Arvo, hinta ja verotus

Transkriptio

1 Arvo, hinta ja verotus Saska Heino i. Mistä on kyse Yhteisöjen tulovero kannetaan kirjanpidollisesta liikevoitosta. Tämä voitto on yhteisöjen kirjanpidossa näytetty rahana. Kuten Pääoman 3. osan lukeneet tietävät, ei tämä rahassa ilmaistu voitto kuitenkaan vastaa kuin poikkeuksellisesti kunkin kapitalistin valmistamien tavaroiden tuotantohintoja, puhumattakaan niiden vaihtoarvosta. Tässä kirjoituksessa tutkitaankin kysymystä siitä, miten tavaroiden vaihtoarvon ja markkinahinnan yhteiskunnallisen keskiarvon pohjalta tapahtuva määräytyminen vaikuttaa kapitalististen, liiketoimintaa harjoittavien yhteisöjen veronmaksuun. Kirjoituksen esitysmuoto on melko teoreettinen, vastaahan se sinänsä teoreettisluonteiseen kysymykseen. Muodon valinta on kuitenkin välttämättömyys, sillä tavaroiden vaihtoarvojen ja markkinahintojen eroa on vaikea tutkia empiirisin menetelmin tukeutumatta sisäisesti johdonmukaiseen näkemykseen niiden muodostumisesta. Kirjoituksen tutkimuskysymys ei sinänsä ole»oikean elämän» ongelma maksavathan yhteisöt tuloveroaan suhteessa rahassa saamaan liikevoittoonsa. Mikäli tuloveron oletetaan säilyvän vakiona, sen tuottoon vaikuttavien tekijöiden selvittäminen vaatii kuitenkin jonkin verran pohjatyötä. ii. Markkinahinnan muodostuminen Adolfo Rodríguez-Herrera on määrittänyt tavaran vaihtoarvon määräytymisen seuraavasti. Arvo ei määräydy tietyn hyödykkeen tuottamiseen kuluneen arvon perustella, vaan sen tuottamiseen tarvitun yhteiskunnallisen keskiarvon perusteella Marx ei edellytä arvon tai arvotuotteen olevan muuttumattomia suureita. 1 Tämä määrittely muodostaa lähtökohdan tälle kirjoitukselle. Mikäli oletetaan, että jonkin tavaran arvo siis vaihtoarvo määräytyy sen tuottamiseen keskimäärin tarvitun työajan nojalla, tulee määrittää, mikä muodostaa tämän keskiarvon. Yksinkertainen vastaus on: annetun tavaran ja sen verrokkien yhteenlaskettu tuotantoaika jaettuna niiden lukumäärällä. Tämä ei vielä sinänsä ole uutta tai erikoista. Rodríguez-Herrera esittää kuitenkin ajatuksen, joka on huomattavasti herättävämpi. Kun annetun hyödykkeen elimellinen kokoonpano ei vastaa keskiarvoa, sen hinta poikkeaa sen arvosta ja sen tuottajan vaihdon kautta saama voitto eroaa sen sisältämästä vaihtoarvosta. Jokaisella tavaralla on vain yksi vaihtoarvo, joka on sen hinta. 2 Rodríguez-Herreran näkemys on ns. TSSI-tulkinnan kannattajien mukainen Marxilla ei nähdä olevan kahta erillistä arvo- ja hintajärjestelmää. Tavaroiden vaihtoarvolla ei ole mitään merkitystä niiden myyjälle rahassa tapahtuneen vaihdon jälkeen, eikä vaihtoarvo voi ilmetä muussa muodossa kuin rahana. 3 Tuotanto- ja kiertokulkuprosessi R T P T' R':ssa ei ole mahdollista siirtyä taaksepäin; se, vastaako R' edeltävää askelta T', on merkityksetöntä siinä mielessä, ettei vaihtoarvol- 1 Freeman ja Carchedi 1996 (toim.), 77,81. Suom. tekijän. 2 Ibid., 83. Kursiivi lisätty. Suom. tekijän. 3 Rodríguez-Herrera ja Alejandro Ramos-Martínez korostavat artikkelissaan, ettei tavaroiden vaihtoarvoa voida mitata kapitalistisessa yhteiskunnassa kuin rahana (ibid., 52 53). Tätä voidaan selittää sillä, että hinta peittää näkyvistä lisäarvon ja -työn, jolloin työläisiltä jää näkemättä heihin kohdistunut riisto. 1

