SUINONSALMEN LUONTOSELVITYS

Transkriptio

1 SUINONSALMEN LUONTOSELVITYS Esa Lammi & Nina Hagner-Wahlsten

2 SUINONSALMEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto Selvitysalue ja lähtötiedot Menetelmät Liito-orava Linnut Lepakot Kasvillisuus ja luontotyypit Tulokset Selvitysalueen yleiskuvaus Liito-orava Linnusto Lepakot Huomionarvoiset luontokohteet ja suositukset Lähteet ja kirjallisuus Kansi: Kolmannes Suinonsalmen alueesta on karua kalliomännikköä. Ilmakuvat ja pohjakartat Espoon kaupunkimittausyksikkö, maastokartta Maanmittauslaitos. Valokuvat Esa Lammi 2

3 1 JOHDANTO Suinonsalmen alueelle suunnitellaan kaavoitettavan yleiskaavan mukaista asuntorakentamista. Suunnittelualue sijaitsee Suvisaarentien pohjoispuolella ja se on kokonaan metsää. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus tilasi keväällä 2015 Ympäristösuunnittelu Envirolta asemakaavatasoisen luontoselvityksen, jonka tavoitteena on kuvata alueen luonnonolot ja määritellä luonnon monimuotoisuuden kannalta olennaiset piirteet kaavoituksen edellyttämällä tarkkuudella. Tässä yhteenvetoraportissa esitellään selvityksen keskeiset tulokset. 2 SELVITYSALUE JA LÄHTÖTIEDOT 3 MENETELMÄT Selvitysalueen (kuva 1) pinta-ala on noin 21 hehtaaria. Alue rajautuu etelä- ja itäreunastaan katualueisiin. Pohjoisreuna kulkee Hanikan metsäalueen poikki. Koko alue on rakentamatonta, takavuosina talouskäytössä ollutta sekametsää ja matalapuustoista kalliomännikköä. Aluetta käytetään ulkoiluun. Eteläosan läpi kulkee Hanikan valaistu ulkoilureitti (kuva 1). Länsi- ja itäpään läpi johtaa Hanikan niemeä kiertävä luontopolku. Selvitysalueen eteläreunassa on ulkoilureitin ja alueen eteläpuolella sijaitsevan uimarannan pysäköintipaikkana käytetty hiekkakenttä. Alueelta ei ole aiemmin tehty kattavaa luontoselvitystä. Liito-oravan esiintyminen on tarkistettu keväällä Alueelta ei löytynyt liito-oravan jätöksiä, mutta sen itäreuna arvioitiin liito-oravalle soveliaaksi (Salomäki & Virtanen 2013). Etelä-Espoon lepakkoalueita kartoittanut Siivonen (2002) mainitsee Kaitalahden Hanikan Suinonsalmen alueen yhtenä Espoon parhaista lepakkokohteista. Luontoselvitystä tehtäessä tarkistettiin myös muut Espoon merkittäviä luontokohteita käsittelevät yhteenvetoraportit (Heikkinen 2001, Lammi & Routasuo 2013, Lampinen & Annala 2014, Lehtosalo 2004) ja Espoon kaupungin ympäristökeskuksen tiedossa olevat luontokohteet ja lajiesiintymät. Niistä ei löytynyt selvitysaluetta koskevia tietoja. Luontoselvitys tehtiin asemakaavoituksen edellyttämällä tarkkuudella (Söderman 2003). Koko alue kierrettiin maastossa läpi kaikkien osaselvitysten yhteydessä. Työ aloitettiin maaliskuussa 2015 (liito-oravat) ja saatiin päätökseen elokuussa (viimeinen lepakoiden kartoituskierros). Käyntikertoja kertyi kaikkiaan yhdeksän. Maastossa inventoitiin liito-oravan, pesimälintujen ja lepakoiden esiintyminen koko alueelta. Lisäksi selvitettiin kasvillisuuden yleispiirteet sekä huomionarvoisten kasvilajien ja arvokkaiden luontokohteiden esiintyminen. Arvokkaita luontokohteita ovat luonnonsuojelulain 29 :n mukaiset suojellut luontotyypit vesilain 2. luvun 11 :n mukaiset pienvesikohteet lajistollisesti merkittävät metsälain 10 :n mukaiset elinympäristöt Suomessa uhanalaiset luontotyypit (Raunio ym. 2008a, b) sekä mahdolliset muut luonnonoloiltaan merkittävät kohteet. 3

4 Kuva 1. Suinonsalmen selvitysalue (punainen rajaus) kartta- ja ilmakuvapohjalla. Alueen etelärajana on Suvisaarentie. Itäraja noudattaa Matasaarentietä. Hanikan ulkoilureitti on merkitty karttakuvaan katkoviivalla ja luontopolku pisteviivalla. 4

