Varhaiskasvatussuunnitelma
|
|
- Ahti Lattu
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Varhaiskasvatussuunnitelma
2 Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi avoimilla ovilla, jolloin päivähoitoon tulevat lapset saivat vanhempiensa kanssa tutustua oman ryhmänsä tiloihin sekä hoitohenkilökuntaan. Varsinainen toiminta alkoi Päiväkodissa toimii viisi sisarusryhmää: Spurtti, Startti, Voltti, Flippi ja Svingi sekä alle 3-vuotiaiden ryhmä Kiepit. Henkilökuntaa päiväkodilla on 25 sekä johtaja. Päiväkodilla on erityisopettajan toimitilat. Päiväkoti on auki arkisin klo Päiväkotimme toiminta-ajatuksen peruspilarit ovat luonto, leikki ja liikunta.
3 Päiväkodissamme lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi. Lasten mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet näkyvät toiminnassamme. Yhteisöllisyys: - Arvostamme hyviä tapoja ja toisten huomioonottamista. - Kaikki aikuiset huolehtivat yhteisesti lapsista yli ryhmärajojen. Kiireettömyys ja työrauha: - Otamme huomioon jokaisen lapsen omat tarpeet ja tavoitteet sekä oman kasvu- ja oppimistahdin. - Hyvä työrauha luo perustaa oppimiselle ja auttaa niin lapsia kuin kasvattajiakin jaksamaan ja voimaan hyvin. Rehellisyys, avoimuus ja luottamus: - Pyrimme keskustelevaan ilmapiiriin vanhempien kanssa, siten että molemmilla osapuolilla olisi matala kynnys ottaa niin arjen ilot kuin murheetkin puheeksi. - Luottamuksen saavuttaminen lasten ja aikuisten välillä luo lapselle osaltaan turvallisuuden tunteen. Tuttu ympäristö, päivittäiset rutiinit, leikkikaverit sekä yhteiset säännöt luovat luottamusta ja turvallisuutta. Kasvatuksellisuus, vastuullisuus ja turvallisuus: - Päiväkodissamme kaikella toiminnalla on tavoitteet. Toiminta on suunniteltua ja sitä arvioidaan säännöllisesti. Vanhempien toiveet, tavoitteet sekä lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät asiat kirjataan varhaiskasvatussuunnitelmaan vuosittain. - Toiminnan suunnittelulla, säännöillä ja rajoilla, ennakoinnilla sekä positiivisella ilmapiirillä luodaan turvallinen päivä. - Tutut ja turvalliset, ennakoitavissa olevat aikuiset sekä selkeät rutiinit tuovat turvallisuuden tunteen.
4 Päiväkotimme kantavina teemoina ovat luonto, leikki ja liikunta. Luonto: Päiväkotimme arjessa luonto näkyy monella tapaa. Käymme viikoittain retkillä ja tutkimme luontoa ja sen muutoksia eri vuodenaikoina. Kädentöissä käytämme paljon luonnosta saatavaa materiaalia sekä myös kierrätysmateriaalia. Liikunta: Päiväkodissamme liikunnan tavoitteena on lasten arkiliikunnan lisääminen ja lasten monipuolisten liikuntakokemusten mahdollistaminen. Haluamme tarjota liikunnan iloa ja onnistumisen elämyksiä sekä saattaa liikunta luontevaksi osaksi lapsen elämää. Haluamme tarjota liikunnan mahdollisuutta myös vaihtoehtona leikille. Leikki: Leikki on ensiarvoisen tärkeää lapsen kehitykselle. Leikin kautta lapsi oppii elämän taitoja ja leikissä korostuu lapsen oma ajattelu. Leikki on lapsen tapa oppia asioita, hahmottaa ympäristöään ja itseään. Yhteisleikissä muiden lasten kanssa lapsi oppii kaveritaitoja ja tunteiden hallintaa.
5 Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan luottamuksellista yhteistyötä, jossa tuetaan yhdessä perheen kanssa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Toimimme yhdessä vanhempien kanssa lapsen parhaaksi. Yhteistyö perheiden kanssa alkaa lapsen ja perheen tutustuessa päiväkotiin. Yhteistyöhön kuuluvat päivittäiset keskustelut vanhempien tuodessa / hakiessa lasta, varhaiskasvatuskeskustelut, vanhempainillat sekä päiväkodin yhteiset tapahtumat.
