TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS VUONNA 2011

Transkriptio

1 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS VUONNA 2011 Reetta Räisänen Nro

2 2 (44) TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011)

3 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ AINEISTO JA MENETELMÄT Pohjaeläintutkimus Sedimenttitutkimus TULOKSET Syvyys ja pohjan laatu Pohjaeläimistö Lajisto Kokonaisyksilötiheydet Kokonaisbiomassat Eräiden indikaattorilajien esiintyminen TULOSTEN TARKASTELU JA VERTAILU AIEMPIIN TULOKSIIN Pohjan laatu Pohjaeläimistö Lajisto ja muutokset eräiden indikaattorilajien esiintymisessä Yksilötiheydet Biomassat Pohjan tila ja sen muutokset Sedimentti YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Asemien syvyys ja pohjan laatu Pohjaeläimistö Pohjien tila Lopuksi KIRJALLISUUS... 43

4 4 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) Liitteet 1. Pohjaeläintulokset asemittain v Pohjaeläinlajisto v. 1995, 2000, 2005 ja Sedimenttinäytteiden määritystulokset. Jakelu ExxonMobil Finland Oy Ab/Sami Soisalo Finnfeeds Finland Oy/Naantalin tehdas/åsa Korsman TSME c/o Fortum Power and Heat Oy/Satu Viranko Paraisten kaupunki/paraisten jätevedenpuhdistamo/käyttöpäällikkö Mika Laaksonen Maskun kunta/tekninen osasto/vt. Kimmo Thessler Neste Oil Oyj/Naantalin jalostamo/maarit Arpalo (3 kpl) Turun seudun puhdistamo Oy/Mirva Levomäki Paraisten kaupunki/ympäristönsuojelutoimisto Naantalin kaupunki/kaavoitus- ja ympäristölautakunta Raision kaupunki/ympäristönsuojelulautakunta Raision kaupunki/tekninen keskus/ympäristönvalvonta/ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila Turun kaupunki/turun Vesiliikelaitos Turun kaupunki/ympäristö- ja kaavoituslautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/asko Sydänoja Varsinais-Suomen ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/kirjastonhoitaja Tapio Saario Sähköpostitse Finnfeeds Finland Kaarinan Kaarinan Paraisten Paraisten Paraisten Naantalin Raision kaupunki/tekninen Raision Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun Varsinais-Suomen Yhteystiedot (Y ) Telekatu 16, TURKU puh , sähköp.

5 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 5 1. YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vuonna 2011 Turun ympäristön merialueella pohjaeläintutkimuksen ja suppean sedimenttitutkimuksen. Tutkimus kuuluu merialueen jätevesikuormittajien velvoitetarkkailuun. Pohjaeläintutkimuksen tarkoituksena on seurata alueen asutuksen ja teollisuuden jätevesikuormituksen vaikutuspiirissä pohjaeläimistön ja pohjan tilaa sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Vuonna 2011 tarkkailuun osallistuivat ja sen kustannuksista vastasivat Turun seudun puhdistamo Oy, Länsi-Turunmaan kaupunki, Maskun kunta, Fortum Power and Heat Oy Naantalin voimalaitos (nyk. TSME), Neste Oil Oyj Naantalin jalostamo, ExxonMobil Finland Oy Ab ja Finnfeeds Finland Oy. Tarkkailuvelvoitteet perustuivat vesi- ja ympäristölupalainsäädännön mukaisiin päätöksiin jäte- tai lauhdevesien johtamisesta mereen. Lupa- ja kuormitustilanne sekä velvoitetarkkailun sisältö vuonna 2011 on kuvattu tarkemmin veden laadun tutkimuksen vuosiyhteenvedossa (Räisänen 2012). Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2007 hyväksymän tarkkailuohjelman (päätös Nro 20 YLO, Dnro LOS Y , , LSY-2007-Y- 123) mukaan laaja pohjaeläintutkimus tehdään kuuden vuoden välein. Tutkimusohjelman täydentämisen yhteydessä Varsinais- Suomen ELY-keskus edellytti (päätös VARELY/976/07.00/2010), että sedimenttinäytteet otetaan kuudesta paikasta mineraaliöljy- ja fenolimäärityksiä varten. Laajojen tutkimuskertojen välissä tehdään ns. suppea pohjaeläintutkimus. Tämä raportti käsittelee vuonna 2011 tehdyn pohjaeläintutkimuksen tuloksia, joita verrataan ensisijassa vuosien 2000 ja 2005 vastaavien tutkimusten (Turkki 2001 ja Turkki 2007) ja vuoden 2008 suppean tutkimuksen (Räisänen 2008) aineistoihin. Turun merialueella pohjaeläintutkimuksia on tehty vuodesta 1956, ja ensimmäiset velvoitetarkkailuun kuuluvat pohjaeläintutkimukset tehtiin vuosina 1972 ja 1975 (Juuti & Leppäkoski 1976). Hyvin rajoitetusti käsitellään vuosien aineistoa (Tulkki 1960, 1964, Leppäkoski 1967, 1972, 1975, Juuti & Leppäkoski 1976, Bonsdorff 1981, Mölsä & Häkkilä 1981, Rajasilta & Vuorinen 1981, Häkkilä & Puhakka 1984, Häkkilä 1990 ja Mattila 1993, Räisänen 1997). Myös ympäristöhallinto ja korkeakoulut ovat ottaneet alueella pohjaeläinnäytteitä. Turussa jäteveden purkupaikan purkupaikan pohjaeläimistöä ja sedimenttiä ei oltu tutkittu eikä haitallisten aineiden selvittämiseen soveltuvista kohteista ei ollut tietoja. Turun seudun puhdistamo Oy:n toimeksiannosta otettiin syksyllä 2011 purkupaikan läheltä pohjaeläinnäytteitä (Räisänen 2011). 2. AINEISTO JA MENETELMÄT 2.1. Pohjaeläintutkimus Pohjaeläinnäytteet otettiin Turun edustan merialueelta yhteensä 50 paikasta (kuva 1). Näytteet otettiin Ekmantyyppisellä pohjanoutimella, jonka pinta-ala on 300 cm 2. Kultakin näytteenottoon soveltuvalta asemalta otettiin kolme nostoa, jotka käsiteltiin erillisinä. Näytteet seulottiin silmäkooltaan 0,5 mm:n sankoseulalla, ja seulaan jäänyt aines säilöttiin noin 70 %:een denaturoituun etanoliin näytteenottopaikalla. Näytteenotossa ja -käsittelyssä noudatettiin Suomen standardisoimisliiton (1989) standardia ja vesi- ja ympäristöhallinnon (Mäkelä ym. 1992) ohjeita. Laboratoriossa näytteet säilytettiin kylmässä ennen lajittelua. Seulos huuhdottiin vesijohtovedellä ja seulottiin uudelleen 0,5 mm:n seulalla. Pieni määrä seulosta kerrallaan laitettiin petri-maljaan, josta eläimet poimittiin preparointimikroskooppia käyttäen. Eläimet määritettiin pääosin lajin tarkkuudella, laskettiin ja punnittiin valutettuina. Simpukat punnittiin kuorta avaamatta. Raakkuaäyriäisistä (Ostracoda) kirjattiin vain runsausarvio. Harvasukasmatojen (Oligochaeta) lajinmääritys tehtiin punnitsemisen jälkeen valmistetuista preparaateista. Harvasukasmadot ovat seulonnan jäljiltä usein pieninä palasina, ja niiden yksilömäärä laskettiin poimittujen päiden perusteella; biomassan punnitsemista

6 6 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) varten poimittiin kaikki löydetyt palat. Surviaissääsken toukat (Chironomidae) jaettiin vain alaheimoihin ja ryhmiin. Itämeren- eli liejusimpukoista (Macoma balthica) tutkittiin lisäksi kokojakauma mittaamalla kuoren pituus 1 mm:n tarkkuudella. Näytteet tutki FM Annette Lindell-Jokinen. Tulokset laskettiin yksilömäärinä ja märkämassoina neliömetriä kohden. Asemittain laskettiin yksilömäärille ja massoille kolmen noston keskiarvo (x ) ja keskihajonta (s.d.). Liejusimpukan kokojakautumista laadittiin asemien suuren määrän vuoksi vain taulukko. Eläimistöä ja pohjan tilaa arvioitiin pintavesien ekologisen tilan luokituksen (Suomen ympäristökeskus 2009 ja 2012) ja Leppäkosken (1975) esittämän jaottelun avulla, sikäli kuin se oli mahdollista. Tutkimusasemat olivat pääosin samat kuin velvoitetutkimuksissa vuosina 2005, 2000, 1995, 1991, 1987 ja 1983 (taulukko 1). Asemat 22, T-13 ja V-9 eivät ole suoranaisella jätevesien vaikutusalueella, asemat R-1 sekä R-2 ovat myös ruoppaus- ja läjitystoiminnan vaikutuksille alttiina ja asema 44 korjaustelakan vaikutuspiirissä. Vuoden 2005 tutkimuksessa vedenlaadun ns. intensiiviasemat (38, 77, 220, 225, 297, 300, T-10, V-2, V-4, IV-2, XI-2 ja B) otettiin mukaan pohjaeläinasemiksi, mikäli ne eivät sitä jo aiemmin olleet. Lisäksi Airistolle ja Vapparille perustettiin laakeille, laajoille alueille pari uutta asemaa. Osa aiemmin mukana olleista asemista jätettiin pois epäedustavan sijainnin tai asemien lähekkäisyyden vuoksi. Näytteenottovälineet ja -menetelmät ovat vaihdelleet ennen vuotta 1991 (taulukko 1), mikä vaikeuttaa eri vuosina otettujen näytteiden keskinäistä vertailua. Ekman-tyyppistä noudinta on pidetty tehokkaampana pohjasedimentin pinnalla elävien ja nopeasti liikkuvien lajien (esim. Monoporeia affinis, ennen Pontoporeia affinis) pyydystämisessä kuin van Veen-tyyppinen noudinta. Seulakoon pienentyminen aiheuttaa kenties suurempia eroavaisuuksia näytteenottokertojen välillä. Seulakoon pienentyminen saattaa nostaa kokonaisyksilötiheydet moninkertaisiksi etenkin alueilla, joilla valtalajeina ovat pienikokoiset surviaissääsken toukat (Chironomidae) tai harvasukasmadot (Oligochaeta) tai joilla itämeren- eli liejusimpukan (Macoma balthica) lisääntyminen on voimakasta. Seulakoon pienentyminen tai seulatyyppi ei juuri vaikuta biomassoihin. Sen sijaan säilöntäaine vaikuttaa biomassoihin. Sekä formaliini että alkoholi pienentävät biomassoja tuoremärkäpainoihin verrattuna. Alkoholin vaikutus on jonkin verran formaliinin vaikutusta suurempi. Tulosten tarkastelussa ja tulkinnassa nämä menetelmälliset eroavaisuudet on otettava huomioon Sedimenttitutkimus Sedimenttinäytteitä otettiin kuudesta paikasta sedimentin pintakerroksesta (0 10 cm) mineraaliöljy- ja fenolimäärityksiä varten. Paikoista viisi oli vesitutkimuksen havaintopaikkoja (240, 245, 265, 275, 280) ja yksi Neste Oil Oyj:n purkupaikan tuntumassa. Näytteet otettiin matalalta alueelta Neste Oil Oyj:n purkupaikan läheltä Kajak-noutimella. Muut paikat olivat syvempiä, ja näytteet otettiin Limnos-sedimenttinoutimella, josta kerättiin pintakerros. Näytteistä määritettiin öljy- ja fenolipitoisuus alihankintatyönä Eurofins Scientific Finland Oy:n laboratorioissa.

7 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 7 ei

8 8 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) TAULUKKO 1. Yhteenveto Turun merialueen pohjaeläinnäytteenotossa käytetyistä menetelmistä vuosina Vuosi Asemat Näytteen- Pinta-ala Näytteet Seulakoko Säilöntä- Viite lkm otin cm 2 lkm/asema mm aine Ekman 231 5* 1 ei säilötty Tulkki van Veen ,1 ei säilötty Tulkki van Veen * 0,8 5 % formaliini Leppäkoski van Veen 437 x =4,5* 0,8 5 % formaliini Leppäkoski van Veen * 0,8 4 % formaliini Juuti & Leppäkoski van Veen * 0,8 4 % formaliini Juuti & Leppäkoski van Veen 440 3* 0,6 4 % formaliini Rajasilta & Vuorinen van Veen * 0,6 4 % formaliini Häkkilä & Puhakka Ekman 400 3* 0,6 4 % formaliini Häkkilä Ekman ,5 70 % etanoli Jumppanen & Mattila Ekman ,5 70 % etanoli Jumppanen & Räisänen Ekman ,5 70 % etanoli Jumppanen & Turkki Ekman ,5 70 % etanoli Turkki Ekman ,5 70 % etanoli * näytteet yhdistetty ennen käsittelyä

9 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 9 3. TULOKSET 3.1. Syvyys ja pohjan laatu Pohjaeläinasemien syvyys oli 2 80 metriä (liite 1, taulukko 2). Sedimentti oli Raision entisellä jätevedenpurkupaikalla sulfidiliejua ja muualla saviainesta, jonka ylin kerros oli hapettuneen ruskea. Suurimmalla osalla paikoista saviaines oli hienojakoista ja liejumaista, mutta paikoin pohja oli kiinteämpää savea. Naantalin sataman edustalla asemalla 48 saviaineksen seassa oli soraa ja näytteet vuosivat. Paikasta jouduttiin ottamaan useita nostoja, ja pohjan laatu vaihteli. Lisäksi asema oli madaltunut 1 2 metriä. Syynä saattoi olla Naantalin väylän syventämisestä syntyneet massat. Rikkivedyn haju tuntui neljällä asemalla (77, 225, V-5 ja A). Seulonnan yhteydessä veteen tuli öljyä Pohjoissalmessa asemalla XI Pohjaeläimistö Lajisto Kaikilta asemilta tavattiin pohjaeläimiä, ja asemittain lajien tai lajiryhmien lukumäärä oli 3 13 (liite 1, taulukko 2, kuva 2). Pienin lajiluku oli syvänteessä Kailon ja Luonnonmaan välissä Naantalissa asemalla 9, ja lajiluku oli 4 5 yhteensä kymmenellä asemalla. Eniten lajeja oli Viheriäistenaukolla asemalla B, ja lajiluku oli asemilla IV-2, T-53, IX-2 ja C. Tutkimusalueella tavattiin vuonna 2011 yhteensä 30 lajia tai taksonia (liite 2). Vuoden 2011 velvoitetarkkailussa uutena lajina tuli pienikokoinen taskurapulaji Rhithropanopeus harrisii eli liejutaskurapu, jota on löytynyt vuosina tulokaslajina Suomesta ja Naantalin Rymättylän alueelta. Monisukasmatoihin kuuluva Fabricia sabella ja harvasukasmato Stylaria lacustris eivät ole olleet lajistossa vuosien velvoitetutkimuksissa Kokonaisyksilötiheydet Yksilötiheydet olivat asemittain näytteiden keskiarvon mukaan kpl/m 2. Pienin yksilötiheys oli sulfidiliejupohjalla Raision entisen jätevedenpurkupaikan tuntumassa (asema 77), ja yksilötiheys oli varsin pieni (<1 000 kpl/m 2 ) yhteensä 19 asemalla (38 % asemista). Suurimmat yksilötiheydet (> kpl/m 2 ) olivat Airistolla (asemat 225, 220, A ja 65). Yksilömääriä dominoiva laji tai ryhmä vaihteli asemittain paljon (kuva 3). Useimmin vallitsevia olivat monisukasmadot (asemista 32 %; Marenzelleria spp 12 asemaa, Polydora redeki 4 asemaa) tai surviaissääskien plumosus-toukat (22 %). Hieman harvemmin vallitsevia olivat harvasukasmadot (16 %) tai liejusimpukat (16 %). Lisäksi edellä mainitut ryhmät dominoivat erilaisina, varsin tasasuurina yhdistelminä 10 % asemista. Poikkeuksen tekivät vain asemat IV-2 ja B, joissa liejukatka (Corophium volutator) oli selvästi runsain Kokonaisbiomassat Vuonna 2011 pohjaeläinten kokonaisbiomassat olivat 0,4 316 g/m 2. Useimmilla asemilla (42 asemaa eli 84 %) biomassat olivat pieniä (<100 g/m 2 ). Pienimmät biomassat (<1 g/m 2 ) olivat salmi- ja lahtialueilla sijaitsevilla asemilla 77, P-1, V-3 ja V-7. Selvästi suurimmat biomassat olivat Airiston tuntumassa asemilla T-22 ja T-53 (>300 g/m 2 ). Kuten tavanomaista kokonaisbiomassaan vaikutti eniten liejusimpukan biomassa, sillä liejusimpukoiden puuttuessa samoin kuin simpukoiden määrän tai koon ollessa pieni, aseman biomassa jäi yleensä pieneksi. Liejusimpukka dominoi biomassaa 66 % asemista. Muiden suurikokoisiksi kasvavien simpukkalajien biomassa oli vallitseva kahdessa paikassa: hietasimpukka (Mya arenaria) asemalla VII-2 ja sinisimpukka () liejusimpukan kanssa asemalla B. Muista ryhmistä vain surviaissääskien plumosus-tyypin toukat olivat useammassa paikassa vallitsevia: ne muodostivat suurimman osan biomassasta asemilla 9, 19, 44, 77, 86, 300, P-1, T-13, V-3, V-5, V-9 ja C (24 % asemista). Monisukasmato Polydora redeki muodosti pääosan biomassasta asemalla VI-2 sekä yhdessä liejusimpukan kanssa asemalla IX-2. Harvasukasmadot dominoivat asemalla V-7.

10 10 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) TAULUKKO 2. Turun merialueen pohjaeläintutkimusen asemien syvyys, koordinaatit, pohjan laatu, laji- ja yksilömäärät sekä biomassat v Intensiiviasemat alleviivattu. Asema Syv. Koordinaatit, GPS Pohjan laatu Huom. Lajimäärä Yksilömäärä, kpl/m² Biomassa, g/m² no m kpl x s.d. x s.d Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ja mustia ,38 0,36 raitoja. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna ,75 2,6 tummia raitoja. Seulontajäännös savea Savilieju, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna ,17 24,09 tummanharmaata. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä Savi, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna ,35 8,27 tummanharmaata. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata ,95 13,39 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla (2-5 cm) harmaata ja ,95 5,21 alinna tummia raitoja/tummaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä , Savi/soransekainen savi, pinta (2 cm) ruskea, alla Asema madaltunut 1-2 m, ,12 57,59 21,5 harmaata. Seulontajäännös soraa ja kasvijätettä. Nostot poikkesivat toisistaa. Lisäksi useita epäonnistuneita vuotavia nostoja. pohjan laatu muuttunut Savilieju, pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata ,13 31,7 Seulontajäännös kasvijätettä Savilieju, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna tummia Yhdestä nostosta ,78 22,67 raitoja. Seulontajäännös savea. vapautettiin härkäsimppu. 77 2, Sulfidilieju, pinta (3 mm) vaalea, alla mustaa. Rikkivedeyn haju ,91 0,32 Seulontajäännös kasvijätettä Savilieju, pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna ,22 39,08 tummanharmaata. Seulontajäännös kasvijätettä Savi, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata (3 cm) ja alinna ,50 1,55 tummanharmaata. Seulontajäännös savea Savi, pinta ruskea, alla harmaata. Seulontajäännös savea ,65 81, Savilieju, pinta (5 mm) ruskea, alla harmaata (6 cm) ja Lievä rikkivedyn haju ,26 8,24 alinna mustaa. Seulontajäännös kasvijätettä Savilieju, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna ,99 31,86 tummanharmaata ja mustia raitoja. Seulontajäännös savea Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna ,87 1,02 tummia raitoja. Seulontajäännös savea. P Savilieju, pinta (3 cm) ruskea, alla harmaata (7 cm), jossa ,54 0,39 tumma raita 5 cm kohdalla, alinna mustaa. Seulontajäännös savea. P Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna ,64 8,18 tummanharmaata. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. R Savilieju, pinta (3 cm) ruskea, alla harmaata/ruskeaa ,85 48,96 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. R Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata/ruskeaa ,05 21,46 Seulontajäännös savea. T Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata (5 cm) ja alinna ,84 14,43 mustaa. Seulontajäännös kasvijätettä. T Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata (6 cm) ja alinna ,62 44,64 mustaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. T Savilieju, pinta (3 cm) ruskea, alla tummanharmaata ,74 0,43 Seulontajäännös kasvijätettä. T Savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata. Seulontajäännös ,68 11,85 savea. T Savilieju, pinta (5 cm) ruskea, alla harmaata (7 cm), jossa ,53 22,17 mustia raitoja 12 cm kohdalla. Seulontajäännös savea. T Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata (4 cm) ja alinna ,06 48,97 mustaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. T Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata (4 cm) ja alinna ,5 15,91 tummanharmaata. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. V-2 5, Savilieju, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna tummaa ,8 12,84 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. V-3 12, Savilieju/savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna tummaa. Seulontajäännös savea ,73 0,19

