MT) sekapuustoista nuorta ja tiheää kasvatusmetsää/varttunutta taimikkoa. Puustossa on kuusta, hieskoivua ja mäntyä. Pensaskerros on tiheä, nuoria hieskoivuja ja kuusentaimia. Kenttäkerroksessa kasvaa puolukka, mustikka, oravanmarja, metsätähti ja metsälauha. Pohjalla vallitsee seinäsammal. Pohja on hyvin kivinen. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

31 30 Kuva 22. Voimalan nro 20 rakentamispaikka on hyvin tiheää MT-tyypin sekapuustoista nuorta kasvatusmetsää. laskennassa havaittiin 13 paria 7 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. laskennan jälkeen äänteli palokärki (lintudirektiivin liitteen I laji) kohteen pohjoispuolella. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 20. laskenta voimala 20. Voimala Lehtokerttu 1 4,26 17,33 Pajulintu 6 3,51 70,6 Peippo 2 4,42 37,3 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punarinta 1 5,66 30,59 Punatulkku ,28 Rautiainen 1 4,11 16,13 Yhteensä , Voimala 21 Tuulivoimala nro 21 sijoittuu Klockarlidenin peltoalueen länsilaidalle, sinne johtavan metsäautotien kupeeseen. Voimalan rakentamispaikka on kuivahkon kankaan (VT) mäntytaimikkoa. Pensaskerroksessa on nuoria hieskoivun alkuja ja virpapajua. Kenttäkerroksessa kasvaa puolukka,

32 31 kevätpiippo, hanhenpaju, pallosara, kanerva. Pohjalla vallitsee seinä- ja korpikarhunsammal. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 23. Voimalan nro 21 rakentamispaikka on mäntyvaltaista varttunutta taimikkoa. laskennassa havaittiin 9 paria 5 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 21. laskenta voimala 21. Voimala Hippiäinen 1 7,8 58,10 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 3 4,42 56,0 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä 9 172, Voimala 22 Tuulivoimala nro 22 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien pohjoispuolelle, Nedermossen nimisen suon kaakkoisreunalle. Voimalan rakentamispaikka on alkujaan ollut tuoreen kankaan (MT)

33 32 kuusikkoa, joka hakkuun jälkeen on nyt hyvin tiheää hieskoivu-mäntytaimikkoa (pituus n. 1-4 m). Kenttäkerroksessa vallitsevat mustikka, puolukka, hietakastikka, maitohorsma, metsälauha, metsätähti, kevätpiippo ja metsäimarre. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 24. Voimalan nro 22 rakentamispaikka on tiheää hieskoivu-mäntytaimikkoa. laskennassa havaittiin 20 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteelle kuulunut palokärki on lintudirektiivin liitteen I laji. Nedermossenilta kuuluneet kaksi kuovia kuuluvat Suomen vastuulajeihin. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

34 33 Taulukko 22. laskenta voimala 22. Voimala Kuovi 2 1,23 2,89 Käki 1 0,55 0,29 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 1 3,13 9,36 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Palokärki 1 1,09 1,13 Peippo 4 4,42 74,6 Punarinta 1 5,66 30,59 Rautiainen 1 4,11 16,13 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Talitiainen 1 6,3 37,90 Varis 2 1,51 4,35 Yhteensä , Voimala 23 Tuulivoimala nro 23 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien itäpuolelle, Rörängsvikenin pellon länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikka on karua ja kallioista kuivan kankaan (CT) mäntytaimikkoa (pituus n. 1-7 m). Pohja on jäkälän peittämää kalliota. Varsinaista pensaskerrosta ei ole, vain muutamia kuusentaimia ja hieskoivun kantovesoja, haavan- ja pihlajantaimia. Kenttäkerroksen valtalajit ovat kanerva, variksenmarja, metsälauha ja puolukka. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 25. Voimalan nro 23 rakentamispaikka on kallioista ja kuivaa kangasmaastoa.

35 34 laskennassa havaittiin 16 paria 11 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 23. laskenta voimala 23. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 3 4,42 56,0 Pikkukäpylintu 2 6,02 69,21 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Yhteensä , Voimala 24 Tuulivoimala nro 24 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien pohjoispuolelle, Gorr-Nedermossenin eteläpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on karua ja kallioista kuivan ja kuivahkon kankaan (CT-VT) mänty-hieskoivutaimikkoa (puiden pituus n. 1-4 m). Varsinaista pensaskerrosta ei ole. Kenttäkerroksen valtalajit ovat kanerva, puolukka, kangasmaitikka, metsälauha, hietakastikka ja variksenmarja, pohjakerroksessa esiintyy mm. poronjäkäliä. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 26. Voimalan nro 24 rakentamispaikka on karua kuivan ja kuivahkon kankaan (CT-VT) taimikkoa.

36 35 laskennassa havaittiin 24 paria 13 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 24. laskenta voimala 24. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Keltasirkku 1 4,91 23,02 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 2 3,13 18,71 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 6 4,42 111,9 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 25 Tuulivoimala nro 25 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien itäpuolelle, Rörängsvikenin pellon pohjoispuolelle. Voimalan rakentamispaikka on karua ja kallioista kuivan kankaan (CT) mäntytaimikkoa (pituus n. 1-5 m). Pohjalla on poronjäkälän peittämiä kalliokumpuja. Pensaskerroksessa on hieskoivun ja haavan vesoja sekä pihlajantaimia ja yksittäisiä katajapuskia. Kenttäkerroksen valtalajit ovat kanerva, puolukka, metsätähti, metsälauha ja hanhenpaju. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä.

37 36 Kuva 27. Voimalan nro 25 rakentamispaikka on kallioista ja kuivaa kangasmaastoa. laskennassa havaittiin 17 paria 11 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 25. laskenta. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Käpytikka 1 4,3 17,66 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 4 4,42 74,6 Pikkukäpylintu 1 6,02 34,61 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 26 Tuulivoimala nro 26 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien länsipuolelle, Nedermossenin koillispuolelle. Voimalan rakentamispaikka on lähinnä soistunutta kuivahkon kankaan (VT) keski-ikäistä kuusikkoa (pituus n m), joukossa aluspuuna hieskoivua ja pihlajaa, myös yksittäisiä mäntyjä. Pensaskerroksessa esiintyy katajaa, virpapajua ja haavanvesakkoa. Kenttäkerroksen valtalajit ovat puolukka, kanerva, variksenmarja, mustikka, pallosara, metsätähti. Tuulivoimalan ra-

38 37 kentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 28. Voimalan nro 26 rakentamispaikka on soistunutta kuusikkoa. laskennassa havaittiin 20 paria 10 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 26. laskenta voimala 26. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäviklo 1 2,41 5,55 Pajulintu 3 3,51 35,3 Peippo 5 4,42 93,3 Punarinta 4 5,66 122,37 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 27 Tuulivoimala nro 27 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien itäpuolelle, Lillmossenin länsipuolelle. Voimalan rakentamispaikka on karua ja kallioista kuivan ja kuivahkon kankaan (CT-VT) mäntytaimikkoa (puiden pituus n. 2-5 m). Pensaskerroksessa on haavan vesaikkoa, pihlajantaimia, vir-

39 38 papajuja ja vähän katajia. Kenttäkerroksen valtalajit ovat kanerva, puolukka, kangasmaitikka, metsälauha, hanhenpaju, metsätähti ja pallosara. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 29. Voimalan nro 27 rakentamispaikalla on kallio hyvin pinnassa. laskennassa havaittiin 21 paria 12 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 27. laskenta voimala 27. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Metsäkirvinen 1 3,42 11,17 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 6 4,42 111,9 Punarinta 1 5,66 30,59 Rautiainen 1 4,11 16,13 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä ,5

40 Voimala 28 Tuulivoimala nro 28 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien pohjoispuolelle, Nedermossen - nimisen peltoalueen eteläpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on kuivahkon kankaan (VT) mäntyvaltaista sekametsää, jossa puusto on varttunutta 2. 3 kehitysluokan kasvatusmetsää (pituus n m). Aluspuuna on hieskoivua ja kuusta. Pensaskerroksessa esiintyy katajaa, virpapajua ja pihlajantaimia. Kenttäkerroksen valtalajit ovat puolukka, kanerva, kevätpiippo, mustikka, metsätähti ja metsälauha. Kohteen itäpuolella on avoin kalliokumpu. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 30. Voimalan nro 28 rakentamispaikka on VT-tyypin mäntyvaltaista sekametsää. laskennassa havaittiin 21 paria 10 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä.

41 40 Taulukko 28. laskenta voimala 28. Voimala Käki 1 0,55 0,29 Laulurastas 1 3,13 9,36 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 5 3,51 58,8 Peippo 5 4,42 93,3 Pikkukäpylintu 2 6,02 69,21 Punarinta 1 5,66 30,59 Sepelkyyhky 1 1,61 2,48 Varis 2 1,51 4,35 Vihervarpunen 2 3,6 24,8 Yhteensä , Voimala 29 Tuulivoimala nro 29 sijoittuu Nedermossenin metsäautotien kupeelle, Högmossenin itäpuolelle. Voimalan rakentamispaikka on tuoreen kankaan (MT) mänty-kuusi-sekametsää, jossa puusto on varttunutta osin järeiksi tukkipuiksi. Etenkin monet männyt ovat järeitä ja kookkaita. Aluspuuna on pensaskerroksessa nuorta hieskoivua, pihlajaa, katajaa ja harmaaleppää. Kenttäkerroksessa esiintyvät mm. mustikka, puolukka, kevätpiippo ja metsälauha. Pohjakerroksessa valtalaji on seinä- ja kerrossammal, painanteissa on mm. korpirahkasammal, korpikarhunsammal ja sulkasammal. Kohteen etelä- ja länsipuolella maasto muuttuu suomaisemmaksi turvekankaaksi. Tuulivoimalan rakentamispaikalta eikä sinne johtavalta huoltotielinjaukselta ei tavattu uhanalaisia tai rauhoitettuja kasvilajeja eikä suojeltuja tai uhanalaisia luontotyyppejä. Kuva 31. Voimalan nro 29 rakentamispaikka on MT-tyypin varttunutta sekametsää.

42 41 laskennassa havaittiin 13 paria 9 lintulajista. Kohteen pesimälinnustossa ei ole uhanalaisia tai erityistä suojelua vaativia lintulajeja. Kohteella ei ole liito-oravalle soveltuvaa elinympäristöä. Taulukko 29. laskenta voimala 29. Voimala Hernekerttu 1 4,55 19,77 Korppi 1 0,64 0,39 Mustarastas 1 4,78 21,82 Pajulintu 4 3,51 47,1 Peippo 2 4,42 37,3 Rautiainen 1 4,11 16,13 Talitiainen 1 6,3 37,90 Tiltaltti 1 3,35 10,72 Vihervarpunen 1 3,6 12,4 Yhteensä ,5 2.2 Huomionarvoiset luontokohteet Maastokartoituksissa kesällä 2013 löytyi voimala nro 1 länsipuolelta luonnontilaisen kaltainen lähteikköaluekokonaisuus, joka koostuu lähdeallikoista, pienialaisesta lähdepurosta sekä tihkupinnoista (ks. kuvat 32-37). Lisäksi lähteikön ympärille on muodostunut lähdevaikutteista ruohokorpea ja ruohoista sarakorpea. Kohteen laajuus on noin 2,5 3,0 hehtaaria Kuvat 32 ja 33. Lähdepuro voimalan nro 1 länsipuolella.

43 42 Kuvat 33 ja 34. Lähteikkökohteella on myös avonaisia lähdeallikoita. Kuvat 35 ja 36. Lähteikköalueen ympärille on muodostunut rehevä lehtokorpi-sarakorpivyöhyke. Kenttä- pohjakerros on kohteella monipuolinen. Kasvi- ja sammallajien runsaus ja vallitsevuus vaihtelevat lähteikkötyypin mukaan. Avoimissa lähdeallikoissa kasvaa mm. luhta- ja kalvaskuirisammal, vesikuusi, sirppisammalia, lehtotähtimo, amerikanhorsma, hentosara, mesiangervo, rönsyleinikki, ojakellukka, rantamatara, kirkkaanvihreää rihmamaista levää esiintyy etenkin lähteen syvimmissä kohdissa (ks. kuva 33). Allikkolähteestä purkautuvan lähdenoron pohjalla kasvaa mm. isonäkinsammal ja lähdenoron reunoilla kasvaa monilajinen sammallajisto mm. kilpilehväsammal, korpilehväsammal, kiiltolehväsammal, okarahkasammal, kastesammal. Lähteikön sanikkaisia edustavat mm. soreahiirenporras, korpi-imarre, metsäimarre, metsäalvejuuri, isoalvejuuri. Lähdettä ympäröivien korpien kasvillisuus on lehtokorvelle ja ruohoiselle sarakorvelle tyypillistä: sudenmarja, raate, soreahiirenporras, maariankämmekkä, pelto- ja metsäkorte, suoohdake, lillukka, juurtosara, pullosara, valokki, rätvänä, kataja, vaalearahkasammal, okarahkasammal, korpirahkasammal. Puusto on kuusivaltaista mutta myös hieskoivua, järeää tervaleppää, nuorta harmaaleppää sekä katajaa esiintyy. Kohteella piti reviiriään myös idänuunilitu.

44 43 Lähteiköt on määritelty Suomen luontotyyppien uhanalaisuusluokituksessa (Raunio ym. 2008) Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) luontotyypeiksi ja koko Suomessa vaarantuneiksi (VU). Maastokartoituksessa tavattu kohde on myös metsälain 10 :n mukainen usean eri lakikohdekriteerin täyttävä kohde: lähteet ja pienten purojen/norojen muodostama lähiympäristö sekä saniais- ja lehtokorvet. Kohde on myös vesilain 11 :n mukainen vesiluontotyyppi (lähde+noro). Kuva 37. Lähteikkökohde reunuskorpineen on voimalan nro 1 länsipuolella. 3. PÄÄTELMÄT JA SUOSITUKSIA MAANKÄYTÖN SUUNNIT- TELUUN Västervikin selvitysalueen täydentävässä luontoselvityksessä tarkastelussa olivat voimaloiden rakennusalueiden luontotyypit ja kasvillisuus, liito-oravan esiintyminen sekä pesimälinnusto. Maastokartoitusten perusteella nyt läpikäydyt voimaloiden ja huoltoteiden rakennusalueet sijoittuvat metsätalousalueille, joissa erityisiä luontoarvoja ei juuri ole. Kohteet olivat pääosin taimikkovaiheen tai nuoren kasvatusmetsävaiheen kuvioita. Esimerkiksi vanhoja haapasekoitteisia järeitä kuusikoita tai korpia ei rakentamiseen varatuilla alueilla ole, jotka olisivat olleet monien eliölajien kannalta tärkeitä elinympäristöjä. Rakentamiseen varatuilta alueilta ei löytynyt uhanalaisia kasvilajeja tai luontotyyppejä, liito-oravan elinpiirejä tai erityistä suojelua vaativien lintulajien reviirejä. Huomionarvoinen metsä- sekä vesilain suojaama kohde löytyi voimalan nro 1 länsipuolelta. Kyseessä on paikallisesti arvokas, usean eri luontotyypin muodostama kokonaisuus (lähteikkö, lähdenoro, rehevä korpi), joka on luonnontilaisen kaltainen. Kohde on otettava huomioon alueen maankäyttöä suunniteltaessa. Esimerkiksi voimalan nro 1 voisi siirtää hieman etäämmälle ko. lähteiköstä esim. kaakon suuntaan, jossa on tiheää nuorta mäntyvaltaista varttunutta taimikkoa. Tässä selvityksessä ei ole tuotu uudelleen esiin aikaisemmassa luontoselvityksessä (Ramboll 2013) esitettyjä tärkeitä luontokohteita Västervikin selvitysalueelta.

45 44 4. LÄHTEET Järvinen, O. 1978: Estimating relative densities of land birds by point count. Annales Zoologici Fennici. 15: Koskimies, P. &, R.A. 1988: nseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143 s. Ramboll 2013: Kristiinankaupungin Västervikin tuulivoimahankkeen luontoselvitykset Triventus Wind Power Ab. Rassi P., Hyvärinen E., Juslen A., & Mannerkoski I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685 s. Raunio, A. Schulman, A. & T. Kontula (toim.) 2008: Suomen luonnon luontotyyppien uhanalaisuus. Osat 1 ja 2.

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys

Niiralan luonto- ja linnustoselvitys Niiralan luonto- ja linnustoselvitys ympäristöalan asiantuntija Elokuu 2014 www.osuuskuntatoimi.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Luontoselvitys... 2 2.1 Menetelmät... 2 2.2 Selvitysalue... 3 2.3

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOSELVITYKSET (KEVÄT/KESÄ 2015)

VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOSELVITYKSET (KEVÄT/KESÄ 2015) Vastaanottaja Triventus Wind Power Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510015995-002 VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOSELVITYKSET (KEVÄT/KESÄ 2015) MUUTTUNEIDEN

Lisätiedot

KOKKOKANKAAN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOTARKISTUS

KOKKOKANKAAN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja SABA Tuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 KOKKOKANKAAN TUULIVOIMAHANKE MUUTTUNEIDEN VOIMALAPAIKKOJEN MAASTOTARKISTUS 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

MERIKARVIAN KORPI-MATIN TUULIVOIMAHANKE

MERIKARVIAN KORPI-MATIN TUULIVOIMAHANKE Asiakirjatyyppi Luontoselvitys LIITE 10 Päivämäärä 5.5.2014 MERIKARVIAN KORPI-MATIN TUULIVOIMAHANKE TÄYDENNYSSELVITYS, KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPIT RAKENTAMISALUEILLA TUULIVOIMAHANKE TÄYDENNYSSELVITYS,

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset.

LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. LIITE. Louhunkankaan suunnittelualueen tuulivoimaloiden alueiden ja huoltotieyhteyksien rakentamisaluekuvaukset. Voimala 1 Alueella kasvaa nuorta ja varttuvaa kalliomännikköä. Sekapuuna kasvaa hieman kuusta

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

SOININ KUNNAN METSIEN INVENTOINTI 2011

SOININ KUNNAN METSIEN INVENTOINTI 2011 SOININ KUNNAN METSIEN METSO--INVENTOINTI INVENTOINTI 2011 18.10.2011 Raimo Laurila Kellojankuja 26 62100 Lapua LAKEUDEN LUONTOKARTOITUS p. 040 5243 281 info@lakeudenluontokartoitus.fi SISÄLTÖ JOHDANTO...

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET

Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET Päivämäärä 29.10.2012 NÄSEN KARTANON TUULIVOIMAHANKKEEN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA RAKENTAMIS- ALUEIDEN KUVAUKSET SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Luonnonympäristön yleispiirteet ja arvokkaat luontokohteet 1 2.1

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) Sijainti: Hämäläntien päästä lähtee polku merenrantaan. Kulkiessasi rantaan päin oikealle jää kuusimetsää. Käänny jollekin kuusivaltaiseen

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.6.2016 Viite 1510023251-001 SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS 1 Päivämäärä 28.6.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen

Lisätiedot

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS

TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky Asiakirjatyyppi Kasvillisuusselvitys Päivämäärä 12.9.2012 TAALERITEHTAAN TUULITEHDAS I KY MISSKÄRRIN TUULIVOIMAPUISTON KASVILLISUUSSELVITYS TAALERITEHTAAN

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013 Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Asiakas Winda Invest Oy Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori Yhteyshenkilö Kalle Sivill Puh.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 0 Toivosen tilan LUONTOSELVITYS Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 2014 1 Toivosen tilan luontoselvitys Toivosen tilan pohjoisreunaa Huiskonkadun yli nähtynä Raportin sisältö: Luontoselvitys... 1 Selvitysalue...

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009

PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009 PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009 Marko Vauhkonen, Pekka Routasuo & Esa Lammi 30.11.2009 PIRKANMAAN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN (TURVETUOTANTO) LUONTOSELVITYKSET 2009

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014

LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 LUONTOSELVITYS 16X173577 30.9.2013 26.6.2014 RAAHEN KAUPUNKI Tokolanperän kaavarungon ja asemakaavan luontoselvitys v. 2013-2014 1 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 KASVILLISUUS 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Uhanalaiset

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

PAIJALAN HAUTAUSMAAN ALUEEN LUONTOSELVITYS

PAIJALAN HAUTAUSMAAN ALUEEN LUONTOSELVITYS PAIJALAN HAUTAUSMAAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Esa Lammi, Pekka Routasuo & Marko Vauhkonen 20.3.2014 PAIJALAN HAUTAUSMAAN ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Selvitysalue ja tietolähteet... 3

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKKEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS

KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKKEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 18.10.2015 Viite 1510015514 KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKKEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS LUONTOTYYPPISELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Kantakaupungin

Lisätiedot

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 8.11.2016 Viite 1510027857 HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 8.11.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET

KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET Päivämäärä 6..5 KANGASTUULI OY/ELEMENT POWER KANGASTUULEN TUULIVOIMAPUISTON VOIMALAPAIKKAKOHTAISET LUONTOSELVITYKSET Päivämäärä 6..5 Laatija Tarkastaja Pekka Majuri, Antje Neumann, Niina Onttonen Erika

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA. Luontoselvitys 2012. Markku Nironen

KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA. Luontoselvitys 2012. Markku Nironen KASKISTEN KAUPUNKI TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Luontoselvitys 2012 Markku Nironen 2012 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 2 2. AIEMMAT LUONTOSELVITYKSET JA LAJISTOTIEDOT... 3 3. KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS...

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN TUULIPUISTON KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS

SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN TUULIPUISTON KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 16.12.2013 Viite 1510005264-003 SUOMEN HYÖTYTUULI OY PESOLAN TUULIPUISTON KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS SUOMEN HYÖTYTUULI

Lisätiedot

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle

Lisätiedot

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1

Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Hyrylän varuskunta alueen luontoselvitykset 2006 2007 Tiivistelmä 1 Tämä tiivistelmä perustuu yksityiskohtaiseen raporttiin Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella kesinä 2006 ja 2007 tehdyistä luontoselvityksistä.

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

LOUHUN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS

LOUHUN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 4.2.2014 Viite 1510005246 LOUHUN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS Päivämäärä 4.2.2014 Laatija

Lisätiedot

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmonen Urho Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 30.8.2011 Viite 82137444 MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Päivämäärä 30.8.2011

Lisätiedot

Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla

Luontoselvitys. Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Ympäristönsuunnittelu Oy 2013 Luontoselvitys Lempäälän Pitkäkalliolla Luontoselvitys Tarve luontoselvitykselle on syntynyt alustavasta suunnitelmasta ottaa maa-ainesta

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointiselostus Västervikin tuulivoimapuisto. Voimala 1

Ympäristövaikutusten arviointiselostus Västervikin tuulivoimapuisto. Voimala 1 14.4.3.5 Voimalapaikkojen kuvaus Hankevaihtoehdon 1 jokainen yksittäinen voimalapaikka tutkittiin kesällä 2013. Tässä osiossa kuvaillaan jokaisen rakennuspaikan luontoympäristö. Myös lintutiheys, uhanalaiset

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

Mäntymäen luontoselvitys Laihia

Mäntymäen luontoselvitys Laihia Mäntymäen luontoselvitys Laihia 2.9.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta. 3 2.2 Liito-oravaselvityksen

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS KEURUUN-MULTIAN SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 SAARIJÄRVEN YM. VESISTÖJEN Alueilla ei esiinny liito-oravia Suomen Luontotieto Oy 9/2014 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 Kirkonseudun-Pirilän-Savikorven ja Hakamaan- Ristisuon-Väärälänperän, sekä Kuivalanperän osaalueet LUONTOSELVITYS Työ: E23994.10 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Tönkinniemi (Pateniemessä)

Tönkinniemi (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Tönkinniemi (Pateniemessä) Sijainti: Tönkinniemi on välittömästi Pateniemen venesataman pohjoispuolella sijaitseva rantaalue, jossa risteilee muutamia polkuja. Sopivia

Lisätiedot

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3

Lisätiedot

Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset

Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Liite 2. Rakentamisalueiden kasvillisuus- ja luontotyyppikuvaukset Tuulivoimala 1 Rakentamisalueen puusto on pääosin vanhaa mäntyvaltaista kalliolakimetsää. Kallioalueiden välissä esiintyy kangasmaita

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN LEMPIVAARAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013

MÄNTSÄLÄN LEMPIVAARAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 MÄNTSÄLÄN LEMPIVAARAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Pekka Routasuo 12.12.2013 MÄNTSÄLÄN LEMPIVAARAN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3

Lisätiedot

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012

TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012 TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012 Kari Laamanen ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012 Sisällys 1 JOHDANTO... 4 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 7 3 PUUSTON NYKYTILA ( kartta

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Lintulampi Lintulassa

Lintulampi Lintulassa KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Lintulampi Lintulassa Sijainti: Lintulammet sijaitsevat Höyhtyän ja Lintulan välissä, reilut 2 km keskustasta kaakkoon päin. Lintulammen luontopiste sijaitsee Lintulammen

Lisätiedot

Luontoselvitys 2012 Laihia. 29.10.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Luontoselvitys 2012 Laihia. 29.10.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Luontoselvitys 2012 Laihia 29.10.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto..... 3 2 Luontoselvitys...... 3 3 Linnustoselvitys 3 3.1 Linnustoselvityksen menetelmät 4 3.2

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS

MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 4.2.2014 Viite 1510005246 MÖKSYN TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS TUULIVOIMAPUISTON LUONTOSELVITYS Päivämäärä 4.2..2014 Laatija

Lisätiedot

Heikkimäen luontoselvitys 2010

Heikkimäen luontoselvitys 2010 Heikkimäen luontoselvitys 2010 1. Selvityksen taustoja Heinolan kaupungin teknisen toimen maankäyttöosasto tarvitsi asemakaavasuunnittelua varten tietoja seitsemän kohteen luontoarvoista. Kohteet olivat

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Kuusimäen. Luontoselvitys 2005. Mattias Kanckos Tammikuu 2006. essnature GSM: 050-5939536. Finland

Kuusimäen. Luontoselvitys 2005. Mattias Kanckos Tammikuu 2006. essnature GSM: 050-5939536. Finland Kuusimäen Luontoselvitys 2005 Mattias Kanckos Tammikuu 2006 info@essnature.co essnature GSM: 050-5939536 Skolbackavägen 70 info@essnature.com 68830 Bäckby Finland Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Alueen

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS PAKSUNIEMESSÄ. Vastaanottaja Rääkkylän kunta. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys

RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS PAKSUNIEMESSÄ. Vastaanottaja Rääkkylän kunta. Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Vastaanottaja Rääkkylän kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 8.12.2014 RÄÄKKYLÄN KUNTA ORIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS PAKSUNIEMESSÄ Päivämäärä 8.12.2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite

Liite 2 Luontoselvitys. Asemakaavan luontoselvitys. Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava. Luontoselvityksen tavoite Asemakaavan luontoselvitys Liite 2 Luontoselvitys Äänekosken kaupunki Ääneniemen koillisrannan asemakaava 7.7.2014 Terhi Ala-Risku Luontoselvityksen tavoite Luontoselvitys on tehty Äänekosken keskustan

Lisätiedot

Entisen motellin alueen luontoselvitys Paimio. 17.8.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Entisen motellin alueen luontoselvitys Paimio. 17.8.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Entisen motellin alueen luontoselvitys Paimio 17.8.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 3 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys. 2.3 Kuvio 2

1 Johdanto. 2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys. 2.3 Kuvio 2 2 Sisällysluettelo Ollinrannan luontoselvitys Uusikaupunki 6.9.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 1. Johdanto 3 2. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 3 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

ILMATAR KINKKULANMÄEN KAS- VILLISUUS- JA LEPAK- KOSELVITYS

ILMATAR KINKKULANMÄEN KAS- VILLISUUS- JA LEPAK- KOSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oy Asiakirjatyyppi Kasvillisuus- ja lepakkoselvitys Päivämäärä 17.12.2013 Viite 1510008051 ILMATAR KINKKULANMÄEN KAS- VILLISUUS- JA LEPAK- KOSELVITYS ILMATAR KINKKULANMÄEN

Lisätiedot