LOHJAN KAUPUNKI KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 25.3.2009 1
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kisakallio OAS 25.3.2009 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) koskee asemakaavan laatimista Lohjan kaupungin Kaarnaisten kylän kiinteistön Lehtokumpu RN:o 4:1 alueelle. Suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Lohjan Karnaistenniemessä n. 8 km pohjoiseen Lohjan kaupungin keskustasta. Alueen koko on n. 56,5 ha. Alueen sijainti osoitekartalla. 2
Suunnittelualue likimäärin rajattuna pohjakartalle. Nykytilanne Alueella on vuodesta 1966 lähtien sijainnut Kisakalliosäätiön omistama Kisakallion Urheiluopisto. Opiston osoite on Kisakalliontie 284, 08360 Lohja. Lisäksi alueella sijaitsee yksityisomistuksessa oleva asuinkiinteistö. Alueella on opistoa palvelevia majoitus, koulutus ja liikuntatiloja sekä urheiluun ja liikuntaan liittyviä ulkoalueita ja kenttiä.topografialtaan alue on kallioista ja mäkistä. Rakennettua ydinaluetta ympäröivät alueet ovat pääosin talousmetsää. Kansikuvana on ilmakuva alueesta. Alue rajautuu pohjoisessa Lohjanjärven Kutsilanselkää ja Maikkalanselkää yhdistävän Rusteensalmen vesialueeseen. Alue rajautuu idässä Kutsilanselän luonnonsuojelualueeseen, joka on osa Nummi-Pusulan lintuvesien Natura 2000 -aluetta. Etelässä ja lännessä alue rajautuu kaupungin omistamaan Kaarnaistenkorven ulkoilualueeseen. 3
Hankkeen tausta ja tavoitteet Kisakallion Urheiluopisto on teettänyt kehittämissuunnitelman (Suunnittelukeskus, 10/2006), jonka mukaan opistoa voidaan kehittää liikunnan koulutuskeskuksena osana urheiluopistoverkostoa, liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tarjoajana, sekä liikuntapainotteisena matkailukeskuksena. Selvityksen mukaan alueen asiakasmäärät voisivat kasvaa vuoden 2006 tasosta 55.000 h vuoteen 2020 mennessä tasolle 189.000 h. Selvityksessä todetaan, että kehittymisen edellytyksenä on olosuhteiden monipuolistaminen ja parantaminen sekä rakennusten, että ympäristön osalta. Alueen toiminnallisen kehittämisen mahdollisuuksia on kartoitettu vuosina 2005-2007 laadituissa eri tasoisissa aluesuunnitelmissa ja rakennuskohteiden luonnossuunnitelmissa. 2007 käynnistetyn viimeisimmän suunnitteluprosessin tuloksena valmistui ns. Master-Plan -suunnitelma (Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy, 23.1.2008), jossa on esitetty suunnitelma alueen kehittämiseksi monipuolisena ympärivuotisena liikunta- ja matkailukeskuksena. Suunnitelma on hyväksytty säätiön hallituksessa ja siitä ilmenee maanomistajan tavoitteet alueen toiminnalliseksi kehittämiseksi. Suunnitelmassa on esitetty alueelle merkittävää lisärakentamista sekä liikunnan, että vapaa-ajan tarpeisiin. Kisakalliosäätiö ja Lohjan kaupunki ovat 2009 tehneet asemakaavoituksen käynnistämistä koskevan sopimuksen. Kaavahankkeen tavoitteena on luoda maankäytölliset edellytykset alueen kehittämiselle em. suunnitelmien pohjalta. Toiminnallisten näkökohtien lisäksi huomioidaan alueen luonnonarvot ja maisemalliset erityispiirteet. Kaavoitustilanne Maakuntakaava Alueella on voimassa Uudenmaan maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut 8.11.2006. Maakuntakaavasta ilmenevät alueeseen kohdistuvat valtakunnalliset ja maakunnalliset intressit. Alue on maakuntakaavassa valkoista aluetta, jolle ei ole esitetty erityistä käyttötarkoitusta. Näille alueille voidaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa osoittaa kunnan tarpeiden mukaan merkitykseltään paikallisena kaikkia maankäyttömuotoja. Alueen ympärillä on maakuntakaavassa lounaispuolella virkistysalue, koillispuolella Natura 2000 -verkostoon kuuluva luonnonsuojelualue ja kaakkoispuolella arvokas harjualue. Alueen eteläreunalla on ulkoilureitti. 4
