3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt"

Transkriptio

1 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt ja ostot Suorakorvausmenettely koskee Suomessa asuvia, sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja henkilöitä. Lisäksi suorakorvausmenettely koskee tiettyjä erikseen sovittuja henkilöryhmiä, joihin kuuluvat henkilöt eivät ole Suomessa sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja, mutta joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi vastaa tai joilla on oikeus sairaanhoitoon asuinvaltiossaan Suomessa. (Muiden kuin Suomessa vakuutettujen lääkeostot, ks. kohta 3.1.3). Suorakorvausmenettely koskee myös tiliostoja. Yksityiselle henkilölle määrätyt korvattavat valmisteet voidaan luovuttaa omavastuuhintaan myös silloin, kun ne myydään hänen tai hänen työnantajansa, yksityisen sairaanhoitolaitoksen tai yksityisen vakuutuksen perusteella vakuutusyhtiön tiliin. Suorakorvausmenettely koskee myös työpaikkakassojen jäsenten lääkeostoja, mikäli apteekki ja työpaikkakassa ovat tehneet keskinäisen sopimuksen suorakorvausmenettelyn soveltamisesta (liite 1). 3.1 Ostot, joihin ei sovelleta suorakorvausmenettelyä Suorakorvausmenettelyä ei sovelleta, jos asiakas on julkisessa laitoshoidossa tai sitä vastaavassa hoidossa, tai saa korvausta näissä ohjeissa myöhemmin mainittujen lakien perusteella tai on vakuutettu ulkomailla.

2 3.1.3 Muiden kuin Suomessa vakuutettujen lääkeostot Muualla kuin Suomessa vakuutetut eivät yleensä voi saada korvausta lääkeostoistaan apteekin kautta, mutta he saattavat olla oikeutettuja saamaan korvausta Kelan toimistostakelasta apteekin antaman selvityksen perusteella (ks. kohta 11.3) tai he voivat hakea korvausta myös kotimaansa vakuutuksesta. Poikkeukset: EU-maissa vakituisesti asuvat vain Suomesta eläkettä saavat henkilöt, jotka eivät ole Suomessa vakuutettuja, ovat kuitenkin oikeutettuja saamaan peruskorvauksen lääkeostoistaan apteekin kautta. Näillä henkilöillä on suorakorvausoikeuden osoittamiseksi Kelan myöntämä vihreä eurooppalainen sairaanhoitokortti. Mikäli henkilöllä on oikeus erityiskorvaukseen, maksaa Kela korvauksen asiakkaan tilille ilman erillistä hakemusta, kun peruskorvattuna toimitetun oston sisältävä tilityserä on tullut Kelaan. Korvaukset rajoitetusti peruskorvattavista lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista sekä lääkkeiden lisäkorvaukset he edelleen hakevat itse Kelasta apteekin antamalla selvityksellä (ks. kohta 11.3). Suomessa vakituisesti asuvat, mutta muussa EU- tai Etamaassa tai Sveitsissä työskentelynsä perusteella sairausvakuutetut merimiehet ja rajatyöntekijät ovat oikeutettuja saamaan korvauksen (perus- ja erityiskorvauksen, rajoitetun peruskorvauksen, korvauksen kliinisistä ravintovalmisteista sekä lisäkorvauksen) lääkeostoistaan apteekin kautta. Näillä henkilöillä on suorakorvauksen osoittava Kelan myöntämä asiakirja 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa.

3 4 Suorakorvausoikeuden osoittaminen 4.1 Kela-kortti Erityistilanteita: Jos Kela-korttia ei esitetä ja apteekin olisi kohtuutonta olla toimittamatta valmistetta omavastuuhintaan, voi apteekki poikkeustapauksissa tiedustella Kelasta asiakkaan Kela-korttia koskevia tietoja sekä sitä, ettei muutoin ole estettä korvauksen antamiseen (esim. ei-vakuutettu, KT). Kela-kortteja koskeviin tiedusteluihin vastaa Kelan valtakunnallinen viranomaislinja numerossa Numerossa palvellaan maanantaista perjantaihin kello Vihreätaustainen eurooppalainen sairaanhoitokortti Suomi vastaa EU-maissa vakituisesti asuvien, vain Suomesta eläkettä saavien eläkeläisten ja heidän perheenjäsentensä sairaanhoidon kustannuksista. EU-maissa vakituisesti asuvat eläkeläiset eivät kuitenkaan ole Suomessa sairausvakuutettuja, joten heillä ei ole oikeutta Kela-korttiin. Koska Suomi vastaa kyseisten henkilöiden sairaanhoidon kustannuksista, Kansaneläkelaitos antaa heille eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Näiden henkilöiden eurooppalainen sairaanhoitokortti on etupuoleltaan sininen ja kääntöpuoleltaan vihreä muovikortti (ks. liite 2.). Kääntöpuoli sisältää tiedon henkilön sairaanhoito-oikeuksista Suomessa ja muissa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä. Kääntöpuolella on mm. kerrottu, että henkilö saa apteekissa peruskorvauksen lääkkeistä Vihreän eurooppalaisen sairaanhoito-kortin tarkistaminen Apteekki voi luovuttaa valmisteet peruskorvattuina vain, jos valmisteita ostettaessa tarkistetaan asianomaisen henkilön vihreätaustainen eurooppalainen sairaanhoitokortti jokaisen lääkeoston yhteydessä.

4 4.3 Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa -asiakirja Suomessa vakinaisesti asuvat EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä työskentelevät merimiehet ja rajatyöntekijät kuuluvat työskentelymaansa sairausvakuutukseen. Koska merimiehet ja rajatyöntekijät kuuluvat työskentelymaansa sairausvakuutukseen, heillä ei ole oikeutta Kelakorttiin. EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä työskentelevällä merimiehellä ja rajatyöntekijällä on oikeus sairaanhoitoon asuinvaltiossaan Suomessa. Hoitokustannuksista vastaa maa, jossa merimies tai rajatyöntekijä on sairausvakuutettu. Kansaneläkelaitos myöntää merimiehille ja rajatyöntekijöille pyynnöstä asiakirjan 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa'. Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa on A4-kokoinen paperinen asiakirja (ks. liite 2.), jossa on maininta, että asiakirja oikeuttaa henkilön saamaan korvauksen lääkeostoistaan apteekissa. Kun henkilölle on myönnetty oikeus erityiskorvattaviin lääkkeisiin, korvattaviin kliinisiin ravintovalmisteisiin tai rajoitetusti korvattaviin lääkkeisiin, on paperiseen asiakirjaan merkitty korvausryhmä ja korvausnumero. Asiakirjaan on merkitty korvausoikeuden voimassaoloaika. Jos korvausoikeus on pysyvä, on asiakirjaan merkitty esim. 205/voimassa ilman määräaikaa. Jos korvausoikeus on määräaikainen, on asiakirjaan merkitty esim. 205/voimassa saakka.

5 4.3.1 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa' -asiakirjan tarkistaminen Apteekki voi luovuttaa valmisteet omavastuuhintaan vain, jos valmisteita ostettaessa tarkistetaan asianomaisen henkilön 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa' -asiakirja. Apteekki voi luovuttaa valmisteet lisäkorvauksella alennettuun hintaan vain, jos lääkeoston yhteydessä tarkistetaan asianomaisen henkilön 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa' -asiakirjan lisäksi Kelan lähettämä ilmoitus Lääkkeiden lisäkorvaus, ilmoitus apteekkia varten. Edellä mainitut asiakirjat tulee tarkistaa jokaisen lääkeoston yhteydessä. 5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset Lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan sairausvakuutuslain mukaisia korvattavuuden yleisiä edellytyksiä ja tarpeellisuusperiaatetta (SVL 2 luku 1, SVL 2 luku 2 ) sekä lääkekorvauksia koskevia säännöksiä (SVL 5 luku). Sairausvakuutuslain mukaiset korvaamisen edellytykset koskevat kaikkia suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvia henkilöitä (ks. kohta 3).

6 5.3.4 Ostojen väliaika Uusi erityiskorvattavien lääkkeiden, rajoitetusti korvattavien lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden tai lisäkorvattavien lääkkeiden erä voidaan luovuttaa korvattuna vasta, kun edellinen erä on käytetty lääkärin ohjeen mukaan lähes kokonaan. Ostojen väliaikaa laskettaessa noudatetaan tarpeellista joustavuutta. Apteekki voi luovuttaa valmisteen korvattuna kaksi viikkoa ennen edellisen lääke-erän loppumista, jos vakuutettuasiakas on ostanut valmisteen kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaavana eränä. Joustoaika on vastaavasti lyhyempi, jos valmistetta ostetaan pienemmissä erissä. Joustoaika lasketaan hoitoajasta, jonka lääkemäärä riittää annostusohjeen mukaan käytettynä Kustannukset, joita ei pidetä tarpeellisina tai joiden korvaamisesta on annettu erillinen ohje Seuraavissa tilanteissa kustannuksia ei voida pitää sairausvakuutuslain mukaisina tarpeellisina sairaanhoidon kustannuksina, eikä uutta pakkausta voida luovuttaa potilaalle korvattuna: toimitettu valmiste on ollut viallinen pakkaus on rikkoontunut, kadonnut, varastettu tai säilytetty väärin. Seuraavien valmisteiden korvaamisesta Kela on antanut erilliset ohjeet. Valmisteille hyväksyttyihin käyttöaiheisiin perustuen Bonviva-valmiste ei- ja Protelos-valmisteet eivät ole korvattavakorvattavia miehille. Metyylifenidaatti-valmisteet voidaan toimittaa suorakorvattuina alle 25-vuotiaille. Apteekki voi ohjata 25 vuotta täyttäneen asiakkaan hakemaan mahdollista korvausta Kelasta.

