YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
|
|
- Pauli Joonas Aro
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin kaupunginosaan Skanssin aluekeskuksen eteläpuolelle pelto- ja metsämaalle. Alueella on yksittäisiä rakennuksia. Alue on pääasiassa kaupungin omistuksessa. Osoite: Itäkaari, Rompolitie Suunnittelualue Alue on pääosin pelto- ja metsäaluetta. Alueella on yksittäisiä asuinrakennuksia. Alueella on maa-ainesten läjitys- ja varastointitoimintaa. Kuvassa alustava aluerajaus liilalla, rajaus saattaa muuttua työn aikana. Maanomistus ja maankäyttösopimukset Alue on osittain kaupungin ja osittain yksityisen omistuksessa. Alueella on useita maanvuokrasopimuksia. Kaupungin ja yksityisten maanomistajien välillä laaditaan maankäyttösopimukset. Niissä sovitaan kaavoitettavan alueen yhdyskuntarakenteen toteuttamiskustannusten jakamisesta. Asemakaava laaditaan kartassa osoitetulle alueelle, jonka koko on noin 25 hehtaaria. Suunnittelualuetta rajaavat pohjoisessa Itäkaari sekä Skanssin aluekeskuksen asemakaava-alue, idässä Helsingin valtatie (moottoritie), lännessä Vallikadun asemakaava-alue sekä Skanssin peltoalue, etelässä ulkoilureitti. Rajaus saattaa muuttua kaavoituksen aikana. Ympäristötekijät Alueella on hulevesien kannalta tärkeä Jaaninoja. Alueelle tulee liikennemelua erityisesti Helsingin valtatieltä.
2 2 Mitä alueelle suunnitellaan Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Turun kaupunki. Skanssin alue on nimetty kaupungin strategiseksi hankkeeksi (Kh ). Asemakaavan laadinta perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymään Asunto- ja maankäyttöohjelmaan vuosille ja valtuuston talousarvion liitteenä hyväksymään Asemakaavoitusohjelmaan Asemakaavan tavoitteena on suunnitella vetovoimainen kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue. Tarkoituksena on määritellä alueelle uutta maankäyttöä alueelle laaditun yleissuunnitelman mukaisesti. Alueelle suunnitellaan kerrostalovoittoisesti asuinrakennuksia noin asukkaalle, sekä alueella tarvittavia palveluja, erityisesti päiväkotia ja koulua. Alueen pohjoisosaan suunnitellaan myös toimitilarakentamista. Suunnittelutilanne Skanssin alueen maankäytön tulevat suuntaviivat on määritelty Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa ja Turun yleiskaavassa Näissä tavoitteina on rakentaa Skanssiin asuntoalue, palvelujen ja hallinnon alueita sekä aluekeskus. Nyt suunnitteilla oleva alue sijoittuu Skanssin aluekeskuksen, asuinalueen ja hallinnon alueille. Alueella on keskeinen asema Kaarina-Turku-Raisio-Naantali akselin tiivistyvässä yhdyskuntarakenteessa. Maakuntakaava Maakuntakaavassa alue on varattu keskustatoimintojen- (C), pienteollisuusrakennusten (TP) ja asumisen (A) käyttöön. Etelässä aluetta halkoo sähkölinja ja ulkoilureitti. Alueen läpi suunniteltu raitiotielinjaus mahdollistaa tiiviin maankäytön pysäkkien läheisyydessä ja liikenteen tukeutumisen tehokkaaseen joukkoliikenteeseen. Alueelle suunnitellaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja, jotka kaavoituksessakin huomioidaan. Alueen hulevesiratkaisut, liikuntapaikat ja viheralueiden suunnittelu ovat oleellinen osa kaavoitusta. Ote maakuntakaavasta, suunnittelualue liilalla Yleiskaava Yleiskaavan aluevarauksia on tarkennettu Skanssin-Piispanristin osayleiskaavassa, joka on tullut voimaan Suunnittelualue on osayleiskaavassa asuinaluetta AKR-2 ja toimitilarakennusten aluetta KTY-2. Osayleiskaavan AKR-2 -alue on asuinkerros- ja rivitalojen aluetta, jonka tavoitteellinen kerrosluku on II-IV ja tavoitteellinen tonttitehokkuus e = 0,30-0,40. KTY-2 -alue on toimitilarakennusten aluetta, jonka tavoitteellinen kerrosluku on III-IV ja tavoitteellinen tonttitehokkuus e = 0,40-0,50. Ote alustavasta yleissuunnitelmasta, suunnittelualue rajattu yleissuunnitelmaan sinisellä viivalla (osa-alue B), rajaus saattaa muuttua. VP-1 -alue on puisto, jonka maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon viljelypalstojen ja vesiaiheen sijoittaminen. V on virkistysaluetta, joka sisältää myös meluntorjunnan kannalta tarvittavat suojaviheralueet. Alueella on lisäksi merkintöjä kokoojakaduista, joukkoliikenteen kehittämiskäytävistä, kevyen liikenteen reiteistä, ulkoilureiteistä, vesiaiheista, sähkölinjoista.
3 3 Voimassaoleva osayleiskaava on kuitenkin joukkoliikenteen kehittämisen kannalta liian tehoton, ja sitä on tarkoitus tarkistaa koko kaupungin yleiskaavan laadinnan yhteydessä. Kuvassa läheiset asemakaavat. Ote yleiskaavasta, suunnittelualue liilalla Yleissuunnitelma Alueelle on osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen laadittu yleissuunnitelma, jonka on tarkoitus toimia sekä yleiskaavan laatimisen perustana että asemakaavan lähtökohtana. Alueella ei ole asemakaavaa. Osittain suunnittelualueelle ja sen tuntumaan on ollut vireillä asemakaava "Skanssin asuntoalue 5E5" (kaavatunnus 27/2005). Kaavaa on laadittu asemakaavoituksesta käydyn arkkitehtikilpailun Skanssin asuntoalue 5E5 mukaisesti. Kilpailun voitti arkkitehti Mikko Siltasen ehdotus käärmeitä pellolla. Ehdotus perustui kuitenkin nykyistä ajatusta tehottomampaan maankäyttöön. Tämä uusi kaavahanke korvaa kyseisen asemakaavahankkeen. Laadittavat selvitykset Osayleiskaavatyön yhteydessä kaupunki on teettänyt selvityksiä kaavoituksen pohjaksi ja on tutkittu kaavaratkaisun vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, pohjavesiolosuhteisiin, luontoon ja maisemaan, liikenteeseen, tekniseen huoltoon, talouteen, terveyteen ja sosiaalisiin oloihin. Yleissuunnitelmaa laadittaessa on tehty selvityksiä alueen maaperästä sekä kaavataloudesta. Näitä selvityksiä täydennetään tarpeen mukaan asemakaavatyön yhteydessä. Vaikutusten arviointi Ympäristötoimiala ja muut asiantuntijat arvioivat kaavan valmistelun yhteydessä kaavan toteuttamisen vaikutuksia mm. yhdyskuntarakenteeseen, liikenteeseen, kulttuuriympäristöön, luonnonympäristöön, kulttuuriympäristöön, kunnan talouteen ja lähiympäristöön. Koska asemakaavan on tarkoitus valmistua ennen yleiskaavan päivittämistä, arvioidaan vaikutuksia myös yleiskaavan sisältövaatimukset täyttäen.
4 Kaavan valmistelu ja osallistuminen 3. Hyväksyminen 4 1. Aloitusvaihe Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu vuoden 2014 kaavoituskatsauksessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään maanomistajille ja maanvuokralaisille sekä osallisluettelon yhdistyksille ja viranomaisille. Kaavan valmistelija on tavattavissa sopimuksen mukaan. Alueen suunnittelussa osallisia ovat: Alueen ja lähialueen maanomistajat ja maanvuokralaiset, käyttäjät, asukkaat ja yritykset. Kansalaisjärjestöt: Turkuseura ry, Turun Pientalojen Keskusjärjestö ry, Varsinais- Suomen Kiinteistöyhdistys ry sekä Meidän Turku Vårt Åbo ry. Viranomaiset ja hallintokunnat: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Varsinais- Suomen aluepelastuslaitos, Turku Energia Oy, Vesiliikelaitos, Kiinteistöliikelaitos, Hyvinvointitoimialan hallinto, Turun Museokeskus sekä Ympäristötoimialan rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, seudullinen joukkoliikenne ja kaupunkisuunnittelu. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaava-alueesta voi esittää mielipiteen mennessä esim. liitteenä olevalla mielipidekaavakkeella tai sähköpostitse (kaupunkisuunnittelu@turku.fi) tai myös suullisesti suoraan kaavan valmistelijalle, yhteystiedot lomakkeessa. Esitetty mielipide on julkinen. 2. Luonnos- ja ehdotusvaihe Vuoden 2014 aikana valmistellaan kaavaluonnos, joka viedään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käsittelyyn. Hyväksytyn luonnoksen perusteella valmistellaan asemakaavaehdotus, josta pyydetään lausunnot viranomaisilta. Tavoitteena on, että kaavaehdotus esitellään kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle vuoden 2015 aikana, jonka jälkeen ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. Kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kun maankäyttösopimus kaupungin ja yksityisten maanomistajien välillä on allekirjoitettu. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyssä vuoden 2016 aikana. Päätöksestä lähetetään kirje niille viranomaisille, kuntalaisille sekä muistutuksen tekijöille, jotka ovat kaavan nähtävilläoloaikana sitä kirjallisesti pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Kaupunginvaltuuston päätöksestä on mahdollisuus tehdä valitus 30 päivän kuluessa Turun hallinto-oikeuteen. Kaava astuu voimaan kun hyväksymispäätöksestä on kuulutettu. Mistä saa tietoa Suunnittelusta tiedotetaan Osallistumis- ja arviointisuunnitelmakirjeellä maanomistajille ja maanvuokralaisille sekä yhdistyksille ja viranomaisille. Turun kaupungin uutissivulla työnimellä Itä- Skanssi, josta voi seurata kaavan kulkua. Kohteen sivulta on linkki lautakunnan, kaupunginhallituksen ja - valtuuston pöytäkirjoihin. Asemakaavaehdotuksen julkisesta nähtävilläolosta ja kaavan voimaan tulosta tiedotetaan kuulutuksella kaupungin ilmoitustaululla (Puolalankatu 5), Turun Sanomissa, Åbo Underrättelserissä ja internetissä kohdassa Kaavoitus ja katusuunnittelu. Ympäristötoimialan asiakaspalvelu toimii osoitteessa Puolalankatu 5, 2. krs; puhelin (02) Aukioloajat mape: s-posti kaupunkisuunnittelu@turku.fi Kaavaa valmistelee Ympäristötoimiala/Kaupunkisuunnittelu Puolalankatu 5, PL 355, Turku, kaavoitusarkkitehti Uurasmaa Oscu puhelin etunimi.sukunimi@turku.fi Kaavan valmistelija on tavattavissa sovittaessa. (lomalla , )
5 5 Diaarinumero Asemakaavatunnus 9/2014 MIELIPIDE ASEMAKAAVAN VALMISTELUSTA SKANSSI 037 KAUPUNGINOSAAN Itä-Skanssi os. Itäkaari, Rompolitie Mielipiteen asemakaavan valmistelusta voi ilmaista puhelimitse, sähköpostitse osoitteeseen käymällä ympäristötoimialan kaupunkisuunnittelun kaavoitusyksikössä tai lähettämällä tämän lomakkeen postitse mennessä. Asiakaspalvelu: os. Puolalankatu 5, 2. krs Aukioloajat ma-pe Postiosoite: PL 355, Turku voit jatkaa paperin toiselle puolelle aika ja paikka nimi ja osoite
Suunnittelualue, rajaus sinisellä
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVANMUUTOS Tyyssija OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 12105-2016 Asemakaavatunnus 34/2016 ASEMAKAAVANMUUTOS Tyyssija OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.1.2017 Asemakaavanmuutos Nummen
Asemakaavanmuutos laaditaan Pohjolan kaupunginosaan Yrjänänaukion ympäristöön pääasiassa asunto-osakeyhtiömuotoisia puutaloja käsittävälle alueelle.
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 11989-2014 Asemakaavatunnus 3/2015 ASEMAKAAVANMUUTOS Yrjänänaukio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.4.2015 Asemakaavanmuutos
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVANMUUTOS Turku Energia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVANMUUTOS Turku Energia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2015 Asemakaavanmuutos laaditaan IX:n kaupunginosaan. KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 4145-2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.5.2017 Diaarinumero 5317-2017 Asemakaavatunnus 21/2017 ASEMAKAAVANMUUTOS III KAUPUNGINOSAAN Kaavan työnimi:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUPUNKIYMPÄRISTÖTOIMIALA KAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2019 Diaarinumero 11102-2018 Asemakaavatunnus 2/2019 ASEMAKAAVANMUUTOS Luolavuoren kaupunginosan korttelille 21 ja osalle
RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS MRL
1 UUSIKAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS MRL 63 :n tarkoittama OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2019 Uusikaupunki, Pyhämaa, Pöylä 895-487-7-48. Sijaintikartta Muutosalue 2 ALOITE Aloitteen ranta-asemakaavanmuutokselle
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
UUSIKAUPUNKI. RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Koivuniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 UUSIKAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Koivuniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Uudenkaupungin, Kukaisten kylän tilat 483-1-50 Leppäranta sekä 483-1-51
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Auvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016
16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014
Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013
Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat
Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaava nro 1065 YHDYSTIEN JA MOOTTORITIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT Asemakaava ja tonttijako OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 9.9.2015 Suunnittelun kohde Moottoritien ja Yhdystien
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)
RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , täydennetty , ja
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 13664-2009 Asemakaavatunnus 9/2010 ASEMAKAAVANMUUTOS Uhrimäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.4.2010, täydennetty 25.5.2010,
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
3.11.2015. Maankäyttöpalvelut
1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA
1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)
KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä
KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
ASEMAKAAVANMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU Diaarinumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVANMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.9.2013, tarkistettu 9.2.2016 Asemakaavamuutos
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut
Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
3. Maanomistus Kanava-alueen omistaa Suomen valtio. Muutoin suunnittelualueen omistaa Lempäälän kunta.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Hemminkilän asemakaavan muutos, Viialantien lämpökeskus Kaava numero 8036 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin
ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006
Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin
HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.
1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, G ä d d a n a l u e S e p ä n k y l ä s s ä S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015
TURKU @ Diaarinumero 1755-2013 Asemakaavatunnus 412013
TURKU @ Diaarinumero 1755-2013 Asemakaavatunnus 412013 I LMOITUS AS E MAKAAVAN M U UTOKS E N VALMISTE LUSTA ARTUKAISTEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 8 TONTEILLE 8, 9 JA 11 SEKÄ LIITTWILLE RAUTATIE., TIE. JA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan