KAARINAN KAUPUNKI VERKAKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIN 2406 tontit 2-3 SELOSTUS 14.12.2016 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 2016
2 VERKAKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN (korttelin 2406 tontit 2-3) KAAVASELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaarina, Littoinen, A2406 Verkakylän asemakaavan muutos Asemakaavalla muutetaan Kaarinan kaupungin Littoisten, 2. kaupunginosan, korttelin 2406 osaa sekä puisto- ja rakennuskaavatiealuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Kaarinan kaupungin Littoisten, 2. kaupunginosan, korttelin 2406 tontit 2-3 sekä katualue. Asemakaavan muutos on Maankäyttö- ja rakennuslain 52:n mukainen muu kuin vaikutuksiltaan merkittävä asemakaava. Kaarinan kaupungin johtosäännön mukaisesti asemakaavaa koskevat päätökset tekee Kaarinan kaavoitus- ja rakennuslautakunta. Jani Laasanen, Kaarinan kaupunki / kaavoitus PL 17, 20781 KAARINA Asemakaava on tullut vireille 10.8.2016 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt asemakaavan 1.2 Kaava-alueen sijainti 1.3 Kaavan tarkoitus Suunnittelualue sijaitsee Verkakyläntien ja Juuttikadun päässä sijaitsevan kevyen liikenteen tien risteyksen koillispuolella. Asemakaavan tavoitteena on muuttaa korttelialueen rajausta niin, että kartanon tontti käsittää myös nykyisen rakennuksen pihapiirin. Rakennus- ja luonnonsuojelukohteiden osalta arvioidaan suojelun tarve ja määritellään tarpeelliset toimenpiteet rakennuksen, pihapiirin ja muun ympäristön hoitoa varten. Tonttien 2 ja 3 välinen raja merkitään siten kuin piha-alueet todellisuudessa maastossa sijaitsevat. 1.5 Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista 1. tilastolomake 2. ote maakuntakaavasta 3. ote Littoisten osayleiskaavasta 4. ote ajantasakaavasta 5. ote vesihuoltokartasta 6. kaavoituspäätös, krl 8.6.2016 82
3 3 LÄHTOKOHDAT 3.1 Asemakaavan laatimiseen liittyvät lähtötiedot 3.1.1 Asemakaavan muutoksen lähtökohdat Kaarinan kaupunginhallitus on 14.12.2015 401 tehnyt esisopimuksen Matti Syrjälän kanssa lisämaan myynnistä kiinteistölle 202-427-13-12. Kyseessä on ns. Littoisten kartanon pihapiiriin kuuluva alue, joka nykyisessä asemakaavassa on kaupungin omistamaa puistoa. Puistoalueen liittäminen tonttiin edellyttää asemakaavan muutosta. Littoisten osayleiskaavassa lisämaa on pääasiassa luonnonsuojelualuetta, SL. Asemakaavan muutoksen yhteydessä selvitetään ja tarkistetaan osayleiskaavan mukaiset luontoarvot. Asemakaavan muutos ei lisää tontin rakennusoikeutta. 3.1.2 Luonnonympäristö ja virkistysalueet Suunnittelualue käsittää Littoisten kartanon tontin, jossa on asuinrakennus ja muutama piharakennus. Tontti rajoittuu idässä Kaarinan kaupungin omistamaan puistoon, joka on Littoisten osayleiskaavassa osoitettu luonnonsuojelualueeksi, SL-k. Kohde on inventoitu lehtona Kaarinan luontoselvityksessä, Suunnittelukeskus Oy, 2003. Luontoselvitystä on päivitetty vuonna 2016. Uuden selvityksen mukaan alue on edustavaa nuokkuhelmikkä-linnunherne tyypin lehtoa. Muualla alueen ympäristössä kasvillisuus vaihtelee mustikkatyypin kankaasta kuivaan lehtoon. Lehdon luonnontila on melko hyvä asutuksen läheisyys huomioon ottaen. Lehdossa on aiemman inventoinnin mukaan noin 90 kappaletta yli 20 cm läpimittaisia tammia ja puusto on muutenkin lehtipuuvoittoista. Alue on arvioitu selvityksessä paikallisesti arvokkaaksi lehdoksi. Läntisin osa tammea kasvavasta rinteestä on osa kartanon pihapiiriä. Aluetta on hoidettu yhteisesti kiinteistön omistajan ja kaupungin toimesta. Asemakaavan muutoksen yhteydessä selvitetään kohteen nykytila ja arvioidaan sen suojeluarvo. Alueelle ei osoiteta rakentamista, vaikka se on tarkoitus myydä kartanon osaksi niiltä osin kuin se kuuluu luontevasti talon pihapiiriin. Asemakaavan muutoksessa määritellään tarkemmin myös tammea kasvavan rinteen hoitomääräykset. 3.1.3 Rakennettu ympäristö Väestö, palvelut ja työpaikat Suunnittelualueella sijaitsee kaksi olemassa olevaa omakotitaloa ja muutamia piharakennuksia. Aluetta ympäröivä Verkakylän taajama muodostuu pienehköstä pientaloalueesta, jossa on kaikkiaan noin 200 omakotitaloa Kaarinantien, Verkakaaren ja rautatien rajoittamalla alueella. Asukkaita alueella on noin 500. Koko Littoisten taajama-alueella Kaarinassa ja Liedossa asuu noin 7 000 asukasta. Littoisten alueella on paikallisia kaupallisia palveluita. Littoisten terveysasema sijaitsee noin yhden kilometrin päässä suunnittelualueen pohjoispuolella. Päiväkoti ja Ristikallion koulu sijaitsevat noin 700 metriä suunnittelualueen koillispuolella ja Kotimäen koulu noin 1,2 kilometriä alueen itäpuolella. Littoisten alueen työpaikat ovat melko paikallisia, eivätkä ne ole keskittyneet tiettyihin alueisiin. Liedon Avantin suuri yritysalue sijaitsee noin 3 kilometriä alueen koillispuolella ja Krossin yritysalue noin 2 kilometriä suunnittelualueen eteläpuolella. Rakennettu ympäristö ja rakennussuojelu, muinaismuistot
4 Littoisten osayleiskaavassa Littoisten kartanon päärakennus on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi. Vuodelta 1979 peräisin olevassa asemakaavassa ei rakennuksille ole määrätty suojelumääräyksiä. Päärakennus on peräisin vuodelta 1914. Rakennus on hyvässä kunnossa ja se on asuinkäytössä. Pihapiiriin kuuluu kaksi ulkorakennusta, joista toinen, aitta, on niin ikään peräisin 1900-luvun alusta. Piharakennukset ovat nykyisin varsin huonokuntoisia. Kartanomiljööseen kuuluu myös tammea kasvava rinne, joka on Littoisten osayleiskaavassa osoitettu luonnonsuojelualueeksi. Asemakaavan muutoksen yhteydessä on tarkoituksenmukaista selvittää rakennusten nykyinen tila ja määrittää asianmukaiset rakennussuojelumääräykset myös asemakaavaan. Liikenne Ympäristöhäiriöt Yhdyskuntatekniikka 3.1.4 Maanomistus 3.2 Suunnittelutilanne 3.2.1 Maakuntakaava Suunnittelualue sijaitsee rakennetun taajaman alueella, jossa liikenne on melko vähäistä. Yksi alueen pääkokoojakaduista, Rohdintie, sijaitsee suunnittelualueen länsipuolella. Kadulta on yhteys Verkakaarelle, jonka kautta pääsee liittymään sujuvasti päätieverkostoon Kaarinantielle tai Turun kehätielle. Suunnittelualueen tonttiliittymät sijaitsevat Juuttikadulla, joka on pieni paikallinen tonttikatu. Rohdintiellä ei ole erillistä kevyen liikenteen tietä. Lähinnä sijaitseva kevyen liikenteen yhteys sijaitsee Verkakaaren varrella. Verkakaaren kevyen liikenteen yhteys on osa kaupungin yhtenäistä kevyen liikenteen verkostoa. Rohdintien varteen on tarkoitus toteuttaa kevyen liikenteen yhteys, kun Verkakylän laajennusalueen asemakaavan kunnallistekniikkaa rakennetaan Verkakaaren, Kaarinantien, rautatien ja Rohdintien rajoittamalle alueelle. Alueen rakentaminen aloitettaneen vuoden 2020 tienoilla. Suunnittelualueen läheisyydessä ei ainakaan toistaiseksi ole julkista liikennettä. Suunnittelualueelle ei kohdistu ympäristöhäiriöitä. Alueen kiinteistöt kuuluvat kunnallistekniikan piiriin. Asemakaavan muutos ei aiheuta kunnallistekniikan rakentamistarvetta. Suunnittelualueen kiinteistöt ovat yksityisessä omistuksessa. Suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavan taajamatoimintojen alueella, A. Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueet. Sisältää asuinalueiden lisäksi paikallisia palvelukeskuksia, työpaikka-alueita ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia, pienehköjä teollisuusalueita sekä seututeitä pienempiä liikenneväyliä, lähivirkistysalueita ja erityisalueita. (liitekartta) 3.2.2 Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035
5 3.2.3 Yleiskaava 3.2.4 Asemakaava 3.2.5 Sopimukset 3.2.5 Rakennusjärjestys Suunnittelualue sijaitsee Turun seudun rakennemallin alueella 56. Littoinen, Verkakylä: uusi tiivis pientaloalue. Littoisten osayleiskaavassa suunnittelualue on pientalovaltaista asuntoaluetta, AO-1 sekä luonnonsuojelualuetta, joka on varattu kunnan tarpeisiin, SL-k. Pientalovaltaisen asuntoalueen, AO-1, tavoitteellinen tonttitehokkuus on e=0.20 ja kerrosluku I u 2/3. Osayleiskaavassa päärakennus on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi. Luonnonsuojelukohteen kuvaus on laadittu Kaarinan luontoselvityksessä, Suunnittelukeskus Oy 2003, jossa kohde on nro 14: Littoisten kartanon lehto ja rehevä kalliorinne. Alueen luonnonarvot ovat erityisesti tammea ja pähkinäpensasta kasvavalla kalliomäellä. (liitekartta) Alueella on voimassa Verkakylän asemakaava ja asemakaavan muutos (18.4.1979). Asemakaavassa suunnittelualue on omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta, AO1, sekä puistoa, P, ja rakennuskaavatiealuetta. Varsinainen kerrosluku on I, mutta määräyksissä sallitaan ullakko- tai kellarikerrokseen rakentaminen siten, että kerrosalaan luettavia tiloja on enintään puolet varsinaisen kerroksen kerrosalan määrästä. Tehokkuusluku korttelialueella on e=0.20. Asemakaavaan ei ole merkitty suojeltavia kohteita. (liitekartta) Ennen kaavoituspäätöksen tekoa on korttelin 2406 tontin 3 omistajan kanssa laadittu esisopimus maan myynnistä laadittavan asemakaavan rajauksen mukaisesti. Asemakaavatyön kuluessa tulee esisopimus laatia myös tontin 2 omistajan kanssa lisämaan hankinnan osalta. Kaarinan kaupungin rakennusjärjestys on tullut voimaan 10.10.2011. 3.2.6 Tonttijako ja -rekisteri 3.2.7 Pohjakartta Suunnittelualue on maarekisterissä. Asemakaavan muutoksen yhteydessä laaditaan alueelle sitova tonttijako. Kaarinan kaupungin kiinteistö- ja paikkatietolaitos päivittää pohjakarttaa aina asemakaavojen laatimisen tai uudisrakentamisen yhteydessä. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Verkakylän asemakaavan muutoksen, korttelin 2406 tontit 2-3, laatiminen on käynnistynyt yksityisen maanomistajien aloitteesta. Kaarinan kaavoitus- ja rakennuslautakun-
6 ta on tehnyt kaavoituspäätöksen 8.6.2016 82. Kaavoituspäätöksen yhteydessä on hyväksytty asemakaavan muutosta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan idealuonnos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on esitetty yhteenveto kaavatyön tavoitteista, vaiheista ja osallisista. 4.2 Vireille tulo ja osallistuminen Kaavatyön aloittamisesta on tiedotettu kirjeitse suunnittelualueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen naapureina oleville asukkaille ja maanomistajille. Asemakaava on tullut vireille osallisille lähetetyn kirjeen perusteella 10.8.2016. Kirjeen mukana on lähetetty kaavoitus- ja rakennuslautakunnan tekemä kaavoituspäätös, suunnittelualueen idealuonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Idealuonnoksesta on voinut lähettää palautetta 9.9.2016 mennessä. Idealuonnoksesta saapui kaksi kirjallista palautetta. Palautteissa esitettiin muutoksia esisopimuksen mukaisiin myytäviin alueisiin. Palautteiden johdosta on alueella tehty maastokatselmuksia ja neuvoteltu tonttien rajoista. Asemakaavatyön osallisia ovat: - Kaava-alueen maanomistajat - Kaava-alueen naapureina olevat asukkaat, yritykset ja maanomistajat - Kaupungin toimialat: rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, kunnallistekniikka, palvelupiste - Valtion viranomaiset: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Turun maakuntamuseo - Muut yhteisöt: Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Caruna oy - Ne jotka katsovat olevansa osallisia 4.3 Kaavaehdotuksen hyväksyminen Kaavoitus- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt asemakaavaehdotuksen 14.12.2016 xxx. Hyväksytty kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä xx.xx.-xx.xx.2017. Asemakaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Turun maakuntamuseolta, tekniseltä lautakunnalta, ympäristönsuojelulautakunnalta, terveystarkastajalta, johtavalta rakennustarkastajalta, Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta, maankäyttöinsinööriltä ja paikkatietopäälliköltä. 4.4 Asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kaavoitus- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt asemakaavan xx.xx.xxxx. Valitusajan päätyttyä ilmoitetaan Kaarina-lehdessä asemakaavan voimaan tulosta. 4.5 Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan tavoitteena on muuttaa korttelialueen rajausta niin, että kartanon tontti käsittää myös nykyisen rakennuksen pihapiirin. Rakennus- ja luonnonsuojelukohteiden osalta arvioidaan suojelun tarve ja määritellään tarpeelliset toimenpiteet rakennuksen, pihapiirin ja muun ympäristön hoitoa varten. Tonttien 2 ja 3 välinen raja merkitään siten kuin piha-alueet todellisuudessa maastossa sijaitsevat. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.2 Aluevaraukset
7 5.2.1 Korttelialueet Asuinrakennusten korttelialueet 5.2.2 Muut alueet Katualueet 5.3 Kaavan vaikutukset Korttelin 2406 tontit 2 ja 3 ovat erillispientalojen korttelialuetta, AO. Tontit ovat rakennettuja. Tontti 2 on tavanomainen rinnemaastossa oleva omakotitalo, jonka kerroslukumerkintä asemakaavassa on I u ¾. Tontin rakennusoikeus on 300 k-m 2. Asemakaavassa muutetaan tontin rajaa itään päin niin, että muutoksen jälkeen rakennuksen puiston puoleinen pihamaan reuna on myös kiinteistöteknisesti osa tonttia. Korttelin 2406 tontilla 3 sijaitsee ns. Littoisten kartano. Päärakennus on peräisin vuodelta 1914. Rakennus on hyvässä kunnossa ja se on asuinkäytössä. Rakennus on asemakaavan muutoksessa merkitty paikallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi rakennussuojelukohteeksi, eikä sitä saa siten purkaa. Ennen rakennuksen merkittävää muuttamista tai laajentamista koskevan rakennuslupahakemuksen ratkaisemista on luvasta pyydettävä maakuntamuseon lausunto. Pihapiiriin kuuluu myös kaksi ulkorakennusta, joista toinen, aitta, on niin ikään peräisin 1900-luvun alusta. Piharakennukset ovat nykyisin varsin huonokuntoisia, eikä niille ole asemakaavassa osoitettu suojelumääräystä. Koko tonttia koskee kaavamääräysten kohta h) Alueen pihapiiriä ja kasvillisuutta tulee hoitaa kartanomiljöö huomioon ottaen. Uudisrakentamisen yhteydessä tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon tontilla olemassa olevien rakennusten sijainnit ja noudattaa rakentamisessa niissä käytettyjä värejä ja materiaaleja niin julkisivujen kuin kattojenkin osalta. Kerrosluku on tontin osa-alueesta riippuen I-II. Rakennusalat on jaettu tontilla niin, että päärakennuksen rakennusalalla rakennusoikeus on 240 k-m 2. Muilla osa-alueilla rakennusoikeudet ovat 140 k-m 2 (tontin länsiosa) sekä 80 k-m 2 ja 80 k-m 2 (tontin itäosan kaksi aluetta). Tontin itäreuna kuuluu säilytettävän puuston alueeseen. Alue on osa Kaarinan luontoselvityksen kohdetta 19) Littoisten kartanon lehto ja rehevä kalliorinne. Tontin osaksi merkittyä aluetta tulee hoitaa erikseen laadittavan hoitosuunnitelman mukaisesti. Kaarinan kaupungin puolelta hoitosuunnitelman hyväksyvät viheraluepäällikkö ja ympäristöpäällikkö. Asemakaavan yhteydessä laaditaan korttelin 2406 tonteille 2 ja 3 sitova tonttijako. Asemakaavan muutoksessa on mukana Verkakyläntie siltä osin kuin se sijaitsee korttelin 2406 tonttiin 3 rajoittuvalla alueella. 5.3.1 Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön ja palveluihin Suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavan mukaisella asuinalueella. Kaavamuutos noudattaa edellä mainittujen suunnitelmien linjauksia, eikä ole ristiriidassa niiden kanssa. Asemakaavan muutos koskee vain kiinteistöjen rajoja, eikä muuta alueen asukasmäärää tai rakennuskantaa alueella. Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutuksia alueen yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön tai palveluihin.
8 Littoisten kartanon päärakennus on peräisin vuodelta 1914. Se on rakennettu kartanon pehtorin asunnoksi. Rakennuksen kunto on hyvä ja se on asuinkäytössä. Asemakaavan muutoksessa se on merkitty paikallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi suojelukohteeksi, sr-2. Rakennusta ei saa purkaa. Lähtökohdat rakennuksen säilymiselle hyvässä kunnossa ovat hyvät ja asemakaavan muutos vahvistaa rakennuksen suojeluarvoa nykyiseen kaavaan verrattuna merkittävästi. Myös erinäisissä määräyksissä (kohta h) korostetaan rakennuksen pihapiirin säilyttämistä kartanomaisena miljöönä. Pihapiirin muut vanhat rakennukset (2 kpl) ovat sen sijaan varsin huonossa kunnossa ja niiden säilyttäminen täysin entisellään voi olla hyvin vaikeaa. Rakennuksia ei ole merkitty suojeltavaksi huonon kunnon perusteella. 5.3.2 Vaikutukset liikenteeseen Asemakaavan muutos koskee vain kiinteistöjen rajoja, eikä muuta alueen asukasmäärää tai rakennuskantaa alueella. Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutuksia alueen liikenteeseen tai liikenneturvallisuuteen. 5.3.3 Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön 5.3.4 Ympäristöhäiriöt Asemakaavan muutos sijaitsee osittain Kaarinan luontoselvityksen kohdan 19) Littoisten kartanon lehto ja rehevä kalliorinne, alueella. Kohde on inventoitu lehtona alkuperäisessä Kaarinan luontoselvityksessä, Suunnittelukeskus Oy, 2003. Luontoselvitystä on päivitetty vuonna 2016. Uuden selvityksen mukaan alue on edustavaa nuokkuhelmikkä-linnunherne tyypin lehtoa. Muualla alueen ympäristössä kasvillisuus vaihtelee mustikkatyypin kankaasta kuivaan lehtoon. Lehdon luonnontila on melko hyvä asutuksen läheisyys huomioon ottaen. Lehdossa on aiemman inventoinnin mukaan noin 90 kappaletta yli 20 cm läpimittaisia tammia ja puusto on muutenkin lehtipuuvoittoista. Alue on arvioitu selvityksessä paikallisesti arvokkaaksi lehdoksi. Tontin alueella sijaitseva lehdon osa on varsin tiheäkasvuista ja rehevää aluetta, jossa ei ole juuri näkyvissä merkkejä ihmisten toiminnasta. Alue on mukana asemakaavassa tontin osana, sillä se sijaitsee aivan tontin itälaidalla sijaitsevan piharakennuksen eteläpuolella. Alue kuuluu kartanomiljöötä rajaavaan metsävyöhykkeeseen ja on luontevaa, että sen hoito tapahtuisi maanomistajan toimesta. Oikean hoidon takaamiseksi tulee alueen osalta laatia hoitosuunnitelma, jonka Kaarinan kaupungin puolesta hyväksyvät viheraluepäällikkö ja ympäristöpäällikkö. Asemakaavan muutos antaa siten valmiudet lehdon ja kalliorinteen hoitoon nykyistä asemakaavaa paremmin selkeämmän ja yksityiskohtaisemman ohjauksen vuoksi. Suunnittelualueelle ei kohdistu ympäristöhäiriöitä. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaavan yhteydessä laaditaan sitova tonttijako. Tontit lohkotaan uuden kaavan mukaiseksi voimaan tulon jälkeen. Kaava on tarkoitus hyväksyä keväällä 2017. Pasi Aromäki kaupunginarkkitehti Jani Laasanen kaavasuunnittelija
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 202 Kaarina Täyttämispvm 01.12.2016 Kaavan nimi Verkakylän asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm 10.08.2016 Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus A2406 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 0,8643 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 0,8643 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,8643 100,0 840 0,10-603 A yhteensä 0,7218 83,5 840 0,12-603 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä 0,1425 16,5 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä
Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 0,8643 100,0 840 0,10-603 A yhteensä 0,7218 83,5 840 0,12-603 AO 0,7218 100,0 840 0,12-603 P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä 0,1425 16,5 Kadut 0,1425 100,0 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä
Kaarinan kaupunki Teema: Kaarina Mittakaava: 1:10000 Pvm: 1.12.2016 9:55 ote maakuntakaavasta 500 m
Kaarinan kaupunki Teema: Kaarina Mittakaava: 1:4000 Pvm: 1.12.2016 9:58 ote osayleiskaavasta 100 m
4 3 1 2 3 2 3 4 5 Kaarinan kaupunki Kiinteistöliikelaitos Teema: Kaarina Mittakaava: 1:1000 Pvm: 1.12.2016 10:01 ote ajantasakaavasta 50 m
Kaarinan kaupunki Kiinteistöliikelaitos Teema: Kaarina Mittakaava: 1:1000 Pvm: 1.12.2016 10:04 ote vesihuoltokartasta 50 m
Verkakylän asemakaavan muutos korttelissa 2406 DA: 315 /412/2016 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 8.6.2016 Esittely: Kaarinan kaupunginhallitus on 14.12.2015 401 tehnyt esisopimuksen Matti Syrjälän kanssa lisämaan myynnistä kiinteistölle 202-427-13-12. Kyseessä on ns. Littoisten kartanon pihapiiriin kuuluva alue, joka nykyisessä asemakaavassa on kaupungin omistamaa puistoa. Puistoalueen liittäminen tonttiin edellyttää asemakaavan muutosta. Littoisten osayleiskaavassa lisämaa on pääasiassa luonnonsuojelualuetta, SL. Asemakaavan muutoksen yhteydessä selvitetään ja tarkistetaan osayleiskaavan mukaiset luontoarvot. Asemakaavan muutos ei lisää tontin rakennusoikeutta. Asemakaavan muutos on Maankäyttö- ja rakennuslain 52:n mukainen muu kuin vaikutuksiltaan merkittävä asemakaava. Kaarinan kaupungin johtosäännön mukaisesti asemakaavaa koskevat päätökset tekee Kaarinan kaavoitusja rakennuslautakunta. Sijainti: Suunnittelualue sijaitsee Verkakyläntien ja Juuttikadun päässä sijaitsevan kevyen liikenteen tien risteyksen koillispuolella. Asemakaavalla muutetaan Kaarinan kaupungin Littoisten, 2. kaupunginosan, korttelin 2406 osaa sekä puistoa ja rakennuskaavatiealuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Kaarinan kaupungin Littoisten, 2. kaupunginosan, korttelin 2406 tontti 3 sekä katualue. Kaavoitustilanne: Suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavan taajamatoimintojen alueella, A. Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueet. Sisältää asuinalueiden lisäksi paikallisia palvelukeskuksia, työpaikka-alueita ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia, pienehköjä teollisuusalueita sekä seututeitä pienempiä liikenneväyliä, lähivirkistysalueita ja erityisalueita. Suunnittelualue sijaitsee Turun seudun rakennemallin alueella 56. Littoinen, Verkakylä: uusi tiivis pientaloalue. Littoisten osayleiskaavassa suunnittelualue on pientalovaltaista asuntoaluetta, AO-1 sekä luonnonsuojelualuetta, joka on varattu kunnan tarpeisiin, SL-k. Pientalovaltaisen asuntoalueen, AO-1, tavoitteellinen tonttitehokkuus on e=0.20 ja kerrosluku I u 2/3. Osayleiskaavassa päärakennus on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi. Luonnonsuojelukohteen kuvaus on laadittu Kaarinan luontoselvityksessä, Suunnittelukeskus Oy 2003, jossa kohde on nro 14: Littoisten kartanon lehto ja rehevä kalliorinne. Alueen luonnonarvot ovat erityisesti tammea ja pähkinäpensasta kasvavalla kalliomäellä. Alueella on voimassa Verkakylän asemakaava ja asemakaavan muutos (18.4.1979). Asemakaavassa suunnittelualue on omakotirakennusten ja mui-
den enintään kahden perheen talojen korttelialuetta, AO1, sekä puistoa, P, ja rakennuskaavatiealuetta. Varsinainen kerrosluku on I, mutta määräyksissä sallitaan ullakko- tai kellarikerrokseen rakentaminen siten, että kerrosalaan luettavia tiloja on enintään puolet varsinaisen kerroksen kerrosalan määrästä. Tehokkuusluku korttelialueella on e=0.20. Asemakaavaan ei ole merkitty suojeltavia kohteita. Asemakaavan tarkoitus: Asemakaavan tavoitteena on muuttaa korttelialueen rajausta niin, että kartanon tontti käsittää myös nykyisen rakennuksen pihapiirin. Rakennus- ja luonnonsuojelukohteiden osalta arvioidaan suojelun tarve ja määritellään tarpeelliset toimenpiteet rakennuksen, pihapiirin ja muun ympäristön hoitoa varten. Idealuonnos liitteenä. Liite 79/2016. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma liitteenä. Liite 80/2016. Valmistelija: kaavasuunnittelija Jani Laasanen, p. (02) 588 4806. Ehdotus: kaupunginarkkitehti Pasi Aromäki: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää 1. hyväksyä Verkakylän asemakaavan muutoksen (A2406) osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja, että 2. osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan rajatulle alueelle ryhdytään laatimaan Verkakylän asemakaavan muutosta (A2406). Päätös 82: Ehdotus hyväksyttiin. Ote: kaavoitus