5 3.1 Liito-orava 3.2 Linnut 3.3 Lepakot Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin kuuluville sudenkorennoille ja viitasammakolle sopivia ympäristöjä ei paljastunut keväällä tehdyissä liito-orava- ja pesimälintuinventoinneissa. Lajiryhmien esiintymistä ei ollut tarpeen tutkia. Maastotöissä käytettiin GPS-paikanninta (Garmin 60Cx ja 62s), jolla luontokohteet ja lajien havaintopaikat voitiin paikantaa asemakaavoituksen kannalta riittävällä tarkkuudella. Liito-oravien inventoinnissa käytettiin Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa -julkaisun (Sierla ym. 2004) ohjeita. Maastoinventoinnin yhteydessä kierrettiin alueen sekapuustoiset ja kuusivaltaiset osat ja liito-oravan jätöksiä etsitiin haapojen, leppien ja suurten kuusten sekä kolopuiden tyviltä. Lisäksi tarkistettiin lähiympäristön liito-oravalle soveliaat metsäkuviot, joita on Suvisaarentien eteläpuolella ja Matasaarentien itäpuolella. Inventointikierros tehtiin , jolloin maasto oli lumeton. Inventoinnista vastasi biologi, FM Esa Lammi. Linnustoselvityksen tavoitteena oli arvioida pesimälinnuston kannalta arvokkaimpia kohteita ja antaa tarvittaessa suosituksia maankäytön suunnittelua varten. Pesimälinnusto inventoitiin kolmeen laskentakierrokseen perustuvalla kartoituslaskennalla, jossa havainnoitiin lähinnä laulavia koiraita ja muita äänteleviä lintuyksilöitä. Laskentapäivät olivat 28.4., ja Laskennat tehtiin varhain aamulla Helsingin yliopiston eläinmuseon kartoituslaskentaohjeiden (Koskimies & Väisänen 1988) maastotyömenetelmiä noudattaen. Laskenta-aamut olivat sateettomia ja miltei tyyniä. Jokaisella laskentakerralla kierrettiin koko alue niin, että mikään kohta ei jäänyt 50 metriä kauemmaksi kulkureitistä. Kaikki havaitut linnut merkittiin kartoille lukuun ottamatta ylilentäneitä yksilöitä. Pesintään viittaavasti käyttäytyneet linnut (parit, laulavat koiraat, todennäköisesti pesänsä luona varoittelevat yksilöt) tulkittiin reviirilinnuiksi. Lintulaskennoista ja tulosten tulkinnasta vastasi Esa Lammi. Lepakkoselvityksen tarkoituksena oli selvittää alueen lepakkolajisto, paikallistaa tärkeät lepakoiden ruokailualueet, niille johtavat lentoreitit sekä mahdolliset lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat. Selvitys tehtiin reittikartoitusmenetelmällä Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen (SLTY 2012), Bat Conservation Trustin (Parsons ym. 2007) ja Bat Worker s Manualin (Mitchell-Jones 2004) suositusten mukaisesti. Maastotyöt suunniteltiin kartta-aineiston ja päiväaikaisten maastokäyntien perusteella. Kartoitusreitti noudatti ulkoiluteitä, polkuja ja muita helposti yöllä kuljettavia reittejä ja kattoi mahdollisimman hyvin lepakoille soveltuvat kohteet. Parem- 5

6 man yleiskuvan saamiseksi kartoituskierroksilla liikuttiin myös selvitysalueen lähiympäristössä (kuva 2). Kartoituskierrokset aloitettiin noin 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Kartoituskäyntejä oli neljä (18.5., 17.6., ja ). Kartoitusyöt olivat sateettomia, melko tyyniä ja lämpimiä (> +10 C). Kartoituskierroksilla liikuttiin rauhallisesti ennalta suunniteltua reittiä pitkin ja kuulosteltiin lepakoita ultraäänidetektorilla (Pettersson 240x), joka muuttaa lepakoiden korkeataajuuksiset kaikuluotausäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Selvityksessä käytettiin digitaalista tallenninta, jolla lepakoiden ääniä voitiin tarvittaessa tallentaa muistikortille. Lepakkohavainnot kirjattiin muistiin ja merkittiin kartoille. Selvityksessä käytettiin myös automaattisia, kartoituskierroksen ajaksi maastoon jätettyjä passiiviseurantadetektoreita (AnaBat SD2, Titley Electronics), jotka tallentavat lepakoiden ultraääniä muistikortille. Laitteita oli käytössä yksi ja muilla käyntikerroilla kolme. Passiiviseurantadetektoreilla (kuva 2) saatiin havaintoja lepakoiden aktiivisuudesta täydentämään kartoittajan havainnointia. Passiiviseurantalaite tallentaa jokaisen lepakon ohilennon havaintona, joten aineisto ei kerro, kuinka monta lepakkoa alueella saalistaa, sillä yksikin lepakko voi pienellä alueella liikkuessaan tuottaa kymmeniä havaintoja. Havaintojen lukumäärä antaa kuitenkin viitteitä lepakoiden suhteellisesta aktiivisuudesta kyseisellä alueella. Tietoa käytettiin apuna määriteltäessä lepakoille tärkeitä alueita. Lepakkoselvityksestä vastasi biologi, FM Nina Hagner-Wahlsten (tmi BatHouse). Kuva 2. Lepakoiden kartoitusreitit ja passiiviseurantadetektoreiden sijaintipaikat ja numerot. 6

