Tuloksia syksyn 2016 Valmakyselystä Ulla Aunola Erityisopetus ja valmentavat koulutukset ammatillisessa koulutuksessa 6.4.2017
Kenelle Valma-koulutus oli tarkoitettu: kohderyhmä Ensisijainen kohderyhmä: perusopetuksen päättäneet nuoret, jotka tarvitsevat opiskeluvalmiuksien parantamista sekä ohjausta ja tukea koulutuksen ja ammatin valinnassa (nuorisotakuu, syrjäytymisen ennaltaehkäisy, työurien pidentäminen). Toinen kohderyhmä: eri syistä koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa koulutusjärjestelmässä (syrjäytymisen ennaltaehkäisy, työvoiman riittävyyden turvaaminen, osaamisen vahvistaminen). OKM antoi v. 2015 luvat koulutuksen järjestäjille valmentavien koulutusten järjestämiseen = 51 (+1) lupaa, joista 12 lupaa myös Telmaan. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) korvasi aiemman koulutuksen: Vammaisille opiskelijoille järjestettävä valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus (ns. valmentava II) ei mukana kyselyssä. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 2
Valma-kyselyn tausta Valmentavien koulutusten (Valma) uudistuksen seuranta: toimeenpano ja vaikuttavuus (Telma -koulutus ei kyselyssä mukana). Eduskunnan sivistysvaliokunta edellytti annettavaksi tietoja keväällä 2017 > OKM laatii selvityksen OPH:n kyselytietojen pohjalta. Kysyttiin: määrällisiä tietoja, opiskelijoiden taustaa, toimeenpanoa, siirtymiä, jatkopolkuja ja kehittämisehdotuksia. Kysely lähetettiin kaikille 51:lle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, joilla oli Valma-koulutuksen lupa > 6 erityisoppilaitosta, joista 5:llä ei ollut tavallista Valma-koulutusta > 2 koulutuksen järjestäjää ilmoitti, ettei ollut Valma-koulutusta Vastaajia = 43 (44:stä koulutuksen järjestäjästä) 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 3
Kyselyn toteuttaminen ja saatu aineisto Sähköinen Webropol kysely syys-lokakuussa 2016. Kysely sisälsi 34 kysymystä, osa niistä moniosaisia. Kyselyyn vastasi 43 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Projektisuunnittelija Maria-Elisa Salonsaari kokosi tulokset ja avusti raportin laadinnassa. Raportti vielä viimeistelemättä > ilmestyy sähköisenä keväällä 2017. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 4
Keskeiset tulokset Valma-koulutuksessa kaikkiaan lukuvuoden 2015-2016 aikana ( läpivirtaus ) 4 859 opiskelijaa, heistä naisia 54 % 1 897 opiskelijaa aloitti 20.9.2015 jälkeen ( Non- stop - koulutus) Koulutuksen laajuus 60 osaamispistettä (noin 1 vuosi) alle 60 osaamispistettä suoritti 3 327 opiskelijaa (lähes 70 %) > onko osoitus joustavuudesta? > 30 osaamispistettä riittää yhteishaun lisäpisteisiin 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 5
Keskeiset tulokset Opiskelijoiden tausta (tieto ilmoitettiin 4 113 opiskelijasta) suoraan peruskoulun jälkeen 21% samana lkv keskeytetty ammatillinen pk/ kaksoistutkinto 16 % aiemmin keskeytetty ammatillinen pk/ kaksoistutkinto 5 % samana lkv keskeytetty lukiokoulutus 6 % aiemmin keskeytetty lukiokoulutus 1 % muu tausta * 38 % ei saatu kyselyllä tietoa 16 % 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 6
