Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Samankaltaiset tiedostot
Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Talousarviomuutos 2015

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

Suunnittelukehysten perusteet

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Talousarvioinfo

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Tulosennuste 7 / 2014

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

keskiviikkona klo

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman laadintaohje ja talousarvioraami

RAHOITUSOSA

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

TA 2013 Valtuusto

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kunnanvirasto, valtuustosali

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä /JP

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo


Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

LAPIN LIITTO Hallitus

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Transkriptio:

Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 19.09.2016 140 Valmistelija: kunnansihteeri Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Lisäksi siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Sisäisen valvonnan yleisohjeen mukaan talousarvion ja -suunnitelman valmistelussa noudatetaan kunnanhallituksen vuosittain antamaa aikataulua ja laadintaohjeita. Sonkajärven kunnan taloudellinen tilanne Sonkajärven kunnan vuoden 2015 tilinpäätös oli ylijäämäinen 1,9 milj. euroa. Vuoden 2016 talousarvio on ylijäämäinen 0,03 milj. euroa. Vuoden 2016 muutetun talousarvion mukaiset investoinnit ovat 2,8 milj. euroa (netto). Lainamäärä vuoden 2015 lopussa oli 9,0 milj. euroa ja vuoden 2016 lainamäärän arvioidaan olevan n. 11,0 milj. euroa (kasvua 22 %). Voimassaolevan taloussuunnitelman 2016 2018 mukaiset nettoinvestoinnit ovat n. 6,4 milj. euroa, joten investointipaineet ovat merkittävät ja lainamäärän ennakoidaan kasvavan edelleen vuonna 2017. Suurimpia yksittäisiä investointeja ovat Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen saneeraus sekä vesi- ja viemäriverkostojen ja -laitteiden parantamishankkeet. Keskeisimmät riskit kuntataloudessa liittyvät korkeaan investointitasoon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvuun. Lisäksi pitkään jatkunut taantuma ja sitä seurannut työttömyyden kasvu vaikuttavat kunnan verotulojen kehitykseen. Arvion mukaan vuoden 2016 sosiaali- ja terveydenhuollon menot (SOTE) ylittyvät arvioidusta. SOTE-menojen ennustetaan edelleen kasvavan vuonna 2017.

Olennaista kunnan taloudellisen tilanteen kannalta onkin talousarviossa pysyminen ja käyttö-menojen kasvun hallinta. Suunnitelmakauden investoinnit on harkittava huolellisesti huomioiden SOTE- ja maakuntauudistuksen linjaukset. SOTE- ja maakuntauudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2019 alusta. Uudistuksen taloudellisista vaikutuksista annetaan tarkemmat ohjeet lakien tultua voimaan ja toimenpiteiden selkiydyttyä. Sonkajärven kunnan talouden on oltava tasapainossa vuosina 2017 2019. Talouden tasapainolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alijäämää ei tule lainkaan eli vuosikate kattaa poistot ja arvonalennukset. Talousarvioraami Vuoden 2017 talousarvion toimintakatteen raami on -27,0 milj. euroa (TA 2016: -26,6 milj. euroa). Talousarvion valmistelussa käytetyt ennusteet verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä perustuvat verohallituksen, valtionvarainministeriön ja Kuntaliiton ennusteisiin. Saatavilla olevien veroennusteiden perusteella kunnan verotuloiksi vuonna 2016 on arvioitu n. 12,5 milj. euroa. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän n. 15,6 milj. euroa. Edellä mainituilla perusteilla vuosikate on 1,1 milj. euroa. Poistojen määräksi arvioidaan -1,1 milj. euroa, jolloin tilikauden ylijäämäksi muodostuu 0,07 milj. euroa. Toteutettavien investointien määrä vaikuttaa lainanottoon, rahoituskuluihin ja poistoihin. Investoinnit on rahoitettava suurimmaksi osaksi lainalla. Investointisuunnitelman lähtökohtana toimii voimassaoleva taloussuunnitelma 2016-2018, johon tehdään tarvittavat muutokset talousarviovalmistelun 2017 aikana. Investointisuunnitelman 2017 alustava raami on 2,7 milj. euroa. esitys Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2017 talousarvion toimintakatteen alustavaksi raamiksi -27,0 milj. euroa. Raamia tarkistetaan tarvittaessa. Investointisuunnitelman 2017-2019 lähtökohtana toimii voimassaoleva taloussuunnitelma, johon tehdään tarvittavat muutokset talousarviovalmistelun aikana huomioiden SOTE- ja maakuntauudistuksen linjaukset. Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2018-2019 laadintaohjeen ja lähettää sen edelleen toimielimille tiedoksi. Kunnanhallitus 31.10.2016 169 Toimielimien laatimien talousarvioesitysten perusteella on valmisteltu luonnos Sonkajärven kunnan talousarviosta vuodelle 2017 ja

