Huntsman Pigments and Additives Oy, Pori PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJAELÄIMISTÖ VUONNA Jussi Iso-Tuisku Julkaisunumero 755 ISSN

Transkriptio

1 Huntsman Pigments and Additives Oy, Pori PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJAELÄIMISTÖ VUONNA 215 Jussi Iso-Tuisku 216 ISSN Julkaisunumero 755

2

3

4 2 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO TARKKAILUALUE KUORMITUS JA VEDENLAATU AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET Taksoniluku, tiheys ja biomassa Lajisto Makkaramato Amerikansukasmato Merisukasjalkainen Harvasukasmadot Liejusimpukka Muut simpukat ja kotilot Massiaiset Kilkki Valkokatka Hietakatka Liejukatka Leväkatkat Surviaissääsket Pohjien tila Purkualueen hiesupohjat Reposaaren edusta Muut alueet Merikarvia TUTKIMUSALUEEN EKOLOGINEN TILA BBI-INDEKSIN JA DIVERSITEETTI-INDEKSIN (H') PERUSTEELLA YHTEENVETO...4

5 3 VIITTEET LIITTEET: Liite 1. Liejusimpukkapopulaatioden kokojakaumat vuonna 215 Liite 2. Lajilistat (tiheys & biomassa) Liite 3. Käytetyt indeksit ja parametrit

6 Kalaosasto/JI-T Julkaisu 755 HUNTSMAN PIGMENTS AND ADDITIVES FINLAND OY, PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJA- ELÄIMISTÖ VUONNA JOHDANTO Huntsman Pigments and Additives Oy:n (aiemmin Sachtleben Pigments Oy ja Kemira Pigments Oy) tehtaat ovat vuodesta 1961 lähtien laskeneet jätevettä mereen Porin Karhuluodon edustalle. Näiden jätevesien vaikutuksia pohjaeläimistöön on tutkittu vuodesta 1975 lähtien aluksi vesihallituksen ja vuodesta 1981 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen toimesta. Vuosina näytteitä otettiin kolmen vuoden välein noin 6 asemalta. Välivuosina näytteet otettiin aluksi 1 asemalta ja vuodesta 21 alkaen viideltä asemalta. Uusi tarkkailuohjelma otettiin käyttöön vuonna 29, jolloin Pyhämaan vertailuasemat sekä Luvian saariston ja ulkomeren näyteasemat jäivät pois ja muutoinkin asemien tiheys harveni niin, että näyteasemien lukumäärä väheni 6:sta kuuteentoista. Viisi vuosittaisen tarkkailun intensiiviasemaa pidettiin ennallaan (Kuva 1.). Edellinen raportti käsitteli vuotta 214, jolloin tehtiin viiden näyteaseman suppea kierros. Tässä raportissa esitetään pohjaeläintarkkailun tulokset vuodelta 215, jolloin näytteet otettiin kuudeltatoista näyteasemalta. 2. TARKKAILUALUE Nykyinen tarkkailualue ulottuu Säpin eteläpuolelta Merikarvialle ja noin 15 km Karhuluodosta länteen (Kuva 1.). Tehtaan prosessijätevedet johdetaan Karhuluodon edustan merialueelle. etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 3 ) PL 265, 3311 Tampere

7 2 Oura 241 Merikarvia 247 Enskeri Reposaari Karhuluoto Kokemäenjoki 99 8 Preiviikinlahti Säppi 75 Pori 1 km Luvia Kuva 1. Porin edustan merialueen näyteasemat vuonna 215. Vihreällä merkityiltä näyteasemilta otetaan näytteet joka vuosi, punaisella merkityistä joka kolmas vuosi laajan kierroksen yhteydessä. Pohjakartta Maanmittauslaitos lupa nro 242/MML/15. Jätevedet johdetaan noin 1,5 km:n etäisyydelle Karhuluodosta länteen. Purkualueen syvyys on noin 7 metriä. Vuoteen 22 asti purkuputki oli 4,5 km pitkä, ja purkualueen syvyys oli m. Meren pohja syvenee Karhuluodon edustalla loivasti ja varsin tasaisesti ulkomerelle päin. Purkuputken ympäristössä pohja on suurimmaksi osaksi hiesua. Kokemäenjoen makea vesi leviää merialueelle toisaalta Ahlaisten saariston kautta pohjoiseen ja toisaalta Reposaaren ja Mäntyluodon välisestä Kal-

8 3 lon aukosta, mistä se kääntyy pääosin Kaijakarin ja Reposaaren välistä pohjoiseen, harvemmin etelään. 3. KUORMITUS JA VEDENLAATU Titaanioksiditehtaiden tuotanto alkoi keväällä Prosessiveden pääkomponentit ovat olleet rikkihappo ja rautasulfaatti. Edellisten lisäksi jätevesi sisältää titaanidioksidia ja erilaisia metalliyhdisteitä. Vuoden 1997 lopulla valmistui jätevedenpuhdistamo, jossa jätevedet neutraloidaan ja rauta saostetaan. Uuden puhdistamon ansiosta kuormitus laski murto-osaan aikaisemmasta. Happamia jätevesiä ei johdeta mereen enää lainkaan. Vesistökuormitus loppui vuonna 1998 lähes kokonaan aikaisemmassa merkityksessä. Rikkihapon väkevöinti- ja talteenottolaitos sekä jätevesien neutralointi merkitsivät rikkihappokuormituksen loppumista. Rauta saostuu prosessissa lähes täysin, kuten vuosien kuormitustiedot osoittavat (Taulukko 1.). Taulukko 1. Jätevesimäärä ja pääkomponenttien kuormituksen kehitys vuosina Q FeSO 4 / H 2 SO 4 TiO 2 Vuosi m 3 /d Fe (26->) t/d t/d t/d Keskiarvo Keskiarvo Keskiarvo Keskiarvo ,2 Keskiarvo ,4 8 4,8 Keskiarvo ,8 17 1,5 Keskiarvo ,1,2 Keskiarvo ,4,2 Keskiarvo ,4,1 Vuosi ,1,2 Sachtleben Pigments Oy:n jätevesien välittömällä purkualueella ei ole todettu viime vuosina sellaisia merkittäviä vedenlaadun muutoksia, jotka olisivat kytkettävissä jätevesikuormitukseen. Rautakuormituksen vähäisyyden ja jätevesien neutraloinnin ansiosta ne eivät olleet myöskään vuonna 215 todennäköisiä, vaikka päiväkohtainen jätevesivirtaama onkin ollut kasvamaan päin (Taulukko 1.). Tilanne jätevesien purkualueella on parantunut merkittävästi vuoden 1997 jälkeen. 198-luvulla esiintyi vielä heikosti laimentunutta jätevettä pohjalla purkupaikan edustalla. Tässä vedessä mitattiin alhaisia ph-arvoja ja huomattavan korkeita rautapitoisuuksia. 199-luvulla matalia ph-arvoja ei ole enää todettu. Vuosina , jolloin rautakuormitus on käytännöllisesti katsoen loppunut, rautapitoisuus on laskenut lähes normaalille tasolle. Pitoisuusmaksimit ovat esiintyneet viime vuosina jokiveden leimaamassa pintavedessä. Myös rehevyys vaihtelee jokivesien tuomien ravinteiden mukaan. Reposaaren lähivesillä rehevyys oli muuta ympäröivää aluetta voimakkaampaa alueen kuuluessa vielä lievästi reheviin vesiin. Sachtleben

9 4 Pigments Oy:n vähäisellä fosforikuormituksella ei ole vaikutusta merialueen rehevyyteen edes paikallisesti. 4. AINEISTO JA MENETELMÄT Pohjaeläinnäytteenotossa ja näytteiden käsittelyssä seurattiin standardia SFS 576 ja valtion ympäristöhallinnon ohjeita. Näyteasemilta otettiin kolme rinnakkaista näytettä van Veen noutimella, jonka pohjapinta-ala on 1153 cm². Näytteet seulottiin,5 mm:n seulalla ja seulos säilöttiin 7 % alkoholiin. Pohjaeläimet poimittiin ja punnittiin myöhemmin laboratoriossa. Poiminta suoritettiin valkealta alustalta hyvässä valaistuksessa suurennuslamppua apuna käyttäen. Märkämassa punnittiin SFS-standardin 576 mukaan. Simpukat punnittiin avaamattomina. Tulokset on ilmoitettu tiheyksinä (yks/m²) ja biomassoina (g/m²) neliömetriä kohti. Liejusimpukoista mitattiin kuoren pituus,1 mm:n tarkkuudella sekä arvioitiin kuoren rautapitoisuus ja kuluneisuus Häkkilän ym ohjeiden mukaan. Kullekin asemalle laskettiin Suomen ympäristökeskuksen yhdessä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa kehittämä rannikkovesien ekologista tilaa kuvaava luokitteluindeksi BBI (Brackish water Benthic Index) (Taulukko 3. ja 4. & Liite 3.). Näytteet haettiin Porin edustalta ja Merikarvian edustalta Reposaaren meripelastusseuran aluksella. Vesiensuojeluyhdistyksestä työhön osallistuivat sertifioitu näytteenottaja, iktyonomi Pekka Westerling (näytteenotto, liejusimpukoiden mittaus sekä kuluneisuuden ja ruosteisuuden määritys) ja hydrobiologi Jussi Iso-Tuisku (näytteenotto, lajimääritys ja raportointi). 5. TULOKSET Purkuputken ympäristössä (asemat 31, 36, 5, 46, 49 ja 52), missä pohjat ovat hiesua, näytteenottosyvyys vaihteli välillä 1 24 m. Muiden asemien (8 4 m) pohjat olivat hiesun ja liejun eriasteisia koostumuksia, muutamissa esiintyi pinnan alla myös mustaa tai tummaa liejua ja Säpin pohjoispuolella asemalla 8 savea. Paikoin näyteasemien sedimentissä havaittiin erikokoisia rautamalmikonkretioita. Tulokset on esitetty tutkimusalueittain matalammasta syvempään (Taulukko 2.) Pohjaeläinlajilistat, näyteasemakohtaiset tiheydet ja biomassat on esitettynä liitteessä 1, ja ne on tallennettu ympäristöhallinnon ylläpitämään pohjaeläinrekisteriin (Hertta). Taulukko 2. Porin edustan merialueen pohjaeläinnäyteasemat vuonna 215. Näyteasema Koordinaatit Vesimuodostuma Tutkimusalue Tunnus Pohjaeläinrekisteri Pvm ETRS-TM35FIN Syvyys Ses Seu Pohjan laatu N/Lat E/Lon (m) Purkuputken ympäristö 31 Paikka nro hiesu hiesu 5 Paikka nro hiesu hiesu hiesu, (hiekka) 52 Paikka nro hiesu Reposaaren edusta hiesu, (lieju) 13 Paikka nro hiesu, lieju 26 Paikka nro pinnassa harmaa hiesulieju, alla musta sulfidilieju muut 99 Paikka nro pinnassa hiesu, alla mustanharmaa lieju lieju, hiesu pinnassa hiesulieju, alla harmaa mustaraitainen savi 68 Paikka nro hiesu,lieju Säppi 75 Paikka nro hiesu, lieju savi, (hiesu, hiekka) Merikarvia pinnassa hiesulieju, alla mustanharmaa lieju

10 5.1 Taksoniluku, tiheys ja biomassa 5 Pohjaeläimistön taksoniluku vaihteli näyteasemilla välillä 5 12, tiheys välillä yks/m² ja biomassa välillä g/m². Reposaaren länsipuolella sijaitsevan tarkkailun syvimmän (4 m) näyteaseman 26 biomassa koostui suurimmaksi osaksi amerikansukasmadoista (Marenzelleria spp.), joita tavattiin peräti 789 yks/m². Yleisesti näyteasemakohtaista tiheyttä tutkimusalueella nosti amerikansukasmadon ja/tai liejusimpukan (Macoma baltica) runsas esiintyminen (Liite 2.). 5.2 Lajisto Tarkkailualueella laajimmalle levinneenä esiintyi amerikansukasmato, joka on ollut vakituinen laji koko tutkimusalueella alkaen vuodesta 26 (Kuva 5.2). Tutkimusalueella hyvää pohjaa ilmentävä valkokatka oli vuonna 215 edelleen yleinen ja laajalle levinnyt laji (Kuva 5.11). Liejukatkaa (Corophium volutator), havaittiin enimmäkseen purkuputken ympäristössä, mutta myös muualla tutkimusalueella. Laji näyttäisi yleistyneen 2-luvun aikana ja se näyttäisi suosivan sekä hiesu- että liejupohjia (Kuva 5.13). Harvana esiintyvää hietakatkaa (Bathyporeia pilosa) havaittiin kolmelta purkuputken näyteaseman hiesupohjalta (Kuva 5.12). Harvasukasmadot (Oligochaeta) esiintyivät vähälukuisina tutkimusalueen 9 näyteasemalla. Liejupohjia suosiva makkaramato (Halicryptus spinulosus), jota ei ole havaittu purkualueen hiesupohjilla, esiintyi vuonna 8 näyteasemalla (Kuva 5.1). Seuraavassa on lueteltuna tarkkailualueen pohjaeläinlajisto vuonna 215 sekä mainittu Leppäkosken (1975) tekemä luokittelu pohjaeläinten suhteesta likaantumiseen. Leppäkoski jakoi pohjaeläimet likaantumisesta hyötyvistä lajeista puhtaan veden lajeihin seuraavasti: 1. luokan progressiiviset, 2. luokan progressiiviset, 2. luokan regressiiviset ja 1. luokan regressiiviset sekä lisäksi indifferentit lajit. Lisäksi tuloksissa on mainittu Suomen ympäristökeskuksen yhdessä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa kehittämä rannikkovesien ekologisessa luokittelussa käytetty ympäristöstressin sietokykyä kuvaava lajin herkkyys- ja toleranssiarvo (1 erittäin tolerantti, 5 tolerantti, 1 herkkä ja 15 erittäin herkkä). Kuvissa on esitetty kunkin lajin levinneisyys, eli niiden näyteasemien lukumäärä, jossa kyseistä lajia tavattiin ja tiheys (yks/m²) vuosina Purkualueen hiesupohjat (6 näyteasemaa) ja muut pohjat (1 näyteasemaa) on kuvattu erikseen Makkaramato Makkaramato esiintyy Porin edustalla harvalukuisena levinneisyytensä äärialueella. Se on monivuotinen paikallaan pysyttelevä pohjaeläin, jota pidetään syvien ja puhtaiden pohjien lajina. Leppäkosken luokituksessa se on regressiivinen 1. luokan laji, ja rannikkovesien ekologisessa luokittelussa se on arvioitu (15) erittäin herkäksi. Purkualueen hiesupohjilla makkaramatoa ei ole juurikaan tavattu, mutta muualla laji on yleistynyt ja tiheydet ovat kasvaneet. Purkualueen ulkopuolella makkaramato esiintyi vuonna 215 kahdeksalla purkualueen ulkopuolisella asemalla kuudestatoista, ja lajin tiheys vaihteli välillä 3 32 yks/m² (Kuva 5.1 & Liite 2.).

11 6 Näyteasemien lkm/levinneisyys Levinneisyys muut pohjat Levinneisyys hiesupohjat Makkaramato (Halicryptus spinulosus) Tiheys hiesupohjat Tiheys muut pohjat yks/m² Kuva 5.1. Makkaramadon levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Amerikansukasmato Amerikansukasmato on elinpaikkavaatimuksiltaan joustava tulokas, joka on rannikkovesien ekologisessa luokittelussa arvioitu (5) tolerantiksi. Sitä tavattiin Porin edustan merialueella ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja vuonna 1997 se esiintyi jo yli 7 prosentilla näyteasemista. Vuosina amerikansukasmato tavattiin nykyisen tarkkailualueen kaikilla näyteasemilla, ja se oli nykyisen tarkkailualueen runsaslukuisin pohjaeläin ennen liejusimpukkaa. Erityisen runsaslukuinen amerikansukasmato on ollut Reposaaren edustan ja Enskerin ympäristön liejupohjissa ja suuret tiheyden vaihtelut ovat olleet sille tyypillisiä. Purkualueen hiesupohjissa sitä on tavattu vuodesta 1997 lähtien säännöllisesti lähes kaikilla näyteasemilla, mutta tiheydet ovat jääneet paljon pienemmiksi kuin liejupohjissa. Vuonna 215 yksilötiheys vaihteli purkualueen hiesupohjilla välillä yks/m² ja muilla näyteasemilla välillä yks/m². Suurimmat tiheydet vuonna 215 mitattiin vuoden 29 ja 212 tapaan Reposaaren edustalla näyteasemalla 26 (789 yks/m²) ja Preiviikinlahden edustalla asemalla 99 (425 yks/m²) (Kuva 5.2 & Liite 2.).

12 7 Kuva 5.2. Amerikansukasmadon levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Merisukasjalkainen Matalilla pohjilla viihtyvä merisukasjalkainen (Hediste diversicolor) on Leppäkosken luokituksessa progressiivinen 2. asteen laji, joka hyötyy likaantumisesta. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa laji on arvioitu (5) tolerantiksi. Tarkkailualueella merisukasjalkainen on esiintynyt epäsäännöllisesti ja harvalukuisena. Vuonna 215 merisukasjalkaista tavattiin viidellä asemalla tiheyksien vaihdellessa välillä 3 9 yks/m² (Kuva 5.3 & Liite 2.).

13 8 Kuva 5.3. Merisukasjalkaisen levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Harvasukasmadot Harvasukasmadoista (Oligochaeta) alueella on ajoittain tavattu änkyrimatoja (Enchytraeidae) sekä Tubifex costatus ja Limnodrilus-suvun yksilöitä. Tubifex costatus on Leppäkosken mukaan indifferentti ja Limnodrilus hoffmeisteri progressiivinen 2. asteen laji. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa harvasukasmadot on arvioitu (1) erittäin toleranteiksi. Harvasukasmatokannat taantuivat voimakkaasti 198-luvun alussa. 2-luvulla tiheydet ovat laskeneet entisestäänkin ja harvasukasmatoja on tavattu noin puolilla näyteasemista. Vuonna 29 harvasukasmatoja esiintyi seitsemällä asemalla tiheyksien vaihdellessa välillä 3 17 yks/m². Vuonna 215 harvasukasmatoja esiintyi melko alhaisina tiheyksinä (6 72 yks/m²) ja biomassoina (,9,218 g/m²)(kuva 5.4 & Liite 2.).

14 9 Kuva 5.4. Harvasukasmatojen levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Liejusimpukka Liejusimpukka (Macoma baltica) oli aiemmin tavallisesti nykyisen tarkkailualueen yleisin ja runsaslukuisin pohjaeläin, mutta vuonna 212 ja 215 amerikansukasmatotiheys kohosi paikoin suuremmaksi. Liejusimpukkaa on havaittu tutkimusalueen jokaisella näyteasemalla aikavälillä Liejusimpukka on monivuotinen paikallaan pysyvä laji, joka viihtyy etenkin rannikon läheisillä pehmeillä liejupohjilla. Se on Leppäkosken mukaan progressiivinen 2. asteen laji, jonka maksimitiheydet ja biomassat ilmentävät yleensä ns. puolilikaista pohjaa. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa liejusimpukka on arvioitu tolerantiksi. Vuonna 215 liejusimpukka esiintyi kaikilla näyteasemilla. Lajin kannat ovat olleet vakaita, mutta vuonna 215 yksilömäärät olivat aikaisempia kertoja korkeammat. Yksilötiheydet olivat purkualueen hiesupohjilla tasoa yks/m² ja muilla pohjilla tasoa yks/m². Liejusimpukkapopulaatioiden tilaa arvioitiin yksilöiden kokojakauman avulla (Kuva 5.6 & Liite 1.). Liejusimpukoiden kuorten ruosteisuutta ja kuluneisuutta on käytetty tehtaan jätevesien haitallisten vaikutusten suhteellisena mittana koko tarkkailun ajan. Kuoriin kertyvän ruosteisen peitteen katsotaan kuvastavan jätevesien rautayhdisteiden leviämistä pohjalla. Kuorten poikkeuksellisen runsaan kulumisen on oletettu osoittavan jätehapon syövyttävyyttä. Liejusimpukoiden kuorien ruosteisuus ja kuluneisuus arvioitiin edellisten vuosien tapaan Häkkilän ym. (1978) ohjeiden mukaan (Kuva 5.7; Kuva 5.8 ja Kuva 5.9). Liejusimpukkapopulaatioiden tilaa arvioitiin luokittelemalla tutkitut simpukat koon perusteella joko uusiutuvaksi tai väheneväksi populaatioksi (Kuva 5.6 & Liite 1.).

