Säilörehun korjuuajan vaikutus maitotilan talouteen -lyhyen aikavälin näkökulma

Transkriptio

1 Sälörehun korjuuajan vakutus matotlan talouteen -lyhyen akaväln näkökulma Elna Vauhkonen Mastern tutkelma Helsngn Ylopsto Helsnk

2 Tedekunta/Osasto Fakultet/Sekton Faculty Latos Insttuton Department Talousteteen latos Maatalous-metsäteteellnen tedekunta Tekjä Författare Author Elna Vauhkonen Työn nm Arbetets ttel Ttle Sälörehun korjuuajan vakutus matotlan talouteen lyhyen akaväln näkökulma Oppane Läroämne Subject Maatalouden lketaloustede Työn laj Arbetets art Level Pro gradu-tutkelma Aka Datum Month and year Svumäärä Sdoantal Number of pages 63 svua + 14 svua (ltteet) Tvstelmä Referat Abstract Tässä tutkmuksessa selvtettn sälörehun korjuuajan vakutusta matotlan talouteen lyhyellä akavälllä. Tutkmuksessa vertaltn matotlan vuosttasa yljäämä neljän er sälörehun korjuuakastrategan välllä. Tutkmusongelman ratkasua varten rakennettn lneaarnen optmontmall, jonka tavotefunkto ol matotlan yljäämän maksmontfunkto. Tarkastelussa ol mukana kaks vakotua matotuotostasoa, kg ja kg. Työssä käytetyt madontuotantotulokset perustuvat MTT Maanngan Karjatlan kannattava peltovljely (KARPE) hankkeessa tehtyhn kolmeen erllseen ruokntakokeeseen sekä neljään aempaan ruokntakokeeseen, jotka ol selvtetty krjallsuuden perusteella. Sälörehun satotedot perustuvat MTT Maanngan ja MTT Skajoen sälörehukokesn. Akasn korjattu sälörehu, jonka satojen panotettu D-arvo ol 691 g/kg ka, ol taloudellsest paras lypsylehmen ruokntavahtoehto lyhyellä akavälllä lähtöoletusten valltessa. Suhteellset erot madontuotannon yljäämssä sälörehun korjuuakastrategoden välllä olvat kutenkn hyvn penet, sllä sälörehun sadot kompensovat tosaan määrän ja laadun suhteen. Kolmen nton sälörehunkorjuu osottautu selkeäst kallmmaks vahtoehdoks mm. lsääntyneden työ- ja konekustannusten taka. Tulokset olvat samansuuntasa molemmlla matotuotostasolla. Tämän tutkmuksen perusteella sälörehun korjaamnen suosteltua heman myöhemmn on lyhyellä akavälllä lähes yhtä hyvä vahtoehto kun suostusten mukanen akanen korjuu. Korkeaa matotuotostasoa tavoteltaessa erttän myöhään korjatun sälörehun syöttämnen on kyseenalasta, sllä se vaats ruokntaan hyvn korkean väkrehumäärän ja sten altstaa lehmän erlaslle saraukslle. Rehuohran hnnan noustessa yljäämä lask akasen nton strategalla suhteessa enemmän kun mussa vahtoehdossa, kun tlalla ol pnta-alaa käytettävssä vähän. Akasessa korjuuakastrategassa matotlalle jouduttn ostamaan enemmän vljaa karjan käyttöön kun mussa strategossa, joden pnta-alasta rtt enemmän hehtaareja oman rehuvljan tuotantoon. Tällön er korjuuajolla saavutetut yljäämät lähenvät tosaan. Myöhäsellä korjuulla saavutettn paras yljäämä, kun rehuohran hnta nous 1,25-kertaseks ta enemmän kg:n matotuotostasolla. Kolme nttoa osottautu parhammaks vahtoehdoks penen väkrehuprosentn myötä vasta sllon, kun rehuohran hnta nous 2,5-kertaseks lähtötlanteeseen verrattuna. Sälörehun korjuuakastratega on valttava tlakohtasest, jollon koko kasvukauden akana kertyneet nurmsadot ovat ratkaseva karjan ruoknnassa. Lyhyellä akavälllä korjuuajan valnnalla matotlan yljäämään vo vakuttaa van vähän. Sks ptkän akaväln tomn sälörehun satotasojen parantamseks on knntettävä tlatasolla entstä enemmän huomota. Avansanat Nyckelord Keywords Sälörehun korjuuaka, sälörehun sulavuus, lneaarnen optmont Sälytyspakka Förvarngsställe Where deposted Muta tetoja Övrga uppgfter Further nformaton 2

3 Ssällysluettelo: 1. Johdanto Tutkmuksen taustaa Tutkmuksen tavotteet Sälörehun korjuuajan valnta Sälörehuprosess matotlalla Sälörehun sulavuus Pellon käyttö matotlolla Lypsylehmen ruokntaan vakuttava taloudellsa tekjötä Väk- ja karkearehu lypsylehmen ruoknnassa Rehujen omnasuudet Ruokntavahtoehdot Rehukustannukset Madon hnnan muodostumnen Madontuotanto tlatason tuotantoteoreettsena ongelmana Tutkmuksen teoreettnen vtekehys Tutkmusanesto Madontuotantokokeet Sälörehun korjuukokeet Hntatedot Tutkmusmenetelmä Lneaarnen ohjelmont Optmontmalln oletukset ja rajotteet Optmontmalln kuvaus Tutkmustulokset Sälörehun korjuuakastrategoden erot madontuotannossa Malln tulokset korjuuakastrategottan Akanen sälörehunkorjuu Myöhänen sälörehunkorjuu Erttän myöhänen sälörehunkorjuu Kolmen nton sälörehunkorjuu Matotlan peltoalan vakutus korjuuakastrategan valntaan Korjuuajan valnnan herkkyys rehuohran hntamuutokslle Johtopäätökset Sälörehun korjuuajan merktys matotlan taloudellseen tulokseen Optmontmalln soveltamnen käytäntöön Jatkotutkmustarpeta Krjallsuus Ltteet 3

4 1. Johdanto 1.1. Tutkmuksen taustaa Sälörehu on Suomessa lypsylehmen ruoknnassa enten käytetty rehu. Sälörehun sulavuus on lypsylehmän ruoknnassa tärkeä kysymys, koska se ratkasee mten lypsylehmän deettä täydennetään väkrehulla. Akasn korjatun rehusadon sulavuus on paremp kun myöhemmn korjatun rehun, mutta samalla sadon määrä on penemp. Nän ollen nurmrehun korjuuajan valnnassa on otettava huomoon myös rehujen rttävyys karjalle. Tällä on vakutuksensa myös pellon käyttöön. Madontuotantotlalla pellon käyttö kytkeytyy vomakkaast koteläntuotantoon el pellon käyttö on karkearehupanottesta. Rnteen ym. (2010) mukaan sälörehun korjuun ajotus on rehuntuotannon taloudellseen tulokseen merkttäväst vakuttava päätös, koska kasvun edetessä rehun sulavuus laskee, mutta sadon määrä kasvaa. Sälörehun sulavuus vakuttaa rehun energa- ja valkuasarvohn ja syöntpotentaaln el lehmät syövät enemmän sulavuudeltaan parempaa rehua kun huonost sulavaa (Rnne ym 2008a). Sulavuus ss ratkasee tuotantovakutuksen. Huhtasen ym. (2004, s. 29) mukaan tutkmuksssa matotuotosero on ollut jopa setsemän kloa pävässä käytettäessä sulavuudeltaan hyvän ensmmäsen sadon ja sulavuudeltaan huonon tosen sadon rehuja. Sälörehun sulavuutta kuvaa D-arvo, joka tarkottaa sulavan orgaansen aneen ptosuutta rehun kuva-aneessa. Rehutaulukossa D-arvon ykskkö on g/kg ka (MTT 2010). Rehupanos on keskesn tuotantopanos madontuotannossa (Ryhänen ym. 1996, s ). Rehujen osuus madontuotannon kustannukssta on non kolmannes (Peltonen 2010). Taloudellsest parhaan ruokntastrategan valnta rppuu valltsevsta hntasuhtesta, tomntaympärstöstä, tuotannon tavottesta ja ntensvsyydestä sekä yksttäsen tlan omnasprtestä. Taloudellsen tuloksen kannalta optmratkasut vovat olla erlasa er tlolla (Huhtanen ym. 2004, s. 18). Hntasuhteden muutokset vovat muuttaa taloudellsta optmratkasua merkttäväst. Huhtanen ym. (2008, s. 2) arvovat, että sekä vljan että madon hntavahtelut todennäkösest lsääntyvät, mkä lsää melenkntoa taloudellsta optmonta kohtaan. Lypsylehmen ruoknnan järjestämnen on matotlan peruskysymys. On knnostavaa tetää, mllanen vakutus sälörehun korjuuajalla on ruokntaan ja vmen matotlan talouteen. Ratonaalsest tomva madontuottaja tavottelee tomnnassaan parasta mahdollsta taloudellsta tulosta. Tuotan- 4

5 to- ja kustannusteoran mukaan yrttäjä maksmo vottoa ja/ta mnmo kustannuksa päästäkseen tähän tavotteeseen (Debertn 1986). Huhtasen ym. (2008) mukaan ruoknnan taloudellnen optm on hahmotettava, jotta vodaan ymmärtää, mten tlan omaa rehuntuotantoa on kehtettävä. Tavotteena on madontuotannon talouden parantamnen. Keskenen kysymys onkn, mten sälörehuprosess ja madontuotantoprosess tomvat matotlalla yhteen Tutkmuksen tavotteet Tämän tutkmuksen tavotteena on selvttää, mten sälörehun korjuuajan valnta vakuttaa matotlan talouteen. Työssä pyrtään maksmomaan lyhyen akaväln tlatason taloudellsta yljäämää etsmällä kullakn sälörehun sulavuuden tasolla lypsylehmen ruokntaan optmaalsta sälörehuväkrehuyhdstelmää. Tarkasteltavat ruokntavahtoehdot perustuvat ss D-arvoltaan erlaatusn sälörehuhn. Tutkmuskysymykset ovat: 1. Mllä sälörehun korjuuakastrategalla saadaan paras mahdollnen taloudellnen yljäämä matotlalla? 2. Mten vahteleva vljan hnta ja matotlan vljelypnta-ala elänykskköä koht vakuttavat sälörehun korjuuajan valntaan? Tutkmuksessa verrataan neljän er korjuuakastrategan paremmuutta matotlan talouden kannalta. Tarkastelussa on mukana kaks vakotua matotuotostasoa, kg ja kg. Laskelmat laadtaan vuoden 2009 hnta- ja tuktasossa. Optmont tarkottaa taloudellsest parhaan vahtoehdon valtsemsta olemassa oleven tuotantomahdollsuuksen joukosta. Tätä työtä varten rakennettn lneaarnen optmontmall, jonka tavotefunkto on yljäämän maksmontfunkto. Bologs-fyysset rppuvuussuhteet määrtettn MTT Maanngan vuosen madontuotantokokeden, krjallsuuden sekä MTT Maanngan ja MTT Skajoen vuoden 2009 sälörehunkorjuukokeden perusteella. Luvussa 2 käydään läp sälörehun korjuuajan valntaan vakuttava tekjötä ja kuvataan sälörehuprosess matotlalla. Luvussa 3 syvennytään lypsylehmen ruokntaan vakuttavn taloudellsn tekjöhn ja estetään tämän tutkmuksen teoreettnen vtekehys. Tutkmusanesto estellään luvus- 5

6 sa 4, jonka jälkeen luvussa 5 kuvataan lneaarnen optmont tutkmusmenetelmänä ja mten tässä työssä käytettävä mall on rakennettu. Luvussa 6 estellään malln avulla saadut tulokset. Lopuks luvussa 7 estetään johtopäätökset. 6

7 2. Sälörehun korjuuajan valnta 2.1. Sälörehuprosess matotlalla Sälörehu on madontuotannossa panos, jonka käyttömäärä määräytyy madontuotantoprosessssa. Kasvntuotannossa sälörehu on puolestaan tuote, joka klpalee kasvntuotannon tuotantopanokssta etenkn pellon osalta. Nurmrehut tuotetaan pääsääntösest tlalla, jolla ne käytetään. Nän ollen ne pokkeavat musta tuotantopanokssta (Splänen ja Ryhänen 2000). Sadon määrällä on merkttävä vakutus rehun hntaan ja rehujen rttävyyteen karjan ruoknnassa (Rnne ym. 2010). Tlakohtasest on päätettävä, kunka monta satoa tlalla on tarkotus nurmesta tavotella. Peltosen (2010) mukaan ensmmänen sato on tyypllsest runsan ja shen on myös panostettava enten. Käytännössä kutenkn maatlat korjaavat usen kaks ja jopa kolme nurmsatoa. Karjatlan ruoknnan suunnttelua ja tlan taloutta kokonasuutena ajatellen koko kasvukauden akana kertyneet nurmsadot ovat ratkaseva (Rnne ym. 2000). Sälörehun määrälle ja laadulle on asetettava tavotteet tlakohtasest nurmalan ja karjamäärän mukaan. Jos nurmala e rajota tlan madontuotantoa, nurm kannustetaan korjaamaan varsn nuorena. Jos nurmalaa on puolestaan vähän ta sadonmuodostus on huono, korjuuta on srrettävä myöhemmäks rttävän rehumäärän saamseks (Nousanen ym. 2010, s ) Puurusen ja Meron (2010, s. 7-11) mukaan nurmvljely on hyvä suunntella useamman vuoden akajänteellä, jollon vljelyssä on samanakasest yhtä suuret pnta-alat er-käsä nurma sekä uudstusvaheessa oleva nurma. Tlalla vo olla useta nurmkertoja. Suurn osa nurmsta on monvuotsa ja ne uudstetaan 3-4 vuoden välen (Vrkajärv ja Pakarnen 2010, s ). Sälörehu korjataan joko tuoresälörehuna ta eskuvattuna sälörehuna. Suuret rehumäärät korjataan eskuvattuna sälörehuna. Menetelmstä tuoreen sälörehun osuus onkn vähentynyt non 20 prosenttn korjatusta sälörehusta eskuvatun rehun ylestyessä. Synä ovat mm. rehun sulana pysymnen ja korjuukapasteetn kasvu, kun veden srto pellolta varastoon vähenee. Eskuvatun sälörehun korjuussa haasteta tuovat kutenkn mm. sääolot, työn monvahesuus ja konekustannukset (Suokannas ym. 2010, s ). Nurm ntetään ylesmmn nttomurskamella, jonka jälkeen sato korjataan joko tarkkuusslppurlla, paalamella, nouknvaunulla ta ajoslppurlla. Rehunkorjuuta vodaan tehostaa yhdstämällä ntettyjä karhoja karhottmella. Tämä tuo yhden työvaheen lsää, mutta säästää puolestaan ajokertoja 7

8 varsnasessa korjuutyövaheessa. Sälörehu varastodaan joko katettuhn ta kattamattomn laakaslohn, pyörö- ta kanttpaalehn, tornsloon, aumaan ta salvoslohn. Rehumassojen korjuu, varastont ja jatkokästtely on huomattava haaste matotlojen tomnnallselle suunnttelulle. Sälörehunkorjuusta onkn tullut ylesn yhtestyö karjatlojen vällle (Karttunen 2004, s ; Peltonen ym. 2003; Karttunen ym. 2004; Suokannas ym. 2010, s ). Rehunkorjuu on Karttusen ym. (2004) mukaan vljanpunnn jälkeen toseks ylesn urakotsjalla teetettävä työ. Rehunkorjuun urakont vodaan sopa yksttässtä töstä koko rehunkorjuun kattavaks. Urakont antaa mahdollsuuden tehokkaaseen koneketjuun lman omen koneden hankntaa, mutta tosaalta urakonnn haasteena on töden ajotus ja tlausten ajankohta. Tehokas koneketju vodaan rakentaa myös vljeljäyhtestyöllä, mkä vaat suunnttelua ja luottamusta. Rehunteon onnstumnen etenkn ensmmäsen sadon osalta on usen knn vkosta, jopa pävstä. Tuona lyhyenä akana sälörehuprosessn kohdstuu useta rskejä, esmerkks henklörsk, säärsk, konerkot ja epäonnstunut sälöntä. Karttusen ym. (2004) mukaan korjuu- ja kästtelyketjun huolellnen suunnttelu ja toteutus ovat keskesä kenoja tuotannollsten rsken halltsemsessa. Lsäks sälöntäanetta tulee käyttää rttäväst ja tehdä rehuanalyys. Sälörehun laatu muodostuu sekä kasvmassan koostumuksesta korjuuhetkellä että sälönnän akana tapahtuvsta muutokssta. Korjuuajan valnnalla vodaan säädellä rehun ravtsemuksellsta laatua, johon vakuttavat D-arvo, energa-arvo, kutuptosuus ja rehun valkuasarvo. Sälönnällnen laatu ptää ssällään yksttässtä tekjöstä rehun happamuuden, lukosen typen, sokerptosuuden, ammonakktypen ja hahtuvat rasvahapot. Onnstunut sälöntä mm. varmstaa rehun käytön turvallsuuden (Rnne ja Saranen 2010, s ; Rantala 2007, s ). Sälörehuntuotanto matotlalla vaat suunntelmallsuutta ja huolellsta työtä myös ptkällä akavälllä. Tällasa ptkän akaväln toma ovat pellon kasvuolosuhteden kuntoon saattamnen, vestalouden ja ph-arvojen parantamnen sekä huolellnen rkkakasven torjunta (Hekknen ym. 2007). Pellon kasvukunnon ja vestalouden parantamnen ovat kenoja rehusatojen lsäämseen. Nän vodaan myös vähentää ostorehujen tarvetta ja penentää ravnneyljäämä (Huhtanen 2004b, s ). 8

9 2.2. Sälörehun sulavuus Nurmrehun korjuuaka vakuttaa sekä korjatun sadon määrään että rehun sulavuuteen. Sälörehun sulavuus vakuttaa rehun energa- ja valkuasarvohn ja syöntpotentaaln el lehmät syövät enemmän sulavuudeltaan parempaa rehua kun huonost sulavaa (Rnne ym. 2008). D-arvo tarkottaa sulavan orgaansen aneen määrää kuva-aneessa. Sulavuus vodaan lmasta orgaansen aneen sulavuutena ta D-arvona (Arttur 2010). Ykskönä käytetään SI-järjestelmän mukasta grammaa per klogramma ykskköä, mutta D-arvo lmastaan usen myös prosenttena. Kevätkasvu ja syyskasvu pokkeavat tosstaan, sllä pävttänen sätelysumma on kesän edetessä erlanen. Alkukesästä juhannukseen pävttänen sätelysumma suurenee ja lehten yhteyttämskyky on korkea. (Vrkajärv ja Pakarnen 2010, s ) Kasvun edetessä sadon määrä kasvaa, mutta tosaalta rehun sulavuus laskee. Nurmkasven kehtys on alkukesällä erttän nopeaa, joten D- arvokn laskee varsn johdonmukasest (Rnne ym. 2010). Tosen sadon kehttyessä tlanne on muuttunut, sllä pävttänen sätelysumma alenee. Syysrehun D-arvon muutokset ovat usen htaampa ja vakeammn ennustettava verrattuna kevätsatoon (Vrkajärv ja Pakarnen 2010). Nämä tekjät tuovat haasteta korjuuajan alottamspäätökseen. D-arvon kehtyksestä vodaan antaa suuntaa-antava ennusteta hyödyntämällä lämpösummaa. Arttur Korjuuakatedotuksen (Arttur 2010) nyrkksääntö vljeljölle on 69 prosentn D-arvo. Karkeast sanottuna mtä korkeamp D-arvo on, stä enemmän lehmät lypsävät ja stä vähemmän rehuannokseen tarvtaan väkrehua. Sälörehun D-arvo e vo kutenkaan olla juur yl 760 g/kg ka edes teorassa (Huhtanen ym. 2006, Rnne ym. 2008b). Nousasen ym. (2010, s ) mukaan D-arvon e kannata antaa laskea alle prosentn, sllä tämän tason alapuolella rehun syöntpotentaal alkaa laskea huomattavast. Käytännössä tlalla on erlasa lohkoja, jollon rehun laatua vo tasapanottaa korjaamalla akaset lohkot ensmmäsenä. Rnne ym. (2010, s. 3) mustuttavat, että korjuuakapäätöstä tehtäessä knnostavaa on nmenomaan se, mkä on korjatun rehun D-arvo ekä nnkään pellolla kasvavan nurmen. Seppälän ym. (2002) matotlan talouteen keskttyvässä tutkmuksessa suosteltn korjaamaan ensmmänen sälörehusato, kun sälörehun D-arvo on prosentta. Taloustarkastelun näkökulmana ol ptkä akaväl. Erot matotuoton ja rehukustannuksen erotuksssa el yljäämssä muodostuvat kutenkn penks er D-arvoslla kevätsälörehulla. Seppälän ym. (2002) mukaan pelkän 9

10 ensmmäsen sadon D-arvon tuntemnen e rtä korjuuajankohdan suostukseks, sllä kevät- ja syyssadon laadun kehtykset ovat ersuuntaset. Sadot ss kompensovat tosaan (Seppälä ym. 2002, s ). Wathén (2008, s ) pääty tulokseen, ette ptkällä akavälllä korkean D-arvon tavottelu ole kannattavaa. Huhtasen ym. (2004, s. 29) mukaan sälörehun sulavuuden suhteen e kannata pyrkä äärmmäsyyksn, koska muun muassa sadon määrä jäs akasn korjattuna peneks. Kun nurmala rajottaa madontuotantoa, e kannata maksmoda rehun sulavuutta, vaan pyrkä kesknkertaseen laatuun ja suurempaan satoon ja käyttää enemmän väkrehua. Laadultaan erlaset rehuerät tuovat haasteta lypsylehmen ruoknnan suunntteluun, sllä käytännössä lehmlle on mahdollstaa syöttää van yhtä rehuerää kerrallaan, elle käytetä seosrehuruokntaa. Esmerkks ensmmäsen sälörehusadon korjaamnen myöhään johtaa shen, että rehua kertyy määrällsest paljon, mutta sen hyödyntämnen ruoknnassa tuottaa vakeuksa (Rnne ym. 2000). Akasn korjattu ensmmänen sato puolestaan johtaa tosen nton osuuden kasvuun kokonassadossa. Sllon lehmlle syötetään suhteellsest enemmän rehua, joka lypsättää huonommn. Saman D-arvon rehulla tosen sadon madontuotantopotentaal on ensmmästä nttoa hekomp. Tosen ja kolmannen korjuun sälörehusadosta ja nden tuotantovakutukssta tarvtaan velä lsää tetoa Pellon käyttö matotlolla Madontuotantotlolla pellon käyttö on karkearehupanottesta. Kotelänten ruokntaan käytetään tlalla tuotettuja rehuja ja tosaalta karjanlanta käytetään kasven hyödyks. Koska pellonkäyttö kytkeytyy vomakkaast koteläntuotantoon, se on otettava huomoon madontuotantotlan päätöksenteossa. Kasvntuotannon optmtuotokset määräytyvät myös matotlolla hntasuhteden ja teknologan kautta (Ryhänen ym.1996, s. 109). Karjan rehuntarvetta vodaan ptää rehuntuotannon suunnttelun lähtökohtana. Hyvällä nurmen satotasolla peltopnta-alaa tarvtaan luonnollsest vähemmän. Nurmkerto suunntellaan tlan tarpeta ja omnasprtetä vastaavks (Puurunen ja Mero 2010, s. 7-8). Huhtasen ym. (2004, s ) mukaan oman rehuvljan tuottamnen on hyvä vahtoehto, kun nurmalaa on matotlalla rttäväst. He arvovat myös tlan peltoalan suhteessa elänmäärään ja karjakoon vakuttavan keskesest ruokntaan. Ruokntastratega on ss kytköksssä matotlan pellon 10

11 käyttöön. Lypsylehmen ruokntastratega on valttava tlakohtasest, sllä jokasella matotlalla on omat omnasprteensä, kuten pellon saatavuus, jotka vakuttavat esmerkks kotosen rehun tuotantomahdollsuuksn. Sen lsäks karjojen elänanes vo olla erlanen. Ympärstövakutuksn on myös knntettävä huomota. Ulkopuolelta ostettavalla väkrehulla vo olla ympärstön kannalta hatallsa vakutuksa ravnnekertojen taka. Kun tla tuottaa tse suurmman osan karjan rehusta, myös karjanlanta käytetään tehokkaast hyväks (Huhtanen 2004b, s , Ryhänen ym. 1996, s. 109). Nem ja Petola (2001) tutkvat matotlojen pellon käyttöä ja mm. rehualan allokonta nurmen ja rehuvljojen kesken. Tulosten mukaan rehuvljan ja ostorehujen hntojen alenemnen alens rehuvljan vljelyalaa ja lsäs ostoväkrehujen kysyntää. Lannotteden ja ostorehujen hntojen vakutusta pellon allokontn pdettn vähäsenä. Sen sjaan madontuotannon laajuus ja tlan kokonaspntaala vakuttvat merkttäväst vljeltyjen kasven pnta-alaan ja ostorehujen käyttöön. Karjan rehuntarpeen ylttävät peltohehtaart käytettn rehuvljan tuotantoon. Tällön suuret tlat tuottvat todennäkösest penä tloja useammn rehuvljaa myytäväks tlan ulkopuolelle. 11

12 3. Lypsylehmen ruokntaan vakuttava taloudellsa tekjötä Ruokntaa valttaessa vodaan rehukustannuksen lsäks vakuttaa osaltaan myös matotuottoon, koska madon tuottajahnta määräytyy valkuas- ja rasvaptosuuden perusteella. Ruoknta vakuttaa lehmän tuottaman madon määrään ja koostumukseen. Rehut ja nden koostumus vakuttavat lypsylehmen syöntkykyyn ja rehun sulavuuteen ruoansulatuskanavassa, jotka määräävät ravntoaneden saannn. Tämä kakk vakuttaa tuotoksn (Huhtanen ym. 2008, s. 3). Tässä luvussa tarkastellaan rehujen omnasuuksen lsäks madontuotannon rehukustannuksa ja madon hnnan muodostumsta Väk- ja karkearehu lypsylehmen ruoknnassa Lypsylehmen ruoknnassa käytetään erlasa ja erhntasa karkea- ja väkrehuja. Rehut eroavat tosstaan mm. ravntossällön perusteella, joten ne vovat korvata tosaan van tettyyn rajaan ast. Väkrehulla tarkotetaan vljaa, valkuasrehuja ja teollsuuden svutuotteta, kuten esmerkks juurkaslekettä, rankka ja mäskä. Karkearehulla tarkotetaan nurmhenäkasveja ta nurmpalkokasveja, esmerkks aplaa. Ruoknnassa haetaan sopvaa karkearehun ja väkrehun suhdetta, jotta lehmä sas rehuannoksesta rttäväst energaa madontuotantoon ja ylläptoon. Karkearehu on lypsylehmän ruoknnassa välttämättömyys, sllä lehmä tarvtsee karkearehun kutua pötsn tomnnan ylläptämseks (Mälkä ym. 2006, s ) Rehujen omnasuudet Märehtjöden ruokntasuostukset perustuvat muuntokelposeen energaan (ME), jonka ykskkönä on megajoule (MJ). Energan mttana on käytetty rehuykskköä (ry), jollon yks rehuykskkö vastaa 11,7 MJ muuntokelposta energaa. Rehuyksköden käytöstä on kutenkn luovuttu vuonna 2010 ja vastasuudessa energan mttana käytetään pelkästään megajoulea. Karkearehujen muuntokelponen energa lasketaan D-arvon avulla. D-arvo tarkottaa sulavan orgaansen aneen ptosuutta rehun kuva-aneessa (MTT 2010). Energan lsäks lehmä tarvtsee ruoknnassa valkuasta mm. tuotantoon käytettäven amnohappojen saamseks (Mälkä ja Huhtanen 2006, s ). Märehtjöden rehujen valkuasarvo lmastaan 12

13 kahdella tunnusluvulla OIV ja PVT. OIV tarkottaa ohutsuolessa meytyvää valkuasta. Se on valkuasen osa, jonka elän vo käyttää tuotantoon ja ylläptoon. PVT tarkottaa pötsn valkuastasetta ja se kuvaa rehun energan ja valkuasen suhdetta. PVT arvo kuvaa rehun hajoavan valkuasen rttävyyttä pötsn mkroben typentarpeeseen (Mälkä ym. 2006, s ; MTT 2010). Väkrehun valkuasptosuuden lsääntyessä muuntokelposen energan suhde valkuaseen paranee kudostasolla, jollon matotuotos lsääntyy. Tämä johtaa myös muden ravntoaneden tarpeen lsääntymseen, jollon rehun syöntkn lsääntyy (Ryhänen ym. 1996, s ). Varhasella kehtysasteella korjattu nurm sulaa paremmn nautojen ruoansulatuskanavassa, koska nurmkasven vanhetessa nden solusenäptosuus lsääntyy. Lsäks varhan korjatun nurmkasvuston raakavalkuasptosuus on suuremp kun myöhemmn korjatun nurmen (Rnne 1995, s. 8-9). Rnteen mukaan (2004) sulavuus tarkottaa stä, kunka paljon elän saa ruoansulatusprosessen avulla syömästään rehusta aneenvahduntansa käyttöön ravntoaneta. Karkeast sanottuna mtä korkeamp D-arvo on, stä enemmän lehmät lypsävät ja stä vähemmän rehuannokseen tarvtaan väkrehua. Nurmsälörehun D-arvo on keskmäärn paremp ensmmäsessä ntossa kun tosessa ntossa korjatun rehun (Huhtanen ym. 2006). Rnteen ym. (2008) mukaan lehmät myös syövät tosen sadon rehua vähemmän kun ensmmäsen nton rehua. Ero syönnssä ol keskmäärn non 0,4 kg KA pävässä, kun erot sulavuudessa ja mussa syöntn vakuttavssa tekjössä on otettu huomoon. Huhtanen ym. (2008) mustuttavatkn, että huonommn sulava tosen sadon rehu kannattaa syöttää kasvavlle heholle ja ummessa olevlle lypsylehmlle. Nän ensmmäsen sadon hyvä sulavuus hyödynnetään lypsylehmen ruoknnassa, mkäl rehua on rttäväst. Rehulla vo olla yhdysvakutusta, joka tarkottaa että rehujen vakutus yhdessä käytettynä e ole yksttästen vakutusten summa. Esmerkks yhdysvakutus tuotostason ja väkrehun määrän välllä kertoo, onko väkrehun määrän muutoksella erlanen vakutus er tuotostasolla. (Ryhänen ym s. 85). Korvaussuhde puolestaan kuvaa stä, kunka paljon vapaast syötetyn sälörehun syönt vähenee, kun väkrehua lsätään (Rnne ym. 2008b). Väkrehuannoksen lsäämnen yleensä vähentää karkearehun syöntä, mutta lsää syönnn kokonasmäärää. Nurmrehun syönt puolestaan lsääntyy, kun väkrehun valkuasptosuus kasvaa. Huhtasen ym. (2008, s. 6) mukaan valkuasväkrehun määrää kannattaakn lsätä, kun varastossa on runsaast sälörehua. 13

14 Ruokntavahtoehdot Erlaslla rehuyhdstelmllä vodaan tuottaa sama matomäärä (Heady ym. 1972). Ryhäsen ym. (1996, s. 75) mukaan lypsylehmen ruoknnassa vodaan käyttää useta er deettejä, koska rehut ssältävät useta er ravntoaneta ja nstä vodaan koostaa er ruokntoja. Nän ollen lyhyen akajänteen päätöksenteossa on keskestä löytää rehujen optmaalnen käyttö. Erlaset karkearehut tarvtsevat erlasen väkrehutäydennyksen. Kun sälörehu on sulavuudeltaan hyvälaatusta, hyvn tuotoksn vodaan päästä melko penllä väkrehumäärllä. Sälörehun sulavuuden parantuessa väkrehulla saatava tuotoksen lsäys tse asassa penenee. Sulavuudeltaan huonompaa sälörehua joudutaan puolestaan täydentämään suuremmalla määrällä väkrehua samaa tuotostasoa tavoteltaessa. Tässä tlanteessa väkrehulla on suuremp tuotantoa lsäävä vakutus, koska syönnn korvaussuhde (sälörehun kuva-anesyönnn vähennys/ väkrehun kuva-anesyönnn lsäys) yleensä penenee. Lsäks nurmrehun sulavuuden huonontuessa ero sälörehun ja väkrehun energaptosuudessa kasvaa (Ryhänen ym. 1996, s. 88, Huhtanen ym. 2008, s. 3). Rnteen (1995) mukaan D-arvon huonontumnen yhdellä prosenttyksköllä vähentää matotuotosta saman verran kun väkrehun määrän vähentämnen yhdellä klogrammalla. Rehun D-arvon huonontumnen yhdellä prosenttyksköllä penentää myös suoraan matotuotosta keskmäärn 0,5 kg pävässä (Rnne 2000). Sälörehun huonoa sulavuutta e voda täysn korvata väkrehulla, koska suuret väkrehumäärät aheuttavat ongelma lypsylehmlle. Runsas väkrehuruoknta lsää mm. ketoosn, juoksutusmahan kertymän ja sorkkakuumeen vaaraa (Huhtanen ym. 2008, s. 3, Ryhänen ym. 1996, s. 115). Lypsylehmän tuotostasoa nostettaessa sälörehun ja väkrehun erlaset yhdstämsmahdollsuudet vähenevät. Tällön myös tuotantopanosten kesknäsellä korvaamsella saavutettavssa olevat kustannussäästömahdollsuudet vähenevät. Bologs-fyyssen maksmtuotoksen lähellä panosten kesknäsellä korvaamsella vodaan saavuttaa van penä kustannussäästöjä (Ryhänen ym. 1996, s ). Huhtasen ym. (2008, s. 6) mukaan tuotoksesta kannattaa tnkä ntensteettä vähentämällä sllon, kun varastossa oleva sälörehu on huonolaatusta ja väkrehun hnta korkea. Nurmrehun laatu vakuttaakn merkttävmmn madontuotantoon (Huhtanen 2004a, s ). Esmerkks Kuoppalan ym. (2004) tutkmuksessa sälörehujen välnen ero matotuotoksssa ol 4,5 kloa pävässä, kun sälörehun D-arvo ol 70,4 prosentta ja 64,4 prosentta. Kysesessä kokeessa 14

15 väkrehun osuus ol melko maltllnen, mkä lsäs sälörehun laadun muutosten vakutusta madontuotantoon Rehukustannukset Madontuotannon keskesn tuotantopanos on rehupanos (Ryhänen ym. 1996, s. 75). Maatalouden kannattavuuskrjanptotulokset vuodelta 2009 osottavat, että yksstään ostorehukustannukset olvat lypsykarjatlojen kustannukssta suurn yksttänen menoerä het palkkavaatmuksen jälkeen (MTT Taloustohtor 2010a). Ostorehukustannukset muodostvat tarvkekustannukssta lähes puolet nn suurlla (70 ha) kun penlläkn (26 ha) lypsykarjatlolla. Kannattavuuskrjanptotulosten mukaan ostorehukustannusten osuus koko tuotantokustannuksesta ol non 11 prosentta. Kannattavuuskrjanptotulokssta e voda suoraan määrttää kotosten rehujen kustannusta, koska tuotantopanosten tarvkekustannuksn vo ssältyä myös myyntn tuotettaven rehujen kustannuksa. Peltonen (2010) esttää, että kotosten rehujen osuus madontuotannon kustannukssta on 17 prosentta ja kakken rehujen osuus on non kolmannes. Karkearehut ovat yleensä kotosa rehuja. Luvut perustuvat Pro Agran Lohkotetopankn tetohn vuoslta Peltosen (2010) mukaan ostorehukustannuksen osuus ol sten non 16 prosentta madontuotannon kustannukssta, mkä on vuoden 2009 kannattavuuskrjanptotlojen tulosta suuremp osuus. Erot lukujen välllä vovat johtua sekä erlassta laskentaperustesta että vuosen välsstä erosta. Karkearehun korkea tuotantokustannus on yks keskesmmstä suomalasen madontuotannon klpalukykyä hekentävstä tekjöstä (Pekonnem ym. 2004, s ). Usen peräänkuulutetaankn esmerkks satotasojen nostamsta, jotta nurmrehujen tuotanto tehostus (esm. Karttunen ym. 2004, s. 3; Peltonen ja Saranen 2010, s ). Jako muuttuvn ja kntesn kustannuksn rppuu tarkastelujakson ptuudesta. Ptkällä akavälllä kakk kustannukset ovat muuttuva kustannuksa. Sälörehuntuotannon muuttuvat kustannukset koostuvat seuraavsta erstä: semenet, lannotteet, torjunta-aneet, sälöntäaneet, sälöntämuov, traktortyö, lkepääoman korko (Enroth 2009, s. 21). Kntesn kustannuksn luetaan kone-, rakennus- ja yleskustannukset, pellon kustannukset sekä työkustannus. Sälörehun tuotantokustannukssta suurn kustannuserä on knteät kustannukset, josta merkttävn on konekustannus. 15

16 Ostorehut ptävät ssällään väkrehut, myös ostovljan, kvennäset, ostetut karkearehut ja vaskoden juomarehut. Peltolan ym. (2010) tutkmuksessa ostorehukustannus suomalaslla tyypllsllä tlolla vahtel relusta 7 eurosta non 9 euroon 100 tuotettua matokloa koht laskettuna. Sekä kotosten rehujen että ostorehujen kustannukset olvat Suomen tlolla korkeammat 100 tuotettua matokloa koht kun vertalumassa, jotka olvat Ruots, Tanska, Saksa ja Puola. Tämän arveltn johtuvan mm. lyhyemmän kasvukauden tuomsta korkeammsta kone- ja kalusto- sekä rakennuskustannukssta ja alhasemmsta satotasosta. Kotosten rehujen kustannusten määrttämseen on knntettävä huomota. Märehtjöden ruoknnassa käytetään paljon tlalla tuotettava karkearehuja, jotka ovat ns. markknattoma rehuja. Ryhänen ym. (1996, s ) mustuttavat, että näden rehujen hnnat vodaan määrttää usealla er tavalla rppuen laskelman tavotteesta ja päätöksentekotlanteesta. Vahtoehtosa tapoja karkearehun hnnotteluun ovat esmerkks rehun markknahnta, rehun hnnan johtamnen sen tuottamsesta aheutuvsta kustannukssta ja rehun vahtoehtoarvo, joka määrtetään vertaamalla rehun tuotantovakutusta markknolla ylesest esntyvään rehuun kuten ohraan. Karkearehujen markknat ovat penet ja pakallset, joten karkearehujen markknahntaa on vakea määrtellä. Tämän vuoks tuotantokustannukset ovat usen rehujen hnnan peruste. Edelleen lyhyen akajänteen päätöksenteossa karkearehujen hnnottelussa käytetään muuttuvn kustannuksn perustuvaa hntaa, koska useat tuotannontekjät ovat kntetä ja ne vodaan jättää tarkastelun ulkopuolelle. Ptkän akaväln laskelmssa kakk tuotantokustannukset on otettava huomoon hntaa laskettaessa (Ryhänen ym. 1996, s. 100; Seppälä ym. 2002, s. 8-12). Optmontongelmassa anoastaan muuttuven panosten hnnat vakuttavat optmn sjantn. Knteät panokset tomvat tällön optmontongelman rajottena (Debertn 1986, s ). Hntasuhteden muutokset vakuttavat rehujen käyttöön ja taloudellseen optmtuotosmäärään (Ryhänen ym. 1996, s. 75). Ruokntastrategan valnta vakuttaa rehukustannusten määrään. Ryhäsen ym. (1996. s. 113) tulosten mukaan er päätöksentekotlanteessa olevlla madontuottajlla karkearehun ja väkrehun kesknäsellä korvaamsella saavutettavssa oleva kustannussäästö vahtelee suurest. Rehupanosten kesknäsellä korvaamsella e kutenkaan saavuteta kustannussäästöjä lyhyellä akajänteellä. Huhtanen ym. (2004, s ) mustuttavat, että maksmtuotosten tavottelu vomakkaalla ruoknnalla johtaa rehukustannusten nousuun matoltraa koht, koska rehun kulutus nousee vomakkaan 16

17 ruoknnan seurauksena. Matoltran tuottamseen tarvttavan rehun kustannusta nostaa myös se, että usen korkeden tuotosten tavottelu edellyttää kallmpen rehujen käyttöä. Huhtasen ym. (2008) tutkmuksessa optmotn lypsylehmen taloudellsta rehuannosta tuotosvastesn perustuen. Mallssa ruoknta optmotn joko deetn mnmhnnan ta matotuoton ja rehukustannusten erotuksen perusteella joko ltraa ta pävää koht. Kysenen matotuoton ja rehukustannuksen erotuksen optmont osott, että hntasuhteden vahdellessa ruoknnan ntensteettä kannattaa muuttaa. Matotuoton ja rehukustannuksen erotusta optmomalla taloudellsta tulosta on mahdollsta parantaa euroa lehmää koht vuodessa verrattuna deetn mnmhnnan perusteella tapahtuvaan optmontn. 50 lehmän karjassa optmont parans tulosta lähes 3000 euroa vuodessa. Malln mukaan lan vähän, mutta erttän hyvää sälörehua tuottavan tlan kannattaa heman tnkä sadon laadusta ennemmn kun ostaa henää kudun mnmtarpeen tyydyttämseks. Kysenen mall ol tarkotettu lyhyen ja keskptkän tähtämen suunntteluun ja sälörehun hntana käytettn joko nollaa ta muuttuvaa kustannusta Madon hnnan muodostumnen Madon ltrahnta muodostuu koostumus- ja laatuossta, jälktlstä ja tuotantotuesta. Pääosan hnnasta muodostaa perushnta, joka määräytyy madon valkuas- ja rasvaptosuuksen perusteella. Jälktl maksetaan kalentervuoden jälkeen mejern tekemän tuloksen perusteella (Tke 2010a). Sekä jälktl että tuotantotuk maksetaan ltraperustesest. Madon keskmääränen tuottajahnta Suomessa on vahdellut kymmenen vme vuoden akana non 32 sentstä non 43 senttn ltralta (Kuvo 1). Vmesen kolmen vuoden akana madon hnnassa on tapahtunut vomakkata vahteluta markknasuhdanteden mukaan. Vuonna 2007 madon hnta läht nousuun ja saavutt huppunsa vuoden 2008 syksyllä, jollon hntapkn huppu ol keskmäärn 42,99 senttä ltralta. Vuonna 2009 madon tuottajahnta putos 10 prosentta edellsestä vuodesta. Tuollon madosta maksettn tuottajalle keskmäärn 38,82 senttä ltralta (Tke 2010b). Tuottajahnta keskmäärn tarkottaa keskptosen madon hntaa, joka ssältää laatuosan ja muut lsät. Hnta e ssällä tuotantotuka ekä jälktlä. Normmadon hnta tarkottaa perushntaa I-luokan madolle, joka ssältää 4,3 % rasvaa ja 3,3 % valkuasta. Kysenen hnta e ssällä laatuosaa, ekä muta lsä. Myöskään tuotantotuet ta jälktl evät ssälly tähän hntaan (Tke 2010a). Madon hnta on korkemmllaan syksyllä, jollon mejert maksavat madolle kauslsää ylläptääkseen tasasta raaka- 17

18 hnta (snt) aneen saanta läp vuoden. Vuonna 2009 madon perushnta kutenkn alen edellsen vuoden hntapkn jälkeen (Kuvo 2). Madon tuottajahnta Suomessa ,00 45,00 40,00 35,00 30,00 25,00 20,00 15,00 10,00 5,00 0, vuos tuottajahnta keskmäärn normmadon hnta Kuvo 1. Madon tuottajahnta Suomessa (Tke 2010a). Kuvo 2. Madon tuottajahnta Suomessa kuukausttan (Tke 2010a). 18

19 3.4. Madontuotanto tlatason tuotantoteoreettsena ongelmana Madontuottajalla vo olla useta tavotteta lketomnnassaan. Tuotanto- ja kustannusteoran lähtöoletuksena on, että ratonaalsest tomva yrttäjä maksmo vottoa ja/ta mnmo kustannuksa päästäkseen parhampaan taloudellseen tulokseen. Voton tavottelu e ole anoa tavote madontuotannossa, mutta sen oletetaan olevan tärken. Yrttäjän muta tavotteta vovat olla esmerkks tetty yrtyskoko ta mahdollsmman pen velkataakka. (Debertn 1986; DeLorenzo ja Thomas 1996, s ) Maatalousyrttäjä pyrk päätöksllään vakuttamaan tuotantotomnnan kannattavuuteen. Jos voton kasvattamnen on mahdollsta muden tekjöden pysyessä samona, on taloudellsta tehdä nn (De- Lorenzo ja Thomas 1996, s. 338). Ratonaalsest tomva maatalousyrttäjä tuottaa sen verran kun valltsevlla hntasuhtella on kannattavaa tuottaa ja pyrk päätöksllään vakuttamaan tuotantotomnnan kannattavuuteen (Ryhänen 1996, s. 9-10). Optmaalnen tuotantopanosten käyttömäärä ratkastaan sten tuotantoteknologan sekä esmerkks kntöden asettamssa rajossa (Seppälä ym. 2002, s. 8). Maatlayrttäjän päätöksentekoa rajottavat bologs-fyysset rajotteet, maatlan taloudellset rajotteet sekä epävarmuus tulevasta (Hazell ja Norton 1986, s. 9-10). DeLorenzon ja Thomasn (1996, s ) mukaan klassnen tuotantoekonoma antaa hyvän lähestymstavan talouden optmontn, sllä snä on kysymys valnnosta. Koska taloustede perustuu parhamman vahtoehdon valntaan tuotantomahdollsuuksen joukosta, on tedettävä kakk mahdollset tuotantovahtoehdot rajotteden valltessa. Taloudellnen optm määrtetään hntasuhteden perusteella tuotantomahdollsuuksen joukon rajapnnalta. Tuotantofunkto kuvaa tätä rajapntaa, jossa panosten käyttö on tehokasta. (Seppälä ym. 2002, s. 8) Ryhäsen ym. (1996, s. 96) mukaan lypsylehmen ruoknnan taloudellnen optm edellyttää tetoa sekä rajakorvaussuhteesta että rajatuotoksesta. Rajakorvaussuhteella tarkotetaan sälörehun kuva-anesyönnn vähenemstä (kg ka) lsättyä väkrehun kuva-anekloa koht. Taloudellnen analyys vaat panos-tuotossuhteden, hntojen ja määren selvttämstä. Tämä vaat bologs-fyyssten suhteden ymmärrystä. Bologs-fyysnen todellsuus on erlanen er tuotantoolosuhtessa. Esmerkks Ryhänen ym. (1996, s. 82) toteavat, että luonnonolosuhde-erojen vuoks ulkomalla madontuotannossa käytettävä karkearehu pokkeaa omnasuuksltaan maassamme käytettävästä karkearehusta. Tarvtsemme Suomessa tehtyjä koketa, jotta vomme ottaa huomoon pa- 19

20 nos-tuotossuhteet pohjosssa olosuhtessa. Matotuoton ja rehukustannuksen erotuksen optmont tulee tehdä tlakohtasest, sllä matotlojen omnasuudet ovat ykslöllsä. Taloustedot ptäs arvoda tlakohtasest ykslöllsllä tedolla, e keskmääräsllä oletukslla (DeLorenzo ja Thomas 1996, s. 337; Seppälä ym. 2002, s. 33). Madontuotantotlalla vo olla erlasa rajotteta esmerkks peltoalan suhteen, mkä rajaa tuotantomahdollsuuksa Tutkmuksen teoreettnen vtekehys Sälörehun korjuuajankohta vakuttaa rehun määrään ja laatuun sekä välllsest myös väkrehun tarpeeseen karjan ruoknnassa. Edelleen matotlolla tuotetaan karkearehu pääosn tse, ekä rehuntuotantoa voda perustaa markknolta hankttavan sälörehun varaan. Nän ollen sälörehun tuotantoa on tarkasteltava yhdessä madontuotannon kanssa. Tämä mahdollstaa havannot stä, mten sälörehuntuotannossa tehtävät ratkasut vakuttavat madontuotannon taloudellseen tulokseen. (Seppälä ym. 2002, s. 10) Huhtanen ym. (2008) esttvät, että matotlan taloudellnen tulos rppuu paljon stä, mten onnstuneest rehun- ja madontuotanto on onnstuttu ntegromaan. Jotta matotlan rehuntuotantoa pystytään kehttämään, on hahmotettava ruoknnan taloudellnen optm, jotta vodaan ymmärtää muutostarpeet madontuotannon talouden parantamseks. Tämä on haasteellnen tehtävä, koska vuosttaset säävahtelut vakeuttavat yrttäjän kenoja sopeuttaa tomntaansa. Ennalta määrteltyhn tavottesn vodaan kutenkn vakuttaa myös kasvukauden ajan tomenptellä kuten korjuuajankohdan säätelyllä, lannotuksella ta rehuvljan korjaamsella kokovljasälörehuks. Tämän tutkmuksen lähtöoletuksena käytetään tuotanto- ja kustannusteoran mukasta oletusta yrttäjän voton maksmonnsta ja kustannusten mnmonnsta. Ratonaalsest tomva madontuottaja ss maksmo madontuotannon yljäämää, jolla tarkotetaan tässä matotuoton ja rehukustannuksen erotusta. Kysesen yljäämän optmont perustuu madontuottajan oletettuun tavotteeseen saada tomnnastaan paras mahdollnen taloudellnen tulos. Ssäsessä tomntaympärstössä madontuottaja vo vakuttaa sekä rehuprosessn että madontuotantoprosessn. Yksttänen maatalousyrttäjä e vo vakuttaa valltsevaan hntatasoon, sllä tuotteden hnnat määräytyvät joko tuotemarkknolla ta hallnnollsten nterventohntojen kautta (Ryhänen 1996, s. 9-10). Hnnan muodostumnen tapahtuu ulkosessa tomntaympärstössä (Kuvo 3). 20

21 Ulkonen tomntaympärstö MARKKINAT panosten hnnat madon hnta Ssänen tomntaympärstö SÄILÖREHU- PROSESSI -korjuuaka -laatu, määrä -pellon käyttö YRITTÄJÄ max matotuotto - rehukustannus MAIDONTUOTANTOPROSESSI -ruoknta -elänanes matotuotos -laatu -määrä Kuvo 3. Tutkmuksen teoreettnen vtekehys. Maatalousyrttäjä vo muuttaa lyhyellä akajänteellä muuttuven tuotantopanosten käyttöä. Ptkävakuttesten panosten käyttö on tässä tutkmuksessa rajattu pos, sllä shen e vo lyhyellä akajänteellä vakuttaa. Tuotantopanoksa, jota e voda muuttaa yhden vuoden akana, pdetään kntenä. Nän knteät tuotantopanokset evät vakuta muuttuven tuotantopanosten optmaalseen käyttöön. Nän ollen tässä tutkmuksessa tarkastellaan muuttuva tuotantopanoksa. 21

22 4. Tutkmusanesto Tässä työssä käytetyt madontuotantotulokset perustuvat MTT Maanngalla tehtyyn kolmeen erllseen ruokntakokeeseen sekä neljään aempaan ruokntakokeeseen, jotka on selvtetty krjallsuuden perusteella. Kakssa setsemässä ruokntakokeessa koetekjönä ol sälörehun D-arvo ja vahteleva määrä väkrehua. MTT Maanngalla tehdyt ruokntakokeet ovat osa EMR osttasrahotuksella toteutettua Karjatlan kannattava peltovljely (KARPE) hanketta. Nähn bologs-fyyssn rppuvuussuhtesn perustuen optmotn madontuotannon yljäämää käytettäessä D-arvoltaan erlasa sälörehuja. Tässä tutkmuksessa verrattn neljän er korjuuakastrategan paremmuutta madontuotannon yljäämän kannalta. Optmonta rajott ennalta määrtetty tuotantoteknologa ja hntasuhteet. Lsäks optmonnn ohella tarkasteltn matotlan pellon käyttöä. Tässä tutkmuksessa kasven käyttö rajattn kotelänten rehuks kasvatettavn nurmkasvehn sekä rehuohraan, jota on mahdollsuus myös myydä. Laskelmat laadtaan vuoden 2009 hnta- ja tuktasossa Madontuotantokokeet Madontuotantotulokset perustuvat MTT Maanngan kolmeen erllseen ruokntakoetulokseen vuodelta 2009 ja 2010 sekä neljään erllseen aempaan ruokntakoetulokseen, jotka on määrtetty krjallsuuden perusteella MTT Maanngalla (Khall ym. 2005; Kuoppala ym. 2008; Kuoppala ym. 2009; Rnne ym. 1999; Saranen ym. 1999; Saranen ym. 2009; Saranen ym. 2010). KARPEhankkeen madontuotantokokeessa on tutkttu väkrehumäärän ja väkrehun valkuasptosuuden tuotosvastetta sulavuudeltaan erlasten sälörehujen kanssa. Ruokntaan on käytetty sälörehukokeden maatlamttakaavan rehuja. Ruokntakokeessa on mtattu matomäärä, madon koostumusta sekä sälörehun syöntä ja kuva-anesyöntä. Madontuotantokoejärjestelyt on estetty ltteessä 1. Väkrehujen ja karkearehujen kesknänen korvattavuus on määrtetty MTT Maanngalla kysesten ruokntakokeden ja krjallsuuden perusteella. Anesto analysotn kästtelykeskarvottan regressomalllla, joka ssäls väkrehumäärän, sälörehun D-arvon, väkrehumäärän ja D-arvon yhdysvakutuksen sekä kokeen satunnasmuuttujana. Aneston perusteella on laskettu korvaussuhteet väkrehumäärän ja sälörehun D-arvon vällle sten, että matotuotos pysyy vakona D-arvon muuttuessa. Luvut ovat vapaan sälörehusyönnn lukuja. 22

23 Matotuotos on vakotu 29,6 kg EKM/ pävä kg:n matotuotostasolla ja 32,8 kg EKM/ pävä kg:n matotuotostasolla. Tuotostasoa nostettaessa väkrehun tuotosvasteeks on oletettu 0,67 kg EKM/kg ka, kun D-arvo on 660 g/kg ka. Taulukko 1. Energakorjatun matotuotoksen laskennassa käytettyjen parametren keskvrheet ja merktsevyystasot. Parametrt Vakutus estmaatt SEM merktsevyys Intercept väkrehun syönt kg ka sälörehun D-arvo yhdysvakutus väkrehun syönt kg ka*sälörehun D-arvo Väkrehun ja sälörehun D-arvon välstä korvaussuhdetta laskettaessa käytettävä lneaarnen regressoyhtälö on seuraava: Energakorjattu matotuotos (EKM, kg) = -26,71 + 2,58 * Vr + 0,76 * SrD - 0,029 * SrD * Vr Mssä Vr = väkrehun syönt (kg ka) SrD = sälörehun D-arvo (%) Väkrehutason ja sälörehun D-arvon välnen yhdysvakutus on pdetty mallssa mukana huolmatta tlastollsen merktsevyyden puuttumsesta, koska kysenen yhdysvakutus on muuton tuotantokokella todstettu. Nähn tuloksn perustuen kullekn tutkttavalle sälörehun korjuuvahtoehdolle määrtettn kaks er ruokntaa, jolla lypsylehmä laskennallsest yltää joko 9000 kg:n ta kg:n vuostuotokseen. Sälörehun D-arvon korvaussuhdetaulukot ja kokeden kästtelyjen määrä on estetty ltteessä 1. Parametrt perustuvat yksttästen tutkmusten tuloksn, ja sten talouslaskelmat ovat ylestettävssä van käsllä olevan aneston mukaseen tlanteeseen. Ruokntaa rajottaa sälörehusta saatava NDF:n osuus, jonka on oltava tarpeeks suur. Ruoknnassa tulee olla vähntään prosentta karkearehusta peräsn olevaa NDF:a deetn kokonaskuvaaneesta (Huhtanen 2003). Erttän myöhään korjatun sälörehun käyttöön lttyy ruoknnan järjestämseen lttyvä rajotus. Tässä vahtoehdossa satojen D-arvo on keskmäärn 650 g/kg ka, mutta 23

24 joukossa on myös ensmmäsen nton rehua, jonka sulavuus on alhanen, 608 g/kg ka. Nän alhasen sulavuuden sälörehua täydennetään hyvn suurella määrällä väkrehua jo kg:n matotuotostasolla, ekä kg:n matotuotos ole erllsruoknnassa mahdollsta saavuttaa. Erttän myöhään korjatun sälörehun syöttö onnstuu van seosrehuruoknnassa, jossa er nttojen sadot vodaan sekottaa. Laskelmssa käytetään sälörehun korjuustrategan er nttojen panotettua keskarvoa, jollon tlanne vastaa seosrehuruokntaa. Nän ollen tutkmuksessa käytettävät ruokntavahtoehdot ovat lehmän terveyden kannalta teorassa mahdollsa myös erttän myöhäsen korjuuakastrategan osalta. Ryhäsen ym. (1996, s ) mukaan change-over kokeet antavat kohtuullsen luotettavan kuvan väkrehulsän tuotantovakutuksesta. Väkrehun määrän muutoksen aheuttama rajatuotos ptäs pystyä ennustamaan mahdollsmman tarkast, jotta ruoknnan muutoksen taloudellsa vakutuksa vodaan arvoda (Ryhänen ym. 1996, s. 92). Keskarvon käyttämnen vo johtaa vrheellsn johtopäätöksn, jos rajatuotos vahtelee paljon. Slt keskarvon käyttöä pdetään parempana vahtoehtona kun laskelmen perustamsta erotustuotokseen, joka on laskettu rehutaulukoden ja ruokntanormen perusteella Sälörehun korjuukokeet Sälörehun korjuuakastrategat on määrtetty ensmmäsen nton D-arvotavotteen perusteella. Tutkmuksessa käytettävät korjuuakastrategat ovat seuraavat: A. Akanen sälörehunkorjuu kahdella ntolla. Ensmmäsen nton D-arvotavote 690 g/kg ka. B. Myöhänen rehunkorjuu kahdella ntolla. Ensmmäsen nton D-arvotavote 650 g/kg ka. C. Erttän myöhänen rehunkorjuu kahdella ntolla. Ensmmäsen nton D-arvotavote 620 g/kg ka. D. Kolmen nton rehunkorjuu. Ensmmäsen nton D-arvotavote 690 g/kg ka. Laskelmssa käytetään er nttojen D-arvojen panotettuja keskarvoja, jotka on kuvattu ltteen 2 taulukossa. Satomttaukset perustuvat MTT Maanngalla ja MTT Skajoella vuonna 2009 tehtyhn määrtyksn. Strategoden satomäärtys perustuu ruutukokesn. Koeruudulta tehtn sadon määrää ja laatua selttävä havantoja. Korjuuakastrategoden mukaset ntot on tehty samanakasest sekä maatla- että koeruutumttakaavassa. Anestokuvaus estetään ltteessä 2. 24

25 Ruutukokeden satotasot ovat maatlasatohn verrattuna korkeammat. Koeanestojen sadot suhteutetaan vastaamaan käytännön tlojen satoja, jotta tuloksa vodaan soveltaa käytännön tasolla. Tulokset on skaalattu 6500 ry tavotetasolle suurmmalla sadolla, joka on kolmen nton sato, ja muut strategat ruutukokesta saatujen prosenttlukujen suhteessa tätä 6500 ry satoa penemmäks. Strategoden suhteellset erot pysyvät nän samona kun koeolosuhteden tulokset. Sälöntätappoks on arvotu 10 prosentta, mkä on lopuks vähennetty skaalatusta satotasosta Hntatedot Laskelmssa käytettävät hnnat määrtettn mahdollsmman tarkast kuvaamaan madontuottajan panokssta maksama ja tuottesta saama hntoja. Laskelmat laadttn vuoden 2009 hntojen mukaan. Ostopanosten hntona käytettn vuoden 2009 helmkuun hntoja. Käytetyt osto- ja myynthnnat on estetty ltteessä 3. Maataloustuet laskettn täysmääräsnä vuoden 2009 tuktasossa C1-alueen mukaan. Koeaneston keruupakka Maannka kuuluu C1-tukalueeseen. Tässä tutkmuksessa väkrehuna käytettn ohraryps-seosta (80:20). Rehuohraa tuotettn tse sekä ostetaan ta myydään tarpeen mukaan. Ryps ostetaan tlalle. Rehuohran ja rypsn hntona käytettn Tken tlastoma maataloustuotteden tuottajahntoja. Hntohn lsätään rahdt. Madon hntana käytettn tuottajahntaa, jossa on huomotu myös laatuosa, tuotantotuet sekä jälktl. Lhan hntana käytettn keskmäärästä lehmän lhan hntaa. (Tke 2010a) Lyhyen akaväln kustannukssta otettn huomoon madontuotannon ja hehojen kasvatuksen muuttuvat kustannukset sekä sälörehun ja rehuohran tuotannon muuttuvat kustannukset. Lannote-, kasvnsuojelu-, poltto- ja voteluane- ja musta lyhytvakuttessta panokssta aheutuven kustannusten sekä lkepääoman koron lsäks mukaan laskettn työkustannukset, koska ne vovat olla erlaset er akaan korjatulla sälörehulla. Edelleen er ruokntavahtoehtojen vaatma työpanoksen määrä otetaan laskelmssa huomoon. Käytännön tlolla karkearehujen syöttämnen vaat enemmän työtä kun väkrehun syöttämnen. Oman työn arvona käytettn 13 euron tuntpalkkaa, joka on vuoden 2008 yrttäjän palkkavaatmus lypsykarjatlalla (MTT Taloustohtor 2010b). Vuoden 2009 vastaavaa lukua e ollut saatavssa analyysa tehtäessä. Korkovaatmuksena käytettn 5 prosentta. Laskelmat laadttn er ruokntavahtoehdolle ja kahdelle er matotuotostasolle. Panosten käyttö perustu MTT Maanngan sälörehukokeessa käytettyhn panosmäärn ja madontuotantokokessa 25

26 käytettyhn ruokntatasohn. Rehuohran osalta laskelmat perustuvat Maatalouden malllaskelmn (Enroth 2009). Kone-, rakennus- ja yleskustannukset sekä pellon kustannukset oletettn er sälörehustrategolla samaks, joten ntä e ole huomotu lyhyen akaväln laskelmssa. 26

27 5. Tutkmusmenetelmä 5.1. Lneaarnen ohjelmont Lneaarnen ohjelmont (lnear programmng, LP) on matemaattnen tapa ratkasta tuotannon suunntteluongelma joko maksmomalla ta mnmomalla tavotefunktota. Menetelmässä etstään rajotteden valltessa parasta mahdollsta tlan tomntojen yhdstelmää, joka esmerkks maksmo kokonaskatetuottoa ta vastaavast mnmo kustannuksa. Optmonnssa tarvtaan tedot tlan rajottesta, tuotantomahdollsuukssta, tuotostasosta, resurssesta sekä katetuotosta. Ratkasussa osa panokssta vo jäädä kokonaan käyttämättä (Hazell ja Norton 1986, s. 9-14; Glen 1987, s ; James ja Eberle 2000, s ). Tärkemmät lneaarsen ohjelmonnn oletukset ovat mm. Debertnn (1986, s ) ja Hazelln ja Nortonn (1986, s ) mukaan seuraavat: 1. Addtvsuus (Addtvty). Kokonastuotos on yhtä suur kun yksttästen aktvteetten tuotosten summa. Aktvteetten kesknänen yhtesvakutus e ole mahdollsta. 2. Jaollsuus (Proportonalty). Aktvteetten tuotto ja resursstarve ykskköä koht ovat yhtä suuret rppumatta stä, kunka paljon aktvteetta on käytetty. 3. Lneaarsuus (Lnearty). Oletetaan, että käytettävät funktot ja nden rajotteet ovat lneaarsa. Aktvteett tarkottaa yhtä lneaarsta rppuvuutta kerrallaan. Sekä addtvsuus- että jaollsuusoletukset määrttävät lneaarsuuden vaatmuksen aktvteetelle. Tästä tulee myös menetelmän nm lneaarnen optmont. Addtvsuus- ja jaollsuusoletukset johtavat koko tlan aggregotuun tuotantofunktoon Z = F (b), jonka arvot rppuvat tavotefunktosta Z sekä resurssesta b, jolla on vakoskaalatuotot. Esmerkks knteden resurssen lsäämnen k:lla kasvattaa myös tavotefunkton arvoa k:n verran: f (kb) = kf (b) = kz. Lneaarsen optmont tuottaa ratkasun, jossa jokasen b :n summa kerrottuna rajatuotoksellaan on yhtä kun tavotefunkton Z:n arvo. Tämä tunnetaan nmellä Eulern teoreema (Hazell ja Norton 1986, s ). Muta lneaarsen ohjelmonnn oletuksa ovat: 4. Optmont (Optmzaton). Tavotefunktota oletetaan joko maksmotavan ta mnmotavan. 5. Rajottunesuus (Fxedness). Anakn yhdellä rajotteella tulee olla nollasta pokkeava arvo. 27