ote maakuntakaavasta, sijainti merkitty punaisella ympyrällä Yleiskaava Alueella on voimassa Lohjan yleiskaava jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.12.1992. Pääosa alueesta on yleiskaavassa julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY). Alue on tarkoitettu kunnan, valtion ja muiden julkisten yhteisöjen sekä erilaisten yhdistysten palvelu- ja toimitilojen rakentamiseen. Alueen länsiosa on virkistysaluetta (V). Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Alueelle voidaan rakentaa virkistystä ja ulkoilua palvelevia rakennuksia ja laitteita. Alueella on varaus vedenottamolle ja jätevedenpuhdistamolle (ET). Alueen eteläkärki on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Luonnonympäristön ja sijainnin vuoksi alueelle kohdistuu tavanomaista suurempaa ulkoilu- ja virkistyskäyttöä. Alueelle voidaan rakentaa haja-asutusmaisesti pientaloja ja asumiseen liittyviä työtiloja rakennuslain 4 :n mukaisesti. Rakennuspaikan 5
pinta-ala on oltava vähintään 5000 m2. Rakennusten sopeutumiseen maisemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Asemakaavat Alueella ei ole voimassa asemakaavoja. Kisakallio OAS 25.3.2009 Ote yleiskaavasta. Suunnittelutilanne ja selvitykset Aluetta koskien on 23.1.2008 valmistunut ns. Master-Plan -suunnitelma. Suunnitelmassa on esitetty nykyinen säilyvä rakennuskanta sekä alueen täydennysrakentaminen ja alueet eri toiminnoille. Suunnitelman mukaan alueelle sijoittuvia toimintoja ovat mm.: - Hallinto/ hyvinvointipalvelut, kuntotestaus, uimahalli, ravintola. - Liikunta/ jäähalli, monitoimihalli, välinevuokraus, luontokeskus, toimistotilat. - Majoitus/ opiskelija-asunnot, kylpylä-hotelli. - Vapaa-ajan asuminen/ lomahuoneistot ja erillistalot, rantasaunat, klubirakennus. - Huolto/ logistiikkakeskus, alueellinen väestönsuoja, veneiden talvisäilytys. - Pysäköinti 6
- Ulkoilu- ja liikunta-alueet/ urheilukenttä, kelkkamäki, golfin harjoittelualue, ulkoilureitit, venelaiturit. Kaavahankkeeseen liittyen on valmistunut selvitys: Kisakallion laajennussuunnitelman vaikutukset Kutsilanselän Natura 2000 -kohteeseen, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy, 1.9.2008. Asemakaavatyön yhteydessä täydennetään tarvittaessa luontoselvityksiä ja tehdään tarvittavat maisema-, liikenne-, ja vesihuoltoselvitykset. Master-Plan 23.1.2008 Vaikutusten arviointi Kaavan laatija ja muut asiantuntijat arvioivat kaavan valmistelun yhteydessä kaavan toteuttamisen vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin tarkoituksena on jo kaavatyön suunnitteluvaiheessa saada tietoa suunnitteluratkaisun vaikutuksista mahdollisimman monipuolisesti. Vaikutuksia arvottamalla pyritään valitsemaan lopputuloksen ja tavoitteiden kannalta parhaat vaihtoehdot eri ratkaisumalleista. 7
Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan MRL 9 ja MRA 1 mukaisesti. Näitä ovat mm. vaikutukset: - maisemaan, kasvillisuuteen, maaperään ja pohjaveteen - ilmaan, ilmastoon ja pintavesiin - yhdyskuntarakenteeseen - ihmisten elinoloihin, elinympäristöön ja sosiaaliset vaikutukset - liikenneverkkoon - kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön - muinaisjäännöksiin Vaikutuksia selvitetään aluetta koskevien perusselvitysten (kartat, inventoinnit, ilmakuvat, suunnitelmat jne.) avulla. Tarvittaessa olemassa olevia selvityksiä täydennetään maastotyönä. Lisäksi apuna käytetään osallisilta saatavaa lähtötietoa, palautetta ja lausuntoja. Aineistoa analysoidaan ja suunnitelmia havainnollistetaan asiantuntijatyönä rinnan kaavan laatimisen kanssa. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavoitteisiin. Arviointimenetelminä käytetään mm. teemakartta-analyysiä, määrällisiä ja laadullisia numeerisia ja sanallisia arviointeja sekä piirros- ja valokuvavisualisointeja kullekin vaikutustyypille tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Tarkasteltava vaikutusalue määritellään kullekin vaikutustyypille erikseen. Osa vaikutuksista ulottuu myös varsinaisen kaava-alueen ulkopuolelle. Kaavan valmisteluun osallistuminen Kunnalliset kuulutukset ovat nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla, Länsi-Uusimaa lehdessä ja kaupungin internet-sivuilla www.lohja.fi. Aloitusvaihe MRL 63 ja MRA 32a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Lohjan kaupungin kaupunkisuunnittelukeskuksessa ja kaupungin internet-sivuilla koko valmistelun ajan. Kaavan vireilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana. Valmisteluvaihe MRA 30. Asemakaavaluonnos pyritään laatimaan siten, että kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto asetetaan nähtäville kesäkuuhun 2010 mennessä. Luonnoksesta on mahdollisuus esittää mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Tarvittaessa järjestetään osallisten kanssa erillisiä neuvotteluja. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Ehdotusvaihe MRL 65 ja MRA 27 ja 28. Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Kaupunginhallitus asettaa ehdotuksen julkisesti nähtäville. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan sekä kirjeellä alueen maanomistajille. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. Kaupunki antaa perustellun vastineen muistutuksiin. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta ja kaavan kannalta keskeisiltä yhteisöiltä. 8
Hyväksyminen MRL 32 ja MRL 188. Jos kaavaehdotusta muutetaan olennaisesti nähtävilläolon jälkeen, se laitetaan uudestaan nähtäville. Jos muutos koskee vain yksityistä etua ja osallisia, joita se koskee kuullaan erikseen ei uutta nähtävilläoloa tarvita. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ketkä ovat osallisia I Maanomistajat ja asukkaat - alueen maanomistajat - lähinaapuruston maanomistajat, asukkaat ja yritykset - kaavan vaikutusalueen asukkaat ja yritykset - alueen asukasyhdistys II Kaupungin toimialat - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Terveysvalvonta - Kunnallistekniikka - Palotoimi - Lohjan museo - Kiinteistötoimi II Valtion viranomaiset - Uudenmaan Ympäristökeskus - Uudenmaan tiepiiri - Museovirasto III Muut yhteisöt - Uudenmaan liitto - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Fortum Sähkönsiirto Oy Palaute Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Lohjan kaupungin kaupunkisuunnittelukeskuksesta tai kaupungin internetsivuilta www.lohja.fi. Palautteen voi antaa kaavoitusjohtaja Heikki Rouviselle. 9
Yhteystiedot Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä: Asemakaavan laatija: Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy, Sauli Havas, arkkitehti, SAFA Sähköposti: sauli.havas@ark-sh.fi Osoite: Möysänkatu 3, 15150 Lahti Puhelin: (03) 523 0600 tai 040 7088 607, fax: (03) 523 0630 Lohjan kaupunki: Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen Sähköposti: heikki.rouvinen@lohja.fi Puhelin: (019) 369 4450, fax: (019) 369 4406 10