MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA"

Transkriptio

1 MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

2 1. YKSIKKÖ Mäkituvan päiväkoti Toreenintie NURMIJÄRVI 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetuksessa noudatetaan koulun toiminta-aikoja. Esiopetusta järjestetään ajalla Loma-ajat ovat seuraavat: syysloma joululoma talviloma pääsiäisloma Päiväkoti Mäkituvassa esiopetusta toteutetaan neljä tuntia päivässä klo Koulujen loma-aikoina ei ole esiopetusta vaan päivähoitoa. 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1. Psyykkinen ympäristö Aikuiset luovat turvallisen ja myönteisen kasvatusilmapiirin yhteisillä säännöillä ja turvallisilla rajoilla sekä avoimella ja positiivisella asenteella. Aikuinen on aidosti läsnä lapsen kanssa toimiessaan. Lasta kannustetaan ja rohkaistaan omaan ajatteluun ja luovuuteen. Ristiriitatilanteissa lasta kannustetaan ja ohjataan riitojen selvittämisessä. Pääpaino on positiivisella palautteella. Hyvät tavat, toisen huomioon ottaminen ja arjen askareisiin osallistuminen yhteisvastuullisesti luovat innostavan ja myönteisen ilmapiirin.

3 3.2. Fyysinen ympäristö Esikoululaiset toimivat pääasiassa Mäkituvan päiväkodin yläkerrassa Heinähattujen ryhmätilassa. Päiväkoti on kaksikerroksinen omakotitalo. Päiväkodin tiloja on niin ala- kuin yläkerrassakin. Alakerran tiloissa toimii pienten 1-3 v lasten ryhmä Vilttitossut. Kaikkia päiväkodin tiloja voidaan käyttää esiopetuksessa sopimusten mukaan. Lisäksi päiväkodilla on kellarikerros. Yläkerrassa esikoululaisilla on käytössä kaksi isoa huonetilaa ja kaksi pienempää huonetta, joita käytetään tarpeen mukaan toiminnan jakamista varten. Jumppatuokioita toteutamme Ahjolan toimitilan jumppasalissa kerran viikossa. Päiväkodilla on oma aidattu piha-alue ulkoiluun. Esikoululaiset ulkoilevat päivittäin ja kaksi kertaa viikossa omalla pienryhmä ajallaan, jolloin pihassa on tilaa esikoululaisten omille ohjatuille ulkoleikeille mm. sääntöleikeille, liikuntaleikeille, rakenteluille yms. Päiväkodin lähiympäristössä on urheilukenttä, puistomaista luontoa ja metsäalue, joissa retkeilemme. Talvella lähellä ovat luistelukenttä ja hiihtoladut. Kirkonkylällä kävelymatkan päässä ovat kirjasto, elokuvateatteri ja Ahjolan monitoimitilat Sosiaalinen ympäristö Esikoululaiset ovat Heinähattujen ryhmässä. Ryhmässä on yhteensä 17 lasta. 4-5 v lapsia on 10 ja esikoululaisia 7. Päiväkodin alakerrassa Vilttitossuissa ovat 1-3 v lapset. Heitä on 12. Aamulla ennen aamupalaa lapset kokoontuvat alakerran tilaan. Aamupalalle siirrytään yläkertaan omaan ryhmätilaan. Aamupalan jälkeen on aamupiiri. Päiväkodin pihassa ulkoilemme usein koko talo yhdessä. Päiväkodilla on koko talon yhteisiä tapahtumia ja juhlia. Kerran kuukaudessa tai useamminkin pidämme yhteisen koko talon laululeikkituokion. Esiopetusta ovat toteuttamassa lastentarhanopettaja ja ryhmän kaksi lastenhoitajaa.

4 4. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET Esiopetuksen lähtökohtana on kouluvalmiuden kehittäminen ja kasvattaminen, jotta koulun aloittaminen helpottuisi. Lapsen itsetunnon vahvistaminen, vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen; hyvät tavat, osallistuminen yhteisten asioiden hoitamiseen ja toisen huomioiminen. Päivittäin harjoitellaan itsestä ja omista tavaroista huolehtimista. Turvallisen liikennekäyttäytymisen harjoitteleminen. Leikin kautta oppiminen korostuu esiopetuksessa. 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET TAVOITTEET Rohkaista omaan ajatteluun ja oivaltamiseen Vahvistaa lapsen itsetuntoa myönteisten kokemusten ja positiivisen palautteen avulla Innostaa uuden oppimiseen, tutkimiseen, oivaltamiseen Opetella noudattamaan yhteisiä sääntöjä Opetella kuuntelemaan ja odottamaan vuoroa Harjoitella vuorovaikutustaitoja Tukea lasten kielen kehitystä Oppia huolehtimaan omista tavaroista Tukea terveitä elämäntapoja Harjoitella turvallista liikkumista liikenteessä

5 6. MENETELMÄT Esiopetusta toteutetaan enimmäkseen omana pienryhmänä, jossa on 7 lasta. Toiminnan mukaan esikoululaiset ovat myös yhdessä koko ryhmän kanssa ja yhteisissä tapahtumissa koko päiväkodin lasten kanssa. Esiopetus rakentuu Kisu Pikkukuu Salainen Maa oppimateriaalin ympärille. Jokainen esikoululainen saa oman Kisu Pikkukuu harjoituskirjan. Esiopetus on eheytettyä opetusta. Esiopetuksessa huomioidaan eri sisältöalueet ( kieli- ja vuorovaikutus, matematiikka, ympäristö- ja luonnontieto, fyysinen ja psyykkinen kehitys, terveys sekä taide ja kulttuuri ). Esikoulussa ovat menetelminä suunniteltu päivärytmi, ohjatut leikit ja askartelut, pelit, laululeikki- ja liikuntatuokiot. Teemme retkiä luontoon, lähiympäristöön, kirjastoon, kirkkoon, Ahjolan jumppasaliin, Klaukkalan jäähalliin ja suunnitelmien mukaisesti koko päiväkodin yhteinen retki keväällä. Vuodenajat ja juhlat luovat teemoja lukuvuoden aikana. Retkellä liikkuessamme kiinnitämme huomiota turvalliseen liikennekäyttäytymiseen ja käytämme heijastinliivejä. Lapsia rohkaistaan omien ajatustensa kertomiseen. Lasten mielipiteitä kuunnellaan ja haastatellaan. Yhteisen arjen toimintoihin esikoululaiset osallistuvat toimiessaan apulaisena. Apulainen kattaa pöydän, valitsee ruokalorun, kertoo mitä on ruokana ja toivottaa hyvää ruokahalua. Lisäksi esikoululainen voi auttaa arjessa aikuisen antamien pienten tehtävien hoitamisessa. Yhteisistä tiloista ja tavaroista huolehditaan siten, että tavarat ja tarvikkeet palautetaan omille paikoilleen. Esikoululaista ohjataan huolehtimaan omasta vaatelokerostaan ja keskeneräisten töiden laatikostaan. Esikoululaisella on mahdollisuus vapaaseen leikkiin päivän aikana. Lapsi valitsee leikin omalla nimilapulla kuvitetusta leikkipaikkataulusta. Lasta ohjataan leikissään pitkäjänteisyyteen. Lapsi voi tarvita tukea leikkikavereiden valinnassa ja ristiriitatilanteiden selvittämisessä. Lapsella on oma esikoulukansio, johon tehtäviä, kertomuksia, piirroksia, elämyksiä ja kokemuksia tallennetaan ja kirjataan.

6 7. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Esiopetuksen oppilashuolto on lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Päivähoidon esiopetuksessa lapsen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtivat lastentarhanopettaja yhdessä muun henkilöstön kanssa. Pidämme tärkeänä avointa yhteistyötä vanhempien kanssa. Esikoululaisen esiopetuskeskustelut käy aina esikoulun lastentarhanopettaja. Yhdessä vanhempien kanssa esikoululaiselle laaditaan lapsen oma oppimissuunnitelma esikouluvuodelle. Tarvittaessa työmme tukena toimii moniammatillinen yhteistyöryhmä, johon kuuluu kiertävä erityislastentarhanopettaja, puheterapeutti, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, perhetyöntekijä, sosiaalityöntekijä, perheneuvolan työntekijät, neuvolan terveydenhoitaja sekä alkuopettajat. 8. RETKET JA TAPAHTUMAT Esikoululaiset ja Heinähattujen ryhmä: teematapahtumat mm. Nuori Suomi Varpaat vauhtiin liikuntakampanja, Eskarit maailmalle-tapahtuma erilaiset retket lähiympäristöön ja luontoon retket kirjastoon, kirkkoon, jäähalliin ym. ryhmän omat juhlat toimintakauden aikana sekä lasten syntymäpäivien juhlistaminen Koko päiväkodin yhteiset: yhteiset lauluhetket yhteiset juhlat mm. marrasjuhla ja kevätjuhla yhteiset tapahtumat mm. liikuntatapahtumat retket mm. kevätretki

7 9. YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Yhteistyö vanhempien kanssa perustuu kasvatuskumppanuuteen. Kasvatuskumppanuudessa yhteistyö vanhempien ja päiväkodin henkilöstön välillä on avointa ja luotettavaa ja tähtää lapsen parhaaseen. Yhteistyön muotoja: vanhempainillat kasvatuskeskustelut vanhempien kanssa päivittäiset keskustelut lapsen tulo- ja hakutilanteessa lapsikohtaiset oppimissuunnitelmat ja tarvittaessa kuntoutussuunnitelmat kirjalliset viestit, tiedotteet, ilmoitustaulut, kuukausitiedotteet päiväkodin tapahtumat ja juhlat 10. YHTEISTYÖ KOULUN KANSSA Yhteistyötä kehitetään jatkuvasti ja Mäkituvan päiväkodista olemme olleet yhteydessä niihin kouluihin, joihin kunkin vuoden esikoululaiset ovat menossa. Esikoululaiset ovat tutustuneet kouluun erilaisten tapahtumien ja retkien kautta. Keväällä vanhempien luvalla lapsen oppimissuunnitelma toimitetaan tulevan koulun rehtorille.

8 11. ARVIOINTI a) Keskustelut vanhempien kanssa päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa syksyllä vanhempien kanssa laaditaan lapsen esiopetussuunnitelma keväällä arviointikeskustelu lapsen esiopetussuunnitelman toteutumisesta toimintavuoden aikana mahdollisuus keskusteluihin vanhempien toiveiden mukaan mahdollisen kuntoutussuunnitelman laadinta b) Lapsen itsearviointi keskustelut lapsen kanssa lapsen palaute sanallisesti, kuvin, ym. sovituin merkein omasta suoriutumisestaan, oppimisesta ja annetusta tehtävästä lapsen haastattelut c) Opetuksen arviointi ja kehittäminen lapsen palaute, vanhempien palaute ja henkilökunnan tiimipalaverit kerran viikossa koko talon kehittämispäivät esimiehen kanssa käytävät kehittämiskeskustelut esiopettajien yhteiset kokoukset n. kerran kuukaudessa lapsen esiopetussuunnitelman tarkistaminen säännöllisin väliajoin d) Osallistumistodistus Todistus lapsen osallistumisesta Mäkituvan päiväkodin esiopetukseen kuluvana lukuvuotena. Todistuksessa ei ole arvostelua. Päiväkodin kevätjuhlassa muistamme esikoululaisia kukilla ja osallistumistodistuksella.

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SUOPOLUN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yksikkö 2. Toiminta-aika 3. Toimintaympäristön kuvaus 3.1 Psyykkinen toimintaympäristö 3.2 Fyysinen toimintaympäristö 3.3

Lisätiedot

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 RÖYKÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Röykän päiväkoti Kangastie 1, 05100 Röykkä Esiopetusikäisiä lapsia on 29. Esiopetusta toteutetaan Metsäläisten, Tiitiäisten ja Maahisten

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011-2012 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti sijaitsee Nurmijärven kirkonkylässä, osoitteessa Toreenintie 30. Esiopetusta annetaan

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2015 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1 ALHONNIITUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 2 SISÄLTÖ: 1. Yksikkö 1 2. Toiminta-aika 1 3. Toimintaympäristön kuvaus 1 4. Toiminnan painopistealueet 2 5. Toiminnan yksikkökohtaiset

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 Yksikkö Perttulan päiväkoti, esiopetusryhmä Leijonat. Ryhmään kuuluu sekä osa- että kokopäiväeskareita. Uotilan koulutie 81, 01860 Perttula Toiminta-aika

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Talossamme toimii viisi ympärivuorokautista ryhmää (Kiiltomadot

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI....ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012

SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI....ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 SORVANKAAREN PÄIVÄKOTI...ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2012-2013 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti

Lisätiedot

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma

Ylitilantien päiväkodin. Esiopetuksen toimintasuunnitelma Ylitilantien päiväkodin Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2010-2011 1. YKSIKKÖ Ylitilantien päiväkoti Ylitilantie 5 01800 Klaukkala Puh. 040 317 4447 2. TOIMINTA-AIKA Ajalla 11.8. 2010-31.5.2011 Esiopetusta

Lisätiedot

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013 Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2012 2013 1. YKSIKKÖ Maaniitun päiväkoti, Väinöläntie 2, 01900 Nurmijärvi 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetuksessa noudatetaan koulun toiminta-aikoja. Esiopetus

Lisätiedot

SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 SORVANKAAREN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014...ettei kellään ois orpo olo, tarvis enemmän duoo ku sooloo... Kuningasidea 2012 1. Päiväkodin oppimisympäristö Sorvankaaren päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Noona Parkkonen, Soraset Sanna Pippuri, Kiviset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2013-2014

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2013-2014 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2013-2014 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Talossamme toimii viisi ympärivuorokautista ryhmää (Kiiltomadot

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2014-2015

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2014-2015 Maaniitun päiväkodin esiopetuksen opetussuunnitelma 2014-2015 Sisältö: 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET TAVOITTEET 6.

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014 Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2013-2014 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Päiväkotimme tarjoaa lapsille ainoana kunnassa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Pihlavan koulu Vanha maantie 2 puh. 02-621 5146 www.cedunet.fi/pihlava Pihlavan koulun esiopetus alkoi vuonna 1996, sosiaali- ja koulutoimen yhteistyötä nykyään päivähoito

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut Sipoon kunta Päivämäärä TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 Lukuvuosi 2015-2016 Lisäys kunnalliseen opetussuunnitelmaan perusopetuslain 9 mukaan 1. Esiopetuspaikan yhteystiedot Nimi Huvikumpu pk, Pitkätossut Osoite

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2012-2013

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2012-2013 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2012-2013 1. YKSIKKÖ Mäntysalon päiväkoti Eräpolku 2 01820 Klaukkala 040-317 4232 (Haltijat) Päiväkodissamme toimii neljä kokopäiväryhmää. Mäntysalon esiopetus on integroitua

Lisätiedot

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2014-2015

Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2014-2015 Professorintien päiväkodin esiopetussuunnitelma 2014-2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011

LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011 LÄNSIKAAREN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2010 31.5.2011 Seikkailusaaren esiopetusryhmä Tärkeintä, mitä aikuinen voi antaa lapselle tässä maailmassa, ovat Juuret ja Siivet. 1. YKSIKKÖ

Lisätiedot

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016

Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 Tähkärinteen esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 1. YKSIKKÖ Tähkärinteen päiväkoti sijaitsee Klaukkalan keskustan välittömässä läheisyydessä. Päiväkotimme tarjoaa lapsille ainoana kunnassa ympärivuorokautista

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016

Maaniitun päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 Maaniitun päiväkodin esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015-2016 Sisältö: 1. Yksikkö 2. Toiminta-aika 3. Toimintaympäristön kuvaus 4. Toiminnan painopistealueet 5. Toiminnan yksikkökohtaiset tavoitteet

