Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja I OPETUSHALLITUKSEN VARHAISKASVATUSPÄIVÄT Yksikön päällikkö Anu Räisänen Arviointiasiantuntija Laura Repo

2 Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumaton asiantuntijaorganisaatio Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistä varten Henkilöstöä noin 50 Ulkopuolisia asiantuntijoita noin 200 Toimipaikat Helsingissä ja Jyväskylässä

3 Tehtävät Arvioi opetuksen ja koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen toimintaa ja laadunhallintaa oppimistuloksia Tukee koulutuksen järjestäjiä ja korkeakouluja arviointia ja laadunhallintaa koskevissa asioissa Kehittää koulutuksen arviointia Kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen Koulutussektorit ja -asteet ylittäen

4 Toimintaperiaatteet Päätöksenteko riippumatonta ulkopuolisista tahoista Noudattaa kehittävän arvioinnin periaatetta Viestii aktiivisesti arviointien tuloksista Oman toiminnan ulkoinen arviointi

5 Rajat ylittävät arvioinnit Koulutusrajat ylittävät arvioinnit Nivelvaiheiden arvioinnit Siirtymiin liittyvät arvioinnit Pitkittäisarvioinnit Kansainväliset arvioinnit

6 Strategiset tavoitteet Vaikuttavuus Tuottamaamme arviointitietoa hyödynnetään koulutusjärjestelmän eri tasoilla päätöksenteossa ja kehittämisessä. Arviointitieto parantaa oppijan polun sujuvuutta. Onnistumme arviointikohteiden valinnassa. Arviointiprosessimme ovat sujuvia, ja toiminta on taloudellista. Olemme tunnettu ja arvostettu arviointiorganisaatio sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Toimimme arvioinnin osaamiskeskuksena. Tuemme koulutuksen järjestäjiä arviointia ja laadunhallintaa koskevissa asioissa levittäen aktiivisesti tietoa hyvistä käytänteistä sekä tarjoten uudenlaisia kehittämisen foorumeja. Kehittäminen Henkilöstömme on osaavaa ja se voi hyvin. Pidämme yllä myönteistä ilmapiiriä ja kannustamme toisiamme.

7 Palvelulupaukset Luotettavuus Tasapuolisuus Läpinäkyvyys Uudistuvuus Perustamme arviointitoimintamme objektiivisesti kerättyyn tietoon. Kohtelemme koululutuksen järjestäjiä arviointitoiminnassa tasapuolisesti. Toimimme avoimesti ja toimintaperiaatteemme ja -tapamme näkyväksi tehden. Uudistumme ja innostamme kumppaneitamme uudistamaan.

8 Arviointisuunnitelma Lähtökohtana arvioinnin strategiset painopisteet

9 Varhaiskasvatus, perusopetus ja lukiokoulutus: Arvioinnit OPPIMISTULOSTEN ARVOINTI Pitkittäisarviointi Oppiaineet (finska, englanti.muut aineet) Sähköistäminen TEEMA- JA JÄRJESTELMÄARVIOINNIT Säästöjen vaikutukset sivistyksellisiin oikeuksiin Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden toimeenpano Oppilashuoltolain toimeenpano Työrauha ja turvallinen oppimisympäristö Maahanmuuttajakoulutuksen hyvät käytännöt kansainvälisessä vertailussa Opetuksen järjestäjien itsearviointi ja laadunhallinta Varhaiskasvatuksen toteutuminen ja prosessi Ruotsin kielen opettajakoulutus Hantering av två- och flerspråkigheten i de svenskråkiga skolorna Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilasarviointi 9

10 Varhaiskasvatuksen arviointi perustuu lakiin Varhaiskasvatuslaki 9 b ( /580): Arvioinnin tarkoituksena on turvata varhaiskasvatuslain tarkoituksen toteuttamista ja tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä ja edistää lapsen hyvinvoinnin, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Keskeiset tulokset tulee julkistaa. Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta 1-2 (1295/2013) Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumattomana asiantuntijaorganisaationa on Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.

11 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa itsearviointivelvoite järjestäjä-, yksikkö- ja yksilötasolle (järjestäjä, henkilökunta, lapsen vasu) Toiminnan arvioinnin tulee olla oma-aloitteista, suunnitelmallista ja säännöllistä. Arvioinnin avulla edistetään laatua, tunnistetaan toiminnan vahvuuksia ja nostetaan esiin kehittämistarpeita ja kehitetään toimintaa. Pedagogisen toiminnan arvioinnin tarkoitus on lasten kehityksen ja oppimisen edellytysten parantaminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2016) 11

12

13 Karvin varhaiskasvatuksen arviointi- ja kehittämistehtävät 1. Varhaiskasvatuksen järjestäjien tukeminen laadunhallinnassa sekä arvioinnin kehittämistehtävät 2. Pitkän aikavälin arviointisuunnitelma sekä sen mukaisten kansallisten arviointien toteuttaminen

14 Järjestäjien tukeminen laadunhallinnassa : Laaditaan laadunarvioinnin malli, joka sisältää laadun kriteerit sekä mm. pedagogisen johtajuuden arviointimallin ja pedagogisten käytäntöjen arviointimallin. Koulutusta, konsultointia ja tukea arvioinnin toteuttamiseen

15 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointi Arvioinnin lähtökohdat: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet toimii varhaiskasvatuksen laadun suunnannäyttäjänä ja sen toteutumisen arviointi on keskiössä laadunhallinnan kehittämiseksi. Startti laadunhallinnan kehittämiseksi 15

16 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointi Arviointi tuottaa tietoa: varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen ja toimeenpanoon liittyvistä prosesseista. varhaiskasvatussuunnitelmista varhaiskasvatuksen strategisen ja pedagogisen kehittämisen välineenä. varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöllisten ja pedagogisten tavoitteiden saavuttamista edistävistä tai estävistä tekijöistä. Kehittämistarpeista kansallisella, järjestelmä-, kunta-, henkilöstö- ja lapsitasolla. 16

17 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden toimeenpanon arviointi Toteutetaan kahdessa vaiheessa: 1. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden käyttöönottoon ja paikallisten suunnitelmien laatimiseen, käyttöönottoon ja sisältöihin liittyvien prosessien arviointi syksyllä Paikallisten suunnitelmien toteutumisen arviointi syksyllä 2018 Reunaehtoja: resurssit arvioinnin kohteiden rajaus, aineiston keruun rajoitteet. 17

18 Varhaiskasvatuksen laatu arvioinnin kohteena Varhaiskasvatuksen toimintaympäristöjen ja pienten lasten parissa tapahtuvan toiminnan omaleimaisuus nousevat esiin varhaiskasvatuksen arvioinnin suunnittelussa. Varhaiskasvatuksen arviointi poikkeaa perusopetuksen arvioinnin traditiosta, jossa oppimistulosten arviointi on tärkeä osa kokonaisuutta. Varhaiskasvatusta ohjaava kansallinen dokumentaatio ei määritä tavoitteita lapsen oppimiselle tai osaamiselle, vaan keskittyy ohjaamaan varhaiskasvatuksen toteuttamista lapsen oppimista, kehitystä ja hyvinvointia tukevalla tavalla.

19 Varhaiskasvatuksen laatu arvioinnin kohteena Erilaiset tavoitteet ja tehtävät vaativat erilaisia arviointimenetelmiä Laadun määritelmä on riippuvainen siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa ja millaisena näemme varhaiskasvatuksen roolin tässä pyrkimyksessä Yhteisen viitekehyksen, kriteereiden tai tavoitetilan (arviointivälineen) lisäksi tarvitaan tarkastelua miltä arki näyttäytyy yksittäisen lapsen näkökulmasta Mitä seikkoja valmiit mallit ja arviointikriteerit eivät tavoita?

20 Kiitos!

Varhaiskasvatuksen arviointi

Varhaiskasvatuksen arviointi Varhaiskasvatuksen arviointi Tarja Frisk, arviointiasiantuntija Laura Repo, arviointiasiantuntija Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 14.9.2016 Varhaiskasvatuslaki 9 b (8.5.2015/580) Arvioinnin tarkoituksena

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia

Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia Työpajatyöskentely 3.2.2017 Helsinki KT Laura Repo, arviointiasiantuntija Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus

ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus ARVIOINTISUUNNITELMA Arviointineuvos Aila Korpi Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018, Opetushallitus Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Karvi Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Karvin arviointitoiminta ja sen kehittäminen

Karvin arviointitoiminta ja sen kehittäminen Karvin arviointitoiminta ja sen kehittäminen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harri Peltoniemi Johtaja Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) Nationella

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi 2017-2018 Lääkäriliiton peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Kommenttipuheenvuoro: Arviointiasiantuntija, KT Hannele

Lisätiedot

10 KYSYMYSTÄ KARVILLE VARHAISKASVATUKSEN KANSALLISEN LAADUNARVIOINNIN KEHITTÄMISESTÄ

10 KYSYMYSTÄ KARVILLE VARHAISKASVATUKSEN KANSALLISEN LAADUNARVIOINNIN KEHITTÄMISESTÄ 10 KYSYMYSTÄ KARVILLE VARHAISKASVATUKSEN KANSALLISEN LAADUNARVIOINNIN KEHITTÄMISESTÄ vastaajina varhaiskasvatuksen arviointiasiantuntijat Janniina Vlasov ja Laura Repo 1. Miksi varhaiskasvatuksen arviointia

Lisätiedot

Kehittävä arviointi. Peurunka Arviointineuvokset Päivi Kamppi ja Jani Goman.

Kehittävä arviointi. Peurunka Arviointineuvokset Päivi Kamppi ja Jani Goman. Kehittävä arviointi Peurunka 14.9.2017 Arviointineuvokset Päivi Kamppi ja Jani Goman paivi.kamppi@karvi.fi, jani.goman@karvi.fi Karvi Perustettu 2014 Toimii OKM:n hallinnonalalla Siirretään vuoden 2018

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

LAADUNARVIOINTI JOHTAMISEN JA KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ

LAADUNARVIOINTI JOHTAMISEN JA KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ LAADUNARVIOINTI JOHTAMISEN JA KEHITTÄMISEN VÄLINEENÄ Janniina Vlasov varhaiskasvatuksen arviointiasiantuntija, Karvi 17.5.2018 Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Tiedolla johtaminen vs. tunteella ja luulolla

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi ja laadun indikaattorit

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi ja laadun indikaattorit Varhaiskasvatuksen laadun arviointi ja laadun indikaattorit Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 6.9.2018 Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa - AVI Tiedolla johtaminen vs. tunteella ja luulolla

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun kasvatus- ja opetuspalveluiden arviointisuunnitelma

Tampereen kaupunkiseudun kasvatus- ja opetuspalveluiden arviointisuunnitelma Tampereen kaupunkiseudun kasvatus- ja opetuspalveluiden arviointisuunnitelma 2017-2020 Tampereen kaupunkiseudun kasvatus- ja opetuspalveluiden arviointisuunnitelman lähtökohdat Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma 1 Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Arviointisuunnitelma 2019 2021 2 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 3 2. Laatutyön organisointi... 3 3. Arvioinnin vuosikello... 4 4. Arvioinnin tasot... 6

Lisätiedot

Arvioinnilla luottamusta

Arvioinnilla luottamusta Arvioinnilla luottamusta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteet Elina Harjunen, Risto Hietala, Laura Lepola, Anu Räisänen ja Aila Korpi Pohjois-Suomen AVI-alueen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8. Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin perusteet ja suositukset Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Luennon sisältö 1. Laadun arvioinnin tausta ja tavoitteet 2.

Lisätiedot

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018 OKM-OPH-Karvi-työryhmä, 3.9.2018 Toimijoiden roolit ja vastuut Opetushallitus OPH:n rooli ja vastuut

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen laadun arviointi. Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi 21.11.2018 Loisto-verkoston seminaari, Hki #vakanarviointi Mitä arvioinnin kentällä tällä hetkellä on meneillään? Karvin

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa KT Ulla Soukainen, palvelupäällikkö, Turku, 22.9.2015 Varhaiskasvatuslaki (muutokset vuodelta 1973 olevaan lakiin 8.5.2015/580, voimaan 1.8.2015) 9 b Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA

HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA HUITTISTEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT ARVIOINTISUUNNITELMA 2016 2018 Sisällysluettelo sivu Taustaa 3 Laatutyön organisointi 3 Arvioinnin vuosikello 4 Arvioinnin tasot 6 Arviointikohteet vuosina

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Koppihankkeen loppuseminaari Helsinki ma 21.4.2008 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ammattiosaamisen näytöt osana ammatillisen

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

KOULUTUKSEN ARVIOINTISUUNNITELMA VUOSILLE KOULUTUKSEN ARVIOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2019 Päivitetty 14.11.2017 JULKAISIJA Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KANSI JA ULKOASU Juha Juvonen (org.) & Sirpa Ropponen (edit) TAITTO Juvenes

Lisätiedot

Arviointi - mitä ja miksi?

Arviointi - mitä ja miksi? Arviointi - mitä ja miksi? -julkisen palvelutoiminnan arvoperustana ovat kansalaisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä demokratia -Koulutuksen tavoitteena on parantaa kansalaisosaamista ja hyvinvointia

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma 2017-2021 Ulvilan tulevaisuuskuva 2030 Ulvila on elinvoimainen ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asukkaiden on hyvä elää turvallisesti ja yhteisöjen toimia

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen

1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen 1.2 Paikallinen opetussuunnitelma ja sen kehittäminen Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen esiopetuksen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOULUTUSKOKEILUJEN ARVIOINTI Koordinoijan (Osekk) esitys arviointisuunnitelman tarkentamisesta Esitys ohjausryhmälle 24.11.2014 Marja Veikkola Sivu 1 Koulutuskokeiluille

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti Varhaiskasvatuksen kehittäminen Siimapuiston päiväkoti Nykytila VK:n kehittämisestä yksikön näkökulmasta Valtakunnallisesti koordinoimaton kehittäminen Kunnilla omat / omiin mittareihin perustuva Yksiköillä

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Laatua Siikalatvalla

Laatua Siikalatvalla Laatua Siikalatvalla Päivän ohjelma 13.00-13.45 Yhteenvetoa tehdystä työstä huomioita tulevaan työhön Orientaatiota: Mainitkaa kolme asiaa, jotka mietityttävät tässä laatutyössä. 13.45-14.00 Tauko Poimintoja

Lisätiedot

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 Avustuksen käyttötarkoitus Avustuksilla on tarkoitus tukea Suomen kielikoulutuspolitiikan mukaisesti suomalaisten

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja

Osaava: Laatua Siikalatvalla. Laatupaja Osaava: Laatua Siikalatvalla Laatupaja 7.5.2013 Päivän ohjelma 13.00-13.15 Tervetuloa: päivän ohjelma ja esiin tulleet kysymykset 13.15-13.30 Pelisäännöt ja sovitut asiat - tiedon jakaminen - laatutyön

Lisätiedot

Laadunarvioinnin kulmakivet

Laadunarvioinnin kulmakivet Laadunarvioinnin kulmakivet Mari-Pauliina Vainikainen, Maria Beirad Helsingin yliopisto, Koulutuksen arviointikeskus Käyttäytymistieteellinen tiedekunta/ Koulutuksen arviointikeskus/ http://www.helsinki.fi/cea/

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arviointiseminaari #vakanarviointi

Varhaiskasvatuksen arviointiseminaari #vakanarviointi Varhaiskasvatuksen arviointiseminaari 25.10.2018 #vakanarviointi VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMAN PERUSTEIDEN TOIMEENPANON ARVIOINTI Käyttöönotto ja sisällöt Virpi Mattila, asiantuntijaryhmän PJ 25.10.2018

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja

Lisätiedot

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin

Lisätiedot