Uusia alkuja kuntoutuksella Työeläkekuntoutuksen menestystarina Alueellinen työeläkekoulu, syksy 2018
|
|
- Jere Salminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uusia alkuja kuntoutuksella Työeläkekuntoutuksen menestystarina Alueellinen työeläkekoulu, syksy 2018 Elina Laavi yhteiskuntasuhteiden päällikkö
2 Kenelle kuntoutus on tarkoitettu, mitä palveluja siihen kuuluu, miten kuntoutukseen pääsee ja miksi se on peruskoulun kaltainen menestystarina? 2
3 Kenelle kuntoutus on tarkoitettu? 3
4 Kenellä oikeus työeläkekuntoutukseen? 1. Työelämän syrjässä kiinni 2. Yksilöllinen tilanne 3. Kuntoutuksella palautettavissa työkykyä 4
5 Oikeus työeläkekuntoutukseen 1/2 Työeläkevakuutuksen piirissä, eli oikeus on voimassa alimpaan eläkeikään saakka. Ehdottomien sääntöjen lisäksi kokonaisharkinta Uhka joutua lähivuosina työkyvyttömyyseläkkeelle tai saa jo kuntoutustukea Yksilöllinen tilanne, jossa arvioidaan myös sosiaaliset ja taloudelliset seikat Uhkalla tarkoitetaan tilannetta, että työntekijälle lähivuosina ilman ammatillista kuntoutusta tulisi myönnettäväksi täysi tai osatyökyvyttömyyseläke, vaikka hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen toteutuksen mahdollisuudet otetaan huomioon. Ansiorajavaatimus täyttyy uhkan jälkeen Vakuutettuja työansioita vähintään noin ,56 euroa (v. 2018) hakemista edeltävien viiden vuoden ajalta tk-eläkkeellä tulevan ajan ansioita n e, eli keskieläkkeellä n 2v ennen alinta vanhuuseläkeikää 5
6 Oikeus työeläkekuntoutukseen 2/2 Ammattipätevyys koulutuksen tai työn kautta: omaan ammattiin liittyvät seikat painottuvat iäkkäämmillä hakijoilla Riittävän pitkä työhistoria (esim. ansiorajavaatimus) Suositus: yhteys työelämään ei ole katkennut, vaan tauko ollut korkeintaan 2-3 vuotta (esim. työttömyyspäiväraha) Ei oikeutta ensisijaiseen liikenne tai tapaturmajärjestelmän ammatilliseen kuntoutukseen (työtapaturma, liikennevahinko tai ammattitauti) Työeläkekuntoutuksella voidaan estää tai siirtää työkyvyttömyyden uhkaa ja säästää eläkemenoa (tarkoituksenmukaisuus) Lisätietoja: ETK:n soveltamisohjeet, 6
7 Ammatillisen kuntoutuksen tarkoitus on ehkäistä työkyvyttömyyttä ja parantaa ansiomahdollisuuksia Kuntoutuksen tavoitteena on yksilön toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja työllisyyden edistäminen. Tavoitteena on, että työkyvyttömyyseläke voidaan estää tai siirtää myöhemmäksi. Keskeisiä osa-alueita ammatillisessa kuntoutuksessa: 1. Eläkelain-säädäntö velvoittaa järjestämään kuntoutusta ja antaa siihen oikeuden lisäksi ETK:n soveltamisohjeet 2. Itse työ ja sen kuormittavuustekijät 3. Oma terveydentila Työnjako pääsääntö: Työeläketoimijat työelämässä olevat, Kela muut. Tapaturma- ja liikennevakuutusyhtiöt tukevat kuntoutusta, jos sen tarpeen aiheuttaa työtapaturma, liikennevahinko tai ammattitauti. 7
8 Mitä palveluja kuntoutukseen kuuluu? 8
9 Työeläkekuntoutus Milloin ja mitä? Paluu työhön pitkän sairausloman jälkeen Työkokeilu työhön paluun tukena Kesto tavallisesti 1-3 kuukautta, enintään 6 kuukautta Siirtyminen terveydentilalle paremmin soveltuviin työtehtäviin Uuden työn oppiminen työkokeilun tai työhönvalmennuksen avulla, nykyisen tai uuden työnantajan palveluksessa Ammatin vaihtaminen terveydentilan takia Kouluttautuminen uuteen ammattiin työeläkeyhtiön tuella Elinkeinotoiminnan muuttaminen tai aloittaminen terveydentilalle paremmin soveltuvissa tehtävissä Yrittäjän työkokeilu Elinkeinotuki 9
10 Ammatillisen kuntoutuksen esimerkkejä Työkokeilu Kuntoutuja on 54-vuotias. Ammattikoulutuksena sähköasentaja. Sairautena oikean olkapään kiputila. Kuntoutuja oli ollut vuoden sairauslomalla. Työeläkevakuuttaja hylkäsi työkyvyttömyyseläkkeen, mutta ammatillisesta kuntoutusta luvattiin tukea. Neljän kuukauden työkokeilu omassa työssä, jossa kuntoutuja teki aluksi lyhennettyä työaikaa Työkokeiluaikana kuntoutuja kävi myös Kelan kahden viikon laitoskuntoutusjakson Myös lääkinnällinen kuntoutus tuki osaltaan työhön paluuta 10 Toimeentulona maksettiin kuntoutusraha = laskennallinen työkyvyttömyyseläke + 33 % korotus.