6 Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) Kaija Martin on läsnä säännöllisesti päiväkotimme arjessa ja häneen voivat myös perheet olla aina tarvittaessa yhteydessä. Teemme myös yhteistyötä eri tukitahojen kanssa yksilöllisesti lapsen tarpeista riippuen.
7 Neuvola: Päiväkodissa täytämme 4- ja 5-vuotiaasta lapsesta (tarvittaessa myös 3-vuotiaasta) Lapsen arkipäivää päivähoidossa lomakkeen. 4-vuotiaista täytämme myös Vahvuuksien ja vaikeuksien kyselylomakkeen (SDQ) Lisäksi päiväkodin opettaja tekee 4-vuotiaiden lasten kanssa Lene-tehtävät neuvolaa varten. Kaikki kaavakkeet käydään ensin läpi vanhempien kanssa ja toimitetaan ennen neuvolakäyntiä neuvolaan. Ev.lut. seurakunta: Seurakunnan työntekijä käy kerran kuukaudessa päiväkodissa pitämässä pienen hartaushetken. Osallistumme myös seurakunnan järjestämiin tapahtumiin. Koulupolku: Teemme yhteistyötä esikoulujen opettajien kanssa. Muut päiväkodit Loma-aikoina yleensä kokoonnumme Nuolialan päiväkotiin päivystykseen. Joka kevät Nuolialan päiväkoti järjestää päiväkotien yhteisen sählyturnauksen Teemme yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa Pirkkalassa ja muissa ympäristökunnissa, esim. liikuntatapahtumien yhteydessä
8 Motivoitunut ja jatkuvasti ammattitaitoaan kehittävä henkilökunta luo perustan laadukkaalle varhaiskasvatukselle. Päiväkodissamme on jokaisessa ryhmässä pienryhmätoimintaa, jonka avulla jokainen lapsi tulee paremmin kuulluksi. Toiminnan teemat ja ideat kumpuavat monesti lasten suista. Aikuisten ja lasten välistä vuorovaikutusta mittaa hyvä ilmapiiri. Turvallisessa ja avoimessa ilmapiirissä lapsi pystyy kertomaan aikuiselle asioista ja kokee tulleensa kuulluksi. Päiväkodin yhteisöllinen toimintatapa takaa sen, että isossakin päiväkodissa pieni lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi. Keskustelut vanhempien kanssa, vanhempainillat, tyytyväisyyskyselyt ja muut palautteet auttavat meitä kehittymään. Tyytyväiset perheet ovat yksi päivähoidon laadun mittari.
Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.
Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,
Päiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on
Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:
TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma
Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan
NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä. Leikki- ja nuorisotoiminta / OYS
Leikki- ja nuorisotoiminta lasten ja nuorten tulosyksikössä Leikin tasot sairaalassa TASO 4 Yksilöllisesti suunniteltu TASO 3 Tutkimuksiin ja toimenpiteisiin valmistava leikki TASO 2 Ohjattu läpityöskentelyleikki,
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo
Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi
Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma
22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Rakokiven päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma
Rakokiven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 1 Sisällys Päiväkotimme 2 Toiminta-ajatuksemme 3 Oppimisympäristömme 3 Varhaiskasvatustyömme arvot 5 Lasten arvot 5 Vanhempien arvot 5 Henkilökunnan arvot
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN
HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS
HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ
VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN
KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU
KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-
VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan
Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma
Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013
Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen
(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI
(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Laadukasta päivähoitoa on perheen ja päivähoidon yhteinen sopimus, johon tarvitaan perheen asiantuntemus omasta lapsesta sekä päivähoitohenkilöstön
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)
Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja
KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus
Pikkolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 15.9.2017 Pikkolan päiväkoti, Riihikuja 5, 36200 Kangasala Päiväkodinjohtaja Soile Kaari, 050-5975 716 Päiväkodissamme työskentelee: 6 päiväkodinopettajaa
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Toivojentien päiväkodin ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk varhaiskasvatussuunnitelma
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI
KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016
Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI
SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka