HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 4.42/65/216 SÄKYLÄN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 215

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Säkylän henkilöstöpolitiikka ja johtaminen Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstön määrä Palvelussuhteen luonne Henkilöstön rakenne Henkilöstön vaihtuvuus Osaaminen, sen kehittäminen ja johtaminen Terveydellinen toimintakyky ja työhyvinvointi Sairauspoissaolot Työhyvinvointi Yhteistoiminta Palkkaus ja henkilöstökustannukset Liite 1. Henkilöstökulut

3 Henkilöstötilinpäätös SÄKYLÄN HENKILÖSTÖPOLITIIKKA JA JOHTAMINEN Laadukkaat ja vaikuttavat palvelut edellyttävät osaavaa, ammattitaitoista ja motivoitunutta henkilöstöä. Säkylässä henkilöstöpolitiikan tavoitteena on ollut, että kunnan palveluksessa on riittävä, ammattitaitoinen ja tuloksellisesti työskentelevä henkilöstö. Pysyvät tehtävät on hoidettu vakinaisella henkilökunnalla ja määräaikaisia työsuhteita on käytetty sijaisuuksien hoitoon ja tilapäisten tehtävähuippujen tasaamiseen. Lyhyet sijaisuudet on ensisijaisesti pyritty hoitamaan sisäisin järjestelyin. Eläkkeelle siirtymisissä sekä muissa henkilöstömuutoksissa on selvitetty aina töiden uudelleen järjestelyt ennen uuden henkilön palkkausta. Palveluiden kehittäminen ja tuottavuuden parantaminen edellyttävät tarvittaessa valmiutta henkilöstön sisäiseen liikkuvuuteen (tehtävien vaihdot, työkierto). Henkilöstön tietoja ja taitoja kehittämällä voidaan lisätä toimenkuvien ja työtehtävien joustavuutta. Johtamisen ja esimiestyön merkitys kasvaa tällaisissa tilanteissa. Esimiestyössä on Säkylässä korostettu ammatillisuutta, työyhteisöjen merkitystä, hyvää yhteistoimintaa sekä tavoite- ja tulostietoisuutta. Henkilöstön työmotivaatio ja palvelukyky vaikuttavat suoraan toiminnan tuloksellisuuteen, palveluiden vaikuttavuuteen ja laatuun. Työmotivaation ja palvelukyvyn ylläpitämiseksi työilmapiiriä on kehitetty ja henkilöstöä on koulutettu. Erityisesti huomiota on kiinnitetty muun muassa henkilöstön ikääntymiseen, työkyvyn ylläpitämiseen sekä työssä jaksamiseen. 3

4 Henkilöstötilinpäätös HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 2.1. Henkilöstön määrä Säkylän kunnan vakituisten työntekijöiden määrä oli 173. Vuoteen 214 verrattuna vakinaisten palvelussuhteiden määrä väheni merkittävästi. Syynä tähän on vuonna 215 toteutetut irtisanomiset ja joidenkin palvelussuhteiden täyttämättä jättäminen. Huomioitava kuitenkin, että määräaikaisia palvelussuhteita oli vuonna 215 huomattavasti enemmän kuin vuonna 214. Näiden määrää tarkastellaan seuraavalla sivulla. Seuraavassa kuviossa on kuvattu vakinaisen henkilöstön määrä vuodesta 1992 lähtien Vakituisen henkilöstön määrä vuosina Säkylän kunnan henkilöstöhallinnon perustana on seuraava osastojako: hallinto- ja talousosasto perusturvaosasto sivistysosasto tekninen osasto ympäristöosasto Vakituinen henkilöstö osastoittain v. 215 Sivistys 6 % Hallinto- ja talous 6 % Ympäristö 8 % Osastoittain tarkasteltuna sivistysosasto oli vuonna 215 henkilöstömäärältään ylivoimaisesti suurin. Sen alaisuudessa oli 6 % kaikista vakituisista työntekijöistä. Viereisessä kuviossa on kuvattu vakinaisen henkilöstön jakautumista osastoittain. Tekninen 1 % Perusturva 16 % 4

5 ** * 212** * 212** ** ** Henkilöstötilinpäätös 215 Vakituinen henkilöstö vuosina Hallinto- ja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö * Varhaiskasvatuksen siirtyminen perusturvaosastolta sivistysosaston alaisuuteen vuonna 211. ** Hallintopalveluyksikön purku vuonna Palvelussuhteen luonne Määräaikainen henkilöstö Henkilöstö palkataan joko toistaiseksi voimassa olevaan eli vakinaiseen virka- tai työsuhteeseen tai määräaikaiseen virka- tai työsuhteeseen. Henkilöstöä voi palkata määräaikaiseen palvelussuhteeseen vain laissa säädetyillä perusteilla, joita ovat muun muassa työn luonne, sijaisuus tai työntekijän oma pyyntö. Kunta-alalla työskentelevistä keskimäärin 22 % on määräaikaisessa palvelussuhteessa, joista suurin osa on sijaisia. Vuoden 215 lopulla Säkylän kunnassa työskenteli 55 työntekijää määräaikaisessa palvelussuhteessa Määräaikaiset palvelussuhteet Määräaikaisia Työsuhteet sukupuolittain 215 4, % Määräaikainen mies Koko kunnan henkilöstöstä määräaikaisessa työsuhteessa olevia naisia oli 2,2 %. Vakinaisessa työsuhteessa olevia naisia oli 6,5 %, eli valtaosa kunnan henkilöstöstä. Viereisessä kuviossa on kuvattu määräaikaisia ja vakinaisia palvelussuhteita eri sukupuolien kesken. 6,5 % 2,2 % 15,4 % Määräaikainen nainen Vakinainen mies Vakinainen nainen 5

6 Henkilöstötilinpäätös 215 Määräaikaisten ja vakinaisten työsuhteiden lukumäärien vertailussa on huomioitava, että osa määräaikaisessa työsuhteessa työskennellyistä henkilöistä toimi vuonna 215 vakituisen työntekijän sijaisena. Myös nämä vakituiset työntekijät on laskettu vakituisen henkilöstön kokonaismäärään. Näitä pitää vertailla tällöin irrallisina toisistaan. Määrät kuvaavat Säkylän kunnan henkilöstöä Määräaikaisiaikaisia Määrä- Vakinaisia Vakinaisia Osasto Hallinto- ja talous ,5,5 96,7 % 3,3 % ,5 % 12,5 % ,3 % 7,7 % ,3 % 16,7 % Perusturva , ,4 % 35,6 % ,7 % 37,2 % ,1 % 39,9 % ,3 % 41,7 % Sivistys , ,2 % 17,8 % , % 14, % , % 14, % , % 22, % Tekninen , % 8, % , %, % ,7 % 4,3 % , % 1, % Ympäristö ,1 % 5,9 % , %, % , %, % ,5 % 12,5 % Koko- ja osa-aikainen henkilöstö Vuoden 215 lopussa kunnan henkilöstöstä osa-aikaisia oli noin 8, %. Seuraavassa kuviossa on kuvattu osa-aikaisen henkilöstön määrää osastoittain vuosina Osa- ja kokoaikainen henkilöstö vuosina Hallinto- ja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö Kokoaik. Osa-aik. 6

7 Henkilöstötilinpäätös 215 Tukitoimin työllistetty henkilöstö ja oppisopimussuhteiset työntekijät Edellä kuvatun lisäksi kunnalla oli vuoden 215 aikana muutamia erilaisin tukitoimin työllistettyjä tai oppisopimussuhteisia työntekijöitä. Työaikamuodot Kunnissa on käytössä erilaisia työaikamuotoja. Iso osa Säkylän kunnan henkilöstöstä on seuraavien työaikamuotojen piirissä: yleistyöaika, toimistotyöaika ja jaksotyö. Opetustyössä olevilla sekä eläinlääkäreillä on työajoista erityismääräyksiä. Yleistyöaikaa sovelletaan henkilöstöön, johon ei sovelleta muuta työaikaa. Tähän työaikamuotoon kuuluu suurin osa kunnan työntekijöistä. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi siivoojat, koulunkäyntiohjaajat, lastenhoitajat ja kiinteistönhoitajat. Yleistyöaika on 38,25 tuntia/viikko. Opetushenkilöstön työaikamuotoja ovat opetusvelvollisuustyöaika, toimistotyöaika ja vuosityötunteihin perustuvat työajat. Toimistotyöaikaa sovelletaan virasto- ja toimistotehtävissä työskenteleviin. Toimistotyöaika on 36,25 tuntia/viikko Jaksotyö 14 % Toimistotyöaika 19 % Jaksotyöajan piiriin kuuluvista töistä säädetään työaikalaissa. Tähän työaikamuotoon kuuluvat muun muassa perhepäivä- sekä lähihoitajat. Jaksotyöaika on 114,7 tuntia/3 viikkoa. Muita työaikamuotoja ovat esimerkiksi säännöllinen työaika 37 tuntia/viikko, johon kuuluvat sosiaalityöntekijät ja terveystarkastajat. Muu 11 % Työaikamuodot 215 Opetustyö 21 % Yleistyöaika 37 % 2.3. Henkilöstön rakenne Henkilöstön sukupuoli Vuoden 215 lopulla kunnan henkilöstöstä 81 % oli naisia. Miehiä oli siten 19 % koko henkilöstöstä. Oheisessa kuviossa on naisten määrää osastoittain vuosina Naisten osuus henkilöstöstä vuosina % 8% 77% 67% 89% 9% 9% 84% 86% 84% 69% 78% 81% 81% 6% 67% 55% 67% 4% 47% 57% 54% 2% % Hallinto- ja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö Yhteensä

8 Henkilöstötilinpäätös 215 Yleisimmät tehtävänimikkeet Vuonna 215 kunnan yleisimmät tehtävänimikkeet olivat lähihoitaja ja koulunkäyntiohjaaja. Tehtävänimike Miehiä Naisia Yhteensä Lähihoitaja Koulunkäyntiohjaaja Perhepäivähoitaja Lastenhoitaja Luokanopettaja Henkilöstö sopimusaloittain Sopimusalat 215 Kuntien palvelussuhteiden ehdoista sovitaan valtakunnallisilla sopimuksilla. Sopimuksista sovitaan neuvotteluissa, joissa henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt. Säkylän kunnan henkilöstö jakautuu seuraaviin sopimusaloihin: Kunnallinen yleinen virka- ja työehto-sopimus (KVTES), opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), lääkärien virkaehtosopimus (LS) ja teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS). Kunnan henkilöstöstä 67 % kuului vuonna 215 KVTES:n alaisuuteen. KVTES 67 % OVTES 22 % TS 9 % LS 2 % Henkilöstö ikäryhmittäin Henkilöstön ikä v. 5 % Suurimmat ikäryhmät olivat vuotiaat ja vuotiaat. Säkylän kunnan henkilöstö oli vuonna 215 voimakkaasti ikääntynyt. Alle 35 vuotiaita oli vain 24 % koko henkilöstöstä v. 28 % v. 19 % v. 28 % v. 2 % 8

9 Henkilöstötilinpäätös 215 Seuraavassa kuviossa on kuvattu henkilöstön ikäjakaumaa ikävuosittain miesten ja naisten kesken. Henkilöstön iän jakautuminen Nainen Mies Nuorinta henkilökunta oli perusturvalautakunnan alaisuudessa. Iäkkäintä henkilökunta puolestaan oli teknisen lautakunnan alaisuudessa. Alla olevissa kaavioissa on kuvattu kunnan henkilöstön iän keskiarvoa osastoittain. Koko kunnan henkilöstön iän keskiarvo on noin 45 vuotta. 65 Henkilöstön iän keskiarvo osastoittain ,2 Ikä 45 43,1 42,7 44,4 45,9 44, Hallinto- ja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö Säkylän kunta 2.4. Henkilöstön vaihtuvuus Eläkkeelle siirtyminen Vuonna 215 eläkkeelle jäi 1 ihmistä. Seuraavassa kuviossa on esitetty eläkkeelle jääneen henkilöstön määrä vuosina , sekä KEVAn ennuste eläkkeelle jäävästä henkilöstöstä vuosina Säkylän kunnassa (kuntaliitosta ei ole huomioitu) Eläköityminen vuosina Toteutunut Ennuste 9

10 Päivät Henkilöstötilinpäätös 215 Mahdollista on myös, että jo ennen vanhuuseläkeiän täyttymistä henkilöstöä siirtyy pois Säkylän kunnan palveluksesta muiden eläkemuotojen turvin (työkyvyttömyyseläke, yksilölliset eläkeratkaisut). Näiden määrää on vaikea arvioida ennalta. 3. OSAAMINEN, SEN KEHITTÄMINEN JA JOHTAMINEN Henkilöstökoulutus Vuonna 215 erilaisiin koulutuksiin osallistui 93 henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi yhteensä 38. Kehityskeskustelut Kehityskeskustelut ovat esimiehen ja alaisen välisiä, alaisen työtä, työtilannetta, osaamista ja näiden kehittämistä koskevia säännöllisin välein käytäviä keskusteluja. Kehityskeskustelujen tavoitteena on tarkastella työntekijän työtilannetta kokonaisuutena ja tarjota työntekijälle mahdollisuuden vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen. Samalla esimies saa työntekijältä palautetta ja tietoa siitä, miten työyhteisöä ja toimintatapoja kannattaisi kehittää. Kehityskeskusteluista hyötyvät siten sekä esimies, alainen että koko muu työyhteisö. Kehityskeskusteluja pyrittiin pitämään mahdollisimman monelle henkilölle vuonna TERVEYDELLINEN TOIMINTAKYKY JA TYÖHYVINVOINTI Sairauspoissaolot vuosina Sairauspoissaolot Vuonna 215 sairauspoissaolopäivien määrässä ei tapahtunut merkittävää muutosta vuoteen 214 verrattuna. Vuonna 215 sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä Sairauspoissaolotapauksia oli 449. Kuviossa on esitetty sairauspoissaolojen kehitys vuodesta 29 vuoteen Poissaolotapaukset Päivät Tapaukset 1

11 Henkilöstötilinpäätös 215 Alla on kuvattu sairauspoissaolojen jakautuminen osastoittain vuonna 215: Sairauspoissaolot Hallintoja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö Yhteensä 215 Yhteensä 214 Henkilöitä Poissaolotapauksia Päiviä Päiviä/henkilö 15,6 24,1 16,4 44,8 5,1 2,4 18, Päiviä/tapaus 7,3 7,5 6,3 14,3 3, 7,4 5,9 Kesto 1 pv pv pv pv pv Sairauspoissaolon kesto 25 päivää/poissaolotapaus Hallinto- ja talous Perusturva Sivistys Tekninen Ympäristö Yhteensä Työtapaturmat vuosina Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimittaman työtapaturmatilaston mukaan vuonna 215 työtapaturmia oli 1. Tapaturmista neljä sattui työmatkalla ja kuusi työssä. Työtapaturmien määrä väheni yhdellä vuodesta Työssä Työmatkalla Työpaikan ulkopuolella Ammattitauti 11

12 Henkilöstötilinpäätös Työhyvinvointi Työterveyshuolto Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymä tuotti vuonna 215 terveyspalveluja Säkylän kunnan henkilöstölle. Terveydenhuoltosopimus sisälsi lakisääteisen terveydenhoidon lisäksi myös henkilöstön sairaanhoidon. Kunta sai Kelalta korvauksen sekä terveydenhoidon että sairaanhoidon sopimuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Työterveyshuollon kustannukset olivat vuonna 215 yhteensä euroa. Korvausta saatiin euroa. Työterveyshuollon kustannukset nousivat hieman vuodesta 214. Työsuojelujaosto hyväksyi vuoden 213 lopulla Työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuosille Toimintasuunnitelma tarkistetaan kolmen vuoden välein. Toimintasuunnitelmassa työterveyshuollon keskeisenä tavoitteena on työkyvyttömyyden ehkäisy ja työkyvyn edistäminen Työterveyshuollon kustannukset Kustannukset Saadut korvaukset Henkilöstöruokailu Kunnan palveluksessa olevalla henkilöstöllä on ollut mahdollisuus lounastaa Säkylässä sijaitsevissa lounasravintoloissa. Kunta on maksanut osan ruoan hinnasta. Tyky-toiminta Työkykyä ylläpitävällä toiminnalla pyritään henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseen ja työyhteisön ja -olojen kehittämiseen. Sillä tarkoitetaan kaikkea sitä toimintaa, jolla työantaja ja työntekijät sekä työpaikan yhteistoimintaorganisaatiot pyrkivät edistämään ja tukemaan jokaisen työelämässä mukana olevan työ- ja toimintakykyä läpi työuran. Työkykyä ylläpitävä toiminta voi olla muun muassa ammatillista tai työhyvinvointiin liittyvää koulutusta, liikunnan tukemista tai muuta työyhteisön virkistystoimintaa. Työterveyslaitoksen mukaan hyvinvoiva henkilöstö on työpaikan tärkein voimavara. Vuonna 215 kunnan työntekijät saivat käyttöönsä käyntikertoja kunnan liikuntatiloihin sekä paikallisiin säkyläläisiin harrastuspaikkoihin. Näitä olivat Säkylähallin kuntosali, Katismaan Saari (1 käyntiä / hlö), Huovinretki ry:n retket ja Huovinrinteen uimahalli. Muuhun virkistystoimintaan vuodelle 215 budjetoitiin 4 /työntekijä, esimerkiksi toimipaikkakohtaisia tapahtumia varten. Jokainen toimipaikka/työyhteisö pystyi käyttämään rahat haluamallaan tavalla esimerkiksi järjestämällä liikuntailtapäivän, teatterireissun tai muuta vastaavaa. Lisäksi kunnan koko henkilöstölle järjestettiin yhteisiä tilaisuuksia. Vuonna 215 Tyky-työryhmälle varattiin myös 1.5 määräraha erilaisten tilaisuuksien ja kurssien järjestämistä varten. Työryhmä laati vuosisuunnitelman näistä erillisistä ja vaihtuvista tapahtumista. Säkylän kunnan tyky/ tyhy-toiminnan kokonaisbudjetti vuodelle 215 oli 18.8 euroa. Tästä käytettiin euroa. 5. YHTEISTOIMINTA Työsuojelujaosto Työsuojelujaoston toiminta perustuu työturvallisuuslakiin. Jaosto koostuu työnantajan nimeämästä työsuojelupäälliköstä ja henkilöstön valitsemista jäsenistä. Työsuojelupäällikkönä toimii talous- ja hallintojohtaja. Työsuojelujaoston jäseniä vuonna 215 olivat Arja Heinonen, Anja Pakula, Pentti Perkola ja Leena Tapio (Ääri Raija saakka). Työsuojelujaostoon kuului lisäksi työsuojelupäällikkö Kalevi Mäkipää työnantajan edustajana. 12

13 Henkilöstötilinpäätös 215 Työsuojelujaoston tehtävänä on mm. seurata työolojen sekä turvallisuuden ja terveellisyyden kehitystä, tiedottaa työsuojelusta ja tehdä kehittämisehdotuksia. Lisäksi työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut kokoontuivat pienemmissä ryhmissä käsittelemään yksittäisiä asioita. Yhteistoimikunta Yhteistoimikunta toteuttaa työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnasta säädettyä Lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa /449. Lain 4 :n mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat: 1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien välisessä yhteistyössä; 2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liikkeen luovutusta; 3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia; sekä 4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista. Yhteistoimikunnan jäseninä toimivat vuonna 215 seuraavat henkilöt: Heinonen Arja Koskinen Annukka Lindfors Sanna Mäenpää Teijo Pasi Kallionsivu Tapio Leena Vartia Satu Anja Pakula (Ääri Raija saakka) Kalevi Mäkipää työsuojeluvaltuutettu JHL:n edustaja JUKO:n edustaja kunnanjohtaja JUKO:n edustaja Jyty:n edustaja kunnanhallituksen edustaja työsuojeluvaltuutettu työsuojelupäällikkö, palkka-asiamies, sihteeri Yhteistoimikunta valitsi puheenjohtajaksi Leena Tapion ja varapuheenjohtajaksi Teijo Mäenpään vuodelle 215. Puheenjohtajana toimii vuorovuosina työnantajan ja henkilöstön edustaja. Säkylän kunnassa päättyi yt-neuvottelut alkuvuonna 215. Tuotannollisista taloudellisista syistä johtuen kunnan työntekijöistä irtisanottiin yhdeksän henkilöä. Lisäksi syksyllä 215 käytiin yt-neuvottelut koko henkilöstön lomauttamiseksi. Henkilöstöä ei kuitenkaan lomautettu vuonna 215. Yhteistoimintamenettelyihin osallistui työntekijöiden ja työnantajan edustajia. 6. PALKKAUS JA HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET Keskiansiot Kuntien palkkausjärjestelmä perustuu tehtäväkohtaiseen palkkaan, henkilökohtaiseen lisään, työkokemuslisään ja mahdolliseen tulospalkkioon. Lisäksi voidaan maksaa kertapalkkioita sekä muita työehtosopimusten mukaisia lisiä, korvauksia ja palkkioita. Tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti viranhaltijan tai työntekijän tehtävien vaativuus. Seuraavassa taulukossa on esitetty kunnan yleisimpien tehtävänimikkeiden tehtäväkohtaisia palkkoja. Tehtävä Tehtäväkohtainen palkka, noin Lähihoitaja 21 Koulunkäyntiohjaaja 195 Perhepäivähoitaja 148 Lastenhoitaja 198 Luokanopettaja 25 13

14 Henkilöstötilinpäätös 215 Henkilöstökustannukset Henkilöstökulut olivat vuonna 215 yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut laskivat 3,3 % vuodesta 214. Palkkojen ja palkkioiden osuus oli ,26 euroa. Henkilöstömenot muutos -% Palkat ja palkkiot , ,68-3,2 Eläkekulut , ,62-3,2 Muut henkilöstökulut 41 36, ,94-5,2 Henkilöstökulut yhteensä , ,24-3,3 Henkilösivukuluista suurin osa muodostui eläkekuluista. Eläkekulut muodostuvat palkkaperusteisista eläkemaksuista, eläkemenoperusteisista maksuista sekä varhaiseläkemenoperusteisista maksuista. Palkkaperusteinen eläkemaksu muodostuu suoraan maksettavista palkoista ja eläkemenoperusteinen maksu maksussa olevista eläkkeistä, jota maksetaan ennen vuotta 25 palveluksessa olleille henkilöille. -12 Henkilöstökulut, 1. e Henkilöstösivukulut Palkat ja palkkiot Alla olevassa kuviossa on esitetty kunnan henkilöstömenojen jakautumista osastoittain. 1 % 9 % 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % % 12,8 % 12,4 % 15,4 % 28,7 % 1, % 6,5 % 41,9 % 15,3 % 9,4 % 8,6 % 54,4 % Henkilöstökulujen jakautuminen osastoittain 17,1 % 9,2 % 8,4 % 8,4 % 7,7 % 6,8 % 19,7 % 21,2 % 2,9 % 9,2 % 9,1 % 8,1 % 9,2 % 8,6 % 8,6 % 5, % 53, % 53, % 55, % * 212** Hallinto- ja talous Perusturva Tekninen Ympäristö Sivistys * Varhaiskasvatuksen siirtyminen perusturvaosaston alaisuudesta sivistysosastolle ** Hallintopalveluyksikön palkat hallinto- ja talousosastolla vielä v

15 Henkilöstötilinpäätös 215 Muut välilliset kustannukset Palkkojen ja palkkioiden sekä palkasta maksettavien sivukulujen lisäksi henkilöstöstä aiheutuu välillisiä kustannuksia. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi henkilöstökoulutuksen kustannukset, työterveyshuollon nettomenot, sekä henkilöstön hyvinvointiin käytetyt varat. 15

16 Liite 1. Henkilöstökulut Muutos % Tarkastuslautakunta Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 1 525, 2 981,36-48,8 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut 86,22 128,1-32,7 % Muut henkilöstökulut 8,43 16,93-5, % Henkilöstösivukulut 94,65 145,3-34,7 % Henkilöstökulut yhteensä 1 619, ,39-48,2 % Kunnanhallitus Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,76-13,7 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,7-13,8 % Muut henkilöstökulut 2 144, ,67-36,8 % Henkilöstösivukulut , ,37-17,4 % Henkilöstökulut yhteensä , ,13-14,6 % Perusturvalautakunta Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,1-5, % Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,55-3,6 % Muut henkilöstökulut 8 466, ,9-5,4 % Henkilöstösivukulut , ,45-3,8 % Henkilöstökulut yhteensä , ,46-4,7 % Tekninen lautakunta* Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,5-14,7 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut 2 76, ,43-1,4 % Muut henkilöstökulut , ,91-13,9 % Henkilöstösivukulut , ,34-1,8 % Henkilöstökulut yhteensä , ,84-13,7 % Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,59-3,5 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,55,1 % Muut henkilöstökulut , ,16-1,8 % Henkilöstösivukulut , ,71 -,3 % Henkilöstökulut yhteensä , ,3-2,8 % Sivistyslautakunta Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,98,7 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,6 -,5 % Muut henkilöstökulut , ,59 -,5 % Henkilöstösivukulut , ,19 -,5 % Henkilöstökulut yhteensä , ,17,4 % Säkylän kunta Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,68-3,2 % Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,62-3,2 % Muut henkilöstökulut 41 36, ,94-5,2 % Henkilöstösivukulut , ,56-3,5 % Henkilöstökulut yhteensä , ,24-3,3 % *Jätelautakunta puuttuu 16

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2007 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 5 2.4.

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006

SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 SYSMÄN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2006 2 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön osuus 4 2.4.

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

Ruokapalvelut VAKINAISET TYÖLLISTETYT MÄÄRÄAIKAISET YHT

Ruokapalvelut VAKINAISET TYÖLLISTETYT MÄÄRÄAIKAISET YHT Sisällys H K KESKUSVIRASTO 2011 2012 2013 2014 2015 2016 VAKINAISET 199 204 206 88 83 74 TYÖLLISTETYT 5 2 9 2 1 1 MÄÄRÄAIKAISET 45 44 36 11 3 13 YHT. 249 250 251 101 87 88 Ruokapalvelut 2014 2015 2016

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SULKAVAN KUNNAN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SULKAVA 2009 Sisällysluettelo 2 I LUKU YHTEISTOIMINNAN PERIAATTEET 1 Yhteistoimintasopimuksen tarkoitus 3 II LUKU YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN TOIMINTATAVAT 2 Yhteistyötoimikunnan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) 30 Asianro 3582/02.02.00/2016 Vuoden 2017 talousarvio sekä vuosien 2017-2020 toiminta- ja taloussuunnitelma Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008 Koonneet: Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika...

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2013. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2013 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2012 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 657 3 732 7 183

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019 Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2019 www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain (kokonaisansio) Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2018 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ

KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ Tilastoesite marraskuu 2009 KUNNALLISET PALKAT JA HENKILÖSTÖ www.kuntatyonantajat.fi KESKIANSIOT SOPIMUSALOITTAIN Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2008 euroa/kk 7 000 6 000 6 369 5 000 4 000 3 000

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Käsitelty: Kunnanhallitus 25.3.2014, 118 Kehittämistoimikunta 22.4.2014, 13 Tarkastuslautakunta 3.4.2014, 12 Kunnanhallitus 27.5.2014, 205 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi

Tilastoesite syyskuu 2012. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kt.fi Tilastoesite syyskuu 2012 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2011 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 595 3 642 3 016

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012

Hausjärven kunta. HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 Hausjärven kunta HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2012 11.4.2013 SISÄLTÖ 2 1 JOHDANTO 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 4 2.1 Vakinainen ja määräaikainen henkilöstö 4 2.2 Henkilöstön kokonaismäärä toimialoittain 4 2.3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7

Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7 Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7 Tähän tiedostoon on koottu taulukkomuodossa Vardaan tallennettavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä koskevat tietosisällöt

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös

Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös ASIKKALAN KUNTA Henkilöstövoimavarojen arviointi Henkilöstötilinpäätös Yhteistyötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 JOHDANTO Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta.

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 11.1.2017 Työajan pidentäminen Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisessä ratkaisut vaihtelevat

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari

Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Henkilöstösuunnitelmamme toukokuussa 2014. Aiempi Henkilöstösuunnitelmaa

Lisätiedot

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö.

Tilastoesite syyskuu Kunnalliset palkat ja henkilöstö. Tilastoesite syyskuu 2011 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kuntatyonantajat.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2010 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2

Lisätiedot

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa

Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Yhteistoimintaryhmä 93 25.10.2018 Asianro 973/01.01.01/2018 306 Ohjeet korvaavan työn tekemisestä Raision kaupungissa Päätöshistoria Yhteistoimintaryhmä 25.10.2018 93

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018 Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2018 www.kt.fi Henkilöstömenot 20 miljardia euroa Vuonna 2018 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 20 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2014 1 2 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 4 3. Johtaminen 5 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 6 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 6 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite lokakuu 2014 www.kt.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2013 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2 714 KVTES

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 3 1. JOHDANTO 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 4 2.1. Henkilöstön määrä 4 2.2. Henkilötyövuosi 5 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain

Lisätiedot

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos Ajankohtaiskysely 2018 Kirkon työmarkkinalaitos 11.3.2019 Kyselyn toteutus Seurakuntien/seurakuntayhtymien palkka-asiamiehiä/ johtavia talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijoita pyydettiin joulukuussa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI SIIRTOSOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TEKSTINKÄSITTELYN SIIRTO HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄLLE (HUS) 1 Yleistä Selvitystyö sosiaali-

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 1 1.2 Henkilöstön määrä... 1 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 1 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä... 2 1.2.3

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Käsittely: KH 27.4.2015 KV 8.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO SAUVON KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014... 2 1. HENKILÖSTÖSTRATEGIA... 2 2. KUNNAN HENKILÖSTÖRAKENNE... 3

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2014 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

Kimpassa-Allihopa Henkilöstön palvelussuhteisiin liittyvä kartoitus

Kimpassa-Allihopa Henkilöstön palvelussuhteisiin liittyvä kartoitus Kimpassa-Allihopa Henkilöstön palvelussuhteisiin liittyvä kartoitus Sivu 1 Tällä kyselyllä kerätään tietoa Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstöä luovuttavilta organisaatioilta siirtyvän

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta. Henkilöstöraportti 2017

Pyhäjoen kunta. Henkilöstöraportti 2017 Pyhäjoen kunta Henkilöstöraportti 2017 Yhteistoimintaelin 8.6.2018 Kunnanhallitus 11.6.2018 Valtuusto 20.6.2018 3 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 4 2. Henkilöstövoimavarojen kuvaaminen... 5 2.1. Henkilöstömäärä

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Tuloksia Turun yliopiston työoikeuden tutkimushankkeesta Heikki Uhmavaara 27.2.2008 Kuntasektorin kysely

Lisätiedot