Opiskelijoiden tausta, muu > esimerkkejä maininnoista Nivelvaiheen koulutuksissa mukana olleita opiskelijoita Suomessa tutkinto suoritettuna Maahanmuuttajien kieliopintoja tai kotokoulutus Ulkomailla suoritettu tutkinto Maahanmuuttajat, joilla ei koulutusta tai vain perusastetta vastaava omasta maastaan Työelämästä tai TE-palveluiden ohjaamia Välivuosia pitäneitä, pidempään koulutuksen ulkopuolella olleita Terveyteen liittyvä syy, välivuodet, suoraan instituutioista, muu 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 7
Maahanmuuttajataustaiset ja vieraskieliset opiskelijat Selite Lukumäärä %, kun n=4 859 Kaikki maahanmuuttajataustaiset tai vieraskieliset opiskelijat 2 127 43,8 % Ikä- ja sukupuolijakauma %, kun n=2 127 Yli 18-vuotiaita 1 889 88,9 % Naisia 1 142 53,7 % Ei tietoa 34 1,6 % 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 8
Miten eri kohderyhmien tarpeet onnistuttiin huomioimaan? Asteikko 1-5 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 9
Mikä kohderyhmä hyötyi koulutuksesta eniten? 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 10
Valma -koulutuksen osin suorittaneiden siirtymät (N= 1 816) 03/04/2017 Opetushallitus 11
Valma-koulutuksen kokonaan suorittaneiden jatkopolut (N= 1 532) 03/04/2017 Opetushallitus 12
Opiskelijavalinnasta Valmaan Vastaajien mielestä haku Valma-koulutukseen toimi kohtalaisesti Valinnan kriteereiksi mainittiin (mainintoja, kpl) Kielitaito 29 Hakija ilman 2. asteen koulutusta 17 Hakijan tavoitteet ja motivaatio 17 Kiinnostus amm. peruskoulutukseen 14 Hakija ilman muuta opiskelupaikkaa 13 Peruskoulu suoritettu 9 Ohjauksen tai erityisen tuen tarve 8 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 13
Opiskelijavalinnasta Valmaan muita seikkoja Koulutuksen perusteiden mukaan edellytettiin kielitaitotasoa A2.2 Koulutuksen järjestäjät todensivat tämän tason kielitaitotestillä tai -kokeella yhdessä haastattelun kanssa Valitsematta jäämisen syitä mm. (suluissa mainintojen määrä): Riittämätön kielitaito (29) Aiemmin suoritettu toisen asteen tutkinto tai korkea-asteen koulutus (20) Riittämätön opiskelukunto (7) Hakijan tavoitteet muualla kuin ammatillisessa peruskoulutuksessa (5) Liian suuri tuen tarve (5) 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 14
Muita kyselyn tuloksia lyhyesti Valma-koulutuksen sai erityisopetuksena 21 % opiskelijoista (joka viides!) Kuntoutuspalveluita liittyi 7 %:lle opiskelijoista Yksilölliset opintopolut ja ohjaus: henkilökohtainen opiskelusuunnitelma tehtiin lähes kaikille Muita opintoja suoritettiin Valma-koulutuksen aikana: > ammatillisen perustutkinnon yhteisiä tutkinnon osia tai osa-alueita (16 % opiskelijoista), ammatillisia tutkinnon osia (4 % opiskelijoista) Perusopetuksen arvosanoja korotti 6 % opiskelijoista Muita suorituksia teki 25 % opiskelijoista, korttikoulutuksia ym. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 15
Muita kyselyn tuloksia lyhyesti Yhteistyö sidosryhmien kanssa sujui pääsääntöisesti hyvin vähiten työelämän kanssa oppisopimukseen valmentautumisessa ja työpajojen kanssa kohtalaisesti Koulutuksen perusteet toimivat hyvin Lisää toivottiin selkeyttä niihin Lisää osaamispisteitä maahanmuuttajien tarpeisiin (suomen kielen opiskelu). 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 16
