Lainalaisuuksia ja vastakkaisia tekijöitä marxilaisessa taloustieteessä

Transkriptio

1 Lainalaisuuksia ja vastakkaisia tekijöitä marxilaisessa taloustieteessä Saska Heino Tämä kirjoitus jatkaa siitä, mihin edelliset kirjoitukset Marxilaista taloustiedettä visualisoimassa ja Tunteeko marxilainen taloustiede uusklassista kriisin käsitettä? jäivät. Kirjoitus pohtii edelleen voiton suhdeluvun laskutendenssiä, mutta ottaa huomioon tällä kertaa myös joukon ilmiölle vastakkaisia tendenssejä. Pohdinnassa on myös lainalaisuuden eli determinismin käsite. Kirjoitus pyrkii osoittamaan, että lainalaisuuksilta vaikuttavat abstraktiot ovat välttämättömiä voiton suhdeluvun laskutendenssin kaltaisten ilmiöiden ymmärtämiselle, mutta niiden toteutumisen ehdot ovat usein moninaiset ja niiden kaikkien todentaminen hankalaa. Esitysteknisesti kirjoitus jatkaa kuvaajien käyttöä algebran rinnalla. Tämän ohessa voiton suhdeluvun laskutendenssiä alustetaan myös työnarvoteoreettisella pohdinnalla. Aluksi kirjoitus tarkastelee i. yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan käsitettä; etenee sitten ii. keskimääräisen voiton syntyyn; ja päätyy lopulta iii. voiton suhdeluvun laskutendenssiin ja iv. vastatendensseihin sekä determinismin pohdintaan. Katsotaan aluksi kohtaa i. Yhteiskunnallisesti välttämätön työaika (socially necessary labour time) voidaan esittää kaavassa SNLT n =Σ inp + Σ out, jossa yhteiskunnallisesti välttämätön työaika n:lle = syötteet + tuotteet ja niiden tuottamiseen tarvittu aika. Σ viittaa siihen, että tuotteen n tuottamisen yhteiskunnallisesti välttämätön työaika on siihen tarvittuihin syötteisiin käytetyn työn ja sen tuottamiseen tarvittavan työn keskiarvo. Esitetään tämä yksinkertaisessa kolmen kapitalistin (₁ ₂ ₃) mallissa, jossa NLT 1 =1 inp + 2 out =π=3 NLT 2 =2 inp + 3 out =π=5 NLT 3 =3 inp + 4 out =π=7. Havaitaan, että NLT 1 < NLT 2 < NLT 3 eli kapitalistin ₁ välttämätön työaika (necessary labour time) on pienin. Hänen tuotteensa arvo (π = 3) on myös kaikkein alhaisin työnarvoteorian mukaisesti. Kapitalisti ₁ pystyy tuottamaan kaikkein edullisimpia tuotteita ja saamaan kaikkein suurimman voiton 1, kun yhteiskunnallisesti välttämätön työaika SNLT 1,2,3 = Σ Σπ = 15 inp+ out 3 =5 eli keskimääräinen hinta markkinoilla tuotteelle on n = 5. Kaavan nimittäjä perustuu kapitalistien määrään, joka on 3. Kapitalisti ₁ tuottaa tuotetta n arvolla 3, mutta koska yhteiskunnallisesti välttämätön työaika = 5, hän saa voittoa kahden yksikön verran. Kapitalistit ₂ ja ₃ eivät kykene kilpailemaan hinnoillaan ensimmäisen kanssa, vaan heidän on alennettava välttämätöntä työaikaansa, jotta heidän tuotteisiinsa käytettäisiin vähemmän työtä yksikköä n kohden. Syy kapitalistin ₁ menestykselle löytyy hänen tuotantonsa tehokkuudesta. Käyttämällä vaikkapa uutta koneistusta hänen on mahdollista laskea välttämätöntä työaikaansa yksikköä n kohden suhteessa kahteen muuhun kapitalistiin.

2 Katsotaan sitten kohtaa ii. Havaitaan kohdan i. perusteella, että yhteiskunnallisesti välttämätön työaika = 5 eli tuotteen n tuottamiseen tarvitaan neljä yksikköä työtä. Kapitalisti ₂ selviää juuri ja juuri. Mikäli kapitalisti ₃ haluaa pysyä markkinoilla, hänen on pakko laskea hintaansa. Kapitalisti ₁ pystyy tuottamaan n:ää kaksi yksikköä edullisemmin, mutta myymään kuitenkin hinnalla 5. Jos kapitalistit ₂ ja ₃ pystyvät seuraamaan häntä, hänen etunsa häviää, sillä mikäli kapitalistien ₁ ₂ ja ₃ tuotteiden n arvot ovat kaikilla = 3, yhteiskunnallisesti välttämätön työaika on laskenut viidestä kolmeen yksikköön työtä tuotetta n kohden. Tilanteessa on muodostunut niin sanottu keskimääräinen voitto, joka on täten kaikilla kapitalisteilla = 3, mikäli kaikki tuotteet n myydään arvoaan vastaavasti. Kapitalisti ₁ joutuu luopumaan ylimääräisestä voitostaan, joka oli aiemmassa tilanteessa = 2 yksikköä. Mikäli tuotteita n ei myydä arvoaan vastaavasti, ei edellä esitetty kuitenkaan kaadu. Marxin aggregaattitasapainojen mukaisesti (ks. Tunteeko marxilainen taloustiede uusklassista kriisin käsitettä?) voidaan rakentaa kaava Σρ n =Σ π n, jossa kokonaishinta n = kokonaisarvo n eli kaikkien hintojen n:stä on vastattava kaikkien tuotteiden n yhteenlaskettua arvoa. Hahmotetaan tätä tarkemmin kaavassa ρ n Σρ = π n , joka voidaan kirjoittaa auki siten, että n Σ π =. n 3 3 Havaitaan, että hinnat voivat poiketa arvoista n yhtälön vasemmalla puolella, mutta kummankin jakamaton summa on = 9. Vasemman puolen hinnat pysyvät aina summan (= 9) rajoissa, sillä yhden kapitalistin tappion on aina korvauduttava toisen kapitalistin samansuuruisella voitolla. Mennään sitten kohtaan iii. Tässä kohdassa tarkastellaan voiton suhdeluvun laskutendenssiä, joka on helpoiten esitettävissä seuraavan kuvaajan avulla. Kuvaaja 1. Voiton suhdeluvun laskutendenssi P n ρ 1 k 3 ρ 2 s 2 s 1 s 3 k 1 ρ 3 k t+ 1 k t+ 2 k t+ 3 K t+ n S n

3 Kuvaajan 1. vaaka-akseli kuvaa pääoman elimellistä koostumusta K t+ n ja lisäarvoa S n sekä aikaa t, pystyakselille taas on kuvattu hinta P n. Hinnan valintaan pystyakselille vaikuttaa se, että hinta toimii osoittimena sekä lisäarvon S että pääoman elimellisen koostumuksen K muutokselle. Mikäli hinta muuttuu, niin lisäarvon, pääoman elimellisen koostumuksen tai kummankin on muututtava. 2 Havaitaan myös, että pisteessä k t+ 1 hinta n on korkealla, pääoman elimellinen koostumus K on työvoimavaltainen eli C < V ja lisäarvoa tuotetaan nousujohteisesti. Tämä kaikki noudattelee työnarvoteoriaa sekä kohtia i. ja ii. Pisteessä k t+ 2 hinta, pääoman elimellinen koostumus ja lisäarvo kohtaavat. Tämä kohta on talouden arvontuotannon kannalta lakipiste, jonka jälkeen kilpailu hinnoista pakottaa kapitalistit etenemään vaaka-akselilla oikealle. Pisteessä k t+ 3 tilanne on kääntynyt päälaelleen suhteessa ensimmäiseen pisteeseen. Pääoman elimellinen koostumus on kasvanut ja lisäarvo sekä hinnat laskeneet. Kohtien, joissa käyrät koskettavat vaakaakselia väliin jäävä alue kuvaa jälleen aluetta, jossa kapitalistin on mahdollista tehdä voittoa ja pysyä markkinoilla. Koko talouden kannalta lisäarvokäyrä S kuvaa suhdannetta, joka etenee pohjasuhdanteesta huipun kautta uudestaan pohjalle. Kuvaajan 1. pohjalta voidaan laatia funktio, jonka mukaan P n =f (K n, S n ) eli hinnan n määrittävät pääoman elimellinen koostumus ja lisäarvo, joka puolestaan määrittää voittoasteen. Arvomuotoinen voittoaste voidaan kuvata kuvaajan 1. mukaisesti kaavalla π n = S n korvataan ρ n :lla. K n. Rahamuotoinen voittoaste on muutoin sama, mutta π n Siirrytään sitten kohtaan iv., joka on otsikoitu erikseen sen merkittävyyden ja erillisyyden takia. Vastatendenssit ja determinismi Taloustieteen suurin vahvuus abstraktio on myös sen suurin heikkous. Taloustiede pyrkii ymmärtämään valtavan monimukaista aihetta nimeltä talous, jonka jokaisen osatekijän laskeminen tai huomioiminen on ylivoimainen tehtävä kenelle tahansa. Taloudessa havaitaan päivittäin lukematon määrä ilmiöitä, joiden liittäminen yhteen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Eri tekijöiden liittäminen toisiinsa johtaa ajoittain vain umpikujaan, sillä mikäli ilmiöt otetaan annettuina ja tarkastellaan niitä jokaista yksityiskohtaa myöden, menetetään helposti kyky yhdistää asioita toisiinsa. Tässä kirjoituksessa käytetty esimerkkituote n on abstrahoitu n:ksi juuri tästä syystä. On turhaa tarkastella n:ää itsessään (an sich), vaan se tulee nähdä osana suurempaa kokonaisuutta, tässä tapauksessa arvontuotantoa ja työnarvoteoriaa. Mikäli n nimetään joksikin oikeaksi tuotteeksi, vaikkapa lyijykynäksi, tarkastellaan helposti liikaa n:n lyijykynällisyyttä, eikä oteta huomioon sitä em. suuremman kokonaisuuden osatekijänä. Kun n on otettu sellaisenaan, on sitä ollut helppo käyttää kaikissa kirjoituksen kohdissa i. iv. Minkä tahansa tuotteen sijoittaminen n:n tilalle on mahdollista eikä kaada teorian perusteita. Abstraktio tarkoittaa yksinkertaistamista ja yleistämistä ja tällaisenaan se auttaa hahmottamaan taloutta kokonaisuutena jossain teoreettisessa, tässä marxilaisessa, kehikossa. Abstrahoiminen ja matemaattinen todistaminen ovat ratkaisevan tärkeitä keinoja teorian ymmärrettäväksi tekemisessä. Samalla ne kuitenkin vääjäämättä rajaavat ulkopuolelleen tekijöitä ja muuttujia. Hyvä kaava ottaa huomioon keskeiset tekijät, muttei jätä ulkopuolelle myöskään lähes välttämättömiä muuttujia.

