ASKELEET TYÖHYVINVOINTIIN JA NIIDEN LIIKETALOUDELLISET VAIKUTUKSET TYÖKAARI KANTAA JYVÄSKYLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASKELEET TYÖHYVINVOINTIIN JA NIIDEN LIIKETALOUDELLISET VAIKUTUKSET TYÖKAARI KANTAA JYVÄSKYLÄ"

Transkriptio

1 ASKELEET TYÖHYVINVOINTIIN JA NIIDEN LIIKETALOUDELLISET VAIKUTUKSET TYÖKAARI KANTAA JYVÄSKYLÄ

2 TERVEISET POHJOISMAIDEN PARHAALTA TRAKTORITEHTAALTA!

3 ESITYKSEN AIHEET Askeleet aikajanalla Toimenpiteet tarkemmin Mittaaminen Liiketaloudelliset tulokset Mitä tulevaisuudessa 12/10/2016 Footer text 3

4 POLKUA PITKIN MONTA VUOTTA Varhaisen tuen malli 2013 Tahtotila 2009 Sairauspoissaolot alas Suomen Paras savuton työpaikka 2014 Työterveyden uudistaminen 2015 Sairauspoissaolo esimiehen luvalla2015 Ikäjohtaminen 2017 Etätyö /10/2016 Footer text 4

5

6 SAIRAUSPOISSAOLOJEN VÄHENTÄMINEN 2012, HR Managerin palkkaaminen tuotantoon 2015 Sairauspoissaolojen raportointi ja seurannan uudistuminen Korvaava työ 2015 Työkykykompassi 2017 Ikäjohtaminen 2016 Esimieskompassi 2013 Varhaisen tuen mallin käyttöönotto 2015 Sairauspoissaolo esimiehen luvalla

7 ENNENAIKAISEN ELÄKÖITYMISEN VÄHENTÄMINEN 2010, ennenaikaisen eläköitymisen liiketaloudelliset vaikutukset 2011, Varmalta Oppi ja ymmärrys laskentamatematiikkaan ja vaikutuskeinoihin 2013 Varhaisen tuen mallin käyttöönotto Säännölliset tapaamiset Varman kanssa 2014 Ennenaikaisen eläköitymisen hallintaryhmä 2017 Ikäjohtaminen 2017 Kuormituskartta 2015 Työkykykompassi 2016 Esimieskompassi

8 SAVUTON TYÖPAIKKA Vuoden 2012 joulukuussa tiedotettiin koko henkilöstölle, että Valtra on savuton 1. kesäkuuta 2013 Alkusysäys savuttomuuteen ylimmältä johdolta: vuoden 2012 kesällä asetettiin tavoitteeksi, että Suolahden tehdas on tulevaisuudessa täysin savuton työpaikka. Savuton työpaikka 2014 palkinto 2012 Suunnitelmallinen prosessi Käyntiin, osa-aikainen projektipäällikkö

9 TYÖTURVALLISUUS Yhdessä saavutettuja parannuksia, joilla saatu aikaan hyvinvointia ja jaksamista työssä - Sairauspoissaolot esimiehen luvalla( luotetaan työntekijään ja työntekijä arvostaa luottamusta ) - Oikea aikainen ja säännöllinen riskienkartoitus. - Työntekijöiden itse tekemät turvallisuushavainnot ja läheltä piti ilmoitukset 12/10/2016 Footer text 9

10 TYÖTURVALLISUUS Kaikilla edellä mainituilla asioilla vaikutusta laskeneeseen tapaturmien määrään vähintään yhteen poissaolopäivään johtaneita poissaoloja 13 kpl:tta (elo- ja syyskuussa nolla työtapaturmaa). Tasa-arvo ja Yhdenvertaisuussuunnitelma. KAIKKI EDELLÄ MAINITUT MYÖS TUKEVAT TYÖNTEKIJÄÄ JAKSAMAAN JA PYSYMÄÄN KUNNOSSA PITKÄLLÄ TYÖURALLA 12/10/2016 Footer text 10

11 OSASTOKOHTAINEN TYÖHYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN Osastokohtaisen työhyvinvointimittariston Käyttöönotto 2016 Osastokohtaisen työhyvinvointimittariston pilotointi 2015 Kukin osasto maksaa Omat työterveyden kulut 2017 Osastokohtaisen Suunnitelmat työhyvinvointihankkeista 2013

12 KUMPPANIT JA TYÖKALUT Reaaliaikainen raportointi TyökykyKompassi EsimiesKompassi

13 MUUTA Osaamisen kehittäminen Resurssit Johtamisjärjestelmät Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Sisäinen viestintä Henkilöstön tyytyväisyyskyselyt Neuvottelukulttuuri puhumme jo samaa kieltä, emme ole aina samaa mieltä

14 TULOKSET 12/10/2016 Footer text 14

15 POISSAOLOJEN VÄHENTYMISEN LIIKETALOUDELLINEN VAIKUTUS Tuottavuuden kasvu ja palkkakulujen pieneneminen vähemmän ns. yliresurssointia ja sairausloman tuurauksia Laatu paranee vähemmän sairausloman tuurauksia tasaisempi työkuorma tiimeissä Työterveyden kulujen pieneneminen nykyresursseja saadaan suunnattua enemmän ennakoivaan työhön Terveempi henkilöstö vähemmän ennenaikaisia eläköitymisiä pienempi maksuluokka työhyvinvoinnin lisääntyminen 12/10/2016 Footer text 15

16 MITTAROINTI JA HYÖDYT 6,5 6 5,72 6,29 Valtra, tuntipalkkaiset, sairauspoissaolo Sairauspoissaolojen kokonaiskustannuksen lasku n e/vuosi. Varman laskurin mukaan (5,7 %:sta 4,3 %:iin). 5,5 5,39 5 4,5 4,37 Sairauspoissaolo % 4 3,84 3, /10/2016 Footer text 16

17 SAVUTTOMUUS Työpaikan savuttomuus lähtien Savuton Valtra on lisännyt tehokasta työaikaa. Palkkakustannuksissa tämä tarkoittaa säästöä euroa vuodessa emme maksa palkkaa tupakanpoltosta. Paras savuton työpaikka palkinto Myönteinen julkisuus maakunnan ja valtakunnan medioissa ja omistaja yhtymässä. 12/10/2016 Footer text 17

18 TAPATURMIEN VAIKUTUS POISSAOLOIHIN Poissaolot tapaturmien vuoksi samat hyödyt kuin sairauspoissaoloissa. Tapaturmavakuutusmaksut alenevat 2 1,8 1,6 1,4 1,2 Tuotantohenkilöstö, tapaturmista aiheutuvat sairauspoissaolot 1 0,8 pv/hlö 0,6 0,4 0, / / / /10/2016 Footer text 18

19 DOLLAREITAKO VAIN? Milloin on hyvä tehdä töitä? Minulla on hyvä työkunto ja jaksan. Jos terveyteni ja työkuntoni laskee, voin luottaa siihen, että työnantajallani on ykkösluokan toimintamallit ja kumppanit tukemassa työkyvyn palautumista ja terveyttä. Minulle jopa soitetaan, kuinka voin sairauslomani aikana. Jos työkykyni alenee pysyvästi, luulen, että työantaja on kiinnostunut löytämään soveliaita työtehtäviä. Minuun luotetaan. Jos sairastun ja en koe, että tarvitsen terveysalan ammattilaisen apua, nuhassa, kuumeessa, mahatauti tai migreeni, voin pyytää sairauslomaa esimieheltäni. Työkuorma on suunnitemallisempaa, kun on vähemmän äkillisiä sairauspoissaoloja ja niiden aiheuttamia alimiehitystilanteita ja tuurauksia. Lisäksi tiimissäni on vähemmän määräaikaisista tuurauksista johtuvia koulutus- ja osaamishaasteita. Lisäksi nyt on vähemmän ennakoimattomia ylitöitä. 12/10/2016 Footer text 19

20 DOLLAREITAKO VAIN? Minuun ei tarvitse koskaan hengittää tupakansavua työpaikalla. Jos poltan tupakkaa ja haluan kokeilla polttamisen lopettamista, ei ainakaan työpaikalla ole sosiaalista painetta tupakointiin. Ymmärrän, että olen tärkein lenkki entistä turvallisemman työpaikan rakentamisessa minun tekemät turvallishavaintoni ovat ensiarvoisen tärkeitä riskipaikkoja kartoitettaessa. Jos olen uusi työntekijä, saan hyvän perehdytyksen työtehtäviini ja ensi päiväni uudessa työpaikassa eivät mene tuottavuuslaskentaan. 12/10/2016 Footer text 20

21 TULEVAISUUDESSA Ikäjohtaminen Henkilöstön kehittäminen Palkitsemisen kehittäminen Työkaari kantaa 12/10/2016 Footer text 21

22 KIITOS 12/10/2016 Footer text 22

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 Olemme paras kumppanisi tuloksellisessa työkyvyn johtamisessa Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää!

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää! Äijä-vatu välittämisen välineenä Peter Andersen, Stara /Helsingin kaupunki Työkykyä lisää! Valtiokonttori 11.09.2014 11.9.2014 peter.andersen@hel.fi p. 040 334 1699 Varhaisen tuen kehitystyön vaiheita

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden

Lisätiedot

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel. Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski

Lisätiedot

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Työturvallisuuspäivän alueseminaari, 28.4.2017 Riitta Anttila, Henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja, Antell Antell pähkinänkuoressa Valtakunnallinen

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Työhyvinvointia työkaarelle

Työhyvinvointia työkaarelle Työhyvinvointia työkaarelle Kaukora Oy Tuotekatu 11, PL 21 21201 Raisio www.kaukora.fi kaukora@kaukora.fi Kaukora Oy PERUSTETTU vuonna 1976 LIIKEVAIHTO vuonna 2015: 26 milj. VIENTI: 25 % TEHTAAT: RAISIO:

Lisätiedot

Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista

Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista Työterveys kumppanina tarinoita johtamisesta ja hyvinvoinnista Katriina Ahtee, työhyvinvointipalvelujen päällikkö, KM Uudista ja uudistu 28.9.2011 Terveystalon tutkimus 2011: Työurien pidentäminen Työnantajien

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 27.5.13 KPMartimo 0 Työterveys, vaikuttavuus ja tuotannon menetykset Kari-Pekka Martimo, LT Teemajohtaja, johtava ylilääkäri 27.5.13 KPMartimo 1 Esityksen sisältö Mitä työterveyshuolto

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI TYÖTERVEYSNEUVOTTELU 7.10.2016 TYÖTERVEYSLAITOS, HELSINKI Salla Hälikkä, työhyvinvoinnin asiantuntija YIT Sirkku Martti, valtakunnallinen vastuulääkäri YIT Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyvyn hallinnan

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014

Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014 Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014 Työkyvyttömyydestä valtavat kustannukset työnantajille ja kansantaloudelle Suomi on OECD:n kärkimaita sairauspoissaoloissa

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA Sovunrakennushanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kirkon johtamisforum 2018 1 Hanke sovittelumenettelystä Hanke sovittelumenettelystä vuosina 2015 2016.

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI 1 TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI Satu Myller, vastaava työterveyshoitaja Joensuun Työterveys Savuton Pohjois-Karjala työryhmän jäsen Siun Soten työterveyden asiakkuusvastaava 1.1.2017 2.11.2016

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset

Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset Hyvinvointia työstä Perhemyönteiset käytännöt kuntatyöpaikoilla 2016 kyselyn tulokset Salla Toppinen-Tanner Nina Olin Marjukka Laine 8.11.2016 Työterveyslaitos www.ttl.fi 2 Kyselyn toteutus Nettikysely

Lisätiedot

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia Hallinnointityökalut liikunnan ja terveyden aktivointiin i tii kk koko henkilöstölle osana varhaisen tuen mallia Tehokkaasti taantuman varalle! Event Brokers EBS Oy/SporttiPassi, Tommy Sarja Event Brokers

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA. Suomi ja työtulevaisuus Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA Suomi ja työtulevaisuus 16.3.2016 Työhyvinvointipäällikkö Jaana Alenius & työterveyslääkäri Kaisu Norbäck, Terveystalo Hämeenmaa on yksi 20 S-ryhmän alueosuuskaupasta 2 Hämeenmaalla

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Henkilöstökatsaus Hallituksen seminaari Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen

Henkilöstökatsaus Hallituksen seminaari Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen Henkilöstökatsaus Hallituksen seminaari 26. 27.2.2015 Henkilöstöjohtaja Pekka Poikolainen HENKILÖSTÖ Työpanos 1.1 31.12.14 2013 2014 muutos tavoite Yli/ali Työpanos 3062 3032-30 1 % 3048 16 0,5% - Lääkärit

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Elon työhyvinvointipalvelut 1 Mallin rakentamisen askeleet 1. Yrityksen johto päättää sitoutua

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Pertti Malkki (FT, YTM) Henkilöstöjohtaja Sisältö Ajatuksia kuntien tuottavuuskehityksestä

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö

Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Henk. Yhteensä (pl.oae) KuEL- eläkkeelle siirtyneet Kainuun maakunta ky v. 2005 2008 eläkelajeittain,

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Ketterä HR-järjestelmä kasvavan liiketoiminnan tukena. Corinna Vahtera, HR Director, Recover Nordic Oy HENRY Foorumi 4.11.2014 Järjestäjä: Sympa Oy

Ketterä HR-järjestelmä kasvavan liiketoiminnan tukena. Corinna Vahtera, HR Director, Recover Nordic Oy HENRY Foorumi 4.11.2014 Järjestäjä: Sympa Oy Ketterä HR-järjestelmä kasvavan liiketoiminnan tukena Corinna Vahtera, HR Director, Recover Nordic Oy HENRY Foorumi 4.11.2014 Järjestäjä: Sympa Oy Recover Nordic Oy Recover Nordic on pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä RAKENNUSALAN TERVEYS (RATE) HANKE-ESITTELY RATUKE seminaari 31.10.2013 Rantasipi Airport Congress Center Minna Savinainen, Työterveyslaitos Hankkeen rahoittajat ja yhteistyökumppanit

Lisätiedot

Työkaari kantaa. - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke. KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry

Työkaari kantaa. - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke. KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke KOME-seminaari 2017 Juha Pesola, Teollisuusliitto ry Kirsi Mäkelä, Teknologiateollisuus ry www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti. 10.10.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta

Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti. 10.10.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti Metsähyvinvointi-ohjelma on matka kohden ihmisten ja koko alan hyvinvointia. Luottamusta osaamiseen, uskoa uudistumiseen ja motivaation merkitykseen. Pieniä tekoja

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Pauliina Juntunen (TtM, ft) Kuntoutussäätiö/ Punk Työkyky - Masto-hanke julkaisee yrittäjän työkyvyn tukitietokortin - MastDO tarjoaa myös tietoa!

Lisätiedot

Tiedosta turvaa Työturvallisuuspäivä

Tiedosta turvaa Työturvallisuuspäivä Tiedosta turvaa Työturvallisuuspäivä 28.4.2017 Anu Källman Occupational Health Manager 28.4.2017 Eltel - Shaping Future Infranets 1 https://www.youtube.com/watch?v=ivbsd61czgm&t=1s Eltel - Shaping Future

Lisätiedot

Tiiviillä yhteistyöllä tuloksiin - case Empower

Tiiviillä yhteistyöllä tuloksiin - case Empower Tiiviillä yhteistyöllä tuloksiin - case Empower Kirsi-Marja Heliste, henkilöstöjohtaja, Empower Sirkka Parry, johtava suurasiakaslääkäri, Terveystalo 13.4.2014 Empower-yritysesittely Empower on monikansallinen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen

Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Työhyvinvointi Kotkassa Jorma Haapanen Kotkan kaupunki Perustettu vuonna 1879 Kotka, Karhula ja Kymi yhdistyivät 1977 Asukkaita noin 55.000 Kokonaispinta-ala 950km2, maata 271km2, merta 678km2 Rantaviivaa

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Työhyvinvointitoiminta Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa

Työhyvinvointitoiminta Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa Työhyvinvointitoiminta Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa Reija Huttunen Henkilöstö- ja hallintopäällikkö 7.6.2013 1 Organisaatio muutoksessa Henkilöstö ikääntyy, toimintakykyrajoitteita Rekrytointiongelmia

Lisätiedot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot

Lisätiedot

Työkyky ja terveysjohtaminen tehdasteollisuudessa. Jari Ojasti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Työkyky ja terveysjohtaminen tehdasteollisuudessa. Jari Ojasti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Työkyky ja terveysjohtaminen tehdasteollisuudessa Jari Ojasti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Työkyky- ja terveysjohtaminen tehdasteollisuudessa Jari Ojasti Työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Keskinäinen

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia

Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia Suomi ja työtulevaisuus Strategisella yhteistyöllä hyvinvointia ja tuloksia Pasi Papunen, liiketoimintajohtaja Työtulevaisuuspalvelut Edut, hyödyt ja lupaukset Suomi ja työtulevaisuus Mitä Terveystalo

Lisätiedot