MAARIA-ILMARISTEN ULKOILUREITTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE. Suunnittelualueen rajaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAARIA-ILMARISTEN ULKOILUREITTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.2.2016 SUUNNITTELUALUE. Suunnittelualueen rajaus"

Transkriptio

1 Diarionumero MAARIA-ILMARISTEN ULKOILUREITTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen rajaus Ulkoilureittisuunnitelma laaditaan Turun kaupungin ja Liedon kunnan yhteistyönä Turun Tastoon ja Liedon Ilmarisiin. Ulkoilureittisuunnitelman kohdealue on sama kuin vireillä olevan Maaria-Ilmaristen osayleiskaavan kohdealue. Aluerajaus näkyy oheisesta kartasta. Kun ulkoilureittisuunnitelman laatiminen aloitettiin, suunnittelualueen rajaus oli nykyistä suppeampi. Rajausta laajennettiin, kun osayleiskaava-aluettakin laajennettiin. Alueen virkistyksellinen merkitys Suunnitelman kohdealue sijaitsee Turun varavesilähteeksi padotun Maarian altaan itäpuolella. Allas ympäristöineen on seudullisesti merkittävä viheraluekokonaisuus, jolla on edellytyksiä kehittyä nykyistäkin houkuttelevammaksi. Sen vahvuuksia ovat itse vesistö, laajat metsät ja vaihteleva maisema. Kohdealueen eteläosa puolestaan ulottuu Aurajokilaakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisemaalueelle, jota luonnehtivat vuosisataiset viljelymaisemat muinaismuistoineen, maalaistaloineen ja kartanoineen. Kansallismaisemassa kulkee Aurajoen pyöräilyreitti. Kokonaisuus on jo nykyään tärkeä virkistäytymisen ympäristö niin Turun kuin Liedonkin asukkaille. Asutuksen lisääntyessä Turun Maariassa ja Liedon Ilmarisissa myös alueeseen liittyvät virkistyskäyttötarpeet lisääntyvät.

2 Alueella on kaupunkiseudun laajuista virkistysarvoa, mutta viherverkostoa seuraileva ulkoilureitistö on vielä katkonainen ja riittämätön. Ulkoilureitistön toteuttaminen Maarian altaan ympäristöön ja reittien yhdistäminen Aurajokilaakson reitistöön parantaisi alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia merkittävästi. TYÖN TARKOITUS JA SUUNNITTELUN ALUSTAVAT LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoitus Työn tavoitteena on laatia Turun ja Liedon raja-alueelle ulkoilulain mukainen ulkoilureittisuunnitelma. Ulkoilureittisuunnitelmassa esitettävät reitit toteutetaan ulkoilureittitoimituksen avulla. Näin voidaan saada aikaan katkeilematon reitistö, jonka pysyvyys on turvattu tulevaisuudessakin. Selkeän reitistön myötä Maarian altaan ympäristö palvelee nykyisiä ja tulevia käyttäjiään entistä paremmin. Ulkoilureittisuunnitelman ja ulkoilureittitoimitusten avulla Turun kaupunki ja Liedon kunta voivat perustaa alueelle ulkoilureittejä ja pitää niitä kunnossa. Ulkoilureittisuunnitelman juridinen perusta Ulkoilulaki mahdollistaa ulkoilureitin perustamisen kiinteistön kautta kulkevaksi, mikäli se on yleisen ulkoilutoiminnan kannalta tärkeää eikä siitä ei aiheudu kiinteistölle huomattavasti haittaa. Ulkoilureitin perustamiseksi on laadittava ja vahvistettava ulkoilureittisuunnitelma sekä pidettävä paikalla ulkoilureittitoimitus. Maan käyttöoikeuden luovuttamisesta ulkoilureittiä varten sekä vahingoista ja haitoista maksetaan korvaus maanomistajalle. Ulkoilureitin toteuttamisesta kerrotaan enemmän kohdassa Ulkoilureittisuunnitelman toteuttamisvaiheet. Ulkoilureittisuunnitelman laatimisen päätavoitteet Maaria-Ilmaristen ulkoilureittisuunnitelman laatimisen päätavoitteena on saada aikaan toimivia reittejä kyseessä olevalle alueelle. Reitit ulottuvat sekä Turun että Liedon puolelle ja yhdistävät olemassa olevia reittejä, kuten Aurajoen pyöräilyreitin ja Ilmaristen kuntoradan. Reitit rakentuvat alueen vahvuuksien varaan hyödyntäen esim. vesistöjä, näköalakallioita, kulttuurimaisemia ja hienoja luontokohteita. Reitit linjataan siten, että niitä on mahdollista luontevasti jatkaa, jos ulkoilureittejä tulevaisuudessa perustetaan kohdealueen ulkopuolellekin. Esim. pohjoisessa reitistö on mahdollista liittää Koskennurmen ja Vakiniitun asemakaavoissa esitettyihin reitteihin. Etelässä reitistöä kannattaisi jatkaa Maarian altaalta Vähäjoen vartta Koroistenniemelle saakka, jolloin Turku voisi saada joen ja altaan varaan rakentuvan keskuspuiston. Suunnittelun tavoitteena on myös turvata toimivat yhteydet nykyisiltä ja tulevilta asuinalueilta uuteen reitistöön. Valtaosa ulkoilureiteistä on tarkoitus toteuttaa rakentamattomina patikkapolkuina, joiden kuljettavuutta voidaan tarvittaessa parantaa esim. pitkospuin. Paikoitellen voi olla tarvetta myös varsinaisille rakennetuille ulkoilureiteille. Oman lisänsä reittien varsille voivat tuoda erilaiset virkistyskäyttöön liittyvät toiminnot, kuten levähdyspaikat, nuotiopaikat ja laiturit. Myös ravi- ja ratsastuskäyttöön on syytä osoittaa omat reittinsä. Kohdealueella sijaitsee Metsämäen ravirata sekä lukuisia talleja, ja alue soveltuu hyvin ravi- ja ratsastustoiminnan keskukseksi. Hevosreittien toteuttaminen edistää hevosurheilukeskuksen toteutumista ja parantaa samalla alueella liikkuvien turvallisuutta. Suhde Maaria-Ilmaristen osayleiskaavoitukseen ja alustava aikataulu Maaria-Ilmaristen ulkoilureittisuunnitelman valmistelu alkoi syksyllä Maaria-Ilmarinen valikoitui ulkoilureittisuunnitelman kohdealueeksi paitsi seudullisen virkistysarvonsa myös kaavoitustilanteensa takia. Turun ja Liedon yhteinen Maaria-Ilmaristen osayleiskaava oli tullut vireille edellisenä vuonna, ja