4 Hyvä kaava esittää ilmiön sellaisena kuin se kirjoittajalleen näyttäytyy ja auttaa lukijoita ymmärtämään sen minkä kirjoittaja haluaa todistaa. Paraskaan kaava ei kuitenkaan välty yksinkertaistamiselta, joka herättää lukijoissa usein vastareaktioita. Jokainen kykenee varmasti esittämään joukon vastatodisteita vaikkapa tämän kirjoituksen kuvaajalle 1. On selvää, että lisäarvo tai voittoasteet eivät seuraa vääjäämättä P:tä tai K:ta. Aika ei myöskään ole vakioitu suure, eikä voida suoraan osoittaa jotain ajallista etäisyyttä vaikka pisteiden k t+ 1 tai k t+ 2 välillä. Toisaalta sillä, että pisteiden väliä ei määritellä, on ilmiön itsensä voiton suhdeluvun laskutendenssin ymmärrettävyyden kannalta ratkaiseva merkitys. Voiton suhdeluku voi laskea, mutta ei määrätyssä aikataulussa. Ilmaus ceteris paribus (c.p.) pelastaa usein taloustieteilijän lainomaisuus- eli determinismisyytöksiltä. Lukijat voivat kuitenkin aina kiertää ilmauksen kyseenalaistamalla mahdollisuuden sille, että muut asiat pysyvät muuttumattomina, kuten sanapari latinaksi ilmaisee. Se, että jokin ilmiö ei todellisuudessa toteudu (c.p.) ei kuitenkaan tarkoita, että teoria olisi virheellinen. Teoria tulee aina hahmottaa loogisena yksinkertaistuksena, jonka sisäinen johdonmukaisuus on tärkeämpää kuin sen kyky selittää kaikki selitettävissä olevat ilmiöt kaikkina aikoina. Syllogistinen päättelyketju (a) kaikki A:t ovat B; (b) C on B; niinpä (c) C on A pitää paikkansa, kun se on abstrahoinut muuttujat A, B ja C pelkästään A:ksi, B:ksi ja C:ksi eikä antanut niille ominaisuuksia, jotka tekisivät niistä ainutkertaisia. Arkihavaintoihin perustuvat yleistykset eivät pysty samaan selitysvoimaan kuin teoria, joka etsii kaiken taustalla vaikuttavia tekijöitä. Toisaalta pelkkä havainnointi tai pintapuolinen tarkastelu ei sekään riitä. Syllogistinen ketju, jossa (a) kaikki taloudet ovat kaaoksessa; (b) Emu on talous; niinpä (c) Emu on kaaoksessa ei auta eteenpäin lainkaan samassa mitassa kuin teoria, joka pyrkii selittämään miksi näin on. Juuri sana miksi on erinomainen kuvaamaan marxilaisen taloustieteen selitysvoimaisuutta suhteessa uusklassiseen ja keynesiläiseen koulukuntaan. Talouden liikkeet ja suhdannevaihtelut eivät ole marxilaisessa taloustieteessä poikkeamia markkinatasapainosta tai kokonaiskysynnän laskua tasolle, jossa syntyy ylituotantoa. Voittoasteiden tai arvontuotannon tarkastelu ei anna suoria vastauksia sille, miksi talous ajoittain kriisiytyy. Niiden katsominen auttaa kuitenkin hahmottamaan syvempiä ja pitempiaikaisia syitä sille, miksi kapitalistinen talous kriisiytyy ajoittain liki vääjäämättä ja ymmärtämään inhimillisen toiminnan ja talouspolitiikan rajat suhteessa kapitalismiin.

5 1 Oletetaan, että tuote n myydään arvoaan vastaavasti. Näin ollen ρ n =π n. 2 Vaikkapa inflaation eli rahan arvon muutoksen vaikutusta ei oteta tässä huomioon, kyseessä on suhteellisten, yhteiskunnallisesti välttämättömien työaikojen mukaisten rahamuotoisten arvojen muutoksesta.