7 7.4.1 Lisäkorvaus apteekista suorakorvauksena Apteekki voi luovuttaa valmisteet lisäkorvauksella vähennettyyn hintaan, kun apteekki tarkistaa jokaisen lääkeoston yhteydessä asianomaisen vakuutetun Kela-kortin jatai 'Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa' -asiakirjan lisäksi Kelan lähettämän ilmoituksen Lääkkeiden lisäkorvaus, ilmoitus apteekkia varten omavastuurajan ylittymisestä kyseisenä kalenterivuotena ja lääkkeen korvausedellytykset täyttyvät. 10 Yhteenveto sopimuksen soveltamisen edellytyksistä Apteekki voi luovuttaa valmisteet sopimuksen perusteella vakuutetulleasiakkaalle seuraavilla yleisillä edellytyksillä: 1. Jokaisen lääkeoston yhteydessä apteekki tarkistaa vakuutetun Kela-kortin tai sairausvakuutustiedot sisältävän voimassa olevan henkilökortin., ulkomailla asuvan eläkeläisen vihreän eurooppalaisen sairaanhoitokortin tai rajatyöntekijän tai merimiehen paperisen asiakirjan Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa 2. VakuutetunAsiakkaan oikeutta saada korvaus apteekin kautta ei ole rajoitettu. 3. Kysymyksessä on käteisosto tai sellainen tiliosto, jota sopimus koskee. 4. Kysymyksessä on lääkärin tai hammaslääkärin antama voimassa oleva lääkemääräys. 5. Valmisteet on määrätty sairausvakuutuslain tarkoittamaan sairauden hoitoon.

8 6. Kysymyksessä on valmiste, jonka korvattavuus on voimassa tai kyseessä on apteekin valmistama korvattava valmiste. 7. Valmistetta ostetaan samalla kertaa enintään kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaava määrä. Erityiskorvattavia ja rajoitetusti korvattavia lääkkeitä sekä korvattavia kliinisiä ravintovalmisteita koskevat lisäksi seuraavat edellytykset: 8. Kela-kortissa tai Todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa - asiakirjassa on voimassa oleva merkintä oikeudesta lääkkeiden erityiskorvaukseen, rajoitetusti korvattavien lääkkeiden perus- tai erityiskorvaukseen tai kliinisten ravintovalmisteiden korvaukseen. 9. Lääke on lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen mukaan erityiskorvattava vakuutetunasiakkaan sairaudessa tai vakuutetulleasiakkaalle on myönnetty oikeus rajoitetusti korvattavan lääkkeen korvaukseen. 10. Kliininen ravintovalmiste on lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen mukaan korvattava vakuutetunasiakkaan sairaudessa. 11. Edellisestä ostosta on kulunut edellistä erää vastaava hoitoaika. Lisäkorvattavia lääkkeitä koskevat lisäksi seuraavat edellytykset: 12. Lääkkeiden lisäkorvaukseen oikeuttavan vuotuisen omavastuuosuuden ylittyminen tarkistetaan Kelan vakuutetulle lähettämästä ilmoituksesta Lääkkeiden lisäkorvaus, ilmoitus apteekkia varten jokaisen lääkeoston yhteydessä. 13. Edellisestä ostosta on kulunut edellistä erää vastaava hoitoaika.

9 Selvityksissä esitettävät tiedot Kelalle välitetään asiakkaan henkilötunnus ja erityiskorvattavien tai rajoitetusti korvattavien lääkkeiden korvausoikeuden numero tai kliinisten ravintovalmisteiden korvausoikeuden numero, jotka on tarkistettu asiakkaan Kela-kortista tai 'Todistus oikeudesta hoitoetuuteen Suomessa' -asiakirjasta. 16 Tilitykset työpaikkakassoille Työpaikkakassoille tehtävissä tilityksissä sovelletaan pääosin samoja periaatteita kuin Kelan toimistoille tehtävissä tilityksissä. Tilitykset käsitellään työpaikkakassoissa samalla tavalla kuin Kelan toimistoissa Reseptitietojen välittäminen Kelan ja työpaikkakassan kanssa sopimuksen tehnyt apteekki välittää työpaikkakassojen jäsenten lääkeostojen tiedot samoissa tilityserissä kuin Kelan vastuulle kuuluvien vakuutettujenasiakkaiden lääkeostojen tiedot Tilitysten maksaminen työpaikkakassoista Työpaikkakassat käsittelevät ja maksavat tilitykset samassa aikataulussa kuin Kelan toimistot. Työpaikkakassa tekee jäsentensä korvauksia koskevat päätökset. Työpaikkakassojen vastuulle kuuluvien vakuutettujenasiakkaiden lääkekorvausten suorakorvausmenettelyn täytäntöönpanon aiheuttamasta lisätyöstä maksetaan apteekille palkkio. Palkkio maksetaan Kelan toimiston käsittelemän tilityksen maksun yhteydessä.

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV

Lisätiedot

4 Kela-kortti. 4.1 Kela-kortin tarkistaminen. APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.10.2010

4 Kela-kortti. 4.1 Kela-kortin tarkistaminen. APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.10.2010 4 Kela-kortti Kansaneläkelaitos antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ). Kela-kortti toimii vakuutustodistuksena. Kela-kortti on kuvaton tai kuvallinen

Lisätiedot

4.1 Kela-kortin tarkistaminen

4.1 Kela-kortin tarkistaminen Ohjeeseen muutettu seuraavat nimet: Kuopion yliopiston apteekki > Itä-Suomen yliopiston apteekki Lääkelaitos > Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus 4.1 Kela-kortin tarkistaminen Apteekki voi luovuttaa

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta Apteekissa valmistetut lääkkeet Apteekissa valmistettujen lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä lääkkeiden korvaamisesta säädetään (SVL

Lisätiedot

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu) 5.3.7 Kustannukset, joita ei pidetä tarpeellisina tai joiden korvaamisesta on annettu erillinen ohje Seuraavissa tilanteissa kustannuksia ei voida pitää sairausvakuutuslain mukaisina tarpeellisina sairaanhoidon

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

Miten lääkkeitä korvataan ja

Miten lääkkeitä korvataan ja Miten lääkkeitä korvataan ja kenelle? Jaana Harsia-Alatalo Proviisori Terveysosasto/lääkeryhmä 1 Miksi ja kenelle lääkkeitä korvataan? Historiaa. Sairausvakuutuslain mukainen lääkekorvausjärjestelmä tuli

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset 1 Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus 2 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Lääkkeiden korvattavuus

Lääkkeiden korvattavuus Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3 OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1 1 Yleistä... 3 2 Sopimukset... 5 2.1 Sopimus suorakorvausmenettelystä... 5 2.1.1 Apteekin liittyminen suorakorvaussopimukseen... 6 3 Suorakorvausmenettelyn

Lisätiedot

Kuvallinen Kela-kortti

Kuvallinen Kela-kortti Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 Kuvallinen Kela-kortti Kela on lopettanut kuvallisten Kela-korttien myöntämisen 13.10.2008. Kaikki tähän päivämäärään mennessä myönnetyt kuvalliset Kela-kortit ovat kuitenkin

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus

Lisätiedot

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 1.4.2013 Sopimukset Apteekkien ja Kelan väliset sopimukset ovat apteekkien käyttöön tarkoitetulla ekstranet-sivustolla (Kirjaudu palveluun). 1 (1) Kelan myöntämiä kortteja

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1. 1 Yleistä... 3

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1. 1 Yleistä... 3 OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1 1 Yleistä... 3 2 Sopimukset... 5 2.1 Suorakorvaussopimus... 5 2.1.1 Suorakorvausmenettelyyn liittyminen... 6 2.2 Sopimus työpaikkakassojen

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET SISÄLLYS OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1. 1 Yleistä... 3

APTEEKKIEN SV-OHJEET SISÄLLYS OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1. 1 Yleistä... 3 SISÄLLYS OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1 1 Yleistä... 3 2 Suorakorvaussopimus... 5 2.1 Suorakorvausmenettelyyn liittyminen... 6 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Sisältö Työhön ulkomaille Työskentely EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä ja sairaanhoito-oikeus

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Ilmoitus

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 31A. Sopimus korvattavan annosjakelupalvelun tarjoamisesta

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 31A. Sopimus korvattavan annosjakelupalvelun tarjoamisesta Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 31A Apteekkikirje 31A 2.1.2006 Sopimus korvattavan annosjakelupalvelun tarjoamisesta Annosjakelusta perittävän palkkion korvaaminen

Lisätiedot

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 5.10.2016 Sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluita Suomessa Miten hoito-oikeus

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten Terveysosasto / KV-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Marika Lahtivirta Vakuutusyhtiötapaaminen SISÄLTÖ Perusasetelmat Maantieteelinen jako Aiheelinen jako Oikeus

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3 OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1 1 Yleistä... 3 2 Sopimukset... 5 2.1 Sopimus suorakorvausmenettelystä... 5 2.1.1 Apteekin liittyminen suorakorvaussopimukseen... 6 3 Suorakorvausmenettelyn

Lisätiedot

Lääkäri- ja KT-tietojen välitys SAL:n ja YA:n palvelimen kautta apteekeille

Lääkäri- ja KT-tietojen välitys SAL:n ja YA:n palvelimen kautta apteekeille Apteekkikirje 40A 22.1.2007 Lääkäri- ja KT-tietojen välitys SAL:n ja YA:n palvelimen kautta apteekeille Lääkäri- ja KT-tiedot välitetään apteekeille 18.1.2007 lukien Suomen Apteekkariliiton ja Yliopiston

Lisätiedot

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Sopimukset Apteekkien ja Kelan väliset sopimukset ovat apteekkien käyttöön tarkoitetulla ekstranet-sivustolla (Kirjaudu palveluun). 1 (1) Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 1.6.2014

Lisätiedot

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Sopimukset Apteekkien ja Kelan väliset sopimukset ovat apteekkien käyttöön tarkoitetulla ekstranet-sivustolla (Kirjaudu palveluun). 1 (1) Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 1.6.2014

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3

APTEEKKIEN SV-OHJEET OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET Yleistä... 3 OSA I... 1 SUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN EDELLYTYKSET... 1 1 Yleistä... 3 2 Sopimukset... 5 2.1 Sopimus suorakorvausmenettelystä... 5 2.1.1 Apteekin liittyminen suorakorvaussopimukseen... 6 3 Suorakorvausmenettelyn

Lisätiedot

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Sopimukset Apteekkien ja Kelan väliset sopimukset ovat apteekkien käyttöön tarkoitetulla ekstranet-sivustolla (Kirjaudu palveluun). 1 (1) Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 1.6.2014

Lisätiedot

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1

Sopimukset. Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Apteekkien SV-ohjeet, liite 1 Sopimukset Apteekkien ja Kelan väliset sopimukset ovat apteekkien käyttöön tarkoitetulla ekstranet-sivustolla (Kirjaudu palveluun). 1 (1) Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 1.6.2014

Lisätiedot

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa 27.4.2017 Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Ulkomailla opiskelu ja oikeus sairaanhoitoon a) Opiskelijan tilapäinen

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Lääkekorvauksista vakuutusyhtiölle. Juha Konttila Proviisori, Helsinki 28.5.2013

Lääkekorvauksista vakuutusyhtiölle. Juha Konttila Proviisori, Helsinki 28.5.2013 Lääkekorvauksista vakuutusyhtiölle Juha Konttila Proviisori, Helsinki 28.5.2013 Lääkekorvaukset ovat osa sairaanhoidon korvauksia Korvaukset perustuvat sairasvakuutuslakiin (1224/2004) Muita sairaanhoidon

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET. TUSosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin sisältyvät lääkkeetut TUOSA IUT...

APTEEKKIEN SV-OHJEET. TUSosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin sisältyvät lääkkeetut TUOSA IUT... TU1UT TUYleistäUT... TU2UT TUSuorakorvaussopimusUT... TU3UT TUSuorakorvausmenettelyn TU4UT TUKela-korttiUT TU5UT TUSairausvakuutuslain APTEEKKIEN SV-OHJEET TUOSA IUT... 1 TUSUORAKORVAUSSOPIMUKSEN SOVELTAMISEN

Lisätiedot

Suomessa syntyneiden. korvaaminen

Suomessa syntyneiden. korvaaminen Suomessa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Jukka Harno 14.4.2011 Sisältö Suomessa syntyneiden kustannusten korvaaminen Tarpeellinen sairaanhoito Korvattavuuden rajoitukset Korvausperusteet

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Kela, Suomen Apteekkariliitto, Helsingin Yliopiston Apteekki ja Itä- Suomen yliopiston apteekki ovat 24.1.2013 allekirjoittaneet uudistetun

Lisätiedot

5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset

5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset 5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset --- 5.1.1 Lääkärin ja hammaslääkärin tai rajattuun lääkkeenmääräämiseen oikeutetun sairaanhoitajan määräämät lääkkeet Lääkekorvausmenettely koskee

Lisätiedot

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 16A Apteekkikirje 16 A 30.1.2004 Lääkevalmisteiden erityiskorvattavuus Lääkkeiden hintalautakunta päättää lääkevalmisteiden erityiskorvattavuudesta

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 17.2.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE),

Lisätiedot

Lääkekorvaukset

Lääkekorvaukset Lääkekorvaukset 01.04.2015 Sisällysluettelo Lääkekorvaukset * Etuusohje - Hyvä hallinto - Tavoite - Etuuden osat - Oikeus ja edellytykset - Lääkkeen luovuttaja - Tarpeelliset kustannukset - Valmistemäärä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Yhteistyöterveisin. Kansaneläkelaitos. Terveysosasto. Lukijalle. Lukijalle

Yhteistyöterveisin. Kansaneläkelaitos. Terveysosasto. Lukijalle. Lukijalle Lukijalle Lukijalle Tässä ohjekirjassa esitellään sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen maksamista sairaanhoitokustannuksista vakuutusyhtiölle. Korvaukset vakuutusyhtiölle maksetaan asiakkaan antaman

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 252/2015 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 252/2015 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2015 252/2015 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Noora Heinonen 28.9.2011 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla

Lisätiedot

Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta. Lääkehoidon päivä

Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta. Lääkehoidon päivä Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta Lääkehoidon päivä 19.3.2015 Sisältö Lääkekustannusten tarpeellisuus ja lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta Lääkemääräyskooste lääkäreille Tutkimus- ja tilastopalvelut

Lisätiedot

Lääkkeiden hintalautakunta

Lääkkeiden hintalautakunta Lääkkeiden hintalautakunta kehittämispäällikkö Lauri Vuorenkoski, THL 21.4.2010 ylijohtaja Marina Erhola 1 Lääkkeiden priorisointi avohoidossa Suomessa lääkkeitä priorisoidaan avohoidossa lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Eurooppalainen sairaanhoitokortti Eurooppalainen sairaanhoitokortti 07.03.2016 Sisällysluettelo 1 Eurooppalainen sairaanhoitokortti... 1 1.1 Kortin tiedot... 1 1.2 Kortin voimassaoloaika... 1 1.3 Kortin hakeminen... 1 1.4 Kortin tilaaminen...

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Noora Heinonen 12.9.2012 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana (äkillinen sairastuminen)

Lisätiedot

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Mistä laskutetaan? 1) Kiireellinen hoito (ThL 50 ) Myös opiskelijalle erikoissairaanhoidon yksikössä annettu kiireellinen hoito sekä muualla

Lisätiedot

Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä

Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä 146 Opiskelijoiden oikeus hoitoon Kv-kevätpäivät 2019 Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Hoito-oikeus Suomessa sairausvakuutetulla on Kela-kortti

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Vakuutusyhtiöiltapäivä 12.5.2015 Reetta Kyyrö Terveysosasto Kv-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset 1. Äkillinen sairastuminen

Lisätiedot

Lukijalle. Taksat löytyvät ajantasaisina Kelan internetsivuilta www.kela.fi/taksat.

Lukijalle. Taksat löytyvät ajantasaisina Kelan internetsivuilta www.kela.fi/taksat. Lukijalle Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen maksamista sairaanhoitokustannuksista vakuutusyhtiölle. Ohje korvaa 1.5.2010 julkaistun

Lisätiedot

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Eläkkeensaajan hoito-oikeus 26.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä tilapäisesti oleskeltaessa 2. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa

Lisätiedot

REKISTERISELOSTEET Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.4.2011, päivityspvm: 17.4.2015

REKISTERISELOSTEET Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.4.2011, päivityspvm: 17.4.2015 REKISTERISELOSTEET Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.4.2011, päivityspvm: 17.4.2015 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteiden tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio

Lisätiedot

Kela sähköisti palvelunsa. Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014

Kela sähköisti palvelunsa. Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014 Kela sähköisti palvelunsa Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri 3.4.2014 Etuudet äitiysavustuksesta eläkkeeseen Lapsiperheet Työttömät Eläkeläiset Opiskelijat Sairastaminen Asumisen tuet Kuntoutus

Lisätiedot

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Elli Heino ja Satu Metsävainio Kelan Terveysosasto 26.3.2015 Rajat ylittävän terveydenhuollon säädöspohja 1.1.2014 Kansallinen lainsäädäntö Laki rajat ylittävästä

Lisätiedot

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Suomen kuuluminen Tilapäisesti ulkomailla Vakinainen muutto ulkomaille Yhteystiedot

Lisätiedot

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla (www.kela.fi). Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat.

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla (www.kela.fi). Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat. Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa vuonna 1.1.2007 julkaistun ohjeen Sairaanhoitotoimenpiteet

Lisätiedot

Rajat ylittävä terveydenhuolto. Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä

Rajat ylittävä terveydenhuolto. Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Rajat ylittävä terveydenhuolto Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Mitä on rajat ylittävä terveydenhuolto? Rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Kansainvälisten asioiden infotilaisuus 27.8.2013 Sanna Kuorikoski, Terveysosasto 1. Tilapäinen oleskelu EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä 2. Vakituinen

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ

RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ RUNKOSOPIMUS SAIRAANHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela) ja Suomen sairaanhoitajaliitto ry (jäljempänä Sairaanhoitajaliitto)

Lisätiedot

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen

Lisätiedot

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Sanna Kuorikoski suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Sisältö 1. Yleistä Suomessa

Lisätiedot

Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta Sairaanhoitotoimenpiteet Korvaaminen sairausvakuutuksesta Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa

Lisätiedot

Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja PPSHP yhteistyöseminaari 7.10.2014. potilasasiamies Hilkka Manner PPSHP

Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja PPSHP yhteistyöseminaari 7.10.2014. potilasasiamies Hilkka Manner PPSHP Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja yhteistyöseminaari 7.10.2014 www.stm.fi } kaikkialla terveydenhuollossa } asuin- tai olinpaikasta riippumatta } lapsen kiireellistä hoitoa ei voi kukaan kieltää

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 17.12.2015 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.4 Oikeus ja edellytykset... 3 1.4.1 Ulkomailla syntyneet

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Maiju Joutjärvi suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä 1 Sisältö 1. Yleistä

Lisätiedot

Rajat ylittävä terveydenhuolto

Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävällä terveydenhuollolla tarkoitetaan tilannetta, jossa i. potilas siirtyy valtiosta toiseen ii. potilaasta otettu esim. laboratorionäyte tai röntgenkuva siirtyy

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöpäivä

Vakuutusyhtiöpäivä Vakuutusyhtiöpäivä 28.5.2013 Mari Haavisto Reetta Kyyrö Kela Terveysosasto 28.5.2013 Muutoksia sairaanhoitokorvauksiin 1.1.2013 2 Muutoksia sairaanhoitokorvauksiin 1.1.2013 Vastaanottopalkkiot, tutkimus

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 13.06.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Ulkomailla syntyneet kustannukset... 2 1.3.1.1

Lisätiedot

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 23A

Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 23A Etusivu Yhteistyökumppanit Apteekki-ekstranet Apteekkikirjeet Apteekkikirje 23A Apteekkikirje 23A 25.1.2005 Uusia lääkeaineita erityiskorvattavaksi Levetirasetaami (Keppra) on 1.2.2005 alkaen erityiskorvattava

Lisätiedot

Imigluseraasi (Cerezyme) rajoitetusti peruskorvattavaksi (42 %) 1.2.2009 alkaen

Imigluseraasi (Cerezyme) rajoitetusti peruskorvattavaksi (42 %) 1.2.2009 alkaen Kansaneläkelaitos Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Apteekkikirje 67A 27.1.2009 Apteekeille ja sivuapteekeille Imigluseraasi (Cerezyme) rajoitetusti peruskorvattavaksi (42 %) 1.2.2009 alkaen Imigluseraasia

Lisätiedot

SISÄLLYS. muuttamisesta... 4048

SISÄLLYS. muuttamisesta... 4048 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1131 1143 SISÄLLYS N:o Sivu 1131 Laki kansanterveyslain muuttamisesta... 4039 1132 Laki työturvallisuuslain 9 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia ja lääkelakia. Esityksen

Lisätiedot

HOITOKUSTANNUSTEN VALTION KORVAUS - OHJE JULKISELLE TERVEYDEN- HUOLLOLLE

HOITOKUSTANNUSTEN VALTION KORVAUS - OHJE JULKISELLE TERVEYDEN- HUOLLOLLE HOITOKUSTANNUSTEN VALTION KORVAUS - OHJE JULKISELLE TERVEYDEN- HUOLLOLLE PÄIVITETTY 2.1.2014 Sisällys 1. MISTÄ VALTION KORVAUKSESSA ON KYSE... 3 2. KORVAUKSEN EDELLYTYKSET... 4 2.1 Millä taholla on oikeus