7 3.4 Kasvillisuus ja luontotyypit 4 TULOKSET Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksessä kierrettiin koko alue, joka jaettiin luonnonolojen perusteella osa-alueisiin. Niiltä merkittiin muistiin luonnon- ja maiseman yleispiirteet, kasvillisuuden yleis- ja erityispiirteet, alueelle tyypilliset kasvilajit, mahdolliset harvinaiset lajit sekä ihmisen vaikutus kohteeseen. Luonnonoloiltaan ympäristöään arvokkaammilta vaikuttaneet kohteet inventoitiin tarkemmin. Näitä olivat vanhaa puustoa kasvavat kallioalueet, kallioiden väliset suopainanteet ja muuta aluetta rehevämmät notkelmat. Maastotyöt teki Esa Lammi Selvitysalueen yleiskuvaus Selvitysalue jaettiin luontotyyppien perusteella 11 kuvioon (kuva 3), joiden kasvillisuutta ja muita luonnonoloja kuvataan tässä luvussa. Kuva 3. Selvitysalueen kasvillisuuskuviot. Kuvio 1 Selvitysalueen maisemaa hallitsee keskiosan kallioalue, joka on osa laajempaa Hanikan Suinonsalmen kallioselännettä. Pohjois-eteläsuuntainen kallioharjanne on loivapiirteinen ja sen pohjoisreuna nousee noin 20 metriä selvitysalueen eteläreunaa korkeammalle. Koko alue on niukkapuustoista silikaattikalliota, jota luonnehtivat harvaa, matalaa männikköä kasvavat alat ja puuttomat, karut silokalliot (kuva selvityksen kannessa). Puusto on enimmillään metrin korkuista, mutta jää monin paikoin selvästi matalammaksi. Puusto on vanhinta alueen keskiosassa, 7

8 jossa on myös joitakin keloja. Kalliokasvillisuudessa vallitsevat kanerva, puolukka, ahosuolaheinä, metsälauha sekä hirvenjäkälä, poronjäkälät, kivikynsisammal ja kalliotierasammal. Niukempana tavataan mm. jäykkärölliä ja kalliohatikkaa. Kallioperän ravinteisuudesta kertovat kasvilajit puuttuvat kokonaan. Kasvipeite on paikoin kärsinyt runsaasta ulkoilukäytöstä. Alueelta on aikoinaan otettu rakennuskiveä pintakalliota lohkomalla. Kallion yli kulkenut sähkölinja on purettu. Linjan paikka erottuu puuston aukkona. Kuvio 2 Kallioselänteen loivapiirteinen länsirinne on mäntyvaltaista tuoreen kankaan sekametsää, jossa on pienpuustona kuusta ja koivua (kuva 4). Puusto on varttunutta ja aluskasvillisuudessa vallitsevat mustikka, metsälauha ja muut tavanomaiset kangasmetsien kasvit. Ylärinteen puolella kallion reunustamilla alueilla on myös kanervaa ja kangasmaitikkaa. Kuvio 3 Kallioalueen lounaisrinteen ja Suvisaarentien välinen kosteapohjoinen notkelma, jonka varttunut puusto on kuusivaltaista. Sekapuuna on koivua ja jonkin verran haapaa, reunaosissa myös mäntyä. Aluskasvillisuutena on tyypillistä tuoreen kankaan lajistoa. Kuvion keskiosassa on pienialainen kangaskorpi, jossa kasvaa mm. mustikkaa, metsäalvejuurta, metsäkortetta ja korpirahkasammalta. Kuva 4. Kallioalueen länsirinteen metsää. 8

9 Kuvio 4 Selvitysalueen länsireuna on kalliomaastoa, jossa vuorottelevat loivat, niukkakasvitset silokalliot ja niiden väliset männikköä kasvavat alat. Kalliopintojen kasvillisuus on samantyyppistä, niukkaravinteisille silikaattikallioille ominaista kuin kuviolla 1. Vallitsevia lajeja ovat kanerva, puolukka ja metsälauha. Muita lajeja ovat mm. jäykkärölli ja polkusara. Kuvion pohjoispäässä on hieman vaateliaampaakin kasvillisuutta, kuten kalliokieloa, nuokkuhelmikkää, lehtonurmikkaa ja luultavasti lähipihoilta levinnyttä rikkapalsamia. Harvinaisia kalliokasveja pohjoispäästäkään ei tavattu. Tien läheisillä kallioilla on liikuttu paljon ja kasvillisuus on paikoin hyvin kulunutta. Kuvio 5 Tienvarsikallion itäpuolella metsämaaston painanteessa on puolen hehtaarin laajuinen isovarpuräme (kuva 5), jonka eteläpään läpi kulkee luontopolku. Suon puustona on runsaan kymmenen metrin korkuista mäntyä ja vähän koivua. Muu kasvillisuus on isovarpurämeille tyypillisesti varpuvaltaista: mustikka, juolukka ja suopursu muodostavat tiheän varvuston. Muuta lajistoa ovat mm. tupasvilla, suomuurain ja isokarpalo. Rämeen laiteilla kasvaa myös pallosaraa, virpapajua ja harmaapajua. Suo on ojittamaton ja sen luonnontila on säilynyt hyvänä. Kuvio 6 Keskiosan kallioalueen itäpuolella on loivasti itään viettävää, tuoreen kankaan mäntysekametsää, jossa kasvaa sekapuuna koivua ja joitkin kuusia ja haapoja (kuva 6). Puusto on kuvion pohjoisosassa pääosin metrin korkuista ja noin vuoden ikäistä. Kuvion eteläpäässä on varttuneempaa männikköä. Ulkoilutien varressa kasvaa myös joitakin vanhoja mäntyjä. Kuva 5. Selvitysalueen länsiosan räme luontopolun varrelta kuvattuna. 9

10 Kuva 6. Varttuvaa mäntysekametsää keskiosan kallioselänteen itäpuolella. Maata peittää tiheä mustikkavarvusto, jonka seassa kasvaa keltaisena kukkivaa kangasmaitikkaa. Kuvion kasvillisuus on tyypillistä tuoreen kankaan mäntysekametsille: tiheä mustikkavarvusto, runsaasti kangasmaitikkaa, kevätpiippoa, metsälauhaa, siellä täällä sananjalkaa, pohjakerroksessa seinäsammalta. Kallioiden puoleisissa reunoissa kasvaa lisäksi kanervaa. Kuviolla on runsaasti pieniä, sammalten peittämiä kiviä. Kuvio 7 Kuvioon kuuluu pysäköintialue lähiympäristön kangasmetsineen. Pysäköintialue on hiekkapintainen ja lähes kasviton. Sen länsipuolella on ojitettu notkelma, jossa kasvaa muutama kookas tervaleppä, haapoja ja koivuja. Aluskasvillisuudessa on mustikkaa sekä ruoho- ja heinäkorpien lajeja, kuten maariankämmekkää, pallosaraa, metsäalvejuurta, hiirenporrasta, korpi-imarretta ja korpikastikkaa. Notkelmaa reunustavassa kuivemmassa metsässä on ylispuustona harvakseltaan järeitä mäntyjä ja nuorempana puustona koivua ja paikoin kuusta. Aluskasvillisuudessa vallitsee lehtomaisen kankaan lajisto, mm. mustikka, kielo, kultapiisku, oravanmarja ja valkovuokko. Pysäköintialueen koillisreunassa kasvaa myös nuokkuhelmikkää ja kevättähtimöä. Kuvio 8 Pysäköintialueen itäpuolinen metsäinen kallioharjanne, jonka puusto on hyväkasvuista männikköä. Sekapuuna kasvaa koivua ja pysäköintipaikan reunassa myös isoja haapoja. Aluskasvillisuudessa vallitsee mustikka, mutta kuviolla on myös kuivempia, puolukkavaltaisia aloja. Muukin kasvillisuus on kangasmetsille tyypillistä. Pienillä avokallioilla kasvaa mm. kanervaa, kangasmaitikkaa ja metsälauhaa. Kallioalueilla on liikuttu paljon ja kasvillisuus on paikoin varsin kulunutta. Ulkoilutien 10

11 varrella kuvion keskiosassa on kaksi iso rapakivilohkaretta. Lohkareet mainitaan geologisena nähtävyytenä Espoon luontokohteita esittelevässä Kotinurkilta kallioille -kirjassa (Helimäki 2009). Kuvio 9 Varttuvaa, kuusi- (länsiosa) ja mäntyvaltaista (itäosa) metsää kasvava kuvio, jossa on sekapuuna koivua. Ylispuina on kookkaita mäntyjä, mutta muu puusto on nuorempaa, noin vuoden ikäistä. Kasvillisuustyyppi on tuoretta kangasta, kuvion keskiosassa on myös kangaskorpea. Korpialueella kasvaa mm. mustikkaa, oravanmarjaa, metsäalvejuurta sekä korpikarhunsammalta ja korpirahkasammalta. Kuvio 10 Metsäisten kallioharjanteiden välinen soistunut notkelma, jonka puustona on mäntyä, koivua ja nuoria kuusia (kuva 7). Suo on tyypiteltävissä lähinnä mustikkakorpirämeeksi. Sen kasvilajistoon kuuluvat mm. mustikka, puolukka, juolukka, maariankämmekkä, juolasara, jouhivihvilä, korpirahkasammal, varvikkorahkasammal sekä karhunsammalet. Suon eteläpuolitse kulkevan ulkoilutien eteläpuolella on ojitettu korpinotkelma, jonka puustoa on harvennettu muutama vuosi sitten. Notkelmassa kasvaneet tervalepät ja kuuset on kaadettu ja jäljelle on jätetty lähinnä koivuja. Aluskasvillisuutena on käenkaalia, mustikkaa, metsälauhaa, metsäkastikkaa ja hieman jänönsalaattia. Korpinotkelman ojitus ei näy ulkoilutien pohjoispuolisella suolla, joskin ojitus on voinut hieman kuivattaa suota. Kuva 7. Itäosan korpiräme. 11

12 4.2 Liito-orava Kuva 8. Ulkoilureitin varrella selvitysalueen itäpäässä kasvaa melko kookkaitakin mäntyjä. Kuvio 11 Selvitysalueen itäosa on loivapiirteistä, paikoin kallioista metsämaastoa, jonka puustona on vaihtelevan ikäistä männikköä. Ylispuustona on kookkaitakin mäntyjä, mutta pääosa alueesta on varttuvaa, noin 15 metrin korkuista puustoa (kuva 8). Sekapuuna on lähinnä koivua ja pienpuustona koivun lisäksi pihlajaa ja joitakin katajia ja haapoja. Kenttäkerroksessa on tuoreen kankaan lajistoa, eniten mustikkaa, kangasmaitikkaa, kanervaa ja metsälauhaa. Pienet silokalliopaljastumat ovat niukkakasvisia. Niillä kasvaa puolukkaa, metsälauhaa ja poronjäkäliä. Alueelta ei löydetty liito-oravan jätöksiä. Suurin osa alueesta on kalliomännikköä ja mäntyvaltaista sekametsää, jollaisessa liito-oravat eivät viihdy. Sopivaa, kuusta ja haapaa kasvavaa puustoa on muutama pieni laikku Suvisaarentien varrella ja alueen itärajalla. Selvityksen yhteydessä tarkistettiin myös Suvisaarentien ja merenrannan välinen alue sekä Matasaarentien itäpuolinen rantametsä. Kummaltakaan alueelta ei löydetty merkkejä liito-oravasta, vaikka ne puustonsa puolesta ovat liito-oravalle sopivia. Molemmilla alueilla on myös kolopuita, joita liito-oravat voisivat käyttää pesäpaikkoinaan. Lähimmät tunnetut liito-oravan elinalueet ovat noin metrin päässä selvitysalueen länsi- ja pohjoispuolella (kuva 9). Yksittäinen jätöslöytö on myös alueen itäpuolelta Suinonsalmen rantametsästä. Ainakin pohjoispuolinen, Hanikassa oleva alue oli liito-oravan asuttama myös keväällä 2015 (E. Lammi). Havaintojen puuttuminen Suinonsalmen selvitysalueelta viittaa siihen, että ympäristön liitooravat eivät käytä sitä säännöllisesti edes kulkureittinään. 12

13 Kuva 9. Suinonsalmen alueella tehdyt liito-oravahavainnot (keltaiset pisteet). Havainnot ovat vuosilta (Espoon ympäristökeskuksen liito-oravatietokanta). Selvitysalue on rajattu punaisella katkoviivalla. 4.3 Linnusto Selvitysalueen pesimälinnusto on melko yksipuolinen ja linnuston tiheys on alhainen. Lintulaskennoissa tavattiin pesintään viittaavissa oloissa ainoastaan 19 lintulajia, joiden parimääräksi saatiin 45. Lähes kaikki lajit olivat monenlaisissa metsissä toimeen tulevia metsien yleislintuja. Kolme runsainta lajia, eli peippo, punarinta ja talitiainen, käsittivät yhdessä puolet kaikista alueen lintupareista (taulukko 1). Lintujen vähyys ei ole yllättävää, sillä alueelle ominaiset kalliomänniköt ja mäntyvaltaiset sekametsät ovat kuusi- ja koivuvaltaisia metsiä selvästi niukkalintuisempia (esim. Väisänen ym. 1998). Vähälukuisista lajeista linnustoon kuuluivat mustapääkerttu ja silmälläpidettävä sirittäjä (2 reviiriä, kuva 10), jotka ovat rehevien lehtimetsien ja koivuvaltaisten sekametsien lintuja. Sirittäjä pesii myös mäntyvaltaisissa metsissä, jos niissä on tiheähkö pihlajan ja koivun muodostama pienpuusto. Liito-oravaselvityksen ja ensimmäisen lintulaskennan aikana paikalla oleskeli myös palokärki, mutta sen pesimäpaikka ei sijainnut selvitysalueella. Uhanalaisia lintulajeja alueella ei tavattu, eikä sieltä ole rajattavissa linnustollisesti tärkeitä kohteita. 13

14 Taulukko 1. Suinonsalmen lintulaskennoissa havaitut lintulajit parimäärineen. Laji Pareja Laji Pareja peippo 10 hippiäinen 1 punarinta 6 käpytikka 1 talitiainen 5 mustapääkerttu 1 mustarastas 3 närhi 1 pajulintu 3 rautiainen 1 laulurastas 2 sinitiainen 1 räkättirastas 2 töyhtötiainen 1 sirittäjä 2 varis 1 sepelkyyhky 2 vihervarpunen 1 harmaasieppo 1 Kuva 10. Lintureviirien sijoittuminen Suinonsalmen selvitysalueella. Pisteet on merkitty laulavan koiraan tai lintuparin kohdalle. Huomionarvoiset lajit on merkitty punaisilla pisteillä. 4.4 Lepakot Lajisto ja havaintomäärät Kaikkien kartoituskierroksien aikana kertyi yhteensä 56 lepakkohavaintoa (kuva 11). Näistä 18 koski pohjanlepakkoa, 31 viiksi- tai isoviiksisiippaa (kaksi lajia, joita maastossa ei voida erottaa toisistaan), 6 vesisiippaa ja 1 pikkulepakkoa. Kukin kuvaan 11 merkitty havainto voi osoittaa yhtä tai useampaa lepakkoa tai saalistavaa tai ohilentänyttä lepakkoa. Tämä seikka on otettu huomioon arvioitaessa alueiden merkitystä lepakoille. 14

15 Kuva 11. Selvitysalueella ja sen lähiympäristössä kartoituskierroksilla havaitut lepakot. Kukin piste kuvaa yhtä tai useampaa paikalla havaittua lepakkoa. Saalistavia pohjanlepakoita liikkui selvitysalueen länsiosassa pääosin kallioiden yläpuolella ja idässä Matasaarenlahden rannoilla ruovikon yllä. Pohjanlepakko saalisteli usein myös pysäköintipaikan yläpuolella ja uimarannalla selvitysalueen eteläpuolella. Viiksisiippoja saalisteli säännöllisesti Matasaarentien ja Suinonsalmen vesialueen välissä olevassa metsässä. Loppukesällä myös valaisematon Matasaarentie oli viiksisiippojen saalistusaluetta. Selvitysalueen länsiosassa kallioalueella saalisti säännöllisesti yksittäisiä viiksisiippoja. Suinonsalmen rannalla saalisti vesisiippoja. Sen sijaan Matasaareen johtavan sillan kohdalla umpeen kasvavassa kapeassa salmessa ei havaittu yhtään vesisiippaa. Heinäkuussa ulkoilutiellä pysäköintipaikan lähellä havaittiin yksittäinen ohilentävä pikkulepakko. Passiiviseurantadetektoreihin tallentuneet havainnot on esitetty taulukossa 2. Detektoreihin oli tallentunut vain kohtuullisia määriä lepakkohavaintoja, eli lepakoita oli lentänyt detektorin tuntumassa muutamia kertoja yön aikana, mutta lepakoita ei ollut jäänyt pidemmäksi aikaa saalistamaan detektoreiden lähelle. Kesäkuinen havainto pikkulepakosta oli tallentunut detektoriin nro 3 selvitysalueen länsiosassa (kuva 2, s. 6). 15

16 Taulukko 1. Passiiviseurantadetektorien tallentamat havainnot. Laitteiden sijainnit näkyvät kartalla 2. Nro Pvm Pohjanlepakko Viiksisippalaji Pikkulepakko Yhteensä Lepakoille tärkeät alueet Alueiden arvo lepakoille luokiteltiin seuraavia periaatteita noudattaen: Luokka I: Lisääntymis- tai levähdyspaikka. Hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulaissa kielletty. Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti. Alueen arvo lepakoille tulee ottaa maankäytössä huomioon (EUROBATS-sopimus). Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue. Alueen arvo lepakoille tulee ottaa maankäytössä mahdollisuuksien mukaan huomioon. Passiiviseurantalaitteisiin tallentuneet havainnot on otettu huomioon arvioitaessa alueiden arvoa lepakoille. Luokka I: Lisääntymis- ja levähdyspaikat Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat voivat olla muun muassa rakennuksissa, pöntöissä tai puun koloissa ja halkeamissa. Selvitysalueelta ei löydetty lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. Luokka II: Tärkeät ruokailualueet ja siirtymäreitit Tärkeäksi ruokailualueeksi katsotaan alue, jolla esiintyy säännöllisesti saalistavia lepakoita tai runsaasti saalistavia lepakoita johonkin aikaan kesäkaudesta, varsinkin, jos aluetta käyttää useampi laji. Tärkeä siirtymäreitti on todettu tai lepakoille tärkeäksi arvioitu reitti ruokailu- ja/tai piilopaikkojen välillä. EUROBATS-sopimuksen mukaan jäsenmaiden tulee ottaa huomioon lepakoille tärkeät alueet alueiden suunnittelussa. 16

17 Kuva 12. Lepakoille tärkeät kohteet selvitysalueella. Tärkeitä luokkaan II kuuluvia lepakoiden ruokailualueita rajattiin yksi (kuva 12). Alueeseen kuuluvat Matasaarentien ja Suinonsalmen välinen metsäalue, Suinonsalmen rannat ja ruovikkoalueet Matasaareen asti ja valaisematon Matasaarentie. Ympäristö on luontotyypiltään vaihtelevaa ja erittäin sopiva monelle lepakkolajille. Alueella saalisti säännöllisesti useita viiksisiippoja metsässä ja tiellä ja ajoittain useita pohjanlepakoita ruovikoiden yläpuolella. Vesisiipat saalistelivat rannoilla. Alue on Matasaarentien vartta lukuun ottamatta kokonaan selvitysalueen ulkopuolelle. Luokka III: Muut lepakoiden käyttämät alueet Tähän luokkaan kuuluvat alueet ovat lepakoiden käyttämiä, mutta laji- ja/tai yksilömäärä on pienempi kuin II-luokan kohteilla. Ympäristöt eivät välttämättä ole yhtä sopivia lepakoille kuin II-luokan kohteilla. Alueiden suojelusta ei ole mainintaa luonnonsuojelulaissa eikä EUROBATS-sopimuksessa. Luokkaan III kuuluvia lepakoiden käyttämiä alueita rajattiin yksi. Kohteeseen kuuluu selvitysalueen länsiosan räme ja sitä reunustava metsä- ja kallioalue (kuva 12). Alueella saalisti sekä viiksisiippoja että pohjanlepakoita, mutta yksilömäärät olivat huomattavasti pienemmät kuin II-luokan alueella. Ympäristö on melko karua eikä se ole yhtä optimaalinen lepakoille kuin II-luokkaan kuuluvalla alueella. 17

18 4.4.3 Tulosten tarkastelu Kesän 2015 sää oli erittäin vaihtelevaa, kesä- ja heinäkuu olivat ajoittain hyvin sateiset ja maasto varsin märkää. Sää kartoitusöinä oli kuitenkin lepakkokartoituksiin sopiva. On epätodennäköistä, että selvitysalueella on pohjanlepakoiden piilopaikkoja, sillä ne sijaitsevat usein rakennuksissa, joita selvitysalueella ei ole. Sen sijaan on mahdollista, että lähialueen rakennuksissa, esimerkiksi Hanikan asuntoalueella, on pohjanlepakoiden piilopaikkoja. Viiksisiippalajien piilopaikat sijaitsevat usein luonnonkoloissa, kuten puunkoloissa. On mahdollista, että viiksisiipoilla on piilopaikkoja II-luokan lepakkoalueeksi rajatulla alueella, jossa on useita lepakoille sopivia kolopuita. Selvitysalueen puoleisessa reunassa kolopuita ei todettu. Vaikka selvitysalueella esiintyi vähemmän lepakoita kuin lähialueilla, selvitysalue ei ole lepakoille merkityksetön. Alue on osa laajempaa yhtenäistä metsäaluetta. Lepakot tarvitsevat viihtyäkseen riittävän laajoja yhtenäisiä alueita, sillä lepakot saalistavat eri paikoissa eri vaiheessa kesäkautta ja ne hyödyntävät eri alueita myös sääolojen, kuten tuulisuuden mukaan. Alueella tehdyt pikkulepakkohavainnot ovat todennäköisesti ohilentävistä yksilöistä. Viitteitä siitä, että pikkulepakot saalistaisivat säännöllisesti alueella, ei saatu. Kartoitustulokset osoittavat, että Hanikan ja Suinonsalmen alue on säilynyt erittäin hyvänä lepakkoalueena. Lepakoille paras ja tärkein alue sijaitsee selvitysalueen itäpuolella. Sen huomioiminen maankäytön suunnittelussa on erittäin tärkeää. 5 HUOMIONARVOISET LUONTOKOHTEET JA SUOSITUKSET Suinonsalmen selvitysalue on etelärannikolle tyypillistä kallioista, karua metsämaastoa. Selvitysalueella tai sen lähellä ei luonnonsuojelualueita. Luontoselvityksessä ei todettu luonnonsuojelulain mukaan suojeltavia luontotyyppejä tai liitooravan ja muiden uhanalaisten lajien (Rassi ym. 2010) esiintymispaikkoja. Alueella ei ole vesilain suojaamia luonnontilaisia pienvesiä. Suvisaarentien ja Matasaarentien risteyksessä oleva järeä mänty (Hanikan mänty) on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi vuonna Mänty kasvaa selvitysalueen rajan ulkopuolella (kuva 13). Keskiosan kallioalue (kuvio 1, s. 7) täyttää metsälain 10 :n mukaisen erityisen arvokkaan elinympäristön kriteerit (karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisempi kallio). Metsälaki säätelee puuston käsittelyä metsätalousalueilla, mutta sen velvoitteet eivät ole voimassa asemakaava-alueilla. Kallioalue on kasvistollisesti varsin tavanomainen etelärannikon silikaattikallio, joten sitä ei tässä selvityksessä rajattu erityiseksi luontokohteeksi. Kallioalue on osa laajempaa Hanikan kallioselännettä, jota käytetään ulkoilu- ja virkistysalueena. 18

19 Kuva 13. Selvitysalueen tärkeimmät luontokohteet sekä luonnonmuistomerkkinä rauhoitettu Hanikan mänty. Lepakoille tärkeät kohteet ilmenevät kuvasta 12. Alueen molemmat suot (kuva 13) ovat jokseenkin luonnontilaisia ja ne ovat kasvistoltaan edustavia, joskaan niissä ei niukkaravinteisuutensa vuoksi kasva harvinaisia kasvilajeja. Läntinen suo (kuvio 5, s. 9) on pieni (0,5 ha) isovarpuräme, jonka poikki kulkee luontopolku. Polun varrella on suon luonnosta kertova opastaulu. Isovarpurämeet ovat Etelä-Suomessa yleisiä, mutta yleensä ojitusten muuttamia. Itäinen suo on hieman laajempi (1,0 ha) korpiräme. Rämeen ja korven välimuotoa edustava korpiräme on uhanalainen suotyyppi, joka on Etelä-Suomessa arvioitu vaarantuneeksi (Raunio ym. 2008). Uhanalaistuminen johtuu ojituksista ja muista metsätaloustoimista. Molemmat suot ovat luonnontilaisuutensa vuoksi säilyttämisen arvoisia, joskaan suoluontoa ei Espoon luonnonsuojelutyön priorisoinnissa (Lähteenmäki 2010) ole nostettu tärkeimpien luontotyyppien joukkoon. Ainakin itäisempi, uhanlaiseen luontotyyppiin kuuluva suo olisi hyvä jättää luonnontilaiseksi. Suolla ei tule tehdä metsänhakkuita, eikä sen eteläpuolelle kaivettua ojaa tule perata. Suon vesitalous tulisi ottaa huomioon myös suon eteläpuolista ulkoilutietä kunnostettaessa. Ulkoilupolun perustaminen suolle on luontoarvoja vaarantamatta mahdollista, jos se toteutetaan pitkospuina. Läntisemmän suon säilyminen on ympäristöä rakennettaessa epävarmaa, sillä suon valuma-alue on pieni, joten vähäisetkin muutokset siellä voivat kuivattaa suota ja heikentää sen luonnonoloja. Lepakoille tärkeistä alueista luoteisosan pieni kalliometsäalue (kuva 12) on III arvoluokan lepakkokohde, joka säilyy lepakoille soveliaana, jos sitä ei valaista välisenä aikana, eikä alueella tehdä voimakkaita puuston harvennuksia. Myös kolopuut tulee säilyttää. Tärkeämpää Suinonsalmen lepakoille on Matasaa- 19

20 rentien itäpuolisen metsän ja Suvisaarentien eteläpuolisen rantametsäalueen säilyminen nykyisen kaltaisena, valaisemattomana ja suojaisana metsäalueena. Alueelle sopivat seuraavat suositukset: metsäalue säilytetään yhtenäisenä ja suojaisana Matasaarentietä ei valaista välisenä aikana ranta-alueita ei valaista kolopuut säilytetään polkujen ylläpitäminen alueella lisää alueen sopivuutta lepakoille. 6 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Heikkinen, M. 2001: Espoon uhanalaiset eläimet ja kasvit. Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 7/ s. Helimäki, J. (toim.) 2009: Kotinurkilta kallioille. Espoon luontokohteet. Espoon tekninen keskus ja Espoon ympäristökeskus. 336 s. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. painos. Helsingin yliopisto, Eläinmuseo, Helsinki. Lammi, E. & Routasuo, P. 2013: Espoon arvokkaat luontokohteet Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 2/ s. Lampinen, J. & Annala, K. 2014: Espoon perinneympäristöt Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 3/ s. Lehtosalo, M. 2004: Espoon uhanalaiset ja silmälläpidettävät eläimet ja kasvit: julkaisun päivitys Espoon ympäristölautakunta. 22 s. Lähteenmäki, T. 2010: Espoon ympäristökeskuksen luonnon monimuotoisuuden suojelutyön perusteet ja priorisointi. Julkiasematon ohjeisto, Mitchell-Jones, A. & McLeish, A.P. (toim.) 2004: Bat worker s manual. 3rd edition. Joint Nature Conservation Committee. Parsons, K. ym. 2007: Bat Surveys Good Practice Guidelines. Bat Conservation Trust, London. 82 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus. Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008a: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008b: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008: Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742: Salomäki, P. & Virtanen, T. 2013: Espoonlahden ja Matinkylän suuralueiden liito-oravaelinympäristöjen ja yhteyksien kartoitus Tutkimusraportti , Ympäristötutkimus Yrjölä Oy. 20

21 SLTY 2012: Lepakkokartoitusohjeet. URL: Viitattu Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109: Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, Helsinki. 567 s. 21