Kasvun edellytykset. Saska Heino

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvun edellytykset. Saska Heino"

Transkriptio

1 Kasvun edellytykset Saska Heino 1. Aluksi Pääoman kasvunopeus asettaa rajan kansantuotteen kasvulle. Mitä nopeammin pääoma kasvaa, sitä nopeammin kasvaa myös mahdollisuus tuotannollisiin sijoituksiin eli investointeihin kiinteään pääomaan ja työvoimaan. Brutto- ja nettokansantuotteiden määritelmät vaihtelevat kansantalouksittain. Ne voidaan käsittää eri toimialojen - - arvonlisäysten summana, tavaroiden ja palveluiden loppukäytön summana tai tulojen summana. 1 Selvää on määritelmästä riippumatta, että kansantuotteen kasvu edellyttää sen vuotuisen bruttoarvonlisäyksen summan ylittävän edeltäneen vuoden nettosumman. Karl Marxin määritelmää käyttääksemme: kansantuotteen uusintamisen tulee tapahtua laajennetusti, ei yksinkertaisesti. Tämä tarkoittaa, että kansantaloudessa tuotetun kokonaispääoman arvosumman tulee olla suurempi kuin sijoitetun alkupääoman arvosumma oli ennen tuotannon alkua. Yksinkertainen esimerkki on, että vuoden alussa sijoitettu kokonaispääoma C = 100 kasvaa vuodessa 5 %, jolloin kokonaispääoma on laajentunut vuoden kaksi alussa summaksi C = 105. Samalla kasautumisnopeudella kokonaispääoma on vuonna viisi laajentunut summaksi 100 1,05 5 =127,6. Marx itse käyttää Pääomassa yksinkertaista kaavaa M C M', jossa M tarkoittaa rahaa, C pääomaa ja M' summaa joka on suurempi kuin M, toisin sanoen M' = M + m. Kansantuotteen uusintaminen laajennetussa mittakaavassa edellyttää, että ainakin osa tuotannossa syntyneestä lisäarvosta s sijoitetaan kokonaispääomaan C ja joko sen osatekijään c, kiinteään pääomaan tai v, vaihtelevaan pääomaan eli työvoimaan. 2. Teoriaa Lisäarvon suhdeluku s'= s v on ratkaiseva tekijä pääoman kasautumisnopeudelle, sillä se asettaa rajat sijoitetun pääoman voiton suhdeluvulle p' = s. Koska lisäarvo on arvoa, joka työntekijät C luovat työaikanaan, mutta josta heille ei makseta korvausta, vaikuttaa tämän arvon suuruuteen suhteessa kokonaispääomaan C kaksi tekijää: (i) lisäarvon suhdeluku s'; ja (ii) pääoman elimellinen koostumus K = c. Jos s' kasvaa, se tarkoittaa, että tuotantoprosessin synnyttämä arvosumma w v kasvaa suhteessa työntekijöiden korvauksiin v. Arvosummalla tarkoitetaan tuotannossa kiinteän ja vaihtelevan pääoman käytön seurauksena syntyvää summaa, joka voi olla rahassa mitattuna vaikkapa 100. Jos tämä arvosumma jakautuu viiteen hyödykkeeseen n, on jokaisen hyödykkeen arvo w n = 20. Vastaavasti myös toisin päin: mikäli s' pienenee, voi myös summa w pienentyä. Niinpä Δ s' =Δ Σ w (1) eli lisäarvon suhdeluvun muutos vaikuttaa johtaa tuotannon arvosumman suuruuteen. Jos oletetaan, että lisäarvon suhdeluku s' muuttuu tekijän (i) mukaisesti, ja kaikki muut tekijät pysyvät muuttumattomina, kasvaa lisäarvosumma s suhteessa vaihtelevan pääoman v kustannuksiin. Näin s ollen myös voiton suhdeluku p' kasvaa, sillä sen kaavan mukaisesti jakolaskun C osoittaja s kasvaa suhteessa nimittäjään C, joka jakautuu osatekijöiksi c + v. Näin ollen olettaen, että kaikki 1 Bruttokansantuote. Käsitteet ja määritelmät. Tilastokeskus < [haettu ]

2 muut tekijät pysyvät ennallaan, ehto KASVUN EDELLYTYKSET Δ s'=δ p' (2) pätee. Sama voidaan esittää myös taulukossa, jossa ainoastaan kaavan (2) tekijät sekä niiden yhteinen määrittäjä s muuttuvat. Taulukossa 1. oletetaan, että sijoitettu alkupääoma C = 100 on sijoitettu siten, että puolet on käytetty kiinteään pääomaan c ja puolet vaihtelevaan v. Lisäarvon suhdeluku on 100 % eli työntekijät tuottavat 50 :n summan lisäarvoa 50 :n korvauksensa ohella. Tästä summasta sijoitetaan 50 % siten, että ⅔ siitä kulutetaan kiinteään pääomaan c ja ⅓ vaihtelevaan pääomaan v, so. sillä palkataan lisää työntekijöitä. Vuonna kaksi tämä tarkoittaa, että vuoden yksi tuotannon kokonaisarvosta w = 150 sijoitetaan kokonaispääomaan C yhteensä 125 ja 25 jää tuotantokapitalistin käyttöön voitoksi p. Katsotaan, minkälaiset vaikutukset näillä taustaolettamuksilla on lisäarvoon s ja voiton suhdelukuun p'. Vuosi C c v s w s' p' % 50% % 46% % 33% % 34% Taulukko 1. Pääoman kasautuminen ja voiton suhdeluku Taulukosta 1. havaitaan, että suuremman summan sijoittaminen c:hen kuin v:hen laskee s:ää ja siten p':a. Tämä taulukko toteuttaa pääoman kasautumisnopeuteen vaikuttavat ehdot (i) ja (ii), sillä myös taulukossa näkymätön K kasvaa. Yksinkertainen muutosnopeuslaskelma Δ c Δ v = f ' ( K ) (3) osoittaa, että pääoman elimellinen koostumus K kasvaa nopeudella 1,93 eli mahdollisen derivaatan kulmakerroin on f'(k) = 1,93. Vastaavasti lisäarvon suhdeluku s' kasvaa vakionopeudella, sillä Δ s = f ' ( s') (4) Δ v on yhtä kuin 1 eli f'(s') = 1. Kaavan (4) mukainen laskelma on sinänsä yhdentekevä, sillä jo vakioitu lisäarvon suhdeluku s' taulukossa 1. kertoo sen olevan muuttumaton 100 %. Voiton suhdeluvun kannalta lisäarvon suhdeluvun vakiomuutosnopeus on kuitenkin ratkaiseva. Koska lisäarvon suhdeluvun muutosnopeus on vain f'(s') = 1, se ei riitä pelastamaan voiton suhdelukua. Voiton suhdeluvun p' derivaatta lasketaan kaavalla Δ p ' ΔC = f ' ( p ' ), (5) jonka tuloksena voiton suhdeluvun derivaatta f'(p') = -0,38. Näin ollen p':n on laskeva. Tämä ei tietenkään tarkoita, että p eli voiton summa pienentyisi. Voiton suhdeluku p' kasvaa vuodesta kolme vuoteen neljä prosentilla. Jos oletettaisiin, ettei lisäarvon sijoittaminen tuotannon uusintamiseen laajennetussa mittakaavassa muuttuisi, vaan ⅔ siitä kulutettaisiin edelleen kiinteään pääomaan c ja ⅓ vaihtelevaan pääomaan v, niin voiton suhdeluku ei enää vuoden neljä jälkeen 2

3 muuttuisi, vaan säilyisi vuoden neljä tasolla (p' = 34 %). Voiton suhdeluvun laskutendenssin saavuttamiseksi tulisikin olettaa, että jatkuvasti suurempi osuus lisäarvosta s sijoitettaisiin kiinteään pääomaan c, jolloin olettaen, että s' pysyy muuttumattomana s:n osuus tuotannon kokonaisarvosta w pienentyisi v:n pienentymisen mukana. Kuvaaja 1. hahmottaa kaavan (5) tilannetta. Y-akseli kuvaa pääoman kasautumista rahamääräisenä eli euroissa sekä voiton suhdelukua prosenteissa. X-akseli kuvaa taasen kulunutta aikaa vuosissa. Kuvaaja 1. Pääoman kasautuminen ja voiton suhdeluku Kasautuminen, ja % Vuosi C p' Kilpailu markkinahinnoista ajaa tuotantokapitalistit eli yritykset alentamaan hyödykkeidensä hintoja. Jos oletetaan, että tuotantohinnat vastaavat hyödykkeiden arvoja eli π out =w out, niin hyödykkeet myydään markkinoille todellisine arvoineen. Tuotantohinnat kuitenkin poikkeavat yleensä varsinaisista kuluttajahinnoista eli markkinahinnoista. Oletetaan kolme tuotantokapitalistia, A, B ja C. Oletetaan, että kaikki kolme valmistavat samanlaista hyödykettä, eivätkä kuluttajat tee eroa heidän hyödykkeidensä välillä muutoin kuin niiden hinnan kautta. A, B ja C valmistavat tuotantohinnoiltaan eli arvoiltaan toisistaan poikkeavia hyödykkeitä. A:n hyödyke on arvoltaan vähäisin, B:n keskimääräisin ja C suurin. Koska hyödykkeet myydään markkinoille arvoaan vastaavalla tuotantohinnalla, voi A nostaa tuotantohintaansa markkinahinnan tasolle, B säilyttää tuotantohintansa markkinahintaa vastaavalla tasolla ja C joutuu alentamaan tuotantohintaansa markkinahinnaksi. Tämä ilmiö tunnetaan tuotantohintojen tasoittumisena markkinahinnoiksi. Katsotaan ilmiötä taulukossa 2. π inp π out π e A 1,5 2,0 1 3,0 B 2,0 3,0 0 3,0 C 2,5 4,0-1 3,0 Δ Taulukko 2. Tuotantohintojen tasoittuminen markkinahinnoiksi Taulukosta nähdään, että A kykenee nostamaan hyödykkeensä hintaa kolmeen euroon. Euron lisäys 3

4 on lisävoittoa eli voittoa, joka ei ole riippuvainen A:n hyödykkeen kokonaisarvosta tai sen lisäarvosta. Mikäli hyödykkeet tulisivat myydyiksi aina tuotantohinnoillaan, kaikkein arvokkaimmat hyödykkeet, joiden kokonaisarvoista w suurin osa olisi lisäarvoa s, toisivat tuotantokapitalisteille kaikkein suurimman voiton. Taulukko 2. ei kerro tuotantokapitalistien A, B ja C hyödykkeiden arvokokoonpanoa w = c + v + s. Koska kokonaisarvo hyödykkeelle on sama kuin sen arvokokoonpanon w summa c + v + s, ja koska kokonaisarvo vastaa rahassa mitattuna hyödykkeen tuotantohintaa π out, niin riippumatta arvokokoonpanosta hyödykkeen kokonaisarvoa on laskettava, mikäli sen markkinahinnan haluaa vastaavan sen tuotantohinnassa mitattua arvoa. Taulukko 3. kuvaa tuotantokapitalistien A, B ja C hyödykkeiden arvokokoonpanoja sekä voiton suhdelukua. Lisäarvon suhdeluku on vakioitu eli s' = 100 %. C c v s w s' p' A % 17% B % 50% C % 20% Taulukko 3. Hyödykkeiden arvokokoonpano ja voiton suhdeluku Taulukko 3. olettaa, että A, B ja C tuottavat kukin sata hyödykettä, jolloin kokonaistuotannon arvosumma, sarake w, on satakertainen yksittäisen hyödykkeen arvoihin nähden. A saa taulukossa 2. lisävoittoa euron hyödykkeeltä ( π e = 3 ja π out = 2 ). Näin ollen lisäarvosumma Σ s ABC jakautuu uudestaan siten, että A saa sata yksikköä lisää lisäarvoa. Koska arvon oletetaan taulukossa 2. vastaavan hintoja muutoin kuin lisävoiton osalta, niin A:n s = Tämä nostaa hänen voiton suhdelukuaan p' = 17 prosentista 125 euroon ja 83 prosenttiin. Mikäli tuotantokapitalisti haluaa lisävoittoa yllä esitetyssä kolmen tuottajan järjestelmässämme, hänen hyödykkeensä kokonaisarvon tulee alittaa kilpailijoiden hyödykkeiden kokonaisarvot ja tuotantohinnat. Näin ollen tuotantokapitalistilla on kannustin hyödykkeensä kokonaisarvon pienentämiseen. Tiedetään työarvoteorian pohjalta, että vain elävä työvoima v tuottaa lisäarvoa s. Kuollut työ, eli aiemman elävän työn tulos, kiinteä pääoma c, ei tuota lisäarvoa. Näin ollen pääoman elimellisen koostumuksen K siten, että c:n osuus kokonaispääomasta C kasvaa suhteessa vaihtelevaan pääomaan v, jolloin jälkimmäisen muutos vaikuttaa tuotannossa syntyvään arvonlisäykseen, lisäarvoon s. K:n muutosta on helppo tarkastella taulukosta 4. Vuosi C c v s w s' p' % 50% % 33% % 25% % 20% Taulukko 4. Pääoman elimellisen koostumuksen kasvu Taulukossa 4. koko lisäarvosumma s = 50 sijoitetaan kiinteään pääomaan c. Toisin sanoen taulukon tuotantokapitalistin investointiaste laskee voiton suhdeluvun mukana. Taulukko ei ota huomioon muutoksia tuotetun kokonaisarvon w yksikkömäärien muutoksessa. Voidaan esimerkiksi olettaa, että taulukon tuotantokapitalisti tuottaa hyödykettään vuonna yksi 150 yksikköä, jolloin jokaisen hyödykkeen arvo on 1,5. Vuonna neljä voidaan vastaavasti tuottaa jo 300 yksikköä, jolloin jokaisen yksilön arvo on laskenut euroon. Tuottavuus olisi näin ollen kasvanut kaksinkertaiseksi vuodesta yksi vuoteen neljä. 4

5 Δ c K:n muutosnopeus on = f ' ( K ), jolloin sen derivaatta f'(k) = 4. Kokonaispääoman C Δ v kasautumisnopeus ja voiton suhdeluvun p' muutos on esitetty kuvaajassa 2. Voiton suhdeluvun Δ p' muutosnopeus on = f ' ( p' ), joten f'(p') = -0,16. Toisin sanoen voiton suhdeluku laskee ΔC nopeudella -0,16 ja -40 prosenttiyksikköä vuodesta yksi vuoteen neljä. Kuvaaja 2. Pääoman kasautuminen ja voiton suhdeluku Kasautuminen, ja % Vuosi C p' 3. Lisäarvon suhdeluku, voiton suhdeluku ja kansantuotteen vuosimuutokset Kuvaaja 3. Nettokansantuote ja lisäarvon suhdeluku % 10% Vuosimuutos, % 5% 0% -5% -10% -15% Lähde: Tilastokeskus NKT s' Tämän kirjoitelman alussa todettiin, että voiton suhdeluku asettaa rajoituksen pääoman 5

6 kasautumisnopeudelle ja siten kansantuotteen muutokselle. Tuotantoa laajentavia investointeja ei voi tehdä eikä uutta työvoimaa palkata, mikäli tuotannossa syntyvää kokonaisarvonlisäystä w ei ole. Näin ollen on oletettavissa, että kaavan (1) mukaisesti muutos lisäarvon suhdeluvussa s' heijastuisi kansantuotteen nettoarvonlisäyksessä ja siten kansantuotteen kasvunopeudessa. Kuvaaja 3. esittää nettokansantuotteen arvonlisäyksen sekä lisäarvon suhdeluvun prosentuaalisen vuosimuutoksen rinnakkaisen liikkeen. Sinisellä korostettu alue viittaa 1990-luvun lamaan. Mielenkiintoista on, että vuosien rahoitusmarkkinakriisi näyttäytyy kuvaajassa paljon jyrkempänä romahduksena kuin 1990-luvun lama. Tämä kertoo osaltaan Suomen vientiriippuvuudesta: vientialan yritykset eivät ole kyenneet myymään hyödykkeitään, vaan varastojen täyttyminen on johtanut alaskirjauksiin ja jyrkkiin tappioihin. Samalla, kun nettokansantuotteen arvonlisäys on kääntynyt negatiiviseksi, myös tuotannon arvonlisäyksen suhde työntekijäkorvauksiin, v:hen, on pienentynyt. Nettokansantuotteen arvonlisäyksen vuosimuutokset puuttuvat vuosilta Tämä johtuu siitä, että arvonlisäys on laskettu kuvaajaa varten inflaatiotarkastettuna eli jokaisen vuoden nettoarvonlisäys on jaettu kyseisen vuoden rahanarvolla Tilastokeskuksen rahanarvokertoimen avulla. 2 Siirtyminen euroon eli käytännössä rahan arvon kuusinkertaistuminen olisi näyttäytynyt kuvaajassa tarpeettoman suurena muutoksena. Jo silmämääräinen tarkastelu osoittaa, että lisäarvon suhdeluvun s' ja nettokansantuotteen arvonlisäyksen (NKT) välillä on positiivinen riippuvuussuhde. Ei olekaan ihme, että korrelaatio R² = 0,752 eli yhteiskuntatieteiden näkökulmasta kohtuullisen merkittävä. Kaava (1) pitää tältä osin paikkansa: muutos lisäarvon suhdeluvussa tarkoittaa muutosta nettokansantuotteen vuotuisessa arvonlisäyksessä (tai -vähennyksessä!). Lisäarvon suhdeluvun muutos asettaa rajat voiton suhdeluvun muutokselle kaavan (2) mukaisesti. Näin ollen on syytä katsoa myös, minkälainen on lisäarvon suhdeluvun ja voiton suhdeluvun välisten vuosimuutosten suhde. 10% 5% Kuvaaja 4. Lisäarvon ja voiton suhdeluvut Vuosimuutos, % 0% -5% -10% -15% Lähde: Tilastokeskus p' s' Voiton suhdeluku p' on jäänyt kuvaajassa laskematta vuosille 1975 ja Syynä tähän on investointien ja voittojen eriaikaisuus: investoinnit on tehtävä ennen kuin niistä voi kirjata 2 Rahanarvokerroin Tilastokeskus < [haettu ] 6

7 mahdollista voittoa. Täten esimerkiksi vuonna 1975 tai sitä ennen tehdyt investoinnit näkyvät voittoina vasta vuonna Vuonna 2002 tapahtunut siirtymä euroon kuusinkertaisti rahan nimellisarvon välisenä yönä. Näin ollen vuonna 2001 tehtyjen investointien voitot näyttäytyisivät inflaatiotarkastetussa voiton suhdeluvussa niin ikään kuusinkertaisina. Kuten kuvaajassa 3., myös kuvaajassa 4. voidaan havaita jo äkillisellä tarkastelulla keskinäisriippuvuus arvosarjojen s' ja p' välillä. R² onkin = 0,934 eli vahva. Syy tähän on varsin ilmeinen: kansantuotteen nettoarvonlisäys luo raamit kaikille tuloille, niin palkoille, palkkioille kuin pääomatuloillekin. Voiton määritelmästä on tässä yhteydessä hyvä todeta, että voitolla tarkoitetaan tässä yhteydessä nimenomaisesti sitä osaa nettokansantuotteen vuotuisesta arvonlisäyksestä, joka ei mene työntekijäkorvauksiin eli palkkoihin. Näin ollen osa voitosta täytyy varata joka vuosi aina seuraavan vuoden investointeja varten, eikä siitä suinkaan voi pelkästään maksaa osinkoa yritysten omistajille. Koska kansantuotteen vuotuinen nettoarvonlisäys on riippuvainen lisäarvon suhdeluvusta s' ja siten tuotannossa syntyvästä arvonlisäyksestä, lisäarvosta s, ja koska voiton suhdeluku on riippuvainen lisäarvon suhdeluvusta, on oletettavaa, että myös voiton suhdeluvun ja kansantuotteen nettoarvonlisäyksen välillä on jonkinasteinen riippuvuus. Kuvaaja 5. esittää p':n ja NKT:n vuosimuutosten suhteen. 15% 10% Kuvaaja 5.Nettokansantuote ja voiton suhdeluku Vuosimuutos, % 5% 0% -5% -10% Lähde: Tilastokeskus NKT p' Puuttuvat vuodet selittyvät samalla periaatteella kuin aiemmissakin kuvaajissa. Nettokansantuotteen ja voiton suhdeluvun vuosimuutoksen välinen korrelaatio ei ole yhtä vahva kuin aiemmissa kuvaajissa. Se on silti selkeästi positiivinen, kuten lukema R² = 0,676 antaa ymmärtää. Ottaen huomioon kuvaajan 5. käyrien välisen teoreettisen riippuvuussuhteen voidaan sanoa, että muutos voiton suhdeluvussa ohjaa nettokansantuotetta, siinä missä lisäarvon suhdelukukin. 4. Lopuksi Yllä esitetyn perusteella voidaan varsin luottavaisesti sanoa seuraavaa: (i) lisäarvon suhdeluku s' ehdollistaa voiton suhdeluvun p' kehityksen; 7

8 (ii) mikä puolestaan luo puitteet kansantuotteen vuotuisessa arvonlisäyksessä tapahtuville muutoksille. Lisäarvon suhdeluvun s' takana on pääoman elimellisen koostumuksen K kaltaisia tekijöitä. Mikäli kiinteän pääoman c kokonaisarvo suhteessa vaihtelevaan pääomaan, elävään työhön v ja siten kokonaispääomaan C pienenee lisäarvon suhdeluvun pysyessä muuttumattomana, voi voiton suhdeluku p' kasvaa. Koska tuotannolliset investoinnit eli käytännössä kiinteän pääoman hankinnat ovat vähentyneet 1990-luvun laman jälkeen 3 samalla, kun s' on kasvattanut p':tä, on kansantuotteen vuotuinen nettoarvonlisäys voinut kasvaa. Kun tuotantokapitalistien tuotannossa syntyneestä arvonlisäyksestä voidaan merkitä vaikka + w on tarvinnut käyttää aiempaa pienempi osa c:n uusintamiseen, on hyödykkeiden myynnistä saaduista tuloista voitu maksaa entistä suurempi osa osinkoina, palkkoina ja palkkioina sekä muina johtoportaan kannustinkorvauksina. Kuvaaja 6. osoittaa palkansaajakorvausten (D1K) ja toimintaylijäämän (B2NT) välistä suhdetta kansantalouden tilinpidossa vuosina Tilastokeskuksen määritelmän mukaan toimintaylijäämä (netto) saadaan, kun arvonlisäyksestä vähennetään palkansaajakorvaukset ja tuotannon ja tuonnin verot miinus tukipalkkiot sekä kiinteän pääoman kuluminen. Se on tuotantotoimintojen yli- tai alijäämä ennen korkoja, maanvuokria tai muita maksuja ja vastaa tuloa, jonka yksiköt saavat tuotantovälineidensä omasta käytöstä. 4 Näin ollen se on varsin hyvä osoitin nettovoitolle pääomatulojen lähteenä koko kansantalouden tasolla. Siitä jaetaan niin maankorkoa, osinkoa, korkotuloja kuin muitakin omaisuustuloja Kuvaajan 6. indeksin perusvuosi on 1991 ja sen indeksilukema on 100. Kuvaajan luvut on inflaatiokorjattu ja vuosien luvut on saatu jakamalla niiden arvot markan vuoden 1999 kurssilla 1 = 5,945 FIM. Kuvaaja 6. Palkansaajakorvaukset ja toimintaylijäämä 1991 = Indeksi Lähde: Tilastokeskus Palkansaajakorvaukset Toimintaylijäämä 3 Heikki Niemeläinen, Minne hyvinvointiyhteiskunnan rahat ovat kadonneet? Artikkeli lehdessä Talous & Yhteiskunta 4/2008, Toimintaylijäämä. Käsitteet ja määritelmät, Tilastokeskus < [haettu ] 8

