UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS VUONNA 2015

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS VUONNA 2015 Hanna Turkki Nro

2 2 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

3 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 3 (39) Sisällys 1. POHJAELÄINTUTKIMUKSEN TAVOITTEET AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Pohjan laatu Pohjaeläimistön koostumus Pohjaeläinten yksilömäärät Pohjaeläinten biomassat Liejusimpukan kokoluokkajakauma Pohjan tila ja siinä tapahtuneet muutokset...28 Erittäin likaantunut pohja...28 Likaantunut pohja...29 Puolilikaantunut pohja...29 Puoliterve pohja...31 Terve pohja Muita pohjaeläintutkimuksia YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET...36 Pohjan laatu ja pohjaeläimistön koostumus...36 Pohjan tila KIRJALLISUUS...39 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

4 4 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Liitteet Liite 1. Pohjaeläinlajistoa asemittain vuonna 2015 Liite 2. Pohjaeläinosuuksia asemittain vuonna 2015 Liite 3. Pohjaeläintulokset Jakelu Uudenkaupungin kaupunki/vakka-suomen veden johtokunta Uudenkaupungin kaupunki/ympäristö- ja lupalautakunta Yara Suomi Oy/Uudenkaupungin tehtaat Sähköpostitse Yara Suomi Yara Suomi Yara Suomi Yara Suomi Rauman Uudenkaupungin Vesi/Vakka-Suomen Uudenkaupungin Velhonveden-Ruotsinveden Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Varsinais-Suomen Yhteystiedot Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy (Y ) Telekatu 16, TURKU puh , sähköp. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

5 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 5 (39) 1. POHJAELÄINTUTKIMUKSEN TAVOITTEET Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki vuonna 2015 Uudenkaupungin merialueen pohjaeläintutkimuksen. Määrävuosin toistettava tutkimus kuuluu merialueen velvoitetarkkailuun, joka tehdään Yara Suomi Oy:n Uudenkaupungin tehtaiden ja Uudenkaupungin kaupungin (Uudenkaupungin Vesi) toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa Uudenkaupungin edustan merialueen pohjan ja pohjaeläimistön tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tutkimus on tehty viimeksi vuosina 2010 (Turkki 2011), 2006 (Turkki 2007), 2002 (Turkki 2004) ja 1996 (Jumppanen 1997a). Pohjaeläinasemat ovat pääosin olleet samoja näissä tutkimuksissa. Mattila (1992a, 1992b) on arvioinut pohjan tilan kehitystä vuoteen 1990 asti ja luvulla tehtyjen pohjaeläintutkimusten pohjalta (Kostiainen et. al. 1967, Jumppanen & Saarivuori 1978, Mölsä & Häkkilä 1979, Mölsä & Wiik 1981, Häkkilä 1988). Uudenkaupungin merialueen kuormitusta ja veden tilaa on käsitelty vuoden 2015 tarkkailututkimuksen vuosiraportissa (Turkki 2016), joten niihin viitataan tässä pohjaeläintutkimuksessa vain lyhyesti. Vuonna 2015 tehtiin myös Mannerlohi Oy:n kalankasvatuslaitoksen pohja- ja pohjaeläintutkimus Hylkimysten ja Varanpään edustan merialueella ja Uudenkaupungin väylän ruoppaus- ja läjityshankkeeseen liittyvä pohjaeläintutkimus. 2. AINEISTO JA MENETELMÄT Pohjaeläinnäytteet otettiin välisenä aikana yhteensä 42 havaintopaikasta (kuva 1). Asemalta 55 Santakarien alueelta ei saatu näytettä pohjan soraisuuden vuoksi ja samasta syystä asemalta 46 Hylkimysten pohjoispuolelta saatiin vain yksi nosto, joka sekin vuosi. Lisäksi nostot vuosivat selvästi tai hieman asemilla 23, 47, 52 ja 54. Samoihin aikoihin ( ) Uudenkaupungin merialueen pohjaeläinnäytteenoton kanssa otettiin myös Mannerlohi Oy:n kalankasvatuslaitosten pohjaeläinnäytteet viideltä ja pohjanlaatunäytteet neljältä havaintopaikalta. Uudenkaupungin väylätutkimukseen liittyvät pohjaeläinnäytteet otettiin Vuosien 2015, 2010, 2006, 2002, 1996 ja 1990 tutkimuksissa pohjaeläinasemat ovat olleet samoja, ja asemat ovat olleet pääosin samoja myös vuosien 1977, 1979 ja 1985 tutkimuksissa. Asema 25 laivaväylän tuntumassa sijaitsee ruoppausmassojen läjitysalueella. Asemien syvyys luodattiin kaikuluotaimella ja sijainti määritettiin GPS-laitteeella. Näytteet otettiin Ekman-tyyppisellä pohjanoutimella, jonka pinta-ala oli 300 cm 2. Kultakin asemalta otettiin kolme nostoa, jotka käsiteltiin erillisinä. Ennen seulontaa selvitettiin läpinäkyvän muovisen putken avulla silmämääräisesti näytteen sedimentin laatu, joka kirjattiin kenttäkorttiin. Näytteet seulottiin 0,5 mm:n silmäkoon sankoseulalla ja seulaan jäänyt aines säilöttiin noin 70 %:een denaturoituun etanoliin näytteenottopaikalla. Näytteenotossa ja käsittelyssä noudatettiin Suomen standardisoimisliiton (2014) standardeja ja vesi- ja ympäristöhallinnon (Kettunen 2008, Mäkelä ym. 1992) ohjeita. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

6 6 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Laboratoriossa näytteet säilytettiin kylmässä ennen lajittelua. Seulos huuhdottiin vesijohtovedellä ja seulottiin uudelleen 0,5 mm:n seulalla. Pieni määrä seulosta kerrallaan laitettiin petri-maljaan, josta eläimet poimittiin preparointimikroskooppia käyttäen. Eläimet määritettiin pääosin lajin tarkkuudella, laskettiin ja punnittiin valutettuina. Simpukat punnittiin kuorta avaamatta. Harvasukasmatojen (Oligochaeta) lajinmääritys tehtiin punnitsemisen jälkeen valmistetuista preparaateista. Harvasukasmadot ovat seulonnan jäljiltä usein pieninä palasina, ja niiden yksilömäärä laskettiin poimittujen päiden perusteella; biomassan punnitsemista varten poimittiin kaikki löydetyt palat. Surviaissääsken toukat (Chironomidae) jaettiin vain alaheimoihin ja ryhmiin. Itämeren- eli liejusimpukoista (Macoma balthica) tutkittiin lisäksi kokojakauma mittaamalla kuoren pituus 1 mm:n tarkkuudella. Näytteet tutki biologi Annette Lindell-Jokinen. Tulokset laskettiin yksilömäärinä ja märkämassoina neliömetriä kohden. Asemittain laskettiin yksilömäärille ja biomassoille nostojen keskiarvo (x) ja keskihajonta (s.d.). Pohjan tilan luokittelussa sovellettiin Leppäkosken (1975) esittämää jaottelua ja Suomen ympäristökeskuksen (2012) pintavesien ekologisen tilan luokituksen herkkyysarvoja (ES50). Tuloksia verrattiin aikaisempien tutkimusten, lähinnä vuoden 2010 tutkimuksen tuloksiin. Pohjaeläinten yksilömäärien vertailua aikaisempiin vuosiin vaikeuttaa raakkuäyriäisten (Ostracoda) laskentatavan muutos; aikaisemmin raakkuäyriäiset merkittiin vain runsausluokan (+, ++ tai +++) mukaan, kun nykysuositusten mukaan ne lasketaan muiden pohjaeläinten tapaan yksilömääriksi ja biomassoiksi. Biomassoihin niillä ei ole juuri vaikutusta. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

7 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 7 (39) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

8 8 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 3. TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1. Pohjan laatu Pohjaeläinasemien syvyydet vaihtelivat välillä 3 28 metriä (taulukko 1, kuva 1). Uloimpien asemien syvyydet olivat pääosin yli 20 metriä. Pohjien laatu vaihteli sorasta saviliejuun (taulukko 1). Useimmiten pohja oli saviliejua tai savea. Soraa, soransekaista savea tai hiekkaa esiintyi yleisimmin uloimmilla havaintopaikoilla Hylkimysten ja Pohjaisen välisellä alueella (42, 46, 52, 54 ja 55) ja Pohjaisen pohjoispuolella (51) mutta myös sisempänä mm. Koiviston ja Kaitun kaakkoispuolilla (23 ja 4) ja Nuhjan tuntumassa (10). Suurimmalla osalla havaintopaikoista oli sedimentin pinnalla ainakin ohut, ruskea ja hapekas kerros. Heikkoja happiolosuhteita ilmentävä rikkivedyn haju tuntui selvästi yhdellä asemalla (2) ja lievänä viidellä asemalla (43, 44, 47, 53 ja 56). Asemaa 2 lukuun ottamatta rikkivedyltä haisseet asemat olivat syvyydeltään yli 20 metriä. Asemalla 26 tuntui jäteveden haju. Vuoden 2015 tutkimuksessa ei esiintynyt hapettomuudesta kertovaa mustaa sulfidiliejua, kun sitä vuoden 2010 tutkimuksessa esiintyi kolmella asemalla; Lyökin edustalla asemalla 56, Janhuan edustalla asemalla 2 ja Vaakuan syvänteessä asemalla 24. Näistä asemat 2 ja 24 olivat sulfidiliejuasemia myös vuoden 2006 tutkimuksessa. Vuonna 2010 rikkivedyn haju tuntui selvästi viidellä asemalla (2, 24, 44, 47 ja 56) ja lievänä kahdella asemalla (41 ja 43). Vuonna 2015 rikkivety haisi edelleen selvästi asemalla 2. Vuoden 2006 tutkimuksessa hapettomuudesta kertovaa mustaa sulfidiliejua esiintyi neljällä asemalla (2, 24, 25 ja 44). Rikkivedyn haju tuntui yhteensä kahdeksalla asemalla (2, 3, 18, 24, 25, 43, 44 ja 56), joista lievänä asemalla 18 ja voimakkaana asemilla 2 ja 44. Vuoden 2002 tutkimuksessa sulfidiliejuasemia oli 3, joista asemat 2, 24 ja 44 olivat samoja kuin vuonna Vuoden 1996 tutkimuksessa sulfidiliejua tavattiin yhteensä seitsemältä asemalta, jotka sijaitsivat Uudenkaupungin jätevesien purkualueella asemilla 2 ja 3, Vähä-Heinäsen ja Hankosaaren välillä (19), erillisissä syvänteissä Hankosaaren eteläpuolella (13) ja Iso-Vehasen ja Vaakuan välisessä salmessa (24). Merialueen uloimmissa osissa sulfidinhajua tavattiin Putsaaren eteläpuolisesta syvänteestä ja Lyökin edustalta (53 ja 56) näissä oli pohjan pinnalla myös paljon rihmalevien jäänteitä. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

9 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 9 (39) TAULUKKO 1. Uudenkaupungin merialueen pohjaeläintutkimuksen asemien syvyys, pohjan laatu ja sijainti vuonna Asema Syvyys Pohjan laatu Huom. Koordinaatit (kkj) nro m x y 1 5 Savi/hiekka. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata 4 cm, alinna tummia raitoja Savilieju. Pinta (2 mm) ruskea, alla mustaa. Rikkivedyn haju Savilieju. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna mustaa. 4 5 Savilieju/sora/hiekka. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata cm, alinna tummia raitoja. 5 8 Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummaa. 6 3 Savi. Pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummaa. Yhdessä nostossa paljon kovaa savea. 7 4 Savi/savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummia raitoja. 9 7 Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 7 cm, alinna tummia raitoja Savi/savilieju/hiekka. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata cm, alinna tummaa Savilieju. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata 4 cm, alinna tummia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 4 cm, alinna tummia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummia raitoja. 15 7,5 Savi (kovaa)/hiekka. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata ,5 Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata, jossa tummia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata ,5 Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummia raitoja Savi/sora/hiekka. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata Kaikki nostot vuosivat cm, alinna mustaa Savilieju. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla tummanharmaata cm, alinna mustia raitoja Savi/hiekka. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummaa. Yhdessä nostossa kovaa savea Savi. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 6 cm, alinna Jäteveden haju tummaa Savilieju. Pinta (0,5 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummaa Savi/savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 4 cm, alinna tummaa Savi. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 7 cm, alinna tummaa. 30 6,5 Savilieju/savi. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

10 10 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) TAULUKKO 1. jatkuu Asema Syvyys Pohjan laatu Huom. Koordinaatit (kkj) nro m x y Savilieju/hiekka. Pinta (1-2 cm) ruskea, alla harmaata, alinna tummaa Savi. Pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata Savi. Pinta (2 cm) ruskea, alla vaaleanharmaata Savi/sora. Pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata Savilieju. Pinta (6 cm) ruskea, alla harmaata, jossa Lievä rikkivedyn haju mustia raitoja Savilieju. Pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata, jossa Lievä rikkivedyn haju mustia raitoja Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 5 cm, alinna tummaa Savilieju/sora. Harmaa. Vain yksi vuotava nosto Savilieju. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata 4 cm, Nostot vuosivat hieman alinna tummaa. Lievä rikkivedyn haju Savi/sora/hiekka. Pinta (2 cm) ruskea, alla harmaata Savi/hiekka. Harmaa. Kaikki nostot vuosivat Savi. Pinta (1 cm) ruskea, alla harmaata. Lievä rikkivedyn haju Savi/soransekainen savi/hiekka. Pinta (1 cm) ruskea, Nostot vuosivat hieman alla harmaata Sora. Ei näytteitä Savilieju. Pinta (4 cm) ruskea, alla harmaata. Lievä rikkivedyn haju Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

11 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 11 (39) 3.2. Pohjaeläimistön koostumus Pohjaeläinlajisto, pohjaeläimistön tiheydet ja biomassat eri asemilla vuosina 2015, 2010 ja 2006 on esitetty taulukossa 2 ja vuoden 2015 osalta kuvassa 2. Asemat 46 (vain yksi vuotava nosto) ja 55 (ei näytteitä) eivät ole mukana kuvissa ja taulukoissa. Lajiluku vaihteli kolmesta viiteentoista. Vähiten lajeja tavattiin asemilla 2, 3 ja 22. Asemalla 2 Janhuanniemen edustalla lajisto on ollut niukka myös aikaisemmissa tutkimuksissa. Asemalla 22 Urpoisten edustalla lajiluku on romahtanut edelliseen tutkimukseen verrattuna. Läjitysalueen asemalla 25 pohjaeläimet ovat asettautuneet sedimenttiin, sillä pohjaeläimistö on vuosina 2015 ja 2010 selvästi monipuolistunut ja runsastunut vuoteen 2006 verrattuna, tosin yksilötiheydet olivat taas laskeneet vuosien 2010 ja 2015 välillä. Uudenkaupungin jätevesien purkualueen läheisimmillä paikoilla Janhuanniemen ja Vähä-Seikomaan asemilla (asemat 2 ja 3) pohjaeläimistö koostui lähes yksinomaan harvasukasmadoista ja surviaissääsken plumosus -toukista. Suurimmat lajimäärät (lajiluku 14 15) tavattiin uloimmilta asemilta 51, 53 ja 54. Pohjoisimmilla asemilla 43 ja 56 lajiluku oli puolittunut vuoteen 2010 verrattuna. Yhteensä alueelta tavattiin 29 eri lajia tai lajiryhmää (liite 1). Yleisimmin esiintyi liejusimpukoita (Macoma balthica, herkkyysarvo 5 eli tolerantti laji), joita esiintyi noin 92 % asemista ja vaeltajakotiloita (Potamopyrgus antipodarum, ent. Potamopyrgus jenkinsi, herkkyysarvo 10 eli herkkä laji), joita esiintyi 90 %:lla asemista. Yleisenä esiintyivät myös suippokotilot (Hydrobia, herkkyysarvo 5), joita esiintyi 75 %:lla asemista sekä raakkuäyriäiset (Ostracoda, herkkyysarvo 15 eli erittäin herkkä laji), joita esiintyi noin 63 % asemista. Likaantumista ilmentäviä erittäin tolerantteja (herkkyysarvo 1, Suomen ympäristökeskus) surviaissääsken plumosus-toukkia (Chironomus plumosus) esiintyi 37 %:lla asemista ja toista selkeää likaantuneen pohjan ilmentäjälajia, Tubifex costatus -harvasukasmatoa (herkkyysarvo 1) 5 % asemista (2 asemaa, 47 ja 56). Harvasukasmatojen ryhmään kuuluvia lajeja esiintyi 90 % asemista. Yleisimmin esiintyneet lajit olivat pääosin samoja vuoteen 2010 verrattuna. Hydrobia -kotiloita ja surviaissääsken plumosus -toukkia esiintyi harvemmilla asemilla kuin vuonna Surviaissääsken plumosus-toukkia esiintyi vuonna asemalla, vuonna asemalla, vuonna asemalla ja vuonna asemalla. Lieju- eli itämerensimpukka on esiintynyt yhtä yleisesti vuosina 2015, 2010 ja Selkämeren rannikkovesiin 1990-luvulla uutena tulokkaana levinnyttä monisukasmatoa (Marenzelleria sp., herkkyysarvo 5) oli 50 % asemista (20 asemaa). Vuonna 2010 sitä esiintyi 65 %:lla asemista (26 asemaa), vuonna % asemista (23 asemaa) ja vuonna % asemista (30 asemaa). Laji on selvästi taantunut 2000-luvulla 90 lukuun verrattuna. Laji yleistyi hyvin nopeasti 90-luvulla, ja oli esim. vuonna 1996 toiseksi runsain ja yleisin (98 % asemista) pohjaeläinlaji Uudenkaupungin merialueella. Harvasukasmadot ovat runsastuneet kahdessa viimeisimmässä pohjaeläintutkimuksessa. Vuonna 2015 niitä esiintyi 90 %:lla, vuonna %:lla, vuonna 2006 noin 80 %:lla ja vuonna %:lla asemista. Uutena eläimenä tavattiin alueelta Laonome-sukuun kuuluva monisukasmato, jonka lajinmääritys on kesken. Em. matoja oli yhteensä 15 asemalla (noin 38 % asemista), joskin yksilömäärät ja varsinkin biomassat olivat kaikilla asemilla pieniä. Asemat sijaitsivat lähinnä sisäsaaristossa, osin myös välisaariston alueella. Matoja tavattiin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

12 12 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) vuonna 2014 myös Turun merialueen pohjaeläintutkimuksessa sisemmiltä alueilta Raisionlahdesta, Viheriäistenaukolta sekä Pitkästä- ja Pohjoissalmesta. Ympäristöhallinnon VELMU-projektissa samaan sukuun kuuluvia monisukasmatoja oli löytynyt myös Inkoon edustalta. Vuonna 2012 Virosta Pärnunlahdelta löytyi Laonome-sukuun kuuluvia monisukasmatoja (Kotta et al. 2015), ja niiden leviäminen tapahtui hyvin nopeasti. Alankomaissa kanaaleissa on tavattu tulokaslajina runsaina kantoina L. calida, mutta määrityskirjallisuuden perusteella se ei olisi nyt Suomessa tavattu laji. Puhtaan pohjan tyyppilajia ja erittäin herkkää lajia (15, Suomen ympäristökeskus) valkokatkaa (Monoporeia affinis) tavattiin noin 18 % asemista (7 asemaa). Valkokatkan esiintyminen on pysynyt melko vakaana, sillä myös vuosien 2010 ja 2006 tutkimuksissa sitä tavattiin noin 20 % asemista (8 asemaa). Vuonna 2002 valkokatkoja ei tavattu yhdelläkään asemalla. Vuoden 1996 tutkimuksessa valkokatkoja esiintyi vähälukuisesti 10 asemalla. Toista puhtaan pohjan ilmentäjälajia, erittäin herkkää (herkkyysarvo 15) makkaramatoa (Halicryptus spinulosus) esiintyi viidellä (42, 47, 51, 53 ja 54) asemalla, kun sitä vuonna 2010 esiintyi kolmella asemalla (51, 53 ja 54). Liejusukajalkaisia (Harmothoe sarsi) esiintyi vuonna 2010 kahdella (42 ja 53) asemalla mutta vuoden 2015 tutkimuksessa se puuttui. Vuonna 2015 yleisimmin esiintynyt laji oli liejusimpukka, kuten vuosien 2006, 2002 ja 1996 tutkimuksissa. Vuonna 2010 yleisimmin esiintynyt laji oli suippokotilo. Surviaissääsken plumosus-toukan esiintyminen on viime tutkimuksissa selvästi vaihdellut. Vuonna 1996 plumosus-toukkia esiintyi 29 %:lla asemista, vuonna %:lla, vuonna %:lla, vuonna %:lla ja vuonna 2015 taas 37 % asemista. Harvasukamatojen esiintyminen on ollut tasaisempaa (64 85 % asemista), mutta kahdessa viimeisimmässä, vuosien 2010 ja 2015 tutkimuksissa, ne olivat selvästi yleistyneet (90 95 % asemista). Keskimääräinen lajiluku Uudenkaupungin merialueen pohjaeläinasemilla on hieman noussut 2000-luvulla lukuihin verrattuna (taulukko 3). Keskimääräinen lajiluku vuoden 2015 tutkimuksessa oli 8, vuoden 2010 tutkimuksessa 10, vuoden 2006 tutkimuksessa 7 ja vuoden 2002 tutkimuksessa 9. Esim. vuonna 1977 keskimääräinen lajiluku oli 6. TAULUKKO 3. Asemien ja pohjaeläimistön lajien lukumäärä (keskiarvo, suluissa keskihajonta) Uudenkaupungin merialueella vuosina (Mattila 1992b) ja 1996, 2002, 2006, 2010 sekä Vuosina 2010 ja 2015 asemien määrä oli 42 mutta yhdeltä asemista ei saatu näytteitä ja toinen asema jäi muista syistä pois laskennasta Asemia Lajiluku 6 (3) 7 (2) 6 (2) 7 (3) 7 (2) 9 (3) 7 (3) 10 (3) 8 (3) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

13 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 13 (39) TAULUKKO 2. Uudenkaupungin merialueen pohjaeläinasemien laji- (S, kpl) ja yksilömäärät (N, kpl/m 2 ) sekä biomassat (B, g/m 2 ) vuosien 2002, 2006 ja 2010 tutkimuksissa. Aika 2006 ( ) 2010 ( ) 2015 ( ) Asema S N B S N B S N B kpl kpl/m² g/m² kpl kpl/m² g/m² kpl kpl/m² g/m² , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,47 ei näytteitä (lab.virhe) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,05 ei näytteitä ei näytteitä , , , , , , , , , , , , , , , , ,05 ei näytteitä , , ,21 x , , ,75 s.d , , ,73 n Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

14 14 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

15 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 15 (39) 3.3. Pohjaeläinten yksilömäärät Pohjaeläinten kokonaisyksilömäärä vaihteli välillä kpl/m 2 (taulukko 2, kuva 2). Yksilötiheydet olivat selvästi pienimmät (<500 kpl/m 2 ) Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella asemilla 18 (Jänönniemen edusta), 2 (Janhua), 3 (Vähä- Seikomaa) ja 16 (Mustaluoto). Suurimmat yksilötiheydet (>3000 kpl/m 2 ) olivat asemilla 19 (Vähä-Heinänen itä), 8 (Vähä-Vilissalo) ja 56 (Lyökki et). Asemilla 19 ja 56 vallitsivat liejusimpukat ja asemalla 8 vaeltajakotilot (Potamopyrgus). Yksilömäärät olivat selvästi laskeneet pääosalla asemilla vuoteen 2010 verrattuna. Vuonna 2010 keskimääräinen yksilömäärä oli 3431 kpl/m 2, kun vuonna 2015 keskimääräinen yksilömäärä oli vain 1670 kpl/m 2 (taulukko 2). Vuoden 2015 keskimääräinen yksilömäärä vastasi kuitenkin vuoden 2006 keskimääräistä yksilömäärää (1569 kpl/m 2 ). Yksilömäärät olivat laskeneet vuosien 2010 ja 2015 välillä varsinkin asemilla 6 (Kaupunginlahti), 16 (Mustaluoto), 18 (Jänönniemi) ja 52 (Putsaari koill). Putsaaren koillispuolisella asemalla muutokset pohjaeläinten tiheydessä saattoivat johtua alueen läheisyyteen vuosina tehdyistä läjityksistä. Vaakuan luoteispuolisessa syvänteessä asemalla 24 yksilötiheys oli selvästi kasvanut vuoden 2010 heikosta tilanteesta (sulfidilieju). Vuonna 2010 yksilötiheydet olivat suurimmat (>6 000 kpl/m 2 ) asemilla 6, 8 ja 53 Kaupunginlahden ja Vähä-Vilissalon alueilla ja ulompana Putsaaren kaakkoispuolella. Asemalla 6 Kaupunginlahden suulla vallitsivat tuolloin putkikatkat (Leptocheirus pilosus), jotka olivat kokonaan hävinneet lajistosta. Asemalla 8 yksilömäärä oli edelleen tutkimusalueen suurimpia, vaikka oli vain noin puolet vuoden 2010 yksilömäärästä. Vuonna 2010 asemalla vallitsivat Tubificidae-harvasukamadot ja vuonna 2015 Potamopyrgus antipodarum vaeltajakotilot. Asemalla 53 vallitsivat vuonna 2010 monisukamadot (lähinnä Marenzelleria), joiden määrä oli romahtanut ja selkeänä valtalajina olivat nyt liejukotilot (Macoma balthica). Vuonna 2006 pohjaeläinten yksilötiheydet olivat pienimmät (<50 kpl/m 2 ) Vaakuan ja Koiviston välisessä syvänteessä (asema 24) sekä Sundinkarin läjitysalueella (asema 25). Suurimmat yksilötiheydet (>2 500 kpl/m 2 ) olivat asemilla 41, 54, 28, 29, 17 ja 7, jotka sijoittuivat tutkimusalueen eri osiin. Vuonna 2002 pohjaeläinten yksilötiheydet olivat pienimmät jätevesien purkualueen asemilla 2 ja 3, Jänönniemen edustalla asemalla 18 sekä Vaakuan eteläpuolella asemalla 12. Suurimmat yksilötiheydet puolestaan tavattiin vuoden 1996 tutkimuksen tapaan pohjoiseen johtavalta laivaväylältä Kuusiston länsipuolelta asemilta 44 ja 43. Näillä asemilla suurimman osan yksilötiheydestä muodosti itämerensimpukka (Macoma balthica), ja noin viidennes yksilötiheyksistä muodostui pienistä Hydrobia-kotiloista. Vuonna 2015 suurimman osuuden yksilömääristä muodostivat lieju- eli itämerensimpukat, jotka vallitsivat 70 %:lla asemista (kuva 3, liite 2). Liejusimpukat olivat vallitsevana ryhmänä ulko- ja välisaariston alueella. Uudenkaupungin jätevesien purkualueen tuntumassa asemilla 2 ja 3 vallitsivat harvasukasmadot (Oligochaeta), samoin kuin asemilla 9, 13, 16 ja 24, jotka sijoittuivat Nuhjan kaakkoispuolelle, Humalaisten edustalle, Mustaluodon edustalle ja Vaakuan syvänteeseen. Asemalla 18 (Jänönniemi) vallitsivat surviaissääsken toukat, ja myös asemalla 33 (Aaholmi et) surviaissääsken toukat olivat liejusimpukan kanssa vallitsevana ryhmänä. Muutamalla sisäsaariston ase- Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

16 16 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) malla (5, 6, 8 ja 19) vallitsivat vaeltajakotilot (Potamopyrgus antipodarum) ja ulompana Pohjoisten pohjoispuolella asemalla 51 raakkuäyriäiset (Ostracoda). Vuonna 2010 suurimman osuuden yksilömääristä muodostivat surviaissääsken plumosustoukat, jotka vallitsivat lähes 50 %:lla asemista. Plumosus-toukat vallitsivat varsinkin sisäsaariston alueella Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella, Hankosaaren lähivesissä sekä välisaaristossa Haidusten lähivesissä. Vuonna 2006 suurimman osuuden yksilömääristä muodosti liejusimpukka, joka vallitsi noin 55 %:lla asemista. Myös vuoden 2010 tutkimuksessa liejusimpukka vallitsi varsinkin useimmilla merialueen uloimmilla asemilla. Lieju- eli itämerensimpukka muodosti suurimman osuuden yksilömääristä myös vuoden 2002 tutkimuksessa, jolloin se vallitsi kaikilla tutkimusalueen uloimmilla havaintopaikoilla, ja pääosin myös tutkimusalueen keskiosissa. Surviaissääsken plumosus-toukkien määrät olivat selvästi laskeneet kahteen edelliseen tarkkailuvuoteen verrattuna. Vallitsevina ne olivat vain kahdella asemalla (18 ja 33). Plumosus-toukkia esiintyi myös selvästi harvemmilla asemilla kuin vuosien 2010 ja 2006 tutkimuksissa. Plumosus-toukkia esiintyi lähinnä Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella sekä ulompana Haidusten ja Pohjaisen välisellä alueella. Keskimääräinen yksilötiheys oli vain noin kymmenesosa vuoden 2010 keskimääräisestä ja myös pienempi kuin muissa 90- ja 2000-luvun tutkimuksissa (taulukko 4). Eniten (378 kpl/m 2 ) surviaissääsken plumosus-toukkia esiintyi asemalla 33 Aaholmin eteläpuolella. Vuonna 2010 maksimimäärä oli asemalla 45 Iso-Harmaakarin koillispuolella, kpl/m 2, jossa niiden määrä oli nyt romahtanut ja niitä esiintyi vain pieni määrä yhdessä nostoista. Vuosina C. plumosus-surviassääsken toukkia ei esiintynyt merialueelta otetuissa näytteissä ollenkaan. Vuosina toukkia esiintyi vain muutamilla asemilla, tosin tiheydet olivat paikoin melko korkeita (maksimi yks./m 2 ). Vuonna 1985 C. plumosus-toukkia esiintyi 9 asemalla ja vuosina 1990 ja 1996 yhteensä asemalla Uudenkaupungin jätevesien purkualueella, Hankosaaren ympäristössä, Vaakuan salmen syvänteessä sekä yhdellä syvänneasemalla (56) ulkosaaristossa. Vuosina 1996 ja 2010 yksilötiheydet olivat paikoin hyvin korkeita. Vuonna 2002 surviaissääsken plumosus-toukkia esiintyi 81 %:lla asemista (34 asemalla), vuonna %:lla asemista (30 asemalla), vuonna %:lla asemista (37 asemaa) ja vuonna %:lla asemista (15 asemaa). TAULUKKO 4. Pohjan likaantumista ilmentävien harvasukasmatojen ja Chironomus plumosus surviaissääsken toukkien yksilötiheydet vuosien 1985, 1990, 1996, 2002, 2006, 2010 ja 2015 pohjaeläintutkimusten aineistossa (yks./m 2, suluissa keskihajonta). Vuosi Harvasukasmadot Chironomus plumosus (48) 66(73) (760) 522(612) (1110) 1002(980) (225) 312(313) (271) 592(660) (653) 1147(1059) (308) 113(117) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

17 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 17 (39) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