3 ulkoilureittisuunnitelmaa voitiin alkaa valmistella sen rinnalla. Ulkoilureitit osoitetaan osayleiskaavassa yleispiirteisesti ja ulkoilureittisuunnitelmassa tarkemmin. Ulkoilureittisuunnitelman aikataulu riippuu osayleiskaavan etenemistahdista. Ulkoilureittisuunnitelman luonnos viedään lautakuntien ja kunnanhallitusten käsittelyyn samaan aikaan osayleiskaavaluonnoksen kanssa. Vastaavasti ulkoilureittisuunnitelmaehdotuksesta on tarkoitus päättää samaan aikaan kuin osayleiskaavaehdotuksesta, joten suunnitelma ja osayleiskaava vahvistunevat samoihin aikoihin. Niistä tehdään kuitenkin erilliset päätökset. Ulkoilureittisuunnitelman laadinnan arvioitu aikataulu on esitetty alla olevassa taulukossa. Valmistelusta ja käsittelyistä kerrotaan tarkemmin kohdassa Ulkoilureittisuunnitelman laatimisvaiheet. OAS Työpajat maanomistajille, asukkaille ja käyttäjille Luonnoksen valmistelu Luonnos nähtäville Uuden luonnoksen valmistelu Uusi luonnos nähtäville Ehdotuksen valmistelu TAUKO Asemakaavatilanne Suunnittelualue on enimmäkseen asemakaavoittamaton. Asemakaavoja on Jäkärlän ja Ilmaristen taajamissa. Maanomistus Alue on suureksi osaksi yksityisessä omistuksessa. Turun kaupunki omistaa alueita mm. Jäkärlän etelä- ja itäpuolella, Maarian altaan eteläpäässä ja Metsämäen raviradan ympäristössä. Liedon kunta omistaa alueita Ilmaristen taajaman ympärillä sekä Rauhakylässä. OSALLISET Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin ulkoilureittisuunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osalliseksi voi myös ilmoittautua. Osallisia ovat: Suunnittelualueen ja naapuruston asukkaat, käyttäjät ja maanomistajat Kansalaisjärjestöt Viranomaiset - Varsinais-Suomen ELY-keskus - Varsinais-Suomen liitto - Liikennevirasto - Energiayhtiöt yms. - Turun kaupungin ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelu, joukkoliikenne, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu sekä kaupungin kiinteistö-, hyvinvointi-, sivistys- ja vapaa-aikatoimialat - Liedon kunnan tekniset ja ympäristöpalvelut / kaavoitustoimi, rakennusvalvonta, yhdyskuntatekniikka ja ympäristönsuojelutoimi, Sivistyspalvelut sekä Sosiaali- ja terveyspalvelut Osalliset ja muut kuntalaiset voivat esittää mielipiteen suullisesti tai mielellään kirjallisesti Turun

4 4 kaavoitukselle ja Liedon kaavoitustoimelle koko ulkoilureittisuunnitelman valmistelun ajan. ULKOILUREITTISUUNNITELMAN LAATIMISVAIHEET 1. Ulkoilureittisuunnitelman vireille tulo Ulkoilureittisuunnitelman vireille tulosta kerrottiin paikallisissa lehdissä sekä internetissä. Ulkoilureittisuunnitelman aloituskokous viranomaisille ja järjestöjen edustajille pidettiin Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laadittiin marraskuussa 2008 ja lähetettiin tiedoksi Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunnalle ja Liedon kaavoituslautakunnalle. Ilmoitus ulkoilureittisuunnitelman valmistelusta lähetettiin suunnittelualueen maanomistajille sekä alueella toimiville järjestöille kirjeenä. Ilmoitukseen liitettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ulkoilureittisuunnitelman valmistelun alkamisesta kerrottiin yleisötilaisuuksissa 19. ja Yleisötilaisuuksista tiedotettiin Turun Sanomissa, Åbo Underrättelserissä, Turun Tienoossa ja virallisilla ilmoitustauluilla sekä internetissä Turun kaupungin ja Liedon kunnan sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävissä internetissä. 3. Tiedon kerääminen ja luonnoksen valmistelu Marras-joulukuussa 2008 Turun yleiskaavatoimisto, Liedon kaavoitustoimi ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat järjestivät työpajoja, joiden avulla kerättiin tietoa osallisten näkemyksistä, toiveista, tarpeista jne. Työpajoja järjestettiin esikoululaisille, koululaisille, työikäisille, kotiäideille ja senioreille sekä eri järjestöjen edustajille. Työpajoista tiedotettiin samoin kuin yleisötilaisuuksista. Lisäksi toteutettiin viheralueita ja virkistyskäyttöä koskeva kysely, johon saattoivat vastata kaikki halukkaat. Ulkoilu reittisuunnitelman valmistelun aikana on pidetty palavereja, joihin on osallistunut viranomaisia ja alueen järjestöjen edustajia. Osalliset ovat voineet tulla keskustelemaan näkemyksistään valmistelijan kanssa tai jättää kirjallisen mielipiteensä. Alustavaa luonnosta esiteltiin yleisötilaisuuksissa vuoden 2009 aikana. 4. Ulkoilureittisuunnitelman ensimmäinen luonnos Saatujen mielipiteiden ja käytyjen neuvottelujen pohjalta valmisteltiin ulkoilureittisuunnitelmaluonnos. Tuolloinen ulkoilureittisuunnitelmaluonnos hyväksyttiin molempien kuntien kaavoittavissa lautakunnissa ja kunnanhallituksissa vuoden vaihteessa Luonnos asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Samaan aikaan luonnoksesta pyydettiin lausuntoja eri viranomaisilta ja kuntien hallintokunnilta. Ulkoilureittisuunnitelmaluonnoksesta saatiin vuoteen 2010 mennessä suuri joukko lausuntoja sekä mielipiteitä. Tähän mennessä saadut lausunnot ja mielipiteet tullaan käsittelemään uuden luonnoksen käsittelyn yhteydessä. Koko kaupunkiseutua koskevan rakennemallityön yhteydessä Maaria-Ilmaristen osayleiskaavatyö ja sen myötä myös ulkoilureittisuunnitelman valmistelu keskeytettiin väliaikaisesti. Rakennemallityön valmistuttua 2012 osayleiskaavatyötä jatkettiin.

5 5 5. Uusi ulkoilureittisuunnitelman luonnos Kunnissa todettiin loppuvuodesta 2012 tarpeelliseksi laatia uusi osayleiskaavaluonnos ja laajentaa kaava-aluetta. Näin ollen myös ulkoilureittisuunnitelmasta laaditaan uusi luonnos. Aluerajaus on uuden osayleiskaava-alueen mukainen eli aiempaa laajempi. Uuden luonnosvaiheen ensimmäiset yleisötilaisuudet järjestettiin Ilmarisissa ja Jäkärlässä Syyskuussa 2013 pidetyissä kahdessa työpajassa esiteltiin ulkoilureittisuunnitelman senhetkinen luonnos ja keskusteltiin suunnitelmasta. 6. Mitä tapahtuu seuraavaksi Tavoitteena on viedä uusi ulkoilureittisuunnitelmaluonnos luottamusmieskäsittelyyn syksyllä Tämän tekevät molempien kuntien kaavoittavat lautakunnat sekä kunnanhallitukset erikseen. Tässä yhteydessä käsitellään kaikki tähän mennessä saadut lausunnot ja mielipiteet. Hyväksytty luonnos asetetaan 30 vuorokaudeksi nähtäville, ja samaan aikaan siitä pyydetään uudet lausunnot. 7. Tapahtuu myöhemmin Hyväksytyn luonnoksen pohjalta sekä siitä saadun palautteen perusteella valmistellaan ulkoilureittisuunnitelmaehdotus selostuksineen. Ehdotus viedään luottamusmieskäsittelyyn molemmissa kunnissa erikseen. Hyväksytty ehdotus asetetaan 30 vuorokaudeksi nähtäville ja samaan aikaan siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Nähtävillä oloaikana on mahdollisuus muistutusten tekemiseen. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan ulkopaikkakuntalaisia kirjeitse. Ehdotukseen tehdään mahdolliset muutokset lausuntojen ja/tai muistutusten perusteella ja valmistellaan perustellut vastineet. Molempien kuntien kaavoittavat lautakunnat käsittelevät muistutukset. Kunnanvaltuustot hyväksyvät ulkoilureittisuunnitelman. Kirje hyväksymisestä lähetetään niille osallisille, jotka ovat sitä pyytäneet ja samalla jättäneet osoitteensa. Kunnanvaltuustojen päätöksistä on mahdollisuus tehdä valitus 30 vuorokauden kuluessa Turun hallinto-oikeuteen. Ulkoilureittisuunnitelma astuu voimaan, kun sen hyväksymispäätöksestä on kuulutettu. ULKOILUREITTISUUNNITELMAN TOTEUTTAMISVAIHEET 8. Sopimukset maanomistajien kanssa Maaria-Ilmaristen ulkoilureittisuunnitelman toteuttaminen alkaa neuvotteluilla maanomistajien kanssa. Maan käyttöoikeuden luovuttamisesta ulkoilureittiä varten sekä vahingoista ja haitoista maksetaan korvaus maanomistajalle. Neuvotteluissa maanomistajien kanssa sovitaan mm. maksettavista korvauksista, reittien yksityiskohtaisista linjauksista ja reitteihin liittyvien virkistyskäyttötoimintojen kuten levähdyspaikkojen tarkasta sijainnista. 9. Määräys ulkoilureittitoimituksiin Turun kaupunki ja Liedon kunta hakevat määräystä ulkoilureittitoimituksiin. Määräystä haetaan kirjallisesti Varsinais-Suomen maanmittaustoimistolta vuoden kuluessa siitä, kun ulkoilureittisuunnitelma on vahvistettu lainvoimaisella päätöksellä. Hakemukseen on liitettävä ulkoilureittisuunnitelma.

6 6 10. Ulkoilureittitoimitukset Ulkoilureittitoimituksen suorittaa maanmittausinsinööri. Ulkoilureittitoimituksessa on määrättävä ulkoilureittisuunnitelman perusteella alueen rajat, laadittava alueesta kartta ja selitelmä sekä merkittävä tarvittaessa ulkoilureitin kulku ja rajat maastoon. Jos maanomistajan kanssa ei ole päästy sopimukseen korvaussummasta, ulkoilureittitoimituksessa maanmittauslaitos määrittelee korvausten määrän. Korvausmäärät ovat linjassa niiden summien kanssa, mihin edellä mainituissa vapaaehtoisissa sopimuksissa on päädytty. 11. Korvausten maksaminen Maan käyttöoikeuden luovuttamisesta ulkoilureittiä varten sekä vahingoista ja haitoista maksetaan korvaus maanomistajalle. 12. Ulkoilureittien perustaminen Kun ulkoilureittitoimitus on saanut lainvoiman ja korvaukset on maksettu, ulkoilureitin pitäjä saa ottaa reittiin kuuluvan alueen haltuunsa. Reitiltä saadaan tarvittaessa poistaa puita ja pensaita sekä muita reitin pitämistä haittaavia luonnonesteitä. Jollei ulkoilureitti tai sen osa ole olosuhteiden muututtua enää tarpeen yleistä ulkoilutoimintaa varten, kunnanvaltuusto voi kunnan tai maanomistajan hakemuksesta lakkauttaa ulkoilureitin tai sen osan.

7 7 MISTÄ SAA TIETOA Turku Luonnos- ja ehdotusvaiheessa suunnitelma on nähtävillä Turku-Pisteessä Puolalankatu 5:ssä ma-to klo 9:00 15:30 ja pe klo 9:00 15:00 sekä internetissä -> Päätöksenteko ja talous -> Kuulutukset. Palautteen voi osoittaa suunnitelman valmistelijalle, ks. yhteystiedot. Kuulutukset tulevat kaupungin viralliselle ilmoitustaululle Linnankatu 23:een ja internetiin -> Päätöksenteko ja talous -> Kuulutukset. Lisäksi kuulutukset julkaistaan Turun Sanomissa ja Åbo Underrättelserissä. Päätöksenteko löytyy: -> Päätöksenteko ja talous -> Esityslistat ja pöytäkirjat Suunnitelman sivut: -> kaupunkisuunnittelu ja ympäristö -> kaavoitus -> yleiskaavoitus -> Maaria-Ilmaristen osayleiskaava > Maaria-Ilmaristen ulkoilureittisuunnitelma tai -> Maaria-Ilmaristen ulkoilureittisuunnitelma Lieto Luonnosvaiheessa suunnitelma on nähtävillä kaavoitustoimessa ja kunnan internetsivuilla. Luonnosvaiheen palautteen voi osoittaa suunnitelman valmistelijalle tai yhteyshenkilölle, ks. yhteystiedot, tai osoitteella Liedon kunta / kaavoitustoimi, PL 24, Lieto. Ehdotusvaiheessa suunnitelma on nähtävillä kaavoitustoimessa ja kunnan internetsivuilla. Ehdotuksen asettaa nähtäville kunnanhallitus ja muistutukset ehdotuksesta osoitetaan kunnanhallitukselle: Liedon kunta, kunnanhallitus, PL 24, Lieto. Kuulutukset tulevat viralliselle ilmoitustaululle kunnantalon ala-aulaan sekä internetiin kunnan etusivulle kohtaan kuulutukset. Lisäksi kuulutukset julkaistaan Turun Tienoossa. Päätöksenteko löytyy: -> Päätöksenteko -> Pöytäkirjat ja esityslistat Suunnitelman sivut: -> asuminen ja ympäristö -> kaavoitus -> yleiskaava - > Maaria-Ilmaristen osayleiskaava -> Lisätietoa ulkoilureittisuunnitelmasta

8 8 YHTEYSTIEDOT Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) voidaan täsmentää ja täydentää tarpeen mukaan ulkoilureittisuunnitelman valmistelun kuluessa. OAS:n viimeisin versio on luettavissa internetissä. Ulkoilureittisuunnitelman valmisteluaineistoon voi tutustua Turun ympäristötoimialan yleiskaavayksikössä ja Liedon kaavoitustoimessa, joihin voidaan myös esittää suulliset tai kirjalliset mielipiteet ja muistutukset. Turun yleiskaavayksikkö on avoinna arkisin klo ja Liedon kaavoitustoimi arkisin klo , keskiviikkoisin klo Mikäli haluatte varmistua siitä, että asian valmistelija tai yhteyshenkilö on paikalla, tapaaminen on syytä sopia puhelimitse tai sähköpostitse. Ulkoilureittisuunnitelman valmisteluaineistoa viedään internetiin sitä mukaa, kun sitä valmistuu. Turku Lieto Turun ympäristötoimiala Liedon tekniset ja ympäristöpalvelut Kaupunkisuunnittelu Kaavoitustoimi Puolalankatu 5, 4. krs Kirkkotie 13 PL 355, Turku Lieto puh puh fax Valmistelija: Yhteyshenkilö: Maisema-arkkitehti Kaavasuunnittelija Tuuli Vesanto Juha Mäki puh puh sähköposti:

9 9 Diarionumero MIELIPIDE MAARIA-ILMARISTEN ULKOILUREITTISUUNNITELMASTA Mielipiteen voi ilmaista lähettämällä tämän kaavakkeen postitse tai faksilla. Mielipiteen voi ilmaista myös sähköpostitse, puhelimitse tai käymällä Turun ympäristötoimialan kaavoitusyksikössä tai Liedon kaavoitustoimessa. voit jatkaa paperin toiselle puolelle aika ja paikka nimi ja osoite

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.4.2017 Diaarinumero 14543 2008 MAARIA ILMARISTEN ULKOILUREITTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE Ulkoilureittisuunnitelma

Lisätiedot

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin MaaIlman poluille Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin Turun kaupunki / yleiskaavayksikkö Liedon kunta / kaavoitustoimi Tuuli Vesanto 11.6. 2013 Katse seudullisiin ulkoilureitteihin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Suunnittelualue, rajaus sinisellä

Suunnittelualue, rajaus sinisellä 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIETO LITTOINEN Tuulissuontien jatko Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS. sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

MAARIA-ILMARISTEN OSAYLEISKAAVA 2035, TURUN JA LIEDON RAJA-ALUE MAARIA-ILMARINEN

MAARIA-ILMARISTEN OSAYLEISKAAVA 2035, TURUN JA LIEDON RAJA-ALUE MAARIA-ILMARINEN 1 MAARIA-ILMARISTEN OSAYLEISKAAVA 2035, TURUN JA LIEDON RAJA-ALUE MAARIA-ILMARINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.6.2013 TURUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMIALA LIEDON KUNNAN TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 834/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaava hankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Suunnitelmaa päivitetään kaavatyön eri vaiheissa tarvittaessa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Suunnitelmaa päivitetään kaavatyön eri vaiheissa tarvittaessa. TURUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖ- JA KAAVOITUSVIRASTO HIRVENSALON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015 YLEISKAAVATOIMISTO Diarionumero 3533-2007 Yleiskaavatunnus 13/2007 Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot