TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015"

Transkriptio

1 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015 Väliraportti nro YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy otti lopputalven laajan tarkkailukerran näytteet ( ). Tarkkailu jatkuu avovesikauden tutkimuksilla toukokuussa. Tässä väliraportissa esitellään lyhyesti talvikauden tilannetta, ja tuloksia käsitellään myös vuosiraportissa. Tutkimuksen tarkoituksena on seurata Turun seudun yhdyskuntien ja teollisuuslaitosten jätevesien vaikutuksia merialueen tilaan ja veden laatuun. Velvoitetutkimukseen osallistuvat Turun seudun puhdistamo Oy, Paraisten kaupunki (Paraisten jätevedenpuhdistamo), Neste Oil Oyj Naantalin jalostamo, Finnfeeds Finland Oy ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE Oy) sekä ExxonMobil Oil Oy Ab. Lisäksi vielä vuonna 2015 tarkkailuun osallistuu Maskun kunta jo lopetetun Lemun jätevedenpuhdistamon n.s. jälkitarkkailun osalta. Talvitutkimuksessa noudatettiin Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2007 hyväksymään tarkkailuohjelmaa (päätös Nro 20 YLO, Dnro LOS-2006-Y , , LSY-2007-Y-123) ja siihen vuosille tehtyä, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hyväksymää täydennystä ( , Dno VARELY/976/07.00/2010), mutta vuodesta 2012 lähtien Raision entinen jätevedenpurkupaikka voitiin jättää pois tarkkailusta. Varsinais-Suomen ELY-keskus ei vuoden 2014 kuluessa ehtinyt käsitellä vuonna 2012 laadittua merialueen tarkkailusuunnitelmaehdotusta. Kuormittajissa ja lupatiedoissa jo tapahtuneet ja myöhemmin varmistuvat muutokset päivitetään ehdotukseen ennen sen hyväksymistä; ajankohdaksi sovittiin syksy 2015 (sähköposti Sydänoja, VARELY). Veden laadun havaintopaikkoja on talvitarkkailussa merellä yhteensä 35 (kuva 1), sillä Rajakarin (220) ja Airismaan (225) näytteet ottaa kesän tutkimuksista poiketen Varsinais-Suomen ELY-keskus, ja tulokset liitetään velvoitetarkkailun vuosiyhteenvetoon. Lisäksi velvoitetarkkailuun kuuluvina otetaan näytteet laajojen tutkimusten yhteydessä Aurajoesta Halisista (58K) ja eri virtaamatilanteissa ravinnevirtaaman laskentaa varten ylempää Ravattulasta (AU54). Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi- ja ympäristötutkimus Oy TURKU *(02) enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro

2 2

3 3 2. SÄÄ- JA JÄÄOLOT Talvi 2014/2015 alkoi Turun seudulla Ilmatieteen laitoksen säähavaintojen mukaan hyvin lauhana. Joulukuu 2014 oli lauha ja sateinen. Vasta juuri ennen joulua oli pakkasia ja lumisadetta, ja vesistöt alkoivat jäätyä. Ennen vuodenvaihdetta sää kuitenkin lauhtui ja sulatti sekä lumen että jään. Myös tammikuussa 2015 lämpötila vaihteli lauhasta kylmään. Alkupäivät olivat lauhoja, mutta sitten muutamana vuorokautena etenkin yöt olivat varsin kylmiä. Sää lauhtui uudelleen, ja uusi pakkasjakso oli kuun loppupuolella. Sateet tulivat lumena, vetenä tai räntänä. Lumitilanne vaihteli paljon: ajoittain maa oli lähes paljas, ja eniten lunta oli kuun puolivälissä. Helmikuussa sää oli poikkeuksellisen lauha. Lämpötila vaihteli hieman nollan molemmin puolin, ja vain kuun puolivälissä pakkanen painui lähelle -10 ºC. Lunta tuli vain vähän, ja helmi-maaliskuun vaihteessa lumipeite hupeni. Maaliskuun alussa sää oli edelleen hyvin lauha. Aurinkoisia päiviä oli hyvin vähän sekä tammi- että helmikuussa. Tammikuun alkupuolen pakkasissa meri jäätyi. Lauhat säät ja kovat luoteistuulet särkivät jään selkäalueilta. Suojaisemmilla paikoilla jääpeite säilyi lauhoista jaksoista huolimatta ja vahvistuikin kuun loppupuolen pakkasissa. Virtapaikoilla ei juuri ollut jäätä. Helmikuussa jääpeitteinen alue ei päässyt laajenemaan, ja selkäalueet pysyivät jäättöminä. Suojaisilla alueilla jää säilyi, mutta virtapaikoilla sulat alueet laajenivat lauhassa säässä. Helmikuun puolivälissä jäällä liikkuminen alkoi olla suojaisillakin paikoilla epävarmaa, ja helmi-maaliskuun vaihteessa jääpeite pieneni ja heikkeni hyvin nopeasti. Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla olleiden meriveden korkeustietojen mukaan Turussa joulukuussa 2014 vesi lähti nousemaan tasosta noin -40 cm (korkeusjärjestelmä: teoreettinen keskivesi), ja tammikuun 2015 puolivälissä vedenkorkeus oli saavuttanut tason noin +70 cm. Sen jälkeen vesi laski helmikuun puoliväliin saakka, ja kuun lopulla sekä maaliskuun alussa vedenkorkeus vaihteli hieman 0-tason yläpuolella. Suomen ympäristökeskuksen kuukausittaisten vesitilannekatsausten mukaan tammikuussa vesisateet ja lumen sulaminen nostivat ajoittain vedenpintoja ja virtaamia Etelä- ja Lounais-Suomessa, ja tammikuun keskivirtaamat olivat tavallista suurempia. Samoin helmikuun puolivälin jälkeen virtaamat nousivat sään lauhtuessa. Ajankohtaan nähden virtaamat olivat korkeita mutta eivät kuitenkaan kevättulviin verrattavia, ja eteläisessä Suomessa kuukauden keskivirtaamat olivat hieman keskimääräistä suurempia. Ympäristöhallinnon OIVA -ympäristö- ja paikkatietopalvelun mukaan (tiedot haettu ) Aurajoen Halisissa joulukuun 2014 puolivälin sateiden aikaan virtaamahuippu oli noin 103 m 3 /s, mutta vuoden vaihtuessa virtaama oli noin 4 m 3 /s. Tammikuussa lauhtumisen nostama virtaamahuippu oli alkupäivinä noin 80 m 3 /s ja puolivälissä noin 35 m 3 /s. Huippujen välillä virtaama oli pienimmillään noin 5 8 m 3 /s, eikä talvikaudelle tyypillisiä hyvin pienen virtaaman (<1 m 3 /s) jaksoja ollut. Helmikuussa virtaama oli noin 4 7 m 3 /s mutta alkoi nousta hyvin nopeasti, ja 25.2.

4 4 virtaama oli 35 m 3 /s. Maaliskuun alussa virtaama ehti jo kääntyä laskuun, mutta uusi lauha jakso toi sateita, ja Turun merialueen näytteenottopäivinä virtaama oli noin m 3 /s. 3. MENETELMÄT JA TULOKSET 3.1. Yleistä Maaliskuun alussa Aurajoella Halisissa näytteet otettiin kalaportaasta. Merialueella jääpeite oli hyvin suppea, sillä meri oli pääosin jäätön ja suojaisissa paikoissa jään vahvuus vaihteli paljon. Talvitutkimuksen näytteet haettiin poikkeuksellisesti veneellä jäättömästä avovedestä (liite 1). Jään heikkouden vuoksi näyte jäi hakematta neljältä havaintopaikalta (taulukko 1), ja lisäksi kolmessa paikassa näyte jouduttiin ottamaan muualta kuin varsinaiselta havaintopaikalta. Havaintopaikasta 140 Bläsnäsin syvänteen pohjalta jäi näytesyvyyden vaihduttua osa ravinnemäärityksistä epähuomiossa tekemättä. Vesinäytteet otettiin Limnos-noutimella. Näytteenotto- ja analyysimenetelmät on kuvattu tarkemmin tarkkailuohjelmassa ja vuosiyhteenvedoissa. Tekstissä pinta tarkoittaa 1 metrin syvyyttä ja pohjan läheinen näyte 1 metri pohjan yläpuolelta otettua näytettä. Koska vuonna 2015 näytteet otettiin avovedestä, tavallisesti jääkannen alla olevaa kerrosta (syvyys 0,5 m) ei tutkittu. Matalasta Raisionlahden pohjukassa ei haettu näytteitä. Kuvat 2 6 on tehty siten, että kunkin havaintopaikan tulosten on ajateltu kuvaavan laajempaa aluetta, mutta alueiden rajaus on varsin karkea. Turun seudun puhdistamo Oy:n purkupaikan lähialueen tulokset näkyvät kuvien sisään upotetuissa pienemmissä kuvissa. Kokonaisfosforia ja hygieenistä tilaa käsittelevissä kuvissa luokkarajat ja -värit perustuvat vesien yleiseen käyttökelpoisuusluokitukseen, jonka pohjana on vesi- ja ympäristöhallinnon vuonna 1988 tekemä luokitus (Suomen ympäristökeskus 2013). Muut kuvat on tehty tulosten havainnollistamista mutta ei varsinaisesti luokittamista ajatellen, ja raja-arvot on laadittu Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ssä. Tekstissä tuloksia verrattiin ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoon. Aurajoen Halisista on velvoitetarkkailuiden yhteydessä otettu näytteitä vuodesta 2010 alkaen, joten keskiarvo laskettiin vuosien tuloksista. Merialueella keskiarvo laskettiin kymmenvuotisjaksolta eli vuosien tuloksista. TAULUKKO 1. Turun merialueen maaliskuun 2015 näytteenottoon jääolojen aiheuttamat muutokset ja muut poikkeamat. Havaintopaikka Huomautus 140 Bläsnäsinlahti Jäätä; näyte 260 m pisteeltä pohjoiseen. Kok. syv. 27 m, p.o. 29 m. 148 Kirkkoselkä Ei näytteitä: heikko jäätilanne. 165 Kirkkoherransaari Näyte jään rajalta 600 m pisteeltä etelään. HUOM: kok. syv. vain 10 m, p.o. 33 m. 175 Papinsaari it Ei näytteitä: heikko jäätilanne. 179 Katariinanlaakson ed. Jäätä; näyte 280 m pisteeltä pohjoiseen. Kok. syv. 3 m kuten tavallisesti. 250 Raisionlahden pohjukka Ei näytteitä: heikko jäätilanne. 304 Papinluoto Ei näytteitä: heikko jäätilanne.

5 Veden lämpötila Meriveden lämpötila oli lähes kaikissa paikoissa ja syvyyksissä noin 1 ºC (liite 1), sillä jääpeitteen puuttuessa kovat tuulet olivat päässeet sekoittamaan veden. Vain näissä paikoissa lämpötilaero oli selvä: lämpötila oli Bläsnäsinlahden syvänteen pohjalla 3 ºC ja Turussa jäteveden purkupaikalla pinnassa jäteveden johdosta 4 ºC Suolaisuus ja sameus Sähkönjohtavuuden perusteella laskettu meriveden suolaisuus oli <1 5,9. Pinnassa (1 metri) suolaisuus oli 1,2 5,5 paitsi Aurajokisuulla, missä vesi oli lähes suolatonta (kuva 2). Suolaisuus oli voimakkaasti alentunut (<5 ) Aurajokisuulta Viheriäistenaukolle ja Airiston pohjoisosiin asti sekä Vapparin pohjoisosaan asti. Suolaisuus oli alentunut selvästi (suolaisuus 5,0 5,4 ) Vapparilla, Naantalinaukolla ja Luonnonmaan länsipuolella. Sameus oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä 160 FNU. Sameusarvo oli Aurajoen Halisten havaintopaikalta merialueen tarkkailun yhteydessä vuosina otettujen näytteiden sameustulosten keskiarvoa selvästi korkeampi. Merialueella sameusarvoja mitattiin pinnasta noin 10 m syvyyteen saakka, ja tulokset olivat 1,9 84 FNU ja korkeimpia Aurajokisuulla. Pinnassa sameus oli 2,3 84 FNU (kuva 2). Pinnassa sameusarvot olivat voimakkaasti kohonneita (>10 FNU) tai vesi oli erittäin sameaa (>20 FNU) lukuun ottamatta Naantalinaukkoa ja Luonnonmaan länsipuolta sekä Vapparia. Pinnassa sameusarvot eivät olleet Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen (2005) mukaan missään erinomaisia (<1,5 FNU). Intensiivihavaintopaikkojen (135, 180, 210, 240, 260, 275, 285, 297 ja 300; talvella ei asemat 220 sekä 225 eikä v asema 175) perusteella sameusarvo pinnassa oli vuosien saman ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeampi Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa. Vesi oli jonkin verran tavallista sameampaa Kotkanaukolla ja Väskin edustalla. Tulosten perusteella valumavesien vaikutukset tuntuivat selvästi veden suolaisuudessa ja sameudessa, vaikka vesi pääsi sekoittumaan Happitilanne Sekä pinnassa että pohjan lähellä happitilanne oli erittäin hyvä (kuva 3). Vain Bläsnäsinlahden syvänteen pohjalla oli kerrostuneisuuden vuoksi hapenvajausta, mutta sielläkään hapenvajaus ei ollut voimakasta (happikyllästys<40 %). Muualla pohjallakin happimäärä oli selvästi yli 7 mg/l ja riittävä lohensukuisten kalojen viihtymiseen.

6 6 Merimasku 5,5 5,0 Luonnonmaa 5,0 4,6 Naantali 4,8 4,8 Raisio 4,7 1,4 3,2 2,4 3,5 4,6 3,4 1,7 1,2 <1 2,6 2,7 Kaarina 3,4 3,5 2,4 1,7 1,4 1,9 1,2 2,0 <1 2,6 5,5 Rymättylä Satava 4,2 4,6 Kakskerta Kuusisto 2,9 4,6 5,3 Suolaisuus ( ), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa 5,5 5,4 Parainen 5,4 5,4 <3-3,9 4-4,9 5-5,4 5,5-5,9 > km Merimasku 3,7 6,7 Luonnonmaa Naantali Raisio Kaarina ,7 Rymättylä Satava Kakskerta Kuusisto ,0 Sameus (FNU), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa 2,3 2,7 Parainen 2,5 3,0 <1,5 FNU 1,5-3 FNU 3,1-5 FNU 5,1-10 FNU >10 FNU km KUVA 2. Suolaisuus ja sameus pinnassa (1 m) Turun merialueella maaliskuussa 2015.

7 7 Merimasku Luonnonmaa Naantali Raisio Kaarina Rymättylä 94 Satava 91 Kakskerta Kuusisto Happikyllästys (%), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa 89 Parainen km Merimasku Luonnonmaa Naantali Raisio Kaarina Rymättylä Satava 94 Kakskerta Kuusisto * 92 Happikyllästys (%), pohja -1 m Maaliskuu 2015 Airismaa Parainen km KUVA 3. Happikyllästys pinnassa (1 m) ja pohjassa (pohja -1 m) Turun merialueella maaliskuussa *Asema 165: kok.syvyys poikkesi selvästi tavanomaisesta.

8 Ravinnepitoisuudet Kokonaistyppipitoisuus oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä µg/l. Pitoisuus oli vuosien talvinäytteenoton tulosten keskiarvoa selvästi korkeampi. Merialueella kokonaistyppipitoisuudet olivat pinnassa µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l (kuva 4). Pitoisuudet olivat korkeita (>1 000 µg/l) Pohjoissalmessa sekä Pukinsalmesta Kuuvannokalle ja Pitkässäsalmen ohi Lemunaukolle samoin kuin Raisionlahdessa. Pienimmät kokonaistyppimäärät (noin µg/l) olivat Vapparilla ja Luonnonmaan länsipuolella. Pintakerroksen alapuolella syvyyssuunnassa kokonaistyppeä oli noin µg/l paitsi matalissa Turun lähisalmissa ja Raisionlahdessa, missä tuntui joki-, valumaja jätevesien vaikutus. Kotkanaukolla ei ollut syvyyssuuntaisia eroja, mutta muualla pinnassa typpimäärä oli ainakin hieman korkeampi kuin alempana vesipatsaassa. Ammoniumtyppeä oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä 44 µg/l, ja sen osuus kokonaistypestä oli noin 1,5 %. Pitoisuus oli selvästi pienempi kuin Halisten havaintopaikan vuosien talvinäytteenoton tulosten keskiarvo. Merialueella ammoniumtyppeä oli pinnassa < µg/l (kuva 4), ja pitoisuus oli erittäin korkea (>1 000 µg/l) vain Turussa jäteveden purkupaikalla. Linnanaukolla ja Pohjoissalmen isäosassa pitoisuus oli korkea (>100 µg/l). Vapparilla ja Luonnonmaan länsipuolella pitoisuudet oli pieniä tai alle määritysrajan. Nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärä oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä µg/l, ja sen osuus kokonaistypestä oli noin 67 %. Merialueella nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärää ei tutkittu kaikilla paikoilla, mutta saatujen tulosten perusteella määrä oli pinnassa µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l. Pohjoissalmessa sekä Pukinsalmessa ohi Kuuvannokan ja Pitkänsalmen suunnassa lähes Vapparille saakka ja lisäksi Naantalinsalmessa pitoisuus pinnassa oli noin µg/l. Vapparilla pohjoisosaa lukuun ottamatta määrä oli noin 320 µg/l. Tutkituilla intensiivipaikoilla pinnassa kokonaistypen ja nitraatti-nitriittitypen pitoisuudet olivat vuosien saman ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeampia Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa ja jonkin verran tavallista korkeampia Kotkanaukolla ja Väskin edustalla. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat tavanomaisia.

9 9 Merimasku Luonnonmaa Naantali Raisio Kaarina Rymättylä Satava Kakskerta Kuusisto Kokonaistyppi (µg/l), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa Parainen < µg/l > µg/l > µg/l > µg/l >1000 µg/l km Merimasku Naantali Luonnonmaa 30 Raisio Kaarina <3 Rymättylä Satava Kakskerta Kuusisto Ammoniumtyppi (µg/l), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa <3 Parainen <3 6 <3-10 µg/l >10-50 µg/l > µg/l > µg/l >700 µg/l km KUVA 4. Kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet pinnassa (1 m) Turun merialueella maaliskuussa 2015.

10 10 Kokonaisfosforipitoisuus oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä 280 µg/l. Merialueella pinnassa kokonaisfosforia oli µg/l (kuva 5). Suurimmat pitoisuudet olivat Aurajokisuulta Pohjois- ja Pukinsalmen keskiosiin sekä Pitkänsalmen ohella Lemunaukolla. Myös Raisionlahdessa Haahdeniemessä pitoisuus oli yli 100 µg/l. Useimmilla paikoilla pinnassa fosforipitoisuus oli korkeampi kuin alempana vesipatsaassa, ja salmialueiden ulkopuolella pohjan lähelläkin kokonaisfosforimäärä oli yleensä noin 40 µg/l. Bläsnäsin syvänteessä fosforipitoisuus oli pohjan lähellä 60 µg/l, eikä fosforitulos viitannut sedimentin hapettomuuteen. Fosfaattifosforin pitoisuus oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä 120 µg/l, ja sen osuus kokonaisfosforista oli noin 43 %. Merialueella fosfaattifosforin pitoisuudet olivat pinnassa µg/l. Aurajokisuulla pitoisuus oli hieman korkeampi kuin muualla lähisalmissa ja Turussa jäteveden purkupaikalla. Vapparilla pitoisuus oli noin µg/l. Syvyyssuunnassa erot olivat kohtalaisen pieniä. Aurajoen Halisissa sekä kokonais- että fosfaattifosforin pitoisuus oli selvästi suurempi kuin vuosien talvinäytteenoton tulosten keskiarvo Tutkituilla intensiivipaikoilla pinnassa kokonais- ja fosfaattifosforipitoisuudet olivat vuosien saman ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeampia Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa ja jonkin verran tavallista korkeampia Kotkanaukolla ja Väskin edustalla. Merimasku Luonnonmaa Naantali Raisio Kaarina Rymättylä Satava Kakskerta Kuusisto Kokonaisfosfori (µg/l), 1 m Maaliskuu 2015 Airismaa Parainen Erinomainen (<12 µg/l) Hyvä (12-20 µg/l) Tyydyttävä (20-40 µg/l) Välttävä (40-80 µg/l) Huono (>80 µg/l) km KUVA 5. Kokonaisfosforipitoisuudet pinnassa (1 m) Turun merialueella maaliskuussa Luokittelu: veden yleinen käyttökelpoisuus.

11 Veden hygieeninen tila Lämpökestoisten kolimuotoisten bakteereiden pesäkkeitä oli Aurajoessa Halisista virtaavassa vedessä 930 kpl/100 ml. Pesäkemäärä oli vuosien talvinäytteenoton tulosten keskiarvoa selvästi korkeampi. Merialueella lämpökestoisten kolimuotoisten bakteereiden pesäkkeitä oli pinnassa kpl/100 ml paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla >1 300 kpl/100 ml (kuva 6). Hygieeninen tila oli Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen (2005) perusteella huono vain Turussa purkupaikalla. Tila oli välttävä Linnanaukon tuntumassa ja Pukinsalmen kautta Kuuvannokalle, Pitkänsalmen kautta Lemunaukolle, Pohjoissalmen keskiosaan ja myös Raisionlahdessa. Tyydyttävään luokkaan kuului Viheriäistenaukko ja Naantalinsalmi sekä Haarlansalmi. Muilla paikoilla hygieeninen tila oli erinomainen tai hyvä. Tutkituilla intensiivipaikoilla pinnassa pesäkemäärä oli vuosien ajankohdan keskiarvoa suurempi Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa. Kotkanaukolla ja Väskissä määrä oli tavanomainen ja Raisionlahden Hahdenniemessä selvästi keskimääräistä pienempi. Merimasku Naantali 61 Luonnonmaa 39 1 Rymättylä Raisio 84 > Satava >248 Kakskerta 380 > Kaarina Kuusisto > > Hygieeninen tila pinnassa (1 m) Maaliskuu > Airismaa 0 0 Parainen 2 2 Erinomainen (<10 kpl) Hyvä (10-<50 kpl) Tyydyttävä (50-<100 kpl) Välttävä (100-<1000 kpl) Huono (>1000 kpl) km KUVA 6. Hygieeninen tila (lämpökestoiset kolimuotoiset bakteerit kpl/100 ml) Turun merialueella maaliskuussa Luokittelu: veden yleinen käyttökelpoisuus.

12 12 4. TIIVISTELMÄ JA ARVIO KUORMITUKSEN VAIKUTUKSISTA Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy otti lopputalven laajan tarkkailukerran näytteet ( ). Velvoitetutkimukseen osallistuvat Turun seudun puhdistamo Oy, Paraisten kaupunki (Paraisten jätevedenpuhdistamo), Neste Oil Oyj Naantalin jalostamo, Finnfeeds Finland Oy ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE) sekä ExxonMobil Oil Oy Ab. Lisäksi vielä vuonna 2015 tarkkailuun osallistuu Maskun kunta jo lopetetun Lemun jätevedenpuhdistamon n.s. jälkitarkkailun osalta. Talvi 2014/2015 oli Turun seudulla Ilmatieteen laitoksen säähavaintojen mukaan hyvin lauha maaliskuun alkupuolelle saakka, ja vain tammikuussa oli hieman kovempia pakkasjaksoja. Lunta oli vain vähän, ja maaliskuun alussa maa oli lähes lumeton. Merelle selkäalueille ei muodostunut jäätä kuin tammikuun pakkasissa, sillä lauhat säät ja kovat luoteistuulet särkivät jään. Virtapaikat pysyivät laajalti avoimina. Suojaisillakin paikoilla helmikuun puolivälissä jäällä liikkuminen alkoi olla epävarmaa, ja helmi-maaliskuun vaihteessa jääpeite pieneni ja heikkeni hyvin nopeasti. Aurajoen Halisissa oli Suomen ympäristökeskuksen tietojen mukaan lauhtumisen nostama virtaamahuippu tammikuussa alkupäivinä (80 m 3 /s) ja puolivälissä (35 m 3 /s). Huippujen välillä virtaama oli pienimmillään noin 5 8 m 3 /s, eikä talvikaudelle tyypillisiä hyvin pienen virtaaman (<1 m 3 /s) jaksoja ollut. Helmikuussa virtaama oli noin 4 7 m 3 /s mutta alkoi nousta hyvin nopeasti, ja virtaama oli 35 m 3 /s. Maaliskuun alussa virtaama ehti jo kääntyä laskuun, mutta uusi lauha jakso toi sateita, ja Turun merialueen näytteenottopäivinä virtaama oli noin m 3 /s. Turun merialueen talvinäytteenoton aikaan meri oli pääosin jäätön ja suojaisissa paikoissa jään vahvuus vaihteli paljon. Talvitutkimuksen näytteet haettiin poikkeuksellisesti veneellä jäättömästä avovedestä. Jään heikkouden vuoksi näyte jäi hakematta neljältä havaintopaikalta, ja lisäksi kolmessa paikassa näyte jouduttiin ottamaan muualta kuin varsinaiselta havaintopaikalta. Veden laatu Aurajoesta Halistenkoskelta mereen virtaavasta vedestä otettiin talvitutkimuksen yhteydessä vesinäyte kalaportaista. Jokiveden sameus oli 160 FNU. Kokonaistyppimäärä oli µg/l, josta noin 67 % nitraatti- tai nitriittityppenä ja noin 1,5 % oli ammoniumtyppenä. Kokonaisfosforipitoisuus oli 280 µg/l, ja fosfaattifosforin osuus oli 43 %. Lämpökestoisten kolimuotoisten bakteereiden pesäkkeitä oli noin 930 kpl/100 ml, joten hygieeninen tila oli välttävä. Sameusarvo oli selvästi korkeampi kuin Aurajoen Halisten havaintopaikan vuosien tulosten keskiarvo. Kokonaistypen ja -fosforin määrät olivat selvästi keskiarvoa korkeammat, mutta ammoniumtyppeä oli keskimääräistä vähemmän.

13 13 Meriveden lämpötila oli lähes kaikissa paikoissa ja syvyyksissä noin 1 ºC. Lämpötila oli muita korkeampi vain Bläsnäsinlahden syvänteen pohjalla (3 ºC) ja Turussa jäteveden purkupaikalla pinnassa (4 ºC). Suolaisuus oli sähkönjohtavuudesta laskettuna noin <1 5,9. Pinnassa (1 metri) suolaisuus oli 1,2 5,5 paitsi Aurajokisuulla, missä vesi oli lähes suolatonta. Valumavesien vaikutukset veden suolaisuuteen tuntuivat pinnassa selvästi, vaikka vesi pääsi sekoittumaan. Sameusarvot olivat pinnassa 2,3 84 FNU, ja sameusarvot olivat voimakkaasti kohonneita (>10 FNU) tai vesi oli erittäin sameaa (>20 FNU) lukuun ottamatta Naantalinaukkoa ja Luonnonmaan länsipuolta sekä Vapparia. Intensiivihavaintopaikkojen perusteella sameusarvo pinnassa oli vuosien saman ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeampi Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa. Happitilanne oli sekä pinnassa että pohjan lähellä erittäin hyvä. Vain Bläsnäsinlahden syvänteen pohjalla oli kerrostuneisuuden vuoksi hapenvajausta, mutta sielläkään hapenvajaus ei ollut voimakasta (happikyllästys<40 %). Muualla pohjallakin happimäärä oli selvästi yli 7 mg/l ja riittävä lohensukuisten kalojen viihtymiseen. Kokonaistyppipitoisuudet veden pinnassa olivat selvästi korkeimmat Turussa jäteveden purkupaikalla (8 500 µg/l). Pitoisuudet olivat korkeita (>1 000 µg/l) Pohjoissalmessa sekä Pukinsalmesta Kuuvannokalle ja Pitkässäsalmen ohi Lemunaukolle samoin kuin Raisionlahdessa. Pienimmät kokonaistyppimäärät (noin µg/l) oli Vapparilla ja Luonnonmaan länsipuolella. Ammoniumtyppeä oli pinnassa < µg/l, ja pitoisuus oli erittäin korkea (>1 000 µg/l) vain Turussa jäteveden purkupaikalla. Linnanaukolla ja Pohjoissalmen isäosassa pitoisuus oli korkea (>100 µg/l). Vapparilla ja Luonnonmaan länsipuolella pitoisuudet oli pieniä tai alle määritysrajan. Kokonaisfosforipitoisuudet pinnassa olivat µg/l. Suurimmat pitoisuudet olivat Aurajokisuulta Pohjois- ja Pukinsalmen keskiosiin sekä Pitkänsalmen ohella Lemunaukolla. Myös Raisionlahdessa Haahdeniemessä pitoisuus oli yli 100 µg/l. Luonnonmaan länsipuolella ja Vapparilla pitoisuus oli noin 40 µg/l. Tutkituilla intensiivipaikoilla pinnassa maaliskuun alussa kokonais- ja fosfaattifosforipitoisuudet olivat vuosien saman ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeampia Turun lähisalmissa, Viheriäistenaukolla ja Naantalinsalmessa ja jonkin verran tavallista korkeampia Kotkanaukolla ja Väskin edustalla. Lämpökestoisten kolimuotoisten bakteereiden pesäkkeitä oli pinnassa kpl/100 ml paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla >1 300 kpl/100 ml. Hygieeninen tila oli Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen perusteella huono vain Turussa purkupaikalla. Tila oli välttävä Linnanaukon tuntumassa ja Pukinsalmen kautta Kuuvannokalle, Pitkänsalmen kautta Lemunaukolle, Pohjoissalmen keskiosaan ja myös Raisionlahdessa. Tyydyttävään luokkaan kuului Viheri-

14 14 äistenaukko ja Naantalinsalmi sekä Haarlansalmi. Muilla paikoilla hygieeninen tila oli erinomainen tai hyvä. Arvio kuormituksen vaikutuksista Vuonna 2015 Turun merialueen talvinäytteenoton aikaan Aurajoessa Halisista virtaava vesi oli selvästi kuormittamatonta merivettä ravinnepitoisempaa ja sameampaa. Hygieeninen laatu oli välttävä. Joki- ja sulamisvesiä tuli virtaamatietojen perusteella merialueelle tammi-helmikuussa ja näytteenoton aikaan selvästi enemmän kuin pakkastalvina. Valumavesien vaikutukset meriveden suolaisuuteen sekä sameus- ja ravinnetuloksiin olivat voimakkaita. Turun Kaarinan salmialueilla jäte- ja jokivesi sekoittui ja laimeni meriveteen, sillä jääpeite ei estänyt veden liikkeitä. Turussa jätevedenpurkupaikalla veden laatua on tutkittu vuodesta 2005 lähtien, ja talvinäytteenotossa 2015 pinnassa typpiyhdisteiden pitoisuudet olivat selvästi keskimääräistä korkeampia. Myös kokonaisfosforin määrä oli keskimääräistä korkeampi; hygieeninen tila oli huono, mutta tarkkaa tulosta ei saatu. Turun seudun puhdistamo Oy:n jätevesien vaikutukset laimenivat Linnanaukolla, jonka ulkopuolella ei selkeästi voinut erottaa toisistaan jätevesikuormituksen ja Aurajoen vaikutusta. On kuitenkin todennäköistä, että jätevedet nostivat pinnassa etenkin typpiyhdisteiden pitoisuuksia ja heikensivät hygieenistä tilaa. Ammoniumtyppimäärän perusteella jätevesien vaikutus ulottui Pukinsalmen kautta Kuuvannokalle, Pitkänsalmen kautta Lemunaukolle ja Pohjoissalmen keskiosaan. Paraisten jätevedenpurkupaikalla Vapparilla jätevesien vaikutusta ei ollut erotettavissa pinnassa, vaikka valumavesien vaikutus oli selvästi pienempi kuin Vapparin pohjoisosassa. Pohjan lähellä happitilanne oli hyvä ja ravinnepitoisuudet olivat kuten Vapparin muissa paikoissa. Bläsnäsin edustan syvänteessä pohjan lähellä ei ollut vaaraa hapen loppumisesta eikä merkkejä ravinteiden vapautumisesta sedimentistä. Naantalinsalmessa jätevesikuormitus saattoi pinnassa enintään lievästi nostaa veden ravinnepitoisuuksia tai heikentää veden hygieenistä laatua, mutta alueella tuntui sameuden perusteella myös valumavesien vaikutusta. Lämpökuorman vaikutusta ei ollut selvästi havaittavissa, sillä lämpötilaero Katkanaukon ja Lapilan tuloksiin verrattuna oli varsin pieni. Turussa 13. maaliskuuta 2015 Reetta Räisänen biologi

15 15 Jakelu: ExxonMobil Finland Oy Ab/Sami Soisalo Finnfeeds Finland Oy/Naantalin tehdas/åsa Korsman Paraisten kaupunki/paraisten jätevedenpuhdistamo/käyttöpäällikkö Laaksonen Maskun kunta/tekninen osasto/marika Nurmikko Neste Oil Oyj/Naantalin jalostamo, Maarit Arpalo Fortum Power and Heat Oy/Satu Viranko Turun kaupunki/ympäristö- ja kaavoituslautakunta Sähköpostitse: Finnfeeds Finland Kaarinan Naantalin Paraisten Paraisten Raision Raision kaupunki/tekninen Turun Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Varsinais-Suomen

16

17 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:50; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 1,1 14, ,6 7, , ,7 5 0,8 3, ,4 10 0,8 12,9 91 2, , < ,8 13, , ,8 13, , < TURM / 136 Loskarnäs pohj 136 (L42) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:20; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 1,0 12,2 89 2, ,4 7, < ,0 2, ,4 5 1,0 2, ,5 10 0,9 13,1 2, , < ,9 12, , < TURM / 137 Lessor 137(L 137) Kok.syv. 20,0 m; Näk.syv. 2,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:35; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 1,0 12,8 93 3, , ,0 3, ,3 5 1,0 2, ,4 10 0,8 12,8 93 2, ,8 550 < ,8 12, ,8 530 < TURM / 140 Bläsnäsinlahti 140(L 44) Kok.syv. 27,0 m; Näk.syv. 2,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:05; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 1,0 13,5 99 3, ,4 7, ,9 3, ,4 5 1,0 3, ,4 10 0,8 13,7 99 2, , ,8 10, ,8 26 3,4 5, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 1/8

18 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 143 Kruunukari 143 (L143) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 11:50; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 1,1 13,1 2,3 0 5, ,1 2,1 0 5,5 5 0,8 1, ,8 10 0,8 12,9 94 2, , ,8 12, , ,8 12, , TURM / 148 Kirkkoselkä Näytt.ottaja RM; Ei näytteitä! TURM / 165 Kirkkoh saari 165 (L 61) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:30; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 0,9 13, ,9 7, > ,8 7, ,0 5 0,8 3, ,3 9 0,9 13,5 95 3,2 0 5, < TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Näytt.ottaja RM; Ei näytteitä! TURM / 179 Katariinanlaakson ed. 179 (L 31) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 15:20; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 5 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,1 13, ,7 7, ,0 13, , TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 15:10; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 5 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 0,8 13, ,6 7, ,9 13, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 2/8

19 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 190 Aurajokisuu 190 (L 28) Kok.syv. 8,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:55; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 0,8 14, <1 7, , ,3 5 0, ,4 7 0,9 13, , TURM / 200 Pikisaari 200 (L 22) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:00; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1, , TURM / 201 Haarlansalmi Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:45; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 0,8 12, , ,8 4,5 0 5,5 5 0,8 3, ,6 10 0,9 12,9 94 3, , < TURM / 205 Kalkkiniemi 205 (L 23) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,3 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 09:40; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. E; 1 1,0 13, ,5 7, , ,0 5 0, , , ,6 0 5, TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 09:50; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. E; 1 1,0 13, ,2 7, , ,7 5 0,9 4, ,6 10 0,9 13,2 3, , < ,9 13, , ,8 13, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 3/8

20 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 215 Saaronniemi 215 (L 53) Kok.syv. 53,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:20; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. NE; 1 1,2 13, ,8 7, ,1 9, ,1 5 1,0 6, ,3 10 0,9 13,2 4, , ,8 13, , ,8 13, , ,8 13, , ,8 13, , < TURM / 235 Marjaniemi NW 235(L19) Kok.syv. 2,5 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:20; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,0 14, ,7 7, ,5 1,0 13, , TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:35; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,0 13, ,4 7, > , ,8 5 0,9 9, ,1 10 0,9 13,4 97 5, , TURM / 245 Kallanpää 245 (L 15) Kok.syv. 14,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:20; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,1 12, ,6 7, , ,9 5 1,0 7, ,2 10 1,0 13,1 95 6, , ,0 12, , TURM / 250 Raisionlahden pohjukka 250 (L 12) Näytt.ottaja RM; Ei näytteitä! Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 4/8

21 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:10; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,2 12, ,4 7, >306 2,5 1,2 13, , TURM / 265 Kukonpää 265 ( L14) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 13:00; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,3 13, ,2 7, , ,2 5 1,1 9, ,1 9 1,1 12, , TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:45; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,1 13, ,7 7, , ,8 5 1,0 7, ,1 9 1,0 14, , TURM / 280 Ajonpää 280 (L 6) Kok.syv. 32,5 m; Näk.syv. 0,8 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:25; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,2 13, ,8 7, , ,8 5 1, ,8 10 1,2 13, , ,9 12, , ,5 0,7 12, , TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 26,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:00; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,3 13, ,6 7, , ,6 5 1, ,7 10 1,3 12, , ,0 13, , ,8 13, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 5/8

22 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 290 Kuparivuori 290 (L 2) Kok.syv. 24,5 m; Näk.syv. 0,9 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 11:40; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,3 13, ,0 7, , ,0 5 1,1 7, ,1 10 1,1 13,0 95 5, , ,1 12,5 91 3, , ,5 1,1 12,3 90 3, , < TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:35; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,0 13, , ,5 7, ,9 3, ,4 5 0,9 3, ,5 10 0,9 13,2 3, , ,9 13, , ,9 13, , TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 18,5 m; Näk.syv. 1,3 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 11:05; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1,1 12,7 93 6, ,0 7, ,1 7, ,0 5 1,1 6, ,0 10 1,1 12,7 92 6, , ,1 12, ,6 17,5 1,2 12, , TURM / 304 Papinluoto 304 (L 304) Näytt.ottaja JS, RM; Ei näytteitä! Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 6/8

23 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 308 Lapila 308 (L 308) Kok.syv. 43,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 10:10; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. S; 1 0,9 13,2 3,7 0 5,5 7,8 620 < ,9 3,5 0 5,5 5 0,9 3,5 0 5,5 10 0,9 13,2 3,4 0 5, ,8 13,5 98 3, ,6 30 0,8 13,1 95 3, , ,8 12,2 89 4, , TURM / KANAV W Kanavaniemi lä Kok.syv. 12,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:30; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 1, , TURM / LATOK N Latokari po Kok.syv. 9,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:45; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 0, , TURM / RUISS E n silta et Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:10; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. S; 1 0, , TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,3 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 14:40; Näytt.ottaja JS, RM; Ilm.lt. 4 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. S; 1 4,4 10, ,2 6, > , ,0 5 1, ,3 9 0,9 13, , TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 2,2 m; Lumi 0 cm; Jää 0 cm; Klo 12:50; Näytt.ottaja RM, JS; Ilm.lt. 3 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. N; 1 1,0 13,6 99 2, ,4 7, < ,0 2, ,4 5 1,0 2, ,4 10 0,8 12,9 94 1, , < ,8 13, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 7/8

24 Vesinäytteiden tutkimustuloksia Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Happi Happik. Sameus Sähk.joht Suol. ph Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Fek.k.44 C Näytepaikka C mg/l Kyll % FNU ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l pmy/100 ml TURM / 58K Halisten kalaporras Näk.syv. 0,1 m; Klo 10:50; Näytt.ottaja JH; Ilm.lt. 2 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 2 m/s; Lämpöt 0,9 C; 0,5 0, Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy LIITE 1, sivu 8/8

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 Väliraportti nro 153-13-1616 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 Väliraportti nro 153-16-1840 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 Väliraportti nro 153-14-1463 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2014 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 Väliraportti nro 153-17-1919 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 153-18-1987 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-5842 Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-4598 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 3-18-6087 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-4358 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5459 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-5002 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-4655 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5782 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-5680 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5014 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 217 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-4168 Turun ympäristön merialueen vuoden 217 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-3388 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 Väliraportti nro 153-13-7098 1. YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-7069 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-7473 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-7597 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-7153 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 153-19-2280 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-14-7155 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-5617 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-6518 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-2572 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 18.-19.3.2019 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin ja UPM

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-2311 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 19. ja 21.-22.3.2018 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-8926 Oheisena tulokset 30. 31.10.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-6206 Ohessa tulokset 17. 18.6.2019 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Paper

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro Liite 7 PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ 2017 Väliraportti nro 175-17-7818 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 4.9.2017 tehdystä Pyhämaan merialueen veden

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 219 Väliraportti nro 116-19-6948 Ohessa tulokset 15.-16.7.219 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 218 Väliraportti nro 116-18-626 Ohessa tulokset 9. 1.7.218 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-5825 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 14. 15.8.2017 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-585 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 2. 21.7.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-4517 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2018 Väliraportti 116-18-7796 Ohessa tulokset 18. 19.9.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa esitetään yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Sari Koivunen 18.11.214 Nro 15-14-7614 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-6678 Ohessa tulokset 20. 21.8.2018 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5469 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-14-4456 Turun ympäristön merialueen vuoden 2014 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro 1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 30.1.2018 Nro 31-18-559 2 (7) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-4248 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 12. 13.6.2017 tehdystä n merialueen tarkkailusta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2016 Väliraportti nro 116-16-7570 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 17. 18.10.2016 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2017 Väliraportti 116-17-7237 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 18. 19.9.2017 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Sari Koivunen 18.1.213 Nro 15-13-6754 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (212) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (212) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Sari Koivunen 29.9.215 Nro 15-15-66 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Sari Koivunen 3.12.215 Nro 32-15-8348 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset

HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset LUVY/002 18.3.2014 HIIDENVEDEN ALUEEN YHTEISTARKKAILU 2014 Tammi-maaliskuun tulokset Hiidenveden yhteistarkkailu perustuu seuraaviin lupapäätöksiin: Pistekuormittaja Oikeuden tai vesiviranomaisen lupapäätös

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 31.1.2018 Nro 20-18-624 2 (8) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 215 Sari Koivunen 2.12.216 Nro 15-16-8264 2 (21) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (215) 3 (21) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 211 Sari Koivunen 22.11.212 Nro 15-12-7154 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (211) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (211) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan keskivaiheilla sijaitsevan Jouhtenanjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Sari Koivunen 4.11.21 Nro 15-1-613 2 (2) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (29) 3 (2) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 5 2. AINEISTO

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 217 Sari Koivunen 19.9.218 Nro 15-18-6636 2 (22) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (217) 3 (22) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA PERUSTE...

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2018 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 20.4.2018 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk.

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot