TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2014"

Transkriptio

1 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ YLEISTÄ Väliraportti nro Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen kuuluvat suppeat tarkkailut elokuun puolivälissä sekä kahdesti syyskuussa (18.8., 3.9. ja ). Vuoden viimeinen näytteenotto oli lokakuun laaja tarkkailu ( ). Vedenlaadun havaintopaikkoja oli merialueella 35, sillä Paraisten Kirkkoselkä (148) ja Haarlansalmi (201) eivät sisälly syksyn ohjelmaan (kuva 1). Syksyllä 2014 ohjelmaan kuului lisäksi joka 6. vuosi tehtävä suppea pohjaeläintutkimus, ja näytteet otettiin 12 paikasta Tutkimuksen tarkoituksena on seurata Turun kaupunkiseudun kuntien ja teollisuuslaitosten jätevesien vaikutuksia merialueen tilaan ja veden laatuun. Velvoitetutkimukseen osallistuvat Turun seudun puhdistamo Oy, Paraisten kaupunki (Paraisten jätevedenpuhdistamo), ExxonMobil Oil Oy Ab, Neste Oil Oyj Naantalin jalostamo, Finnfeeds Finland Oy Naantalin tehdas ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy (TSE). Maskun kunta on tarkkailussa mukana Lemun jätevedenpuhdistamon jälkitarkkailun osalta. Seuraavassa esitetään lyhyt yhteenveto syksyn ja osin avovesikauden tuloksista. Kesällä 2014 otetut kasviplankton- ja pohjaeläinnäytteet määritetään myöhemmin ja tulokset liitetään vedenlaatututkimuksen vuosiraporttiin. 2. SÄÄ- JA VIRTAAMAOLOT Elokuun puolivälissä päättyi poikkeuksellisen pitkä hellejakso, ja lämpötila laski loppukesälle tyypillisiin lukemiin. Samalla sää muuttui hyvin sateiseksi. Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan Turussa kuun keskilämpötila oli noin kaksi astetta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa korkeampi (16,0 ºC; vertailujakso vuodet ) mutta sademäärä (116 mm) oli suurempi kuin vertailujakson keskiarvo (80 mm). Sademäärissä oli suuria paikallisia eroja, sillä Kaarinassa Yltöissä sademäärä oli 216 mm (pitkäaikaiskeskiarvo 80 mm). Kesän eli kesä-elokuun keskilämpötila oli Lounais-Suomessa vain 0,5 2 ºC tavanomaista korkeampi, sillä kolea kesäkuu tasasi poikkeuksellisen pitkän hellejakson vaikutusta. Sademäärässä oli suuria eroja, ja Lounais-Suomen itäosassa Salon seudulla satoi keskimääräistä enemmän kun Vakka-Suomessa sademäärä saattoi olla jopa tavanomaista pienempi. Syyskuussa loppupuolelle asti ilma oli päivällä kesäisen lämmin ja vähäsateinen. Lokakuun alussa sää oli syksyinen, mutta ensimmäiset pakkaspäivät tulivat vasta kuun puolivälin jälkeen. Julkisen valvonnan alainen vesitutkimuslaitos, FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T101 Osoite Puh. Telekopio/S-posti ALV rek. Lounais-Suomen Telekatu 16 (02) Y vesi- ja ympäristötutkimus Oy TURKU *(02) enimi.snimi@lsvsy.fi Krnro

2 2

3 3 Suomen ympäristökeskuksen vesitilannekatsausten mukaan elokuun sateet imeytyivät aluksi maahan. Jokien virtaamat nousivat vasta kuun lopulla, ja Uskelanjoella rankkasateet aiheuttivat kuluvan vuoden toistaiseksi korkeimman virtaamahuipun. Syyskuussa virtaamat olivat pieniä. Aurajoen Halisten virtaama oli ympäristöhallinnon OIVA -ympäristö- ja paikkatietopalvelun mukaan (poiminta ) elokuun alussa alle 2 m 3 /s, mutta kuun puolivälissä sateet nostivat nopeasti virtaamaa, joka oli korkeimmillaan noin 30 m 3 /s. Syyskuun alkuun mennessä virtaama oli taas jo alle 5 m 3 /s. Syyskuussa ja lokakuun alussa virtaama oli pääosin noin 1 m 3 /s eikä sadekuurojenkaan myötä noussut yli 5 m 3 /s. Turun vesilaitos johti Paimionjoesta vettä Aurajokeen suuren osan kesäkuuta sekä noin heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin 0,3 m 3 /s. Ilmatieteen laitoksen meriveden korkeustietojen mukaan Turussa elokuun alkupuolella meriveden koskeus oli hieman 0-linja alapuolella mutta nousi kuun puoliväliissä korkeuteen +20 cm (korkeusjärjestelmä: teoreettinen keskivesi). Elo-syyskuun vaihteessa vesi kääntyi jyrkkään laskuun ja painui kuun puolivälissä tasolle -20 cm. Syys-lokakuun vaihteessa vedenkorkeus vaihteli tasolla cm, mutta vuorokausivaihtelut olivat suuria. 3. VESITUTKIMUKSEN MENETELMÄT JA TULOKSET 3.1. Yleistä Vesinäytteet otettiin ja analysoitiin Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n toimesta. Näytteenotosta vastasivat sertifioidut ympäristönäytteenottajat. Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T101, joka täyttää standardin ISO/IEC vaatimukset. Laboratorion voimassaoleva pätevyysalue löytyy FINAS-akkreditointipalvelun internet-sivuilta: kohdasta Akkreditoidut toimielimet» Testauslaboratoriot. Näytteenotto- ja analyysimenetelmät on kuvattu tarkemmin Turun merialueen tarkkailuohjelmassa. Tekstissä pinta tarkoittaa 1 metrin syvyyttä ja pohjan läheinen näyte 1 metri pohjan yläpuolelta otettua näytettä; Raisionlahden pohjukassa on mataluuden vuoksi näytesyvyys vain 0,5 m. Kokoomanäytteellä tarkoitetaan kasviplanktonin tuotantokerroksesta kerättyä näytettä. Tuloksia on koottu karttapohjille (kuvat 2 12). Ne on laadittu siten, että pinnan tai kokoomanäytteen osalta kunkin havaintopaikan tulosten on ajateltu kuvaavan laajempaa aluetta, mutta alueiden rajaus on varsin karkea. Pohjanläheinen happitulos edustaa vain kyseistä paikkaa, sillä syvänteiden lähialueilla happitilanne voi olla olennaisesti erilainen kuin syvänteen pohjalla. Kokonaisfosforia, klorofylliä ja hygieenistä tilaa käsittelevissä kuvissa luokkarajat ja -värit perustuvat Suomen ympäristökeskuksen (2005) laatimaan vesien yleiseen käyttökelpoisuusluokitukseen. Muut kuvat on tehty tulosten havainnollistamista mutta ei varsinaisesti luokittamista ajatellen, ja raja-arvot on laadittu Lounais-Suomen vesija ympäristötutkimus Oy:ssä. Elokuun lopun ja syyskuun näytteenottojen yhteydessä ei ollut merkintöjä poikkeuksellisista havainnoista. Lokakuun alussa Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaa-

4 4 ren (asemat 140 ja 165) syvänteiden pohjan läheltä otetuissa näytteissä tuntui rikkivedyn haju. Rajakarilla, Väskissä ja Lapilassa (asemat 220, 300 ja 308) pohjanläheinen näyte oli hieman samea. Elokuun puolivälissä ( , liite 1) suppean tutkimuksen aikana ilman lämpötila oli noin 17 ºC ja taivas täysin pilvessä. Kaakonpuoleinen tuuli oli kohtalaista tai navakkaa. Syyskuun alussa ( ) suppean tutkimuksen aikana ilman lämpötila oli noin ºC ja taivas oli pilvetön tai puolipilvinen. Lounaan puolelta puhaltanut tuuli oli heikkoa. Syyskuun puolivälissä ( ) suppean tarkkailun aikana ilman lämpötila oli 4 11 ºC ja taivas lähes pilvetön. Luoteistuuli oli kohtalaista tai navakkaa. Lokakuun alussa ( ) laajan tutkimuksen aikaan ilmanlämpötila oli noin 7 12 ºC. Ensimmäisenä päivänä taivas oli täysin pilvessä, ja toisena päivänä pilvisyys oli vaihtelevaa. Idän puoleinen tuuli oli kohtalaista Veden lämpötila Elokuun puolivälissä suppean tutkimuksen havaintopaikoilla veden lämpötila oli pinnassa (1 metri) noin 21 ºC, ja vesi oli jäähtynyt parin asteen verran elokuun alun jälkeen. Syyskuun alussa suppeassa tutkimuksessa veden lämpötila oli ºC ja syyskuun puolivälissä ºC, joten vesi jäähtyi nopeasti syyskuun alkupuolella. Lokakuun alkupuolella laajassa tutkimuksessa veden pinnassa lämpötilat olivat noin ºC, ja vesi oli viileintä Aurajokisuulla ja Pitkässäsalmessa sekä Raisionlahden pohjukassa. Intensiiviasemien (135, 175, 180, 210, 220, 225, 240, 260, 275, 285, 297 ja 300) perusteella pinnassa veden lämpötila oli ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon (vuodet ) mukainen. Syystäyskierto oli sekoittanut vettä, mutta syvänteissä vesi oli edelleen kerrostunutta. Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren edustalla harppauskerros oli metrin syvyydessä, ja Rajakarilla, Airismaalla sekä Ajonpään ja Lapilan edustalla metrin kerroksessa. Saaronniemessä, Kuparivuorella ja Kotkanaukolla lämpötilaero oli lähes tasoittunut Meriveden suolaisuus ja sameus Elokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa sähkönjohtavuuden perusteella laskettu veden suolaisuus oli pinnassa (1 metri) 4,4 6,0. Suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (suolaisuus <5 ) vain Turussa jätevedenpurkupaikalla ja Pohjoissalmessa Pansion edustalla. Selvää alenemista (suolaisuus 5 5,4 ) oli Pitkässäsalmessa Uittamolla. Muissa paikoissa aleneminen oli lievää (suolaisuus yli 5,5 ).

5 5 Syyskuun alussa suppeassa tutkimuksessa pinnassa suolaisuus oli 3,3 6,0. Suolaisuus oli alentunut voimakkaasti (suolaisuus <5 ) vain Turussa jätevedenpurkupaikalla ja Pitkässäsalmessa. Muissa paikoissa aleneminen oli lievää (suolaisuus yli 5,5 ). Syyskuun puolivälissä pinnassa suolaisuus oli 5,1 5,9. Suolaisuus ei ollut alentunut missään voimakkaasti, ja selvää alenemista oli vain Turussa jätevedenpurkupaikalla ja Raisionlahdessa Hahdenniemessä. Muissa suppean tutkimuksen paikoissa lievää. Lokakuun alun laajassa tutkimuksessa veden suolaisuus pinnassa oli 4,5 6,1 (kuva 2). Makean veden suolapitoisuutta alentava vaikutus tuntui voimakkaana vain Raisionlahden pohjukassa ja Aurajokisuulla. Pitkässäsalmessa ja Pohjoissalmen itäosassa suolaisuus oli alentunut selvästi. Muualla suolapitoisuus oli alentunut enintään lievästi. Intensiiviasemista Uittamolla ja Pansion edustalla (asemat 180 ja 240) suolaisuus oli selvästi korkeampi kuin ajankohdan pitkäaikainen keskiarvo (vuodet ), ja myös Pansion edustalla ja Hahdenniemessä suolaisuus oli keskimääräistä korkeampi; valumavesien vaikutus oli ilmeisesti alueen sisäosissa tavanomaista pienempi. Sameusarvoja määritettiin elokuun laajalla tarkkailukerralla, ja Aurajoen Halisista virtaavassa vedessä sameus oli 55 FNU. Merialueella sameusarvot olivat pinnassa 1,7 28 FNU (kuva 2). Sameusarvot olivat voimakkaasti kohonneita (>10 FNU) Askaisten- ja Raisionlahdella, Pitkässäsalmessa sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin saakka. Vapparilla sameus oli noin 7 8 FNU ja Airistolla sameus oli noin 2 5 FNU. Airismaalla sameusarvot lähellä Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen (2005) erinomaista luokkaa (<1,5 FNU). Intensiiviasemista Pitkässäsalmessa ja Pansion edustalla (asemat 175, 180 ja 240) sameus oli selvästi pienempi kuin ajankohdan pitkäaikainen keskiarvo (vuodet ), joten myös sameuden perusteella valumavesien vaikutus oli ilmeisesti alueen sisäosissa tavanomaista pienempi. Myös Airismaalla sameusluku oli tavallista pienempi Happitilanne Happitilannetta kartoitettiin lokakuun alun laajassa tarkkailussa. Matalilla alueilla happitilanne oli syyskierrosta johtuen hyvä myös pohjan läheisessä vesikerroksessa (kuva 3). Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteessä happitilanne oli hyvin heikko koko alusvedessä. Saaronniemen edustalla, Rajakarilla, Airismaalla, Ajonpäässä ja Lapilassa edustalla pohjan lähellä hapenvajaus oli yhä voimakasta (happikyllästys <40 %). Pääosin kuitenkin tutkimusalueella oli vesipatsaassa happea riittävästi (yli 7 mg/l) lohensukuisten kalojen viihtymiseen, eikä hapen määrä ollut alentunut jätevesien purkupaikoilla.

6 6 5,9 Merimasku 6,0 6,0 6,0 Luonnonmaa Rymättylä 6,0 6,0 5,9 Naantali 5,9 5,9 Raisio 4,5 6,0 5,8 5,8 Satava 5,5 5,5 5,9 5,9 5,5 Kakskerta 5,2 5,4 4,9 5,3 5,3 Kaarina Kuusisto 5,6 5,7 5,7 5,7 5,5 5,5 5,5 5,2 Suolaisuus ( ), pinta Lokakuu ,3 5,4 5,4 5,0 4,9 5,3 Airismaa 6,1 5,9 5,8 Parainen 5,7 5,8 <3-3,9 4-4,9 5-5,4 5,5-5,9 > km 16 Merimasku 5,1 4,5 12 Luonnonmaa Rymättylä 4,7 8,9 8,6 Naantali 5,0 9,0 Raisio 12 7, Satava , Kakskerta Kaarina Kuusisto 13 8,8 8,1 7, Sameus (FNU), pinta Lokakuu Airismaa 1,7 3,3 8,6 Parainen 7,8 7,0 <1,5 FNU 1,5-3 FNU 3,1-5 FNU 5,1-10 FNU >10 FNU km KUVA 2. Suolaisuus ja sameus pinnassa (1 m) Turun merialueella lokakuussa 2014.

7 7 97 Merimasku 94 Luonnonmaa Naantali Raisio Rymättylä Kaarina 98 Kuusisto Satava Kakskerta Happikyllästy (%), pohjan lähellä Lokakuu 2014 Airismaa Parainen km KUVA 3. Happikyllästys pohjassa (pohja -1 m) Turun merialueella lokakuussa Typpipitoisuus Elokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaistyppipitoisuus oli µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l, jossa myös nitraatti- ja nitriittitypen yhteismäärä sekä ammoniumtypen määrä oli korkea. Myös Uittamolla typpiyhdisteiden määrä oli korkeampi kuin muualla. Paraisten jätevedenpurkupaikalla kokonaistypen määrä oli pienempi kuin Vapparin pohjoisosassa, ja Naantalinsalmessa typpiyhdisteiden määrät olivat sama luokkaa kuin Viheriäistenaukolla; kaikissa näissä paikoissa epäorgaanisen typen määrät olivat pieniä. Syyskuun alussa suppeassa tarkkailussa tuotantokerroksen typpipitoisuus oli µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l, missä tällä kertaa ammoniumtypen määrä oli kohtalaisen pieni. Paraisten jätevedenpurkupaikalla typpiyhdisteiden määrät olivat pienempiä kuin Vapparin pohjoisosassa. Naantalinsalmessa typpiyhdisteiden määrät olivat sama luokkaa kuin Viheriäistenaukolla. Syyskuun puolivälissä suppeassa tarkkailussa tuotantokerroksen typpipitoisuudet olivat µg/l paitsi Turussa jäteveden purkupaikalla µg/l, missä myös epäorgaanisen typen määrät olivat pienehköjä. Paraisten jätevedenpurkupaikalla kokonaistypen määrä oli pienempi kuin Vapparin pohjoisosassa. Naantalinsalmessa typpiyhdisteiden määrät olivat hieman korkeampia kuin Viheriäistenaukolla.

8 8 Lokakuun alussa Aurajoen Halisissa jokivedessä kokonaistypen määrä oli µg/l. Suuri osa typestä oli nitraatti- ja nitriittityppenä (1 600 µg/l, noin 62 %), mutta ammoniumtypen määrä (40 µg/l) oli pieni. Merialueen laajassa tutkimuksessa kokonaistyppipitoisuudet pinnassa (1 m) olivat µg/l (kuva 4). Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli samaa luokkaa kuin Pitkässäsalmessa, Pukinsalmen sisäosassa ja Pohjoissalmessa keskiosaan saakka. Suurimmassa osassa merialuetta kokonaistyppipitoisuus oli noin mg/l. Nitraatti- ja nitriittitypen määrä oli korkea vain samalla alueella kuin kokonaistyppikin, mutta ammoniumtypen määrä oli varsin pieni myös Turussa jätevedenpurkupaikalla (kuva 5). Intensiiviasemista Hahdenniemessä pinnassa veden kokonaistyppimäärä oli selvästi pienempi kuin ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvo (vuodet ). Myös Pitkässäsalmessa ja Pansion edustalla kokonaistyppeä oli keskimääräistä vähemmän. Vertikaalinäytteissä kokonaistypen määrät olivat suhteellisen korkeita vain Turun lähisalmissa alueilla, jossa vesi on hyvin matalaa. Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteissä pohjan lähellä ja ilmeisesti myös alusvedessä alusvedessä typpipitoisuus oli hyvin korkea, sillä ravinteita vapautui sedimentistä hapettomuuden vuoksi. Aurajoessa Halisissa veden kokonaistypen sekä nitriitti- ja nitraattitypen määrät olivat selvästi korkeampia kuin pinnassa Turussa jätevedenpurkupaikalla tai Aurajoen suulla, mutta ammoniumtypen määrä oli varsin pieni sekä joki- että merivedessä. Jätevesien vaikutus tuntui lokakuun alussa typpiyhdisteiden määrän perusteella Turussa jäteveden purkupaikalla tavallista lievemmin ja ilmeisesti kohtalaisen suppealla alueella, mutta Aurajoen ja jäteveden vaikutusaluetta ei pystynyt erottamaan toisistaan typpiyhdisteiden määrän perusteella. Paraisten jätevedenpurkupaikalla jätevedet nostivat typpipitoisuutta enintään hyvin lievästi. Naantalinsalmessa ei kokonaistyppimäärässä erottunut jätevesien vaikutusta.

9 9 470 Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kok.typpi (µg/l), pinta Lokakuu Airismaa Parainen < µg/l > µg/l > µg/l > µg/l >1000 µg/l km KUVA 4. Kokonaistyppipitoisuudet (µg/l) pinnassa (1 m) Turun merialueella lokakuussa Merimasku Naantali.. Luonnonmaa.. 4 Rymättylä 16 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Ammoniumtyppi (µg/l), pinta Lokakuu Airismaa Parainen 46.. <3-10 µg/l >10-50 µg/l > µg/l > µg/l >700 µg/l km KUVA 5. Ammoniumtyppipitoisuudet (µg/l) pinnassa (1 m) Turun merialueella lokakuussa 2014.

10 Fosforipitoisuus Elokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa tuotantokerroksen kokoomanäytteissä kokonaisfosforipitoisuus oli µg/l. Pitoisuus oli korkein Turussa jäteveden purkupaikalla, mutta samaa tasoa kuin Uittamolla. Myös Raisonlahdessa Hahdenniemessä pitoisuus oli korkeampi kuin muilla alueilla. Airistolla pitoisuudet olivat pieniä. Fosfaattifosforin pitoisuus oli <2 48 µg/l, ja määrä oli korkein Turussa jäteveden purkupaikalla. Syyskuun alussa suppeassa tutkimuksessa tuotantokerroksen kokoomanäytteissä fosforipitoisuudet olivat µg/l. Pitoisuus oli korkein Turussa jäteveden purkupaikalla. Airistolla pitoisuus oli noin 20 µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuus oli <2 64 µg/l ja salmialueiden sisäosissakin varsin pieni. Syyskuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa tuotantokerroksen kokoomanäytteissä fosforipitoisuudet olivat µg/l. Pitoisuus oli selvästi korkein Hahdenniemessä, ja Pitkässäsalmessa pitoisuus oli korkeampi kuin Turussa jäteveden purkupaikalla. Airistolla pitoisuudet olivat noin µg/l. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat 7 59 µg/l ja salmialueiden sisäosissakin varsin pieni. Lokakuun alussa laajassa tutkimuksessa Aurajoessa Halisissa veden kokonaisfosforipitoisuus oli 160 µg/l ja fosfaattifosforin määrä 95 µg/l. Merialueella pinnassa kokonaisfosforia oli µg/l (kuva 6). Pitoisuus oli korkein Raisionlahden pohjukassa. Pitkässäsalmessa sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin saakka pitoisuus oli noin µg/l, ja Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli pienempi kuin Linnanaukolla. Askaistenlahdessa ja Vapparilla pitoisuus oli noin µg/l ja Airistolla noin 30 µg/l. Osalla paikoista määritettiin fosfaattifosfori, ja pinnassa määrät olivat µg/l. Intensiiviasemien (135, 175, 180, 210, 220, 225, 240, 260, 275, 285, 297 ja 300) perusteella pinnassa veden kokonaisfosforin määrä oli ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa (vuodet ) selvästi pienempi Pitkässäsalmessa ja Pansiossa sekä Hahdeniemessä. Vesipatsaan fosforipitoisuuksissa ei ollut syvyyssuunnassa veden sekoittumisen vuoksi suuria eroja. Pohjan lähellä fosforipitoisuus oli erittäin voimakkaasti kohonnut (>>100 µg/l) heikon happitilanteen vuoksi Bläsnäsinlahden syvänteen pohjalla. Kirkoherransaarella ja Lapilassa pitoisuus oli voimakkaasti kohonnut (>100 µg/l). Lokakuun alussa Turussa jäteveden purkupaikalla veden kokonais- ja fosfaattifosforipitoisuus oli pienempi kuin Aurajoelta Halisista tulevassa vedessä. Kokonaisfosforimäärä oli myös hieman pienempi kuin Aurajokisuulla. Turussa jätevesien aiheuttama fosforikuormitus peittyi Linnanaukolla jokivesien vaikutukseen. Paraisten jätevedenpurkupaikalla jätevedet nostivat fosforipitoisuutta enintään hyvin lievästi. Naantalinsalmessa ei fosforimäärissä erottunut jätevesien vaikutusta.

11 11 45 Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kok.fosfori (µg/l), pinta Lokakuu Airismaa Parainen Erinomainen (<12 µg/l) Hyvä (12-20 µg/l) Tyydyttävä (20-40 µg/l) Välttävä (40-80 µg/l) Huono (>80 µg/l) km KUVA 6. Kokonaisfosforipitoisuudet (µg/l) pinnassa (1 m) Turun merialueella lokakuussa Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus Klorofyllipitoisuus Elokuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteissä klorofyllipitoisuus oli 2,3 9,8 µg/l. Korkeimmat pitoisuudet olivat Väskin edustalla ja Pitkässäsalmessa. Airistolla ja Kotkanaukolla pitoisuus oli noin 4 5 µg/l. Syyskuun alussa suppeassa tutkimuksessa klorofyllipitoisuudet olivat 3,9 20 µg/l. Selvästi suurin pitoisuus oli Hahdenniemessä, mutta myös Pitkässäsalmessa ja Väskin edustalla pitoisuus oli yli 10 µg/l. Syyskuun puolivälissä suppeassa tutkimuksessa klorofyllipitoisuudet olivat 3,7 14 µg/l. Suurimmat pitoisuudet olivat Hahdenniemessä ja Papinsaaren edustalla. Airistolla ja Kotkanaukolla määrä oli noin 4 6 µg/l. Lokakuun alun laajassa tarkkailussa klorofylli määritettiin vain kolmelta havaintopaikalta eli Kuuvannokalta, Rajakarilta ja Pohjoissalmesta Pansion edustalta (210, 220 ja 240), joista otettiin tuotantokerroksen kokoomanäyte. Klorofyllipitoisuudet olivat 5,2 10 µg/l, joten määrät olivat edelleen korkeita.

12 Veden hygieeninen tila Veden hygieenistä tilaa kartoitettiin lokakuun alun laajassa tarkkailussa kaikilla tutkimuskerran havaintopaikoilla. Aurajoen Halisissa jokivedessä fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli 6 kpl/100 ml. Merialueella pinnassa (1 m) fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärä oli kpl/100 ml (kuva 7). Korkeimmat tulokset olivat Pohjoissalmessa (noin 200 kpl/100 ml). Hygieeninen tila ei ollut missään huono. Välttävään luokkaan kuului Pohjoissalmi keskiosiin asti, Pukin- ja Pitkänsalmen sisäosa sekä Paraisten jäteveden purkupaikka. Muualla tilanne oli erinomainen tai hyvä. Turussa jäteveden purkupaikalla ja lähialueilla jätevedet todennäköisesti heikensivät hygieenistä tilaa jonkin verran. Samoin Paraisten jätevedenpurkupaikalla jätevesikuormituksen vaikutukset tuntuivat jonkin verran. Naantalinsalmessa tila heikkeni erinomaisesta hyväksi mahdollisesti jätevesien vuoksi. Merimasku Naantali 3 Luonnonmaa 0 1 Rymättylä 1 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Hygieeninen tila pinnassa Lokakuu Airismaa Parainen Erinomainen (<10 kpl) Hyvä (10-<50 kpl) Tyydyttävä (50-<100 kpl) Välttävä (100-<1000 kpl) Huono (>1000 kpl) km KUVA 7. Hygieeninen tila (fek. kolimuotoiset bakteerit kpl/100 ml) Turun merialueella lokakuussa Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.

13 Avovesi- ja kesäkauden tutkimusten keskiarvoja Pääosa Turun merialueen velvoitetarkkailututkimuksen näytteenotoista tehtiin touko-lokakuussa ( ). Eri ajankohtina näytteitä otettiin havaintopaikoista ja syvyyksistä eri tavoin, joten kausittaisten keskiarvojen laskentatapa vaihteli. Intensiiviasemilla sekä Turussa ja Paraisilla jätevedenpurkupaikoilla kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteitä tutkittiin touko-syyskuussa yhdeksän kertaa. Näillä paikoilla kesäkauden ravinne- ja klorofyllikeskiarvot laskettiin kesäsyyskuun kahdeksasta tuloksesta. Muilla paikoilla kasviplanktonin tuotantokerroksen kokoomanäytteitä tutkittiin kolmesti (kesä-, heinä- ja elokuun alku), joten kesäkauden keskiarvot laskettiin kolmen näytteenoton tuloksista. Keskiarvokuvissa on esitetty keskiarvot laskentatavasta riippumatta, ja intensiiviasemien ja muiden paikkojen välillä saattaa olla näytteiden lukumäärästä ja ajankohdasta johtuvia eroja. Hygieenistä tilaa tutkittiin pinnassa (1 m) kesä-lokakuussa neljä kertaa, ja näistä neljästä tuloksesta laskettiin avovesikauden keskiarvo. Poikkeuksen tekivät Paraisten Kirkkoselkä ja Haarlansalmi, jotka eivät kuulu ohjelmaan loppusyksyllä, ja keskiarvon laskennassa käytettiin siten kolmea tulosta Typpiyhdisteet Kesäkauden kasviplanktonin tuotantokerroksen kokonaistyppituloksista lasketut keskiarvot olivat µg/l (kuva 8). Selvästi suurin keskiarvo oli Turussa jätevesien purkupaikalla, eikä muualla keskiarvo ollut erittäin korkea keskiarvo (>1 000 µg/l). Pitkässäsalmessa sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin saakka pitoisuus oli noin µg/l. Airistolla keskiarvo oli noin 400 µg/l, ja tutkimusalueen muissa osissa µg/l. Epäorgaanisen typen eli ammoniumtypen ja nitraatti-nitriittitypen yhteismäärä oli tuotantokerroksen kesäkauden keskiarvona selvästi suurin Turussa jätevesien purkupaikalla (kuva 9). Keskiarvo oli korkea (>100 µg/l) vain Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin saakka sekä Pitkänsalmen sisäosassa. Paraisilla sekä kakonaistypen että epäorgaanisen typen keskiarvo oli hieman suurempi kuin Vapparin pohjoisosan intensiivipaikalla. Naantalinsalmessa jätevedenpurkupaikoilla keskiarvo ei poikennut suuresti Viheriäistenaukon intensiivipaikan keskiarvosta. Intensiivipaikkojen perusteella kokonaistyppimäärän kesäkauden keskiarvo oli selvästi pienempi kuin kesäkauden pitkäaikaiskeskiarvo (vuodet ) Raisionlahdessa Hahdenniemessä. Muualla keskiarvo oli lähellä pitkäaikaiskeskiarvoa. Nitraatti-nitriittitypen yhteismäärän sekä ammoniumtypen keskiarvot olivat Pohjoissalmessa Pansionedustalla selvästi korkeampia kuin pitkäaikaiskeskiarvo. Airistolla, Kotkanaukolla ja Väskissä epäorgaanista typpeä oli keskimääräistä enemmän. Jätevesien vaikutus tuntui typpiyhdisteiden kesä-syyskuun keskiarvojen perusteella voimakkaana Turussa purkupaikalla. Vaikutus tuntui ilmeisesti myös Linnanaukolla sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin saakka mutta Pitkässäsalmessa vain noin Uittamolle asti. Myös Aurajoki toi Turussa etenkin kesäkuussa ja elokuun lopulla

14 14 purkualueelle kuormitusta, mikä todennäköisesti nosti osaltaan keskiarvoa. Paraisilla jätevedet saattoivat lievästi nostaa purkupaikalla typpipitoisuuksia. Naantalinsalmessa jätevedenpurkupaikoilla ei kauden keskiarvon perusteella erottunut jätevesien vaikutusta Kokonaisfosfori Kesäkauden 2014 tuotantokerroksen kokonaisfosforituloksista lasketut keskiarvot olivat µg/l (kuva 10). Vain Raisionlahden pohjukassa keskiarvo oli hyvin korkea (>100 µg/l). Turussa jätevedenpurkupaikalla keskiarvo oli hieman korkeampi kuin lähialueilla mutta toisaalta pienempi kuin Uittamolla tai Pohjoissalmen itäpäässä. Pohjois- ja Pukinsalmen keskiosiin asti sekä Pitkässäsalmessa keskiarvo oli noin µg/l. Suurimmassa osassa tutkimusaluetta keskiarvo oli noin µg/l ja vain Airismaan tasalla alle 20 µg/l. Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen (Suomen ympäristökeskus 2005) fosforiraja-arvojen perusteella vesi oli huonoa Raisionlahden pohjukassa. Raisionlahden keskiosa ja Pitkäsalmi sekä Pohjois- ja Pukinsalmi keskiosiinsa saakka olivat luokaltaan välttäviä. Avoimemmat alueet olivat laadultaan tyydyttäviä lukuun ottamatta Airiston eteläosaa, jossa luokka oli hyvä. Erinomaiseen luokkaan kuuluvia alueita ei ollut. Rehevyystasoluokituksen mukaan kokoomanäytteen vesi oli fosforipitoisuuden keskiarvona lievästi rehevää (P<23 µg/l) Airistolla Rajakarin tietämiltä ulospäin ja Kotkanaukolla. Raisionlahden pohjukka oli luokiteltavissa erittäin reheväksi, ja muu osa tutkimusalueesta oli rehevää (P µg/l). Intensiivipaikkojen perusteella kesäkauden fosforikeskiarvo oli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvoa (vuodet ) selvästi pienempi Raisionlahdessa. Muualla keskiarvo oli lähellä pitkäaikaiskeskiarvoa. Jätevesien vaikutus ei näkynyt kokonaisfosforitulosten keskiarvon perusteella Turussa jäteveden purkupaikalla, ja salmialueilla vaikutus sekoittui jokiveden ja savisameuden vaikutukseen. Paraisilla ja Naantalinsalmessa jätevedenpurkupaikalla keskiarvo ei poikennut lähimmän intensiivipaikan keksiarvosta.

15 Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kok.typpi (µg/l), koonta kesä-syyskuun ka Airismaa Parainen < µg/l > µg/l > µg/l > µg/l >1000 µg/l km KUVA 8. Kokonaistyppipitoisuudet (µg/l) tuotantokerroksen koontanäytteissä Turun merialueella kesä-syyskuun keskiarvona Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali 28 9 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Epäorg.typpi (µg/l), koonta kesä-syyskuun ka Airismaa Parainen <3-10 µg/l >10-50 µg/l > µg/l > µg/l >700 µg/l km KUVA 9. Epäorgaanisen typen (NH 4 -N + NO 23 -N) pitoisuudet (µg/l) kesä-syyskuun 2014 tulosten keskiarvona tuotantokerroksen koontanäytteissä Turun merialueella.

16 16 30 Merimasku Luonnonmaa Rymättylä Naantali Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Kok.fosfori (µg/l), koonta kesä-syyskuun ka Airismaa Parainen Erinomainen (<12 µg/l) Hyvä (12-20 µg/l) Tyydyttävä (20-40 µg/l) Välttävä (40-80 µg/l) Huono (>80 µg/l) km KUVA 10. Kokonaisfosforipitoisuudet (µg/l) tuotantokerroksen koontanäytteissä Turun merialueella kesä-syyskuun 2014 tulosten keskiarvona. Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuus Klorofylli Kesäkauden klorofyllipitoisuuksien keskiarvot olivat 4,2 28 µg/l (kuva 11). Suurimmat keskiarvot olivat Raisonlahden pohjukassa. Keskiarvot olivat korkeita (>10 µg/l) myös Pitkässäsalmessa ja Lemunaukolla sekä Pukin- ja Pohjoissalmessa keskiosaan saakka. Askaistenlahdella klorofyllin keskiarvo oli noin 8 µg/l, Vapparilla noin 5 7 mg/l ja Airistolla noin 4 5 µg/l. Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen (Suomen ympäristökeskus 2005) klorofylliraja-arvojen perusteella huonoja alueita ei ollut lainkaan (kuva 11). Raisionlahden pohjukka, Pitkänsalmi ja osin Pohjois- ja Pukinsalmi olivat keskiarvon perusteella luokaltaan välttäviä. Muu osa tutkimusalueesta oli klorofyllikeskiarvojen perusteella laadultaan tyydyttävää. Hyvään tai erinomaiseen luokkaan kuuluvia alueita ei ollut. Rehevyystasoluokituksen perusteella Airismaa oli luokiteltavissa lievästi reheväksi (klorofylli 2 5 µg/l). Muutoin tutkimusalue oli rehevä, ja Raisionlahden pohjukassa keskiarvo oli erittäin rehevällä tasolla (klorofylli>25 µg/l). Intensiivipaikkojen perusteella kesäkauden klorofyllikeskiarvo oli pitkäaikaiskeskiarvoa (vuodet ) selvästi pienempi vain Raisionlahdessa ja jonkin ver-

17 17 ran tavanomaista pienempi myös Pohjoissalmessa Pansion edustalla. Muissa paikoissa keskiarvo oli lähellä keskimääräistä. Turussa jätevedet saattoivat lisätä klorofyllimäärää purkupaikalla ja sen ympäristössä, mutta klorofyllikeskiarvo ei eronnut Pitkänsalmen intensiiviasemien keskiarvosta. Paraisilla ja Naantalinsalmessa jätevesien purkualueella jätevesien vaikutusta ei ollut havaittavissa klorofyllikeskiarvojen perusteella. 7,0 Merimasku 5,1 5,3 8,3 Luonnonmaa Rymättylä 5,4 7,5 7,6 Naantali 5,8 8,3 Raisio 28 6,9 11 8,9 Satava ,4 8,1 9,0 10 Kakskerta Kaarina Kuusisto ,2 5, Klorofylli (µg/l), koonta kesä-syyskuun ka Airismaa 4,2 6,0 5,0 Parainen 6,9 6,1 8,4 Erinomainen (<2 µg/l) Hyvä (2-4 µg/l) Tyydyttävä (4-12 µg/l) Välttävä (12-30 µg/l) Huono (>30 µg/l) km KUVA 11. Klorofyllipitoisuudet (µg/l) tuotantokerroksen koontanäytteissä Turun merialueella kesä-syyskuun 2014 tulosten keskiarvona. Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuus.

18 Hygieeninen tila Avovesikauden tutkimusten (kesä-lokakuu) fekaalisten kolimuotoisten bakteerien pesäkemäärien keskiarvot olivat kpl/100 ml (kuva 12). Keskiarvon perusteella hygieeninen tila ei ollut missään huono (kuva 12). Välttäviä olivat Pohjois- ja Pitkän- ja Pukinsalmen sisäosat. Välttäviä tai tyydyttäviä olivat Pukin- ja Pohjoissalmi keskiosaan asti sekä Pitkänsalmen sisäosa. Muualla hygieeninen tila oli keskiarvon perusteella hyvä tai erinomainen. Jätevesien vaikutus tuntui keskiarvon perusteella jonkin verran Turussa jätevesien purkupaikan tuntumassa ja Pohjois- ja Pukinsalmen keskiosiin. Paraisilla ja Naantalinsalmessa paikallinen kuormitus saattoi lievästi heikentää hygieenistä tilaa. Merimasku Naantali 2 Luonnonmaa 2 1 Rymättylä 1 Raisio Satava Kakskerta Kaarina Kuusisto Hygieeninen tila pinnassa Avovesikauden ka Airismaa Parainen Erinomainen (<10 kpl) Hyvä (10-<50 kpl) Tyydyttävä (50-<100 kpl) Välttävä (100-<1000 kpl) Huono (>1000 kpl) km KUVA 12. Hygieeninen tila (fek. kolimuotoiset bakteerit kpl/100 ml) Turun merialueella avovesikauden keskiarvona (kesä-lokakuu ka) Luokittelu: vesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus.

19 19 4. SUPPEA POHJAELÄINTUTKIMUS Ohjelman mukaisesti vuoden 2014 syksyllä tehtiin Turun merialueella myös suppea pohjaeläintutkimus 12 intensiiviasemalla (kuva 13). Näytteet otettiin Ekman-pohjanoutimella, seulottiin 0,5 mm seulalla ja säilöttiin denaturoidulla etanolilla. Pohjaeläinasemien syvyydet olivat 3 79,5 metriä (taulukko 1). Pohja oli saviliejua tai savea, ja Viheriäistenaukolla (asema B) saviaineksen seassa oli soraa. Kaikilla asemilla sedimentin pinnassa oli ohut hapekkaan ruskea kerros (1 4 cm). Hapettomuudesta kertova musta kerros oli vain Pohjoissalmen näytteessä (asema XI-2), mutta rikkivedyn hajua ei havaittu. Pohjaeläintutkimuksen tulokset raportoidaan vuosiyhteenvedon yhteydessä. TAULUKKO 1. Turun merialueen pohjaeläintutkimuksen asemien syvyys ja pohjan laatu syksyllä Asema Syv. ETRS-TM35FIN tasokoordpohjan laatu/huomautukset m N E Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata. Seulontajäännös: savi ja kasvijäte Savilieju, pinta ruskea (2 cm); alla harmaata, jossa alinna tummia raitioja. Seulontajäännös: savi ja kasvijäte Savi, pinta ruskea(2 cm), alla harmaata (7 cm). Seulontajäännös: savi ja kasvijäte , Savilieju, pinta ruskea (4 cm), alla harmaata (6 cm). Nostot vuosivat hieman. Seulontajäännös: savi ja kasvijäte Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata (8 cm), alinna tummanharmaata (3 cm). Seulontajäännös: savi ja kasvijäte Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata (2 cm), alinna tummanharmaata (9 cm). Seulontajäännös: savi. B Savi, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata, vähän tummia raitoja. Seulontajäännös: savi, sora, kasvijäte. T-10 21, Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata, jossa tummia raitoja. Seulontajäännös: savi ja kasvijäte. V-2 5, Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata (10 cm), alinna tummanharmaata (3 cm). Seulontajäännös: savi ja kasvijäte. V Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata (10 cm), alinna tummanharmaata (3 cm). Seulontajäännös: savi ja kasvijäte. IV Savilieju, pinta ruskea (3 cm), alla harmaata (7 cm), jossa tummia raitoja. Seulontajäännös: savi ja kasvijäte. XI Savilieju, pinta ruskea (1 cm), alla harmaata (5 cm), alinna mustaa (4 cm). Seulontajäännös: savi ja kasvijäte.

20 20

21 21 5. TIIVISTELMÄ Turun merialueen vuoden 2014 veden laadun tarkkailu jatkui loppukesällä ja syksyllä suppeilla tarkkailuilla elokuun puolivälissä ja kahdesti syyskuussa (18.8., 3.9. ja ). Vuoden viimeinen vesitutkimuskerta oli laaja tarkkailu lokakuun alussa ( ). Syksyllä 2014 ohjelmaan kuului lisäksi joka 6. vuosi tehtävä suppea pohjaeläintutkimus, ja näytteet otettiin 12 paikasta Kasviplankton- ja pohjaeläinnäytteet määritetään myöhemmin ja tulokset liitetään vedenlaatututkimuksen vuosiraporttiin. Kesän eli kesä-elokuun sääolot olivat vaihtelevat, sillä kesäkuu oli pääosin kolea ja heinä-elokuussa oli poikkeuksellisen pitkä hellejakso. Kesän sademäärissä oli alueellisesti suuria eroja, sillä Lounais-Suomen itäosassa satoi keskimääräistä enemmän kun taas Vakka-Suomessa sademäärä saattoi olla jopa tavanomaista pienempi. Syyskuussa loppupuolelle asti ilma oli päivällä kesäisen lämmin ja vähäsateinen, ja lokakuun alku oli syksyinen mutta varsin lauha. Aurajoen virtaama oli kesäkuun alussa hyvin pieni (<1 m 3 /s) ja kesäkuun loppupuolen sateiden aikaankin suurimmillaan noin 5 m 3 /s. Heinäkuussa ja elokuun alussa virtaamat olivat hyvin pieniä, mutta elokuun loppupuolella sateet nostamana Aurajoen virtaama oli korkeimmillaan noin 30 m 3 /s. Syyskuussa ja lokakuun alussa virtaama oli pääosin noin 1 m 3 /s eikä sadekuurojenkaan myötä noussut yli 5 m 3 /s. Vesi jäähtyi nopeasti syyskuun alkupuolella. Lokakuun alussa lämpötila oli pinnassa noin ºC, ja intensiiviasemien perusteella lämpötila oli ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon (vuodet ) mukainen. Syystäyskierto oli sekoittanut vettä, mutta syvänteissä vesi oli edelleen kerrostunutta. Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren edustalla harppauskerros oli metrin syvyydessä, ja Rajakarilla, Airismaalla sekä Ajonpään ja Lapilan edustalla metrin kerroksessa. Saaronniemessä, Kuparivuorella ja Kotkanaukolla lämpötilaero oli lähes tasoittunut. Bläsnäsinlahden ja Kirkkoherransaaren syvänteessä happitilanne oli hyvin heikko koko alusvedessä. Saaronniemen edustalla, Rajakarilla, Airismaalla, Ajonpäässä ja Lapilassa edustalla pohjan lähellä hapenvajaus oli yhä voimakasta (happikyllästys <40 %). Pääosin kuitenkin tutkimusalueella oli vesipatsaassa happea riittävästi (yli 7 mg/l) lohensukuisten kalojen viihtymiseen, eikä hapen määrä ollut alentunut jätevesien purkupaikoilla. Syksyllä pinnassa suolaisuus oli alimmillaan noin 3,3, mutta valuma- ja jätevesien vaikutus oli pääosin vähäinen ja suolaisuuden aleneminen lievää (suolaisuus yli 5,5 ). Lokakuun alussa Aurajoen Halisissa jokivedessä kokonaistypen määrä oli µg/l. Suuri osa typestä oli nitraatti- ja nitriittityppenä (1 600 µg/l, noin 62 %), mutta ammoniumtypen määrä (40 µg/l) oli varsin pieni. Merialueen laajassa tutkimuksessa kokonaistyppipitoisuudet pinnassa (1 m) olivat µg/l. Nitraattija nitriittitypen määrä oli korkea vain samalla alueella kuin kokonaistyppikin, mutta ammoniumtypen määrä oli varsin pieni myös Turussa jätevedenpurkupaikalla (33 µg/l). Aurajoessa kokonaisfosforipitoisuus oli 160 µg/l ja fosfaattifosforin määrä 95 µg/l. Merialueella pinnassa kokonaisfosforia oli µg/l. Pitoisuus oli korkein Raisionlahden pohjukassa. Pitkässäsalmessa sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keski-

22 22 osiin saakka pitoisuus oli noin µg/l, ja Turussa jäteveden purkupaikalla pitoisuus oli pienempi kuin Linnanaukolla. Alusvedessä tai pohjan lähellä ravinnepitoisuudet olivat hapettomuuden vuoksi voimakkaasti kohonneita Bläsnäsinlahdella, Kirkoherransaarella ja Lapilassa. Kesäkauden (kesä-syyskuu) tulosten keskiarvojen perusteella kasviplanktonin tuotantokerros oli fosforin osalta vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan laadultaan huono Raisionlahden perukassa, mutta klorofyllikeskiarvon perusteella ei ollut huonoja alueita. Yleinen käyttökelpoisuus oli fosfori- ja klorofyllikeskiarvojen perusteella Turun lähisalmissa välttävä ja muualla tyydyttävä. Hygieeninen tila oli keskiarvon perusteella pääosin hyvä tai erinomainen eikä huonoon luokkaan kuuluvia alueita ollut. Lokakuun alussa jokivesien tuoma kuormitus oli pieni. Turussa jäteveden purkupaikalla jätevesien vaikutus tuntui typpituloksissa tavallista lievemmin ja ilmeisesti kohtalaisen suppealla alueella. Aurajoen ja jäteveden vaikutusaluetta ei pystynyt erottamaan toisistaan typpi- tai fosforitulosten perusteella. Paraisten jätevedenpurkupaikalla jätevedet nostivat ravinnepitoisuutta enintään hyvin lievästi. Naantalinsalmessa ei ravinnemäärissä erottunut jätevesien vaikutusta. Turussa jäteveden purkupaikalla ja lähialueilla jätevedet todennäköisesti heikensivät hygieenistä tilaa jonkin verran. Samoin Paraisten jätevedenpurkupaikalla jätevesikuormituksen vaikutukset tuntuivat jonkin verran. Naantalinsalmessa tila heikkeni erinomaisesta hyväksi mahdollisesti jätevesien vuoksi. Kesäkauden keskiarvojen perusteella jätevesien vaikutusta ei ollut erotettavissa kokonaisfosforimäärissä. Typpiyhdisteiden keskiarvossa jätevedet tuntuivat voimakkaana Turussa purkupaikalla, ja vaikutus näkyi myös Linnanaukolla sekä Pukin- ja Pohjoissalmen keskiosiin mutta Pitkässäsalmessa vain noin Uittamolle asti. Myös Aurajoki toi Turussa etenkin kesäkuussa ja elokuun lopulla purkualueelle kuormitusta, mikä todennäköisesti nosti osaltaan keskiarvoa. Paraisilla jätevedet saattoivat lievästi nostaa purkupaikalla typpikeskiarvoa. Klorofyllikeskiarvo saattoi nousta jätevesien vaikutuksesta Turussa purkupaikalla ja sen ympäristössä mutta ei eronnut Pitkänsalmen intensiiviasemien keskiarvosta. Paraisilla ja Naantalinsalmessa jätevesien vaikutusta ei ollut havaittavissa klorofyllikeskiarvojen perusteella. Hygieenistä tilaa jätevedet heikensivät Turussa jonkin verran purkupaikan tuntumassa ja Pohjois- ja Pukinsalmen keskiosiin. Myös Paraisilla ja Naantalinsalmessa paikallinen kuormitus saattoi lievästi heikentää hygieenistä tilaa. Turussa 29. lokakuuta 2014 Reetta Räisänen biologi

23 23 Jakelu: ExxonMobil Finland Oy Ab/Sami Soisalo Finnfeeds Finland Oy/Naantalin tehdas/åsa Korsman Maskun kunta/tekninen osasto/marika Nurmikko Neste Oil Oyj/Naantalin jalostamo/maarit Arpalo Fortum Power and Heat Oy/Satu Viranko Paraisten kaupunki/paraisten jätevedenpuhdistamo/käyttöpäällikkö Mika Laaksonen Turun kaupunki/ympäristö- ja kaavoituslautakunta Sähköpostitse: Finnfeeds Finland Kaarinan Naantalin Paraisten Paraisten Raision Raision kaupunki/tekninen Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun seudun puhdistamo Turun Varsinais-Suomen

24

25 Vesinäytteiden tutkimustuloksia LIITE 1, sivu 1/4 Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Levä kvanl Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 12:35; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20, , ,8 P TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 10:05; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20,7 E E ,6 P TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 09:50; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20, , ,1 P TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 14:35; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,4 P TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 2,6 m; Klo 14:15; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 7 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 21, , <2 4,7 P TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 3,5 m; Klo 13:35; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20, , <2 2,3 P TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 09:15; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20, , ,3 P TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,7 m; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,9 P TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,7 m; Klo 15:45; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,5 P TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 26,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 15:35; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,4 P TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Klo 14:55; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,8 P TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 15:10; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 21, , ,8 P Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

26 Vesinäytteiden tutkimustuloksia LIITE 1, sivu 2/4 Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Levä kvanl Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 09:35; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. SE; 1 20, , , TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja JS,ALJ; Ilm.lt. 17 C; Pilv. 8 /8; Tuulsuunt. SE; 1 21, , , TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 21 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:55; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 21 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , , TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 1,3 m; Klo 12:30; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 21 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , , TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 3,0 m; Klo 12:10; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 22 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18, , , TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 3,2 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18, , , TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,6 m; Klo 10:10; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , , TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 13:20; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , TURM / 275 Viheriäistenaukko 275 (L 8) Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 13:15; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 4 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , , TURM / 285 Naantalinsalmi 285 (L 3) Kok.syv. 26,0 m; Näk.syv. 2,0 m; Klo 13:05; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 3 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18, , <2 9,5 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

27 Vesinäytteiden tutkimustuloksia LIITE 1, sivu 3/4 Turun edustan merialueen tarkkailututkimus (TURM) Pvm. Hav.paikka Lämpöt Sähk.joht Suol. Kok.N NO23-N NH4-N Kok.P PO4-P Klorof. Levä kvanl Näytepaikka C ms/m o/oo µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l TURM / 297 Kotkanaukko 297 (L 297) Kok.syv. 29,0 m; Näk.syv. 2,3 m; Klo 12:45; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 18, , , TURM / 300 Väskinsaari 300 L 86 Kok.syv. 19,0 m; Näk.syv. 0,9 m; Klo 12:55; Näytt.ottaja JS, HnrH; Ilm.lt. 20 C; Pilv. 2 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , TURM / TKUPUR Turun jv-purkupaikka Kok.syv. 10,0 m; Näk.syv. 0,5 m; Klo 10:30; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 18 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 3 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 16, , , TURM / PARPUR Paraisten jv-purkupaikka Kok.syv. 16,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 11:00; Näytt.ottaja JS HnrH; Ilm.lt. 21 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 2 m/s; Tuulsuunt. SW; 1 17, , , TURM / 135 Vapparin pohj. osa 135 (L 37) Kok.syv. 21,0 m; Näk.syv. 1,0 m; Klo 11:30; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 8 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 4 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 15, , , TURM / 175 Papins it 175 (L 32) Kok.syv. 7,5 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 11:45; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 8 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 5 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 14, , TURM / 180 Uittamo 180 (L 29) Kok.syv. 3,0 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 12:05; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 6 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 14, , , TURM / 210 Kuuvannokka 210 (L 26) Kok.syv. 22,0 m; Näk.syv. 1,5 m; Klo 10:15; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 5 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. N; 1 15, , , TURM / 220 Rajakari 220 (L 220) Kok.syv. 52,0 m; Näk.syv. 1,4 m; Klo 10:25; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 7 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 8 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 15, , , TURM / 225 Airismaa it 225 Kok.syv. 80,0 m; Näk.syv. 1,8 m; Klo 10:45; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 9 C; Pilv. 1 /8; Tuulnop. 9 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 15, , , TURM / 240 Pansion öljysatama 240 (L 17) Kok.syv. 11,0 m; Näk.syv. 0,8 m; Klo 12:50; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 11 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 6 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 15, , TURM / 260 Hahdenniemi 260 (L 13) Kok.syv. 3,5 m; Näk.syv. 0,4 m; Klo 13:00; Näytt.ottaja JaLa, HnrH; Ilm.lt. 11 C; Pilv. 0 /8; Tuulnop. 7 m/s; Tuulsuunt. NW; 1 13, , Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-5680 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2014 Väliraportti nro 153-14-1463 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2014 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2013 Väliraportti nro 153-13-7098 1. YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-7597 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-7069 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-7473 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYKSYLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-7153 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Turun ympäristön merialueen vedenlaatututkimukseen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014. Väliraportti nro 116-14-7630 RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2014 Väliraportti nro 116-14-7630 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 13. 14.10.2014 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-5417 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 25.7.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 3-18-6087 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5459 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-5014 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-5002 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2016 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-16-4358 Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2017 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-5842 Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOPPUKESÄLLÄ 2015 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-15-5782 Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat heinä-

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKIKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-4598 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailun kesäkauden tutkimukset jatkuivat kesä-

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2018 Väliraportti nro 15-18-5852 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 31.7.2018 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2013 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-13-3388 Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro

PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ Väliraportti nro Liite 7 PYHÄMAAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄLLÄ 2017 Väliraportti nro 175-17-7818 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 4.9.2017 tehdystä Pyhämaan merialueen veden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2018 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-18-4655 Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-2071 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 26.2.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HELMIKUUSSA 2017 Väliraportti nro 15-17-1220 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 6.2.2017 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoki oli paikoitellen jäässä.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro UUDENKAUPUNGIN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 117-16-5754 Oheisena lähetetään tulokset Uudenkaupungin merialueen tarkkailututkimuksesta, jonka Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2013 Väliraportti nro 153-13-1616 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2013 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 2016 Väliraportti nro 15-16-5740 Oheisena lähetetään Aurajoesta ja Vähäjoesta 18.7.2016 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKUKESÄLLÄ 217 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-17-4168 Turun ympäristön merialueen vuoden 217 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla touko-

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2019 Väliraportti nro 15-19-3246 Lähetämme oheisena Aurajoesta ja Vähäjoesta 9.4.2019 otettujen vesinäytteiden tutkimustulokset. Aurajoen varrella olevien jätevedenpuhdistamoiden

Lisätiedot

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Raportti nro VIONOJAN, KASARMINLAHDEN JA MATALANPUHDIN ALUEEN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-6058 Sybimar Oy tilasi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:ltä vesistötarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 YLEISTÄ Raportti nro 639-17-7035 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro

VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Raportti nro VIONOJAN JA MATALANPUHDIN VESISTÖTARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2017 Raportti nro 639-17-7035 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki Sybimar Oy:n tilauksesta lokakuussa vesistöjen jatkotarkkailututkimuksen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 153-18-1987 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2018 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ALKU- JA KESKIKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-5617 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA 2016 Väliraportti nro 21-16-1591 Oheisena lähetetään Paimionjoesta, Tarvasjoesta ja Paimion Vähäjoesta 22.2.2016 otettujen vesinäytteiden

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2017 Väliraportti nro 153-17-1919 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2017 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESKI- JA LOPPUKESÄLLÄ 2019 1. YLEISTÄ Väliraportti nro 153-19-6518 Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu jatkui avovesikauden tutkimuksilla

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 153-19-2280 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2019 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-2572 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 18.-19.3.2019 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin ja UPM

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2019 Väliraportti nro 116-19-6206 Ohessa tulokset 17. 18.6.2019 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Paper

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2016 Väliraportti nro 153-16-1840 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2016 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015

TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015 TURUN YMPÄRISTÖN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2015 Väliraportti nro 153-15-1407 1. YLEISTÄ Turun ympäristön merialueen vuoden 2015 velvoitetarkkailu alkoi maaliskuun alussa, jolloin Lounais-Suomen

Lisätiedot

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro

ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA Raportti nro 1. YLEISTÄ ENÄJÄRVEN SEDIMENTTITUTKIMUS HUHTIKUUSSA 2018 Raportti nro 654-18-2933 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy teki 25.4.2018 Salossa Enäjärvellä sedimentti- ja vesitutkimuksen Salon ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 31-16-7242 2 (6) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-5277 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 8. 9.6.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS MAALISKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-2311 Ohessa tulokset Rauman merialueen tarkkailuista 19. ja 21.-22.3.2018 (kuva 1). Tutkimuksella seurataan Rauman kaupungin

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 217 Väliraportti nro 116-17-5598 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 17. 18.7.217 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012 LUVY/119 6.9.213 Puujärven VSY Olli Kilpinen Hulluksentie 1 e 25 243 Masala PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 212 Näytteet Puujärven kahdelta syvännehavaintopaikalta