15 1 Kuva 5.5. Liejusimpukan levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina populaatioiden tila Liejusimpukkapopulaatiot luokiteltiin aiempien vuosien tapaan seuraavasti: Tasapainoinen, uusiutuva populaatio: pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä yli 5 % Välimuotoinen, uusiutuva populaatio: pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä 25 5 % Vähenevä populaatio: pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä alle 25 % Näytteenottoasemien liejusimpukoiden kokojakaumat vuonna 215 on esitetty liitteen 1 kuvissa. Purkualueen hiesupohjien kuudesta asemasta viidellä havaittiin uusiutuva ja yhdellä vähenevä populaatio. Muilla kymmenellä asemalla populaatiot olivat uusiutuvia ensimmäistä kertaa seurannan aikana. Liejusimpukoita havaittiin kaikilta näyteasemilta vuonna 216.(Kuva 5.6). Tarkkailuvuosien aikana on uusiutuvien populaatioiden osuus kasvanut. 198-luvulla uusiutuvien osuus oli alle 2 %. 2-luvulla uusiutuvien liejusimpukkapopulaatioiden osuus on ollut purkualueen hiesupohjilla 67 1 % ja tarkkailualueen muilla asemilla 4 8 % (kuva 5.5). 2-luvun aikana uusiutuvien populaatioiden osuus on kuitenkin hieman pienentynyt. Koko tutkimusalueen liejusimpukkapopulaatioista 94 % oli uusiutuvia vuonna 215 (Kuva 5.6).

16 11 asema m Uusiutuva, < 5 mm yksilöitä > 5 % Uusiutuva, < 5 mm yksilöitä 25-5 % Vähenevä, < 5 mm yksilöitä < 25 % Vähenevä, ei < 5 mm yksilöitä Vähenevä, ei < 1 mm yksilöitä Niukasti simpukoita Ei simpukoita Kuva 5.6. Tutkimusalueen liejusimpukkapopulaatioiden tila vuosina kuoren ruosteisuus Liejusimpukat luokiteltiin kuoren pintaan kerääntyneen rautasakan perusteella neljään ryhmään (Kuva 5.7): 1. aste: ei selvää rautasakkaa kuoren pinnalla, vähäistä punaruskeata väriä 2. aste: rautasakkaa kerääntynyt ainoastaan kuoren toiseen reunaan kapealle alueelle, punaruskeata väriä myös muualla kuoressa 3. aste: rautasakka peittää noin ¼ kuoren leveydestä, sakkaa usein myös jo kuoren yläreunassa sekä viiruina kuoren keskiosissa 4. aste: kuoren pinta-alasta noin puolet rautasakan peitossa, sakkaa kuoren kaikissa reunoissa ja intensiivinen punaruskea väri peittää melkein koko kuoren Kuva 5.7 Liejusimpukoiden (Macoma baltica) luokitus kuoren pintaan kerääntyneen rautasakan perusteella (Häkkilä ). Simpukoiden kuorissa esiintyvä rautaväritys johtunee pääosin sedimenteissä ja vedessä liuenneina olevien rautayhdisteiden saostumisesta kuoren pintaan. Pohjan läheinen vesikerros ja pohjasedimentit sisältävät aina jonkin verran rautaa, joten simpukankuorissa saattaa esiintyä rautasaostumia luonnontilaisillakin alueilla. Vuonna 1975 liejusimpukan kuoren ruosteisuutta Porin edustalla tutkittiin 75 näyteasemalla ja luokitus oli seuraava. 1. aste 4 %, 2. aste 28 %, 3. aste 51 % ja 4. aste 17 % simpukoista. Liejusimpukoiden kuoren ruosteisuus väheni 199-luvun puolivälissä etenkin purkualueen hiesupohjilla.

17 12 Vuonna 215 ruosteisuusaste 1 oli vallitseva yhdeksässä populaatiossa, joista kuusi sijaitsee purkualueen hiesupohjilla. Ruosteisuudeltaan 2. asteen liejusimpukat olivat vallitsevia seitsemässä populaatiossa. Ruosteisuusasteita 3 ja 4 ei havaittu vuonna 215 (Kuva 5.8). asema m aste aste aste aste niukasti simpukoita ei simpukoita Kuva 5.8 Liejusimpukan kuoren ruosteisuus vuosina Näyteasemalle on merkitty ns. tyyppiarvo (moodi) eli se ruosteisuuden luokka, johon useimmat simpukat kuuluivat. Vrt. Kuva kuoren kuluneisuus Liejusimpukat luokiteltiin kuoren kuluneisuuden perusteella kolmeen ryhmään: 1. aste: kuoressa ei ole havaittavissa merkkejä pinnan rikkoutumisesta tai se on vain hyvin vähäistä 2. aste: kuoren pinta vanhimmasta osasta tai paikoin muualtakin selvästi rikkonainen 3. aste: kuori syöpynyt usean neliömillimetrin alueelta, usein lähes puhki Vuonna 215 kuluneisuudeltaan 1. asteen liejusimpukat olivat vallitsevia 14 asemalla ja kuluneisuudeltaan 3. asteen simpukat kahdella purkualueen näyteasemalla. Vuonna 1975 liejusimpukan kuoren kuluneisuutta Porin edustan merialueella tutkittiin 72 näyteasemalla ja luokitus oli seuraava. 1. aste 4 %, 2. aste 35 % ja 3. aste 61 % simpukoista. Liejusimpukan kuoren kuluneisuus väheni selvästi 199- luvun alussa, mutta 2-luvulla kuluneisuus on taas kasvanut, mutta vuonan 215 tätä kehitystä ei enää havaittu (Kuva 5.9). Liejusimpukoiden kuoren kuluneisuus näyttäisi olevan kasvamassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana syöpyneisyys ja kuluneisuus ovat lisääntyneet selvästi. Vuonna 215 merkittävästi syöpyneitä ja kuluneita simpukoita havaittiin kuitenkin ainoastaan kahdella purkualueen näyteasemalla. Kuoren syöpyneisyys ja kuluneisuus selittyy liejusimpukka populaatioiden tilalla melko hyvin; vähenevässä populaatiossa syöpyneisyyttä ja kuluneisuutta on selvästi enemmän verrattuna uusiutuviin populaatioihin. Vuonna 215 populaatiot olivat 93 %:sti uusiutuvia, joten kuluneisuus noudattaa edelleen liejusimpukoiden tätä trendiä (Kuvat 5.6 & 5.9).

18 13 asema m aste aste aste ei riittävästi simpukoita ei simpukoita Kuva 5.9 Liejusimpukan kuoren kuluneisuus vuosina Näyteasemalle on merkitty ns. tyyppiarvo (moodi) eli se kuluneisuuden luokka, johon useimmat simpukat kuuluivat Muut simpukat ja kotilot Sinisimpukkaa (Mytilus trossulus) havaittiin kolmelta näyteasemalta vuonna 215. Se on kovien pohjien kiinteään alustaan kiinnittyvä laji, jota tavataan tarkkailualueella satunnaisesti silloin tällöin. Vaeltajakotilo (Potamopyrgus jenkinsi) esiintyi harvalukuisena kolmella matalalla näyteasemalla (99, 233 ja 241) vuonna 29. Vuonna 212 ja 215 sitä ei enää tavattu. Laji on esiintynyt tarkkailualueella vain muutaman kerran (Liite 2.) Massiaiset Jäännemassiainen (Mysis relicta) on esiintynyt tarkkailualueella säännöllisesti harvalukuisena, mutta vuonna 212 ja 215 lajia ei kuitenkaan havaittu. Merimassiainen (Mysis mixta) on esiintynyt tarkkailualueella satunnaisesti. Hietamassiainen (Neomysis integer) on tarkkailualueella harvalukuinen litoraalilaji, joka vuonna 29 esiintyi ainoastaan Reposaaren edustan näyteasemalla 19. Massiaislajeja ei havaittu vuoden 215 seurannassa Kilkki Kilkkiä tavataan koko tutkimusalueella. Laji on yleensä runsaimmillaan ulkomerialueilla, mutta sitä tavataan vähäisempiä määriä myös matalammilta pohjilta. Leppäkosken mukaan kilkki on regressiivinen 2. asteen laji ja rannikkovesien ekologisessa luokittelussa se on arvioitu (1) herkäksi. Kilkki on esiintynyt tarkkailualueella säännöllisesti vuosina eikä lajin levinneisyydessä tai kannan koossa ole tapahtunut suuria muutoksia. Kannat ovat olleet melko vakaita ja keskimääräiset tiheydet tasoa 2-1 yks/m². Vuonna 215 sitä tavattiin 14 näyteasemalla tiheyksien vaihdellessa välillä 6 55 yks/m² (Kuva 5.1 & Liite 2.).

19 14 Kuva 5.1 Kilkin levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Valkokatka Valkokatkaa (Monoporeia affinis) pidetään puhtaiden ja syvien vesien lajina, joka elää pääasiassa pehmeillä pohjilla. Laji vaatii kylmää hapekasta vettä ja siksi se ei yleensä viihdy matalassa lämpimässä vedessä. Valkokatka on Selkämeren ulappa-alueen dominoiva laji, jolle voimakkaat kannanvaihtelut ovat tyypillisiä. Viime vuosina valkokatkojen määrä on kuitenkin pysynyt laajoilla alueilla pitkään alhaisella tasolla. Leppäkosken luokituksessa valkokatka on regressiivinen 1. asteen laji, joka selkeästi karttaa likaantumista. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa se on arvioitu (15) erittäin herkäksi. Valkokatkaa tavattiin vuonna 1985 kaikilla nykyisen tarkkailun 16 näyteasemalla tiheyksien vaihdellessa välillä yks/m2. Sen jälkeen esiintymisalue on vähäisesti supistunut (keskimäärin 1 13 näyteasemaa kuudestatoista) ja tiheydet ovat laskeneet, mikä selittyy osittain lajille tyypillisinä kannan ja tiheyden vaihteluina. Vuonna 215 valkokatkoja tavattiin 14 näyteasemalla tiheyksien vaihdellessa välillä yks/m². Suurin tiheys 318 yks/m² havaittiin eteläisimmällä näyteasemalla 75 (Kuva 5.11 & Liite 2.).

20 15 Kuva Valkokatkan levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Hietakatka Hietakatka (Bathyporeia pilosa) on matalien hiekkapohjien laji, joka Porin merialueella elää itämereisen levinneisyytensä äärilaidalla. Tarkkailualueella laji esiintyy pääasiassa purkualueen matalilla (< 15 m) hiesupohjilla. Se on rannikkovesien ekologisessa luokittelussa arvioitu (15) erittäin herkäksi lajiksi. Hietakatka esiintyi vuonna 29 purkualueen neljällä matalimmalla asemalla tiheyksien vaihdellessa välillä yks/m² sekä lisäksi Enskerin eteläpuolella asemalla 233. Lajin kannanvaihtelut ovat suuria eikä sitä vuosina 1985 ja 1994 tavattu lainkaan nykyisellä tarkkailualueella. Purkualueen hiesupohjilla keskimääräinen tiheys on vuosina vaihdellut välillä -85 yks/m². Vuonna 215 hietakatkaa havaittiin kolmella purkuputken alueen hiesu-hiekkapohjalla tiheyden vaihdellen välillä 9 87 yks/m². (Kuva 5.12 & Liite 2.).

21 16 Kuva Hietakatkan levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Liejukatka Liejukatka (Corophium volutator) on matalien ja pehmeiden lieju- ja hiesupohjien laji. Se suosii suojaisia lahtia ja sietää lämmintä, mutta ei vähähappista vettä. Leppäkosken luokituksessa se on regressiivinen 2. asteen laji ja rannikkovesien ekologisessa luokittelussa se on arvioitu (1) herkäksi. Nykyisellä tarkkailualueella liejukatkaa on tavattu ulointa asemaa (68) lukuun ottamatta kaikilla näyteasemilla. Liejukatkan levinneisyys ja tiheys ovat kasvaneet 2-luvulla. Vuonna 215 laji tavattiin yhdeksällä näyteasemalla. Purkuputken läheisellä näyteasemalla 36 (1 m) ja Merikarvian edusta näyteasaemalla 241 (1 m) mitattiin suuret tiheydet 168 ja 139 yks/m², mutta muutoin tiheydet olivat alhaiset 3 23 yks/m² (Kuva 5.13 & Liite 2.).

22 17 Kuva Liejukatkan levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Leväkatkat Leväkatkat (Gammarus spp.) ovat litoraalilajeja, joita tarkkailualueella esiintyy harvakseltaan. Rannikkovesien ekologisessa luokituksessa leväkatkat on arvioitu herkiksi. Vuonna 215 havaittiin yksi leväkatka harhailijana purkuputken läheisellä näyteasemalla 5. (Liite 2.) Surviaissääsket Surviaissääsket (Chironomidae) ovat alun perin makean veden lajeja. Porin edustan merialueella ne esiintyvät pääasiassa mantereen läheisyydessä matalilla alle 15 metrin liejupohjilla. Leppäkosken luokituksessa Chironomus plumosus -tyyppi on progressiivinen 1. asteen laji, joka hyötyy selkeästi likaantumisesta. Muutoin Chironominae & Tanypodinae ryhmien surviaissääsket ovat progressiivisia 2. asteen lajeja. Rannikkovesien ekologisessa luokituksessa surviaissääsket on arvioitu (1) erittäin toleranteiksi. Vuonna 215 tutkimusalueen 6 näyteaseman sedimenttipohjilla havaittiin surviaissääsken toukkia, yhteensä toukkia havaittiin kuudella näyteasemalla. yksilötiheydet vaihtelivat välillä 3 63 yks/m² (Kuva 5.14 & Liite 2.).

23 18 Kuva 5.14 Surviaissääsken toukkien levinneisyys (näyteasemien lkm) ja keskimääräinen tiheys (yks/m²) tarkkailualueen 16 näyteasemalla vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina Pohjien tila Purkualueen hiesupohjat Näyteasemat 31 (1 m), 36 (1 m), 5 (11 m), 46 (14 m), 49 (19 m) ja 52 (24 m) Purkualueen näyteasemien pohjat ovat pelkkää hiesua. Tähän alueeseen on pohjanlaadun perusteella otettu mukaan myös noin 2 km putken suun eteläpuolella sijaitseva näyteasema 36, joten näyteasemia on yhteensä kuusi. Taksoniluku vaihteli välillä 5 12 tiheys välillä yks/m² ja biomassa välillä 2 5 g/m². Pohjaeläimistöä dominoivat amerikansukasmato, liejusimpukka ja valkokatka. Muita tyypillisiä pohjaeläimiä olivat kilkki ja harvasukasmadot. Makkaramatoa alueella ei juurikaan tavata, sillä laji suosii liejupohjia (Liite 2.). Taksoniluku kohosi 199-luvun alkupuolella tarkkailualueen muiden pohjien tasolle, mutta tiheys ja biomassa ovat olleet säännöllisesti muita alueita pienempiä. Tiheys ja biomassa ovat laskeneet lukuun ottamatta asemaa 49, johon pysyvä pohjaeläimistö asettui vasta vuoden 1991 jälkeen. Näyteasema 49 sijaitsi lähellä vanhan purkuputken suuta ennen sen lyhentämistä vuonna 22. Niukat valkokatkakannat ovat entisestäänkin taantuneet, mutta liejusimpukkakannat ovat hieman vahvistuneet vaikka tiheydet ovat pysyneet liejupohjia pienempinä, tasolla 1 2 yks/m². Liejusimpukkapopulaatiot ovat 2-luvulla enimmäkseen olleet uusiutuvia. Amerikansukasmato on esiintynyt purkualueen kaikilla asemilla vakituisesti vuodesta 1997 lähtien. Senkin tiheydet ovat jääneet liejupohjia pienemmiksi, yleensä alle 4 yks/m² eikä massaesiintymisiä ole havaittu. Kilkkikannat ovat jonkin verran kohentuneet syvintä asemaa 52 lukuun ottamatta. Hietakatkaa tavataan alle 15 metrin

24 19 asemilla, lajin kannat ovat 2-luvulla kymmenen vuoden tauon jälkeen vahvistuneet. Harvasukasmatokannat ovat sen sijaan taantuneet (Kuvat ). Purkualueen näyteasemien pohjien tila on kohentunut ja suotuisa kehitys on ollut voimakasta erityisesti syvemmillä näyteasemilla 49 ja 52. Vuonna 215 rannikkovesien ekologisessa luokittelussa purkualueen neljä näyteasemaa (31, 36, 5, 46 ja 52) luokiteltiin erinomaisiksi, näyteasema 49 hyväksi. Purkualueen ekologinen tila oli vuonna 215 yleisesti erinomainen. (Taulukko 3. & Taulukko 4.). yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva 5.15 Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 31 vuosina

25 2 yks/m 2 as m yks/m² Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva Kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 31 vuosina yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 36 vuonna 1975 ja kolmen vuoden välein vuosina

26 21 yks/m 2 as m Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva Kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 36 vuonna 1975 ja kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 5 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

27 22 yks/m 2 as m Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva 5.2. Kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 5 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 46 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

28 23 yks/m 2 as m Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva Kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 46 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 49 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

29 24 yks/m 2 as m Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva Kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 49 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m 8 7 Liejusimpukka Valkokatka Kuva Liejusimpukan ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 52 vuosina

30 25 yks/m 2 as m Makkaramato Liejusimpukka Amerikansukasmato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, liejusimpukan, amerikansukasmadon, Kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 52 vuosina Reposaaren edusta Näyteasemat 19 (18 m), 13 (29 m) ja 26 (4 m) Reposaaren edustalla sijaitsevan näyteaseman 19 pohja oli melko puhdasta hiesua, jonka seassa oli vähäisesti liejua. Näyteaseman 13 pohja oli hiesua ja liejua. Näyteasemalla 26 sedimentin pinta oli harmaata hiesuliejua, jonka alla oli mustaa sulfidiliejua. Taksoniluvut olivat 7, 7 ja 6, tiheydet 555, 667 ja 1 yks/m² ja biomassat g/m². Tyypillisiä pohjaeläimiä olivat liejusimpukka ja amerikansukasmato, jonka tiheys asemalla 26 oli edelleen suuri, 789 yks/m² (Kuva 5.31). Kilkki esiintyi kaikilla alueen näyteasemilla (Kuvat 5.28, 5.3 & 5.32). Valkokatka esiintyi runsaana Reposaaren edustan näyteasemilla (Kuvat 5.27, 5.28 & 5.31). Makkaramato havaittiin näyteasemilla 13 (32 yks/m²) ja 26 (3 yks/m²) (Kuva 5.3 & Liite 2.). Taksoniluku on kohonnut kaikilla asemilla, mutta sekä kokonaistiheys että biomassa ovat yleisesti täälläkin laskeneet. Poikkeuksena kuitenkin aseman 26 tiheys vuonna 29 amerikansukasmatojen ansiosta. Vuonna 215 kokonaistiheys oli edelleen korkea amerikansukasmatojen ja liejusimpukoiden runsaan esiintymisen ansiosta. Valkokatka on taantunut 198-luvun tasosta, mutta esiintyy silti ajoittain runsaana Reposaaren edustalla (Kuvat 5.27, 5.28 & 5.31). Liejusimpukkakannat ovat pysyneet ennallaan, mutta niiden kuoressa on 2-luvulla havaittu ruosteisuuden lisääntymistä. Suuri muutos on ollut amerikansukasmadon kotiutuminen alueelle (Kuvat 5.29 & 5.31). Kilkki näyttäisi taantuneen kahdella syvemmällä asemalla. Makkaramatoa on vuosina 29, 212 ja 215 tavattu taas 1 vuoden tauon jälkeen. Liejukatka on esiintynyt alueella 2-luvulla etenkin matalammilla asemilla. Vuonna 215 lajista tehtiin yksittäinen havainto näyteasemalla 19. Harvasukasmatotiheydet ovat syvemmillä asemilla laskeneet (Liite 2.). Näyteaseman 19 pohjan tila on ollut melko vakaa ja aseman 13 pohjan tila on hieman kohentunut, mutta syvimmän aseman 26 puolestaan taantunut tarkkailuvuosina.