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Päiväkoti Pesän Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Päiväkoti Pesän Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Päiväkoti Pesän Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Päiväkoti Pesä Päiväkoti Pesässä toimii yksi ryhmä, Oravat ( 3-5v. siniset, keltaiset ja punaiset). Päiväkodissamme on 21 lapsipaikkaa. Pesässä työskentelee

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 1. YKSIKKÖ Perttulan päiväkodin koko- ja osapäiväryhmä. Osoite: Uotilan koulutie 50, 01860 Perttula Puhelin: kokopäiväryhmä 040-317 2691,

Lisätiedot

Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016

Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016 Toivojentien, Länsikaaren ja Kylänpään päiväkotien Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2015 2016 1. YKSIKÖT Toivojentien päiväkoti Aarne Einari Toivojentie 4 Toivojentie 1 05200 Rajamäki 05200 Rajamäki p.040-317

Lisätiedot

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen Koulu/yksikkö: Valkeisenmäen päiväkoti Lukuvuosi: 2018-2019 Esiopetuksessa työskentelevä henkilöstö Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Opetusta ei anneta päiväkodin kehittämispäivinä ja mahdollisina henkilökunnan koulutuspäivinä.

Opetusta ei anneta päiväkodin kehittämispäivinä ja mahdollisina henkilökunnan koulutuspäivinä. ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Aitohelmen eskari kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät/ Klaukkalan koulu

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 REKULAN PÄIVÄKOTI SISÄLLYS 1 TILASTOT... 2 1.1 Rekulan päiväkodin lapsiryhmät... 3 1.2 Opettajien opetustunnit/henkilöstöntyömäärä... 4 1.3 Lapsiryhmien koko... 5

Lisätiedot

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle

1.YKSIKKÖ. Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA. Ajalle 1.YKSIKKÖ Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA Ajalle 16.8.2011-31.5.2012 Esiopetusta annetaan n. 700 tuntia vuodessa, päivittäin keskimäärin 4 tuntia. Tiikereiden ryhmässä on 11 esiopetusikäistä lasta,

Lisätiedot

7. Monikulttuuriset lapset

7. Monikulttuuriset lapset ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA lv 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Ei ole lvsuunnitelmassa 1. Käsittelytiedot 2. Esiopetuksen toiminta-ajatus 3. Esiopetuksen opetussuunnitelma 4. Kasvatuksen ja oppimisen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2015-2016 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Tuulikellot, Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 1 Sisältö 1. YKSIKKÖ... 2 2.TOIMINTA-AIKA... 3 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS... 3 4. TOIMINNAN TAVOITTEET JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMARUNKO

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMARUNKO ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMARUNKO 1. YKSIKKÖ Toivojentien päiväkoti, Einarit-ryhmä. Toivojentie 1, 05200 Rajamäki puh. 040-317 4256 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetusta vuodessa 700 tuntia. Ajalle: 16.8.2011

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat Sivistyspalvelut VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 Ohjaava lainsäädäntö ja ohjeet Varhaiskasvatuslaki Asetus lasten päivähoidosta Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013

SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma

Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma Päiväkoti Hattu-Maakarin esikoulun toimintasuunnitelma 2016-2017 Ryhmän rakenne ja henkilöstö - Esikouluryhmän nimi on Mörrit, johon kuuluu 15 lasta. - Esikoululaisista 10 on poikia ja 5 tyttöjä. 5-vuotiaita

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Pikkuniitun päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Johanna Jalli-Huhtala Päiväkodin johtaja Pauli Hurvi Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty: 5.9.2012 Leena Mäntylä Päiväkodin johtaja Tiina Heino Johtokunnan puheenjohtaja Kettukallion päiväkoti Esiopetusryhmän

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2016-2017 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Koivuhaan koulu ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Koivuhaan esiopetus KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi (Perusopetusasetus 852/1998 9) Pvm ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2016-2017 (Perusopetusasetus 852/1998 9) PÄIVÄKODIN NIMI: Merituulen päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: Tuulikellot, Heinähatut ja Meritähdet KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot