Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere
|
|
- Emilia Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu Tampere Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro LSSAVI/478/04.08/2010 Asia: MUISTUTUS VASKILUODON VOIMA OY:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA (SARVINEVAN TURVETUOTANTOALUEEN YMPÄRISTÖLUPA JA TOIMINNAN ALOITTAMISLUPA, KIHNIÖ) 1. Aluksi Vaskiluodon Voima Oy hakee ympäristölupaa Kihniön Sarvinevan turvetuotantoalueelle ja toiminnan aloittamiselle. Hakemus koskee 107 hehtaarin laajuista aluetta Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien rajalla. Vastustamme ympäristöluvan ja toiminnan aloittamisluvan myöntämistä seuraavassa esitetyillä perusteilla. 2. Kaavoitustilanne ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Sarvinevalla ei ole mitään merkintöjä Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa. Suota ei ole myöskään varattu turpeenottoon 1. vaihemaakuntakaavassa (turpeenotto), joka on parhaillaan KHO:n käsittelyssä. Sen sijaan Sarvineva on merkitty luonnonsuojelullisesti arvokkaaksi suoksi ja osaksi suoluonnon kannalta arvokasta vyöhykettä turvekaavan selostuksessa (esim. liite 4a). Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa turpeenoton sijoittamisesta todetaan, että turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Sarvineva on laajalti ojittamaton eikä se ole muuttunut luonnontilaltaan merkittävästi. Turpeenotto Sarvinevalta olisi siten valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaista. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä soiden ja turvemaiden vastuullisesta ja kestävästä käytöstä ja suojelusta esitetään liitteenä soiden luonnontilaisuusasteikko (0-5), jonka tarkoitus on ohjata soita muuttavaa maankäyttöä, kuten turpeenottoa pois luonnontilaisen kaltaisilta soilta. Luokitus on laadittu tarkentamaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita.
2 Luonnontilaisuusasteikolla mitattuna Sarvineva on luokan 3 suo (valtaosin ojittamaton suo, jossa on merkittävästi myös ojittamatonta laidetta). Luokan 3 soilla turpeenotto ei valtioneuvoston mukaan voi tulla kyseeseen, jos suolla on erityisiä luonnonarvoja ja jos sen yleinen luonnonarvo on seutukunnan ojitusasteen perusteella korkea. Kihniö kuuluu Suomen ojitetuimpiin seutuihin: yli 85 % alueen soista on ojitettu. Laajalti ojittamattoman Sarvinevan yleinen luonnonarvo on kiistatta korkea seutukunnan ojitusasteen vuoksi. Sarvinevalla on lisäksi erityisiä luonnonarvoja, esimerkiksi edustava linnusto, johon kuuluu useita uhanalaisia lajeja. 3. Luonnonarvot 3.1. Yleistä Sarvineva on luonnonsuojelullisesti arvokas, etenkin keskiosiltaan luonnontilaisen kaltaisena säilynyt keidassuo, jossa on myös aapasuon piirteitä. Sarvinevan länsi- ja itälaidalla on tehty ojituksia, mutta suon avoin keskiosa on kokonaan ojittamatta. Etelä- ja pohjoisosassa myös laiteet ovat laajalti ojittamattomia, mikä osaltaan lisää suon erityisiä luonnonarvoja. Sarvineva on mainittu arvokkaana kohteena Pirkanmaan suoluonnon tila -selvityksessä (Raatikainen & Haapalehto 2009). Se mainitaan itsessään arvokkaana kohteena, minkä lisäksi se kuuluu Päretkivennevan- Teerinevan-Pohjasnevan suoluonnon kannalta arvokkaaseen vyöhykkeeseen. Sarvineva on osa ojittamattomien soiden merkittävää, verkostomaista kokonaisuutta. Pohjasnevan soidensuojelualue sijaitsee alle kilometrin päässä Sarvinevan suunnitellusta turpeenottoalueesta etelälounaaseen, Päretkivennevan-Teerinevan soidensuojelualue noin 2,5 km lounaaseen, Murtomaannevan soidensuojelualue noin 2,5 km pohjoisluoteeseen ja Isonevan soidensuojelualue noin 3,5 km itään. Vaskiluodon Voima Oy vähättelee törkeästi Sarvinevan luonnonarvoja hakemussuunnitelman kohdassa 7.1 Luonto. Tämän luontoselvityksiin on tehty täydennyksiä niin kasvillisuuden kuin linnuston osalta, mutta selvityksissä on edelleen puutteita, kuten jäljempänä tuomme ilmi Suoyhdistymätyypit ja suotyypit Suoyhdistymätyypiltään Sarvineva on sekä keidas- että jossain määrin myös aapasuota. Keidassoista se edustaa rahkakeitaita ja eteläisiä viettokeitaita, aapasoista välipintaisia keskiboreaalisia aapasoita. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa rahkakeitaat ja eteläiset viettokeitaat on luokiteltu vaarantuneiksi (VU), välipintaiset keskiboreaaliset aapasuot erittäin uhanalaisiksi (EN) luontotyypeiksi. Sarvinevan luontoselvitysten mukaan suolla esiintyy ainakin seuraavia suotyyppejä: oligotrofinen lyhytkorsiräme, variksenmarjarahkaräme, tupasvillaräme ja isovarpuräme (epämääräinen yleismaininta v selvityksessä). Näistä lyhytkorsiräme on luokiteltu vaarantuneeksi, tupasvillaräme ja isovarpuräme silmälläpidettäviksi (NT). Rahkaräme katsotaan säilyväksi (LC) luontotyypiksi.
3 Sarvinevan luontoselvityksiä on täydennetty jo useaan otteeseen, mutta pidämme kasvillisuusselvitystä edelleen vajavaisena suotyyppien osalta. Suotyypit on jostakin syystä selvitetty tarkemmin (osoitettu suotyyppikartta) vain pieneltä osalta (36,6 ha) kaikkiaan 107 hehtaarin laajuisesta hankealueesta. Luontoselvityksen täydennyksessä sanotaan, että 36,6 hehtaaria on suon luonnontilainen osa. Samansuuntainen, harhaanjohtava väite löytyy myös ympäristölupakuulutuksen liitteenä olevasta hankkeen yhteenvedosta. Sen mukaan Sarvinevan turvehankkeen 107 hehtaarin alueesta vain 35 prosenttia on luonnontilaista suota. Todellisuudessa Sarvinevan ojittamaton, luonnontilaisen kaltainen osa on kuitenkin laajuudeltaan lähes 80 hehtaaria ja Vaskiluodon Voiman turpeenottohanke kattaa siitä pääosan. Kasvillisuusselvitys ei siis ole lainkaan kattava, vaan sitä pitää täydentää. Ilmakuvan perusteella Sarvinevan keskiosissa on välipintaista nevaa ja vetinen juotti, jossa pohjavesi purkautuu pintaan. Näitä ei mainita kasvillisuusselvityksessä millään tavalla, mikä osaltaan kertoo selvityksen puutteellisuudesta. Selvitystä on täydennettävä myös näiltä osin Linnusto Ympäristölupahakemuksen liitteenä oleva linnustoselvitys ja Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistyksen tekemät selvitykset osoittavat, että Sarvinevalla on erityisiä luonnonarvoja ja että se on linnustollisesti arvokas suoalue. Sarvinevan merkittävimmät pesimälajit ovat valtakunnallisesti uhanalaiset keltavästäräkki (VU) ja pohjansirkku (VU) sekä valtakunnallisesti silmälläpidettävä, alueellisesti uhanalainen (RT) riekko. Alueen lajistoon kuuluvat myös muun muassa metso (NT, RT), liro (RT), teeri (NT), niittykirvinen (NT) sekä pikkukuovi, kurki, pensastasku, kapustarinta, kuovi, valkoviklo ja käki. Merkittävistä lajeista pohjansirkkua ei ollut havaittu Vaskiluodon Voima Oy:n teettämässä linnustoselvityksessä. Sarvineva kuuluu ilmeisesti myös metsähanhen (NT, RT) elinpiiriin, sillä suolla on tehty pesimäaikaisia hanhihavaintoja. Sarvinevan linnustossa on useita EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja sekä Suomen kansainvälisiä vastuulajeja. Lintudirektiivin lajeja ovat kurki, metso, teeri, kapustarinta, liro ja palokärki, ja vastuulajeja puolestaan metsähanhi, teeri, metso, pikkukuovi, kuovi, liro ja valkoviklo. Useiden uhanalaisten ja taantuneiden lintulajien esiintyminen osoittaa osaltaan sen, että Sarvineva ei sovellu turpeenottoalueeksi. Etenkin keltavästäräkki, pohjansirkku, riekko, metsähanhi ja pikkukuovi ovat vaateliaita, soille ominaisia lajeja, jotka ovat taantuneet pahasti koko Etelä-Suomessa. Sarvinevan ympäristölupakuulutuksen liitteenä olevassa hankkeen yhteenvedossa väitetään, että hankealueella tehdyissä luontoselvityksissä ei ole havaittu uhanalaisia lajeja. Tämä ei pidä paikkaansa, kuten edellä olemme linnuston osalta tuoneet ilmi. Osa uhanalaisista lajeista statuksineen mainitaan myös Sarvinevan linnustoselvityksessä. Linnustoselvityksessä ei mainita alueellisesti uhanalaisia lajeja, minkä vuoksi se onkin puutteellinen.
4 4. Vesistövaikutukset Katsomme, että turpeenoton aloittaminen luonnontilaisen kaltaisella Sarvinevalla olisi vastoin valtioneuvoston Vesiensuojelun suuntaviivat periaatepäätöksessä esitettyä kantaa. Sen mukaan uusien turpeenottoalueiden käyttöönottoa arvioidaan erityisen tarkoin sellaisilla valuma-alueilla, joissa vesien tila uhkaa heiketä turpeenoton vaikutuksesta, ja toimintaa pyritään suuntaamaan jo oton kohteena oleville tai ojitetuille soille. Kuormitus on saatava pienenemään, jotta vesistön tila voisi parantua tai säilyä vähintään hyvänä, kuten laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä edellyttää. Sarvinevan kuivatusvedet johdettaisiin Kihniönjokeen (Kihniänjokeen), joka kuuluu Kyrönjoen vesistöön. Vaskiluodon Voiman mukaan Sarvinevalta tuleva kuormitus näkyisi Kihniönjoessa vain hyvin vähäisenä ravinteisuuden kasvuna, joka peittyisi hajakuormitukseen. Kihniönjoen alapuolisessa Seinäjoessa Sarvinevan kuormitus ei olisi yhtiön mukaan enää ollenkaan havaittavissa. Pidämme väitteitä virheellisinä. Luonnontilaisen kaltaisen suon valmistelusta turpeenottoon syntyy väistämättä suuria vesistöpäästöjä (suurempia kuin valmiiksi ojitettujen alueiden valmistelusta). Kihniönjoen ekologinen tila on arvioitu huonoksi (Länsi-Suomen ympäristökeskus 2008, Turpeenotto ja sen aiheuttama Kihniönjoen lisäkuormitus on yksiselitteisesti vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä säädetyn lain sekä EU:n vesipuitedirektiivin mukainen. Vesienhoitolain 1 :n mukaan vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisen yleisenä tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä ja Itämerta niin, ettei pintavesien ja pohjavesien tai Itämeren tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Vesipuitedirektiivin mukaan pintavesien hyvä tila ja pohjavesien hyvä määrällinen ja kemiallinen tila tulee saavuttaa 15 vuoden kuluessa direktiivin voimaantulosta eli vuonna Käsityksemme mukaan nämä seikat tekevät turpeenotosta Sarvinevalla täysin mahdotonta. Vaskiluodon Voima ilmoittaa rakentavansa Sarvinevalle pintavalutuskentän yhtenä vesiensuojelumenetelmänä. Pintavalutuskenttiä on pidetty turpeenoton vesiensuojelun kannalta parhaana käyttökelpoisena tekniikkana (BAT). Nykytiedon perusteella on kuitenkin selvää, että pintavalutuskentät eivät pysty pidättämään rankkasateiden aikaisia ravinne-, kiintoaine- ja humushuuhtoumia turpeenkaivualueilta. Kevättulvien ja rankkasateiden yhteydessä jopa 90 prosenttia avoimien turvekenttien jätevesistä humuksineen siirtyy alapuoliseen vesistöön hallitsemattomasti yli ja ohi kaikkien vesi- ja mittausjärjestelmien. Kesällä 2012 tästä saatiin moniaalla esimerkkejä, kun turvekentät rankkasateiden yhteydessä vuotivat yli äyräidensä (mm. Tämä asia pitäisi ottaa vakavasti huomioon myös turpeenoton ympäristölupahakemusten käsittelyssä, niin Sarvinevalla kuin muissakin tapauksissa. Haluamme korostaa, että ympäristölupaa Sarvinevan turpeenottoon ei pidä missään tapauksessa myöntää. Mikäli lupa kuitenkin myönnetään, tulee alueelle perustaa nykyaikainen jäteveden puhdistuslaitos jatkuvine päästömittauksineen.
5 5. Natura-arviointi Vaikka Vaskiluodon Voima konsultteineen arvioikin, että Sarvinevan turpeenottohankkeessa ei tarvita Natura-arviointia, pidämme luonnonsuojelulain :n mukaisen arvioinnin tekemistä tarpeellisena ja perusteltuna. Pohjasnevan Natura alue sijaitsee alle kilometrin päässä Sarvinevan suunnitellusta hankealueesta etelälounaaseen, ja Pohjasnevan ja Sarvinevan varsinaiset suomuodostumat ovat käytännössä yhteydessä toisiinsa ojitettujen suon osien (Äijänmäen ja Myllynkivisalon välisen suokapeikon) kautta. Mainitun suokapeikon yli on aikoinaan vedetty metsäautotie, ja Vaskiluodon Voiman konsultin mukaan kapeikossa on vedenjakaja tien tuntumassa. Vaikka näin olisikin, ojat yhdistävät Sarvinevaa ja Pohjasnevaa. Mielestämme Natura-arviointia tarvitaan paitsi Pohjasnevan Natura-alueen hydrologian myös suojeltujen luonnonarvojen vuoksi. Sarvineva on elimellinen osa Pohjasnevan ja Päretkivenneva-Teerinevan sekä lähiseudun muiden soidensuojelu- ja Natura ohjelmissa suojeltujen soiden toiminnallista kokonaisuutta. Jos Sarvineva avataan turpeenottoon, vaikuttaisi se mahdollisesti heikentävästi myös kokonaisuuden suojeltujen osien lajistoon (esimerkiksi linnustoon ja suoperhosiin ym. metapopulaatiodynamiikkaa edustaviin lajeihin ja lajiryhmiin). Toisin sanoen Sarvinevan turpeenotto voisi heikentää Pohjasnevan ja muiden ympäröivien Natura-alueiden suojeluarvoja. 6. Lopuksi Edellä esitettyihin syihin vedoten esitämme, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei myönnä ympäristölupaa eikä toiminnan aloittamislupaa Vaskiluodon Voima Oy:lle Kihniön Sarvinevan turpeenottoon. Haluamme lisäksi muistuttaa siitä, että ympäristölupahakemuksiin liittyvät asiakirjat tulisi asettaa nähtäville internetiin. Näin varmistettaisiin kansalaisten riittävä tiedonsaanti ja tasapuoliset vaikuttamismahdollisuudet luvun avoimen tietoyhteiskunnan toimintaan ei mielestämme voi kuulua se, että asiakirjoihin pitää lähteä tutustumaan kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän kunnanvirastolle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Tampereella Larissa Heinämäki puheenjohtaja Juho Kytömäki sihteeri Jukka T. Helin puheenjohtaja Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry.
Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010. Vapo Oy:n Meranevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Perho
Suomen luonnonsuojeluliiton 22.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/197/04.08/2010
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,
Soiden luonnontilaisuusluokitus
Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi
Vaskiluodon Voima Oy:n Sarvinevan turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnan aloittamislupa, Kihniö
Virtain Luonnonsuojeluyhdistys ry MUISTUTUS c/o Larissa Heinämäki Havangantie 418 34710 Vaskivesi 5.4.2013 larissa.heinamaki@iki.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kirjaamo.lansi@avi.fi Dnro
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010
Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö
Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 4 Topografia 4 Kallioperä 5 Maaperä 5 Maanpeite 6 Pohjavesialueet 6 Selvitysalueen luontokohteet Metsälain mukaiset
Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab
Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta
KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS
9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot
18.9.2012 1 (6) Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot Taustaa Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä
335. Laajanneva-Mustasuo (Vaala)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 335. Laajanneva-Mustasuo
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p.
Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 7.2.2013 pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Korkein hallinto-oikeus PL 180 00101 HELSINKI korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi
Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen
Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden
Suomen luonnonsuojeluliiton
Suomen luonnonsuojeluliiton 10.09.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/195/04.08/2010
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
Etelä-Pohjanmaan suoselvityshanke - tavoitteet ja menetelmät. Soidensuojelutyöryhmä 3/12 Leena Rinkineva-Kantola
Etelä-Pohjanmaan suoselvityshanke - tavoitteet ja menetelmät Soidensuojelutyöryhmä 3/12 Leena Rinkineva-Kantola Tavoitteet Kerätä riittävä aineisto maakuntakaavoitusta varten Maakuntakaavalla sovitetaan
225. Suhansuo-Kivisuo (Ilomantsi)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 225. Suhansuo-Kivisuo
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry jättää Rimminnevan turpeenottohankkeesta seuraavanlaisen muistutuksen:
Suomen luonnonsuojeluliiton 25.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/320/04.08/2010.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Varastokatu 3 A 4. krs 12.3.2009 33100 Tampere
Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Varastokatu 3 A 4. krs 12.3.2009 33100 Tampere 1 Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere Virtain luonnonsuojeluyhdistys
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta Sijainti Mustakeitaan suoalue sijaitsee Honkajoen kunnan ja Kankaanpään
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3048 Lehtosenjärven laajennus, Lestijärvi, Keski-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3048 Lehtosenjärven laajennus, Lestijärvi, Keski-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Lestijärven kunnassa,
Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Koonnut Juho Kytömäki
Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.
Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto
Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lapioneva-Mustajärven alue sijaitsee Ylöjärven (Kurun) ja Ruoveden
338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE
Suomen luonnonsuojeluliiton
Suomen luonnonsuojeluliiton 4.4.2011 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/107/04.08/2010
Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi
Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös
Iso Pajusuo, Pyhäntä/Kajaani, Pohjois-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden suojelu- ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 5026 Iso Pajusuo, Pyhäntä/Kajaani, Pohjois-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Pyhännän ja Kajaanin rajalla, noin 6 km
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere p.
Suomen luonnonsuojeluliiton LAUSUNTO Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 29.3.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Satakuntaliitto Maakuntahallitus Viite: Lausuntopyyntö
Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.
Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.2017 Suomen soiden ja turvemaiden kestävä käyttö ja suojelu Ehdotus
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA VAPO OY:N VIRTAIN PAHKANEVAN TURVETUOTANTOHANKKEESEEN
Päätös PIRELY/35/07.04/2010 Liitteet (4+1) 18.2.2011 Julkinen Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA VAPO OY:N VIRTAIN PAHKANEVAN TURVETUOTANTOHANKKEESEEN
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella
Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1017 Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa Sijainti Alkkianvuoren alue sijaitsee Satakunnan ja Pirkanmaan
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 30.3.2015 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p.
Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 30.3.2015 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2
Suosta on moneksi SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava
Suosta on moneksi Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaava SUO, LUONTO JA TURVE - NÄKÖKULMIA MAAKUNTAKAAVAAN 24.5.2016 Laatija: Mari Väänänen, Antti Saartenoja Suota on piisannut moneen käyttöön Suota (metsätieteellinen
MUUTOKSENHAKU LSSAVI:N PÄÄTÖKSEEN 237/2013/1 Vaskiluodon Voima Oy:lle myönnetty Sarvinevan turvetuotannon ympäristölupa
1 Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys ry/ Pj Arja Pihlaja Ailinkuja 6 39700 Parkano arpih@elisanet.fi MUUTOKSEN HAKU 19.1.2014 VAASAN HALLINTO-OIKEUS PL 204 65101 VAASA vaasa.hao@oikeus.fi Tiedoksi: Länsi-ja
Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.
Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava Kartta- ja ilmakuvatarkastelu turvetuotannon kannalta tärkeillä vyöhykkeillä (EO/tu) sijaitsevista soista Hanna Kondelin maaliskuu 2011 Johdanto Pirkanmaan liitto on saamassa
Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
ID 8031 Salmijärven Natura alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8031 Salmijärven Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Varastokatu 3 A 2.3.2011 33100 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. (03) 213 1317
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. MUISTUTUS Varastokatu 3 A 2.3.2011 33100 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. (03) 213 1317 Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8022 Suurisuo-Ansasuo, Nurmes, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8022 Suurisuo-Ansasuo, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Nurmeksen kunnan luoteisosassa, noin 6 kilometriä
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere p.
Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) KUNTALAISALOITE Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 23.2.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere sll.tampere@gmail.com
Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori
Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet 11.4.2014 Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori Teemat üsuopolitiikat üturvetuotannon jännitteet ühe uudeksi ympäristönsuojelulaiksi
Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Suomen luonnonsuojeluliitto Koonnut Juho Kytömäki
Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.
Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu Tampere p
Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) MIELIPIDE Pirkanmaan piiri ry. Kuninkaankatu 39 20.6.2018 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere sll.tampere@gmail.com p. 044 956
Monimuotoinen suoluontomme ja sen tila
Monimuotoinen suoluontomme ja sen tila Kaisu Aapala, SYKE SUOLUONNON TULEVAISUUS SOIDENSUOJELUN TÄYDENNYSOHJELMAN ALOITUSSEMINAARI 29.1.2013 Suomen ympäristökeskus, Helsinki Kuva: Kaisu Aapala Esityksen
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen
Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen
Yleiskatsaus Suomen soiden määrään ja riittävyyteen Suoseura 18.3.2015 Säätytalo Esityksen sisältö: Yleiskatsaus soiden/turvemaiden maankäyttöön ja maankäyttöpaineisiin Soidensuojelu Ennallistaminen Maakuntakaavoitus
16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy
16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon
Suomen luonnonsuojeluliiton 27.10.2010. Vapo Oy:n Vähä Koihnannevan turvetuotantoa koskeva ympäristölupahakemus, Kauhajoki
Suomen luonnonsuojeluliiton 27.10.2010 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/193/04.08/2010.
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4009 Martinjärven iätpuoliset metsät ja suot, Keuruu, Keski-Suomi
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4009 Martinjärven iätpuoliset metsät ja suot, Keuruu, Keski-Suomi Sijainti Laaja kokonaisuus sijaitsee luoteisella Keuruulla,
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4038 Orineva, Viitasaari, Keski-Suomi Sijainti Orineva sijaitsee Viitasaaren kunnan pohjois-rajalla Kolkkujärven länsirannalla.
Kurkisuo. Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve Helena Lundén
Kurkisuo Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve 12.02.2014 Helena Lundén Luontotyyppi-inventointi Suolla tehtiin luontotyyppi-inventointi kesän aikana. Inventointialueena oli Metsähallituksen
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 17.12.2012 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere
Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 17.12.2012 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere 1 Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen
Raportti Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden soista 2014
Raportti Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden soista 2014 14.3.2014 Juha Juuti Ote raportista koskien Ruokolahden Eräjärvi Kemppilä alueen lintusoista, 28.11.2016 Juha Juuti Kemppilän
Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus
Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus Kaisu Aapala, SYKE Suoluonnon suojelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari Helsinki, 17.12. 2015 Soidensuojelun täydennysehdotuksen kattavuus
RAJAMÄENKYLÄN TUULIVOIMAKOHTEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS. Ympäristökonsultointi Jynx Oy, 2014
RAJAMÄENKYLÄN TUULIVOIMAKOHTEEN KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS Ympäristökonsultointi Jynx Oy, 2014 Sisällys Johdanto.. Menetelmät. Tulokset Kohteen yleiskuvaus... Lakikohteet ja muut arvokkaat luontokohteet
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. VASTASELITYS Kuninkaankatu 39 6.11.2012 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi PL 482 33101 Tampere Hämeentie 2 A 6, as. 2 13200 Hämeenlinna PL 46 30101 Forssa VAASAN HALLINTO-OIKEUS
Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola
Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013 Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Asiakas Winda Invest Oy Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori Yhteyshenkilö Kalle Sivill Puh.
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...
Suostrategian suositukset luonnontilaisten soiden säilyttämisestä otettava huomioon
Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys 24.3.2013 Pj. Markku Saarinen Peltomäentie 39820 Kihniö markku.saarinen@metla.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 Vaasa kirjaamo.lansi@avi.fi Muistutus
Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila
Otsikko Arial Black 24pt sininen Ensimmäinen taso toinen taso kolmas taso Suoluonnon tila Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus Suoseuran kevätseminaari, 18.3.2015 1 Boreaalinen alue Luontodirektiivin suoluontotyyppien
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 VASTINE pohjanmaa@sll.fi 25.4.2010
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 VASTINE pohjanmaa@sll.fi 25.4.2010 Korkein hallinto-oikeus Unioninkatu 16 00131 HELSINKI DNRO: 329/1/09 (25.3.2010)
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä
Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta)
Suostrategian lähtökohdat, keskeiset tavoitteet ja merkitys soidenkäytössä (ympäristöhallinnon kannalta) Suoseura 23.3.2011 Pekka Salminen Ympäristöministeriö 1 Suostrategian valmistelun lähtökohdat Soiden
Suoluonto ennen ja nyt. Rauno Ruuhijärvi Professori emeritus Luontotyyppien uhanalaisuus
Suoluonto ennen ja nyt Rauno Ruuhijärvi Professori emeritus Luontotyyppien uhanalaisuus 2018 18.12.2018 Soiden luokitus Suotyypit Suoyhdistymätyypit Suosysteemit Kehityssarjat Suomaisemat Suokasvillisuusvyöhykkeet
KESKI-SUOMEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Natura-arvioinnin tarveharkinta 22.8.2011
KESKI-SUOMEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Natura-arvioinnin tarveharkinta 22.8.2011 1. JOHDANTO Suomen Natura 2000 verkosto on osa Euroopan unionin alueen kattavaa luonnonsuojeluverkostoa. Verkostoon kuuluu alueita,
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2016
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2016 Etelä-Pohjanmaan liitto 2016 1 Sisä llysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. MENETELMÄT... 3 3. KOHDEKUVAUKSET... 4 KURIKKA... 4 SOINI... 5 LAPPAJÄRVI...