11 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 11 TAULUKKO 2. jatkuu Asema Syv. Koordinaatit, GPS Pohjan laatu Huom. Lajimäärä Yksilömäärä, kpl/m² Biomassa, g/m² no m kpl x s.d. x s.d. V-4 20 * * Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alta vaaleanharmaa, >5 cm * Syv. Ja pohjanlaatu v ,97 17,36 tummanharmaa. Seulontajäännös saviliejua tutkimuksesta. V Savilieju, pinta (0,5 cm) ruskea, alla mustaa. Lievä rikkivedyn haju ,23 0,25 V-6 15, Savilieju/savi, pinta ruskea, alla harmaata ja alinna tummaa ,29 36,03 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. V Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata, jossa tummia ,41 0,1 raitoja. Seulontajäännös kasvijätettä. V-8 23, Savilieju/savi, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ,38 19,64 Seulontajäännös savea. V-9 8, Savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla tummanharmaata ,99 1,85 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. I 3-3, Savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata ,67 8,96 Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. III 8, Savilieju, pinta (3 cm) ruskea, alla tummanharmaata ,79 5,85 Seulontajäännös kasvijätettä. IV Savi/savilieju, pinta (3 cm) ruskeaa liejua, alla ,57 2,96 tummanharmaa savi. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. VI Savi, pinta (0,5 cm) ruskea, alla tummanharmaata, jossa ,44 2,88 mustia raitoja, seassa ruosteenpunaista. Seulontajäännös savea. VII Savi, pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata (2 cm) ja alinna ,7 100,98 mustaa. Seulontajäännös savea. VIII Savi, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata (2 cm) ja alinna ,73 16,15 tummanharmaata. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. IX Savi, pinta (1 mm) ruskea, alla harmaata sinisavea ,29 3,55 Seulontajäännös savea. X Savi/savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna ,48 21,13 tummia raitoja. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. XI Savi/savilieju, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata ja alinna Huuhteluvedessä öljyä ,21 21,88 tummaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. XII-1 7, Savilieju/savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata (8 cm) ja ,98 15,36 alinna tummaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. XII Savilieju/savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata (3 cm) ja alinna tummaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä ,91 28,36 A Savilieju, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata (3 cm) ja alinna Rikkivedyn haju ,07 27,97 tummaa. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. B Savi ja sora, pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ,92 64,94 Seulontajäännöksessä savea ja järvimalmia. C Savilieju/savi, pinta ruskea, alla harmaata, jossa tummia ,83 9,7 raitoja. Seulontajäännös savea ja kasvijätettä. D 14, Savilieju/savi, pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata. Seulontajäännös savea ,4 15,23

12 12 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011)

13 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 13

14 14 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) Eräiden indikaattorilajien esiintyminen Sekä rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa (Suomen ympäristökeskus 2012) että Leppäkosken (1975) likaantumisluokittelussa pohjaeläinlajeja tai -ryhmiä on jaoteltu sen mukaan, miten ne reagoivat elinympäristössään tapahtuviin muutoksiin. Indikaattoreiksi kutsutaan niitä lajeja tai ryhmiä, jotka selvimmin joko väistyvät tai lisääntyvät. Liejusimpukka, valkokatka, harvasukasmadot ja surviaissääskien plumosus-tyypin toukat ovat pitkään olleet Saaristomerellä keskeisiä indikaattorilajeja. Lisäksi alueelle 1990-luvulla levinnyt amerikansukajalkainen on runsautensa vuoksi noussut merkittäväksi lajiksi, ja ekologisen tilan luokittelun yhteydessä sille annettiin herkkyysarvo (ES50). Vuoden 2011 pohjaeläintutkimuksessa liejusimpukat, valkokatkat, harvasukasmadot, surviaissääskien plumosus-tyypin toukat ja amerikansukajalkaiset muodostivat kaikkien tutkittujen asemien yhteenlasketusta yksilömäärästä (kaikkien asemien keskiarvojen summa) noin 80 % ja biomassasta noin 87 %. Liejusimpukka 1. itämerensimpukka (Macoma balthica) Liejusimpukkaa pidetään rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa toleranttina lajina (herkkyysarvo 5, Suomen ympäristökeskus 2012). Leppäkosken (1975) luokittelussa liejusimpukka on laji, joka hyötyy rehevyydestä (progressive species of 2 nd order) mutta ei esiinny erittäin likaantuneissa paikoissa. Vuonna 2011 liejusimpukoita tavattiin 42 asemalla (84 % asemista). Niitä ei ollut Naantalinaukon Luonnonmaan asemilla (asemat 9, 300 ja P-1), Raision entisen jätevedenpurkupaikan sulfidipohjalla (asema 77), Haarlansalmen syvänteessä (T-13), Kakskerran Kirkkosalmen ja Lemunaukon syvänteissä (asemat V-3 ja V-9) eikä Vapparilla Lessorin kärjen syvänteessä (asema V- 7). Yksilömäärät olivat asemien keskiarvojen perusteella noin kpl/m 2, ja osuus kunkin aseman kokonaisyksilömäärästä oli 0,5 66 %. Biomassat olivat <0, g/m 2 ja osuudet noin 0,1 99 %. Liejusimpukan sekä yksilömäärät että biomassat olivat yleisesti pieniä. Vain viidellä asemalla yksilömäärä oli >1000 kpl/m 2 (asemat 38, 65, R-1, T-10 ja T-53), ja vain neljällä asemalla biomassa oli >100 g/m 2 (asemat 65, T-22, T-37 ja T53). Ainoastaan asemilla 65 ja T-53 Airiston pohjois- ja eteläpäässä sekä yksilömäärä että biomassa olivat korkeat. Tutkimusalueen kaikista asemista laskettuna liejusimpukan osuus oli yksilömäärästä noin 13 % ja biomassasta noin 78 %. Kaikkien asemien keskiarvona liejusimpukoita oli noin 360 kpl/m 2 ja noin 45 g/m 2. Laskettuna asemista, joilla oli liejusimpukoita, yksilöitä oli keskimäärin noin 433 kpl/m 2 ja biomassa noin 53 g/m 2. Liejusimpukan kokoluokkajakautumissa oli suurta vaihtelua (taulukko 3), ja lähes kaikilta asemilta puuttui simpukoiden kokoluokkia. Paikoitellen simpukoita oli hyvin vähän. Yleensä runsaimmin oli pieniä, 2 4 mm mittaisia simpukoita. Asemilla T-22, T-37 ja T- 53 esiintyi eniten keskikokoisia simpukoita. Valkokatka (Monoporeia affinis) ja merivalkokatka () Sekä valkokatkaa että merivalkokatkaa pidetään rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa erittäin herkkänä lajina (herkkyysarvo 15, Suomen ympäristökeskus 2012). Leppäkosken (1975) luokittelussa valkokatka on rehevyyden lisääntyessä herkimmin taantuvia lajeja (regressive species of 1 st order), mutta merivalkokatkaa ei ole erikseen mainittu. Vuonna 2011 valkokatkoja (Monoporeia affinis) tavattiin 9 asemalla, jotka sijaitsivat Etelä-, Keski- ja Pohjois-Airistolla sekä Viheriäistenaukon tuntumassa (53, 65, 220, 225, R-1, R-2, T-22, T-53 ja A). Yksilömäärät olivat asemien keskiarvojen perusteella noin kpl/m 2, ja osuus kunkin aseman kokonaisyksilömäärästä oli noin 0,1 14 %. Biomassat olivat <0,01 3,2 g/m 2 ja osuudet <0,1 1,3 %. Valkokatka oli kohtalaisen runsas (>1000 kpl/m 2 ) vain Airiston eteläosassa (asemat 225 ja A), mutta

15 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 15 eteläisimmällä asemalla T-53 määrä oli pieni (<100 kpl/m 2 ). Määrät olivat kohtalaisia (noin kpl/m 2 ) paikoin Airiston keskiosassa (asemat 220, R-1 ja T-22) mutta hyvin pieniä Viheriäistenaukon tuntumassa (asemat 53 ja 65). Merivalkokatkoja oli viidellä asemalla, joissa oli valkokatkojakin (asemat 22, R-1, T-22, T- 53 ja A). Yksilömäärät olivat kpl/m 2, ja niitä oli selvästi vähemmän kuin samoilla asemilla valkokatkoja. Asemalla A merivalkokatkojen biomassa (4,6 g/m 2 ) oli kuitenkin korkeampi kuin valkokatkalla. Harvasukasmadot (Oligochaeta) Harvasukasmadoilla ei ole rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa toistaiseksi lajikohtaisia herkkyysarvoja, vaan eri lajit lasketaan yhtenä ryhmänä, jonka herkkyysarvo on 1 eli hyvin tolerantti (Suomen ympäristökeskus 2012). Leppäkosken (1975) luokittelussa rehevöitymisestä hyötyvä laji on Euilyodrilus hammoniensis (progressive species of 2 nd order), kun taas hyvin rehevistä oloista hyötyvät lajit Limnodrilus hoffmeisteri ja Peloscolex heterochaetus (progressive species of 1 st order); laji Tubifex costatus puolestaan ei ole riippuvainen rehevyystasosta. Harvasukasmadot ovat hentorakenteisia, ja siksi ne usein rikkoutuvat näytteenoton ja seulonnan aikana etenkin jos pohja koostuu sinisavesta tai sisältää soraa tai hiekkaa. Yksilömäärät ja biomassat ovat siten suuntaaantavia. Vuonna 2011 harvasukasmatoja tavattiin yhteensä 22 asemalla (kuva 4), ja sekä yksilömäärät ( kpl/m 2 ) että biomassat (<0,01 0,48 g/m 2 ) olivat varsin pieniä. Harvasukasmatoja oli eniten Raisionlahdessa Hahdenniemen edustalla (asema 81). Syvänteissä Naantalissa Kailon ja Luonnonmaan välissä ja Vapparilla Lessorilla (asemat 9 ja V-7) niiden osuus sekä yksilömäärästä että biomassasta oli suuri, sillä muita eläimiä oli hyvin vähän. Asemilla 81, 300, T-13, V-3, V-5, III, VIII-2, XII-2 niiden osuus yksilömäärästä oli merkittävä, mutta osuus biomassasta jäi pieneksi. Harvasukasmadot kuuluivat 21 asemalla Tubificidae-ryhmään, mutta useimmiten määritystä ei voitu tehdä lajilleen yksilöiden rikkoitumisen vuoksi. Paikoin lajiksi varmistui Tubifex costatus. Yhdellä asemalla lajina oli Stylaria lacustris. Yhdellä asemalla lajina oli Limnodrilus hoffmeisteri (asema XII-2 Pohjoissalmessa), mutta määrät olivat varsin pieniä (noin 260 kpl/m 2 ). Surviaissääskien (Chironomidae) toukat Surviaissääskien toukilla ei ole rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa toistaiseksi lajikohtaisia herkkyysarvoja, vaan eri lajit käsitellään yhtenä ryhmänä, jonka herkkyysarvo on 1 eli hyvin tolerantti (Suomen ympäristökeskus 2012). Surviaissääskistä (Chironomidae) etenkin Chironomus plumosus -tyypin toukkia on pidetty hyvinä likaantumisen indikaattoreita, ja Leppäkosken (1975) luokittelussa ne kuuluvat eläimiin, jotka hyötyvät hyvin rehevistä oloista (progressive species of 1 st order). Joidenkin harvasukasmatojen lailla plumosus-tyypin surviaissääskentoukat kestävät erittäin huonoja happiolosuhteita ja ilmaisevat siten voimakasta likaantumista tai rehevyyttä. Vuoden 2011 tutkimuksessa Chironomus plumosus-tyypin toukkia oli yhteensä 29 asemalla (kuva 5), mutta määrät eivät olleet missään erityisen korkeita. Asemien kesken oli suuret erot sekä yksilömäärissä ( kpl/m 2 ) että biomassoissa (<0,01 20,4 g/m 2 ). Eniten plumosus-tyypin toukkia oli Naantalissa Väskin koillispuolella, Luikkionlahden suulla ja Luonnonmaan edustalla (asemat 19, 22 ja 44). Muissa paikoissa määrät olivat enintään kohtalaisia (<1000 kpl/ m 2 ), mutta paikoissa, joissa eläimiä oli vähän, plumosustyypin toukat saattoivat muodostaa merkittävän osan eläimistöstä. Amerikansukajalkainen (Marenzelleria spp) Monisukasmatoihin kuuluva tulokaslaji amerikansukajalkainen (Marenzelleria viridis) tavattiin alueen velvoitetarkkailussa vuonna Sittemmin on luovuttu lajinimestä viridis, sillä kyseessä on ilmeisesti saman suvun useampi laji (Marenzelleria spp). Amerikansukajalkainen on tehokas lisääntyjä, mutta

16 16 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) velvoitetutkimusten perusteella Saaristomerellä määrien vaihtelut voivat olla suuria. Amerikansukajalkainen tulee toimeen rehevissä oloissa, ja rannikkovesien ekologisen tilan luokittelussa sitä pidetään toleranttina lajina (herkkyysarvo 5, Suomen ympäristökeskus 2012). Leppäkosken (1975) luokittelussa lajia ei ole, sillä sitä ei tavattu Saaristomerellä. Vuoden 2011 tutkimuksessa amerikansukajalkaisia oli 39 asemalla (asemista 78 %, kuva 6). Asemien kesken oli suuret erot sekä yksilömäärissä ( kpl/m 2 ) että biomassoissa (0,05 20 g/m 2 ). Runsaimmin amerikansukajalkaisia oli Airistolla Airismaalla ja Rajakarilla (asemat 225 ja 220, > kpl/m 2 ), mutta myös monissa muissa Airistolla tai sen tuntumassa olevilla asemilla niitä oli varsin runsaasti ( kpl/m 2 ). Määrät olivat varsin pieniä (<300 kpl/ m 2 ) Raisionlahdessa ja Vapparilla sekä Pohjois-, Pukin- ja Pitkässäsalmessa. Koko tutkimusalueen asemien yhteenlasketusta yksilömäärästä amerikansukajalkaisten osuus oli noin 54 %, joten se oli alueella yksilömäärältään selkeästi runsain laji. Biomassasta sen osuus oli noin 4 % kuten myös surviaissäskien plumosus-toukilla ja harvasukasmadoilla.

17 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 17 TAULUKKO 3. Lieju- eli itämerensimpukan (Macoma balthica) kokoluokkajakaumat Turun merialueen pohjaeläintutkimuksessa v Kuoren pituus millimetreinä. Intensiiviasemat alleviivattu. Asema Koko, mm ei liejusimpukoita ei liejusimpukoita ei liejusimpukoita P-1 ei liejusimpukoita P R R T T T-13 ei liejusimpukoita T T T T V V-3 ei liejusimpukoita V V-5 1 V V-7 ei liejusimpukoita V V-9 ei liejusimpukoita I III IV VI VII VIII IX X XI XII XII A B C 2 D 2 1 1

18 18 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011)

19 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 19

20 20 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011)

21 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) TULOSTEN TARKASTELU JA VER- TAILU AIEMPIIN TULOKSIIN 4.1. Pohjan laatu Naantalinsalmessa asema 48 oli madaltunut ja pohjan laatu oli muuttunut vuoden 2005 jälkeen, ja syynä saattoi olla Naantali-Utö väylätyön läjitykset. Asemilla 65 ja A ei ollut sulfidiliejua kuten v Asemilla T-18 ja VIII-2 ei ollut saven seassa soraa kuten v Asemalla T-22 ei ollut merkkejä hapettomuudesta, kun v pohja oli sulfidiliejua. Raisionlahden jätevesien purkupaikalla asemalla 77 pohja oli täysin musta, ja hapettomuudesta kertovaa mustaa sulfidiliejua on ollut myös vuosien tutkimuskerroilla. Naantalinsalmen asemalla 38 pohjan laatu oli edelleen parantunut eikä mustaa ainesta ollut. Vuonna 2005 pohja ei haissut rikkivedylle mutta ruskean pintakerroksen ja noin 10 cm paksun harmaan kerroksen alla oli musta kerros. Vuonna 2000 asemalla haisi rikkivety, ja vuonna 1995 pohja oli mustaa sulfidiliejua. Vapparin asemalla V-5 pohja oli vuosina 2011 ja 2005 harmaata/mustaa saviliejua, kun se vuonna 2000 oli rikkivedyltä haisevaa sulfidiliejua. Sulfidiliejua oli vuonna 2011 yhdellä asemalla, vuonna 2005 neljällä asemalla ja vuonna 2000 oli vain kahdella asemalla. Tosin vuoden 2000 tutkimuksessa yhdeksällä asemalla (7, I, III, VII-2, XI-2, T-22, T-30, V-3 ja V- 8) pohja oli laadultaan mustaa savea tai saviliejua. Kaikissa kolmessa tutkimuksessa Raisionlahdessa jätevedenpurkupaikan tuntumassa (asema 77) pohja oli sulfidiliejua. Öljyä havaittiin vuonna 2011 yhdellä asemalla eli Pohjoissalmessa aseman XI-2 näytteitä seulottaessa. Vuoden 2005 pohjaeläintutkimuksessa öljyä havaittiin Naantalin edustan aseman 48 näytteissä. Vuonna 2000 öljyä tavattiin neljältä asemalta (48, IV-2, X-2 ja XI-2), jotka sijoittuivat Pohjoissalmeen, Pitkäänsalmeen ja Naantalin aukolle. Vuonna 1995 öljyä oli kahdella asemalla (48, 53). Vuoden 1991 pohjaeläintutkimuksessa (Mattila 1993) öljyä ei tavattu miltään asemalta, mutta sitä ennen öljyä on esiintynyt etenkin Naantalin ja Turun satamissa, Viheriäistenaukolla sekä Pohjoissalmessa (Häkkilä & Puhakka 1984, Häkkilä 1990) Pohjaeläimistö Lajisto ja muutokset eräiden indikaattorilajien esiintymisessä Lajisto on monipuolistunut 2000-luvun velvoitetutkimuksissa. Vuonna 2011 uutena lajina tuli taskurapulaji Rhithropanopeus harrisii (liejutaskurapu), eivätkä monisukasmatoihin kuuluva Fabricia sabella ja harvasukasmato Stylaria lacustris olleet lajistossa vuosien tutkimuksissa. Vuonna 2005 määritettiin mm. harvasukamato Limnodrilus (Euilyodrilus) bavaricus sekä katkat Corophium lacustre (polyyppikatka) ja (putkikatka). Vuoden 1995 tutkimuksessa eläimistöön tuli uutena lajina monisukasmato Marenzelleria viridis (amerikansukajalkainen). Vuosina 2000, 2005 ja 2011 laji/taksonimäärä oli yhteensä 27 33, kun vuonna 1995 lajeja todettiin 23. Vuonna 2011 kaikkien asemien keskiarvona lajiluku oli 7,0 (taulukko 4). Pienimmillään lajiluku oli vuoden 1995 tutkimuksessa. Laji/taksoniluku voi kuitenkin vaihdella riippuen lähinnä siitä, miten tarkkaan harvasukasmadot ja surviaissääskien toukat pystytään määrittämään. Liejusimpukka Leppäkosken (1975) mukaan lieju- eli itämerensimpukan biomassa on luonnontilaisilla alueilla noin 80 g/m 2. Vuonna 2011 koko tutkimusalueen keskimääräinen liejusimpukan biomassa (asemat, joilla oli liejusimpukoita) oli 53 g/m 2. Vuosina 2000 ja 2005 asemien keskiarvo oli noin g/m 2 ja vuosina 1991 ja 1995 noin ,0 g/m 2. Liejusimpukan biomassa näyttäisi siis vähentyneen 2000-luvulla. Liejusimpukan biomassojen muutoksissa on eroja intensiiviasemien perusteella (kuva 7). Airiston

22 22 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) TAULUKKO 4. Turun merialueen pohjaeläimistön keskimääräinen lajiluku (suluissa keskihajonta) yksilömäärä (yks./m 2 ) ja biomassa (g/m 2 ) vuosina Asemien lkm Lajiluku Yksilömäärä Biomassa ,8 (0,56) 6394 (1788) 86 (16) ,5 (0,61) 3894 (704) 162 (29) ,4 (0,50) 2154 (302) 192 (49) ,1 (0,84) 1320 (133) 124 (18) ,5 (0,31) 993 (107) 122 (13) ,5 (0,34) 2819 (342) 107 (15) ,8 (0,23) 1530 (214) 133 (19) ,1 (1,85) 1632 (1177) 70 (82) ,2 (2,31) 1033 (714) 77 (107) ,0 (2,07) 2914 (3823) 57 (80) keskiosan asemalla 220 (54 metriä, ent. asema R-1 syvyys 36 metriä) ja Väskin asemalla 300 (syvyys 19 metriä, ent. asema 1 syvyys 14 metriä) liejusimpukoiden määrään saattaa vaikuttaa se, että v jälkeen näytteet on otettu uusilta asemilta, jotka ovat syvempiä kuin aiemmat. Raision ja Kaarinan lakkautettujen jätevedenpuhdistamojen purkupaikkojen tuntumassa (asemat 77 ja V-2) ei liejusimpukoiden esiintymisessä tapahtunut suurta muutosta vuosien 2008 ja 2011 välillä. Raisionlahden Hahdeniemessä (asema 81) muodostui pienehkö simpukkapopulaatio vasta vuosien 1972 ja 1975 välillä. Biomassat ja yksilömäärät ovat olleet pieniä, mutta biomassa kasvoi hieman vuosien 2000 ja 2005 välillä. Pohjoissalmessa, Pitkässäsalmessa ja osassa Vapparia liejusimpukan biomassat ovat yleisesti olleet melko pieniä (Räisänen 1997). Valkokatka Vuosien 2000 ja 2005 tutkimuksissa valkokatkoja oli asemalla, kun vielä vuonna 1995 niitä oli 23 asemalla. Vuosien välillä myös keskitiheydet laskivat selkeästi, ja yksittäiset runsaat esiintymiset harventuivat (Turkki 2007). Etenkin vuosien 1995 ja 2000 välissä kanta pieneni romahdusmaisesti. Vuonna 2011 valkokatkoja oli 9 asemalla ja määrät pieniä, mutta poikkeuksen tekivät Airismaan edusta (asema 225), jossa kanta oli tiheämpi kuin vuonna 2005 sekä asema A, jossa yksilömäärä oli kohtalainen eikä muuttunut verrattuna vuoteen Merialueen keskitiheys (448 yks./m 2 ; asemat, joilla oli valkokatkoja) oli hieman suurempi kuin vuosina 2000 ja 2005, mutta vuosiin 1995 ja 1991 verratuna keskitiheys oli pieni (v. 1995: yks./m 2 ja v. 1991: yks./m 2 ). Yhdelläkään tutkimuskerralla valkokatkoja ei ole tavattu Naantalin edustan asemalla 30, Raisionlahden ja sen edustan asemilla 77, 81 ja 86 sekä Pohjois-, Pitkä- ja Pukinsalmessa (Turkki 2007). Vuosien 1995 ja 2000 välillä valkokatkat hävisivät useilta asemilta (7, 9, 19, R/V, R-1, T-18, T-22, T-30, T-31 ja V-8), ja vuonna 2000 laji esiintyi pääasiassa Naantalin edustalla Luonnonmaan pohjoiskärkeen saakka, Airistolla ja myös Vapparin itä- ja länsiosissa. Vuosien 2000 ja 2005 välillä laji väistyi edelleen (asemat 38, 65, P-1, T-10, V- 4 ja V-6). Vuosina 2005 ja 2011 valkokatkoja ei tavattu Vapparin asemilla. Intensiiviasemilla valkokatkojen määrät ovat viimeisissä tutkimuksissa olleet pieniä Airismaata (225) lukuun ottamatta (kuva 8). Vuoden 1995 tutkimuksessa valkokatka muodosti suurimman osan yksilötiheyksistä Airistolla, joskin myös tuolloin liejusimpukka vallitsi suurimmassa osassa tutkimusaluetta. Vuosien 2011, 2005 ja 2000 tutkimuksissa valkokatka (Monoporeia affinis) ei vallinnut yhdelläkään asemalla. Valkokatkan syrjäytti yksilömäärissä ensin liejusimpukka ja vuonna 2011 amerikansukajalkainen (Marenzelleria spp), joka oli paikoin huomattavasti liejusimpukkaa runsaampi.

23 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) N/10 B 77 N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² (R-1) N/10 B 225 N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² (7) N/10 B 300 (1) N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² KUVA 7. Itämerensimpukoiden (Macoma balthica) määrä Turun merialueen pohjaeläintutkimuksen intensiiviasemilla vuosina Ilman pylvästä olevina vuosina asemalta ei ole otettu näytteitä ja nollalla (0) merkittyinä vuosina asemalla ei ole ollut pohjaeläimiä. Mittakaava vaihtelee asemien välillä. Suluissa olevilta asemilta tulokset v Vuonna 2005 asemalla V-4 yksilömäärä vain yhden noston tulos. V asema B jäi epähuomiossa ottamatta.

24 24 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) T-10 N/10 B V-2 N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² V-4 N/10 B IV-2 N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² XI-2 N/10 B B N/10 B yks. & g /m² yks. & g /m² KUVA 7. jatkuu...

25 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 25 yks./m² yks./m² 220 (R-1) yks./m² yks./m² (7) (1) T yks./m² yks./m² V yks./m² KUVA 8. Valkokatkan (Monoporeia affinis) yksilötiheyksien kehitys niillä Turun merialueen pohjaeläintutkimuksen intensiiviasemilla, joilla lajia on esiintynyt vuosina Ilman pylvästä olevina vuosina asemalta ei ole otettu näytteitä ja nollalla (0) merkittyinä vuosina asemalla ei ole ollut valkokatkaa. Asteikko vaihtelee asemien välillä. Suluissa olevilta asemilta tulokset vuosilta

26 26 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) Harvasukasmadot Harvasukasmatoja on vuosina tavattu 6 27 asemalta. Niiden määrät ovat olleet varsin pieniä (pääosin <1 000 yks./m 2 ). Suurimmillaan keskitiheys oli vuonna 2000 (905 yks./m 2 ; asemat, joilla oli harvasukasmatoja), ja vuosina 1995, 2005 ja 2011 keskitiheys oli noin yks./m 2. Runsaimman esiintymisen alue on vaihdellut paljon. Vuonna 2011 harvasukasmatoja oli eniten Raisionlahdessa asemalla 81 (noin yks./m 2 ) ja vuonna 2005 Pitkänsalmen Papinsaaren edustalla sekä Pohjoissalmessa Kallanpään edustalla (noin yks./m 2 ). Vuoden 2000 tutkimuksessa harvasukasmatoja oli runsaimmin Haarlansalmen asemalla T-13 (2 063 yks./m 2 ), ja esiintymät olivat runsaita myös Aurajokisuulla, Vapparilla, Naantalin edustalla Kailon saaren kohdalla, Pohjoissalmen Kallanpään asemalla ja Kulhon saaren eteläpuoleisen Kirkkosuntin asemalla. Vuoden 1995 tutkimuksessa harvasukasmatoja ei ollut missään paikassa selvästi enemmän kuin muualla. Surviaissääskien plumosus-toukat Surviaissääskien plumosus-toukkia on luvun tutkimuksisa tavattu asemalla (v. 2000: 25 as, keskitiheys 211 yks./m 2 ); v. 2005: 20 as., keskitiheys 247 kpl/m 2 ja v. 2011: 29 as, keskitiheys 352 kpl/m 2 ). Vuoden 1995 tutkimuksessa Chironomus plum.- toukkia esiintyi 31 näyteasemalla ja keskitiheys oli 483 yks./m 2, mikä oli noin nelinkertainen aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Myös tuolloin tiheydet olivat suuria Haarlansalmessa ja Väskin saaren kohdalla mutta myös Pitkässäsalmessa, Kakskerran Kirkkosuntissa, Lapilan ja Luonnonmaan välissä sekä Raisionlahden edustalla. Surviaissääsken toukkien esiintyminen ei aiemmin ole ollut erityisen runsasta tutkimusalueella, mutta vuoden 1995 tutkimuksessa niiden määrä oli huomattavan suuri (Räisänen 1997). Plumosus-tyypin toukkien esiintymisalueet ovat vaihdelleet eri vuosina. Vuonna 2011 määrät olivat runsaimpia Naantalinaukon tuntumassa (asemat 19 ja 22) sekä Luonnonmaan itälaidalla (asema 44); muualla määrät olivat varsin pieniä. Vuonna 2005 surviaissääsken plumosus-toukkia esiintyi pääosin samoilla alueilla kuin vuonna 2000, ja myös tiheydet olivat samaa luokkaa. Merkittävin ero oli, että plumosus-toukkia ei esiintynyt Airiston pohjoisosissa ja Kotkanaukolla, kuten vuonna Sen sijaan niitä oli runsaasti Pitkäsalmen eteläosassa varsinkin Papinsaaren edustalla, jossa niitä ei esiintynyt vuonna 2000 ja vuosina 2008 ja 2011 määrät olivat enintään kohtalaisia. Amerikansukajalkainen Monisukasmatoihin kuuluva tulokaslaji amerikansukajalkainen (Marenzelleria spp) havaittiin velvoitetarkkailussa ensimmäisen kerran vuoden 1995 tutkimuksessa. Tällöin sitä oli 12 asemalla (yksilömäärä yks./m 2, biomassa 0,01 0,94 g/m 2 ); runsain se oli Aurajokisuun asemalla III. Vuonna 2000 amerikansukajalkainen tavattiin jo 31 asemalla (yksilömäärä yks./m 2, biomassa 0,02 19 g/m 2 ); eniten sitä esiintyi Pohjois-Airiston asemalla R-2 ja biomassa oli suurin Viheriäistenaukon asemalla 53. Vuonna 2005 amerikansukajalkaisia oli 22 asemalla (yksilömäärä kpl/m 2, biomassa <0,01 2,42 g/m 2 ), joten kanta oli selvästi pienentynyt vuoteen 2000 verrattuna. Vuonna 2011 tilanne oli jälleen muuttunut: lajia oli 39 asemalla (yksilömäärä kpl/m 2 ja biomassa 0,05 20 g/m 2 ), ja etenkin Airistolla kanta oli paikoin erittäin runsas Yksilötiheydet Vuonna 2011 merialueen keskimääräinen yksilötiheys oli selvästi suurempi kuin vuonna 2005 (taulukko 4), mutta toisaalta myös keskihajonta oli poikkeuksellisen suuri. Syynä suureen hajontaan oli etenkin amerikansukajalkaisen paikoin hyvin suuri määrä. Esimerkiksi Airistolla amerikansukajalkainen nosti yksilömäärää selvästi (kuva 9, asemat 220 ja 225). Monin paikoin suurimmillaan yksilömäärät ovat olleet 1970-luvun alun ja puolivälin tutkimuksissa. Yksilömääriä dominoivissa lajeissa on vuosien tutkimuksissa tapahtunut muutoksia: liejusimpukan ja harvasukasmatojen vallitsemien asemien määrä on vähentynyt, ja

27 TURUN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2011) 27 surviaissääsken plumosus -toukkien ja monisukasmatojen vallitsemien asemien määrä on kasvanut. Kaupunkien lähialueilla kuormitusolosuhteiden muutokset näkyvät pohjaeläintiheyksissä. Esimerkiksi Turussa luvulla Aurajoen ja Raisionjoen lähiasemien (asemat III ja I) pohjat olivat kokonaan tai lähes kuolleita. Kun päästöt jonkin verran pienenivät ja pohjan likaantumisaste lieveni 1970-luvulla, runsastuivat pienikokoiset harvasukasmadot ja surviaissääskentoukat nopeasti. Päästölähteiden lähialueilla yksilötiheydet saavuttivatkin monilla asemilla huippunsa noin 1970-luvun puolivälissä, jonka jälkeen ne pienentyivät jätevesikuormituksen pienentymisen myötä (Mattila 1993). Airistolla monin paikoin yksilömäärät olivat 1960-luvun alkuun verrattuna kasvaneet 1990-luvun tutkimuksissa. Myös Hänninen ja Vuorinen (2001) totesivat tutkimuksessaan, että Saaristomeren yleinen rehevöityminen lisäsi pohjaeläinten määriä 1950-luvulta vuoteen 1994 varsinkin Airiston keski- ja eteläosissa. Rehevöitymisestä ovat hyötyneet varsinkin monisukas- ja harvasukasmadot, mikä näkyi vuoden 2011 tutkimuksessa. Syvänteissä happitilanteen heikkeneminen vaikuttaa pohjaeläinyhteisöihin. Hapen väheneminen tai loppuunkuluminen karkoittaa tai tuhoaa pohjaeläimet. Happitilanteen kohentuessa muodostuvan pohjaeläinyhteisön koostumuksessa voi olla suuria vaihteluita Biomassat Vuosien 2011, 2005 ja 2000 pohjaeläintutkimuksissa keskimääräinen biomassa on ollut selvästi pienempi kuin aiemmilla tutkimuskerroilla 1970-luvun alusta lähtien (taulukko 4). Liejusimpukan biomassalla ja sen muutoksilla on ollut keskeinen merkitys Turun merialueen pohjaeläinbiomassojen muutoksissa. Liejusimpukan biomassan pieneneminen 2000-luvulla on selvästi pienentänyt keskimääräistä biomassaa.