AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
|
|
- Erkki Saarnio
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty nostaa keskeisiksi kehittämisen kohteiksi. Ammatillisen koulutuksen keskeisiä painopisteitä ovat työelämän tarpeet, läpäisyn parantaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteena on auttaa koulutuksen järjestäjiä sitomaan valtakunnalliset tavoitteet vahvemmin yhteen paikallisista tarpeista nousevien kehittämiskohteiden kanssa yhteistyössä työelämän ja paikallis- ja aluehallinnon kanssa. Tavoitteena on myös lisätä koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia vaikuttaa kansalliseen koulutuspolitiikkaan paikallisten tarpeiden huomioon ottamiseksi. Ammattikoulutuksessa korostuu koulutuksenjärjestäjien alueellinen ja alakohtainen yhteistyö sekä koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointitiedon käyttö suunnittelussa ja päätöksenteossa. Suunnitelmalla ohjataan yhteisiä tavoitteita ja koulutuksen järjestäjä tarkastelee toimintaansa neljän näkökulman; johtamisen, opiskelijoiden oppimisen, opetushenkilöstön osaamisen ja kestävän hyvinvoinnin kautta. Jokaista kehitettävää osa-aluetta lähestytään nykytilan arvioinnin avulla. Kehittämistyön taustaksi kootaan nykytilan kuvaus. Tavoitteena on, että pohdinnan tuloksena löydetään ne konkreettiset kehittämiskohteet, joihin toimenpiteet kohdistetaan. 1
2 Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteet Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteena on laadukas opiskelija- ja työelämälähtöinen osaamisen kehittäminen. Ammatillisen koulutuksen alueellisella kehittämissuunnitelmalla halutaan edistää sellaista tavoitteellista yhteistyötä, joka huomioi alueelliset sivistys- ja elinkeinostrategiat, alueelliset työvoima-, koulutus - ja osaamistarpeet ja hyödyntää alueellisten toimijoiden asiantuntemusta. Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteet on kuvattu kokonaisuutena kuvassa 1. Kuva 1. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman keskeiset tavoitteet ovat syntyneet Opetushallituksen asettaman työryhmä työn tuloksena. Tavoitteiden asettamisen pohjana on käytetty koulutuksen - ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman asettamia kehittämiskohteita, keskeisiä ennakointi ja tilastotietoja sekä koulutuksen järjestäjien keskuudessa tehtyjen haastatteluiden tuloksia. Tavoitteet on esitetty seitsemänä erillisenä tavoitteena ja niiden alla on kuvaus, jossa kerrotaan, mitä tavoitteella tarkoitetaan. 2
3 Nostaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen tarkastelun pohjalta nousseet tavoitteet ja painopistealueet aiempaa vahvemmin koulutuspoliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon Alueellisen kehittämissuunnitelman avulla koulutuksen järjestäjät voivat nostaa esille alueellisia ja paikallisia näkökulmia koulutuspoliittisiin tavoitteisiin ja suunnitelmiin kuten hallitusohjelmaan ja koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan siten, että alueelliset tarpeet tulevat huomioon otetuksi. Sopia alueellisella tasolla yhteisistä keskeisistä koulutuspoliittisista tavoitteista ja kehittämistarpeista Alueen kaikki koulutuksen järjestäjät yhdessä määrittelevät keskeiset ammatillisen koulutuksen kehittämisen painopisteet alueellisten tarpeiden pohjalta ja sitoutuvat toiminnassaan viemään niitä eteenpäin. Tukea koulutuksen järjestäjiä valtakunnallisten tavoitteiden, alueellisten kehittämistarpeiden sekä opiskelijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin tarpeiden yhteen sovittamisessa Kansalliselta tasolta tuetaan koulutuksen järjestäjiä taloudellisesti ja informaatioohjauksen avulla ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman toteuttamisessa, jotta valtakunnalliset painopisteet ja alueen työelämän, väestön ja opiskelijoiden tarpeet saadaan sovitettua yhteen. Edistää kaikkien alueella toimivien koulutuksen järjestäjien yhteistyötä ja työnjakoa koulutuksen suuntaamisessa ja toteutuksessa Työelämän tarpeiden ja koulutuspoliittisten linjausten suuntaamiseksi ja toteuttamiseksi tarvitaan entistä vahvempaa yhteistyötä sekä valtakunnallisella, alueellisella että paikallisella tasolla. Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteena on edistää kaikkien alueella toimivien koulutuksen järjestäjien yhteistyötä ja työnjakoa. Valtakunnalliset tavoitteet nostetaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta ja täsmennetään alueellisiksi kehittämissuunnitelman tavoitteiksi. Kehittämissuunnitelmassa kuvataan alueellisen ja paikallisen tason strategiset tavoitteet, toimintasuunnitelmat, seuranta ja näihin liittyvä arviointi yhteistyön ja työnjaon totuttamiseksi. Sopia keskeisistä kehittämiskohteista huomioiden resurssit ja eri rahoituslähteet Rahoitus ohjaa keskeisesti koulutuksen järjestämistä. Valtionosuusrahoituksen tehokas, laadukas ja vaikuttava käyttö edellyttää sopimista siitä, miten koulutustarpeisiin vastataan paikallisesti ja alueellisesti. Koulutuksenjärjestäjillä on monia eri rahoituslähteitä. Niiden tehokas hyödyntäminen edellyttää paikallista ja alueellista yhteistyötä, jolla varmistetaan rahoituksen kohdentaminen alueellisissa kehittämissuunnitelmissa sovittuihin painopisteisiin. 3
4 Hakea valtionavustusrahoitusta koulutuksen järjestäjien kehittämissuunnitelman toimeenpanoon valtakunnalliset ja alueelliset tavoitteet huomioiden Valtionavustukset ovat kehittämisrahoitusta, joilla ohjataan koulutuspoliittisesti merkittävien hankkeiden toteutusta. Paikallisen kehittämissuunnitelman kautta on mahdollista tukea sellaisia kehittämishankkeita, joiden tavoitteet vastaavat myös alueellisia tarpeita. Paikallisista kehittämissuunnitelmista saadaan myös tietoa järjestäjäkentän tarpeista koulutuspolitiikan valtakunnalliseksi kehittämiseksi. Tuottaa seurantatietoa koulutuspoliittisten tavoitteiden saavuttamisesta ja toteutumisesta sekä alueellisella että koulutuksen järjestäjän tasolla Seurantatiedolla täydennetään koulutuksen rahoitukseen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvien viranomaisten tekemien tiedonkeruiden tuottamaa tietoa. Tavoitteena on saada kokonaiskuva Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman koulutuspoliittisten tavoitteiden ja koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteiden toteutumisesta. Kehittämissuunnitelman valmistelun osana sovitaan seurantatiedon kohteista ja tiedonkeruiden menettelytavoista sellaisella tarkkuudella että eri koulutuksen järjestäjien tiedot voidaan yhdistää koko alueen kattavaksi tiedoksi. 4
5 Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tarkastelun näkökulmat Ammatillisen koulutuksen alueellisen kehittämissuunnitelman tavoitteena on auttaa koulutuksenjärjestäjiä sitomaan valtakunnalliset tavoitteet vahvemmin yhteen paikallisista tarpeista nousevien kehittämiskohteiden kanssa yhteistyössä työelämän ja paikallis- ja aluehallinnon kanssa sekä lisätä koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia vaikuttaa kansalliseen koulutuspolitiikkaan. Ammattikoulutuksessa korostuu koulutuksenjärjestäjien alueellinen ja alakohtainen yhteistyö sekä koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointitiedon käyttö suunnittelussa ja päätöksenteossa. Ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelmaa ohjaa yhteiset alueelliset tavoitteet ja koulutuksen järjestäjä tarkastelee toimintaansa neljän näkökulman; johtamisen, opiskelijoiden oppimisen, opetushenkilöstön osaamisen ja kestävän hyvinvoinnin kautta. Tarkastelussa tulisi myös huomioida koulutuksen järjestäjän jo käytössä olevat suunnittelun, toiminnan toteuttamisen ja arvioinnin työkalut. TARKASTELU NÄKÖKULMAT JOHTAMINEN Hyvä johtaminen ja alueellinen yhteistyö ammatillisen osaamisen kehittämisessä takaavat kehittämissuunnitelman toteutumisen. OPPIMINEN Oppiminen on elinikäistä ja aikaisemman tiedon, taidon ja kokemuksen pohjalle rakentuvaa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelmassa oppimista tarkastellaan yhteiskunnan, yhteisön/työelämän ja yksilöiden osaamistarpeiden kehittämisen näkökulmasta. 5
6 HENKILÖSTÖN OSAAMINEN Elinikäinen oppiminen on perusta osaamisen vahvistamiselle. Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelmassa painottuvat alueellisen ja paikallisen ammatillisen osaamisen ja koulutuksen järjestäjän henkilöstön osaamisen kehittäminen. KESTÄVÄ HYVINVOINTI Kestävä hyvinvointi on osaamisen ja oppimisen perusta, joka voidaan nähdä sekä opiskelijan että yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvointina. Kehittämissuunnitelmassa painottuu paikallinen ammatillisen koulutuksen näkökulma, joka tukee alueellista kestävää hyvinvointia 6
7 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman periaatteita Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman keskeisiä periaatteita ovat vaikuttavuus ja pitkäaikainen yhteistyö toimijoiden kesken. Yhteistyön perustan muodostaa toiminnan luotettavuus, avoimuus ja läpinäkyvyys ja kaikkien koulutuksen järjestäjien ja keskeisten sidosryhmien osallistuminen alueelliseen kehittämistyöhön. Kehittämistyön aikajänne on noin 3-4 vuotta, mutta sen tavoitteet ja painopisteet tarkastetaan vuosittain. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma kootaan yhteiseksi asiakirjaksi ohjaamaan alueellista kehittämistä ja toimitetaan Opetushallitukseen liitteessä 1 esitettyjen teemojen mukaisesti tai vapaamuotoisesti. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman selvitettäviä kysymyksiä Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisen kehittämissuunnitelman jatkossa selvitettäviä kysymyksiä ovat eri hallinnonalojen välinen yhteistyö ja työjako. Lisäksi on selvitettävä yhteydet perusopetuksen, lukion ja ammattikorkeakoulujen kehittämiseen ja mahdollisuudet yhteistyöhön. Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa on pyrittävä varmistamaan asian valmistelussa ja toteutuksessa. Alueellisen joustavuuden kehittämismahdollisuuden esimerkiksi ammatillisen koulutuksen määrällisissä tavoitteissa on pyrittävä selvittämään opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Samoin on selvitettävä yhteyden muuhun alueelliseen rahoitukseen. 7
8 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueelliset kehittämissuunnitelmat kootaan Opetushallituksen Hyvät käytännöt julkaisualustalle. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueelliset kehittämissuunnitelmat voidaan tehdä alla olevan teemarungon mukaisesti tai vapaamuotoisesti. 1. Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) 2. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellisessa kehittämissuunnitelmassa mukana olevat koulutuksen järjestäjät 3. Alueellisen kehittämisen painopisteet: 4. Nykytilan kuvaus 5. Kehittämissuunnitelma Kehittämissuunnitelman yhteys ja liittyminen muihin alueellisiin kehittämisstrategioihin Kehittämiskohde Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Arviointi 6. Tulokset 8
AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Johtaja Pasi Kankare
AMKESU Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 20.8.2013 Johtaja Pasi Kankare Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli. AMKE ry / Johan Hahkala
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki
22.11.2013 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli Valmistelussa
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU
11.3.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma AMKESU Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli (Kuntakesu) Valmistelussa
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava
LisätiedotMiten jatkuva parantaminen varmistetaan ammatillisessa koulutuksessa
Miten jatkuva parantaminen varmistetaan ammatillisessa koulutuksessa Laatua laivalla 26.8.2013 Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos, yksikön päällikkö Tarkastus Tilastollinen laadunohjaus Laatuajattelun kehittyminen
LisätiedotOPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotLUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotKohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä
Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
LisätiedotValtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare
Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset
LisätiedotTilaisuuden avaus Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos
Tilaisuuden avaus Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät 29.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Toimintaympäristö muutoksessa Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma/ ammatillinen
LisätiedotKohti uutta menestystä!
Kohti uutta menestystä! -TOP School -hankkeen loppuseminaari Riitta Juusenaho hankejohtaja, KT TOP School -hanke Tampereen kaupunki TOP TOP School Kansainvälinen yhteistyöverkosto Kansallinen yhteistyöverkosto
LisätiedotKatsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin
Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Joensuu 3.12.2014 Minna Bálint Alueelliset suunnitelmat Opetushallitukseen toimitettu 16 alueellista suunnitelmaa Suunnitelmat sisällöltään
LisätiedotKoulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus
For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat
LisätiedotOpetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
LisätiedotHanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15
Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden
LisätiedotOpetusalan johtamisen foorumi. Opetuksen ja koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aulis Pitkälä Pääjohtaja Opetushallitus
Opetusalan johtamisen foorumi Opetuksen ja koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma 5.6.2013 Aulis Pitkälä Pääjohtaja Opetushallitus Tämän puheenvuoron keskeiset teemat Taloudellinen tilanne Kuntarakenteen
LisätiedotOPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA
OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:
LisätiedotVAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
LisätiedotToimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi
Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma
LisätiedotStrategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen
Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen toiminnan johtaminen Pedagogisen johtamisen hankkeen johtoryhmän jäsen Ritva Ylitervo ja AMKEn kehittämispäällikkö
LisätiedotOpetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
LisätiedotKuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
LisätiedotTyöskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi
Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja
LisätiedotOsaamisen ennakointifoorumi
Osaamisen ennakointifoorumi Osaamisen ennakointifoorumi yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä toimii Osaamisen ennakointifoorumi
LisätiedotSosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus Jyväskylän aikuisopisto, 16.2.2016 Aira Rajamäki, OPH/AMPA Sosiaali- ja terveysalan
LisätiedotKeskustelu ja kuulemistilaisuus:
Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen
LisätiedotKoulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi
Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen
LisätiedotOma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
LisätiedotTyöpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN
Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,
LisätiedotTOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ
TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien
LisätiedotMihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
LisätiedotAmmatillisen peruskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari 2.10.2013, Tampere
Ammatillisen peruskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari 2.10.2013, Tampere Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen
LisätiedotMistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.
Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset
LisätiedotPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
LisätiedotHyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
LisätiedotValtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015
Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen
LisätiedotEnnakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke
Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
LisätiedotLARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
LisätiedotPerusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen
LisätiedotHyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus
Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään
LisätiedotValtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena
Valtionavustukset 2014 ammatillisen peruskoulutuksen tukena Aloitustilaisuus11.9.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten
LisätiedotTulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
LisätiedotTaidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista
LisätiedotAmmatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
LisätiedotKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020
KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on
LisätiedotKatsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin
Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin AmKesu-aluetilaisuus, Kokkola 5.11.2014 Aira Rajamäki Opetusneuvos Alueelliset suunnitelmat Yhteensä 15 alueellista suunnitelmaa Valtakunnallisesti
LisätiedotTaide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
LisätiedotOpetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
LisätiedotMikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?
Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Ajankohtaista OPH:ssa Sote ttk 24.11.2017 Anni Miettunen johtaja, ammatillinen koulutus @MiettunenAnni Ammatillisen koulutuksen uudistussuuntia 1/2 Koulutuksen
LisätiedotEhdotus ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi ja muut laadunhallinnan ajankohtaiset asiat
Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Helsingin Diakoniaopisto 22.3.2011 Ehdotus ammatillisen koulutuksen laatustrategiaksi 2011-2020 ja muut laadunhallinnan ajankohtaiset asiat Opetusneuvos
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
LisätiedotKoulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen
Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan
LisätiedotPedagogisen johtamisen katselmus
Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä
LisätiedotUUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN
UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi
LisätiedotLaatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015
Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista
LisätiedotUudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet
Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset
LisätiedotELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen
ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset
LisätiedotLänsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen
Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015
Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet
LisätiedotAlueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014
Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,
LisätiedotTyöelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa
Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 3.11.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät
LisätiedotELYt ja alueellinen ennakointi
ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010
LisätiedotAmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa
AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat
LisätiedotOPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi
Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki
LisätiedotAjankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta
Kansallinen laatuverkosto 1-2012 Salpaus 16.03. 2012 klo 10.00-10.45 Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email: leena.koski@oph.fi Kansallinen koulutuspoliittinen
LisätiedotOsaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen
Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,
LisätiedotYleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee
Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien
LisätiedotReformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.
Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Tulosohjausmekanismi, aikajänne
LisätiedotPOLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset
LisätiedotOpetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014
Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen 2014 HANKKEIDEN SEURANTA, ARVIOINTI JA TUOTOKSET Tiedotustilaisuus 1.11.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN
LisätiedotValtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen
Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen
LisätiedotOSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA
POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä
LisätiedotAMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
LisätiedotOSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI
OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulevaisuus haastaa nyt! Oulu 21.3.2018 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä
LisätiedotKuopion kaupungin koulutuspoliittista ohjelmaa ohjaavat Kuopion kaupungin strategialinjaukset.
JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman tiivistelmä ja koskee tarkastelujaksoa 2017 2025. Koulutuspoliittinen ohjelma ohjaa opetuksen ja koulutuksen kehittämistä ja painopisteitä
LisätiedotKilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan
LisätiedotTerveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala
Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden
LisätiedotSujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos
Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden
LisätiedotKuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä
Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman
LisätiedotMAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö
MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa
LisätiedotTuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia
Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita
LisätiedotENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA
ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti
LisätiedotSivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
LisätiedotAikuiskoulutuksen haasteet
Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen
LisätiedotOpettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä
Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan
LisätiedotKulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa
Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi
LisätiedotHanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen
Ammatillisen peruskoulutuksen syksyn 2013 valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus 26.02.2014 Hanketoiminnan ja hankkeiden vaikuttavuuden edistäminen Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi www.oph.fi Vaikuttavuus
LisätiedotAjankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
LisätiedotOPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen
OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen
LisätiedotTaitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa
Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima
LisätiedotElinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät
LisätiedotMillaista kehittämistä nyt tarvitaan? pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus
Millaista kehittämistä nyt tarvitaan? 20.8.2013 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Hallinnonalan suuret linjat Julkisen talouden kestävyysvajeen hoito on pitkäaikainen prosessi. Valtiontalouden tervehdyttämistä
LisätiedotAjatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
LisätiedotAmmattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana
Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana Koppihankkeen loppuseminaari Helsinki ma 21.4.2008 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ammattiosaamisen näytöt osana ammatillisen
Lisätiedot