11 Ammatillisen kuntoutuksen esimerkkejä Uudelleen koulutus Kuntoutuja 35-vuotias ammattikoulun käynyt autopeltiseppä. Selkäsairauden vuoksi oli tarkoituksenmukaista löytää kevyempi työ. Työnantajana pieni yritys, jossa ei voitu järjestää sopivampaa työtä. Työeläkevakuuttaja antoi ennakkopäätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen ja ohjasi asiakkaan toimeksiannolla palveluntuottajalle kuntoutussuunnitelman laatimiseksi. Päätettiin tukea neljä vuotta kestävää insinöörin ammattikorkeatutkintoa huomioiden hakijan nuori ikä ja terveydelliset rajoitukset. 11
12 Ammatillisen kuntoutuksen esimerkkejä Uudelleen koulutus 36-vuotias lähihoitaja, jolla pitkä työhistoria päiväkodin lastenhoitajan tehtävissä. Terveydellisenä rajoitteena tuki- ja liikuntaelinsairaus. Työn keventäminen tai työjärjestelyt eivät onnistuneet. Korvattiin ammatillisena kuntoutuksena sosionomin tutkintoon johtavat opinnot. Työllistyi valmistumisen jälkeen lastensuojelun ohjaustehtäviin. 12
13 Hyödyt työntekijälle: Kuntoutusraha turvaa toimeentulon aktiivisen ammatillisen kuntoutuksen aikana ja kartuttaa eläketurvaa. Ammattitaito säilyy ja osaaminen laajenee. Palkka on parempi toimeentulo kuin eläke. Töissä jatkaminen kartuttaa myös eläkkeen paremmaksi. Elämään saa uuden otteen ja yleinen toimintakyky paranee. Työ tarjoaa sosiaalisen verkoston ja identiteetin. Työeläkekuntoutus parantaa työntekijän toimeentuloa sekä työnantajalle tuottavuutta. Voimavarat lisääntyvät myös vapaaaikana. 13
14 Hyödyt työntekijälle: Työn tuottavuus kasvaa Kuntoutussuunnitelma voidaan laatia yhdessä työntekijän kanssa myös työpaikan tarpeisiin. Työntekijän osaaminen laajenee ja motivaatio kasvaa kuntoutuksen edetessä. Kokenut työntekijä pysyy yrityksessä uuden työnkuvan avulla pidempään. Hyvinvoiva henkilöstö synnyttää hyvän työilmapiirin ja työskentelee tehokkaammin. Työeläkekuntoutus parantaa työntekijän toimeentuloa sekä työnantajalle tuottavuutta. Hyvän työnantajan maine parantaa rekrytointimahdollisuuksia. 14
15 Miten työeläkekuntoutukseen pääsee? 15
16 Ajoissa liikkeelle työeläkekuntoutusasiassa Epäilty työkyvyttömyyden uhka Puheeksi ottaminen Työterveysneuvottelu ja arvio Kuntoutussuunnitelma Kuntoutushakemus eläkelaitokseen Lääkärin B-lausunto Työnantajan kuvaus työtehtävistä Työeläkeyhtiö antaa päätöksen oikeudesta kuntoutukseen. Sovitaan kuntoutusohjelmasta, käytetään tarvittaessa palveluntuottajan apua. 16
17 Työkyvyn tarkastelupisteet: päivää Kela aloittaa sairauspäivärahan maksamisen 30 päivää Työnantaja ilmoittaa työntekijän sairauslomasta työterveyshuoltoon viimeistään, kun poissaolo on jatkunut kuukauden. Työterveyshuollon tiimi selvittää, mistä sairauspoissaolot ovat kertyneet. 60 päivää Työnantaja hakee sairauspäivärahaa Kelalta kahden kuukauden kuluessa työkyvyttömyyden alkamisesta. Jos sairauspoissaolo jatkuu, lääkäri tekee B-lausunnon ja ottaa kantaa kuntoutuksen tarpeeseen. 90 päivää Lääkäri tekee terveystarkastuksen ja antaa lausunnon työntekijän jäljellä olevasta työkyvystä ja työhön paluun mahdollisuuksista viimeistään, kun sairauspäivärahaa on maksettu 90 päivältä. Ennen lausunnon tekemistä työterveyshuolto neuvottelee tilanteesta työntekijän ja työnantajan kanssa. 150 päivää Kela kehottaa hakemaan kuntoutusta tai työkyvyttömyyseläkettä. 300 päivää Sairauspäiväraha päättyy ja henkilö siirtyy työttömyysturvan, kuntoutuksen tai työkyvyttömyyseläkkeen piiriin. 17
18 Kuntoutusmyöntö- ja hylkäysprosentit vuosina *) 18 LÄHDE: Eläketurvakeskus
19 Toimeentulo kuntoutuksen aikana Etuudet ja korvaukset: Kuntoutusraha: Laskennallinen työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen + 33% korotus aktiiviselta kuntoutusjaksolta Työkyvyttömän kuntoutustuki ja kuntoutuskorotus: Määräaikainen työkyvyttömyyseläke + 33% korotus aktiiviselta kuntoutusjaksolta Kuntoutuskustannukset Telan suositusten mukaisesti Kuntoutusavustus ei-aktiivisille jaksoille Harkinnanvarainen ja työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen Elinkeinotuki Vuonna 2017 keskieläke työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneillä oli /kk. Lisää tietoa ETK:n soveltamisohjeista: 19
20 Onnistunut kuntoutus Kiinnostunut työnantaja Motivoitunut kuntoutuja Suunnitelmallinen palvelutuottaja Joustava eläkevakuuttaja 20
21 21
22 Miksi kuntoutus on peruskoulun kaltainen menestystarina? 22
23 Vuonna 2017 päättyneet kuntoutusohjelmat ja niiden alkutilanne *) Työttömät ja opiskelijat > osuus 6 %-yks. 23 LÄHDE: Eläketurvakeskus
24 Vuonna 2017 kuntoutuksensa päättäneet 24 LÄHDE: Eläketurvakeskus
25 Kuntoutujat ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet vuosina LÄHDE: Eläketurvakeskus
26 Työeläkekuntoutus maksaa itsensä takaisin (järjestelmälle) alle kahdessa vuodessa. 26
27 Ihmiselle paluu työelämään tarkoittaa pidempää työuraa, korkeampaa toimeentuloa työikäisenä sekä eläkkeellä. 27
28 KIITOS! Elina Laavi
29 Linkkejä
30 Vuonna 2017 kuntoutuksensa päättäneet taustan mukaan 30 LÄHDE: Eläketurvakeskus
31 Tilanne kuntoutuksen jälkeen vuosina *) 31 LÄHDE: Eläketurvakeskus
32 Kuntoutujat vuosina iän mukaan 32 LÄHDE: Eläketurvakeskus
33 33 LÄHDE: Eläketurvakeskus 2018
34 Kuntoutujan taustalla oleva diagnoosi vuonna LÄHDE: Eläketurvakeskus
35 35 LÄHDE: Eläketurvakeskus 2018
36 Kuntoutuksen kustannukset vuosina *) 36 LÄHDE: Eläketurvakeskus
37 Päättyneiden kuntoutusohjelmien kustannukset vuosina LÄHDE: Eläketurvakeskus
38 Työkyvyttömyyseläkkeen taso laskee 38 LÄHDE: Eläketurvakeskus/Katsaus eläketurvaan vuonna
39 Laskeva trendi tk-eläkkeensaajien määrässä, siirtyneissä määrä tasaantunut. 39 LÄHDE: Eläketurvakeskus/Katsaus eläketurvaan vuonna
40 Syy tk-eläkkeelle siirtymiseen: TULES tavallisin, mt-häiriöt toisena 40 LÄHDE: Eläketurvakeskus/Katsaus eläketurvaan vuonna
Uusia alkuja kuntoutuksella palkansaajalle Työeläkekuntoutuksen menestystarina Palkansaajajärjestöjen työeläkekoulu