18 18 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

19 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 19 (39) Harvasukasmadot vallitsivat yksilömäärissä kuudella asemalla, vuonna 2010 neljällä ja vuonna 2006 kuudella asemalla. Harvasukasmatojen keskimääräinen yksilötiheys oli vain noin puolet vuoden 2010 keskimääräisestä ja vastasi enemmän vuoden 2006 keskimääräistä yksilötiheyttä. Vuoteen 2006 verrattuna harvasukasmatojen yksilötiheys oli laskenut varsinkin merialueen ulommilla asemilla. Selvästi suurimmillaan harvasukasmatojen yksilötiheys on ollut vuoden 1996 tutkimuksessa (taulukko 4). Esiintyneet harvasukasmadot kuuluivat Tubificidae-(torvimadot)heimoon. Runsaimmin esiintyi sukua Limnodrilus mutta lähes yhtä yleisenä joskin selvästi harvalukuisempana sukua Tubificidae. Kahdella asemalla (47 ja 56) esiintyi selkeää likaantuneen pohjan ilmentäjälajia Tubifex costatus, joskin hyvin harvalukuisesti. Harvasukasmatojen ryhmään kuuluvia lajeja esiintyi 90 % asemista ja myös vuonna 2010 niitä esiintyi lähes kaikilla asemilla. Harvasukasmatojen yksilötiheydet nousivat 1960-luvun loppupuolelta vuoteen 1996, mutta vuonna 2002 yksilötiheydet olivat taas laskeneet, vaikka niitä esiintyikin eri puolilla tutkimusaluetta. Vuoden 1996 tutkimuksessa harvasukasmatoja oli runsaasti jopa lähellä avomeren reunaa Putsaaren aukon pohjoisosan syvänteissä. Vuonna 2015 harvasukasmatojen tiheydet olivat kpl/m 2. Ainoastaan asemalla 9 Nuhjan ja Sundholman välisellä alueella yksilötiheys oli yli 1000 kpl/m 2. Vuonna 2010 maksimitiheys oli kpl/m 2 asemalla 8 Vähä-Vilissalon luoteispuolella, mutta vuonna 2015 niiden määrä oli enää 26 % vuoden 2010 määrästä. Vuonna 2006 harvasukasmatoja esiintyi yhteensä 37 asemalla ja niiden yksilötiheydet olivat suurimmillaan kpl/m 2. Eniten niitä oli asemilla 7 ja 8, Madonmaan ja Vähä- Vilissalon tuntumassa kaupungin lähivesissä. Merisukasjalkaisen (Nereis diversicolor) esiintymisessä ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia 2000-luvun tutkimuksissa. Sitä esiintyy noin puolella asemista mutta yksilömäärät ovat melko pieniä, esim. vuonna kpl/m 2. Puhtaan veden lajeista esiintyi makkaramatoa (Halicryptus spinulosus) viidellä asemalla, kun sitä vuonna 2010 esiintyi kolmella, vuonna 2006 yhdeksällä ja vuosina 2002 ja 1995 viidellä-kuudella asemalla. Makkaramato esiintyi ja on esiintynyt lähinnä merialueen uloimmilla ja syvimmillä alueilla (vuonna 2015 asemilla 42, 47, 51, 53 ja 54). Yksilötiheydet ovat olleet pieniä (vuonna kpl/m 2 ). Laji on vähentynyt selvästi ja 2000-luvulla. Vuoden 1990 pohjaeläintutkimuksessa sitä oli vielä 18 havaintopaikassa ja v yhteensä 15 havaintopaikassa. Valkokatka (Monoporeia affinis) esiintyi vuosien 2010 ja 2006 tapaan noin 20 %:lla asemista (7 8 asemaa), jotka olivat merialueen uloimpia asemia. Vuonna 2002 valkokatkoja ei tavattu yhdelläkään asemalla. Vuoden 1996 tutkimuksessa valkokatkoja esiintyi vähälukuisesti 10 asemalla. Keskimääräinen yksilötiheys asemilla, joissa valkokatkaa esiintyi, oli vuonna kpl/m 2, vuonna kpl/m 2, ja vuonna kpl/m 2. Yksilötiheys oli samaa luokkaa kuin vuonna 2010 ja suurempi kuin vuonna Valkokatkan tiheydet pienentyivät vuoden 1985 elpymisen jälkeen takaisin 1970-luvun lopun alhaisiin lukemiin vuoteen 1990 mennessä (Mattila 1992b). Liejusukasmato (Harmothoe sarsi) esiintyi 1970-luvun loppupuolella harvalukuisena (<60 yks./m 2 ) linjan Nuhja Laajo länsipuolella. Vuonna 1985 liejusukasmadon esiintyminen oli rajoittunut vain muutamalle uloimmalle asemalle, ja vuosien 1990, 1996 ja 2002 näytteenotoissa tätä puhtaan veden ilmentäjälajia ei enää tavattu lainkaan. Vuosina 2010 ja 2006 lie- Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

20 20 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) jusukasmato esiintyi harvalukuisena (11 kpl/m 2 ) kahdella asemalla mutta vuoden 2015 tutkimuksessa sitä ei taaskaan tavattu. Kilkki (Saduria ent. Mesidotea entomon) on esiintynyt harvalukuisena mutta säännöllisesti koko alueella aivan Uudenkaupungin lähivesiä lukuun ottamatta. Lannoitetehtaan perustamisen jälkeen kilkin esiintyminen tosin harveni selvästi jo vuonna 1966 ja sama kehitys jatkui koko ja 1980-luvun. Vuonna 1990 kilkki oli hävinnyt koko tutkimusalueelta (Jumppanen 1997a). Vuosina 1996 ja 2002 sitä oli taas kolmella asemalla lähinnä merialueen ulommissa osissa. Vuonna 2006 kilkkiä esiintyi kahdella asemalla (42 ja 53) Putsaaren aukon tuntumassa ja vuonna 2010 viidellä asemalla (10, 42, 53, 54 ja 55) edelleen Putsaaren aukon tuntumassa mutta myös Nuhjan luoteispuolella. Vuonna 2015 kilkkiä esiintyi kahdella asemalla (52 ja 53), jotka olivat Putsaaren aukon tuntumassa. Useimmiten kilkkiä esiintyy vain yhdessä nostoista. Prostoma obscurum-viherlimamatoa esiintyi vuoden 2010 tapaan lähes puolella asemista, jotka sijoittuivat eri puolille tutkimusaluetta. Esiintymisalue on kahdessa viimeisessä tutkimuksessa selvästi laajentunut, sillä vuosien 2006 ja 2002 tutkimuksissa sitä esiintyi vain kahdeksalla asemalla. Myös yksilömäärät ovat nousseet vuosien 2002 ja 2006 tutkimuksiin verrattuna. Eniten ( kpl/m 2 ) sitä esiintyi Kuusiston länsipuolella (asema 44), Vähä-Haiduksen pohjoispuolella (32) ja Lyökin eteläpuolella (56). Vuonna 2010 maksimimäärä oli 268 kpl/m 2 asemalla 41 Putsaarenaukolla. Vuonna 1996 viherlimamatoa esiintyi lähes 80 %:lla asemista ja yksilömäärät olivat selvästi suurempia kuin 2000-luvun ensimmäisissä tutkimuksissa. Hydrobia-kotiloita esiintyi 75 % asemista, vuonna %:lla ja vuonna 2006 yli 80 %:lla asemista. Sydänsimpukkaa (Cerastoderma glaucum) esiintyi vuoden 2010 tapaan harvalukuisesti neljällä asemalla, kun vuonna 2006 sitä ei esiintynyt lainkaan ja vuonna 2002 sitä esiintyi harvalukuisesti kolmella asemalla. Hietasimpukan (Mya arenaria) esiintymisalue oli selvästi kaventunut, sillä sitä esiintyi nyt harvalukuisena vain kolmella asemalla (43, 44 ja 51), kun sitä vuonna 2010 esiintyi yhteensä 14 asemalla. Vuonna 2006 hietasimpukkaa esiintyi yhteensä seitsemällä asemalla, jotka sijoittuivat tutkimusalueen eri osiin. Yksilömäärät ovat olleet hyvin pieniä. Liejukatka (Corophium volutator) oli hävinnyt taas lajistosta vuonna Vuonna 2010 sitä esiintyi neljällä asemalla, joista kahdella (51 ja 6) melko runsaana. Myöskään vuoden 2006 tutkimuksessa sitä ei esiintynyt. Vuosina 2002 ja 1996 se esiintyi harvalukuisena kahdella asemalla. Vuodesta 1985 vuoteen 1996 pehmeitä sedimenttipohjia suosivien ja rehevöitymisestä hyötyvien harvasukasmatojen runsastuminen ja yksilötiheyksien olennainen kasvu osoitti pohjasedimenttien ravintovarojen kasvua ja pohjan tilan heikkenemistä. Myös likaantumisen ja rehevöitymisen ilmentäjänä pidetyn Chironomus plumosuksen yksilötiheydet kehittyivät vastaavana aikana samalla tavalla (taulukko 4). Vuonna 2002 molempien ryhmien keskimääräiset yksilömäärät olivat pienempiä 90-luvun tutkimuksiin verrattuna mutta edelleen noin kolmin nelinkertaisia vuoden 1985 tilanteeseen verrattuna. Vuonna 2006 plumosus-toukkien tiheydet olivat kasvaneet vuoden 1990 tasolle mutta edelleen sekä harvasukamatojen että surviaissääskien plumosus-toukkien keskimääräiset yksilömäärät olivat selvästi pienempiä kuin vuoden 1996 tutkimuksessa. Vuoden 2010 tutkimuksessa surviaissääsken plumosus-toukkien määrä oli jo suurempi kuin vuonna Myös harvasukamatojen määrä oli rajusti noussut, mutta pysyi vielä selvästi vuoden 1996 tason alapuolella. Vuoden 2015 tutkimuksessa molempien Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

21 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 21 (39) ryhmien yksilötiheydet olivat taas selvästi laskeneet, ja plumosus-toukkien keskimääräinen yksilötiheys oli alimmillaan 90-ja lukujen aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna mutta lähes kaksinkertaisia vuoden 1985 tilanteeseen verrattuna. Harvasukasmatojen osalta keskimääräinen yksilötiheys oli suurempi 2000-luvun alkupuoleen mutta selvästi pienempi 90-luvun keskimääräiseen verrattuna. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

22 22 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

23 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 23 (39) 3.4. Pohjaeläinten biomassat Pohjaeläinten kokonaisbiomassat vaihtelivat välillä 0,6 (asema 16) 207 g/m2 (asema 53, kuva 2). Kokonaisbiomassa oli alle 1 g/m 2 asemilla 12 ja 16. Vuonna 2010 biomassa jäi alle 1 g/m 2 vain asemalla 24 ja vuonna 2006 asemilla 13, 24, 25 ja 56. Liejusimpukat muodostivat suurimman osuuden biomassoista 77 %:lla asemista (31 asemaa), mm. kaikilla uloimmilla asemilla. Asemilla 2, 3 ja 18 surviaissääsken toukat muodostivat lähes 100 % kokonaisbiomassoista. Asemilla 8, 16 ja 45 biomassoja vallitsivat kotilot ja asemilla 11 ja 13 monisukasmadot (Nereis). Vuonna 2010 liejusimpukat vallitsivat biomassoissa 70 %:lla asemista (28 asemaa) ja surviaissääsken toukat 30 %:lla asemista (12 asemaa). Suurimmat biomassat olivat liejusimpukan vallitsemilla asemilla. Myös vuonna 2006 liejusimpukka muodosti suurimman osan biomassoista noin 70 %:lla asemista. Kilkkiä (Saduria entomon) esiintyi kahdella asemalla (52 ja 53), joissa se muodosti suurimmillaan 2 % kokonaisbiomassoista. Kilkki suurikokoisena lajina saattaa vaikuttaa merkittävästi biomassaosuuksiin, sillä jo yhdenkin suurikokoisen yksilön esiintyminen nostaa merkittävästi kokonaisbiomassoja Liejusimpukan kokoluokkajakauma Lieju- eli itämerensimpukoita (M. balthica) ei esiintynyt lainkaan asemilla 2, 3 ja 18 Uudenkaupungin jätevesien purkupaikan tuntumassa sekä Jänönniemen edustalla. Vuonna 2010 liejusimpukkaa ei esiintynyt asemilla 2, 3 ja 13. Kuten aikaisempinakin tutkimusvuosina, sisäsaariston alueella ja osassa välisaaristoa liejusimpukan kokoluokkajakaumat olivat varsin epäyhtenäisiä ja merkittävä osa kokoluokista puuttui (kuva 6). Asemilla 12, 16, 24 ja 45 esiintyi vain 2 3 kokoluokkaa. Vuoden 2010 tapaan uloimmilla asemilla Hylkimysten ulkopuolelta Putsaaren aukon kautta Lyökin edustalle kokoluokkajakaumissa esiintyi melko tasaisesti yksilöitä useista eri kokoluokista. Asemilla 15, 17, 19, 28 ja 56 esiintyi runsaasti pieniä, 2 mm kokoisia simpukoita. Monin paikoin muutenkin pienet simpukat olivat vallitsevia. Simpukkapopulaatioiden epäyhtenäisyys ja useiden kokoluokkien puuttuminen saattaa olla merkki syvänteiden ajoittain huonosta happitilanteesta, joka estää tiettyjen ikäluokkien syntymisen tai hengissä pysymisen ja kehityksen. Vuonna 2010 asemilla 4, 5, 8, 16, 18, 24 ja 45 esiintyi vain 1-3 kokoluokkaa. Em. asemista asemilla 4, 5 ja 8 jakauma oli selvästi ja asemilla 24 ja 45 hieman kohentunut vuonna Asemalla 16 Mustaluodon edustalla kokoluokkajakauma ei ollut muuttunut ja asemalta 18 simpukat olivat kokonaan hävinneet. Asemilla 6, 7, 9, 11, 19, 22, 23, 25, 26, 29 ja 41 kokoluokkajakaumat olivat heikentyneet vuoteen 2010 verrattuna. Varsinkin asemilla 7 (Madonmaa), 11 (Keitonpää), 22 (Urpoinen), 23 (Koivisto it), 25 (Sundinkari) ja 41 (Iso Lanholmi) jakaumat olivat selvästi heikentyneet. Sen sijaan asemalla 5 (Hankosaari it) ja varsinkin asemalla 13 (Humalainen) jakaumat olivat kohentuneet. Asemalla 15 Hankosaaren lounaispuolella sekä asemalla 56 Lyökin edustalla kokoluokkajakaumat ovat kohentuneet vuodesta 2006 lähtien. Uloimmalla merialueella kokoluokkajakaumat olivat pääosin hieman kohentuneet edelliseen tutkimukseen verrattuna. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

24 24 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) yks./m² yks./m² mm mm yks./m² mm yks./m² mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm KUVA 6. Macoma balthican kokoluokkajakaumat (yks./m 2 ) Uudenkaupungin merialueen pohjaeläintutkimuksessa v Kuoren pituus millimetreinä. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

25 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 25 (39) yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm KUVA 6. jatkuu... Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

26 26 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm KUVA 6. jatkuu... Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

27 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 27 (39) yks./m² yks./m² mm mm yks./m yks./m² mm mm yks./m² yks./m² mm mm yks./m² mm KUVA 6. jatkuu... Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

28 28 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 3.6. Pohjan tila ja siinä tapahtuneet muutokset Pohjan tilaa ja sen muutoksia on arvioitu pohjan laadun ja pohjaeläimistön koostumuksen perusteella. Pohjan tilan luokittelussa sovellettiin Leppäkosken (1975) esittämää jaottelua ja Suomen ympäristökeskuksen (2012) pintavesien ekologisen tilan luokituksen herkkyysarvoja (ES50). Eräiden pohjaeläinyhteisön ja pohjan tilan arvioimisen kannalta tärkeiden lajien kuten valkokatkan suuret ja epäsäännölliset kannan vaihtelut vaikeuttavat myös luokittelua ja vuosien välistä vertailua. Vuoden 2002 tutkimuksessa valkokatkaa ei esiintynyt yhdelläkään Uudenkaupungin merialueen pohjaeläintutkimuksen havaintopaikalla, mutta sen jälkeen pientä elpymistä on tapahtunut luvulla valkokatkaa on esiintynyt hyvin vähän Selkämeren rannikkovesissä Uudenkaupungin, Rauman ja Pyhämaan merialueilla (Mattila 2003, Mattila 1992b, Räisänen 1995, Jumppanen 1997b). Vielä vuonna 1985 valkokatkaa esiintyi yleisenä ja suurina yksilötiheyksinä Uudenkaupungin edustalla (Häkkilä 1988). Pohjaeläimistön perusteella arvioitu pohjan tila ja sen muutokset vuosina 2015, 2010, 2006 ja 2002 on esitetty kuvissa Vuosina 2015, 2010, 2006, 2002 ja 1996 pohjaeläinten yksilömääristä suurimman osan muodostivat eriasteista likaantumista ja rehevöitymistä ilmaisevat lajit. Vuoden 2015 veden laadun tutkimusten perusteella loppukesän happitilanne vastasi ajankohdan keskimääräistä. Avovesikauden keskiarvona ravinnepitoisuudet olivat hieman tavallista suurempia lukuun ottamatta Hankosaaren ja makeavesialtaan välistä aluetta, jossa typpipitoisuudet olivat selvästi (30 40 %) pitkäaikaiskeskiarvoa suurempia altaan kautta tulleen tavallista suuremman virtaaman johdosta. Levien määrää kuvaavat klorofyllipitoisuudet olivat kesäkautena heinäkuuta lukuun ottamatta tavallista suuremmalla tasolla. Erittäin likaantunut pohja Erittäin (pahoin) likaantunut pohja, josta eläimistö lähes täysin puuttuu, on yleensä rajoittunut vain pienille aloille Uudenkaupungin jätevesien purkualueella sijaitsevassa Janhuanniemen syvänteessä ja Kaupunginlahdessa. Hyvin pienialaiset syvänteet Uudenkaupungin lähivesissä kärsivät kerrostuneisuuskausina hapen niukkuudesta, mikä estää monien pohjaeläinten ja niitä saalistavien kalojen toimeentulon. Janhuanniemen, Seikomaan ja Vaakuansalmen syvänteissä säännöllisesti toistuva suurehko hapenvajaus kesällä estää liejusimpukkakannan runsastumisen ja pohjaeläimistön biomassan kasvun. Näiden syvänteiden pinta-ala jää kuitenkin alle 2 %:n Uudenkaupungin sisäsaariston pinta-alasta. Vuonna 1977 havaittiin erittäin likaantunutta pohjaa Vaakuan salmen tuntumassa. Vuonna 1990 erittäin likaantunut alue käsitti enää vain Janhuanniemen syvänteen, joka näytti olevan vähitellen paranemassa. Vuonna 1996 erittäin likaantunutta pohjaa ei merialueella enää esiintynyt, vaan Janhuanniemen syvänteessä eli jo melko monipuolinen eläimistö, ja pohjan tilan voi katsoa parantuneen likaantuneeksi. Myöskään vuonna 2002 erittäin likaantuneita pohjia ei esiintynyt, mutta vuoden 2006 tutkimuksessa erittäin likaantuneita pohjia oli taas kolmella asemalla; Janhuanniemen syvänteessä (2), Vaakuansalmen syvänteessä (24) ja Sundinkarin läjitysalueella (25). Vuonna 2010 erittäin likaantuneita pohjia oli kahdella asemalla; Janhuanniemen (2) ja Vaakuansalmen (24) syvänteissä. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

29 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 29 (39) Vuoden 2015 pohjaeläintutkimuksessa erittäin likaantuneita pohjia ei esiintynyt. Janhuanniemen (2) syvänne oli kohentunut likaantuneeksi, sillä pohja ei ollut enää täyttä sulfidiliejua vaan pinnalla oli ohut ruskea sedimenttikerros ja syvänteessä esiintyi likaantuneen pohjan lajeja. Myös Vaakuansalmen syvänteessä (24) pohja oli kohentunut erittäin likaantuneesta likaantuneeksi. Liejusimpukan kokoluokkajakauma oli hieman parantunut ja pohjaeläinten yksilömäärät ja biomassa olivat kasvaneet. Likaantunut pohja Likaantuneita pohjia oli yhteensä 5 asemalla (2, 3, 16, 18 ja 24, 12 % asemista). Likaantuneiden pohjien määrä oli selvästi laskenut edelliseen tutkimukseen vuonna 2010 verrattuna, jolloin likaantuneita pohjia oli yhteensä 14 asemalla (35 % asemista). Likaantuneiden pohjien määrä vastasi vuotta 2006, jolloin seitsemän asemaa (17 % asemista) luokiteltiin likaantuneeksi. Likaantuneilla pohjilla valtaryhminä pohjaeläimistössä olivat harvasukasmadot (tubificidae tai Limnodrilus) ja/tai surviaissääsken plumosus-toukat. Liejusimpukkaa esiintyi hyvin niukasti ja pohjaeläinten yksilömäärät ja biomassat olivat alhaisia näillä asemilla. Asemat 3, 16 ja 18 on luokiteltu likaantuneiksi jo useassa tutkimuksessa. Asemat 2 ja 24 kohentuivat vuoden 2010 erittäin likaantuneesta likaantuneeksi. Yksilömäärät ja biomassat olivat nousseet näillä asemilla. Asemat 5 ja 8 luokiteltiin likaantuneiksi vuosina 2010 ja Vuonna 2015 surviaissääsken plumosus toukat olivat hävinneet lajistosta ja harvasukasmatojen määrät olivat selvästi laskeneet. Myös liejusimpukan kokoluokkajakauma oli kohentunut. Asemat luokiteltiin nyt puolilikaantuneiksi. Myös usealla muulla vuonna 2010 likaantuneeksi luokitellulla asemalla (1, 4, 9, 11, 12, 13, 17, 25, 26, 45, ) varsinkin plumosus-toukkien määrä oli rajusti laskenut ja useimmiten myös harvasukasmatojen määrä oli laskenut ja kotiloiden kasvanut. Surviaissääsken toukkien keskimääräinen yksilötiheys oli vain noin kymmenesosa ja harvasukasmatojen noin puolet vuoden 2010 keskimääräisestä. Likaantuneen pohjan ala on vuosina 2015, 2006, 2002 ja 1996 ollut samaa luokkaa mutta vuonna 2010 selvästi suurempi. Luokitus on muuttunut lähinnä johtuen muutoksista harvasukasmatojen ja surviaissääsken plumosus-toukkien määrässä sekä liejusimpukan esiintymisessä. Vuonna 2010 suurin osa Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella olevien asemien pohjista oli likaantuneita (1, 3, 4, 16, 17 ja 18). Myös Hankosaaren itäpuolella (5), Vähä-Vilissalon ja Nuhjan välisellä alueella (8 ja 9), Varesmaan ja Vaakuan välillä (11), Humalaisten länsipuolella (13), Sundinkarin läjitysalueen tuntumassa (25 ja 26) sekä Vähä-Vehasen eteläpuolella (45) pohjat luokiteltiin likaantuneiksi vuonna Vuonna 2015 likaantuneet pohjat sijaitsivat pääosin Hankosaaren ja makeavesialtaan välisellä alueella Janhuanniemen ja Vähä-Seikomaan alueilla (2 ja 3), Mustaluodon edustalla (16) ja Jänönniemen edustalla (18) sekä lisäksi Vaakuan syvänteessä (24). Puolilikaantunut pohja Suurin osa (25 asemaa, 62 % asemista) Uudenkaupungin merialueen pohjaeläinasemista luokiteltiin puolilikaantuneiksi. Vuonna 2010 puolilikaantuneiksi luokiteltavia pohjia oli 15 kpl (n. 38 % asemista). Vuoden 2015 tilanne vastasi vuotta 2006, jolloin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

30 30 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) puolilikaantuneita pohjia oli yhteensä 23 asemalla (55 %). Vuonna % asemista (yhteensä 19 asemaa) luokiteltiin puolilikaantuneiksi. Merkittävä osa (yhteensä 11 asemaa, 1, 4, 5, 8, 9, 11, 13, 17, 25, 26 ja 45, ) vuonna 2010 likaantuneiksi luokitelluista asemista oli kohentunut puolilikaantuneeksi. Muutos johtui lähinnä surviaissääsken plumosus -toukkien määrän romahtamisesta ja osalla asemista lisäksi harvasukasmatojen vähenemisestä ja kotiloiden runsastumisesta. Sekä surviaissääsken toukat että harvasukasmadot ovat Suomen ympäristökeskuksen herkkyysarvoluokituksessa erittäin tolerantteja lajeja. Suurin osa sisä- ja välisaariston alueen pohjista oli luokiteltavissa puolilikaantuneiksi. Myös Aaholmin eteläpuolella asemalla 33 sekä Vähä-Vehasen eteläpuolella asemalla 45 pohjat olivat puolilikaantuneita (kuva 11). Puolilikaantuneilla pohjilla vallitsivat pääosin puolilikaantuneen pohjan tyyppilaji itämeren- eli liejusimpukka (Macoma balthica) sekä osalla sisimmistä asemista myös vaeltajakotilot (Potamopyrgus antipodarum, kuva 3, liite 2). Asemalla 13 Humalaisten edustalla vallitsivat harvasukasmadot, joita (Tubificidae ja/tai Limnodrilus) esiintyi yleisenä myös muilla puolilikaantuneilla asemilla. Puolilikaantuneen pohjan ala oli kasvanut Uudenkaupungin merialueella, koska useat vuonna 2010 likaantuneeksi luokitelluista pohjista oli nyt luokiteltu puolilikaantuneiksi. Erityisesti sisä- ja välisaariston alueilla pohjien tila oli kohentunut. Osalla asemista (10 asemaa, 25 % asemista) pohja oli edelleen muutosvaiheessa tai muuten vaikeasti luokiteltavissa, jolloin luokitus oli puoliterve/puolilikaantunut. Kaikki uloimmat pohjaeläinasemat kuuluivat tähän luokkaan. Puoliterve/puolilikaantunut luokkaan kuuluvia asemia oli yhteensä 10 kpl eli 25 % asemista. Vuonna 2010 PT/PL asemia oli yhteensä 8 (20 % asemista). Asemat sijaitsivat pääosin pohjoiseen johtavan laivareitin varrella (asemat 41, 42, 43, 44, 47, 51, 52, 53, 54 ja 56). Pääosin asemat luokiteltiin puolilikaantunut/puoliterveiksi jo vuosina 2010 ja Vuoteen 2010 verrattuna Kuusiston länsipuolella aseman 44 tila oli parantunut puolilikaantuneesta puoliterve/puolilikaantuneeksi, sillä harvasukasmadot ja surviaissääsken plumosus toukat olivat selvästi vähentyneet ja kotilot lisääntyneet. Asemalla 53 Putsaaren kaakkoispuolella tila oli puolestaan hieman heikentynyt vuoteen 2010 verrattuna. Asema oli vuonna 2010 ainoa puoliterveeksi luokiteltu asema, joka kuitenkin nyt muistutti muita alueen pohjia. Harvasukasmatojen ja surviaissääsken plumosus toukkien määrät olivat pieniä mutta plumosus toukkien määrä oli kuitenkin hieman kasvanut edelliseen kertaan verrattuna. Asema 55 Kirstan lounaispuolella luokiteltiin puoliterve/puolilikaantuneeksi vuonna Vuonna 2015 asemalta ei saatu kovan pohjan vuoksi näytteitä, joten sitä ei saatu luokiteltua. Muutosvaiheessa olevilla pohjilla pohjaeläinlajistossa esiintyi sekä puoliterveille/terveille pohjille tyypillisiä herkkiä ja erittäin herkkiä lajeja (Potamopyrgus antipodarum, Prostoma obscurum, Halicryptus spinulosus, Monoporeia affinis), mutta melko runsaasti myös likaantuneille pohjille tyypillisiä erittäin tolerantteja surviaissääsken plumosus-toukkia ja harvasukasmatoja. Valtalajina useimmilla asemilla oli puolilikaantuneille pohjille tyypillinen tolerantti laji lieju- eli itämerensimpukka (M. balthica), jonka kokoluokkajakaumat olivat melko yhtenäisiä. Asemalla 51 valtalajina olivat raakkuäyriset (Ostracoda), jotka kuuluvat luokituksessa erittäin herkkiin lajeihin. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

31 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 31 (39) Useimmilla puoliterve/puolilikaantunut luokkaan kuuluvalla asemalla harvasukasmatojen määrä oli laskenut vuoteen 2010 verrattuna. Puoliterve pohja Puoliterveen pohjan eläimistö koostuu pääasiassa terveen pohjan eläimistöstä, mutta biomassat ja yksilötiheydet ovat jo kohonneet. Lisäksi lajistossa saattaa esiintyä joitakin likaantuneille pohjille tyypillisiä lajeja kuten harvasukasmatoja. Vuonna 2015 ei ollut puoliterveitä asemia, tosin asema 43 oli hyvin lähellä tätä luokitusta. Vuonna 2010 puoliterveitä asemia oli 1 (asema 53 Putsaaren kaakkoispuolella), joka oli nyt heikentynyt puoliterve/puolilikaantuneeksi. Ero vuoteen 2010 oli kuitenkin melko pieni. Vuonna 2006 puoliterveitä asemia oli 2 (asemat 53 ja 54). Vuonna 2002 puoliterveitä asemia oli vielä 12 (29 % asemista). Vuosien 1996 ja 1990 tapaan pohjoiseen johtavan laivaväylän ympäristö luokiteltiin vuonna 2002 lähes kokonaan tai kokonaan puoliterveeksi. Vuonna 1990 muutokset eivät olleet kovinkaan suuria vuosiin verrattuna, mutta vuoteen 1985 verrattuna suurin osa silloin tervehtyneestä pohjasta ilmaisi jälleen lievää rehevöitymistä. Terve pohja 2000-luvun (2015, 2010, 2006 ja 2002) tutkimuksissa ei ole esiintynyt lainkaan terveitä pohjia. Vuonna 1996 tervettä pohjaa tavattiin vain Putsaaren pohjoispuolelta, joten tilanne oli samanlainen kuin v. 1990, jolloin ainoastaan aseman 55 pohja Hylkileton länsipuolella luokiteltiin terveeksi. Muutos vuoden 1985 tilanteeseen oli huomattava, ja tilanne muistutti hyvin paljon vuosien tilannetta. Tätä aiemmin näytteitä ei ole otettukaan uloimmilta alueilta, joten suoria vertailuja ei voida tehdä. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että aiemmin ulkosaariston pohjat olivat terveitä ja luonnontilaisia Muita pohjaeläintutkimuksia Uudenkaupungin merialueen pohjaeläintutkimuksen yhteydessä tehtiin pohjaeläintutkimus myös Varanpään edustalla ja Hylkimyksillä Mannerlohi Oy:n kalankasvatuslaitosten tarkkailua varten. Pohjien tila oli puolilikaantunut. Vertailualueella Pohjakarin ja Kumpelkarin välisellä alueella pohjan tila oli kohentunut ja muualla tutkimusalueella pysynyt samana vuoteen 2010 verrattuna. Vuonna 2015 tehtiin myös Uudenkaupungin väylän ruoppaus- ja läjityshankkeeseen liittyvä pohjaeläintutkimus, johon liittyvät pohjaeläinasemat sijaitsivat Putsaaren lähivesissä, Putsaaren ja Isokarin välissä sekä Isokarin ulkopuolella. Näillä asemilla pohjien tila vaihteli puolilikaantuneesta puoliterveeseen. Useimmilla asemilla pohjan tila oli hieman heikentynyt edelliseen, vuoden 2007 tutkimukseen verrattuna. Pyhämaan merialueella tehtiin pohjaeläintutkimus vuonna 2012 (Turkki 2013) ja Kustavi-Iniön alueella vuosina 2010 ja Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

32 32 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

33 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 33 (39) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

34 34 (39) UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

35 UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN POHJAELÄINTUTKIMUS (2015) 35 (39) Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy