HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2016 2018 Kaavoitusohjelma sisältää kolmen seuraavan vuoden merkittävimmät yleis- ja asemakaavoituskohteet aikatauluineen. Yleensä kunkin vuoden kuluessa tulee lisäksi vireille muutamia pienehköjä alueita koskevia asemakaavan muutoksia. Kaavoitushankkeiden ajoitus eri vuosille perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä ja kestosta sekä kaavoitukseen ja yhdyskuntatekniikan rakentamiseen varatuista resursseista. Kaavoitusohjelman ja vireillä olevien muiden töiden pohjalta laaditaan vuosittain kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsaus antaa kaavoitusohjelmaa yksityiskohtaisempaa tietoa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista ja muista maankäyttöön liittyvistä suunnitelmista. YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan merkitys Yleiskaava on keskeinen kunnan alueiden käytön kehittämisväline. Se on nimensä mukaisesti yleispiirteinen kaava, jossa osoitetaan alueiden käytön periaatteet kunnassa. Yleiskaavassa määritetään siis esimerkiksi rakennetaanko alueet pääasiassa kerros- vai pientaloalueina sekä missä sijaitsevat elinkeinotoiminnan alueet, virkistysalueet ja suojelualueet sekä millainen on liikenneverkon rakenne. Oikeusvaikutteisena laadittu yleiskaava antaa kaupungille lisää ratkaisuvaltaa maankäytön suunnittelussa ohi maakuntakaavan. Kun yleiskaava kattaa vain osan kunnan alueesta, sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Tuulivoimaosayleiskaavat voidaan laatia MRL 77 a :n mukaisesti siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella. Yleiskaavoitusohjelma käsittää tuulivoimaosayleiskaavoja Korvenkyläntien läheisyydessä ja valtatien 2 eteläpuolella. 1. Kiimasuon alueen tuulivoimaosayleiskaava, Korvenkyläntien läheisyydessä sijaitseva alue Ajoitus 2014 2016 Eolus Vind AB PO/Auria Wind Oy on suunnittelemassa tuulivoimapuistoa Huittisiin, Kiimasuon alueelle. Luonnosvaiheen suunnitelman mukaan tarkoituksena on mahdollistaa 7 tuulivoimalan sijoittuminen 18 km²:n alueelle. Kahden kilometrin säteellä sijaitsee useita asuin- ja lomarakennuksia sekä yritystoimintaa. Pinta-ala ja aluerajaus tarkentuvat kaavoitusprosessissa. Voimaloiden alustavia sijainteja koskevat maa-alueet on järjestetty maanvuokrasopimuksin. Huittisten kaupunginhallitus on hyväksynyt kaavan laatijaksi FCG
Suunnittelu ja tekniikka Oy:n. Tuulivoimaosayleiskaavan luonnos oli nähtävillä 2.4. 6.5.2015 välisenä aikana ja sen palaute on saatu ja on käsittelyssä (16.9.2015). 2. Taraskallion alueen tuulivoimaosayleiskaava, valtatie 2:n eteläpuolinen alue Ajoitus 2015 2016 YIT Rakennus Oy on suunnittelemassa tuulivoimapuistoa Huittisiin Taraskallion alueelle. Alustavan suunnitelman mukaan tarkoituksena on mahdollistaa 7-9 tuulivoimalan sijoittuminen alueelle, joka on nykytilassa talousmetsäaluetta. Pinta-ala ja aluerajaus määrittyvät kaavoitusprosessissa. Kahden kilometrin säteellä suunnitelluista voimaloista sijaitsee viitisenkymmentä asuin- tai lomarakennusta. Hanke on vielä toimijan valmisteluvaiheessa, eikä kaavoitushakemusta ole vielä jätetty (16.9.2015). Kaavoitustyö on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2015 aikana. 3. Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan muuttaminen Saaren tilan AP-alue-varauksen osalta Kaupunginvaltuusto päätti 14.12.2015, että yleiskaavasta poistetaan Saaren tilan APaluevaraus ja merkintä. ASEMAKAAVOITUS Asemakaavoitusohjelma sisältää asemakaavojen muutoksia, joilla ohjataan maankäyttöä nykyisten tarpeiden mukaisesti, uusia asemakaavoja, jotka eheyttävät yhdyskuntarakennetta tukeutuen olemassa oleviin rakenteisiin ja infrastruktuuriin sekä ajantasaisuuden arviointia. Tiedossa olevia kaavamuutostarpeita ovat uuden vesitornin vaatiman alueen ja puistoalueen määrittäminen Untonmäessä sekä Saaren tilan rakennuspaikan asemakaavan päivittäminen vastaamaan yleiskaavan tavoitteita Vanhakoskella. Uusilla asemakaavoilla osoitetaan teollisuus- ja työpaikkatoimintoja sekä asutusta kaupunki-, taajama- ja kylärakenteiden yhteyteen. Asutukseen liittyvä kaavoittaminen on painottunut Loiman kylärakenteeseen tulevaisuudessa. Suunnittelualueiden rajaukset ovat ohjeellisia ja tarkentuvat kaavoituksen alkuvaiheessa. Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 51 :n ja 60 :n 1 momentin mukaan kaupungin on seurattava asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. MRL 60 :n 2 momentti sisältää erityisen arviointimenettelyä koskevan säännöksen:
- Arviointitarve koskee alueita, joissa asemakaava on ollut voimassa yli 13 vuotta ja alue on yhä merkittävältä osalta toteutumatta. MRL:n 209 :n siirtymäsäännöksen mukaan MRL:n säännöksiä ajanmukaisuuden arvioinnista sovelletaan rakennuslain mukaisiin asema- ja rakennuskaavoihin siten, että 13 vuoden määräaika on alkanut MRL:n voimaantulosta. - Näillä alueilla rakennuslupaa ei saa myöntää uuden rakennuksen rakentamiseen, jos rakennuksella arvioidaan olevan olennaista merkitystä ympäristökuvan tai alueiden käytön kannalta. - Rakennuslupa voidaan myöntää vasta kun kaupunki on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. - Arviointi ei ole tarpeen, mikäli ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden 5 vuoden aikana. Asemakaavan muutosten luokittelu Huittisissa Pienet ja merkitykseltään vähäiset asemakaavan muutokset hyväksyy johtosäännön mukaisesti tekninen lautakunta. Asemakaavan muutos on merkittävä, mikäli joku seuraavista ehdoista täyttyy: 1. Alueen pääasiallista käyttötarkoitusta muutetaan. 2. Rakennuksen kerroslukua tai suurinta sallittua korkeutta nostetaan enemmän kuin yhden kerroksen verran. 3. Pientaloalueen tehokkuusluku nostetaan yli 0,3 tai minkä tahansa alueen rakennusoikeutta nostetaan yli 1000 kerrosneliömetriä. 4. Alueen tai rakennuksen suojelumääräyksiä muutetaan tai kumotaan. 1. SAAREN TILA, Loimijoen rannassa, Vanhakosken lehtojensuojelualueeseen rajoittuva rakennuspaikka Ajoitus 2014 2016 Kaupunginvaltuusto päätti 14.12.2015, että asemakaavan muutoksen laatiminen keskeytetään. 2. UNTONMÄKI, Uuden vesitornin ja sitä ympäröivän puiston alue Ajoitus 2015 2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa kaavallisesti vesitornin ja sen vaatimien alueiden sijoittuminen Vesitorninpuiston ja siihen liittyvän nimeämättömän puistoalueen yhteyteen. Uuden vesitornin rakentamishanke vanhan vesitornin läheisyyteen idän puoleiselle puistoalueelle on ratkaistu poikkeuslupakäsittelyssä Varsinais-Suomen ELY-
keskuksen päätöksellä 16.9.2014. Poikkeuslupaan perustuvan ratkaisun vahvistaminen ja tarkentaminen asemakaavalla varmistaa vesitornin toiminnalle ja käytölle pidemmän aikavälin toimintaympäristön sekä selkeyttää puistokäytössä olevien alueiden rajaukset. Kaavamuutoksen valmistelutyö on aloitettu. Alustavan rajauksen mukaan suunnittelualue on asemakaavan (osin vanhan rakennuskaavan) mukaan puistoaluetta (VP ja P) sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta (ET). Alue rajoittuu asuinrakentamiseen ja on viheraluetta sekä vesitornin toimintojen aluetta. Noin 1,9 ha:n alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. osayleiskaavan mukaan alue on asuntoaluetta (A). Ympäristöministeriön v. 2003 julkaiseman oppaan Yleiskaavamerkinnät ja -määräykset mukaan A-alue voi sisältää mm. yhdyskuntateknisen huollon alueita. 3. TAKKULA, Vesiniityntien ja Huikankadun välinen alue Ajoitus 2014 2017 Kaupunki on hankkinut omistukseensa Takkulan teollisuusalueelta Vesiniityntien ja Huikankadun välisen noin 8,7 hehtaarin kokoisen rakentamattoman maa-alueen 17.2.2012. Alue liittyy olemassa olevaan teollisuusalueeseen sekä länsi- että eteläosastaan. Alueen koillispuolella on Takkulantien länsipuolelle rakentunut asuntoalue. Idässä alue rajoittuu osittain lähivirkistysalueeseen, osittain liike- ja teollisuusrakennusten korttelialueeseen. osayleiskaavan mukaan alue on eteläosastaan teollisuusaluetta (T) ja pohjoisosastaan asuntoaluetta (A). Reunaehtoja suunnittelutyölle asettaa vuonna 2014 julkaistu Tulviin varautuminen rakentamisessa opas, jossa teollisuusalueen tulviin varautumista on merkittävästi tiukennettu. Asemakaavan laatimisen tavoitteena on eheyttää yhdyskuntarakennetta, lisätä teollisuustonttien tarjontaa ja osoittaa taajaman elinvoimaisuutta tukevia työpaikkatoimintoja alueelle. Suunnittelutyö on aloitettu keväällä 2014, mutta kaavamuutos ei ole vielä vireillä (16.9.2015). Selvitystyö tulva- ja hulevesien hallinnasta on kesken. 4. LOIMA, Länsi-Suomen opiston ja Myllytien välinen alue Ajoitus 2016 2018 Noin 6 ha:n alueelle on rakennettu useita omakotitaloja 2000-luvun aikana 1990-luvulla laaditun kaavaluonnoksen periaatteiden mukaisesti. Rakentaminen on toteutunut osittain kookkaammille rakennuspaikoille kuin kaavaluonnoksessa on suunniteltu ja katuverkkoa varten on varattu kaavaluonnoksen mukaiset alueet. Kiinteistöt on liitetty kunnallisteknisiin verkostoihin. Asemakaavalla on tarkoitus selvittää alueen katuverkkotarpeet ja tonttijaotus.
osayleiskaavan mukaan alue on asuntoaluetta (A). Alue on yksityisessä omistuksessa ja maanomistajien kanssa laaditaan maankäyttösopimukset katu- ja puistoalueiden luovuttamisesta. 5. LAUTTAKYLÄ, Lauttakylän koulun alue Ajoitus 2017 2018 Asemakaavassa osittain suojeltavaksi osoitettu koulurakennus on tutkimuksissa todettu olevan laajalti kosteus- ja mikrobivaurioitunut. Koulurakennusta on suojeltu kaavamerkinnällä sr-8, joka on kaupunkikuvallisesti arvokas rakennus. Kaavamääräyksen mukaan rakennusta ei saa purkaa. Suojelumääräyksestä poikkeamista koulun purkamiseksi puollettiin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa 17.6.2015 55 ja ELYkeskus tekee päätöksen poikkeamiskäsittelystä (ELY:n käsittelyssä, tilanne 16.9.2015). Kaavamuutoksella muodostettava alueen käyttötarkoitus täsmentyy myöhemmin. Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan alue on suojeltua keskustatoimintojen aluetta (C/s-1). Alustavan rajauksen mukaan suunnittelualue on opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta, katualuetta ja viheraluetta. Noin 2,5 ha alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. 6. SAHKO, Sahkon kauppapaikan ajantasaisuuden tarkistus Ajoitus 2017 2018 Sahkon kauppapaikka on asemakaavoitettu vuonna 2012. Siitä kaupungin omistuksessa olevaa rakentamatonta aluetta rakennuspaikkoineen, pysäköintialueineen ja katuineen on noin 7,2 ha. Alueelle tehdään ajantasaisuuden tarkistus, jossa tutkitaan mm. pysäköintijärjestelyn, liikenneverkon, tonttien muotojen ja käyttötarkoitusten toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Ajantasaisuuden tarkistuksella selviää, että onko alueelle tarpeen tehdä asemakaavan muutosta. osayleiskaavan mukaan alue on kaupallisten palvelujen aluetta, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM). 7. HEIN-ERKKILÄ, Vt 2:n, Koskitien ja asuinrakentamisen rajaama alue Noin 6,4 hehtaarin suuruinen alue sijaitsee alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aluetta rajaa etelässä valtatie 2, lännessä Koskitie ja Tiilikujan varren asuinrakennukset
sekä pohjoisessa ja koillisessa Vahaojankadun asuinrakennukset. Alustava suunnittelualue on rakentamatonta peltoa. Alue on suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa. Huittisten keskustaa ja sen lievealueita koskevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa alue on asuntoaluetta (A), suojaviheraluetta (EV) ja melualuetta (me-1, me-2). Alue tukeutuu olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen eheyttäen sitä. Olemassa olevaa, alueeseen rajautuvaa, katu- ja muuta kunnallistekniikan infrastruktuuria voidaan käyttää hyvin hyödyksi, joka alentaa alueen rakentamiskustannuksia. 8. LOIMA, Myllytien ja Sillakoskenpuron välinen alue Asemakaavan laatiminen tähtää uuden pientaloasuinalueen rakentamiseen Loiman koulun vaikutuspiiriin kauniiseen jokirantamaisemaan. Tavoitteena on laadukas rakentaminen isoille omarantaisille tonteille ja kaupungin tonttitarjonnan monipuolistaminen. Reunaehtoja suunnittelulle asettaa alueen rajoittuminen Natura-verkostoon kuuluvaan Loimijokeen ja joen tulvaherkkyys. Suunnittelun yhteydessä on laadittava tarkentavia selvityksiä alueen topografiasta sekä arvioitava rakentamisen vaikutuksia jokiluontoon. Yleiskaavatyön yhteydessä laadittiin Natura-arviointi syksyllä 2010. osayleiskaavan mukaan alue on pohjoisosastaan asuntoaluetta (A) ja eteläosastaan maaja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Alueen lounaisosassa on pientalovaltaista asuntoaluetta, jolla sijaitsee suojeltava Loiman kylämaisema (AP/sr-2 79). Noin 8,6 ha:n alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. Suunnittelualueeseen tulee todennäköisesti sisältymään myös jonkin verran yksityisten maita. 9. SAHKO, Loimijoentien ja Loimijoen välinen alue Noin 5,3 hehtaarin suuruinen alue sijaitsee kaupungin keskustan läheisyydessä, Sahkon liikekeskuksen alueella. Aluetta rajaa etelässä valtatie 2, lännessä Loimijoentie ja idässä Loimijoki. Suunnittelualueella sijaitsee rakennustarvikeliike, muuten alue on rakentamatonta peltoaluetta. Alue on suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa. Huittisten keskustaa ja sen lievealueita koskevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa alue on varattu ensisijaisesti ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman toimitilarakentamisen alueeksi. Alueelle voidaan sijoittaa myös julkista palvelua tai hallintoa palvelevaa rakentamista. Alueesta on tarkoitus muodostaa korkealuokkainen ja viimeistelty kokonaisuus, jonka
suunnittelussa on erityisesti huomioitu jokirantasijainti. Suunnittelun yhteydessä tulee selvittää mahdolliset valtatien 2 liittymän parannustoimenpiteet, joista tulee pyytää Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto. 10. LOIMA, Loimijoentien länsipuoli Loiman alue sijaitsee noin 4 kilometriä keskustasta etelään, Loiman koulun ja Länsi- Suomen opiston vaikutuspiirissä. Keskustasta Loiman koululle johtaa yhtenäinen kevyen liikenteen väylä. Kaupunki omistaa alueella noin 20 hehtaarin metsäpalstan, jonka pohjoisosa on helposti liitettävissä yhdyskuntateknisiin verkostoihin. Loimijoentien varressa sijaitsee tällä hetkellä 6 pientalotonttia, jotka ovat yksityisten omistuksessa. osayleiskaavan mukaan alue on asuntoaluetta (A). Asemakaavan laatimisen tavoitteena on täydentää kylätyyppistä asutusta koulun ympäristössä noin 10 15 tontin kokonaisuudella. Alueelle suunnitellaan 2000 3000 m2:n kokoisia omakotitalotontteja, joilta on suorat yhteydet metsäluontoon. 11. VAMPULA, Yhdystien alue Noin 11 hehtaarin kokoinen Yhdystien alue sijaitsee Vampulan keskustaajaman kupeessa ja liittyy olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä pohjois- että eteläosastaan. Kaupunki omistaa alueella noin 6 hehtaarin rakentamattoman peltoalueen, joka rajoittuu Yhdystiehen. Asemakaavan laatimisen tavoitteena on eheyttää yhdyskuntarakennetta ja osoittaa taajaman elinvoimaisuutta tukevia työpaikkatoimintoja alueelle. Alueelle on laadittu Yhdystien osayleiskaava, jossa alue on osoitettu työpaikka-alueeksi (TP). Alueelle saa sijoittaa toimisto- ja palvelutyöpaikkoja sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta teollisuutta ja varastointia. Alueen tavoitteellinen kerrosluku on I-II ja tavoitteellinen tonttitehokkuus e=0,25-0,4. Alueen koillisosa on osayleiskaavassa osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi maisema-alueeksi. Osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2010.