Uusia alkuja kuntoutuksella palkansaajalle Työeläkekuntoutuksen menestystarina Palkansaajajärjestöjen työeläkekoulu 13.6.2018 Elina Laavi Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Twitter: @elinalaavi Mitä kuntoutus
LisätiedotTyöelämä 2020 Työeläkekuntoutus
Työelämä 2020 Työeläkekuntoutus Ammatillisen kuntoutuksen eri toimijat Työeläkelaitokset Kela AMMATILLINEN KUNTOUTUS Tapaturmaja liikennevakuutus Terveydenhuollon toimijat (työterveyshuolto, erikoissairaanhoito,
LisätiedotKohti pidempiä työuria kaikki keinot käyttöön Mitä työeläkekuntoutus tarjoaa?
Kohti pidempiä työuria kaikki keinot käyttöön Mitä työeläkekuntoutus tarjoaa? Tavoitteena on mahdollistaa työuran jatkaminen terveydellisistä rajoitteista huolimatta Ammatillisen kuntoutuksen eri toimijat
LisätiedotTyökyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet
Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen
LisätiedotTyöeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle
Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500
LisätiedotTyöeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella
Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni 22.03.2011 Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Sisältö Kuntoutuksen toteuttajat Kenellä on oikeus työeläkekuntoutukseen?
LisätiedotTyöeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri
Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Kuntoutustahot 2 Vaihtoehtoja, kun sairaus pitkittyy Sairauspäiväraha/ Osasairauspäiväraha Sairastuneella henkilöllä on
LisätiedotKuntoutus työeläkevakuuttajien toiminnassa.
Kuntoutus työeläkevakuuttajien toiminnassa Aiheet Jukka Kivekäs 1. Työkyvyttömyyden iso kuva 2. Osatyökykyisyys lisääntyy 3. Työeläkekuntoutus työssä jatkamisen tukena 4. Kuntoutuksen etuudet ja kustannukset
Lisätiedot26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee
26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:
LisätiedotAMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää
AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt
LisätiedotMaria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot
Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen
LisätiedotTyöeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena
Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena 13.3.2018 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Kenelle, Mitä ja Mistä Vakuutusyhtiöt Työtapaturmat, ammattitaudit ja liikennevahingot Ammatillista ja
LisätiedotTyöeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö
Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Varman kuntoutujat Keski-ikä n. 47 vuotta, vähän yli puolet miehiä Pitkä työkokemus ja usein
LisätiedotTyöeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi.
Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi Aiheet Jukka Kivekäs 1. Työkyvyttömyys vähenee 2. Työkyvyttömyyden arvioinnista 3. Osatyökyvyttömyyseläkkeet 4. Työeläkekuntoutus 5.
LisätiedotAmmatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena
Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen koulutustilaisuus 19.9.2014, TYKS Sanna Filatoff-Rajaniemi Kuntoutusasiantuntija Keva Keva
LisätiedotOLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI
OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI Raimo Suvitaival fysiatri, osastonylilääkäri Satakunnan shp, fysiatria ja kuntoutus Alueellinen olkakoulutus 5.3.2015 YLEISTÄ AMMATILLISESTA KUNTOUTUKSESTA
LisätiedotJulkisen työeläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen
Julkisen työeläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen Kuntoutussäätiö 11.10.2016 Marja-Leena Suhonen Asiakaspäällikkö Keva Keva Hoitaa koko julkisen sektorin; kuntien, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön
LisätiedotYHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
LisätiedotAktiivisen tuen avaimet
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen
LisätiedotKela kuntouttaja 2009
Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut
LisätiedotKuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita
Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta
LisätiedotVakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta
LisätiedotTyöeläkekuntoutus hakemukset, kuntoutujat, kustannukset, tulos
Työeläkekuntoutus 2015 hakemukset, kuntoutujat, kustannukset, tulos Työeläkekuntoutus 2015 Hakemukset, päätökset Päivitetty 20.6.20/ Eläketurvakeskus Hakemukset, päätökset vuosina 1992 2015 (ei sisällä
LisätiedotYhdessä työkyvyn tukena - TELAn koulutuskiertue
Yhdessä työkyvyn tukena - TELAn koulutuskiertue Miksi työurien pidentäminen on tärkeää? Työ on hyvinvoinnin lähde, sekä yksilölle että yhteiskunnalle Eläkejärjestelmä kestää lyhyetkin työurat, mutta kansantalous
LisätiedotKUNTOUTUS JA VAKUUTUS TYÖTAPATURMAT, LIIKENNEVAHINGOT JA TYÖELÄKE
KUNTOUTUS JA VAKUUTUS TYÖTAPATURMAT, LIIKENNEVAHINGOT JA TYÖELÄKE 1 Johdanto 1.1 Mitä kuntoutus on? 1.1.1 Kuntoutuksen käsite 1.1.2 Kuntoutuksen toimintajärjestelmä 1.2 Työkyky ja toimintakyky 1.3 Kuntoutuksen
LisätiedotTyöeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
LisätiedotTYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle
LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon
LisätiedotTyövalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut
Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista
LisätiedotAmmatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön
Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä
LisätiedotJulkisen eläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen
Julkisen eläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen Työkykykoordiaattorikoulutus Sirpa Reijonen 21.3.2017 Keva Hoitaa koko julkisen sektorin; kuntien, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioita
LisätiedotAMMATILLINEN KUNTOUTUS
AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan
LisätiedotTyökyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen
ehkäisee työkyvyttömyyttä Työkyvyttömyyden hinta Suomessa Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuodessa Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy vuodessa Työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 4 171*milj. 18 800 henkilöä
LisätiedotUudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja
LisätiedotTyöeläkekuntoutus vuonna hallittua kasvua, onnistumista, eläkemenon säästöä
Työeläkekuntoutus vuonna hallittua kasvua, onnistumista, eläkemenon säästöä Kuntoutus kannattaa! Suomessa puhutaan paljon siitä, että työuria täytyy pidentää alusta, lopusta ja keskeltä. Työurien pidentämisen
LisätiedotB-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta
B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta Johannes Guo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Asiantuntijalääkäri/ KELA Ammatillisen Kuntoutuksen Päivät/ AVIRE 14.10.2011 B-lausunto on tärkeä
LisätiedotTYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle
LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon
LisätiedotKelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa
Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus
LisätiedotEläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
LisätiedotKuntoutuksen keinoin työuria pidemmäksi. Essi Manner
Kuntoutuksen keinoin työuria pidemmäksi Essi Manner 2 Kuntoutuksen toimijat ja työnjako Tapaturma- ja liikennevakuutus aina ensisijaista muihin nähden myös ammattitaudit Terveydenhuolto terveydentilaa
LisätiedotEPILEPSIA JA TYÖ - YLEISÖTILAISUUS. Ammatillinen kuntoutus kannattaa. 29.10.2014, Postitalo. Päivi Leinonen kuntoutusasiantuntija Keva
EPILEPSIA JA TYÖ - YLEISÖTILAISUUS Ammatillinen kuntoutus kannattaa 29.10.2014, Postitalo Päivi Leinonen kuntoutusasiantuntija Keva Ammatillinen kuntoutus Jos sairaus aiheuttaa uhan työkyvyttömyydestä
LisätiedotTyöterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
LisätiedotTyön kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä
Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen
LisätiedotAmma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö
Amma$llinen kuntoutus Jouni Puumalainen Tutkija Mielenterveyden Keskuslii7o/Kuntoutussää:ö 18.11.2016 Mitä on amma$llinen kuntoutus? Amma:llisen kuntoutuksen tarkoitus on au7aa työllistymään, pysymään
LisätiedotVähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014
Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Sidonnaisuudet Vakuutuslääketieteen dosentti, kuntoutuksen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö
LisätiedotEläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
LisätiedotKelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA
Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus
LisätiedotTyökyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy
Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät
LisätiedotTyöeläkekuntoutus vuodelta Leena Saarnio
Työeläkekuntoutus vuodelta 20 Leena Saarnio Kuntoutujat Kuntoutujat vuosina 1992 20 Kuntoutujat 20 000 18 000 16 000 16 938 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 541 1992 1994 1996 1998 2000 2002
LisätiedotTyöeläkekuntoutus vuodelta Leena Saarnio
Työeläkekuntoutus vuodelta 2018 Leena Saarnio Kuntoutujat Kuntoutujat vuosina 1992 2018 20 000 18 000 18 391 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 10 448 7 943 6 000 4 000 2 000 0 1992 1994 1996 1998 2000
LisätiedotTyöeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi.
Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi Aiheet Jukka Kivekäs 1. Eläkeuudistus tulee 2. Työkyvyttömyys vähenee 3. Osatyökyvyttömyyseläkkeet 4. Työeläkekuntoutus 5. Yhteistyön
LisätiedotPOHDITKO ELÄKETTÄ KYSYMYKSIÄ JA LINKKEJÄ
POHDITKO ELÄKETTÄ KYSYMYKSIÄ JA LINKKEJÄ Etene painamalla linkkejä kartalla vastaa kysymyksiin ja selvitä Lähtö Miten menee? Työeläkekuntoutus Kotona ELÄKKEELLEEKÖ? Työeläke vakuuttaja Töissä Mitä Vaihtoehtoja?
LisätiedotVerkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK
Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen
LisätiedotTyöhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna
Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä
LisätiedotMiten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
LisätiedotKuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri
Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus
LisätiedotKelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset
LisätiedotTyöterveyshuollon rooli työhön palaamisessa
Työterveyshuollon rooli työhön palaamisessa Heikki Arola Ylilääkäri, työterveys, Pirkanmaa ja Kanta-Häme LKT, MBA, työterveyden dosentti, työterveyshuollon el AVH-Päivät 2011: AVH ja työelämä Aivoverenkiertohäiriöiden
LisätiedotTyöterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri
Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus
LisätiedotTyöterveyshuollon velvollisuudet sairauspoissaolojen hallinnassa TYÖkuntoon!
Työterveyshuollon velvollisuudet sairauspoissaolojen hallinnassa TYÖkuntoon! Sairauspoissaoloprosessi European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions TYÖ- KUORMA TASAPAINO - työjärjestelyt
LisätiedotTyökyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Jyväskylä
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Jyväskylä 26.9.2018 Maija Haanpää Ylilääkäri Ilmarinen Koulutus ja sidonnaisuudet Koulutus Lääketieteen lisensiaatti Neurologian erikoislääkäri Lääketieteen
LisätiedotAmmatillinen kuntoutus työhön paluun tukena
Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050
LisätiedotEläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 Vanhuuseläke Vanhuuseläkkeelle, kun ikä täyttyy Aikaisintaan oman ikäluokan mukaisesta alimmasta vanhuuseläkeiästä Kansaneläkkeessä vanhuuseläkeikänä
LisätiedotVakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa Omaa taustaani ja työtehtäviäni Lääket. ja kir. tri, neurologi, väitellyt huimauksesta Vakuutuslääketieteen
LisätiedotVakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Maija Haanpää Ylilääkäri Etera
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Maija Haanpää Ylilääkäri Etera Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta samankaltaisessa tilanteessa
LisätiedotSeinäjoen työhyvinvointiseminaari
Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7. 8.2.2018 Työelämän muutos haastaa työkykyä ja työterveysyhteistyötä ammatillisen kuntoutuksen merkitys Hanna Joensuu asiantuntijalääkäri Sanna Pesonen työelämäasiantuntija
LisätiedotTyökykykoordinaattori työterveyshuollossa
Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
LisätiedotTyöeläkekuntoutus vuodelta Leena Saarnio
Työeläkekuntoutus vuodelta 2016 Leena Saarnio Kuntoutujat ja kustannukset Kuntoutujat vuosina 1992 2016 Kuntoutujat 18 000 16 000 15 712 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 541 1992 1995 1998
LisätiedotTyöpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
LisätiedotEläkkeet ja pidemmät työurat
Työeläkekoulu 2018 Eläkkeet ja pidemmät työurat ELÄKEUUDISTUS 2017: NEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHDAT Rahoitus Tulevien vuosien eläkemaksut Riittävä maksutaso Julkisten alojen eläkkeiden rahoitus Eläketurvan sisältö
LisätiedotKELAn tukema kuntoutus
KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus
LisätiedotAlueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013
LisätiedotKorvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle
Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään
LisätiedotToimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould
Toimiiko työeläkekuntoutus? Raija Gould 8.11.2012 Toimiiko työeläkekuntoutus? Esitys perustuu työeläkekuntoutujien seurantatutkimukseen (ETK, Kuntoutussäätiö, Lapin yliopisto, VATT) Gould, Härkäpää, Järvikoski
LisätiedotAsiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa
Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan
LisätiedotTyöeläkekuntoutuksen uudet haasteet
