Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014"

Transkriptio

1 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto

2 Yleistä Suomen sosiaaliturvasta Oikeus Suomen sosiaaliturvaan ja Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti Suomessa asumiseen Suomessa vakinaisesti asuva on yleensä Suomessa vakuutettu 2. Toissijaisesti Suomessa työskentelyyn, jos työntekijän ei voida katsoa asuvan maassa vakinaisesti oikeus etuuksiin rajoitetumpaa Kaksi rinnakkaista järjestelmää 2

3 Säädöstaustaa Soveltamisalalaki eli Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (SovAL) määrittää, kuka on oikeutettu mm. seuraaviin etuuksiin: Kansaneläke, lapsilisä, asumistuki, vammaisetuudet, elatustuki sekä myös sairausvakuutuslain mukaiset etuudet eli sairaus- ja vanhempainpäivärahat, lääkekorvaukset ym. ja Kela-kortti Oikeudesta sosiaaliturvaan säädetään myös kansainvälisissä sopimuksissa, jotka syrjäyttävät Suomen oman lainsäädännön EU-asetus 883/2004 Sosiaaliturvasopimukset (esim. USA:n kanssa) 3

4 Muutto Suomeen Oikeus asumisperusteiseen turvaan maahan tulosta alkaen, jos henkilön hänen olosuhteensa kokonaisuudessaan huomioon ottaen katsotaan muuttavan Suomeen vakinaisesti asumaan Oleskelun oltava laillista eli tarvittaessa oleskelulupa Kokonaisharkinta lähtökohtana laissa listattu seikkoja, jotka viittaavat muuton vakinaisuuteen: aiemmin asunut vakinaisesti Suomessa, suomalainen syntyperä, perheenjäsen asuu nyt vakinaisesti Suomessa, työsopimus Suomessa myös vuoden jo toteutunut asuminen Suomessa; edelleen kuitenkin muut seikat vaikuttavat 4

5 Opiskelijan muutto Suomeen Opiskelijan Suomessa oleskelun päätarkoitus on opiskelu ei vakuuteta Suomessa Opiskelijakin voidaan vakuuttaa Suomessa asuvana, jos löytyy muita vakinaista asumista osoittavia seikkoja Jos opiskelija työskentelee Suomessa, arvioidaan oikeutta sosiaaliturvaan työskentelyn perusteella. edellyttää vähintään 4 kk kestämään tarkoitettua työsopimusta + muita vähimmäisedellytyksiä (=työttömyysturvalain mukainen työssäoloehto) vakuutetaan työskentelyn ajaksi koskee vuoden 2014 alusta lukien myös EU-alueen ulkopuolelta tulleita 5

6 Tilapäinen tai vakinainen muutto Suomesta Muutto ulkomaille enintään vuodeksi määritellään laissa tilapäiseksi muutoksi henkilö pysyy Kelan sosiaaliturvan (ml. sairausvakuutuksen) piirissä eli vakuutettuna ulkomailla oleskelun ajan edellyttää, että on ensin vakuutettu Suomessa asuvana ja Muutto yli vuodeksi on vakinainen muutto vakuuttaminen ja etuudet päättyvät heti muutettaessa Poikkeus: Joihinkin henkilöryhmiin kuuluva voi pysyä Kelan sosiaaliturvassa myös yli vuoden ulkomailla oleskelun aikana. Tällaisia ovat esimerkiksi lähetetyt työntekijät, päätoimiset tutkijat ja opiskelijat ja edellä mainittujen perheenjäsenet Poikkeus: työskentelytilanteet -> -> 6

7 Yli vuoden opinnot ulkomailla Jos ulkomailla opiskelun arvioidaan kestävän yli vuoden, voi opiskelija hakemuksesta edelleen kuulua Suomen sosiaaliturvaan mm. seuraavin edellytyksin (SovAL 7 ): opinnot ovat päätoimisia ja tutkintoon johtavia oppilaitos on akreditoitu Ulkomailla voi opiskella Suomen sosiaaliturvaa menettämättä myös niin, että ulkomaiset opinnot liittyvät suomalaisessa oppilaitoksessa suoritettavaan tutkintoon. Mm. viralliset vaihto-ohjelmat ok. Tarvittaessa suomalaisen oppilaitoksen selvitys opintojen hyväksi luettavuudesta. Jos edellytykset eivät täyty, päättyy oikeus sosiaaliturvaan muuttopäivään. 7

8 Opiskelijan työskentely EU-alueella EU-alueella EU-asetuksen 883/2004 pääsääntö: työntekijä vakuutetaan työskentelyvaltiossa Suomen sosiaaliturvaan kuuluminen päättyy Siten: Jos opiskelijana tai tilapäisen oleskelun perusteella Suomessa vakuutettu opiskelija ilmoittaa Kelaan aloittavansa työskentelyn toisessa EUmaassa, hylätään vakuuttaminen työskentelyn alkamisesta lukien. Työskentelyn aloittaminen on sellainen olosuhdemuutos, josta tulee ilmoittaa Kelaan 8

9 Opiskelijan työskentely EU-alueella Joskus työskentelymaan oman lain mukaan työntekijää ei vakuuteta, jos työskentely on vähäistä. Opiskelija voi silloin esittää palkkakuitin Kelalle, ja pyytää vakuuttamispäätöksen oikaisua. Tämä edellyttää että edelleen peruste Suomessa vakuuttamiselle ettei opiskelija ole tullut vakuutetuksi millään sosiaaliturvan osa-alueella toisessa maassa esimerkiksi voi olla työeläkevakuutettu, mutta ei ole sairausvakuutettu -> silloin kannattaa itse huolehtia sairausvakuuttamisestaan 9

10 Opiskelijan (SovAL 7 ) työskentely muissa maissa Sosiaaliturvasopimusmaissa opiskelija ei yleensä tule työskentelyn perusteella vakuutetuksi Opiskelijan viisumi ei yleensä salli sellaista työskentelyä, jonka perusteella henkilö vakuutettaisiin ko. maassa Esim. USA/Kanada/AUSTRALIA; palkkakuitti tarvittaessa Kolmansissa maissa vähäisellä työskentelyllä ei ole vaikutusta opiskelijan vakuuttamiseen jos työ täyttää kaikki ns. työssäoloehdon vaatimukset (kesto min. 4 kk, palkka min.1154 e/kk) ja kyseessä yli vuoden opiskelu ko. maassa -> vaikuttaa päätökseen Alle vuoden oleskelun aikana työskentelyllä EUalueen ulkopuolella ei vaikutusta vakuuttamiseen. 10

11 Vaihtoon ulkomaille alle vuodeksi - Mitä tietoja Kela tarvitsee? Kela tarvitsee opiskelijalta seuraavat tiedot; kohdevaltio ulkomailla oleskelun kesto ulkomaille muuton peruste työskentely/työharjoittelu, opiskelu, perheenjäsenyys onko työharjoittelu palkallinen vai palkaton 11

12 Vaihtoon ulkomaille alle vuodeksi - Säilyykö oikeus Suomen sosiaaliturvaan? Jos opiskelija ei työskentele tilapäisesti ulkomailla ollessaan, säilyy oikeus aina, kaikissa maissa Palkaton työharjoittelu rinnastuu ei-työskentelyyn Jos työharjoittelusta maksetaan palkkaa EU-maan kohdalla Suomen sosiaaliturvan soveltaminen päättyy Muiden maiden kohdalla sosiaaliturva jatkuu työskentelystä huolimatta 12

13 Mitä merkitystä sosiaaliturvaan kuulumisella on ulkomailla oleskellessa? Opintotuen saaminen ulkomailla suoritettaviin opintoihin ei yleensä edellytä vakuuttamista Suomessa Oikeus moniin etuuksiin säilyy esimerkiksi oikeus seuraaviin etuuksiin; lapsilisä, äitiysavustus, sairauspäiväraha, vanhempainpäivärahat elatustukeen säilyy oikeus enintään lapsen tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana sairaanhoidon korvaukset Joissain etuuksissa rajoituksia ulkomaan tilanteissa esim. lastenhoidon tuet, asumistuki 13

14 Eurooppalainen sairaanhoitokortti EU-alueella käytettävä kortti ei ole vaihtoehto kattavalle matkavakuutukselle Suomen sosiaaliturvaan kuuluvalla on tilapäisen EU-alueella oleskelunsa aikana oikeus saada lääketieteellisistä syistä välttämätöntä sairaanhoitoa oleskelumaassaan Arviossa otetaan huomioon hoidon luonne ja oleskelun ennakoitu kesto Hoito ja kustannukset oleskelumaan lainsäädännön mukaisesti Jos hoitoa ei saa samaan hintaan kuin paikalliset, voi korvausta hakea jälkikäteen Oleskeluvaltion sairausvakuutuslaitokselta (paikallisen lainsäädännön mukainen korvaus) Myös Kelasta SV128-lomakkeella ( lukien korvausperusteet muuttuneet). 14

15 Sairaanhoito muualla kuin EU-alueella Äkillinen sairastuminen opiskelijavaihdon aikana ei korvauksia sosiaaliturvasopimusmaista eikä muista maista => Suomesta sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset korvausta ei kuitenkaan makseta, mikäli varta vasten hakeutuu hoitoon EU-alueen ulkopuolelle 15

16 Ilmoitukset Kelalle Kelaan voi lukien ilmoittaa suullisesti toimistossa tai puhelinpalvelussa vakinaisen muuton ulkomaille tilapäisen ulkomailla oleskelun muut olosuhdemuutokset Ilmoituksen voi tehdä myös Kelan verkkosivuilla tai lomakkeella Y39 Jos tieto tilapäisestä oleskelusta ulkomailla saadaan opintotukitiedoista, kirjataan se henkilön tietoihin (ei tarvita muuta) Jos tieto tilapäisestä ulkomailla oleskelusta saadaan väestörekisteritiedoista, kirjataan jakso henkilön tietoihin Vain EU-alueen ollessa kyseessä asiakkaalle lähetetään kysely 16

17 Päätöksen hakeminen, omat tiedot ym. Sosiaaliturvaan kuulumista tulee edelleen hakea (verkossa tai hakemuksella Y38), jos ulkomailla oleskelu kestää yli vuoden vuoden sisällä ulkomaille muutosta tai edellisen päätöksen päättymisestä Suomeen muutosta tai paluusta tulee ilmoittaa Kelaan Kela ei enää anna asiakkaalle päätöstä, jos oleskelu ulkomailla on tilapäistä eikä henkilön sosiaaliturvaan tulee muutosta Omat tiedot voi tarkistaa Kelan verkkosivujen asiointipalvelussa 17

18 Yhteystiedot kansainvälisissä asioissa Maasta ja maahanmuuton palvelunumerot (suomi, englanti) (ruotsi) Sähköpostiosoite asiakkaille ja sidosryhmille Postiosoite Kelan kansainvälisten asioiden keskus, PL 78, Helsinki 18

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa. Leena Ikonen Suunnittelija, Kela 13.5.2014 Tampere

Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa. Leena Ikonen Suunnittelija, Kela 13.5.2014 Tampere Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa Leena Ikonen Suunnittelija, Kela 13.5.2014 Tampere Esityksen sisältö Lainsäädäntö: kansallinen, kansainvälinen Suomeen muutto

Lisätiedot

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki

Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Kansaneläke Terveydenhoito Perheetuudet KELA Kunnat Työttömyys Sairaus ja äitiysetuudet (rahaetuudet) Työttömyyskassat Työtapaturma ja

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana

Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana Anita Leskinen 03.12.2009 Lainsäädäntö Opiskelijaan sovellettava lainsäädäntö määräytyy Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan - POS 5 artikla * Henkilöön,

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

Suomeen muuttavan työntekijän ja hänen perheenjäsentensä oikeus Suomen sosiaaliturvaan

Suomeen muuttavan työntekijän ja hänen perheenjäsentensä oikeus Suomen sosiaaliturvaan Suomeen muuttavan työntekijän ja hänen perheenjäsentensä oikeus Suomen sosiaaliturvaan Mari Kauranen/Kelan kansainvälisten asioiden keskus 18.5.2017/Käytännön tietoa kansainväliseen rekrytointiin Suomeen

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen 2

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Sisältö Työhön ulkomaille Työskentely EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä ja sairaanhoito-oikeus

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen

Lisätiedot

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 5.10.2016 Sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluita Suomessa Miten hoito-oikeus

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa. Rovaniemi 26.5.2009 Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus

Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa. Rovaniemi 26.5.2009 Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa Rovaniemi 26.5.2009 Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus Sisältö 1. Asumisperusteinen sosiaaliturva 2. Sosiaaliturva muuttotilanteissa ja mitä

Lisätiedot

Lausunto Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat /010/2014. HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ULKOMAALAISLAlN MUUTTAMISESTA