2 la ole»elämää» tavara- ja rahamuotojensa ulkopuolella. 4 Jotta voidaan osoittaa jonkin tavaran markkinahinnan muodostuminen, on ensin osoitettava, miten sen vaihtoarvo syntyy. Otetaan tavara w, joka voi olla mitä tahansa, kunhan sillä on ostajalleen käyttöarvoa. Annettu w jakautuu osatekijöihin c + v + m. Näistä c on pysyvä pääoma eli tuotantovälineet, raaka- ja apuaineet sekä patentit, kaaviot, suunnitelmat j.n.e. Tekijöistä v on taasen vaihteleva pääoma eli työvoima (palkat + palkkiot + työnantajan sivukulut). Jälkimmäinen m on taas lisäarvo eli maksamattoman työnosan arvo. Oletetaan, että c on ostettu w:n syntymistä edeltävällä tuotantojaksolla, ja käytetään jaksosta merkkiä t. Saadaan yhtälö, joka kuvaa lisäarvon m suhdetta tuotantokustannuksiin c + v jaksolla t. m t p' w = (c t 1 +v t ) t = 1 (1) Tästä yhtälöstä käytetään nimeä voiton suhdeluku. Yhtälö kuvaa tavaran w arvossa ilmaistua tuottoa omistajalleen, jos oletetaan, että w myydään arvostaan c + v + m. Näin ei tietenkään välttämättä ole. Voidaan olettaa, että voiton suhdeluku tavaralle w määräytyy sen tuottaneen kapitalistin pääomakannan suhteesta kilpailevien kapitalistien pääomakantaan, eli että kannan suuruus toimii magneetin tavalla»vetäen» markkinoille tulevien tavaroiden lisäarvoa puoleensa. Näin saadaan hinnassa esitettävä voiton suhdeluku π w. Käytetään tavaran w tuottamiseen tarvittavasta pääomakannasta merkkiä. 5 π w = (Σ m a,..., n[ n]) ΣC a,..., = c t-1 + v t (2) 6 Niinpä, jos yhtälön π w osoittajan hakasulkein merkitty tekijä saa vaikkapa arvon 0,2 sen kertoimen m a,, n saadessa arvon 100 ja nimittäjän ollessa 1000, on tavarasta w saatavan voiton suhdeluku π w = 0,02, so. 2,0 %. Esitettyä yhtälöiden p' t ja π w välistä eroa voidaan selventää esimerkin avulla. Otetaan kolme tavaraa, w A, w B ja w C. Annetaan näille tavaroille erisuuruiset vaihtoarvot sekä niiden tuottamiseksi erisuuruiset pääomakannat C (= c + v) ja pääoman elimelliset kokoonpanot 7. Oletetaan kuitenkin selkeyden vuoksi, että lisäarvon suhdeluku 8 on kaikilla kolmella yhtä suuri. Taulukko 1. Vaihtoarvon ja markkinahinnan vaikutus voiton suhdelukuun Tavara c v m m' k' p' π Δ w A w B % 100% 25% 13% 49% w C % 400% 10% 13% + 29% % 733% 6% 13% + 114% ΣC = 700 Σm = 90 p' = (1) π = (2) 4 Guglielmo Carchedi toteaa (ibid., 164):»[t]odellisessa hinnanmuodostusprosessissa tuotantohinnat eivät realisoidu. Vain markkinahinnat ovat todellisia hintoja, realisoituneita hintoja yksittäiset arvot muuntuvat välittömästi markkinahinnoiksi, todella realisoituneiksi yhteiskunnallisiksi arvoiksi». Suom. tekijän. 5 Vaikka onkin jatkumolla a,, n, ei se vääjäämättä ole sen i:nnes pääoma. Tekijä pahoittelee algebraalista monimutkaistamista. 6 Yhtälön (2) taustalla on Ramos-Martínezin ja Rodríguez-Herreran näkemys, jonka mukaan»[k]eskimääräiset hinnat vastaavat yleensä tuotantohintoja, jotka määräytyvät tavaroiden tuottamiseen tarvitun pääoman määrän ennemmin kuin niiden valmistamiseksi tarvitun työn [v + m] määrän mukaisesti» (ibid., 54). Suom. tekijän. 7 Tämä kirjoitetaan yhtälöön k ' t = c t 1 v t. Ks. erilaisten pääomakokoonpanojen seurauksista lisää teoksessa Marx 1976 [1894], 162, Annettu»tulkinta» k':n laskennasta on tekijän. 8 Lisäarvon suhdeluku kirjoitetaan puolestaan yhtälöön m' t = m t v t (ks. Marx 1980 [1894], 58). 2

3 Taulukosta nähdään, että»suurin saa eniten» vaikka tavaran w C pääomakokoonpano k' ja vaihtoarvon avulla laskettu voiton suhdeluku p' ovatkin kaikkein matalimmat, saa kyseisen tavaran myynnistä kuitenkin yhtä suuren markkinahinnalla lasketun voiton suhdeluvun, eli π = 13 % katsomatta pääoman elimelliseen kokoonpanoon. Edellä oleva taulukko voidaan toki laskea myös vaihtelevalla lisäarvon suhdeluvulla m'. Taulukon lisäarvot m voidaan asettaa käänteisjärjestykseen, jolloin saadaan kaikille kolmelle tavaralle erisuuruinen lisäarvon suhdeluku. Vastaavasti pääomakokoonpano k' voidaan vakioida (vaikka annettua vakiointia ei voidakaan pitää järin realistisena 9 ). Tulokset näkyvät taulukossa 2. Taulukko 2. Vaihtoarvon ja markkinahinnan vaikutus voiton suhdelukuun Tavara c v m m' k' p' π Δ w A w B w C % 100% 8% 15% + 100% % 100% 13% 15% + 20% % 100% 25% 15% ΣC = 600 Σm = 90 p' = (1) π = (2) Kuten nähdään, voivat erisuuruiset lisäarvot tasoittua yhtä suureksi markkinavoitoksi aivan samoin kuin taulukossa 1. Tähän mennessä esitetyt yhtälöt (1) ja (2) ovat olettaneet, että kaikki luokkaan w kuuluvat tavarat tulevat myydyiksi, so. vaiheen T' R' toteutuvan sellaisenaan. Mikään taloudellinen laki ei kuitenkaan ole voinut määrittää näin käyvän kerta kerran jälkeen. Yhtälöstä (2) ja taulukosta 2. on nähty, että markkinahintaan perustuva voiton suhdeluku π voi poiketa suuresti vaihtoarvon mukaan lasketusta suhdeluvusta. Voidaan kuitenkin esitellä vielä kolmaskin menetelmä voiton suhdeluvun laskemiseksi annetulle tavaralle w. r ' w =([ 40% ΣC a,...,n][ lim ]) m w 0 Σ m ΣC a,,n < 1 (3) Toisin sanoen markkinahinnan realisoituminen varsinaiseksi voiton suhdeluvuksi r' voi tapahtua välillä 0 Σm pohjautuen i:nnen pääoman suhteeseen kokonaispääomaan ja tässä samoin annettavaan realisointikertoimeen lim 0 Σm. Nähdäänkin, että tavaran w vaihtoarvoon perustuva voiton suhdeluku ei ole yhteismitallinen markkinahintaan perustuvan, tavaran w yhteiskunnallista keskiarvoa ilmentävän suhdeluvun π kanssa. Taulukosta 1. on esimerkiksi nähty, että tavaran w B markkinahintaan pohjautuva voitto (π = 13%) poikkeaa suhdeluvusta p'. Mikäli kaikki tavarat (w A + w B + w C ) myydään, saavat ne kaikki voiton suhdeluvun π = 13%. Tämä ei kuitenkaan ole vääjäämätöntä. Kuitenkin varsinaisen, tavaroiden täysimittaiseen vaihdantaan T' R' perustuva mallintaminen on aina varsin keinotekoista. 10 Tämä onkin pidettävä mielessään, kun tarkastelee seuraavaa esimerkkiä 3. Taulukko on laskettu taulukon 1. arvojen pohjalta. 9 Ks. Marx 1976 [1980], 215:»[k]apitalistisen tuotannon laiksi on osoittautunut, että tämän tuotantotavan kehityksen mukana tapahtuu vaihtelevan pääoman suhteellinen väheneminen verrattuna pysyvään pääomaan, ja siis verrattuna liikkeeseen pantuun kokonaispääomaan». 10 Keinotekoisuus pohjaa siihen, että yhtälön (3) osoittajan realisointikerroin (lim 0 Σm) on määritetty jokaiselle tavaralle (w A, w B, w C ) kaavalla i C. Todellisuudessa kertoimen määrittymiseen vaikuttaa suuri joukko tekijöitä ΣC a,...,n markkinoinnista käyttöarvoihin, luonnonmullistuksiin, kuljetusalan lakkoihin sekä varastoinnissa tapahtuvaan hävikkiin. Näitä ei kuitenkaan voida ottaa teoreettisesti huomioon kerrointa määritettäessä. Kuitenkin on selvää, että jos vaikkapa tavaraa w C myydään ylihintaan, on se pois tavaroilta w A ja w B. Lisäarvo m»vaihtaa omistajaa» markkinoilla kuten yhtälössä (2). 3

4 Taulukko 3. Pääomakannan vaikutus voiton suhdelukuun Tavara C p' π π C = m lim 0 Σm r' w A % 13% 26 29% 13% w B % 13% 33 36% 13% w C 250 6% 13% 33 36% 13% ΣC = 700 Σm = 91 r = (3) Nähdäänkin, että r' = π tilanteessa, jossa tavaroiden arvot»pakotetaan» realisoitumaan annetuilla kertoimen lim 0 Σm arvoilla. 11 Nähdään myös, että taulukot 1. ja 3. toteuttavat Marxin määrittelemät ehdot, joiden mukaan kaikkien eri tuotantoalojen voittosumman täytyy olla yhtä suuri kuin lisäarvon summa [A], ja yhteiskunnallisen kokonaistuotteen tuotantohintojen summan täytyy olla yhtä suuri kuin sen arvojen summa [B]. On kuitenkin selvää, että pääoman kokoonpanoltaan erilaisten tuotantoalojen välisen tasoittumisen täytyy aina pyrkiä yhtäläistämään nämä alat pääoman kokoonpanoltaan keskimääräisten alojen kanssa, vastaavatpa ne sitten täsmälleen tai vain likimäärin yhteiskunnallisen kokonaispääoman keskimääräistä kokoonpanoa. 12 Matemaattisesti kirjoitettuna nämä kaksi kokonaistasapainoa voidaan ilmaista seuraavasti: Σp = Σm, ja Σ([π C] + C) Σ = Σw. (A) (B) Kuten nähdään, toteutuvat ehdot pientä pyöristysvirhettä lukuun ottamatta taulukoissa 1. ja 3. Lisäksi nähdään, että kunkin tavaran w A, w B ja w C tuottamiseen tarvittu pääomakanta, ei elävän ihmistyön arvo v + m määrittää niiden hinnanmuodostuksen markkinoilla. Koska ehtojen (A) ja (B) nähdään kuitenkin selvästi toteutuvan, pitää arvolaki sinänsä paikkansa. 13 Yksittäinen kapitalisti ei kuitenkaan saa markkinoilta välttämättä takaisin kustannuksiaan ja maksamatonta lisätyötä vastaavaa summaa c + v + m, vaan summan, joka voi vaikuttaa hyvin irralliselta siitä, mitä työarvoteorian perusteella voisi ilman rahan vaikutuksen huomioimista olettaa. Marxin mukaan on kuitenkin niin, että se mikä sisältyy yhteen tavaraan liikana lisäarvona, sisältyy toiseen tavaraan liian vähänä lisäarvona, ja näin ollen myös tavaroiden tuotantohintoihin sisältyvät poikkeamat arvosta kumoavat toisensa. Ylipäätänsä koko kapitalistisessa tuotannossa yleinen laki pääsee hallitsevaksi tendenssiksi aina vain hyvin sekavalla ja likimääräisellä tavalla, ainaisten heilahdusten koskaan vakiintumattomana keskiarvona. 14 Erityisen tärkeäksi tässä kohtaa nousee rahan merkitys. Nimenomaan se, että tavarat vaihdetaan taulukoissa rahaan, tekee mahdolliseksi ehdoissa (A) ja (B) esitettyjen summien jakautumisen epätasaisesti. Kuten Rodríguez-Herrera on osoittanut, esitetty ristiriita vaihtoarvon pohjalta laskettavan voiton suhdeluvun p' ja lopulta markkinahintaisen luvun r' välillä tarkoittaa, että rahalla ylipäätänsä on Marxin mallissa merkitystä toisin kuin kansantaloustieteessä yleensä. 15 Se, että tavaroiden w arvo muuntuu rahaksi hyvin epätasaisesti, ei kuitenkaan ole ainoa työarvoteorian ilmentymistä vaikeuttava tekijä. Osansa on myös pääoman kiertonopeudella eli sillä, miten nopeasti tavaroiden w arvot palautuvat valmistajilleen rahassa rahan ostovoima kun voi muuttua pääoman kiertokulun aikana, samoin tavaroista saatava hinta. Käytetään jonkin tavarajoukon kierrosnopeudesta merkkiä 11 Ks. edellinen alaviite. 12 Ibid., Loc cit. 14 Ibid., Freeman ja Carchedi 1996 (toim.), 87. 4

5 V w. Otetaan vielä λ symboloimaan tavaroiden w arvon palautumisnopeutta per kierros. Näin voidaan kirjoittaa yhtälö (4), joka näyttää, miten nopeasti jokin tavara w menee markkinoilla kaupaksi. V w = w (λ w) λ w ± 1 (4) Jos λ = 0,2 ja w = 100, saa V w arvon 5 eli w palautuu omistajalleen viiden kierroksen jälkeen (olettaen kierrosnopeuden säilyvän muuttumattomana). 16 Ongelmana kuitenkin on, kuten todettua, etteivät kapitalistit saa tavaroidensa myynnistä vastineeksi vaihtoarvoja, vaan rahaa. Tämän rahan arvo voi muuttua inflaation tai deflaation myötä. Täten yhtälön (4) osoittajassa on oltava tekijä p' C, kun taas sen nimittäjä on kerrottava vielä rahanarvon muutoksella kierrosta kohden. Käytetään rahanarvon muutoksesta merkkiä t,ja oletetaan viiden prosentin kierroksittainen inflaatio. Tämä kirjoitetaan yhtälöön V w = ( +[ p' i ]) (λ i[ +([r ' i ]Δ t)]). t = ± 1,00 (5) Lasketaan selkeyden vuoksi kierrosnopeus V tavarajoukolle w A taulukon 1. tietojen pohjalta. Näin ollen jaetaan arvo (100 + [0,25 100]) arvolla (0,2[100 + ([0,13 100]1,05)]) ja saadaan tulokseksi 5,5 eli keskimääräisen markkinahinnan muodostuminen ja inflaatio hidastavat tavarajoukon w A kierrosnopeutta noin 10 %:lla. Mikäli tavarajoukon w A arvossa ilmaistu voitto p' ja markkinahintainen voitto r' olisivat yhtä suuret, nopeuttaisi annettu inflaatiokerroin 1,05 tavarajoukon w A palautumista myyjälleen. Yhtälö (5) olettaa inflaation säilyvän muuttumattomana suhteessa aikaan (t). Vaikka tämä olettamus on luonnollisesti yksinkertaistus, nähdään yhtälön (5) avulla kuitenkin, miten rahalla on merkittävä vaikutus siihen, miten lisäarvo m jakautuu markkinoilla keskimääräisen hinnan muodostumisen sekä rahanarvon muutoksen kautta. 17 Yhtälöä (5) ja käsiteltyä esimerkkiä voidaan tehdä ymmärrettävämmäksi seuraavan taulukon 4. avulla. Taulukko 4. Markkinahinnan, kierrosnopeuden ja inflaation vaikutus pääoman realisoitumiseen Kierros (t) w 0 = C + (p' C) r' w 0 λ Δ t λ(w 0 [r' w 0 ]Δ t ) w % +5% % +5% % +5% % +5% % +5% % +5% r' = 13% Tavarajoukko w A lähtee markkinoille arvoaan vastaavasti, so. w 0 = 250. Tämä on samalla joukon w A tuotantohinta. Kilpailu tasoittaa lisäarvon (m = 50) summaksi r' w 0 = 33. Koska kierrosnopeudeksi λ tiedetään 20 % ja inflaatioksi 5 %, saadaan selville, miten suuri osa joukon w A vaihtoarvosta ja tuotantohinnasta palautuu joka kierroksen jälkeen. Tämä lasketaan kaavalla λ(w 0 [r' w 0 ]Δ t ). Viimeinen sarake w 1 kuvaa edeltävän sarakkeen arvo- ja hintarealisoitumisen kasaumaa ensimmäisen kierroksen jälkeen on palautunut summa 46, toisen 91 j.n.e. Voidaan jälleen verrata keskenään yhtälöitä (4) ja (5) ja nähdä, miten joukon w A vaihtoarvon ja tuotantohinnan tasoittuminen keskimääräi- 16 V w voidaan selvittää myös yhtälöllä w (λ w), joka antaa tavaran w A tiedoin arvon 20. Koska 100/20 = 5, saadaan tavaran w A realisoitumisnopeus jaksoa t kohden selville myös tätä kautta. λ w:lle on annettu ehdoksi ± 1. Tämä johtuu siitä, että w voi palautua myyjälle summana, joka on suurempi, yhtä suuri tai pienempi kuin sen vaihtoarvo ja tuotantohinta. 17 Inflaatio ei ole välttämättä ns. ulkoinen tekijä, kuten yhtälössä (5) esitetään. 5

6 seksi markkinahinnaksi vaikuttaa arvon w jakautumiseen tasan kapitalistien kesken huolimatta joukkojen erilaisesta vaihtoarvosta (ks. taulukko 1., jossa kolme ensimmäistä saraketta kertovat joukkojen vaihtoarvon ja tuotantohinnan). Raha mahdollistaa myös kapitalististen liikeyrityksen maksaman yhteisöveron epätasaisen jakautumisen suhteessa niiden tuotosten kokonaisarvoihin Σw. Tämän puoleen käännytäänkin seuraavaksi. iii. Arvo, hinta ja vero Edellä on nähty, että jonkin tavaran hinta voi poiketa sen arvosta, vaikka arvo ja hinta kokonaistasolla kohtaisivatkin. Lieneekin näin ollen selvää, kuten Marx toteaa, että»[y]ksittäinen kapitalisti (tai myös kunkin tuotantoalan kaikki kapitalistit), jonka näköala on rajoittunut, uskoo oikeutetusti, että hänen voittonsa ei ole peräisin yksistään siitä työstä, jota hän tai hänen alansa käyttävät». 18 Tämän täytyy näin ollen päteä ainakin matemaattisella tasolla myös yksittäisen kapitalistin tai yrityksen maksamaan yhteisöveroon. Yhtälö (3) näyttää, miten yhteisöveroa edeltävä markkinahintainen voiton suhdeluku r' määräytyy. Koska tämä suhdeluku osoittaa annetun kapitalistin liikevoiton, voidaan siitä vähentämällä laskea kullekin pääomalle sen nettotulos. Tämä kirjoitetaan yhtälöön r ' n = ([r ' i ] (τ i [r' i ])), (r' i ) (τ i r' i ) 0 (6) jossa τ i on kapitalistille langetettu yhteisövero. Kuten tiedetään, määräytyy tämä vero maksettavaksi luonnollisesti vasta vahvistetusta liikevoitosta. Niinpä myös suhdeluvun r' nojalla maksettava yhteisövero voi poiketa varsin suuresti yhteisöveroprosentilla kerrotusta lisäarvosummasta m. Näytetään tästäkin esimerkki tavaroiden w A, w B ja w C avulla laskettuna taulukon 1. tietojen pohjalta. Taulukko 5. Keskimääräisen markkinahinnan vaikutus yhteisöveroon Tavara w 0 = C + (p' C) τ p' n = w 0 τ w 1 = C + (r' w 0 ) τ r' n = w 1 τ (p' n /r' n ) 1 w A w B w C % % % % % 214-4% % % 213-7% Nähdään, että tavaran w A tuottaneelle kapitalistille lankeaa liki kymmenyksen korkeampi verotaakka ((p' n /r' n ) 1 = + 9 %) kuin vaihtoarvossa esitetyn laskelman p' n perusteella. Vastaavasti tavarat w B ja w C valmistaneet kapitalistit selviävät»kevyemmällä» verotaakalla. 19 Kuten huomataan, ei yhtälöstä r' (3) ole enää pitkä»matka» yhtälöön r' n (6). Varsinkin yhteisöveroon, joka on tasavero, liittyvät laskutoimitukset ovat lähtökohtaisesti melko yksinkertaisia vähennyslaskuja. Näissä laskelmissa yhteisövero τ on otettu melko lailla annettuna. Sen määräytymisperusteita on vaikea määrittää matemaattisesti jonkin liikkumarajan sisään, eikä tämän kirjoituksen puitteissa käsitellä veropolitiikkaa tai sen määrittymiseen johtavia tekijöitä. Yhtälö (6) ja taulukko 5. sulkevatkin yhtälöstä (1) lähteneen tuotanto-, vaihto- ja veronmaksuprosessin kierron. iv. Johtopäätöksiä Tässä kirjoituksessa on osoitettu Pääoman 3. osan hinnanmuodostusteorian avulla, miten tavaratuo- 18 Marx 1976 [1894], Koska yhteisövero on käytännössä (ja tässäkin oletettu siksi) tasavero, ei verotaakka muutu suhteessa tavaroiden hinnanmuutoksiin keskimääräisen markkinahinnan syntyprosessissa. Jälleen, kuten Rodríguez-Herrera on todennut, ei arvossa esitetyillä suureilla w 0 ole kapitalistien tai heidän yritystensä kannalta merkitystä kukaan kun ei elä vaihtoarvolla, vaan rahalla. Tässä esitetty erittely on kuitenkin tuiki tarpeellista työarvoteoria validiutta osoitettaessa. 6

7 tannossa syntyvä lisäarvo jakautuu rahan avulla uusiksi, ja miten tämä pääomakantojen suuruuseroon perustuva»uusjako» vaikuttaa lopulta yhteisöveron maksamiseen (taulukko 5.). Kuten kirjoituksen alussa todetaan, ei alussa esitetty tutkimuskysymys ole itsessään minkäänlainen ongelma. Yritykset tai niitä omistavat kapitalistit eivät operoi arvon, vaan hinnan avulla. Kun tavara on vaihtunut rahaksi, on arvo»tullut lihaksi» vaihtoarvo on luovutettu myydyn tavaran mukana, eikä myyjälle jää jäljelle tavarasta muuta kuin siitä saatava hinta. Tämä hinta voi, kuten on nähty, poiketa merkittävästikin tilanteesta, jossa jonkin tavaran myynnistä saatava hinta oletettaisiin yhteneväiseksi sen vaihtoarvon kanssa (so., että esimerkiksi tunti keskimääräistä ihmistyötä tuottaisi euron suuruisen vaihtoarvon yms.). Pääoman 3. osassa esittämällään mallilla Marx onnistui ylittämään aiemmin Ricardoa hautaan asti seuranneen arvon ja hinnan vastaamattomuuden ongelman. 20 Kuten Ramos-Martínez ja Rodríguez-Herrera sanovat,»marx ymmärsi, että hinnan ja arvon välinen vastaamattomuus ei rajoitu satunnaisiin poikkeamiin, mutta on sellaisenaan kapitalistisen kilpailun keskeisimpiä osatekijöitä». 21 Kuten tässä kirjoituksessa nähdään, on suhteellinen tasaverotus sellaisenaan matemaattisesti varsin»tylsä» asia. Yhteisöverotuksen mielenkiintoisuus liittyykin täysin yleisempään hinnan ja arvon väliseen vastaamattomuuteen, siihen, että niin voitto kuin yhteisöverokin lankeavat kapitalisteille heidän pääomakantojensa koon, ei heidän tuotostensa arvojen perusteella. Marxin hintateoria antaa hedelmällisen lähtökohdan myös kapitalistien sielunmaiseman selittämiselle. Vaikkapa»yrittäjäriskiä» ja korkoa ( voittoa) siitä saatavana, oikeutettuna korvauksena voidaan tarkastella juuri hinnan ja arvon välisen vastaamattomuuden avulla. Tällaisten aiheiden pohtiminen jää kuitenkin toiseen kertaan. 20 Freeman ja Carchedi 1996 (toim.), 77. Suom. tekijän. 21 Ibid., 52. Suom. tekijän. 7

8 Lähteet Freeman Alan ja Carchedi Guglielmo (toim.), Marx and Non-Equilibrium Economics. Edward Elgar, Cheltenham Brookfield Adolfo Rodríguez-Herrera, Money, the postulates of invariance and the transformation of Marx into Ricardo, Alejandro Ramos-Martínez ja Adolfo Rodríguez-Herrera, The transformation of values into prices of production: a different reading of Marx s text, Guglielmo Carchedi, Non-equilibrium market prices, Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Edistys/Progress, Moskova 1976/1980 [1894]. 8