taloussuunnitelmasta vuosille 2018-2019. Talousarvion 2017 käyttötalouden toimintatuotot ovat 5,2 milj. euroa, toimintakulut -32,2 milj. euroa ja toimintakate -26,9 milj. euroa. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän maksuosuus vuodelle 2017 on 17,3 milj. euroa. Tuloveroarvio vuodelle 2017 perustuu veroprosenttiin 20,5. Kiinteistöveroprosentit ovat samat kuin vuonna 2016, lukuun ottamatta lakisääteisiä korotuksia. Verotuloja on arvioitu saatavan 12,5 milj. euroa ja valtionosuuksia 15,6 milj. euroa. Suunnitelmavuosina 2018-2019 mahdolliset tulo- ja kiinteistöveroprosenttien korotukset on arvioitava talousarviovalmistelun yhteydessä. Vuosikate on 1,2 milj. euroa eli 286 eur/asukas. Tilikauden tulos on -0,01 milj. euroa, poistoeron muutoksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 0,06 milj. euroa. Bruttoinvestoinnit ovat 2,5 milj. euroa, rahoitusosuudet investointeihin 0,06 milj. euroa ja nettoinvestoinnit 2,5 milj. euroa. Vuoden 2017 investoinneista 0,5 milj. euroa on kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen investointeja. Investointisuunnitelman mukaiset investoinnit suunnitelmavuosille 2018-2019 ovat yhteensä 3,3 milj. euroa. Tuulikanteleen peruskorjaus on toteutettu vuosina 2015-2017 ja investoinnin on määrä olla valmiina vuoden 2017 lopussa. Suunnitelmakauden investoinneista kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen osuus on 0,8 milj. euroa. Investointipaineet suunnitelmavuosina ovat merkittävät. Kunnan taseessa on edellisten vuosien ylijäämiä 1,9 milj. euroa. Vuoden 2016 tilinpäätös muodostuu ennakkoarvion mukaan alijäämäiseksi. Tavoitteena on, ettei alijäämää synny suunnitelmavuosina 2018-2019 ja taloussuunnitelma on niukasti ylijäämäinen. Taloudellinen liikkumavara on erittäin pieni ja pienetkin muutokset kunnan tuotto-/kulurakenteessa johtava alijäämän syntymiseen. Talousarviossa pysyminen edellyttää tiukkaa kulukuria ja talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä. esitys Kunnanhallitus päättää jatkaa Sonkajärven kunnan talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018-2019 valmistelua laaditun luonnoksen pohjalta. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielimien raporttien pohjalta laaditun arvion merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittämiseen vaikuttavista seikoista (sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportti). Kunnanhallitus 28.11.2016 211 Talousarvion 2017 käyttötalouden toimintatuotot ovat 5,4 milj. euroa, toimintakulut -32,3 milj. euroa ja toimintakate -26,9 milj. euroa. Ylä-Savon

SOTE kuntayhtymän maksuosuus vuodelle 2017 on 17,3 milj. euroa. Tuloveroarvio vuodelle 2017 perustuu veroprosenttiin 20,50. Verotuloja on arvioitu saatavan 12,5 milj. euroa ja valtionosuuksia 15,7 milj. euroa. Suunnitelmavuosina 2018-2019 mahdolliset tulo- ja kiinteistöveroprosenttien korotukset on arvioitava talousarviovalmistelun yhteydessä. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntauudistuksen taloudellisia vaikutuksia ei ole huomioitu taloussuunnitelmassa, koska uudistuksia koskeva lainsäädäntö ei vielä ole voimassa. Kunnan rahoitusasema muuttuu merkittävästi vuoden 2019 alusta, joten taloudellisen ennusteen tekeminen vuodelle 2019 on haasteellista ja ennustamiseen liittyy paljon epävarmuutta. Talousarvion 2017 vuosikate on 1,2 milj. euroa eli 297 eur/asukas. Tilikauden tulos on 0,04 milj. euroa, poistoeron muutoksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 0,1 milj. euroa. Bruttoinvestoinnit ovat 2,9 milj. euroa, rahoitusosuudet investointeihin 0,05 milj. euroa ja nettoinvestoinnit 2,8 milj. euroa. Vuoden 2017 investoinneista 0,4 milj. euroa on kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen investointeja. Investointisuunnitelman mukaiset nettoinvestoinnit suunnitelmavuosille 2018-2019 ovat yhteensä 3,4 milj. euroa. Suurimmat investointipaineet liittyvät terveyskeskuksen kiinteistön peruskorjaukseen sekä teiden ja vesija viemäriverkoston ylläpitoon ja kunnostukseen. Suunnitelmakauden investoinneista kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen osuus on 0,8 milj. euroa. Investointipaineet suunnitelmavuosina ovat merkittävät. Tavoitteena on, ettei alijäämää synny suunnitelmavuosina 2017-2019. Taloudellinen liikkumavara on erittäin pieni ja pienetkin muutokset kunnan tuotto-/kulurakenteessa johtava alijäämän syntymiseen. Talousarviossa pysyminen edellyttää tiukkaa kulukuria ja talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Toimielimien esitysten ja kunnanhallituksen talousarviota koskevien aikaisempien päätösten sekä valtuustoseminaarin 7.11.2016 perusteella on laadittu Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019. esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Sonkajärven kunnan talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille 2018-2019. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Eero Kurtelius esitti, että hanke 5018 Tuulikannel, kunnanviraston tilat (450 000 euroa) poistetaan talousarvion 2017 investointiosasta. Asia otetaan käsittelyyn määrärahamuutoksena vuoden 2017 aikana. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.