VALMA kokonaisuus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus, 60 osp Ammatilliseen koulutukseen orientoituminen ja työelämän perusvalmiuksien hankkiminen 10 osp Opiskeluvalmiuksien vahvistaminen 10-30 osp Työssäoppimiseen ja oppisopimuskoulutukseen valmentautuminen 10-20 osp Yhteishaun lisäpisteisiin riittää 30 ospia Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arjen taitojen ja hyvinvoinnin vahvistaminen 10-20 osp Ammatillisen perustutkinnon osat tai osa-alueet 0-10 osp Vapaasti valittavat koulutuksen osat 0-5 osp
Koulutuksen perusteiden toimivuus 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 18
Koulutuksen osien valinnaiset osat: tarjonta ja suoritukset Koulutuksen osa KJ: Tarjosimme KJ: Emme tarjonneet Opiskeluvalmiuksien vahvistaminen (68 % opiskelijoista suoritti) 43 0 Työssäoppimiseen ja oppisopimuskoulutukseen valmentautuminen (66 % opiskelijoista suoritti) 43 0 Arjen taitojen ja hyvinvoinnin vahvistaminen (58 % opiskelijoista suoritti) 41 2 Ammatillisen perustutkinnon tutkinnon osat tai yhto osa-alueet (21 % opiskelijoista suoiritti) 39 4 Vapaasti valittavat koulutuksen osat (44 % opiskelijoista suoritti) 43 0 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 19
Tehtyjä muutoksia lkv:lle 2016-2017 (43 kj:n vastaukset) 24 kj ei tehnyt muutoksia Valman aloituspaikkoihin 12 kj lisäsi Valman aloituspaikkoja 7 kj vähensi Valman aloituspaikkoja Muita tehtyjä/aiottuja muutoksia: Yksilöllisten opintopolkujen ja valinnaisuuden kehittäminen Perustutkinnon osien suorittamisen mahdollistaminen, yhteistyö ammatillisen tutkintokoulutuksen kanssa Panostaminen ohjaukseen ja tukeen, ryhmät sekaryhmiksi ja pienemmiksi Opettajien kouluttaminen ja osaamisen laajempi käyttö ym. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 20
Vapaa sana kyselyn lopussa vastaajien kommentteja Toivottiin erillisiä koulutusryhmiä, vaikka integrointi olisi kokonaistavoite. On haastavaa yhdistää samaan ryhmään maahanmuuttajat ja suomalaiset, nuoret ja aikuiset ei välttämättä palvele tavoitetta. Opintopolku ei toiminut odotetusti, kaikki eivät noudattaneet sääntöjä Yhteisen haun aikataulu oli liian myöhään (kesällä) Koulutuksen rahoitus (80 % yh) liian pieni, resurssia lisää Erityisopetusta tarvitaan, toiminnallista toteutusta, ohjausta Valma-koulutus kehittyy koko ajan, hyvä työväline Ei voi koko ajan kehittää 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 21
Miten tästä eteenpäin? Kyselyn tulokset vaikuttavat eduskunnalle tehtävään selvitykseen > tuleeko poliittisia päätöksiä muutoksia? Ammatillisen reformin ja lakimuutosten vaikutus: koulutuksen nimi HE:ssä Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (myös at + eat polut). Koulutuksen perusteisiin joitakin tarkistuksia vuotta 2018 varten (OPH hoitaa). Valmentavien koulutuksen järjestäminen jatkossakin järjestäjien erityistehtävä. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 22
Muita huomioita lopuksi Valma-koulutus toiminut hyvin ja ollut kohtalaisen vaikuttavaa. Tietokato: seurantaa ja sen ohjeistusta parannettava, esim. miten eri ryhmät jatkoivat poluillaan ja pärjäävät tutkintokoulutuksessa. Kohderyhmä- tai alakohtainen markkinointi ei ole sallittua. Toteutuuko yhdenvertaisuus (riittävä yhdenmukaisuus) opiskelijavalinnoissa? Miten oppisopimukseen valmentautumista voisi lisätä? Valma-koulutukseen jää vaativa ryhmä > koulutus ja sen vaikuttavuuden arviointi vaikeampaa kuin muilla. 03/04/2017 Opetushallitus/ Ammatillinen koulutus/ Ulla Aunola 23
Kiitos!