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvauksista, lääkkeistä ja hoitotuista. Terhi Putaansuu 6.4.2013

Sairaanhoitokorvauksista, lääkkeistä ja hoitotuista. Terhi Putaansuu 6.4.2013 Sairaanhoitokorvauksista, lääkkeistä ja hoitotuista Terhi Putaansuu 6.4.2013 Korvausjärjestelmä 1.1.2013 alkaen Korvausten yleiset periaatteet eivät ole muuttuneet eli korvausta voi saada yksityislääkärin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Lakiin lisättäisiin

Lisätiedot

Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana

Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana Anita Leskinen 03.12.2009 Lainsäädäntö Opiskelijaan sovellettava lainsäädäntö määräytyy Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan - POS 5 artikla * Henkilöön,

Lisätiedot

25.1.2008. Tällöin apteekki ilmoittaa oston lisätiedoissa:

25.1.2008. Tällöin apteekki ilmoittaa oston lisätiedoissa: Kansaneläkelaitos Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Apteekkikirje 54A 25.1.2008 Apteekeille ja sivuapteekeille Lääkkeiden lisäkorvaukset, rajaosto Kun asiakkaan vuotuinen omavastuuraja ylittyy yhdellä

Lisätiedot

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla www.kela.fi. Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat.

Lukijalle. Sairausvakuutusetuuksista on tietoa Kelan internetsivuilla www.kela.fi. Sivuilta löytyvät myös korvaamisen perusteena käytettävät taksat. Lukijalle Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Ohje korvaa 1.1.2007 julkaistun ohjekirjan Lääkärinpalkkiot,

Lisätiedot

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 6 2010 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN Hoitoon toiseen EU-maahan 2/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN EU-kansalaisilla on mahdollisuus sairaanhoitoon kotimaan lisäksi muissa EU- tai Eta-maissa

Lisätiedot

Rintamalisät 22.04.2016

Rintamalisät 22.04.2016 Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöiden hakemien sairaanhoitokustannusten korvaaminen

Vakuutusyhtiöiden hakemien sairaanhoitokustannusten korvaaminen Vakuutusyhtiöiden hakemien sairaanhoitokustannusten korvaaminen Lukijalle Lukijalle Tässä Kansaneläkelaitoksen (Kelan) ohjeessa esitellään Suomen lainsäädännön (sairausvakuutuslaki, laki rajat ylittävästä

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä

Lisätiedot

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN Kansaneläkelaitos Terveysosasto Sairaanhoitokorvausryhmä 28.11.2011 EU-asetus 883/2004 artikla 20, EU-asetus 987/2009 artikla 26 ja laki 352/2010 14 LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvaukset vuosina

Sairaanhoitokorvaukset vuosina Tilastokatsaus Lisätietoja: 02.05.2012 Raija Pajunen, puh. 020 634 1361, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairaanhoitokorvaukset vuosina 1986 2011 Sairausvakuutus maksoi 1 811,4 milj. euroa sairaanhoitokorvauksia

Lisätiedot

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö 40 vuotta Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö Tutkimuspäällikkö, Kela 14.10.2005 40 vuotta Sairausperusteisia etuuksia Oikeudet erityiskorvattaviin lääkkeisiin Reseptitiedosto Vammaisetuudet Kuntoutus

Lisätiedot

RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ

RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ RUNKOSOPIMUS HAMMASHOITOKORVAUKSEN MAKSAMISESTA PALVELUJEN TUOTTAJALLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLÄ Tällä sopimuksella Kansaneläkelaitos (jäljempänä Kela), Suuhygienistiliitto STAL ry (jäljempänä STAL) ja

Lisätiedot

Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai

Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai LISÄETUUDET 13 Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai synnytyksen johdosta on turvauduttava lääkärin tai muun asianmukaisen ammattikoulutuksen

Lisätiedot

= = Lukijalle. Ohjekirja sisältää sairausvakuutuksen yleiset periaatteet lääkärinpalkkioiden

= = Lukijalle. Ohjekirja sisältää sairausvakuutuksen yleiset periaatteet lääkärinpalkkioiden iìâáà~ääé Lukijalle Tässä ohjekirjassa esitellään sairaanhoitokustannusten korvaamista sairausvakuutuslain nojalla. Kirja korvaa 1.1.2005 julkaistun Lääkärinpalkkiot, tutkimus ja hoito, Korvaaminen sairausvakuutuksesta

Lisätiedot