Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus"

Transkriptio

1 Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Jaana Koski Opetustoimen kehittämispäällikkö Helsinki 1/14

2 Helsinki Tampere moottoritien varrella ja valtakunnan pääradan varrella. Suurimmat taajamat ovat Tervakoski ja Turenki peruskoululaista. 13 peruskoulua, joista pienimmässä 26 oppilasta, suurimmassa 469 oppilasta ja yksi erityiskoulu. alle 50 opp. 6 koulua opp. 3 koulua yli 150 opp. 4 koulua Kaukaisin koulu 20 km taajamasta /14

3 Kerhohankkeen päätavoitteet Janakkalassa Jokaisella koululla toimii vähintään 1-3 kerhoa koulun koosta riippuen. Kerhotoiminnalla on määritelty rooli koulujen toimintakulttuureissa. Kerhotoiminta on opetus- ja kasvatustyön tuki ja koulukulttuurin rikastuttaja. Liikuntakerho toimii jokaisella koululla. Monimuotoinen kerhotarjonta. Oppilaat käyvät säännöllisesti kerhoissa

4 Kehittämismenetelmät tavoitteiden saavuttamiseksi Lautakunnan hyväksymä kerhotoiminnan toimintasuunnitelma kerhotoiminnan vakiinnuttaminen, suunnitelmallisuus, toiminnan laatu Kerhotoiminnan ohjausryhmä suunnitelmallisuus, kerhopedagogiikka, kerhotoiminnan rooli, arviointi Ohjaavat kysely kerhotoiminnan rooli Yhteistyö urheiluseuran kanssa liikuntakeho jokaisessa koulussa Yhteistyö kelpo-hankkeen kanssa monimuotoiset kerhot

5 Kerhotoiminnan toimintasuunnitelma, kerhotoiminnan ohjausryhmä, yhteistyö kelpo-hankkeen kanssa, toimintaa ohjaavat kyselyt, yhteistyö urheiluseuran kanssa Sisältö 1. Johdanto (periaatteet) 2. Kerhotoiminta (2.1 Laajuus ja suunnittelu, 2.2 Tavoitteet, 2.3 Ajankohta ja kerhoaika, 2.4 Vastuu, 2.5 Ryhmäkoko, 2.6 Turvallisuus,2.7 Sponsorointi) 3. Kerhotoiminnan järjestäminen (3.1 Koordinointi kuntatasolla, Opetustoimen kehittämispäällikkö, Ohjausryhmä, Lautakunta, Yhteistyökumppanit, 3.2 Toteuttaminen koulussa, Rehtori ja kerhotoiminnasta vastaava opettaja, Kerho-ohjaajat ja palkkaus, Koulun ulkopuolisten tahojen järjestämät kerhot, Oppilaskunta / luokkaneuvosto,3.2.5 Oppilashuoltoryhmä, Vanhemmat, vanhempain- yhdistykset, johtokunnat Yhteistyökumppanit 4.Tiedottaminen 5. Kerhotilat 6. Arviointi

6 Kerhotoiminnan toimintasuunnitelma, kerhotoiminnan ohjausryhmä, yhteistyö kelpo-hankkeen kanssa, toimintaa ohjaavat kyselyt, yhteistyö urheiluseuran kanssa Muodostuu ala- ja yläkoulujen kerhotoiminnasta vastaavista henkilöistä sekä kerhoja järjestävien ulkopuolisten tahojen edustajista. Vastaa kerhotoiminnan arvioinnista ja kehittämisestä. Kokoontuu n. kaksi kertaa lukuvuodessa

7 Kerhotoiminnan toimintasuunnitelma, Kerhotoiminnan ohjausryhmä, yhteistyö kelpohankkeen kanssa, toimintaa ohjaavat kyselyt, yhteistyö urheiluseuran kanssa Kerhotoiminnan roolia vahvistetaan oppimisen tukimuotona (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki). Kerhotoiminnan roolia vahvistetaan oppilashuoltotyössä

8 Kerhotoiminnan toimintasuunnitelma, kerhotoiminnan ohjausryhmä, yhteistyö kelpo-hankkeen kanssa, ohjaavat kyselyt, yhteistyö urheiluseuran kanssa Ohjaavat kehittymistä ja kehittämistä

9 Millaisena näet kerhojen roolin koulussasi? Millä tavoin koulusi voi kerhotoiminnan kautta monipuolistaa koko kouluyhteisön toimintaa? Valtakunnallisesti suositeltavia kerhoaiheita ovat liikunta, kansainvälisyys ja yhteisöllisyyttä lisäävät kerhot. Mitä mahdollisuuksia koulussasi on toteuttaa näitä kerhoaiheita? Kerhotoiminta on uudessa erityisopetuksen strategiassa yksi tukimuoto. Millaisen merkityksen näet kerhoilla oppilashuollon näkökulmasta? Miten kerhotoimintaa voisi kehittää tästä näkökulmasta? Miten ohr:n ja kerhotoiminnan yhteistyötä voisi kehittää? Millaisen roolin näet oppilaskunnalla / luokkatoimikunnalla koulusi kerhotoiminnassa? Millaista yhteistyötä / apua toivot kerhotoimintaan kuntatason ohjausryhmältä? Kommentoi kerhotoiminnan vastuuopettajan roolia. Hänen tehtävänään on ottaa kerhotoiminnan kehittäminen koulussa sydämen asiakseen. Alla luetelluista tehtävistä sovitaan koulukohtaisesti. Kirjoita asioista / ongelmista kerhotoiminnan järjestämisessä, joista en hoksannut kysyä, mutta joihin haluat ottaa kantaa / ideoida / jne

10 Kerhotoiminnan toimintasuunnitelma, Kerhotoiminnan ohjausryhmä, yhteistyö kelpo-hankkeen kanssa, toimintaa ohjaavat kyselyt, yhteistyö urheiluseuran kanssa, yhteistyö urheiluseuran kanssa Urheiluseuran nuorisopäällikkö pitää kouluilla liikuntakerhoja. Yhteistyö mahdollisti nuorisopäällikön palkkaamisen. Varmistaa liikuntakerhon toiminnan jokaisella koululla

11 KIITOS IELENKIINNOSTA!

12 Esimerkkejä rehtorin ja/tai kerhotoiminnasta vastaavan opettajan tehtävistä, joista sovitaan koulukohtaisesti. Kaikki tehtävät eivät ole kaikissa kouluissa tarpeellisia. 1) motivoivat kouluyhteisöä kerhotoiminnan järjestämisessä ja siihen osallistumisessa2) vastaavat tiedottamisesta3) keräävät kerho-ohjaajien suunnitelmat ja osallistujalistat 4) luovat erilaisille kerhoille mahdollisuuksia5) toimivat innostavina aloitteentekijöinä6) laativat koulukohtaisen tarkennetun kerhosuunnitelman, joka sisältää turvallisuusasiat 7) luovat yhteyksiä eri järjestöihin ja yhdistyksiin ja etsivät kerho-ohjaajia tarvittaessa8) vaikuttavat siihen, että kerhot tulevat osaksi koulun toimintaa9) mahdollistavat yhteistyön kotien, vanhempainyhdistyksen, paikallisten toimijoiden, oppilashuoltoryhmän ja oppilaskunnan hallituksen kanssa10) perehdyttää kerhonohjaajia 11) ylläpitää (kerho)ilmoitustaulua oppilaille12) on kerhoasiantuntija opettajankokouksissa ja oppilashuoltoryhmässä13) mahdollistaa oppilaskunnan ja vanhempien osallisuuden toiminnan järjestämisessä ja kehittämisessä14) osallistuu ohjausryhmän kokouksiin ja toimintaan15) päivittää säännöllisesti tietojaan kerhotoiminnan valtakunnallisista linjauksista ja tavoitteista

Janakkalan kerhotoiminnan toimintasuunnitelma

Janakkalan kerhotoiminnan toimintasuunnitelma Janakkalan kerhotoiminnan toimintasuunnitelma 1. Janakkalan koulujen kerhotoiminta 2. Johdanto (periaatteet) 3. kerhotoiminta 2.1 Laajuus ja suunnittelu 2.2 Tavoitteet 2.3 Ajankohta ja kerhoaika 2.4 vastuu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE KOULUN KERHOTOIMINNAN KÄSIKIRJA 2 KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE SUVI LAPPALAINEN LAHDEN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN KASVU Sisällysluettelo 1. Koulun kerhotoiminnan järjestäminen 2. Kerhotoiminnan

Lisätiedot

KOULUJEN KERHOTOIMINTA. Toiminnan periaatteet alkaen

KOULUJEN KERHOTOIMINTA. Toiminnan periaatteet alkaen KOULUJEN KERHOTOIMINTA Toiminnan periaatteet 1.8.2016 alkaen 1 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Kerhotoiminta... 3 Yhteistyö... 3 Tavoitteet... 4 Laadun kriteerejä... 4 Ajankohta ja kerhoaika... 4 Vastuu ja vakuutukset...

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämistoiminnasta.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen peruskouluissa - TEA 2015 27.9.2017 Tilastokatsaus 2/2016 1 Johdanto THL ja Opetushallitus keräävät tietoa peruskoulujen hyvinvoinnin, terveyden ja yhteisöllisen toimintakulttuurin

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

2014-2015. Ruutanan koulun kerho-ohje. Ruutanan koulu Ruutanantie 750 36110 Ruutana

2014-2015. Ruutanan koulun kerho-ohje. Ruutanan koulu Ruutanantie 750 36110 Ruutana 2014-2015 Ruutanan koulun kerho-ohje Ruutanan koulu Ruutanantie 750 36110 Ruutana Sivu 2 / 7 Ruutanan koulun kerho-ohje 1 Yleistä kerhotoiminnasta 1.1 Kerhon tavoitteista, sisällöistä ja ajankohdasta Perusopetuslaki

Lisätiedot

K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma 2014-2 0 2 0

K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma 2014-2 0 2 0 K e r h o t o i m i n n a n k e h i t t ä m i s s u u n n i t e l ma 2014-2 0 2 0 1 S einäjoen kaupunki Kerhotoiminnan kehittämissuunnitelma 2014 2020 s isällysluettelo 1. Kerhotoiminnan valtakunnalliset

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta. Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta

Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta. Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta Joustava koulupäivä Ylitornion kunnan näkökulmasta Jarkko Niiranen Sivistystoimenjohtaja Ylitornion kunta Ylitornio Harvaanasuttu kunta Lapissa Laaja pinta-ala ja pitkät etäisyydet (n.100 km laidasta laitaan)

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Liuksialan koulun kerho-ohje

Liuksialan koulun kerho-ohje Liuksialan koulun kerho-ohje 2012 2013 Yleistä kerhotoiminnasta Perusopetuslaki (628/1998 47) antaa kouluille mahdollisuuden järjestää opetus- ja kasvatustyönsä tukemiseksi kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatuprosessin eteneminen Tampereella Perusopetuksen arviointisuunnitelma (2009) Teemat: Oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi 2009-2010 Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena KT, projektipäällikkö Leevi Launonen: Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena Hyvä alku messut 10.-11.1.2005 Aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteiskunnallista taustaa Koululaisten iltapäivähoidon

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään?

Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään? Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään? Ennen valintaa olisi syytä pohtia Mitä ollaan valitsemassa? Miksi? Miten se toimii? Olisiko minusta näihin hommiin? Tähän kannattaa käyttää

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty.

Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty. Laatukortti 13 Koulun kerhotoiminta 1. Suunnittelu Rehtori täyttää Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Havisevan koulun. löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz. kerho-ohje 2011-2012

Havisevan koulun. löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz. kerho-ohje 2011-2012 qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Havisevan koulun löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

Lisätiedot

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa

Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa Terveydenedistämisaktiivisuus kouluissa/oppilaitoksissa Kirsi Wiss Asiantuntija 6.11.2014 7.11.2014 Kirsi Wiss Taustaa TEAviisari (1/2) Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä internetissä www.thl.fi/teaviisari

Lisätiedot

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Kunnan sisäinen yhteistyö luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Liikkuva koulu -ohjelma terveelliset elämäntavat oppimisvalmiudet osallisuus kouluviihtyvyys hyvinvointi

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön malli

Alueellisen yhteistyön malli Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO Lukuvuosi _2011-2012 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 130 käytössä 130 opiskelijamäärä vuosiluokittain yhteensä R1 12 R2

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

JARI KETTUNEN JA TIINA VÄLIKANGAS TUTOROPETTAJAT

JARI KETTUNEN JA TIINA VÄLIKANGAS TUTOROPETTAJAT JARI KETTUNEN JA TIINA VÄLIKANGAS TUTOROPETTAJAT 19.4.2017 OPPIMISEN EDISTÄMINEN JA KEHITTÄMINEN PORVOOSSA OPETUSTOIMEN OHJAUSRYHMÄ - Strategia, kehittämispäämäärät ja arviointi - -Kokonaisuuden koordinointi

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

KERHOTOIMINTA RAISIOSSA

KERHOTOIMINTA RAISIOSSA KERHOTOIMINTA RAISIOSSA KERHOTOIMINTA RAISIOSSA SUUNNITTELU JA SEURANTA Koulun kerhotoiminta on perusopetuslain 47:ssä mainittua ja opetussuunnitelman perusteissa määriteltyä toimintaa, johon osallistuminen

Lisätiedot

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto TOINEN KELPO-AALTO Aalto syntyy, kun tuuli tarttuu vesimolekyyleihin ja ne lähtevät pyörivään liikkeeseen. Rikkoutuneeseen vedenpintaan syntyy lisää kitkaa, jolloin tuuli tarttuu siihen paremmin- - (Wikipedia,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Askelmerkit hyvään kouluun

Askelmerkit hyvään kouluun Askelmerkit hyvään kouluun Kuva: Elli Jokitulppo Raahen peruskoulujen laatukäsikirja Op.ltk. 17.04.2013 47 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 1 2. OPETUSTYÖN LAATUTEKIJÄT 2 3. LAATUKORTIT 1-11 1. Johtaminen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen tuen keskus - 2008 Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 26.9.2011 Apulaisrehtori Arja Makkonen, Kitee KITEE sijaitsee Itä Suomessa, Keski Karjalassa kaupungin

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.

LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Lintuvaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja 17.8. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokous avattiin kello 18.02 ja paikalla olivat Suvi Siltala

Lisätiedot