NEUROPSYKIATRISEN VALMENTAJAN TYÖSSÄ JAKSAMINEN

Heli Peltola Jaana Rahikainen NEUROPSYKIATRISEN VALMENTAJAN TYÖSSÄ JAKSAMINEN Opinnäytetyö Sosiaalialan koulutusohjelma Helmikuu 2009

KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 2.3.2009 Tekijä(t) Rahikainen Jaana, Peltola Heli Koulutusohjelma ja suuntautuminen Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) Nimeke Neuropsykiatrisen valmentajan työssä jaksaminen Tiivistelmä Neuropsykiatrinen valmennus (coaching) on ohjaustyöhön perustuva kuntoutusmenetelmä, jonka tarkoituksena on tukea elämänhallintaa. Valmennuksen kohderyhmänä ovat henkilöt, joilla on AD/HD (Arrention Decificit Hyperactivity Disorder), Aspergerin tai Touretten oireyhtymä tai muu neurobiologinen erityisvaikeus. Neuropsykiatrisesta valmennuksesta on toistaiseksi hyvin vähän tieteellistä ja tutkittua tietoa, joten opinnäytetyömmekin on ensimmäisiä laatuaan. Tarkoituksenamme oli tutkia neuropsykiatristen valmentajien työssä jaksamista juuri valmennustyössä. Tutkimuksessamme halusimme tuoda esille seikkoja, jotka mahdollisesti uuvuttavat työssä. Toisaalta taas halusimme selvittää, mitkä asiat auttavat jaksamaan valmennustyössä, mikä on vertaistuen ja työnohjauksen tarve ja kuinka valmentajat huolehtivat itsestään ja jaksamisestaan. Teimme teemahaastattelut kuudelle neuropsykiatrista valmennusta tekevälle henkilölle. Asiakkaiden erilaisuus sekä valmentajien hyvät sosiaaliset verkostot ja työyhteisö näyttivät olevan erittäin merkittäviä tekijöitä työssä jaksamiseen. Kuormittavia tekijöitä koettiin olevan vielä melko vähän. Toisaalta vastauksissa on havaittavissa, että suurin osa haastatelluista henkilöistä oli tehnyt neuropsykiatrista valmennusta varsin vähän aikaa, vasta noin vuoden verran. Saimme kuitenkin selkeän kuvan asioista, joihin olisi syytä valmentajien kiinnittää huomiota oman työssä jaksamisen kannalta. Jatkotutkimukselle olisi mielestämme tarvetta muutaman vuoden kuluttua, jolloin työmenetelmästä on tullut jo rutiininomaisempi ja mahdolliset työssä jaksamisen ongelmat voivat olla paremmin nähtävissä. Asiasanat (avainsanat) Neuropsykiatrinen valmentaja, coaching, neuropsykiatriset erityisvaikeudet, työssä jaksaminen, työuupumus, vertaistuki, työyhteisö Sivumäärä 45 + LIITTEET 4 Huomautus (huomautukset liitteistä) Kieli Suomi URN URN:NBN:fi:mamk-opinn200939269 Ohjaavan opettajan nimi Huotari, Anitta Opinnäytetyön toimeksiantaja

DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Rahikainen Jaana, Peltola Heli Name of the bachelor's thesis Neuropsychiatric coach s strenght at work Degree programme and option Degree Programme in Social Work Bachelor of Social Services Abstract Neuropsychiatric coaching is rather new rehabilitation method. It s based on counselling and the target groups of coaching are persons with AD/HD (Arrention Decificit Hyperactivity Disorder), Asperger s or Tourette s syndrome, autism, dysphasia or some other neurobiological disorder. Not much research has been done and published about neuropsychiatric coaching, so this our research is also quite unique. The purpose of this Bachelor s thesis was to find out how neuropsychiatric coaches experience their strenght at work. Which are the factors, that help coaches to carry on working? How big influence the work community and councelling have? And which factors supports coaches the most. The study was based on qualitative method. We used six theme interviews. Coaches seemed feeling well and they were still excited about their work. We got pretty reliable results about their strengh and their state of exhaustion. There were only a few things that were considered decreasing resources. And the factors, that helps them to carry on coaching, were quite similar among them all. One thing that was in common with interviewed persons that may have influenced to results was that most of them have done coaching only about a year. That s why it would be considerable to renew this study after a few years. There might rise more signs of exhaustion or tiredness or need for counselling, when working habits have become routinely and the thrill of new way of working does not necessarily exist. Subject headings, (keywords) Neurological disorders, strenght at work, exhaustion, support, work community Pages Language URN 45 + app. 4 p Finnish URN:NBN:fi:mamkopinn200939269 Remarks, notes on appendices Tutor Bachelor s thesis assigned by Huotari, Anitta

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 NEUROPSYKIATRISET ERITYISVAIKEUDET... 2 2.1 ADHD ja ADD... 3 2.2 Aspergerin oireyhtymä (AS)... 6 2.3 Touretten oireyhtymä (TS)... 8 2.4 Autismi... 9 2.5 Dysfasia... 12 3 NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS (COACHING)... 13 3.1 Neuropsykiatrinen valmentaja... 14 3.2 Valmennus käytännössä... 15 3.2.1 Valmennusprosessin aloittaminen... 16 3.2.2 Valmennettavan kanssa... 17 3.2.3 Ajattelu- ja toimintatapoja... 18 4 TYÖSSÄ JAKSAMINEN... 20 4.1 Ihmissuhdetyö... 20 4.2 Työyhteisön ja ympäristön tuen merkitys... 21 4.3 Työn kuormittuminen ja työuupumus... 22 4.4 Työnohjaus ja vertaistuki... 25 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 27 5.1 Tutkimuskysymykset ja menetelmät... 28 5.2 Aineistonkeruu ja analysoinnin menetelmät... 28 6 TUTKIMUSTULOKSET... 29 6.1 Mitkä asiat kuormittavat... 29 6.2 Mitkä asiat auttavat jaksamaan... 31 7 POHDINTA... 33 7.1 Tulosten pohdinta... 33 7.2 Opinnäytetyöprosessi... 35 7.3 Jatkotutkimusaiheita... 36

1 JOHDANTO 1 Neuropsykiatrinen valmennus (coachaus) on melko uusi kuntoutusmenetelmä, jolla ohjataan henkilöä elämänhallintaan. Neuropsykiatrisesta valmennuksesta on vielä toistaiseksi melko vähän tutkittua ja julkaistua tietoa eikä valmentajia ole Suomessa kovin monia. Meidän opinnäytetyömme haastateltavat ovat löytyneet Mikkelin Ammattikorkeakoulun neuropsykiatrisen valmentajakoulutuksen pilottihankkeen (2007 2008) avulla. Halusimme tutkia neuropsykiatristen valmentajien työssä jaksamista. Haastatteluumme osallistuneet neuropsykiatriset valmentajat tekevät valmennusta eli coachausta päätoimisesti tai muun työn ohella. Muutaman haastateltavan työpäivät täyttyvät pääsääntöisesti pelkästä valmennustyöstä. Tutkimus oli mielestämme ajankohtainen, sillä neuropsykiatrinen valmennus on käytäntönä uusi, eikä sitä ole valmentajan näkökulmasta liiemmin tutkittu. Lisäksi etsimme vastauksia siihen, millaiset asiat auttavat jaksamaan neuropsykiatrisen valmentajan työssä. Nostimme esille myös työnohjauksen ja vertaistuen merkityksen. Koimme tärkeänä selvittää myös neuropsykiatrista valmentajien omia keinoja, jotka auttavat henkilökohtaisesti työssä jaksamisessa, sillä valmennustyö on hyvin intensiivistä ja vaativaa ihmissuhdetyötä. Kuntien ulkoistaessa sosiaali- ja terveyspalveluja (Lehtonen 2006) on myös valmentajia ostopalveluyrittäjinä. Tällöin heillä saattaa olla työyhteisö erilainen kuin esimerkiksi kunnallisissa palveluissa toimivilla sosiaalialan ammattilaisilla. Sosiaalipalveluja tarjoavien henkilöiden työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta on tehty paljonkin kartoituksia ja tutkimuksia, mutta tässä opinnäytetyössä oli tarkoituksena selvittää vain neuropsykiatrista valmennusta tarjoavien henkilöiden jaksamista valmennustyössä. Halusimme selvittää, kuinka näinkin uuden työmenetelmän koetaan vaikuttavan työssä jaksamiseen ja kokevatko valmentajat kenties riittämättömyyden tunnetta tai työuupumusta.

2 NEUROPSYKIATRISET ERITYISVAIKEUDET 2 Neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia psyykkisiä erityisvaikeuksia sekä kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä erityisominaisuuksia, jotka on todettu jo varhaislapsuudessa (Palomäki-Jägerroos 2006, 7). Erityisvaikeudet jaotellaan vaikeuksiksi puheen, tarkkaavaisuuden, hahmotuksen, motoriikan, käytöksen ja sopeutumisen, kontaktikyvyn ja oman toiminnan ohjauksen alueilla. Motoriseen kömpelyyteen voi liittyä vaikeuksia oppimisen eri alueilla; samoin esimerkiksi kielelliset häiriöt ovat jaettavissa alaryhmiin. (lastenneuvolaopas.) Erityisvaikeudet johtuvat aivojen toimintahäiriöstä. Erityisvaikeuksien taustatekijöihin ei voida vielä varmuudella vaikuttaa, mutta tilannetta voidaan kuitenkin auttaa monin eri tavoin. Erityisesti sekundaaristen haittojen syntyminen voidaan estää. Yhteiskunnassamme lapsen toiminnallisesta haitasta kehittyy helposti sosiaalinen haitta, joka voi vaikuttaa pahimmillaan jopa lapsen kokonaispersoonallisuuden kehittymiseen. (lastenneuvolaopas.) Erilaisissa neuropsykiatrisissa oireyhtymissä esiintyy paljon päällekkäisyyksiä, mikä aiheuttaa haasteita diagnosoinnille ja kuntoutukselle. Neurologisiin häiriöihin voi liittyä psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta, psykosomaattisia oireita ja sosiaalisia vaikeuksia. Diagnosoitu henkilö tulee kuitenkin kohdata yksilönä, ei diagnoosina. Diagnoosien kuvaukset ovat aina yleistyksiä, joten diagnoosin tunnusmerkit ja piirteet eivät ole yksiselitteisiä eivätkä aina esiinny jokaisella kyseessä olevalla diagnoosin saaneella henkilöllä. (Huotari, Niiranen-Linkama, Siltanen & Tamski 2008, 19.) On tärkeää, että kehityspoikkeavuudet havaitaan riittävän varhain. Jos kuntoutus viivästyy, poikkeava kehityssuunta yleensä vahvistuu ja menetetään kehityksen kannalta herkkää aikaa. On tärkeää, että vanhemmilla olisi mahdollisuus ymmärtää ja hyväksyä lapsensa kehitykselliset tarpeet realistisesti. Lapselle on tärkeää kokea tulevansa ymmärretyksi sellaisena kuin hän on. Lapset, joilla on kehityksellisiä ongelmia, ovat usein herkkiä haavoittumaan myös psyykkiseltä kehitykseltään. Terveen vuorovaikutussuhteen rakentaminen vanhemman ja lapsen välille on tällöin vaikeampaa. Diagnoosin viivästyessä voi psykososiaalisten ongelmien vuoksi olla jo vaikea löytää perusongelmaa. (Hermanson 2008.)

Seuraavassa käsittelemme lyhyesti yleisimpiä neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia. 3 2.1 ADHD ja ADD AD/HD (Arrention Decificit Hyperactivity Disorder) on neurologinen, aivojen välittäjäaineiden toiminnan erilaisuudesta johtuva ominaisuus. Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi muun muassa noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HDpiirteisiin. AD/HD-henkilön aivoissa, joillakin osin, aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. AD/HD on synnynnäinen piirre. Se siis periytyy eikä häviä iän myötä. Lapsuuden ylivilkkaus voi toki vähentyä aikuistuessa, mutta keskittymisvaikeudet kuitenkin säilyvät. Stressi, masennus, epäedulliset elämänolosuhteet, ikääntyminen, vaihdevuodet ja aivosairaudet jopa lisäävät oirehtimista. Suomessa arvioidaan olevan noin 5 % väestöstä eli 250 000 AD/HD -henkilöä. Viimeisimpien tutkimusten mukaan AD/HD on lähes yhtä yleinen naisilla kuin miehillä. (Suomen AD/HD-aikuiset ry.) TAULUKKO 1. ADHD oireyhtymää aiheuttavia tekijöitä. Perinnölliset tekijät 70-80 % Raskaudenaikaiset tekijät ja synnytysvauriot 10-15 % Aivojen kehityshäiriöt ja kromosomipoikkeavuudet 10-15 % Aivojen toimintaa vahingoittavat taudit ja tapaturmat 3-5 % Michelsson ym. 2003, 25 Tarkkaavaisuudessa ja aktiivisuudessa esiintyy normaalistikin vaihtelua. Diagnostiikasta on kysymys silloin, kun oireet ovat voimakkaita, kestävät kauan, esiintyvät useassa ympäristössä (koulu, koti, kaverit), heikentävät toimintakykyä ja aiheuttavat lapselle tai muille ongelmia. Diagnoosin asettamisen ehtona on, että oireet selvästi alentavat toimintakykyä vähintään kahdessa ympäristössä. Lisäksi tulee tarkastella, ovatko kriteerit keskittymisen (AD), hyperaktiivisuuden/impulsiivisuuden (HD) vai molempien (ADHD) osalta täyttyviä. (Moilanen & Almqvist 2004, 241.)

4 Toinen tarkkaavaisuuden häiriön päämuoto on ADHD:ta hieman harvinaisempi, vaikeammin rajattavissa ja siksi myös helpommin piiloon jäävä ADD (attention deficit disorder). Siinä pääasiallisin ongelma ei ole impulsiivisuus vaan tarkkaavaisuuden suuntaaminen vääriin asioihin ja yleensä tiedonkäsittelyn prosessoinnin hitaus sekä oman toiminnan suunnittelun ja toteuttamisen vaikeus. Käyttäytyminen voi olla arkaa, vetäytyvää ja jopa masentuneen tuntuista. ADD:sta oirehtiva henkilö voi istua omissa ajatuksissaan, ja häntä täytyy vetää mukaan toimintoihin. Työskentely on yleensä hidasta, ja alkuun pääseminen on vaikeaa. (Myllykoski & Melamies 2004, 13.) ADHD:sta oirehtivan ihmisen aivojen aktivaatiotaso on tarkkaavaisuutta, motivaatiota ja tunteiden hallitsemista säätelevillä alueilla matalampi kuin muilla. Matalasta aktivaatiosta on seurauksena muun muassa hankaluuksia asioiden ennakoinnissa ja keskittymisessä. Ulospäin näkyvät käyttäytymispiirteet kuvaavat niitä toimintoja, joita ADHD-henkilöt tekevät huomaamattaan nostaessaan aktivaatiota korkeammalle tai pyrkiessään pitämään aktivaation korkealla. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi jatkuva liikehtiminen ja toimiminen, ylienergisyys ja puheliaisuus. Käyttäytymisessä voi päällimmäisenä piirteenä näkyä myös voimakas taipumus vaipua omiin ajatuksiin ja unelmiin. (Lehtokoski 2004, 12.) Tarkkaavaisuus-ylivilkkaus häiriö näkyy esimerkiksi koulussa levottomuutena ja keskittymisvaikeuksina, jolloin pienetkin ärsykkeet häiritsevät keskittymistä. Tästä voi seurata myös erilaisia sosiaalisia ongelmia. ADHD-henkilöillä on myös vaikeuksia muistamisessa, impulsiivisena toimintana sekä heidän on usein vaikea odottaa omaa vuoroaan. Monisanaisten ohjeiden ymmärtäminen voi myös olla vaikeaa, joka aiheuttaa lisää turhautumista ja levottomuutta. (Palomäki-Jägerroos 2006, 8.) Toisaalta mielenkiintoinen asia saa heidät keskittymään hyvin pitkään. ADHD-henkilö voi myös olla hyvin luova ja innokas sekä hänelle voi olla hyötyä työelämässä muun muassa riskienottokyvystä (Huoviala 2007, 8). Tarkkaavaisuushäiriöihin liittyy usein ainakin lievinä erilaisia muita oireita. Tavallisimpia ovat lukivaikeudet ja muut kielellisen kehityksen erityisvaikeudet sekä hahmottamisvaikeudet ja hienomotoriikkaan liittyvät pulmat. Myös uhmakkuusoireet, käyttäytymishäiriöt, masentuneisuus tai ahdistuneisuus korostuu. (Myllykoski & Melamies 2004, 14.) Pelkkä ADHD voi esiintyä ilman käyttäytymishäiriöitä tai liitännäisongel-

5 mia. Erityisesti aikuisia diagnosoitaessa osalla on liitännäisongelmia, osalla ei. Toisaalta liitännäisongelmat saattavat olla niin voimakkaita, että vain ne havaitaan akuutissa tilassa. Tällöin taustalla vaikuttava ADHD jää huomaamatta ja liitännäisoireiden hoito ei välttämättä poista ongelmaa vaan helpottaa tilaa hetkeksi. (Lehtokoski 2004, 22). AD/HD-henkilöllä voi olla halu vetäytyä sosiaalisista suhteista. Hän saattaa kärsiä univaikeuksista, muistiongelmista ja tuntea tehottomuutta työssään tai opinnoissaan. Alkoholiongelmat sekä sekakäyttö ovat myös yleisiä ADHD-henkilön pulmia, joilla hän saattaa lääkitä esimerkiksi masennustaan. Käyttäytymishäiriöt, uhmakas ja negatiivissävytteinen käyttäytyminen, vihamielisyys ja levottomuus ovat myös ADHD:hen liittyviä liitännäisongelmia, joilla saattaa olla vakavampia seuraamuksia; onkin todettu, että joka toisella vangilla on ADHD ja taustalla nuoruusiän käyttäytymishäiriö. (Lehtokoski 2004, 23.) Oireet tunnistetaan yleensä ennen oppivelvollisuuden alkamista, mutta joskus ne havaitaan vasta ensimmäisinä kouluvuosina oppimisvaikeuksien ilmaantuessa. Oireet voivat haitata jatko-opintoja ja työelämässä selviämistä. Oireiden luonne voi myös muuttua iän myötä. (Michelsson ym. 2003, 12.) Esimerkiksi hyperaktiivisuus voi vähentyä ja tilalle tulla levottomuutta. Tarkkaavaisuushäiriöiset opiskelijat voivat käyttää henkilökohtaisia valmentajia taustatukena opinnoilleen. Valmentaja voi selkiyttää opintojen kokonaiskuvaa, luo järjestystä opintoihin sekä auttaa nuorta saamaan elämän perusasiat kuntoon. Valmentaja voi auttaa nuorta esimerkiksi ajankäytön suunnittelussa, tehtävien organisoinnissa sekä ohjaamalla toimintatapoihin, jotka soveltuvat opiskelijalle, jolla on AD/HD. (Myllykoski ym. 2004, 111.) AD/HD-diagnoosin saaminen mahdollisimman varhain on tärkeää hyvän hoitoennusteen takia, koska siten saadaan käynnistettyä hoito, kuntoutus ja tukitoimet ajoissa. Diagnoosin selvittyä on tärkeää antaa tietoa AD/HD:sta sekä aloittaa lasten vanhempien ohjaus ja valmennus esimerkiksi perhekoulussa. Vertaistuki on myös tärkeä osa AD/HD:n kuntoutusta ja hoitoa. Kognitiivista psykoterapiaa käytetään myös kuntoutuksessa. Sopeutumisvalmennuskurssit kuuluvat osaksi lääkinnällistä kuntoutusta, joissa saa tärkeää tietoa ja tukea. Lääkitykseen turvaudutaan yleensä vasta silloin, kun muut toimenpiteet eivät ole auttaneet (ADHD-liitto.)

6 Kuntoutuksen ensisijainen tavoite on lieventää oireita ja ehkäistä ongelmien esiintyminen ja kehittyminen. Puuttuvia taitoja pyritään kuntouttamaan tai korvaamaan lapsen jo hallitsemilla taidoilla. Lapselle opetetaan, miten vaikeuksien kanssa tullaan toimeen. Myönteiset tulokset saavutetaan yleensä hitaasti. Useimmat AD/HD oirehtivat lapset ovat älykkyydeltään normaalitasoa. Monilla voi kuitenkin olla niin huomattavia erityisvaikeuksia, ettei kaikkia heidän kykyjään ja taitojaan heti huomata, koska ne peittyvät ongelmien taakse. Nämä lapset ja nuoret tietävät asioista enemmän, kuin heidän käyttäytymisestään voisi päätellä. (Michelsson 2004, 63.) Kuntoutuksen tulee olla asiakaslähtöistä ja kuntoutujan katsotaan olevan sekä kykenevä että halukas ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä. Tästä käytetään nimitystä valtauttaminen (empowerment). Kuntoutuja valtautetaan ottamaan elämänsä haltuun. Ohjaus- ja neuvontatyöllä on tärkeä rooli kuntoutustoiminnan muuttuessa aikaisempaa monimutkaisemmaksi, moniammatillisuuden sekä yhteistyön ja palvelujen yhteensovittamisen kannalta. Tarvitaan uusia ammattiryhmiä ja osaamista kuntoutustyöhön, kuten esimerkiksi coachaus-kuntoutusmalli. (Myllykoski 2004, 17.) 2.2 Aspergerin oireyhtymä (AS) Aspergerin oireyhtymä on kehityksellinen poikkeama, jonka syyt ovat suurelta osin tuntemattomia. Perinnöllisten tekijöiden tiedetään näyttelevän jotain osaa oireyhtymän synnyssä. Oireyhtymä on luonteeltaan pysyvä ja AS-henkilöillä ilmenee myös aikuisena vaikeuksia ymmärtää toisten ihmisten tunteita, minkä tuloksena on usein erilaisia vaikeuksia ihmissuhteissa. (Huttunen 2008.) AS:n keskeiset peruspiirteet näyttävät säilyvän läpi elämän ja altistavat aikuisiässä erityisesti depressiolle. Etenkin aiemmin diagnosoimattomilla henkilöillä on riski altistua sosiaaliselle eristäytymiselle ja heikkoon työssä suoriutumiseen. Aspergerissa on viime kädessä kyse normaaliälyisellä tai lahjakkaan tasoisella henkilöllä lapsuudessa alkaneesta autistisesta kommunikaatiotoimintojen poikkeavuudesta, joka ydinoireiden ulkopuolella rajautuu liukuvasti muihin kehityksellisiin häiriöihin ja tunnettuihin psykiatrisiin oireyhtymiin. Oireyhtymän tunnistamisella on merkitystä tukitoimien suunnittelun ja muiden samanaikaisten psykiatristen häiriöiden hoidon kannalta. (Tani, Nieminen-von Wendt, Lindberg ja von Wendt, 2004.)

7 Asperger ulottuu moniin henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin ja täyttää oleellisilta osin myös persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit. AS-henkilön käyttäytyminen voi vaikuttaa itsekeskeiseltä, joskin kyseessä on enemmänkin tietynlainen ymmärryksen puute kuin psykologisten puolustusmekanismien seuraus. Lapsuudessa seurauksena voi olla vetäytyminen sosiaalisista suhteista tai häiriökäyttäytyminen. Siirtyminen nuoruudesta aikuisikään on varsin ongelmallista. Rutiinit ja rituaalit saattavat olla jäykkiä ja hallitsevat AS-henkilöä itseään, hänen perhettään ja muutakin ympäristöä. (Tani ym. 2004). AS-henkilölle on tyypillistä paneutuminen erityisiin mielenkiinnon kohteisiin, jotka vievät usein niin paljon aikaa, että muut toiminnot, kuten ihmissuhteet ja arki, kärsivät. He ovat myös eräänlaisia totuudentorvia ; heille rehellisyys on tärkeä niin sanoissa kuin teoissakin. (Huotari ym. 2008, 19.) Aspergerin oireyhtymässä ilmenee autismin tapaan merkittäviä vaikeuksia eikielellisten ilmaisujen käytössä. Näitä sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta tärkeitä toimintoja ovat muun muassa silmiin katsominen, kasvojen ilmeet sekä vartalon liikkeet ja eleet. Oireyhtymästä kärsivät eivät myöskään normaaliin tapaan kykene jakamaan ja ilmaisemaan iloa, tunteita ja kiinnostusta toisten ihmisten kanssa. Tunneilmaisun vaikeuden vuoksi oireyhtymän omaavilla henkilöillä ilmenee vaikeuksia sosiaalisessa vastavuoroisuudessa, minkä vuoksi he usein epäonnistuvat ikäänsä vastaavien ystävyyssuhteiden luomisessa. Vuorovaikutusongelmien lisäksi he saattavat osoittavat itsepintaisen kaavamaista kiinnostusta erilaisiin toimintoihin ja toiminnallisiin rutiineihin tai rituaaleihin. (Huttunen 2008.) Autismista poiketen Aspergerin oireyhtymässä ei ilmene merkittäviä kielellisiä älyllisten toimintojen jälkeenjääneisyyttä. Päinvastoin monet Aspergerin oireyhtymän omaavat lapset ja nuoret ovat keskimäärin älyllisesti normaaleja, usein myös lahjakkaita. Sen sijaan he ovat usein motorisesti (liikunnallisesti) kömpelöjä ja heidän kielensä rytmi, painotukset ja sointi voivat olla outoja. Aspergerin oireyhtymä todetaan usein vasta koulussa, joskin sille ominaiseen motoriseen kömpelyyteen kiinnitetään huomiota usein jo aikaisemmin. (Huttunen 2008.) Erityisesti aikuistumisen kynnyksellä Asperger koettelee nuorta. Arjesta selviytyminen tuottaa pulmia, sillä asunnon siivoaminen, suihkussa käynti ja muut perusasiat voivat

8 jäädä tekemättä. Myös erilaiset virastoissa asioinnit ja rahan käyttö voi olla vaikeaa, koska AS-nuori ei suoriudu niistä itsenäisesti. (Palomäki- Jägerroos 2006, 9.) Henkilöillä, joilla on Asperger, voi myös olla lukuisia vahvoja puolia kuten yleislahjakkuus, kestävyys ja huolellisuus. Nämä voi osittain kompensoida oireyhtymän aiheuttamia haasteita. (Huoviala 2007, 9.) Kuntoutuksen ja koulujärjestelyjen osalta ei ole olemassa valmista mallia, joka toimisi jokaisen AS-lapsen kohdalla. AS-lapsista kuitenkin kaikki hyötyvät strukturoidusta päiväjärjestyksestä. Struktuuri luo turvallisuuden tunnetta. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tarkemmin strukturoitu päiväohjelma tulisi olla. Materiaalit, aikataulut, suorituspaikat sekä tehtävälokerot tulisi sijoittaa samoihin paikkoihin ja samaa järjestystä noudattaen. (Kielinen 1998, 235.) Varhainen hoitoon hakeutuminen luo parhaat edellytykset lapsen hoidolle ja kuntoutukselle. Lapsia ja nuoria voidaan auttaa monin tavoin erilaisilla käyttäytymisterapeuttisilla keinoilla, jotka auttavat lasta jäsentämään kokemuksiaan, ilmaisemaan omia tunteitaan ja tulkitsemaan paremmin toisten ihmisten tunteita. (Huttunen 2008.) Konkreettinen kielenkäyttö, kirjalliset sopimukset ja henkilön omien vahvuuksien hyväksikäyttö on hyödyllistä Aspergerin kanssa elävien ohjauksessa. 2.3 Touretten oireyhtymä (TS) Touretten oireyhtymä on neurologinen häiriö, jolle tunnusomaista on tahdosta riippumattomat nykimisoireet eli ticit. Oireet voivat vaihdella hyvin pienistä voimakkaisiin. Ensimmäiset oireet ovat yleensä kasvoissa, esimerkiksi silmien räpsytys. Seuraavaksi ilmenee tahdosta riippumattomia ääniä kuten rykimistä. Myöhemmässä vaiheessa ticejä voi esiintyä muissakin ruumiinosissa, kuten jaloissa tai käsissä. (Nurmi-Pesonen 2006, 7-10.) Tic-liikkeet voivat olla yksinkertaisia lihasnykäyksiä, monimutkaisempia liikkeitä, ääniä kuten yskimistä, rykimistä tai niiskuttamista. Liikkeet usein lisääntyvät väsymyksen, jännityksen ja ahdistuksen yhteydessä (Palomäki-Jägerroos 2006, 10; Michelsson, Saresma, Valkama & Virtanen 2004, 28). Touretten oireyhtymään liittyy yleensä monia muita liitännäisoireita. Ainakin puolella nykimishäiriötä sairastavilla on tarkkaavaisuus-ylivilkkaushäiriö. Touretteen liittyy

9 usein myös puhehäiriöitä, pakkoajatuksia ja tekoja sekä autistisia piirteitä. Tourettea sairastavilla on myös muita suurempi riski sairastua paniikkihäiriöön ja masennukseen. (Michelsson ym. 2004.) Usein esiintyviä liitännäisoireita ovat muun muassa huomiokyvyn häiriöt, heikko keskittymiskyky ja/tai yliaktiivisuus, vaikeus pysyä paikallaan. Touretteen voi liittyä myös pakko-oire-yhtymiä esimerkiksi koskettaminen käsillä järjestelmällisellä tavalla, laskeminen tai kontrolloiminen, täydellisyyden tavoittelu ja käsien peseminen. Harvemmin esiintyviä käyttäytymishäiriöitä ovat esimerkiksi uhmaamista, panettelua, kuriongelmia, aggressiivisuutta ja purkauksia pienissäkin vastoinkäymisissä. Touretteen voi liittyä unihäiriöitä, alakuloisuutta, ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Voidaan havaita myös puhevaikeuksia; puhuu liian äänekkäästi, liian nopeasti tai liian paljon, vaikea olla hiljaa jne. Joskus touretteen liittyy sopimatonta seksuaalista käyttäytymistä (kuten kiroilua), syömisvaikeuksia (syö liikaa tai liian vähän, herkkä makuaisti), dyslexia eli luku- ja kirjoittamisvaikeuksia tai dyskalkulia eli erityisiä vaikeuksia matematiikassa. (Suomen Tourette yhdistys.) Oireyhtymän tunnistaminen on tärkeää, sillä oppimis- ja käyttäytymisongelmat sekä pakko-oireet voivat aiheuttaa huonoa itseluottamusta, kouluvaikeuksia, huume- tai alkoholiongelmia ja saada aikaan huonosti toimivia aikuisia. Aikainen tunnistaminen ja hoito on tärkeää. Tietoinen ja ymmärtäväinen ympäristö voi monella tavalla helpottaa oireista kärsivää. Touretten oireyhtymällä voi olla sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia käyttäytymiseen. Monet TS-henkilöt ovat älykkäitä, luovia ja tarmokkaita, mikä on myönteistä monessa yhteydessä. (Suomen Tourette yhdistys.) 2.4 Autismi Autismi on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa vaihtelevia toiminnanesteitä. Autistisilla henkilöillä aistien välittämä tieto ja tiedontulkinta ovat yksilöllisiä ja tavallista huomattavasti poikkeavavampia. Poikkeavuudet huomataan yleensä siinä vaiheessa lapsen kehitystä, kun hänen pitäisi alkaa opetella vuorovaikutustaitoja. Autistinen henkilö voi kommunikoida poikkeavasti. Hän ajattelee, ymmärtää ja mieltää asioiden merkitystä sekä ympäristöä eri tavalla. Käyttäytymisessä voi havaita muun muassa puutteellista tai poikkeavaa sosiaalista vuorovaikutusta ja kom-

munikaatiota, rajoittunutta tai stereotyyppistä käytöstä sekä poikkeavia reaktioita aistiärsykkeisiin (Huotari ym. 2008, 21). 10 Autismi on orgaanisperäinen eli ruumiillisista syistä johtuva. Kyseessä ei ole yksi syy, vaan joukko erilaisia tekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi perinnölliset tekijät, raskausajan vauriot, kromosomipoikkeamat, syntymävauriot sekä syntymän jälkeiset vauriot, jotka voivat aiheuttaa vauriota pikkuaivojen rakenteessa tai aivorungon soluissa. Aspergerin syndroomalla ja autismilla on myös havaittu yhteyksiä. Aspergerin omaavilla lapsilla näyttää kuitenkin olevan paremmat kielelliset taidot. Sokeutta ja kuuroutta tutkittaessa näyttää siltä, että kuuroudella olisi suurempi yhteys autismiin, kuin sokeudella. Näin autismin lisäksi samalla henkilöllä voi esiintyä esimerkiksi epilepsia, dysfasia tai eriasteisia kuulo- ja näkövammoja. Joillakin autisteilla on yksi tai useampia kapea-alaisia erityistaitoja, kuten loistava numero- tai näkömuisti tai karttojen ja luetteloiden ulkoa osaamisen taito. (www.tukiasema.net.) Autismiin liittyvät keskeiset ongelmat ovat sosiaalisen käyttäytymisen ja kommunikaation vaikeus, sekä käyttäytymisen ja aistitoimintojen erilaisuus. On kuitenkin muistettava, että autististen henkilöiden käyttäytymiskuva on tietyistä yhteisistä piirteistä huolimatta hyvin yksilöllinen ja siihen vaikuttavat monet eri tekijät kuten ikä, kehitystaso ja neurologiset vaikeudet (Ikonen ja Suomi 1998, 65). Sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet voivat olla joko lieviä tai hyvinkin vaikeita. Autistisella ihmisellä on alentunut tai täysin puuttuva kyky ymmärtää toista ihmistä ja sitä, että toinen ihminen myös ajattelee. Tästä johtuen hänellä voi olla vaikeuksia vuorovaikutustaitojen kehittämisessä, alentunut kyky ymmärtää puheenmerkitystä sekä erottaa syy-seuraus suhteita. Konkreettisissa taidoissa voi olla kehitysvammaa. (www.tukiasema.net.) Kommunikaatio-ongelmat ovat yleinen piirre ja johtuvat usein puheen ongelmista. Noin puolelle ei kehity puhetta lainkaan tai sitä on kovin vähän. Kehityksessä voi olla viivästymää, pysähdystaukoja tai mikäli puhetta on, se on jatkuvaa samoja asioita toistelevaa tai sekavaa ääntelyä. Puhe voi muodostua monotoniseksi ja sävyltään yksitoikkoiseksi. Heidän on myös vaikeaa ymmärtää ei-kielellisten viestien kuten ilmeiden, eleiden, äänenpainojen, silmien ja kehonasennon merkitystä. (Kerola ja Kujanpää 2000, 28.)

11 Rituaalikäyttäytymistä voi esiintyä monissa muodoissa, kuten käsien heiluttelua, taputtamista, naputtelua tai esineiden näpräämistä. Erilaiset ilmiöt, värit, kuviot tai liike, kuten veden solina, veden imeytyminen hiekkaan, pyörivät koneet tai maton raidat tai taideteoksen yksityiskohdat voivat olla autistille todella kiehtovia. Rutiinit eri muodoissaan ohjailevat usein autistien elämää. Rutiinit ovat toisaalta avuksi helpottaen jokapäiväisiä toimintoja niin autistin kuin perheenkin kannalta katsottuna. Toisaalta pienetkin muutokset rutiineissa voivat aiheuttaa raivonpuuskan tai levottomuutta. Saattaa olla, että suurikaan muutos ei näytä vaikuttavan autistin käytökseen millään tavalla, kun taas mitättömän pieneltä tuntuva asia voi aiheuttaa suurenkin tunteenpurkauksen. Näiden lisäksi voi esiintyä myös poikkeavia reaktiota aistiärsykkeisiin tai uni- ja nukahtamishäiriöitä, jotka ovat autisteilla hyvin yleisiä. Nukahtaminen voi olla todella vaikeaa. (www.tukiasema.net.) Autistiselle henkilölle on tärkeää, että elämä sujuisi niin, että jatkuvuus olisi turvattu ja paikat, henkilöt tai aikataulut eivät muuttuisi usein. Mikäli muutoksia ilmenee, saattaa esiintyä haastavaa käyttäytymistä, jota voivat olla levottomuus, häiritsevä käyttäytyminen tai raivokohtaus. Autististen henkilöiden sanotaan tarvitsevan kuntoutusta koko valveillaoloaikansa. Esimerkiksi kommunikointitaitojen harjoittelun ja strukturoinnin pitäisi olla osana arkea. Kuntoutus ei tarkoita tempputuokioita tiettynä aikana päivässä. Autismista ei parane, mutta kuntoutuksella voidaan henkilön elämänlaatua parantaa huomattavasti. Kuntoutuksen kulmakiviä ovat toimivan kommunikaatiomenetelmän ja sosiaalisten taitojen harjoittelu, selkeä päiväjärjestys ja ympäristön strukturointi. Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti, kuntoutettavan omien tarpeiden ja ominaisuuksien mukaisesti. (Vainio 2007, 192.) Autististen henkilöiden onnistunut kasvatus ja kuntoutus edellyttävät laajaa tietämystä autismista. Kuntoutus on kiinteää yhteistyötä vanhempien ja kuntouttavien ammattihenkilöiden välillä. Kuntoutuksessa käytetään struktuurien lisäksi myös terapeuttisia tapoja, kuten psyko-, musiikki-, käyttäytymis- ja sensorisen integraation terapioita. Lähtökohtana on jokaisen yksilön oma tilanne. Autistien kuntoutus on pitkäjännitteistä, usein elämänkaaren mittainen prosessi. (Ikonen ja Suomi 1998, 154.)

2.5 Dysfasia 12 Dysfasia on puheen ja kielenkehityksen erityisvaikeus, joka ilmenee puheen ja kielen tuottamisen ja/tai ymmärtämisen vaikeutena. Dysfasia on neurobiologinen häiriö, jonka tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta perinnöllisyys yhtenä merkittävänä tekijänä näyttäisi olevan perinnöllisyys. Kielellisessä erityisvaikeudessa lapsen muu kokonaiskehitys on iänmukaista ja normaalia. Ongelmat painottuvat dysfasiassa puheen ja kielen kehityksen osa-alueille, jonka vuoksi dysfaattisen lapsen puheen ja kielen kehitys viivästyy ja se on lisäksi poikkeavaa. Dysfasia lapsen puhe voi puuttua kokonaan ja sanojen oppiminen on poikkeuksellisen hidasta. Ensisanat lapselle tulevat myöhään tai jo opitut sanat jäävät pois käytöstä eikä lapsi ala yhdistämään oppimiaan sanoja lauseiksi. Sanaston, lauseiden, käsitteiden ja kieliopin oppiminen on hidasta. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry.) Lapsi saattaa olla puhumaton tai hänen puheensa on merkittävän epäselvää ja lähempänä kolmea ikävuotta vieraalle edelleen vaikeaa ymmärtää. Kertominen tuottaa lapselle merkittäviä vaikeuksia. Kerronta voi olla joko hyvin suppeaa ja lyhyttä tai hyvinkin vuolasta ja runsasta, mutta lapsi ei pysty rakentamaan kertomastaan ehjää kokonaisuutta. Dysfaattisia piirteitä voidaan havaita jo noin 2-vuotiaasta alkaen, mutta lievä dysfasia voi ilmetä vasta koulussa oppimisvaikeutena. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto.) Kielelliset erityisvaikeudet ovat karkeasti jaoteltavissa lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan häiriöön. Puheen ja kielenkehityksen erityisvaikeus, dysfasia, on luonteeltaan pysyvämpi ongelma kuin viivästynyt puheen ja kielen kehitys. Kielellisessä erityisvaikeudessa puheen ja kielenkehitys eivät noudata samoja yleisperiaatteita kuin normaalisti kielellisesti kehittyneillä lapsilla. Vaikeudet voivat muuttaa muotoaan lapsen kasvaessa. Kielenkehityksen erityisvaikeus voi johtaa myöhemmin oppimisvaikeuksiin. Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen saattaa olla hidasta ja lapsella voi olla vaikeuksia vieraiden kielten sekä matematiikan oppimisessa. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto.) Kielellisissä erityisvaikeuksissa, dysfasiassa saattaa olla myös liitännäishäiriöitä. Näitä voivat olla ovat esimerkiksi hahmotuksen ja motoriikan vaikeudet, tarkkaavaisuuden kiinnittämisen ja keskittymisen ongelmat sekä vaikeudet sosiaalisissa taidoissa. Kommunikoinnin tueksi lapsi tarvitsee puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointi-

13 menetelmiä (AAC), kuten piirtämistä, tukiviittomia ja kuvakommunikointia. Kielellisen erityisvaikeuden ensisijainen kuntoutusmuoto on puheterapia. Sen ohessa lapsella saattaa olla liitännäishäiriöistä riippuen esimerkiksi fysio- tai toimintaterapiaa. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry.) Puheterapeutin tutkimuksessa arvioidaan lapsen puheen ja kielenkehitykseen liittyvät eri tasot: tuottaminen, ymmärtäminen ja kokonaiskielelliset taidot. Lisäksi lapsi ohjautuu psykologin arvioon ja tarvittaessa fysio- ja/tai toimintaterapeutille. Lääkäri arvioi lapselle tehtävien lääketieteellisten tutkimusten tarpeen. Kuntoutussuunnitelma on kooste tehdyistä tutkimuksista ja suosituksista ja se tehdään eri ammattihenkilöiden yhteistyössä. (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto.) Kuntoutus suunnitellaan aina yksilöllisesti lapsen vahvuuksien ja vaikeuksien mukaan. Kielellisissä häiriöissä ensisijainen kuntoutusmuoto on puheterapia. Lisäksi lapsella on usein esimerkiksi fysio- tai toimintaterapiaa, joskus myös neuropsykologista kuntoutusta yksilöllisen tarpeen mukaan. Merkittävä osa lapsen kuntoutusta on vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi yhteistyö päivähoidon kanssa (erityisryhmä/tavallinen ryhmä) sekä mahdollisen avustajan tarpeen selvittäminen (henkilökohtainen/ryhmäkohtainen). Lisäksi jo varsin varhaisessa vaiheessa arvioidaan oppivelvollisuuteen liittyen arvio erityisopetuksen ja pidennetyn oppivelvollisuuden tarpeesta. Tavallisesti kuntoutussuunnitelma on voimassa vuoden kerrallaan, jonka jälkeen tehdään uusi arvio (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto.) 3 NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS (COACHING) Neuropsykiatrinen valmennus, Coaching, on ennaltaehkäisevää, yksilön elämänhallintataitoja ja kuntoutumista tukevaa toimintaa. Valmennuksessa tavoitteena on vahvistaa neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia omaavien lasten, nuorten ja aikuisten arjenhallinnan valmiuksia, auttaa koulupolulla eteenpäin sekä tukea työelämään pääsyä ja siellä selviytymistä. Valmentaja toimii erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden henkilökohtaisena ohjaajana sekä koordinaattorina palveluverkostossa. (Palomäki-Jägerroos 2006, 2.)

14 Neuropsykiatrisen valmennuksen kohderyhmä on laaja ja se käsittää useita erilaisia neurologisia erityisvaikeuksia omaavia henkilöitä. Suomessa käytettiin alussa nimeä ADHD- valmennus tai coaching alkuperäisen nimen mukaan. 3.1 Neuropsykiatrinen valmentaja Valmentaja on neuropsykiatrisen valmentajakoulutuksen saanut sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen (Neuropsykiatrinen valmennus 2007). Asiantuntijuuden lisäksi valmentaja hallitsee monipuoliset ohjausmenetelmät sekä eri-ikäisten henkilöiden ja perheiden kanssa toimimisen sekä omaa vankan ammattieettisen näkökulman työhönsä (Huotari 2008, 6). Henkilökohtainen valmentaja auttaa esimerkiksi suunnittelemaan ajankäyttöä, organisoimaan tehtävien tekoa ja ottamaan käyttöön sopivia toimintatapoja. Valmentaja sopii asiakkaan kanssa valmennuksen tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi. Etenemistä seurataan säännöllisessä yhteydenpidossa. (Myllykoski & Melamies 2004, 111.) Valmentajan tehtävänä on myös auttaa asiakasta hahmottamaan, mikä on riittävän hyvä taitotaso valmennettavalle itselleen. Ongelmat eivät ehkä poistu kokonaan valmennuksen avulla, mutta niiden kanssa on mahdollisuus oppia elämään hyvää elämää (Neuropsykiatrinen valmennus 2007). Valmentaja tukee ja valmentaa sekä valmennettavaa että hänen lähipiiriään. Valmennuksessa toinen ihminen ohjaa toista, ei konkreettisesti neuvomalla, vaan ohjaamalla. Yhdessä löydetään valmennettavan potentiaali, hänen paras toimintakyky. (Huotari ym. 2008, 9.) Coach-tyyppistä toimintaa voidaan toteuttaa eri nimikkeillä (ADHD-valmennus kuntoutusohjaus, koutsaus). Coachin roolissa voi olla esimerkiksi kuntoutusohjaaja, hoitaja tai muu ADHD-oireisia lapsia tai nuoria hoitavan tiimin työntekijä. Vakiintunutta suomennosta coach-sanalle ei vielä näytä olevan. (Närhi ja Puustjärvi 2007.)

3.2 Valmennus käytännössä 15 Tämä kappale pohjautuu pääsääntöisesti Valmentajan Käsikirjaan (2008). Neuropsykiatrista kuntoutusta voidaan pitää sosiaalisen kuntoutuksen menetelmänä. Sosiaalinen kuntoutus merkitsee prosessia, jolla pyritään parantamaan sosiaalista toimintakykyä kykyä selviytyä arkipäivän välttämättömistä toiminnoista, vuorovaikutussuhteista sekä oman toimintaympäristön rooleista. Valmennuksella tähdätään juuri näiden seikkojen puitteissa selviytymiseen. Neuropsykiatrinen valmennus, yhdistettynä lääkehoitoon ja terapiaan, antavat usein toivotuimman tulokset. (Huotari ym. 2008, 9.) Neuropsykiatrinen valmennus on tuki- ja ohjaustoimintaa, joka tukee yksilön kehittymistä. Valmennus on ratkaisukeskeistä ohjausta, joka on myös hyvin terapeuttista ja kuntouttavaa. Se eroaa kuitenkin selvästi tukihenkilötoiminnasta. Valmennus soveltuu kaikenikäisille henkilöille, joilla on keskittymisvaikeuksia, sosiaalisia vaikeuksia tai aloitekyvyttömyyttä. (Saukkola 2006, 57.) Valmennus on myönteistä kehitystä tukeva, voimavarakeskeinen lähestymistapa, joka sopii neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia omaavien henkilöiden lisäksi myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujille (Neuropsykiatrinen valmennus, 2007). Yksittäisen henkilön ja hänen elämäntilanteensa lisäksi valmennuksen kohteena voidaan nähdä myös perheet, lähiyhteisöt ja koko yhteiskunta, asenteineen ja arvomaailmoineen. Valmennuksessa valmentaja käyttää hyväkseen niin sanottua muutosenergiaa, jonka avulla valmentaja siirtää toimintamalleja ja tapoja valmennettavalleen. Siirtäminen tapahtuu valmennettavan oman toiminnan kautta, opitaan toisia ihmisiä peilaten. Näin myös valmennettava peilaa valmentajaansa. Valmennussopimus ja toimintasuunnitelma jäsentävät toimintaa ja auttavat tavoitteiden saavuttamisessa. Keskeisiä asioita valmennuksessa ovat elämänhallinnan ja arjen sujumisen tukeminen, valmennettavan vahvuuksien ja voimavarojen esiintuominen ja hyödyntäminen eri elämänalueilla, uusien käyttäytymismallien löytäminen ristiriitatilanteissa sekä eheän minäkuvan ja identiteetin rakentaminen. Valmennusta voi tehdä omassa työssä, oman muun ohjaustyön ohella tai yrittäjänä. Neuropsykiatrinen valmennus voi olla henkilökohtaista, lähipiirin kanssa tai ryhmässä

16 tapahtuvaa. Valmennuksen ideologiaa toki voi soveltaa missä tahansa työskentelyssä ihmisten kanssa. Valmennuksen hinta muodostuu sen mukaisesti miten se järjestetään. Jos neuropsykiatrinen valmennus kuuluu työntekijän työnkuvaan, voi valmennus olla valmennettavalle täysin ilmaista. Jos valmennusta taas ostetaan palveluna yrittäjältä, voi sen hinta olla 50 100 tunnilta per valmentaja. Sopimuksen voi irtisanoa joko valmennettavan, valmentajan tai maksajan toimesta. Toistaiseksi valmennus ei kuulu korvausten piiriin, vaikka kyse onkin kuntoutusmuodosta. Joissakin kunnissa esimerkiksi sosiaalitoimi, koulutoimi, sairaanhoitopiiri, seurakunnat tai erilaiset projektit ovat kirjoittaneet maksusitoumuksia neuropsykiatrisesta valmennuksesta. Valmennukseen voi hakeutua myös itse maksavana. 3.2.1 Valmennusprosessin aloittaminen Valmennus on oppimisprosessi, jossa valmennettava oppii uusia toimintatapoja ja malleja arjenhallintaan ja oman toiminnan ohjauksen parantamiseksi. Uuden oppimiseen tarvitaan motivoitumista, sitoutumista, harjoittelua ja palautetta. Henkilöillä, joilla on neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia, voi juuri näillä alueilla olla hankaluuksia. Tämän vuoksi valmentajan on oltava aktiivisempi ja napakampi osapuoli. Tosin oppimiselle on annettava tilaa ja varattava aikaa. Valmentajan tehtävänä on myös saada valmennettava motivoitumaan ja tarttumaan tehtäviin. Valmennusprosessi voidaan katsoa koostuvan vaiheista. Aluksi selvitetään, miksi asiakas on tullut valmennukseen, mitkä ovat hänen odotuksensa ja tavoitteensa valmennuksen suhteen. Aluksi tarkastellaan mitä valmennus on, miten se toimii sekä mitkä ovat valmennukseen liittyvät eettiset säännöt. Kun on selvitetty asiakkaan odotukset ja tavoitteet, voidaan niiden kautta määritellä valmennuksen kesto, sisältö, hinnat sekä muut käytännön asiat. Kun käytännön asioista voidaan olla yhtä mieltä ja yhteistyön aloittaminen tuntuu molemmista mielekkäälle, voidaan valmennuksesta laatia sopimus, jossa määritellään molempien vastuut. Valmennettava ja valmentaja ovat tyypillisesti yhteydessä toisiinsa useamman kerran viikossa. Yhteydenpitotapa voi olla tapaaminen, joka kestää 1 1,5 tuntia kerralla, mutta toki yhteydenpito voi olla soittelua puhelimitse, tekstiviestiä ja sähköpostia. Val-

17 mennussopimus tehdään usein 3-6 kk:n mittaiseksi ja sitä jatketaan tarvittaessa. Sopimus voi olla myös esimerkiksi niin sanottua intervallityöskentelystä, jossa tapaamiset ovat kerralla hieman pidempiä ja useammin, jonka jälkeen seuraa pidempi valmennustauko. Valmennuksen alkaessa kartoitetaan vielä tilannetta, keskustellaan, tehdään harjoituksia, tutustutaan vaihtoehtoihin sekä mietitään voimavaroja ja resursseja, joita tarvitaan tavoitteen saavuttamiseen. Tavoitteita täsmennetään, sovitaan etenemisestä sekä sovitaan, mistä tiedetään tavoitteen tulleen saavutetuksi. Ajan myötä tavoitetta ja sen saavuttamista tarkastellaan ja päivitetään. Myös valmennuksen hyötyä, toimivuutta ja vaikuttavuutta on arvioitava matkan varrella. 3.2.2 Valmennettavan kanssa Valmennukseen tulevilla asiakkailla on useimmiten jokin diagnoosi. Lasten neuropsykiatrinen hoito ja kuntoutus ovat paremmassa jamassa kuin niillä nuorilla, jotka ovat aikuistumassa. Itsenäistyvät nuoret tarvitsevat monenlaista ohjausta ja tukea. Neuropsykiatrisella valmennuksella pyritään ohjaamaan niin lapsia, perheitä, nuoria kuin aikuisiakin samalla ehkäisemällä heidän syrjäytymistä opiskelusta, työmarkkinoilta kuin koko yhteiskunnasta. Valmennettavien henkilöiden identiteettiä on muokannut mahdollisesti monet mutkat ja vaikeudet, haasteet ja pettymykset. He ovat kokeneet jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta, koulu- ja ihmissuhdeongelmat ovat tuntuneet raskailta. Valmennukseen tultaessa valmennettavilla saattaa olla aivan epärealistiset odotukset valmennusta kohtaan. He saattavat tulla tapaamiseen uskoen löytäneensä pelastuksen tai sitten he saattavat tulla tapaamiseen, koska joku viranomaistaho tai lääkäri on kehottanut tulemaan. Asiakkaissa voi olla havaittavissa myös tietynlaista kyynisyyttä, mutta myös uteliaisuutta valmennusta kohtaan. Valmentajasta voi tuntua, etteivät he aina ota mitään tosissaan ja koettelevat rajoja myös valmentajan kanssa luodussa suhteessa. Olivatpa lähtökohdat sitten mitkä hyvänsä, tulee tilanne kuitenkin kartoittaa ja valmennustarve, yhteinen ymmärrys sekä selvät sävelet saada luoduksi. Muutoin valmennusprosessia ei

voida aloittaa. On myös otettava huomioon, että valmennuksella ei välttämättä saada kaikkia ongelmia häviämään, mutta niiden kanssa voidaan oppia elämään. 18 Valmennettavista pyritään löytämään voimavara. Heidän omasta itsestään löytyvät ratkaisut tuleviin haasteisiin. Valmennuksessa ohjataan löytämään oma potentiaali ja tunnistamaan omat taidot ja osaaminen. Toimintakyvyn paraneminen tarkoittaa myös poisoppimista rajoittavista uskomuksista ja huonoista mielikuvista, kehnoista toimintastrategioista. Valmennuksen tavoitteet voivat olla konkreettisia, jokapäiväiseen elämään vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi arjenhallintaan, opiskeluun ja ihmissuhteisiin. Valmentaja tukee aktiivisesti tavoitteiden saavuttamisessa ohjauksella, harjoittelulla, antamalla palautetta ja kannustamalla. Tavoitteiden tulee olla konkreettisia, mahdollisia ja realistisia, pilkottu osatavoitteisiin sekä omasta toiminnasta riippuvaisia. Tavoitteita ei myöskään saa olla liian montaa. Jokainen valmentaja tekee valmennusta omalla persoonallaan ja tavallaan. Siksi valmennustakin on monenlaisia. Myös valmennettavat ovat yksilöitä ja heidän tarpeensa ovat hyvinkin erilaisia. Valmennuskeinoja tulee pystyä soveltamaan tapauskohtaisesti. Valmentaa voi esimerkiksi keskustelemalla ja kuuntelemalla, mallittamalla tai kirjoittamisen, piirtämisen, musiikin, draaman tai leikin avulla. 3.2.3 Ajattelu- ja toimintatapoja Jokaisella valmentajalla on omanlaisensa tapa toimia ja työskennellä, sekä ohjata valmennettaviaan. Valmentajat ovat mieltäneet itselleen luontevimman tavan valmentaa, ottaen samalla huomioon valmennettavan tilanteen. Neuropsykiatrisessa valmennuksessa voi taustalla vaikuttaa esimerkiksi ratkaisukeskeisyys; NLP (Neuro Linguistic Programming) tai ns. Ei-tietäen, tyhjällä päällä. (Huotari ym. 2008, 10.) Ratkaisukeskeinen lähestymistapa sisältää kannustavia käytännön työkaluja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin, motivointiin, innostamiseen, suunnitteluun, ongelmien ratkaisuun ja kehittämistyöhön. Ratkaisukeskeisyyttä kutsutaan myös voimavarakeskeiseksi lähestymistavaksi, sillä sen keinoin pyritään huomioimaan uinuvia voimavaroja sekä jo olevia vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Työskentelyn keskeinen ajatus on toi-

von herättämisessä, johon keskittyminen avaa tietä muutokselle ja valmennettavan kannalta hänelle parempaan elämään. (Huotari ym. 2008, 10.) 19 Ratkaisukeskeisen lähestymistavan keskeisiä tausta-ajatuksia ovat muun muassa toisen ihmisen arvostaminen ja asiakaslähtöisyys. Keskustelukumppaniin suhtaudutaan arvostaen heidän ajattelutapaa sekä arvoja. Asiakas itse asettaa omat päämääränsä ja hän on itse oman itsensä asiantuntija. Ratkaisukeskeisessä toimintamallissa käytetään luovia, leikkisiä ja positiivisia keinoja poistaa jumiutuneita käsityksiä ja ei toivottuja toimintamalleja. (Ratkes ry.) Huomio kiinnitetään pieniin edistysaskeliin ja etenemiseen kohti tavoitetta tai muutosta. Edistystä tutkitaan ja selvitellään, joka kannustaa jatkamaan. Ratkaisukeskeisessä toiminnassa uskotaan, että asioihin vaikuttaa useampi tekijä, ei ole vain yhtä totuutta. Tavoitteisiin pääseminen voi olla monien eri keinojen kautta saavutettavissa. Asiat tapahtuvat yhteydessä muihin ihmisiin ja ympäristöön. Tärkeää on ideoida ja testata eri vaihtoehtoja vuorovaikutuksessa. (Huotari ym. 2008, 11.) Koska ratkaisukeskeisessä toimintatavassa tavoitteilla on suuri merkitys, ei sen vuoksi menneisyyden työstäminen ole niin merkittävään. Menneisyys koetaan voimavarana. Puutteiden ja hankaluuksien sijasta keskitytään voimavaroja ja piileviä kykyjä kasvattaviin näkökulmiin. Epäonnistumiset nähdään oppikokemuksina. Myös valmennettavan omat verkostot ja läheiset koetaan voimavarana. Yhdessä heidän kanssaan voidaan ratkoa pulmia. Oleellinen osa työtä on aito myönteinen palaute ja kiitosten jakaminen eri osapuolille. (Ratkes ry) Valmentajien käyttämä toimintamalli voi olla NLP eli Neuro Linguistic Programming. NLP perustuu siihen, että se mallintaa asiakkaiden jo käytössä ja esillä olevia taitoja. Sen yksi olennainen anti on omien olemassa olevien taitojen tunnistaminen, jolloin niitä voidaan valjastaa laajempaan käyttöön. NLP tarjoaa käytännöllistä tietoa ihmisten mahdollisuuksista, käyttäytymisestä ja vuorovaikutuksista. (Suomen NLPyhdistys.) Ihminen käyttää aistejaan toimiessaan. Aistijärjestelmiä on kolme; visuaalinen (näköhavainto), auditiivinen (kuulohavainto) sekä kinesteettinen (tuntemuksiin pohjautuva)

20 aistijärjestelmä. Käyttäessämme aistituntemuksia ajattelussaan, kuvittelussaan ja muussa mieltämisessä, kyseessä on laajemmin käsiteltynä miellejärjestelmästä. Ihmiset myös oppivat eri aistikanavien kautta. Auditiivinen oppii kuulemalla, visuaalinen oppii näkemällä ja kinesteettinen haluaa tehdä ja kokea itse. Valmentaja huomio ja hyödyntää valmennettavan miellejärjestelmiä ja havainnollistaa ohjauksessa käsiteltäviä asioita sen mukaisesti. Miellejärjestelmiä tunnistamalla luodaan hyvä kontakti, opitaan asioita helpommin ja muistetaan uudet asiat paremmin. (Luomi 2008, 60.) Valmennuksessa voidaan myös käyttää tyhjän pään menetelmää. Vaikka valmentajalla voisi olla neuvoja ja valmiita ohjeita asiakkaalleen, voi valmennettavasta tuntua, että hän jää omien asioidensa ulkopuolelle ja joutuu toteuttamaan muiden antamia ohjeita tulematta itse kuulluksi. Asiakas saattaa tällöin tuntea tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, jolloin yhteistyö valmennuksessa saattaa hankaloitua. (Huotari ym. 2008, 14.) Kiinnostuminen ja asiakkaan todellinen kuunteleminen auttaa valmentajaa huomaamaan, että asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Kun valmentaja ei etukäteen tarvitse tietää ratkaisuja, hän voi olla luova ja avoin uusille mahdollisuuksille. Eitietäminen synnyttää uteliaisuutta, uteliaisuus herättää kysymyksiä ja kysymykset ovat merkki kiinnostumisesta. (Huotari ym. 2008, 14; Anderson & Goolishian, 1995.) 4 TYÖSSÄ JAKSAMINEN Työssä jaksaminen on tärkeää työntekijän ja työnantajan lisäksi myös yhteiskunnalle. Työssänsä viihtyvä ihminen on motivoitunut ja tekee silloin laadukasta tulosta. Myös yhteiskunta hyötyy, kun työssä jaksaminen vähentää sairauspoissaoloja ja eläkkeelle jääminen siirtyy, jolloin eläkekustannukset pienenevät. (Pekkinen, H. 2001, 10.) 4.1 Ihmissuhdetyö Yleensä ihmissuhdetyöntekijä aloittaa työnsä korkein ihantein. Hän haluaa tehdä hyvää, olla ihmisen puolella ja saada aikaan muutoksen asiakkaiden elämässä. Puhutaan vihkiytymisetiikasta. Työ on enemmän kutsumus kuin ammatti. Ihmissuhde työntekijät tuottavat asiakkailleen hoivaa ja tukea. Suhde ei ole tasapainoinen, vastavuoroinen, vaan työntekijä on antaja ja asiakas saaja. Seurauksena voi olla antajan tunnevarastojen vähittäisen tyhjentymisen myötä etenevä uupumus. Ihmissuhdetyössä suhtau-