Lisätiedot

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014

KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 2014 LUVY/17 28.8.214 Urpo Nurmisto Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vsy Pappilankuja 4 912 Karjalohja KARJALOHJAN LÄNTISTEN JÄRVIEN RAVINNE- JA HAPPIPITOISUUDET ELOKUUSSA 214 Karjalohjan läntisten järvien, Haapjärven,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2018 Väliraportti 116-18-7796 Ohessa tulokset 18. 19.9.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa esitetään yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014 VUOSIYHTEENVETO..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin LUVY/121 18.8.215 Lohjan kaupunki Ympäristönsuojelu ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin Sammatin Iso Heilammen länsiosan 6 metrin syvänteeltä otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO.. VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-8926 Oheisena tulokset 30. 31.10.2018 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan itäosassa sijaitsevalta Säynäislammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012 LUVY/121 5.9.213 Tuomo Klemola Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tehtaankatu 4 A9 14 Helsinki ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 213 tutkimukset ja vertailu vuosiin 29, 211 ja 212 Sammatin Iso Ruokjärvestä

Lisätiedot

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 30.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa olevalta Ali-Paastonjärveltä otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 29.8.2016 Iso Ruokjärven suojeluyhdistys ry Tarja Peromaa ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2016 mittaukset ja vertailu vuosiin 2009-2015 Sammatin Iso Ruokjärvestä otettiin uusimmat vesinäytteet 15.8.2016

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 219 Väliraportti nro 116-19-6948 Ohessa tulokset 15.-16.7.219 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 5.9.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Paskolammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan Vuotinaisissa sijaitsevalta Paskolammilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015 VUOSIYHTEENVETO 1..1 VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 1 1 YLEISTÄ Asikkalan kunnan Vääksyn taajaman puhdistetut jätevedet johdetaan Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 218 Väliraportti nro 116-18-626 Ohessa tulokset 9. 1.7.218 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva 1). Tutkimuksella seurataan n kaupungin ja UPM Communication

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-5825 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 14. 15.8.2017 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Sari Koivunen 3.12.215 Nro 32-15-8348 2 (14) LAPINJOEN JA NARVIJÄRVEN TARKKAILUTUTKIMUS (214) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 8.3.2017 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2017 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 28.2.2017. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA 215 Väliraportti nro 116-15-585 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää ohessa tulokset 2. 21.7.215 tehdystä n merialueen tarkkailusta (kuva

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2017 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 30.1.2018 Nro 31-18-559 2 (7) LAAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2017) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS ELOKUUSSA 2018 Väliraportti nro 116-18-6678 Ohessa tulokset 20. 21.8.2018 tehdystä n merialueen tarkkailututkimuksesta (kuva 1). Seuraavassa on yhteenveto tuloksista,

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA 2016 Väliraportti nro 116-16-7570 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 17. 18.10.2016 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Pienojanlammen veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan länsiosassa sijaitsevan Pienojanlammen vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 30.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Vuotnaisissa sijaitsevan Ruokjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Lapoosta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Työ perustuu

Lisätiedot

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Sari Koivunen 18.11.214 Nro 15-14-7614 2 (24) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (213) 3 (24) Sisällys 1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016 .3.16 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Outamonjärven veden laatu Helmikuu 16 Outamonjärven näytteet otettiin 4..16 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta. Tarkoituksena oli selvittää

Lisätiedot

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi

LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi LUVY/109 27.7.2012 Risto Murto Lohjan kaupunki ympäristönsuojelu LOHJAN JÄRVIEN VEDENLAATUSEURANTA 2012 Kaitalampi Näytteenotto liittyy Lohjan kaupungin lakisääteiseen velvoitteeseen seurata ympäristön

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 29.2.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston toimeksiannosta.

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA Väliraportti nro RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS KESÄKUUSSA 2017 Väliraportti nro 116-17-4248 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 12. 13.6.2017 tehdystä n merialueen tarkkailusta

Lisätiedot

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja

KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA Åke Lillman Kirkniemen kartano Lohja 6.3.2018 Åke Lillman Kirkniemen kartano 08800 Lohja KIRKNIEMEN PIKKUJÄRVEN VEDEN LAATU TALVELLA 2018 Vesinäytteet kahdelta havaintopaikalta otettiin 1.3.2018. Työ tehtiin Kirkniemen kartanon toimeksiannosta.

Lisätiedot

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019 1 / 6 Yara Suomi Oy LAUSUNTO PL 20 29.7.19 71801 SIILINJÄRVI A 5176 Leena Huttunen Päivi Savolainen Jouni Torssonen Raija Koivisto Tiedoksi: Siilijärven kunta, ympäristönsuojelu Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 26.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Otalammella sijaitsevasta Tuohilammesta otettiin 20.7.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Jouhtenanjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan keskivaiheilla sijaitsevan Jouhtenanjärven vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan

Lisätiedot

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA Väliraportti RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS SYYSKUUSSA 2017 Väliraportti 116-17-7237 Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy lähettää oheisena tulokset 18. 19.9.2017 tehdystä Rauman merialueen tarkkailututkimuksesta

Lisätiedot

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017

Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 4.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Hajakka) veden laatu Elokuu 2017 Karkkilan Hajakassa Kaupinojan valuma-alueella (23.087) sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 3.8.2017

Lisätiedot

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 1.9.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin (Valkärven eteläpuoli) veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Luoteisosassa sijaitsevan Kaitalammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017

Lisätiedot

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaakkoisosassa sijaitsevalta Kärjenlamilta otettiin Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016 Lohjan Saukkolassa sijaitsevan pienen Valkialammen vesinäytteet otettiin 2.8.2016 kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017

Juurusveden ym. yhteistarkkailu kesältä 2017 1 / 9 LAUSUNTO A 3876 27.9.2017 Yara Suomi Oy PL 20 Tiedoksi: 71801 SIILINJÄRVI Pohjois-Savon ELY-keskus Siilinjärven kunta / Ympäristötoimisto Siilinjärven kunta Kolmisopen kyläyhdistys Tekninen osasto

Lisätiedot

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus

Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 24.8.2016 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Enäjärven ja siihen laskevan Suomusjärvenjoen vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Enäjärven Elämännokan syvänteeltä otettiin 17.2.2016 ja 2.8.2016.

Lisätiedot

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016 VUOSIYHTEENVETO 8.4.27 SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 26 YLEISTÄ Sysmän kunnan viemäröinnin toiminta-alueen puhdistetut jätevedet johdetaan avo-ojaa pitkin Majutveden pohjoisosan

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS

MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 2015 Anne Lehmijoki Sari Koivunen 7.11.2016 Nro 20-16-7260 2 (7) MYNÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUS (2015) Sisällys 1. TUTKIMUSTEN TARKOITUS... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 29.8.2016 Vihdin kunta, ympäristönsuojelu Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016 Vesinäytteet Vihdin Ojakkalassa sijaitsevasta Kaitlammesta otettiin 16.8.2016 Vihdin kunnan ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014

VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu kesiin 2010-2014 LUVY/121 6.7.215 Anne Linnonmaa Valkjärven suojeluyhdistys ry anne.linnonmaa@anne.fi VALKJÄRVEN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu kesiin 21-214 Sammatin Valkjärvestä otettiin vesinäytteet 25.6.215

Lisätiedot

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 29.8.2017 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Ahmoolammin veden laatu Maalis- ja elokuu 2017 Karkkilan Ahmoossa sijaitsevan Ahmoolammin vesinäytteet otettiin 1.3.2017 ja 2.8.2017 Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Kakarin vedenlaatututkimus 2016

Kakarin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kakarin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan kaupunkitaajaman länsipuolella olevalla ylänköalueella sijaitsevalta Kakarilta otettiin Karkkilan

Lisätiedot

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017

Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 10.8.2017 Lohjan kaupunki, ympäristönsuojelu Sammatin Lihavajärven veden laatu Heinäkuu 2017 Lohjan Sammatissa sijaitsevan Lihavan vesinäytteet otettiin 19.7.2017 Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluosaston

Lisätiedot

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro

SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS. Raportti nro SELVITYS YLÄNEEN SULJETUN KAATOPAIKAN JÄLKITARKKAILUSTA, TARKKAILUN MUUTOSEHDOTUS Raportti nro 16-17-376 Varsinais-Suomen ELY-keskus on lähettänyt Pöytyän kunnalle 28.12.2016 päivätyn kehotuksen (Dnro

Lisätiedot