Lausunto Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat /010/2014. HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ULKOMAALAISLAlN MUUTTAMISESTA KANSANELÄKELAITOS Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat 8.8.2014 15/010/2014 Sisäasiainministeriö PL26 00023 VALTIONEUVOSTO SlsAM!N!STER~Ö '! 3. 08. 20'14 Asia: Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla opiskelevien tai työskentelevän sairaanhoito Sanna Kuorikoski 17.2.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE),

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Noora Heinonen 28.9.2011 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla

Lisätiedot

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa 27.4.2017 Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Ulkomailla opiskelu ja oikeus sairaanhoitoon a) Opiskelijan tilapäinen

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Oleskelu. Maistraatti KELA. Verotoimisto. TE-toimisto. Julkiset peruspalvelut

Oleskelu. Maistraatti KELA. Verotoimisto. TE-toimisto. Julkiset peruspalvelut 1. Työnte kijän (EU:n kansalainen ) muutto Suomeen EU -alueelta Oleskelu Ansiotyö Suomessa ei vaadi työntekijän oleskelulupaa. Mikäli työ Suomessa kestää yli 3 kk, on rekisteröitävä oleskeluoikeus paikallisella

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkeläisen sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Ilmoitus

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten Terveysosasto / KV-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Marika Lahtivirta Vakuutusyhtiötapaaminen SISÄLTÖ Perusasetelmat Maantieteelinen jako Aiheelinen jako Oikeus

Lisätiedot

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Elli Heino ja Satu Metsävainio Kelan Terveysosasto 26.3.2015 Rajat ylittävän terveydenhuollon säädöspohja 1.1.2014 Kansallinen lainsäädäntö Laki rajat ylittävästä

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito

Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito Ulkomailla opiskelevan sairaanhoito Sanna Kuorikoski 31.8.2010 EU-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta

Lisätiedot

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä

Lisätiedot

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva

Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kelan toiminta-ajatus: Elämässä mukana muutoksissa tukena Kelan arvot: ihmistä arvostava osaava yhteistyökykyinen uudistuva Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Noora Heinonen 12.9.2012 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana (äkillinen sairastuminen)

Lisätiedot

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva

Ulkomaantyö ja sosiaaliturva Ulkomaantyö ja sosiaaliturva 17.2.2010 Marjaana Lundqvist Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Aiheet Kansainväliset sosiaaliturvamääräykset ja periaatteet Vakuuttamista koskevat säännöt eri tilanteissa

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Eläkkeensaajan hoito-oikeus 26.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä tilapäisesti oleskeltaessa 2. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Kansainvälisten asioiden infotilaisuus 27.8.2013 Sanna Kuorikoski, Terveysosasto 1. Tilapäinen oleskelu EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä 2. Vakituinen

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013 KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen Marjaana Lundqvist 27.8.2013 Aihepiirit Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta Työskentely EU- ja sosiaaliturvasopimusmaissa: vakuuttamista

Lisätiedot

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa

Lisätiedot

Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille

Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille Kelan kesätilaisuus 31.8.2010 ETK/ Ulla Käyhkö Eläketurvakeskus KOULUTTAA Eläkkeen hakeminen ulkomailta Suomessa asuva eläkkeenhakija 2 Eläketurvakeskus välittää

Lisätiedot

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010 Kansaneläke Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Eläkkeensaajat eläkkeen rakenteen mukaan v. 2008 Eläkkeensaajat Suomessa asuvat Ulkomailla asuvat Yhteensä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien oikeus sosiaaliturvaan Suomessa - EMN tutkimus

Maahanmuuttajien oikeus sosiaaliturvaan Suomessa - EMN tutkimus Maahanmuuttajien oikeus sosiaaliturvaan Suomessa - EMN tutkimus Kansallinen EMN-seminaari Helsinki, Paasitorni 22.11.2013 Berit Kiuru, Ylitarkastaja Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan unionin osarahoittama

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 17.12.2015 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.4 Oikeus ja edellytykset... 3 1.4.1 Ulkomailla syntyneet

Lisätiedot

Asumisen määrittelyä lainsäädännössä

Asumisen määrittelyä lainsäädännössä Asumisen määrittelyä lainsäädännössä Kotikunta Tässä laissa säädetään henkilön kotikunnan ja siellä olevan asuinpaikan sekä ulkomailla vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunnan määräytymisestä.

Lisätiedot

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu?

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? 13.9.2010 Jaana Rissanen Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA Asetus 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetus

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP + OLE_OPI 1 *1079901* OLESKELULUPAHAKEMUS OPISKELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jonka oleskelun tarkoituksena on opiskelu suomalaisessa oppilaitoksessa, johon sinut

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

Ulkomaille muutto ja kotikunta

Ulkomaille muutto ja kotikunta Ulkomaille muutto ja kotikunta Kelan kv-kesätilaisuus 26./27.8.2016 Torbjörn Sandell Sisältö Väestökirjahallinnon lyhyt esittely Kotikunnan määräytyminen Pääsääntö ja poikkeukset Maastamuutto ja maahanmuutto

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:6. Suomen ja Liettuan. sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:6. Suomen ja Liettuan. sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2001:6 Suomen ja Liettuan sosiaaliturvasopimus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2003 Sisällys Johdanto... 3 Keitä sopimus koskee... 3 Sosiaaliturvan määräytymisen

Lisätiedot

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt ja ostot Suorakorvausmenettely koskee Suomessa asuvia, sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja henkilöitä. Lisäksi suorakorvausmenettely koskee

Lisätiedot

Rajat ylittävä terveydenhuolto

Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävällä terveydenhuollolla tarkoitetaan tilannetta, jossa i. potilas siirtyy valtiosta toiseen ii. potilaasta otettu esim. laboratorionäyte tai röntgenkuva siirtyy

Lisätiedot

Opintotuki ulkomaille ja ulkomaalaisen opintotuki Suomessa. Etuuspalvelujen lakiyksikön opintotukiryhmä Reeta Paatelma

Opintotuki ulkomaille ja ulkomaalaisen opintotuki Suomessa. Etuuspalvelujen lakiyksikön opintotukiryhmä Reeta Paatelma Opintotuki ulkomaille ja ulkomaalaisen opintotuki Suomessa Etuuspalvelujen lakiyksikön opintotukiryhmä Reeta Paatelma 27.4.2017 Esityksen sisältö Opiskelija ulkomaille Vaihto-opiskelija Koko tutkinto ulkomailla

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 13.06.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Ulkomailla syntyneet kustannukset... 2 1.3.1.1

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Vakuutusyhtiöiltapäivä 12.5.2015 Reetta Kyyrö Terveysosasto Kv-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset 1. Äkillinen sairastuminen

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )

Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( ) Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta HYKS-Operatiivinen tulosyksikkö Vesa Perhoniemi 11.9.2014 11.9.2014 Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta Vesa Perhoniemi hallinnollinen

Lisätiedot

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Mistä laskutetaan? 1) Kiireellinen hoito (ThL 50 ) Myös opiskelijalle erikoissairaanhoidon yksikössä annettu kiireellinen hoito sekä muualla

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.

Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista. Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen työnantajalle Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Tietoa EU-maista tulevien työntekijöiden vakuuttamissäännöistä Työnantajan muistilista A1 Mikä on A1-todistus? Maksa ulkomaalaisesta työntekijästäsi

Lisätiedot

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012

Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012 Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Helsingin yliopisto Lakisääteinen tapaturmavakuutus Helsingin yliopisto Lakisääteinen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Ville Viljanen 23.11.2011 Lakisääteiset tapaturmavakuutukset Ifissä Helsingin yliopistolla on voimassa kolme eri lakisääteistä ta: Numero 0011202707,

Lisätiedot

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen

Lisätiedot

Ulkomaantyö. Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS

Ulkomaantyö. Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS Ulkomaantyö Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2009 Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijä ISBN 978-952-99823-3-2 Kannen suunnittelu: Lumimarja Terttu Rönkkö Taiton suunnittelu:

Lisätiedot

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela

Lisätiedot

Ulkomaantyön vakuuttaminen

Ulkomaantyön vakuuttaminen Ulkomaantyön vakuuttaminen Tätä ohjetta sovelletaan valtion palveluksessa oleviin työntekijöihin (ei sovelleta yliopistojen palveluksessa oleviin) EU-maita ovat Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset

Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset Kansainväliset sairaanhoitokorvaukset 22.06.2017 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 1 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Suomessa syntyneiden kustannusten KV-tilanteet...

Lisätiedot

Sosiaaliturva, työeläke ja verotus työkomennuksen aikana

Sosiaaliturva, työeläke ja verotus työkomennuksen aikana Sosiaaliturva, työeläke ja verotus työkomennuksen aikana Lukijalle Tämä esite on tarkoitettu työntekijälle, joka on lähdössä tilapäisesti työskentelemään ulkomaille suomalaisen työnantajan lähettämänä.

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain

Lisätiedot