31 26 Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa Reposaaren edustan näyteasemat 19 ja 26 pohjat saavat ekologisen luokan hyvä, näyteasema 13 luettiin erinomaiseen ekologiseen luokkaan. Reposaaren edustan ekologinen tila oli vuonna 215 yleisesti hyvä tai erinomainen (Taulukko 3. & Taulukko 4.). yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 19 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 19 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

32 27 yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 13 vuosina yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Liejukatka Hietakatka Kuva 5.3. Makkaramadon, kilkin, liejukatkan ja hietakatkan tiheys näyteasemalla 13 vuosina

33 28 yks/m 2 as m 1758 yks/m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 26 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 26 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

34 Muut alueet Näyteasemat 99 (8 m), 233 (9m), 247 (29 m) ja 68 (36 m) Preiviikinlahden suu (99) Preiviikinlahden suussa sijaitsevan näyteaseman 99 pinta oli hiesua, jonka alla oli mustanharmaata liejua. Vuonna 215 taksoniluku oli korkea (12), tiheys 131 yks/m² ja biomassa 123 g/m². Tyypillisiä pohjaeläimiä olivat liejusimpukka, amerikansukasmato ja surviaissääsket, jotka muodostivat yli 9 % kokonaisyksilömäärästä. Makkaramato esiintyi näyteasemalla aikaisempien vuosien tapaan (Kuva 5.34). Pohjaeläimistön kokonaistiheys ja biomassa ovat laskeneet tälläkin näyteasemalla. Liejusimpukkatiheys on vaihdellut välillä 4 1 yks/m² (vuonna 215, 584 yks/m²). 199-luvulta alkaen kadoksissa olevaa valkokatkaa havaittiin yksitäin vuonna 215 (Kuva 5.33). Amerikansukasmatotiheys kohosi vuonna 215 melko suureksi. Makkaramatokannat ovat kohentuneet 2-luvulla. Kilkki elää harvalukuisena Preiviikinlahden pohjilla. Liejukatka esiintyi poikkeuksellisen runsaana 212 ja vuonna 215 vielä melko runsaana. Hietakatkaa ei ole tavattu vuoden 1975 jälkeen (Kuva 5.34). Harvasukasmadot ja surviaissääsket ovat taantuneet. Näyteaseman 99 pohjan tila on kohentunut 199-luvun alusta ja rannikkovesien ekologisessa luokittelussa näyteaseman pohja saa arvion erinomainen (Taulukko 3.). yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 99 vuonna 1975 ja kolmen vuoden välein vuosina

35 3 yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 99 vuonna 1975 ja kolmen vuoden välein vuosina Enskeri (233 & 247) Enskerin eteläpuolisen näyteaseman 233 pohja oli pinnasta hiesua, jonka alla oli liejua. Enskerin pohjoispuolella sijaitsevan näyteaseman 247 pinta oli hiesuista liejua, jonka alla oli harmaa mustaraitainen savi. Taksoniluvut olivat 8 ja 5, tiheydet 1298 ja 465 yks/m² ja biomassat 36 ja 1 g/m². Liejusimpukka ja amerikansukasmato dominoivat kumpaakin asemaa. Asemalla 247 havaittiin jälleen makkaramatoja (Kuva 5.38). Lajin tiheydet ovat kasvaneet asemalla 2-luvulla, vuonna 215 mitattiin tiheys (17 yks/m²) (Liite 2.). Taksoniluvut ovat kohonneet, mutta biomassat ovat laskeneet samoin kuin tiheydet pitkällä aikavälillä, vaikka 2-luvulla on ajoittaista kasvuakin havaittu. Matalammalla asemalla 233 valkokatkaa on tavattu vain harvoina vuosina (Kuva 5.37). Liejusimpukkatiheydet ovat laskeneet ja olleet 2-luvulla luokkaa 5 2 yks/m². 2-luvulla liejusimpukoiden kuoren ruosteisuus on lisääntynyt ja populaatiot ovat lähes poikkeuksetta olleet väheneviä. Aiemmin pienenä pysynyt amerikansukasmatotiheys oli vuonna yks/m². Kilkkikannat ovat olleet melko vakaita. Liejukatkaa havaittiin yksittäin vuonna 215 (Kuva 5.36). Harvasukasmato- ja surviaissääskikannat ovat tälläkin asemalla taantuneet. Syvemmällä asemalla 247 valkokatka- ja liejusimpukkakannat romahtivat 199-luvun alussa (Kuva 5.37 & 5.38). Valkokatkatiheys on jäänyt alle 5 yks/m² tasolle, mutta liejusimpukka on runsastunut ja sen tiheys on 2-luvulla ollut luokkaa 4 6 yks/m². 2-luvulla liejusimpukoiden kuoren ruosteisuus on lisääntynyt ja populaatiot ovat olleet väheneviä. Amerikansukasmatotiheys on vaihdellut, vuonna 215 se oli 214 yks/m² (Kuva 5.37). Makkaramato- ja kilkkikannat ovat 2-luvulla jälleen vahvistuneet. Liejukatka tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 29, mutta vuonna 212 ja 215 sitä ei enää tavattu (Kuva 5.38). Harvasukasmatokannat ovat taantuneet.

36 31 Enskerin ympäristön näyteasemien 233 ja 247 pohjien tila on vaihdellut tarkkailuvuosien aikana Leppäkosken (1975) mukaisessa luokituksessa puoliterveestä puolilikaantuneeseen. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa kummankin näyteaseman pohja saa arvion hyvä (Taulukko 3). yks/m 2 52 yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 233 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Hietakatka Liejukatka Kuva 5.36 Makkaramadon, kilkin, hietakatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 233 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

37 32 yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 247 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 247 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

38 33 Avomeri (68) Tarkkailualueen uloimman näyteaseman 68 pohja oli pinnasta hiesua ja syvemmältä liejua. Taksoniluku oli 7, tiheys 538 yks/m² ja biomassa 14 g/m². Kokonaistiheyttä nosti huomattavasti pienten valkokatkojen erittäin runsas esiintyminen (Kuva 5.39 ja Kuva 5.4 & Liite 2). Näyteaseman taksoniluku on vaihdellut edestakaisin välillä 3 7, mutta kokonaistiheys ja biomassa ovat tälläkin asemalla laskeneet. Myös liejusimpukkatiheys on laskenut ja viime vuosina tiheys on ollut alle 5 yks/m² luokkaa. Valkokatkatiheys oli vuonna 215 seurannan keskitasoa, 289 yks/m². Amerikansukasmatotiheydet ovat olleet pieniä vuoteen 29 asti, mutta vuosina laji on runsastunut merkittävästi. Makkaramatokanta on ollut epävakaa, mutta kilkki on esiintynyt asemalla lähes vakituisesti (Kuva 5.4). Harvasukasmatokannat ovat taantuneet. Näyteaseman 68 pohjan tila on kohentunut vuosina Näyteasema sijaitsee rannikon vesimuodostumien ulkopuolella, mutta sille laskettiin kuitenkin indeksi, joka osoitti näyteaseman olevan erinomaisessa ekologisessa tilassa (Taulukko 3 & Taulukko 4.). Preiviikinlahden, Enskerin ympäristön ja avomeren (muut alueet) näyteasemien ekologinen tila oli vuonna 215 paikoin hyvä ja paikoin erinomainen (Taulukko 3. & Taulukko 4.). yks/m 2 as m Liejusimpukka Valkokatka Kuva Liejusimpukan ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 68 vuosina

39 34 yks/m 2 as m yks/m² Makkaramato Amerikansukasmato Kilkki Kuva 5.4. Makkaramadon,amerikansukasmadon ja kilkin tiheys näyteasemalla 68 vuosina Säppi (75 & 8) Näyteasemat 75 (16 m) ja 8 (26 m) Säpin eteläpuolella sijaitsevan näyteaseman 75 pohja oli hiesua ja liejua. Säpin pohjoispuolella sijaitsevan syvemmän näyteaseman 8 pohja oli savea, jonka seassa oli hieman hiesua ja hiekkaa. Taksoniluvut olivat 9 ja 7 tiheydet 63 ja 424 yks/m² sekä biomassat 2 ja 46 g/m². Näyteasemilla tyypillisiä pohjaeläimiä olivat liejusimpukka, amerikansukasmato, harvasukasmadot, kilkki ja valkokatka (Liite 2). Makkaramato esiintyi vuonna 215 molemmilla näyteasemilla (Kuva 5.42 & Liite 2.) Kilkkejä havaittiin suurin tiheys koko seurannan aikana. Näyteasemalla 75 kilkkikanta on vahvistunut 2-luvulta alkaen (Kuva 5.42). Amerikansukasmato dominoi edelleen näyteaseman 8 pohjia, se kotiutui alueelle 28 ja on siitä eteenpäin kanta on ollut kasvava (Kuva 5.44). Tarkkailualueen yleisen trendin mukaisesti taksoniluku on kummallakin asemalla kasvanut, mutta sekä kokonaistiheys että biomassa ovat laskeneet. Valkokatka- ja liejusimpukkakannat taantuivat 198-luvun alussa, minkä jälkeen niiden tiheyksien lasku on ollut vähäistä. Näyteaseman 75 liejusimpukkapopulaatio on ollut uusiutuva jokaisena tutkimuskertana 2-luvulla. Populaatio on koostunut pienistä yksilöistä, alle 5 mm yksilöitä on enemmän kuin 5 % kokonaisyksilömäärästä (Kuva 5.6). Kuoren ruosteisuutta on kuitenkin mitattu merkittävästi 212 ja 215 kuoren kuluneisuuden jäädessä alhaiselle asteelle (Kuvat 5.8 & 5.9). Näyteasemalla 8 liejusimpukka on yleisesti runsastunut. Vuosina 29 ja 212 populaation tila on ollut vähenevä ja kuoren kuluneisuus on lisääntynyt. vuonna 215 populaatio oli kuitenkin uusiutuva eikä kuoren kuluneisuutta enää havaittu. Ainoastaan kuoren ruosteisuus oli aikaisempien vuosien tasolla (Kuvat 5.6 & 5.9).

40 35 Suurin muutos on ollut amerikansukasmadon kotiutuminen alueelle. Kilkki- ja makkaramatotiheydet ovat vaihdelleet edestakaisin, ja liejukatka on esiintynyt Säpin ympäristössä tarkkailuvuosien aikana ensimmäisen kerran 2-luvun alkupuolella (Kuvat 5.43 & 5.44). Harvasukasmatokannat ovat taantuneet 198-luvun alun jälkeen Näyteasemien pohjien tila on ollut tarkkailuvuosina melko vakaa ja hyvä vaikkakin viime vuosina on havaintoja liejusimpukan kuoren kuluneisuuden (as. 8) ja ruosteisuuden (as. 75) lisääntymisestä (Kuvat 5.8 & 5.9). Rannikkovesien ekologisen luokittelun mukaan Säpin eteläpuolella sijaitsevan näyteaseman 75 pohjan tila on vuonna 215 erinomainen. Säpin pohjoispuolella sijaitsevan näyteaseman 8 pohjan tila oli vuonna 29 erinomainen. Vuonna 215 näyteaseman ekologinen luokka on jälleen erinomainen (Taulukko 3. & 4.). yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 75 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina

41 36 yks/m 2 as m Makkaramato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 75 vuosina 1975 ja 1981 sekä kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m Liejusimpukka Valkokatka Liejukatka Kuva Liejusimpukan, valkokatkan ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 8 vuosina

42 37 yks/m 2 as m Makkaramato Amerikansukasmato Kilkki 94 yks/m² 367 yks/m² Kuva Makkaramadon, amerikansukasmadon ja kilkin tiheys näyteasemalla 8 vuosina Merikarvia Näyteasema 241 (1 m) Näyteaseman pohja oli liejua, pinnasta hiesuista ja syvemmältä mustanharmaata. Taksoniluku oli 7, aiemmin se on vaihdellut välillä 3-7. Tiheys oli 1373 yks/m² ja biomassa 75 g/m², jotka molemmat ovat tarkkailuvuosien korkeinta tasoa. Vuonna 215 näyteaseman pohjaeläimistöä dominoivat liejusimpukka, liejukatka, amerikansukasmato ja surviaissääsket muiden lajien ollessa harvalukuisia. Liejukatka esiintyi asemalla runsaampana kuin koskaan aikaisemmin (139 yks/m²) (Kuvat 5.45 & 5.46). Valkokatkaa ei ole vuoden 1991 jälkeen tavattu ja myös harvasukasmadot ja surviaissääsket ovat taantuneet 198-luvun jälkeen. Samoin liejusimpukkatiheydet ovat laskeneet tarkkailu-vuosien aikana ja populaatiot ovat viime vuosina (26 212) olleet väheneviä. Vuonna 215 liejusimpukkapopulaatio oli uusiutuva ensimmäistä kertaa seurannan aikana. (Kuvat 5.45 & 5.6). Amerikansukasmato kotiutui näyteasemalle vuonna 1997, mutta runsastui vasta vuonna 29. Vuonna 215 lajin tiheys (124 yks/m²) oli hieman alhaisempi kuin vuonna 212 (Kuva 5.45). Liejukatka kotiutui Merikarvian edustan näyteasemalle 2-luvulla, vuonna 212 lajia ei havaittu, mutta vuonna 215 lajia havaittiin ennätysmäärä (Kuva 5.46 & Liite 2.). Merikarvian näyteaseman pohjaeläinyhteisö on jonkin verran muuttunut, mutta pohjan tilassa ei ole tapahtunut pysyviä muutoksia. Rannikkovesien ekologisen luokittelun mukaan Merikarvian näyteaseman pohjan tila on ollut kolmena viime tutkimuskertana hyvä. (Taulukko 3. ja Taulukko 4.).

43 38 yks/m 2 as m Liejusimpukka Amerikansukasmato Valkokatka Kuva Liejusimpukan, amerikansukasmadon ja valkokatkan tiheys näyteasemalla 241 vuonna 1978 ja kolmen vuoden välein vuosina yks/m 2 as m yks/m² Makkaramato Kilkki Liejukatka Kuva Makkaramadon, kilkin ja liejukatkan tiheys näyteasemalla 241 vuonna 1978 ja kolmen vuoden välein vuosina

44 39 6. TUTKIMUSALUEEN EKOLOGINEN TILA BBI-INDEKSIN JA DIVERSI- TEETTI-INDEKSIN (H') PERUSTEELLA Tutkimusalueen ekologinen tila oli vuonna 215 aikaisempiin vuosiin verrattuna parempi. 1 näyteasemalla BBI-indeksi osoitti erinomaista luokkaa, kuudella näyteasemalla hyvää luokkaa. Purkuputken ympäristössä näyteasemien tila oli enimmäkseen erinomainen. Reposaarenympäristössä näyteasemat 19 ja 26 luettiin hyvään luokkaan, näyteasema 13 erinomaiseen luokkaan. Yleisimmin tutkimusalueen ekologinen luokka oli erinomainen vuonna 215 (Taulukko 3.). Alueittain tarkasteltuna tutkimusalue on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut 2-luvulla ekologiselta luokaltaan hyvä tai erinomainen. Suurinta vaihtelua luokassa on tapahtunut Merikarvian vertailualueella. Ekologisen luokan vaihtelu selittyy osin sillä, että Merikarvian edustalla on ainoastaan yksi näyteasema, jolloin luokkaerot korostuvat vahvemmin kuin alueilla, joilla on useampia näyteasemia. Alue on luettu erinomaiseen ja hyvään ekologiseen luokkaan kahtena viime tutkimuskertana 29 ja 212. Vuonna 215 ekologinen tila oli erinomainen (Taulukko 4.). Shannon-Wienerin diversiteetti-indeksin (H') perusteella tutkimusalue oli yleisesti erinomaisessa tilassa vuonna 215. Näyteasemakohtaiset mitatut indeksit ja maksiarvot ovat esitettynä taulukossa 3. ja taulukossa 5. Taulukko 3. Tutkimusalueen ekologista tilaa kuvaava rannikkovesien luokitteluindeksi BBI (Brackish water Benthic Index) vuonna 215. Ekologisen tilan Indeksiluokat ovat E=erinomainen, H=hyvä, T=tyydyttävä, V=välttävä, Hu=huono. Taulukossa on esitettynä myös yleistä monimuotoisuutta kuvaava Shannon Wiener indiversiteettiindeksi (H') ja sen vesimuodostuma- ja syvyysperusteiset maksimiarvot (H' max). Sachtleben 215 Purkuputken ympäristö Reposaaren ympäristö Muut Säppi Näyteasema/tunnus Vesimuodostuma Ses Ses Ses Ses Seu Seu Ses Seu Seu Ses Ses Seu Seu Seu Seu Ses Syvyys 1 m 1 m 11 m 14 m 19 m 24 m 18 m 29 m 4 m 8 m 9 m 29 m 36 m 16 m 26 m 1 m H' 2,19 2,22 1,42 1,66 2,21 2,17 1,1 2,11,99 2, 1,67 1,64 1,9 2,2 2,17 1,85 H'_max 2,35 2,35 2,35 2,35 2,58 2,58 2,35 2,58 2,58 3,1 3,1 2,58 2,58 2,58 2,58 2,35 BQI_max 5,6 5,6 5,6 5,6 11,2 11,2 5,6 11,2 11,2 11,75 11,75 11,2 11,2 11,2 11,2 5,6 BQI 8,38 8,17 6,26 8,37 4,68 5,52 4,67 7,3 5,53 5,5 2,92 5,5 9,3 1,12 6,12 3,72 BBI Vertailuarvo,75,75,75,75,66,66,75,66,66,55,55,66,66,66,66,75 BBI 1,12 1,11,82 1,,59,6,6,68,4,54,38,49,71,83,63,67 BBI-ELS 1,49 1,48 1,9 1,33,89,91,8 1,3,61,98,69,74 1,8 1,26,95,89 BBI Luokka E E E E H E H E H E H H E E E H BBI-ELS Luokka E E E E H H H E H E H H E E E H Taulukko 4. Tutkimusalueen ekologista tilaa kuvaava rannikkovesien luokitteluindeksi BBI (Brackish water Benthic Index) vuosina Ekologisen tilan Indeksiluokat ovat E=erinomainen, H=hyvä, T=tyydyttävä, V=välttävä, Hu=huono. Merikarvia Tutkimusalue 1975 / Purkuputken ympäristö E H H H E E E H H E E H E Reposaaren ympäristö T H H H V H H H H H H H H Muut E H H H H H H H T H H H E Säppi H H H H H H H H H E E H E Merikarvia T E H T T T T T V H H H Tutkimusalueen keskiarvo H H H H H H H H H H E H E Taulukko 5. Shannon-Wiener diversiteetti-indeksin (H') maksimiarvot vesimuodostuman ja syvyyden perusteella. H' max Syvyysvälit vesimuodostuma -1m 1+m Ses 3,1 2,35 Seu 2,51 2,58

45 4 7. YHTEENVETO Pitkällä aikavälillä Porin edustan merialueen vedenlaatu on parantunut. 197-luvulla väheni rehevyys ja 198-luvun puolivälissä kohentui happitilanne. Muutokset näkyivät etenkin Pihlavanlahdella ja sisäsaaristossa, eivätkä olleet yhtä selviä ulkosaaristossa. Tehtaan rikkihappo- ja rautakuormitus loppui kokonaan vuonna 1998, minkä jälkeen veden laatu on parantunut merkittävästi jätevesien purkualueella. Porin edustan merialueen pohjat ovat muuttuneet 199-luvulla niin, että titaanioksidisakkaa ja ilmeniittiä ei enää juurikaan esiinny. Rautasaostumia tai rautaan viittaavaa ruskeaa väriä on tavattu yhä harvemmin, eikä aiemmin melko tavallista ja usein voimakasta rikkivedyn hajua ole enää viime vuosina esiintynyt. Nykyisen tarkkailualueen pohjaeläimistöä dominoivat liejusimpukka ja amerikansukasmato, joka on 199-luvun tulokas Porin edustan merialueella. Näiden kahden jälkeen yleisimmät lajit ovat kilkki ja valkokatka, jonka kannat ovat 2-luvulla olleet ajoittain heikkoja. Hietakatka on merkittävä laji purkualueen matalilla hiesupohjilla ja makkaramato muilla pohjilla. Melko yleisiä pohjaeläimiä Porin edustan merialueella ovat lisäksi liejukatka ja harvasukasmadot. Liejusimpukkakannat ovat vahvistuneet tehtaan prosessijätevesien vaikutusalueella, missä kuolleita pohjia tavattiin viimeksi vuonna Tarkkailualueen liejusimpukkakannat ovat kokonaisuudessaan vakaita ja purkualueen hiesupohjilla ne ovat niukempia kuin muilla pohjilla. Pitkällä aikavälillä liejusimpukkapopulaatioiden tila on kohentunut koko tarkkailualueella ja liejusimpukoiden ruosteisuus on vähentynyt. Tilanne oli paras 2-luvun alkupuolella, minkä jälkeen populaatioiden tila on hieman heikentynyt ja sekä simpukoiden ruosteisuus että kuluneisuus ovat lisääntyneet. Vuonna 215 liejusimpukkapopulaatiot olivat kuitenkin 94%:sti uusiutuvia koko tutkimusalueella eikä merkittävää ruosteisuutta ja kuluneisuutta havaittu kuin kahdella purkuputken ympäristön näyteasemalla (49 ja 52). Ainoa vähenevä liejusimpukkapopulaatio havaittiin näyteasemalla 49, jolla myös kuoren kuluneisuus oli huomattavaa. Amerikansukasmatokannat ovat 2-luvulla edelleen vahvistuneet, joskin tutkimuskerta- ja näyteasemakohtaisia vaihteluita ilmenee. Kilkkikannat ovat olleet vakaita, ja purkualueen hiesupohjilla lajin tiheydet ovat 199-luvun alun jälkeen olleet muiden alueiden luokkaa. Vuonna 212 kilkki havaittiin kaikilla näyteasemilla ensimmäistä kertaa koko seurannan aikana. Vuonna 215 kilkkikannat olivat edelleen hyvällä tasolla, laji esiintyi 14 asemalla 16:sta. Nykyinen tarkkailualue ei ole varsinaista valkokatka-aluetta, vaan lajin tiheydet ovat parhaimmillaankin olleet selvästi pienempiä kuin ulkomerellä. Valkokatkakannat ovat taantuneet 198- luvun alusta lähtien ja 2-luvulla tiheydet ovat olleet hyvin pieniä. Viimeisenä laski tarkkailualueen uloimman näyteaseman tiheys, 199-luvun lopussa. Valkokatkakannat ovat taantuneet 2-luvun alussa laajemminkin Suomen rannikolla ja myös Selkämerellä, missä viime aikoina on kuitenkin tehty havaintoja kannan elpymisestä. Vuonna 215 valkokatkoja havaittiin 14 näyteasemalla tiheyksien ollessa seurannan keskitasoa. Liejukatkat ovat levinneet 2-luvulla uusille alueille ja tiheydet ovat paikoin kasvaneet. Hietakatkalle ovat olleet tyypillisiä suuret kannanvaihtelut, mutta nykyisen levinneisyytensä laji saavutti jo 199-luvun alussa. Makkaramatoa ei esiinny purkualueen hiesu-hiekkapohjilla, mutta tarkkailualueen muissa osissa sen kannat ovat olleet vakaita. Liejukatkakannat ovat vahvistuneet 2-

46 41 luvulla koko tarkkailualueella. Harvasukasmatokannat sen sijaan ovat taantuneet tarkkailuvuosien aikana. Vuonna 215 purkualueen ympäristön pohjaeläimistö on samaa luokkaa tai paikoin jopa monipuolisempi kuin tarkkailualueen muissakin osissa tiheyksien jäädessä kuitenkin puhtaalla hiesupohjalla useimpien lajien osalta pienemmiksi kuin liejuisemmilla pohjilla. Rannikkovesien ekologisessa luokittelussa tutkimusalue luettiin vuonna 215 enimmäkseen erinomaiseen ekologiseen tilaan. Ekologinen luokka laskettiin myös vesimuodostumien ulkopuolella oleville näyteasemille 68 ja 26. KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Tampereella Laatinut: FM, hydrobiologi Jussi Iso-Tuisku Hyväksynyt: Osastonjohtaja Olli Piiroinen JAKELU Huntsman Pigments and Additives Finland Oy/Katariina Heikkilä Porin kaupunki, Ympäristönsuojelulautakunta Varsinais-Suomen ELY-keskus 2 kpl (heli.perttula@ely-keskus.fi; asko.sydanoja@ely-keskus.fi; kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi) Satakunnan Kalatalouskeskus Helsingin yliopiston kirjasto, Vapaakappaletoimisto 6 kpl Suomen ympäristökeskus, Kirjasto Porin kaupungin kirjasto/satakunnan maakuntakirjasto

47 42 VIITTEET Häkkilä, K., Hiltunen, P. ja Mölsä, H. 1978: Vuorikemian titaanioksiditehtaiden jätevesien vaikutuksista Porin edustan merialueen pohjaeläimistöön. Vesihallituksen tiedostus nro 144. Ss Iso-Tuisku, J 212.: Kemira Pigments Oy. Porin edustan merialueen pohjaeläimistö vuonna 211. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 654. Iso-Tuisku, J 213.: Kemira Pigments Oy. Porin edustan merialueen pohjaeläimistö vuonna 212. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 687. Kantola, L., Koskenniemi, E., Paavola, R. ja Heikkinen, M. 21: Ohjeita järvien ja jokien pohjaeläimistöseurannan näyt-teenottoon ja raportointiin. Ympäristöopas 87. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. 3 s. + liitteet. Leppäkoski, E. 1975: Assesment of degree of pollution on the basis of macrozoobenthos in marine and brackish-water environnments. Acta Academiae Åboensis, Ser. B, Vol. 35 nr 2. 9 s. + liite. Mäkelä, A. ym. 1992: Vesitutkimusten näytteenottomenetelmät. - VYH julk. sarja B 1, 69 s. +liitteet. Perälä, H. 29: Kokemäenjoen ja Porin edustan merialueen yhteistarkkailu vuonna 28. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 61. Pintavesien ekologisen luokittelun vertailuolot ja luokan määrittäminen. - Suomen ympäristökeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Moniste, SFS : Vesitutkimukset. Pohjaeläinnäytteenotto Ekman-noutimella pehmeiltä pohjilta. - Suomen standarsoimisliitto SFS r.y., 7 s. Valkama, J. 29: Kemira Pigments Oy. Porin edustan merialueen pohjaeläimistö vuonna 28. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 595.

48 43 LIITE 1. Liitekuvat. Tutkimusalueen liejusimpukoiden pituusjakaumat vuonna 215. Tulokset on esitetty syvyyden mukaan (matalasta syvempään) alueittain: purkuputken ympäristö (6 näyteasemaa), Reposaaren ympäristö (3 näyteasemaa), muut alueet (4 näyteasemaa), Säppi (2 näyteasemaa) ja Merikarvia (1 näyteasema). kpl m, n= mm kpl m, n= mm

49 44 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

50 45 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

51 46 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

52 47 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

53 48 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

54 49 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

55 5 kpl m, n= mm kpl m, n= mm

56 51 LIITE 2. Liitetaulukot. Porin edustan Pohjaeläimistön näyteasemakohtaiset tiheydet (yks/m²) ja biomassat (g/m²) sekä taksoniluvut vuonna 215. Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Purkuputken ympäristö Pori Pori Pori Pori Pori Pori meri sisäs meri sisäs meri sisäs meri sisäs meri ulkos meri ulkos profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,5,5,5, Näytteet Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² NEMERTEA Cyanophthalma obscura PRIAPULA Halicryptus spinulosus NEMATODA NEMATODA ANNELIDA POLYCHAETA Hediste diversicolor 2 2 1,1 5,78 1,1 1 1,7 2,89 5, ,78 5, ,6 5,78 5,1 Marenzelleria ,9 54,93 21, ,3 66,49 3, ,6 37,58 13, ,13 5, ,8 46,26 13, ,6 37,58 13,25 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA 2 2 1,3 5,78 1, ,7 54,93 27, ,3 72,28 35,5 MOLLUSCA GASTROPODA Bithynia tentaculata Hydrobia 1 1,6 2,89 5,1 Potamopyrgus antipodarum BIVALVIA Mytilus trossulus 1 1,7 2,89 5,1 Cerastoderma glaucum 1 1,7 2,89 5,1 Macoma baltica ,8 25,26 113, ,3 141,66 52, ,8 335,36 143, ,75 54, ,73 74, ,1 14,8 74,1 ARTHROPODA CRUSTACEA Saduria entomon ,24 13, ,2 5,78 1, ,3 5,78 5, ,67 8, ,2 3,4 Leptocheirus pilosus 1 1,7 2,89 5,1 Corophium volutator ,6 23,13 21, ,5 167,68 132, ,6 2,24 21, ,89 5, ,6 5,78 1,1 Gammarus 1 1,7 2,89 5,1 Bathyporeia pilosa ,8 49,15 1, ,3 86,73 37, ,9 8,67 8,67 Monoporeia affinis ,7 144,55 62, ,8 28,91 26, ,3 14,46 13, ,88 63, ,5 14,46 18, ,9 83,84 18,5 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae 1 1,7 2,89 5,1 Summa ,4 198, ,14 157, ,54 189, ,1 111, ,61 86, ,79 87,74 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina)

57 52 Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi meri sisäs Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² NEMERTEA Cyanophthalma obscura 1 1,2 2,89 5,1 PRIAPULA Halicryptus spinulosus ,8 31,8 18,5 1 1,3 2,89 5, ,1 14,46 5, ,7 17,35 17, ,3 23,13 26,5 NEMATODA NEMATODA ,8 2,24 18,5 ANNELIDA POLYCHAETA Hediste diversicolor 1 1,5 2,89 5,1 3 3,7 8,67 15,2 Marenzelleria ,7 26,2 15, ,2 11,19 26, ,9 789,25 229, ,5 424,98 176, ,11 37, ,93 127, ,1 86,73 56,87 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA ,8 37,58 13, ,9 46,26 5, ,6 2,24 35, ,8 63,6 5,1 MOLLUSCA GASTROPODA Bithynia tentaculata 1 1 2,4 5,78 5,1 Hydrobia ,1 14,46 13,25 Potamopyrgus antipodarum 5 5 1,1 14,46 25, ,9 11,56 5,1 BIVALVIA Mytilus trossulus Cerastoderma glaucum 1 1,2 2,89 5,1 Macoma baltica , , ,4 283,32 84, ,9 49,15 5, ,6 583,98 19, ,4 459,67 355, ,5 179,24 86, ,5 4,47 21,83 ARTHROPODA CRUSTACEA Saduria entomon ,2 23,13 1, ,24 21, ,6 5,78 5, ,1 14,46 5, ,2 5,78 5, ,7 14,46 5,1 Leptocheirus pilosus 1 1,4 2,89 5,1 Corophium volutator 1 1,5 2,89 5, ,5 46,26 13,25 1 1,2 2,89 5,1 Gammarus 1 1,2 2,89 5,1 Bathyporeia pilosa Monoporeia affinis ,1 11,56 13, ,3 182,13 52, ,33 13, ,7 8,67 8, ,6 49,15 47, ,8 289,1 14,92 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae 1 1,3 2,89 5, ,9 182,13 69, ,6 63,24 123,98 Summa ,7 54, ,82 164, ,29 294, ,63 327,86 ## ,6 438, ,45 157, ,73 86,73 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina) Reposaaren ympäristö Muut Pori Pori Pori Pori Pori Pori Pori meri ulkos avomeri meri sisäs meri sisäs meri ulkos avomeri profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,5,5,5,5,

58 53 Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² yks yks/m² yks/m² NEMERTEA Cyanophthalma obscura PRIAPULA Halicryptus spinulosus 1 1 2,9 5,78 5, ,4 14,46 18,5 NEMATODA NEMATODA 2 2 1,4 5,78 1,1 ANNELIDA POLYCHAETA Hediste diversicolor Marenzelleria ,5 72,28 21, ,95 36, ,1 124,31 35,5 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA ,5 72,28 26, ,2 43,37 17,35 MOLLUSCA GASTROPODA Bithynia tentaculata Hydrobia ,3 17,35 8,67 Potamopyrgus antipodarum 3 3,6 8,67 15,2 BIVALVIA Mytilus trossulus ,8 11,56 13, ,9 589,77 52,76 Cerastoderma glaucum Macoma baltica ,3 83,84 13, ,8 173,46 174,11 ARTHROPODA CRUSTACEA Saduria entomon ,7 54,93 56, ,8 2,24 18,5 1 1,2 2,89 5,1 Leptocheirus pilosus Corophium volutator ,1 138,77 34,69 Gammarus 1 1 2,9 5,78 5,1 Bathyporeia pilosa Monoporeia affinis ,5 318,1 239, ,4 86,73 52,76 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae 2 2,9 5,78 1, ,8 491,47 21,83 Summa ,24 27, ,98 295, ,23 14,56 Lajiluku (kehitysvaiheetomina lajeina) Säppi Merikarvia Luvia Luvia Merikarvia meri ulkos meri ulkos meri sisäs profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,

59 3 54 Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Purkuputken ympäristö Pori Pori Pori Pori Pori meri sisäs meri sisäs meri sisäs meri sisäs meri ulkos profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,5,5, Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² NEMERTEA NEMERTEA PRIAPULA PRIAPULA ANNELIDA POLYCHAETA POLYCHAETA,97,12,22,131 3,3,379,45,4,23,26,53 1,7,153,14,7,3,14,24 3,7,7,5,2,12,19,51,7,148,38,73,22,18,112,6,324,267,3,14,6,22,1,63,5 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA,3,3,5,9,16,6,5,4,15,1,44,7,12,23,15,5,3,144,53 MOLLUSCA GASTROPODA GASTROPODA,4,4,1,1,18 BIVALVIA BIVALVIA 2,572,567,394 3, ,212 1,497 1,166 1,626,22 2,814 88,4 8,134 7,166,297,261,45,63 91,7 1,743 1,181 1,568 3,421 1,965 6,954 97,5 2,13 8,463 3,456 13,18,666 17,33 99,1 5,22 56,982 4,353 8,669 1,754 14,776 98,9 42,718 3,292 ARTHROPODA CRUSTACEA ISOPODA,43,5,113,161 4,465,476,2,95,97 3,28,472,2,2,4,6,12,1,3,4,7,1,21,19,2,15,2,19,1,54,63 AMPHIPODA,67,28,5,144 3,6,417,171,9,1,25,215 6,8,621,352,18,2,2,22 3,4,65,81,42,55,26,123 1,7,355,125,22,9,2,32,2,93,88,36,16,18,7,5,22,96 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae,1,1,2,3,6 Summa 2,778,611,579 3, ,474 1,931 1,265 1,749,168 3, ,199 7,26,329,267,62, ,91 1,214 1,632 3,493 2,1 7, ,627 8,529 3,556 13,22,689 17, ,482 56,927 4,45 8,737 1,795 14, ,181 3,41 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina) Pori meri ulkos profundaali Kvantitatiivinen VanVeen ,5

60 55 Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet gww Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² NEMERTEA NEMERTEA,42,42,1,121,29 PRIAPULA PRIAPULA,211,11,35,347 1,5 1,3,772,3,3,8,13,319,12,5,471 1,1 1,362 1,237,3,11,14,4,41,49,95,3,1,98 2,1,284,466 ANNELIDA POLYCHAETA POLYCHAETA,32,1,9,42,1,121,137,216,118,52,386 1,6 1,117,716,492 1,4 1,86 2,978 55,4 8,61 3,997,952,314,47 1, ,18 2,886,78,112,11,3 2,4,866,167,89,372,41 1,32 39,1 3,765 3,71,86,4,24,114 2,4,329,37 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA,3,4,4,11,32,7,12,26,38,75,3,218,112,15,15,1,44,76,13,12,11,35,7,11,11 MOLLUSCA GASTROPODA GASTROPODA,41,4,45,1,129,195,8,74,16,97,8,281,314 BIVALVIA BIVALVIA 14,98 12,97 7,854 35,87 98,1 13,519 31,876 9,34 7,385 5,59 21,478 9,9 62,94 17,323,68,435,427,93 17,3 2,689 1,819 11,5 8,377 2,15 39,568 92,3 114,391 53,511 5,458 3,911 1,1 1,37 84,3 29,98 19,627 1,277,638,81 1, ,771 5,191 1,76 1,298,778 3,837 8,4 11,92 4,26 ARTHROPODA CRUSTACEA ISOPODA,454,166,6,626 1,7 1,89 1,967,13 1,271 1,283 5,4 3,71 6,332,2 1,391 1,393 25,9 4,26 6,958,296,116,3, ,21 1,279,2,2,4,1,12,11,42,188,52,641 13,4 1,854 1,528 AMPHIPODA,6,3,2,11,33,17,1,25,21,56,2,162,7,43,18,5,66 1,2,19,169,16,31,29,76,2,219,68,13,3,17,1,49,6,1,9,2,12,3,34,4,15,11,21,47 1,135,41 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae,4,4,1,1,18,18,12,237,518 1,2 1,498,589,386,62,496 1,52 12,2 4,341 1,16 Summa 15,48 13,145 7,875 36, ,513 33,775 9,496 7,655 6,476 23, ,35 13,199,61 1,855 2,98 5, ,533 9,98 12,85 9,87 2,93 42, ,94 52,5 5,943 4,717 1,641 12, ,561 19,221 2,167 1,25,137 3, ,623 8,827 2,37 1,515,886 4, ,795 6,461 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina) Reposaaren ympäristö Muut Pori Pori Pori Pori Pori Pori Pori meri sisäs meri ulkos avomeri meri sisäs meri sisäs meri ulkos avomeri profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,5,5,5,5,

61 56 Alue Paikan nimi Kunta Vesistöalue Ympäristötyyppi Paikan tyyppi Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin Noutimen pinta-ala [cm2] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² g WW g WW/m² g WW/m² NEMERTEA NEMERTEA PRIAPULA PRIAPULA,2,3,7,1,11,49,6,4,173,221 ANNELIDA POLYCHAETA POLYCHAETA,5,2,5,12,2,34,14,7,11,13,121,8,349,472,68,138,216,963 3,7 2,783 2,183 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA,8,6,7,22,3,63,1,6,2,4,11,1,33,18 MOLLUSCA GASTROPODA GASTROPODA,2,1,1,4,1,5 BIVALVIA BIVALVIA,823 4,457,832 6,112 87,6 17,67 18,172 1,167 1,828 9,275 12,27 77,6 35,472 39,53 7,72 9,213 8,366 24,651 94,5 71,266 9,35 ARTHROPODA CRUSTACEA ISOPODA,88,61,688 9,9 1,99 2,813,451 2,856 3,38 2,9 9,562 13,318,3,3,8,15 AMPHIPODA,29,51,57,138 2,398,127,3,25,17,45,3,129,97,21,77,4,138,5,4,248 INSECTA DIPTERA Chironomidae Chironomidae,1,1,3,6,185,83,71,339 1,3,98,543 Summa,866 4,66 1,54 6, ,165 17,351 1,645 1,865 12,3 15, ,718 52,832 7,888 9,512 8,697 26, ,447 7,44 Lajiluku (kehitysvaiheet ominalajeina) Säppi Merikarvia Luvia Luvia Merikarvia meri ulkos meri ulkos meri sisäs profundaali profundaali profundaali Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen Kvantitatiivinen VanVeen VanVeen VanVeen ,5,5,

62 57 LIITE 3. Raportissa vuonna 215 käytetyt ja indeksit ja parametrit. BBI -indeksi (Brackish water Benthic Index) on kehitetty kuvaamaan erityisesti rannikon pehmeiden pohjien tilaa. Indeksin oletuksena on, että lajien monimuotoisuus pienenee ympäristöstressin kasvaessa. Indeksi on sovitettu Itämeren olosuhteisiin, siinä otetaan huomioon Itämeren luonnostaan alhainen pohjaeläin-diversiteetti ja syvyyden vaikutus lajistoon. Aineistosta laskettiin pohjaeläinyhteisön monimuotoisuutta kuvaava Shannon & Wienerin diversiteetti-indeksi (H'): S H' = - p i ln p i i = 1 missä S on lajimäärä ja p i on lajin i yksilömäärän osuus kokonaisyksilömäärästä. Indeksi huomioi sekä lajimäärän että runsausjakauman. Leppäkosken (1975) tekemä luokittelu ja lajilista pohjaeläinten suhteesta likaantumiseen.