Työeläkekuntoutuksen uudet haasteet Työhönkuntoutumisen palveluverkosto 3.11.10 Jukka Kivekäs Ylilääkäri Aiheet Eläke- ja kuntoutustilastoa ja tulkintaa Masennusbuumi on taittunut? Työurakeskustelussa
LisätiedotNuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö
Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus
LisätiedotKäytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija
Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija 12.9.2016 9.9.2016 Materiaali Jyväskylän kaupunki ja sen käytännöt Työkyvyn hallintamalli / ammatillisen kuntoutuksen oppaat
LisätiedotTyöntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki
Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon
LisätiedotYhteistyö työkyvyn arvioinnissa
Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö
LisätiedotKeskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen
LisätiedotAjankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus
Ajankohtaista lausunnoista Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus A-todistus: annetaan lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ( sairauslomatodistus ) osoittamiseksi ja
LisätiedotTyöhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
LisätiedotMitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta
Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan
LisätiedotHyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden
LisätiedotMiten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien
LisätiedotTYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen 31.1.2013 1
TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE 1 Työeläke - osa lakisääteistä sosiaalivakuutusta SOSIAALIVAKUUTUS Eläkevakuutus Sairausvakuutus Tapaturmavakuutus Työttömyysvakuutus 2 Suomen
LisätiedotOsatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki
Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat
LisätiedotSAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi
SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman
LisätiedotMasennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa
Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Tampere-Talo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo
LisätiedotPitkittynyt työkyvyttömyys ja toimeentulo
Pitkittynyt työkyvyttömyys ja toimeentulo Teollisuusliitto 1 Pitkittynyt työkyvyttömyys ja toimeentulo Teollisuustyöt ovat raskaita, ja moni menettääkin vuosien kuluessa työkykynsä tai osan siitä. Työkyvyttömyyden
LisätiedotLUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS
LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177
Lisätiedot21.9. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 7/9: Ketterät ja kestävät kuntoutusratkaisut
21.9. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 7/9: Ketterät ja kestävät kuntoutusratkaisut Tuuli Härkönen kuntoutusasiantuntija, Varma Jyri Juusti, kehityspäällikkö, Varma Ketterät ja kestävät
LisätiedotYHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
LisätiedotTyökyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta
Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Tampere 5.9.2018 Tapio Ropponen Johtajaylilääkäri Keva Sidonnaisuudet LL, yhteiskuntatieteiden maisteri Vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi: johtajaylilääkäri,
LisätiedotKelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 132/2003 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 132/2003 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi
LisätiedotKuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa?
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa? Asiantuntijalääkäri Maarit Lindström, Kela, Yleislääkäripäivät 24.11.2017 Huoltosuhde 2 Työkyvyttömyyseläke, hylkäykset 2011 2014 (% hakemuksista) 45 40 35 38,6 35,7 30
LisätiedotAjankohtaista asiaa eläketurvasta
Ajankohtaista asiaa eläketurvasta Pauliina Hilkamo Tuuli Härkönen Petri Lahtinen Marjukka Matikainen Luennon sisältö Työeläkeote täydentyy valtion ja kunnan tiedoilla Kertaamme eläkkeen määräytymisen perusteita
Lisätiedot05/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ. Mikko Laaksonen, Jenni Blomgren ja Raija Gould
05/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Laaksonen, Jenni Blomgren ja Raija Gould Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden sairauspäiväraha-, kuntoutus- ja työttömyyshistoria Rekisteripohjainen
LisätiedotTyöterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Lisätiedot