HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA
|
|
- Aurora Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 1/8 HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA Kaavoitusohjelma sisältää kolmen seuraavan vuoden merkittävimmät yleis- ja asemakaavoituskohteet aikatauluineen. Yleensä kunkin vuoden kuluessa tulee lisäksi vireille muutamia pienehköjä alueita koskevia asemakaavan muutoksia. Kaavoitushankkeiden ajoitus eri vuosille perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä ja kestosta sekä kaavoitukseen ja yhdyskuntatekniikan rakentamiseen varatuista resursseista. Kaavoitusohjelman ja vireillä olevien muiden töiden pohjalta laaditaan vuosittain kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsaus antaa kaavoitusohjelmaa yksityiskohtaisempaa tietoa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista ja muista maankäyttöön liittyvistä suunnitelmista. YLEISKAAVOITUS Yleiskaavan merkitys Yleiskaava on keskeinen kunnan alueiden käytön kehittämisväline. Se on nimensä mukaisesti yleispiirteinen kaava, jossa osoitetaan alueiden käytön periaatteet kunnassa. Yleiskaavassa määritetään siis esimerkiksi rakennetaanko alueet pääasiassa kerros- vai pientaloalueina sekä missä sijaitsevat elinkeinotoiminnan alueet, virkistysalueet ja suojelualueet sekä millainen on liikenneverkon rakenne. Oikeusvaikutteisena laadittu yleiskaava antaa kaupungille lisää ratkaisuvaltaa maankäytön suunnittelussa ohi maakuntakaavan. Kun yleiskaava kattaa vain osan kunnan alueesta, sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Suunnittelualueiden rajaukset ovat ohjeellisia ja tarkentuvat kaavoituksen alkuvaiheessa. 1. Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan muuttaminen Saaren tilan APaluevarauksen osalta Ajoitus Kaupunginvaltuusto päätti , että Huittisten keskustan ja sen lievealueita koskevasta osayleiskaavasta poistetaan Saaren tilan AP-aluevaraus ja merkintä. Vuonna 2011 hyväksytyn oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan alue on rakennuspaikan osalta pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Kyseinen vanha rakennuspaikka on tavoitteena osoittaa kaavallisesti osaksi sitä ympäröivää luonnonsuojelualuetta. Noin 0,79 hehtaarin suuruinen alue on kaupungin omistuksessa.
2 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 2/8 2. Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan muuttaminen Jokilevon teollisuusalueen laajentamiseksi Ajoitus työn aloitus Osayleiskaavan muuttamisen tavoitteena on lisätä teollisuustonttien tarjontaa Jokilevon teollisuusalueelle. Noin 7,2 hehtaarin alustava suunnittelualuerajaus on vuonna 2011 hyväksytyn osayleiskaavan mukaan pääosin (n. 5,1 ha) yksityisomistuksessa olevaa maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jossa on sallittu maa- ja metsätalouteen liittyvää rakentamista (M-1) sekä asuntoaluetta (A) n. 1,6 ha. Suunnittelualuerajaukseen sisältyy myös kaupungin omistuksessa olevaa noin 0,5 ha lähivirkistysaluetta (VL). Suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota läheisen asuinrakentamisen ja teollisuustoiminnan yhteensovittamiseen. ASEMAKAAVOITUS Asemakaavoitusohjelma sisältää asemakaavojen muutoksia, joilla ohjataan maankäyttöä nykyisten tarpeiden mukaisesti, uusia asemakaavoja, jotka eheyttävät yhdyskuntarakennetta tukeutuen olemassa oleviin rakenteisiin ja infrastruktuuriin sekä ajantasaisuuden arviointia. Tiedossa olevia kaavamuutostarpeita ovat Vampulassa Sallilan koulun ja sen lähiympäristön kaavallinen tarkastelu ja kehittäminen sekä Lauttakylän koulun alueelle on suunnitteilla laatia lähivuosina kaavamuutos, kun alueen tarkempi käyttötarkoitus selviää. Uusilla asemakaavoilla osoitetaan teollisuus- ja työpaikkatoimintoja sekä asutusta kaupunki-, taajama- ja kylärakenteiden yhteyteen. Asutukseen liittyvä kaavoittaminen on painottunut Loiman kylärakenteeseen sekä Hein-Erkkilään Vt 2:n ja Koskitien väliselle alueelle tulevaisuudessa. Suunnittelualueiden rajaukset ovat ohjeellisia ja tarkentuvat kaavoituksen alkuvaiheessa. Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 51 :n ja 60 :n 1 momentin mukaan kaupungin on seurattava asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. MRL 60 :n 2 momentti sisältää erityisen arviointimenettelyä koskevan säännöksen: - Arviointitarve koskee alueita, joissa asemakaava on ollut voimassa yli 13 vuotta ja alue on yhä merkittävältä osalta toteutumatta. - Näillä alueilla rakennuslupaa ei saa myöntää uuden rakennuksen rakentamiseen, jos rakennuksella arvioidaan olevan olennaista merkitystä ympäristökuvan tai alueiden käytön kannalta.
3 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 3/8 - Rakennuslupa voidaan myöntää vasta kun kaupunki on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. - Arviointi ei ole tarpeen, mikäli ajanmukaisuus on arvioitu viimeksi kuluneiden 5 vuoden aikana. Asemakaavan muutosten luokittelu Huittisissa Pienet ja merkitykseltään vähäiset asemakaavan muutokset hyväksyy johtosäännön mukaisesti tekninen lautakunta. Asemakaavan muutos on merkittävä, mikäli joku seuraavista ehdoista täyttyy: 1. Alueen pääasiallista käyttötarkoitusta muutetaan. 2. Rakennuksen kerroslukua tai suurinta sallittua korkeutta nostetaan enemmän kuin yhden kerroksen verran. 3. Pientaloalueen tehokkuusluku nostetaan yli 0,3 tai minkä tahansa alueen rakennusoikeutta nostetaan yli 1000 kerrosneliömetriä. 4. Alueen tai rakennuksen suojelumääräyksiä muutetaan tai kumotaan. 1. LOIMA, Länsi-Suomen opiston ja Myllytien välinen alue Ajoitus Noin 6 ha:n alueelle on rakennettu useita omakotitaloja 2000-luvun aikana 1990-luvulla laaditun kaavaluonnoksen periaatteiden mukaisesti. Rakentaminen on toteutunut osittain kookkaammille rakennuspaikoille kuin kaavaluonnoksessa on suunniteltu ja katuverkkoa varten on varattu likimäärin kaavaluonnoksen mukaiset alueet. Kiinteistöt on osittain liitetty kunnallisteknisiin verkostoihin. Asemakaavalla on tarkoitus selvittää alueen katuverkkotarpeet ja korttelijaotus. mukaan alue on asemakaavoitettavaksi tarkoitettua asuntoaluetta (A). Alue on pääosin yksityisessä omistuksessa ja kehittämisen kannalta keskeisten maanomistajien kanssa laaditaan maankäyttösopimukset. Alueen kaakkoispuolella on Huittisten kaupungin omistamaa maa-aluetta, joka on kaavoitusohjelman kohde nro 7. Rakennetun alueen kaavoittaminen ennen kaupungin aluetta selkeyttää uutta myöhemmin kaavoitettavaksi tarkoitettua laajennusaluetta koskevia kunnallistekniikan ratkaisuja, etenkin liittymistä Loimijoentieltä alueelle.
4 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 4/8 2. TAKKULA, Vesiniityntien ja Huikankadun välinen alue Ajoitus Kaupunki on hankkinut omistukseensa Takkulan teollisuusalueelta Vesiniityntien ja Huikankadun välisen noin 8,7 hehtaarin kokoisen rakentamattoman maa-alueen Alue liittyy olemassa olevaan teollisuusalueeseen sekä länsi- että eteläosastaan. Alueen koillispuolella on Takkulantien länsipuolelle rakentunut asuntoalue. Idässä alue rajoittuu osittain lähivirkistysalueeseen, osittain liike- ja teollisuusrakennusten korttelialueeseen. mukaan alue on pääosin teollisuusaluetta (T) ja pohjoisosastaan asuntoaluetta (A). Reunaehtoja suunnittelutyölle asettaa vuonna 2014 julkaistu Tulviin varautuminen rakentamisessa opas, jossa teollisuusalueen tulviin varautumista on merkittävästi tiukennettu. Asemakaavan laatimisen tavoitteena on eheyttää yhdyskuntarakennetta, lisätä teollisuustonttien tarjontaa ja osoittaa taajaman elinvoimaisuutta tukevia työpaikkatoimintoja alueelle. Suunnittelutyö on aloitettu vuonna 2014 alustavilla pohjatutkimuksilla sekä luonnostelemalla. Vuoden 2016 aikana alueelta on teetetty tulva- ja hulevesien hallintaa koskevaa selvitystä sekä täydennetty pohjatutkimuksia alueen pohjavedenpinnan pitkäaikaistason selvittämisellä. 3. VAMPULA, Sallilan koulun kaavan päivittäminen Ajoitus Sallilan koululle on peruskorjaustarve, joka tapahtuisi alustavien suunnitelmien mukaan vuonna 2019 tai Vuosina 1988 ja 1974 hyväksyttyjen asemakaavojen osalta toteutunut koulu- ja sen lähiympäristö ei vastaa aluerajausten ja kaavamerkintöjen osalta joka osa-alueella kaavassa osoitettua toimintaa. Alustava suunnittelualue on asemakaavoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, torialueeksi, rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi, pysäköimisalueeksi ja kevyen liikenteen väyläksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on tutkia ja tarkistaa asemakaavan alueiden käyttötarkoituksia ja niiden rajauksia, kuten torialueen ja pysäköintialueiden tarpeellisuuksia sekä rivitalon ja koulun rakennuspaikan muotoja. Kaavamuutoksessa tarkastellaan myös liikennejärjestelyiden mahdollisia kehittämistarpeita. Alustavan suunnittelualuerajauksen mukaan alueen pinta-ala on noin 2,1 ha. Kaupunki omistaa alueesta noin 1,6 ha ja loppuosa on yksityis- ja seurakuntaomisteista maata. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Vampulan kunnanhallituksen hyväksymän oikeusvaikutuksettoman Vampulan rakenneyleiskaavan mukaan alue on keskustatoimintojen aluetta (C). Alue on vuona 2013 lainvoiman saaneen Satakunnan maa-
5 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 5/8 kuntakaavan mukaan taajamatoimintojen aluetta (A), maakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä (kh2) ja kaupunkikehittämisen kohdevyöhykettä (kk). 4. LAUTTAKYLÄ, Lauttakylän koulun alue Ajoitus Asemakaavassa osittain suojeltavaksi osoitettu koulurakennus on tutkimuksissa todettu olevan laajalti kosteus- ja mikrobivaurioitunut. Koulurakennusta on suojeltu kaavamerkinnällä sr-8, joka on kaupunkikuvallisesti arvokas rakennus. Kaavamääräyksen mukaan rakennusta ei saa purkaa. Suojelumääräyksestä poikkeamista koulun purkamiseksi puollettiin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa ja ELY-keskus myönsi poikkeamisluvan suojelumääräyksestä rakennuksen purkamiseksi Kaavamuutoksella muodostettava alueen käyttötarkoitus täsmentyy myöhemmin. Oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan alue on suojeltua keskustatoimintojen aluetta (C/s-1) ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Alustavan rajauksen mukaan suunnittelualue koskee opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta, katualuetta ja viheraluetta. Noin 2,5 ha alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. 5. SAHKO, Sahkon kauppapaikan ajantasaisuuden tarkistus Ajoitus Sahkon kauppapaikka on asemakaavoitettu vuonna Siitä kaupungin omistuksessa olevaa rakentamatonta aluetta rakennuspaikkoineen, pysäköintialueineen ja katuineen on noin 7,2 ha. Alueelle tehdään ajantasaisuuden tarkistus, jossa tutkitaan mm. pysäköintijärjestelyn, liikenneverkon, tonttien muotojen ja käyttötarkoitusten toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Maankäyttö- ja rakennuslakiin on myös kaavoitusohjelman laadintahetkellä valmisteilla tarkistuksia kaupan alan kaavoittamista ohjaaviin lakeihin. Ajantasaisuuden tarkistuksella selviää, että onko alueelle tarpeen tehdä asemakaavan muutosta. mukaan alue on kaupallisten palvelujen aluetta, jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön (KM). Alustavaa ajantasaisuuden arviointityötä valmisteltiin maa- ja elinkeinopolittiseen toimikuntaan kesäkuussa 2016 keskusteltavaksi. Alustavaa arviointia tehtiin, koska kaavarakenteen yksi oleellisimmista asioista on pääkatuverkko ja Sahkonkadun rakentamisesta oli tehty päätös. Valmistellun arviointityön ja maa- ja elinkeinopoliittisen toimikunnan käsittelyssä ei
6 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 6/8 ilmennyt tarvetta tarkistaa Sahkonkadun linjausta. Lopullista ja kokonaisvaltaista arviointia siirrettiin johtoryhmän pyynnöstä myöhempään ajankohtaan. 6. HEIN-ERKKILÄ, Vt 2:n, Koskitien ja asuinrakentamisen rajaama alue Noin 6,4 hehtaarin suuruinen alue sijaitsee alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aluetta rajaa etelässä valtatie 2, lännessä Koskitie ja Tiilikujan varren asuinrakennukset sekä pohjoisessa ja koillisessa Vahaojankadun asuinrakennukset. Alustava suunnittelualue on rakentamatonta peltoa. Alue on suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa tehtyjen maakauppojen jälkeen. Huittisten keskustaa ja sen lievealueita koskevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa alue on asuntoaluetta (A), suojaviheraluetta (EV) ja melualuetta (me-1, me-2). Alue tukeutuu olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen eheyttäen sitä. Olemassa olevaa, alueeseen rajautuvaa, katu- ja muuta kunnallistekniikan infrastruktuuria voidaan käyttää hyvin hyödyksi, joka alentaa alueen rakentamiskustannuksia. Alueelle on myös rakenteilla yleiskaavan mukaiselle suojaviheralueelle meluvallia kaavoitusohjelman laadintahetkellä. 7. LOIMA, Myllytien ja Sillakoskenpuron välinen alue Asemakaavan laatiminen tähtää uuden pientaloasuinalueen rakentamiseen Loiman koulun vaikutuspiiriin kauniiseen jokirantamaisemaan. Tavoitteena on laadukas rantaan tukeutuva rakentaminen isoille tonteille ja kaupungin tonttitarjonnan monipuolistaminen. Reunaehtoja suunnittelulle asettaa alueen rajoittuminen Natura-verkostoon kuuluvaan Loimijokeen ja joen tulvaherkkyys. Suunnittelun yhteydessä on laadittava tarkentavia selvityksiä alueen topografiasta sekä arvioitava rakentamisen vaikutuksia jokiluontoon. Yleiskaavatyön yhteydessä laadittiin Natura-arviointi syksyllä Alueelta on laadittu luontoselvitys vuonna 2014, jolloin ranta-alueella sijaitsi liito-oravia. mukaan alue on pohjoisosastaan asuntoaluetta (A) ja eteläosastaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Alueen lounaisosassa on pientalovaltaista asuntoaluetta, jolla sijaitsee suojeltava Loiman kylämaisema (AP/sr-2 79). Noin 8,6 ha:n alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. Suunnittelualueeseen tulee mahdollisesti sisältymään myös jonkin verran yksityisten maita.
7 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 7/8 8. SAHKO, Loimijoentien ja Loimijoen välinen alue Noin 5,3 hehtaarin suuruinen alue sijaitsee kaupungin keskustan läheisyydessä, Sahkon liikekeskuksen alueella. Aluetta rajaa etelässä valtatie 2, lännessä Loimijoentie ja idässä Loimijoki. Suunnittelualueella sijaitsee rakennustarvikeliike, muuten alue on rakentamatonta peltoaluetta. Alue on suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa. Huittisten keskustaa ja sen lievealueita koskevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa alue on varattu ensisijaisesti ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman toimitilarakentamisen alueeksi. Alueelle voidaan sijoittaa myös julkista palvelua tai hallintoa palvelevaa rakentamista. Alueesta on tarkoitus muodostaa korkealuokkainen ja viimeistelty kokonaisuus, jonka suunnittelussa on erityisesti huomioitu jokirantasijainti. Suunnittelun yhteydessä tulee selvittää mahdolliset valtatien 2 liittymän parannustoimenpiteet, joista tulee neuvotella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Meneillään olevassa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vetämässä valtatien 2 kehittämishankkeessa on Huittisten edustajien osalta tuotu esiin tämän alueen kohdalla oleva uuden liittymän kehittämistarve. 9. LOIMA, Loimijoentien länsipuoli Loiman alue sijaitsee noin 4 kilometriä keskustasta etelään, Loiman koulun ja Länsi- Suomen opiston vaikutuspiirissä. Keskustasta Loiman koululle johtaa yhtenäinen kevyen liikenteen väylä. Kaupunki omistaa alueella noin 20 hehtaarin metsäpalstan, jonka pohjoisosa on helposti liitettävissä yhdyskuntateknisiin verkostoihin. Loimijoentien varressa sijaitsee tällä hetkellä 6 pientalotonttia, jotka ovat yksityisten omistuksessa. mukaan alue on asuntoaluetta (A). Asemakaavan laatimisen tavoitteena on täydentää kylätyyppistä asutusta koulun ympäristössä noin tontin kokonaisuudella. Alueelle suunnitellaan m 2 :n kokoisia omakotitalotontteja, joilta on suorat yhteydet metsäluontoon.
8 Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / / AS Sivu 8/8 10. VAMPULA, Yhdystien alue Noin 11 hehtaarin kokoinen Yhdystien alue sijaitsee Vampulan keskustaajaman kupeessa ja liittyy olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä pohjois- että eteläosastaan. Kaupunki omistaa alueella noin 6 hehtaarin rakentamattoman peltoalueen, joka rajoittuu Yhdystiehen. Asemakaavan laatimisen tavoitteena on eheyttää yhdyskuntarakennetta ja osoittaa taajaman elinvoimaisuutta tukevia työpaikkatoimintoja alueelle. Alueelle on laadittu Yhdystien osayleiskaava, jossa alue on osoitettu työpaikka-alueeksi (TP). Alueelle saa sijoittaa toimisto- ja palvelutyöpaikkoja sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta teollisuutta ja varastointia. Alueen tavoitteellinen kerrosluku on I-II ja tavoitteellinen tonttitehokkuus e=0,25-0,4. Alueen koillisosa on osayleiskaavassa osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi maisema-alueeksi. Osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2010.
HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA
Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / 5.10.2017/ AS Sivu 1/6 HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2018 2020 Kaavoitusohjelma sisältää kolmen seuraavan vuoden merkittävimmät yleis- ja asemakaavoituskohteet
HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA
HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2016 2018 Kaavoitusohjelma sisältää kolmen seuraavan vuoden merkittävimmät yleis- ja asemakaavoituskohteet aikatauluineen. Yleensä kunkin vuoden kuluessa tulee lisäksi
HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA
Tekninen palvelukeskus / kaavoitus / 28.9.2018/ AS Sivu 1/6 HUITTISTEN KAUPUNGIN KAAVOITUSOHJELMA 2019 2021 Kaavoitusohjelma sisältää kolmen seuraavan vuoden merkittävimmät yleis- ja asemakaavoituskohteet
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.1.2017 Asemakaava
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI
KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, tark Jokilevon teollisuusalueen laajennuksen osayleiskaava
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
Iso-Kauselan asemakaavan muutos, A1103
Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: /2017 2 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
Ak-330 Kemmolan asemakaava
Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA
LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501
JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos
ARTJÄRVI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos 22.10.2010. Vireille tulo: Yleiskaavan muutos sisältyy kunnan kaavoituskatsaukseen 2009. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa
NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2008 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 04.02.2008 53 YLEISKAAVOITUS Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä 2005. Työn tavoitteena
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 3.2.2016 Päivitetty: 1.6.2016 Diaari nro: AKAA: 621/2015 S i s ä l l y s 1. Suunnittelualue...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.4.2017, täydennetty 16.8.2017 SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa
KAAVOITUSKATSAUS 2016
KAAVOITUSKATSAUS 2016 16.11.2016 TEKNINEN PALVELUKESKUS SUUNNITTELU- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT Havainnekuva uudesta liikuntahallista, jonka alueen asemakaavan muutos hyväksyttiin 9/2016 Vesiniityntie Vesitorni,
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä
KAAVOITUSKATSAUS 2017
KAAVOITUSKATSAUS 2017 23.11.2017 TEKNINEN PALVELUKESKUS SUUNNITTELU- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT Keskustaan rakennettavan uuden koulun vaihtoehtoisia sijainteja ilmakuva: Maanmittauslaitos 5/2014. Vesiniityntie
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
KAAVOITUSOHJELMA
LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti
Auvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Taapurintien asemakaava
Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.3.2008. Täydennetty 06.5.2009
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
KAAVOITUSOHJELMA vv
LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.
LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 20.11.2012 HUITTISTEN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS SUUNNITTELU- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT Havainnekuva Meijerin alueesta Havainnekuva Lauttakylän koulun alueesta (luonnosvaihe) KAAVOITUSKATSAUS
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
Pellon asemakaava Ahjolan teollisuusalue kortteli 702 rakennuspaikat 5 ja 6 sekä korttelit ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Ahjolan teollisuusalue kortteli 702 rakennuspaikat 5 ja 6 sekä korttelit 715-719 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback
S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Huittisten Myllytien alueen asemakaavaluonnos, Huittisten kaupunki
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 17.01.2019 Diaarinumero VARELY/308/2017 Liite 1 kpl Huittisten kaupunki kaupunki@huittinen.fi arttu.salonen@huittinen.fi Viite: Lausuntopyyntö 28.09.2018 Huittisten Myllytien alueen