9 Kuvaajasta nähdään selvästi, kuinka 1990-luvun loppupuolelta aina vuoteen 2008 jatkuneella kaudella toimintaylijäämät kasvoivat merkittävästi suhteessa palkansaajakorvauksiin eli työntekijöiden palkkoihin ja palkkioihin. Investoimattomuus kannattaa, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Mikäli tuotantokapitalistien tuotannossa synnyttämästä lisäarvosta s suurempi osa olisi käytetty investointeihin kokonaispääoman C kasvattamiseksi, eivät p' tai varsinainen voitto p eli tässä toimintaylijäämä, olisi kasvaneet niin voimakkaasti kuin ne tekivät 1990-luvun laman jälkeisinä vuosina. Voiton suhdeluvun p' kasvu on näkynyt myös nettokansantuotteen (NKT) kasvussa vuosina Kuvaajassa 7. on esitetty nettokansantuotteen kasvu indeksin perusvuoden ollessa Kuvaaja 7. NKT:n kasvu = 100 Indeksi Lähde: Tilastokeskus Kuvaavaa Suomen taloushistorian kannalta on, että vuosikymmenten keskikasvu on vaihdellut suunnilleen voiton suhdeluvun muutosten mukaisesti. Keskiarvo 107, , , , Taulukko 5. Nettokansantuotteen kasvunopeus Suomen talouden tulevaisuuden kannalta on mielenkiintoista nähdä, miten viennin ja elinkeinorakenteen muutokset tulevat vaikuttamaan sekä pääomien kasautumiseen ja voiton suhdelukuun että kansantuotteen kasvunopeuteen. Ympäristön ja ilmaston kannalta nykyisen kokoinen kansantalous ja -tuote sekä jälkimmäisen uusintaminen ovat kestämättömät. Raakaainevaraintojen ehtyminen sekä kansantuotteen kasvattaminen käynevätkin tulevaisuudessa entistä vaikeammiksi, eikä ole taattua, että vuosien kaltaista kasvupyrähdystä tullaan näkemään ainakaan ilman merkittävää schumpeterilaista luovan tuhon jaksoa, lamaa. 9

10 Lähteet Lehdet Heikki Niemeläinen, Minne ovat hyvinvointiyhteiskunnan rahat kadonneet? Artikkeli lehdessä Talous & Yhteiskunta 4/2008, Internet Tilastokeskus, Bruttokansantuote. Käsitteet ja määritelmät < [haettu ] Rahanarvokerroin < [haettu ] Toimintaylijäämä. Käsitteet ja määritelmät, < [haettu ] 10

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Saska Heino Helsingin Sanomat uutisoi jokin aika sitten siitä, kuinka Helsingin huippuravintoloissa vallitsevan yleisen käsityksen mukaan korvaukseton työ kuuluu

Lisätiedot

Arkijärjen koettelua. Saska Heino

Arkijärjen koettelua. Saska Heino Arkijärjen koettelua Saska Heino Ajatellaan niin sanotulla arkijärjellä. Kumpi ala kuulostaa kannattavammalta: korkean tuottavuuden pääomavaltainen ja matalien työvoimakustannusten paperiteollisuus vai

Lisätiedot

Ennen oli paremmin. Suomen talouden kehitystä raamittaneita tekijöitä 1960 2012. Saska Heino

Ennen oli paremmin. Suomen talouden kehitystä raamittaneita tekijöitä 1960 2012. Saska Heino Ennen oli paremmin. Suomen talouden kehitystä raamittaneita tekijöitä 1960 2012 Saska Heino i. JOHDATUS AIHEESEEN Tämän pienoistutkielman lähtökohtana on aiemmin laadittujen aikasarjojen jatkaminen vuotta

Lisätiedot

Kansantalouden kuvioharjoitus

Kansantalouden kuvioharjoitus Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain

Lisätiedot

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE : Mallivastaukset

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE : Mallivastaukset KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE.6.016: Mallivastaukset Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti Pohjola, Taloustieteen oppikirja, 014] sivuihin. (1) (a) Julkisten menojen kerroin (suljetun

Lisätiedot

Voiton suhdeluku Suomessa 2012 lasku jatkuu. Saska Heino. Aluksi. Käytetyistä kaavoista

Voiton suhdeluku Suomessa 2012 lasku jatkuu. Saska Heino. Aluksi. Käytetyistä kaavoista Voiton suhdeluku Suomessa 2012 lasku jatkuu Saska Heino Aluksi Karl Marx määrittelee Pääoman kolmannessa osassa voiton suhdeluvun p' tuotteen arvon ylijäämän [suhteeksi] sijoitetun kokonaispääoman arvoon.

Lisätiedot

Voiton suhdeluku Suomessa laskumenetelmiä ja tuloksia

Voiton suhdeluku Suomessa laskumenetelmiä ja tuloksia Voiton suhdeluku Suomessa laskumenetelmiä ja tuloksia Saska Heino Teoria Marxilainen voiton suhdeluku on käsite, jota ei voida suoraan johtaa kansantalouden tilinpidosta. 1 Yksikään kansantalous ei harjoita

Lisätiedot

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429 8.9.200 Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 7 34 telefax: (09) 734 3429 Tiedustelut: Pasi Koikkalainen, +358 9 734 3332, e-mail: kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi Samu Hakala, +358 9

Lisätiedot

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Kun uutta työtä ei synny marxilainen taloustiede, tietokoneistaminen ja työpaikat. Saska Heino

Kun uutta työtä ei synny marxilainen taloustiede, tietokoneistaminen ja työpaikat. Saska Heino Kun uutta työtä ei synny marxilainen taloustiede, tietokoneistaminen ja työpaikat Saska Heino i. Aluksi Syys lokakuussa 2013 maailmalla uutisoitiin laajalti tutkimuksesta, jonka mukaan puolet yhdysvaltalaisista

Lisätiedot

Sidottu välikäsi julkinen valta tulojensa käyttelijänä

Sidottu välikäsi julkinen valta tulojensa käyttelijänä Sidottu välikäsi julkinen valta tulojensa käyttelijänä Saska Heino Mitä on oikeudenmukainen jako? Eivätkö porvarit väitä, että nykyinen jako on oikeudenmukainen? Ja eikö se nykyisen tuotantotavan perusteella

Lisätiedot

Voiton suhdeluvun vertailua

Voiton suhdeluvun vertailua Saska Heino Voiton suhdeluvun vertailua Teollisuus ja rahoitusmarkkinat vuosina 1976 2010 1. Aluksi [L]iiketoiminta näyttää juuri välittömästi ennen romahdusta miltei kohtuuttoman terveeltä. 1 Marxin mukaan

Lisätiedot

Kello käy, vaan kenelle työ ja aika Suomessa 1975 2012. Saska Heino. Aluksi. Teoriaa ja tuloksia

Kello käy, vaan kenelle työ ja aika Suomessa 1975 2012. Saska Heino. Aluksi. Teoriaa ja tuloksia Kello käy, vaan kenelle työ ja aika Suomessa Saska Heino Aluksi Vuonna 2012 suomalaiset palkansaajat tekivät 3 547 000 000 tuntia töitä. 2 214 000 palkansaajaa kohden tunteja kertyi näin ollen 1602. 1

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen

Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Hämeenlinna Hattula Janakkala MML, 2012 Toimintaympäristön muutokset ja pendelöinti Hattula Hämeenlinna Janakkala 27.1.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Lainalaisuuksia ja vastakkaisia tekijöitä marxilaisessa taloustieteessä

Lainalaisuuksia ja vastakkaisia tekijöitä marxilaisessa taloustieteessä Lainalaisuuksia ja vastakkaisia tekijöitä marxilaisessa taloustieteessä Saska Heino Tämä kirjoitus jatkaa siitä, mihin edelliset kirjoitukset Marxilaista taloustiedettä visualisoimassa ja Tunteeko marxilainen

Lisätiedot

Voiton suhdeluvun laskutendenssi Suomessa 1949 2012. Saska Heino

Voiton suhdeluvun laskutendenssi Suomessa 1949 2012. Saska Heino Voiton suhdeluvun laskutendenssi Suomessa 1949 2012 Saska Heino i. Johdanto Jos voittoaste laskee enemmän kuin sen koko kasvaa, niin suuremman pääoman bruttovoitto laskee suhteessa pienempään pääomaan,

Lisätiedot

Hahmotetaan tätä tavaran luomistyön ja sen valmistamisesta maksamisen välistä suhdetta seuraavilla yksinkertaisilla kaavoilla.

Hahmotetaan tätä tavaran luomistyön ja sen valmistamisesta maksamisen välistä suhdetta seuraavilla yksinkertaisilla kaavoilla. Velan puhdistava vaikutus Saska Heino 1. Alkusanat Velka on loppu ja alku. Šiva ja Vishnu. Tuotantotavan lopettaja, mutta myös sen olemassaolon uusintaja. Kapitalistinen tuotantotapa, jota ilmentää [y]leisen

Lisätiedot

Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi

Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi SISÄLTÖ Lukijalle Alkusanat 5-6 7-29 KOLMAS KIRJA Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi ENSIMMÄINEN JAKSO ENSIMMÄINEN OSASTO Lisäarvon muuttuminen voitoksi ja lisäarvon suhdeluvun muuttuminen voiton

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Kansantalouden tilinpito 1 Monisteen sisältö Kansantalouden tilinpito, BKT Nimelliset ja reaaliset suureet Logaritmiset luvut, indeksit Maksutase Taloudellisten muuttujien

Lisätiedot

Tilastotiedote 2007:1

Tilastotiedote 2007:1 TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa

Lisätiedot

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*

Lisätiedot

Marx ja ekonometria joitakin laskelmia

Marx ja ekonometria joitakin laskelmia Saska Heino Marx ja ekonometria joitakin laskelmia 1. JOHDANTO Taloudellisia teorioita on koeteltava tilastojen avulla. Marxilainen taloustiede ja -tutkimus ei ole tästä velvoitteesta vapaa, mikäli se

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI 1a. Täydellisen kilpailun vallitessa yrityksen A tuotteen markkinahinta on 18 ja kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja sen valmistuksessa käytetään välituotteena jauhoja.

Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja sen valmistuksessa käytetään välituotteena jauhoja. Taloustieteen perusteet Kesä 2014 Harjoitus 4: MALLIRATKAISUT Juho Nyholm (juho.nyholm@helsinki.fi Tehtävä 1 Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja

Lisätiedot

Marx ilmaisee Pääoman 2. osassa pääoman kiertokulun seuraavan prosessikaavion avulla. Tässä kaaviossa

Marx ilmaisee Pääoman 2. osassa pääoman kiertokulun seuraavan prosessikaavion avulla. Tässä kaaviossa VEROPOLITIIKKA, PALAUTEVAIKUTUS JA PÄÄOMAN TUOTTO Saska Heino I. JOHDANTO Ajalla ja tapahtumajärjestyksellä on merkitystä, kun puhutaan pääoman tuotosta. Sillä, missä kohtaa pääoman kiertokulkuprosessia

Lisätiedot

Tunteeko marxilainen taloustiede uusklassista kriisin käsitettä?

Tunteeko marxilainen taloustiede uusklassista kriisin käsitettä? Tunteeko marxilainen taloustiede uusklassista kriisin käsitettä? Saska Heino Vuoden 2008 jälkeiset maailmantaloudelliset tapahtumat on lähes kaikkialla pyritty ymmärtämään käsitteen kriisi avulla. Sanakirjamaisesti

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Jussi Ahokas Itä-Suomen yliopisto Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaari Esityksen sisällys Mitä on tuottavuus? Tuottavuuden määritelmä Esimerkkejä tuottavuudesta

Lisätiedot

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo Tilastokeskus-päivä 25.1.2012 Johanna Varjonen Miksi tietoja tarvitaan Yhteiskunnallinen työnjako hyvinvointipalvelujen tuottamisessa Kotitalouksien tuotanto

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako metalliteollisuudessa

Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako metalliteollisuudessa Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako metalliteollisuudessa Jorma Antila Syyskuu 21 Metallityöväen Liitto ry, tutkimustoiminta 1(12) Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako

Lisätiedot

3d) Yes, they could: net exports are negative when imports exceed exports. Answer: 2182.

3d) Yes, they could: net exports are negative when imports exceed exports. Answer: 2182. . Se talous, jonka kerroin on suurempi, reagoi voimakkaammin eksogeenisiin kysynnän muutoksiin. Investointien, julkisen kysynnän tai nettoviennin muutokset aiheuttavat sitä suuremman muutoksen tasapainotulossa,

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Mallivastaukset A5-kurssin laskareihin, kevät 009 Harjoitukset (viikko 5) Tehtävä Asia selittyy tulonsiirroilla. Tulonsiirrot B lasketaan mukaan kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin Y d. Tässä

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäbiotalous

Etelä-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous vahva metsätaloudessa ja puutuotteissa Metsäbiotalous vastaa yli puolesta maakunnan biotalouden tuotoksesta. Vahvoja toimialoja ovat puutuoteteollisuus ja metsätalous (metsänhoito, puunkorjuu

Lisätiedot

Kuvaaja 1. Voiton suhdeluku Suomessa

Kuvaaja 1. Voiton suhdeluku Suomessa Onko korkea investointiaste tasoittanut tuloeroja? 10/2015 Saska Heino i. Johdanto 1990-luvun taitteessa alkanutta tuloerojen kasvua on Suomessa tavattu selittää seuraavin sanankääntein: kasvaneet voitot

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3. Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.2011 Kansantalouden tilinpito Kansainvälinen talouden kuvaus-

Lisätiedot

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 4.6.2015 MALLIVASTAUKSET

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 4.6.2015 MALLIVASTAUKSET KANSANTALOUSTIETEEN ÄÄSYKOE 4.6.05 MALLIVASTAUKSET Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti ohjola, Taloustieteen oppikirja,. painos, 04] sivuihin. () (a) Bretton Woods -järjestelmä:

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2016

Tuottavuustutkimukset 2016 Kansantalous 2017 Tuottavuustutkimukset 2016 Työn tuottavuus kasvoi 1,2 prosenttia vuonna 2016 Kansantalouden tilinpidon arvonlisäyksen volyymin ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti

Lisätiedot

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu Monopoli / Monopolimarkkinat - oletuksia Seuraavissa tarkasteluissa oletetaan, että monopolisti tuntee kysyntäkäyrän täydellisesti monopolisti myy suoraan tuotannosta, ts. varastojen vaikutusta ei huomioida

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 4 Jatkuvuus Jatkuvan funktion määritelmä Tarkastellaan funktiota f x) jossakin tietyssä pisteessä x 0. Tämä funktio on tässä pisteessä joko jatkuva tai epäjatkuva. Jatkuvuuden

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä- Pohjanmaan metsäbiotalouden perusta puutuotteissa Metsäbiotalouden suurin toimiala on puutuoteteollisuus. Se työllistää lähes 60 prosenttia maakunnan metsäbiotalouden

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2015

Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2015 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2015 Arvonlisäyksen volyymin muutoksiin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa on laskettu kansantalouden työn- ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 6.6.2013: MALLIVASTAUKSET

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 6.6.2013: MALLIVASTAUKSET KANSANTALOUSTIETEEN ÄÄSYKOE 6.6.013: MALLIVASTAUKSET Sivunumerot mallivastauksissa viittaavat pääsykoekirjan [Matti ohjola, Taloustieteen oppikirja, 01] sivuihin. (1) (a) igou -verot: Jos markkinoilla

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2013

Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalous 2014 Tuottavuustutkimukset 2013 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2013 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2013 oli 0,6 prosenttia

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

1990-luvun laman edellytyksistä. Saska Heino

1990-luvun laman edellytyksistä. Saska Heino 1990-luvun laman edellytyksistä Saska Heino i Johdanto 1990-luvun lama oli Suomen talous- ja yhteiskuntahistorian mitassa poikkeuksellisen syvä. Kansantuote supistui kahtena peräkkäisenä vuotena 1991 1992

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Tekijä MAA2 Polynomifunktiot ja -yhtälöt = Vastaus a)

Tekijä MAA2 Polynomifunktiot ja -yhtälöt = Vastaus a) K1 a) Tekijä MAA Polynomifunktiot ja -yhtälöt 6.8.016 ( + + ) + ( ) = + + + = + + + = + 4 b) 4 4 ( 5 + ) ( 5 + 1) = 5 + + 5 + 1 4 = + + + 4 = + 5 5 1 1 Vastaus a) 4 + b) 4 + 1 K a) f ( ) = + 1 f () = +

Lisätiedot

Uudenmaan metsäbiotalous

Uudenmaan metsäbiotalous Uudenmaan metsäbiotalous Uusimaa - määrissä suuri, osuuksissa pieni Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 22 %. Tärkein biotalouden sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalous

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Toimintaympäristön muutokset Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Verotettavat tulot Muutto Sairastavuus

Lisätiedot

Tuottavuustutkimukset 2014

Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Valtion tuottavuustilasto 2007

Valtion tuottavuustilasto 2007 Julkinen talous 2008 Valtion tuottavuustilasto 2007 Valtion tuottavuuden kasvu hidastui vuonna 2007 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys heikkeni vuonna 2007 edellisvuoteen verrattuna. Työn

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus

Taloustieteiden tiedekunta Opiskelijavalinta 07.06.2005 1 2 3 4 5 YHT Henkilötunnus 1 2 3 4 5 YHT 1. Selitä lyhyesti, mitä seuraavat käsitteet kohdissa a) e) tarkoittavat ja vastaa kohtaan f) a) Työllisyysaste (2 p) b) Oligopoli (2 p) c) Inferiorinen hyödyke (2 p) d) Kuluttajahintaindeksi

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne

Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä 20.10.2015 Studia Monetaria Katri Soinne Bruttokansantuotteen volyymin vuosimuutos eli reaalinen muutos, prosenttia Lähde: www.tilastokeskus.fi

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Kasvu, Lewisin piste, tuloerot ja Suomi. Saska Heino

Kasvu, Lewisin piste, tuloerot ja Suomi. Saska Heino Kasvu, Lewisin piste, tuloerot ja Suomi Saska Heino i. Saatteeksi Minkä vuoksi ansiot ja niiden kansantuoteosuus kohosivat Suomessa toisen maailmansodan jälkeen? Ovatko kasvaneet palkat kutistaneet kapitalistien

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Funktion monotonisuus Derivoituva funktio f on aidosti kasvava, jos sen derivaatta on positiivinen eli jos f (x) > 0. Funktio on aidosti vähenevä jos sen derivaatta

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Mat-2.3114 Investointiteoria Laskuharjoitus 3/2008, Ratkaisut 05.02.2008

Mat-2.3114 Investointiteoria Laskuharjoitus 3/2008, Ratkaisut 05.02.2008 Korko riippuu usein laina-ajan pituudesta ja pitkille talletuksille maksetaan korkeampaa korkoa. Spot-korko s t on se korko, joka kertyy lainatulle pääomalle hetkeen t (=kokonaisluku) mennessä. Spot-korot

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A Ratkaisut 3, viikko 4

Taloustieteen perusteet 31A Ratkaisut 3, viikko 4 Taloustieteen perusteet 31A00110 2018 Ratkaisut 3, viikko 4 1. Tarkastellaan pulloja valmistavaa yritystä, jonka päiväkohtainen tuotantofunktio on esitetty alla olevassa taulukossa. L on työntekijöiden

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

3 = Lisäksi z(4, 9) = = 21, joten kysytty lineaarinen approksimaatio on. L(x,y) =

3 = Lisäksi z(4, 9) = = 21, joten kysytty lineaarinen approksimaatio on. L(x,y) = BM20A5810 Differentiaalilaskenta ja sovellukset Harjoitus 6, Syksy 2016 1. (a) Olkoon z = z(x,y) = yx 1/2 + y 1/2. Muodosta z:lle lineaarinen approksimaatio L(x,y) siten että approksimaation ja z:n arvot

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Lapin metsäbiotalous

Lapin metsäbiotalous Lapin metsäbiotalous Lapissa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on suuri Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen osuus on 60 %. Kivijalkana

Lisätiedot

Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset

Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset Harjoitustehtävät 6: mallivastaukset Niku Määttänen & Timo Autio Makrotaloustiede 31C00200, talvi 2018 1. Maat X ja Y ovat muuten identtisiä joustavan valuuttakurssin avotalouksia, mutta maan X keskuspankki

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Kotitalouksien tuotanto ja kulutus. Kotitaloustuotannon satelliittitilinpito 2001 Johanna Varjonen, Kristiina Aalto

Kotitalouksien tuotanto ja kulutus. Kotitaloustuotannon satelliittitilinpito 2001 Johanna Varjonen, Kristiina Aalto Kotitalouksien tuotanto ja kulutus Kotitaloustuotannon satelliittitilinpito 2001 Johanna Varjonen, Kristiina Aalto Mikä tilinpito? Kotitalouksien omaan käyttöönsä tuottamien palveluiden arvo (esim. ateriat).

Lisätiedot

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 TU-91.1001 Kansantaloustieteen perusteet 4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 Tehtävä 1. Oikea vastaus: C Voitto maksimoidaan, kun MR=MC. Kyseisellä myyntimäärällä Q(m) voittomarginaali yhden tuotteen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

1 Komparatiivinen statiikka ja implisiittifunktiolause

1 Komparatiivinen statiikka ja implisiittifunktiolause Taloustieteen matemaattiset menetelmät 27 materiaali 4 Komparatiivinen statiikka ja implisiittifunktiolause. Johdanto Jo opiskeltu antaa nyt valmiu tutkia taloudellisia malleja Kiinnostava malli voi olla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on suuri Metsäbiotalous muodostaa yli puolet maakunnan koko biotalouden tuotoksesta ja arvonlisästä. Metsäbiotalouden merkitys on kaikissa

Lisätiedot

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 5.6.2014 MALLIVASTAUKSET

KANSANTALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 5.6.2014 MALLIVASTAUKSET KANSANTALOUSTIETEEN ÄÄSYKOE 5.6.2014 MALLIVASTAUKSET Jokaisen tehtävän perässä on pistemäärä sekä sivunumero (Matti ohjola, Taloustieteen oppikirja, 2012) josta vastaus löytyy. (1) (a) Suppea raha sisältää

Lisätiedot