Vaasan hallinto-oikeus Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Virtain luonnonsuojeluyhdistys ry VALITUS c/o Larissa Heinämäki Havangantie 418 34710 Vaskivesi 17.1.2013 larissa.heinamaki@iki.fi p. 040 776 2797 Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri
Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa
Liite 12 Kansallisen lainsäädännön puutteita direktiivien toimeenpanossa Lisäselvitys kanteluun Suomen tasavaltaa vastaan EU:n luontodirektiivin rikkomisesta soiden luontotyyppien suojelun laiminlyönneillä
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi
Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-
Uhattuja soita. Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitto
Uhattuja soita Sini Eräjää Suomen luonnonsuojeluliitto 15.2.2011 Pohjanmaan rannikkoa (orannssit alueet turvekaivoksia) Tapaus Kivisuo, Muhos Tapaus Kivisuo, Muhos Tapaus Kivisuo, Muhos Ojittamaton, enimmäkseen
Suomen luonnonsuojeluliiton
Suomen luonnonsuojeluliiton 25.6.2009 Pohjanmaan piiri ry MUISTUTUS Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Länsi-Suomen ympäristölupavirasto PL 115 00231 HELSINKI DRNO: LSY-2008-Y-375
SUOT, TURVETUOTANTO JA SOIDENSUOJELU POHJANMAALLA 2011
SUOT, TURVETUOTANTO JA SOIDENSUOJELU POHJANMAALLA 2011 Kaulalamminneva, Kuortane / Lapua Keski-Pohjanmaan suojelusoita Perhossa Kauhajoen Nummijärvi oli 1970 -luvulla Suupohjan helmi, kirkasvetinen ja
Haapakeitaan (FI ) Natura alueen linnuston linjalaskennat 2018
Haapakeitaan (FI0200021) Natura 2000 -alueen linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty osana Hydrologia-LIFE
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007
Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 5 Liitteet Liite 1 Liite
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu Tampere p.
Suomen luonnonsuojeluliiton VALITUS Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 20.6.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere
Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014
Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu SEINÄJOKI p
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry VALITUS Valtionkatu 1 17.01.2011 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi Vaasan hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA NRO: 83/2010/3 DNRO: ESAVI/264/04.08/2010
Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto maakuntakaavoituksessa Suo, luonto ja turve näkökulmia maakuntakaavaan Etelä-Pohjanmaan liitto Leena Ruokanen, Lapin ELY-keskus 25.5.2016 Tarkoitus löytää maakuntakaavoituksessa yhteen sovitettu
SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA
SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen
Miehikkälän Savan alueen osayleiskaavan vaikutukset Suurisuon Natura 2000 -alueeseen. Miehikkälän kunta. Natura 2000 -arviointi.
Miehikkälän kunta Keskustie 9 49700 MIEHIKKÄLÄ Natura 2000 -arviointi Miehikkälän Savan alueen osayleiskaavan vaikutukset Suurisuon Natura 2000 -alueeseen Petri Parkko 18.11.2013 1. Menetelmät ja aineisto
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 7.4.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p.
Suomen luonnonsuojeluliiton KOMMENTTEJA Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 7.4.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. 040 515 4557 Pirkanmaan liitto Kommentteja POSKI-hankkeen alustavista
Aloite Pirkanmaan arvokkaiden soiden säästämiseksi turpeenotolta
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. ALOITE Varastokatu 3 A 13.4.2010 33100 Tampere p. (03) 213 1317 s-posti: pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. PL 482 33101 Tampere p. 050-356 3231
Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta,
Turvetuotantoalueiden ja luonnonarvosoiden valintaprosessi ja Natura-arvioinnin tarveharkinta, Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, valmisteluvaiheen aineistosta ehdotusvaiheeseen 2018 Ehdotusvaiheen 1 aineiston
Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta
Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys
TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä
Soiden nykytilanne Pohjanmaalla
Soiden nykytilanne Pohjanmaalla Raimo Heikkilä Suomen ympäristökeskus 2011 Suot ovat turvetta tuottavia ekosysteemejä Suot ovat kosteikkoekosysteemejä, joissa kuolleet kasvit eivät hajoa täydellisesti,
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 7032 Leväsuo, Kuhmo, Kainuu
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7032 Leväsuo, Kuhmo, Kainuu Sijainti Leväsuo sijaitsee noin 46 kilometriä etelä-kaakkoon Kuhmon keskustasta. Lännessä