1.YKSIKKÖ Syrjälän päiväkoti 2. TOIMINTA-AIKA Ajalle 11.8.2010-4.6.2011 Esiopetusta annetaan n. 700 tuntia vuodessa Päivittäin keskimäärin 4 tuntia. Tiikereiden ryhmässä on 20 lasta ja Kenguilla on yksi esiopetusikäinen lapsi. Toiminta-aika on klo 9.00 13.00 Lomat: syysloma 25.10-29.10.2010 joululoma 23.12.2010-9.1.2011 talviloma 21.2.-27.2.2011 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS Esiopetus on tavoitteellista kokonaisvaltaista kasvatusta ja ohjausta, joka pyrkii antamaan lapselle myönteisiä kokemuksia ja elämyksiä, sekä riittävästi haasteita uuden oppimiselle. Esiopetuksessa keskeisellä sijalla on ryhmän jäsenten vuorovaikutus. Jokainen tuo oman kokemusmaailmansa, tietonsa ja taitonsa yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin. Luottamus aikuisen ja lapsen välillä luo pohjan turvalliselle oppimiselle, jossa uskalletaan yrittää ja erehtyä. Opetus perustuu leikinomaiseen toimintaan. Leikki on tärkeällä sijalla myös esiopetuksessa. Päiväkodissamme on ryhmätilojen lisäksi tiloja pienryhmäleikille, vesileikille, puutöille ja pienille kotitaloustöille. Päiväkodissamme on myös oma liikuntasali. Pelit, lelut sekä askartelu- ja oppimisvälineet ovat lasten ulottuvilla. Syrjälän koulun liikuntasali on myös viikoittain käytössämme sekä koulun kenttä sopimuksen mukaan. Päiväkodin ympäristö mahdollistaa monipuoliset liikunta- ja ulkoiluleikit eri vuodenaikoina. Lähialueen metsät ja leikkikentät tarjoavat lapsille oivan oppimis- ja seikkailuympäristön. Päiväkodissamme on esiopetusikäisiä kahdessa ryhmässä. Tiikereillä 20 lasta ja Kenguilla yksi lapsi. Tiikereiden ryhmässä lapset ovat kokopäiväisesti hoidossa, esiopetus sisältyy hoitopäivään. Esiopetusaika on klo 9.00-13.00. Esiopetusryhmä on jaettu kolmeen pienryhmään. Jokaisella pienryhmällä on oma nimetty ohjaajansa. Kengujen yksi lapsi osallistuu yhden toiminnallisen pienryhmän toimintaan kerran viikossa. Esiopetus tapahtuu toiminnallisissa pienryhmissä. Toiminnallisia pienryhmiä ovat musiikki, ohjattu leikki, äidin-
kielen ja matematiikan tehtävätuokiot ja kädentaidot. Liikunta- ja retkipäivinä toimitaan vaihtelevasti pien- ja suurryhmissä. 4. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET lasten keskinäinen vuorovaikutus sosiaaliset taidot pienryhmä- ja omaohjaajatoiminnan kautta lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi lapsen yksilölliset tarpeet huomioidaan 5. TOIMINNAN YKSIKKÖKOHTAISET TAVOITTEET toimivan kasvatuskumppanuuden saavuttaminen päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien välillä toimivan lapsikohtaisen esiopetussuunnitelman tekeminen lapsen kasvun tueksi sosiaalisten taitojen kehittäminen luomalla hyvää ryhmähenkeä ja arvostamalla kaveria monipuolisten pienryhmähetkien toteuttaminen lasten yksilölliset tarpeet huomioiden lasten ohjaaminen ja kannustaminen omatoimiseen vuorovaikutukseen oppia keskittyneeseen työskentelyyn ja tekemään tehtävät alusta loppuun 6. MENETELMÄT Äidinkielessä merkittävä osuus on päivittäisillä keskusteluhetkillä lasten kanssa. Lapset kertovat tapahtuneista asioista, ilmaisevat mielipiteitään toiminnasta ja suunnittelevat tulevaa. Riimitämme, lorutamme ja rytmitämme sanoja päivittäin. Lisäksi luemme satuja, jatkokertomuksia ja kuvakirjoja. Vuoden aikana tutustumme kirjaimiin. Ryhmätilassa on myös kirjoitettua kieltä uteliaisuuden herättämiseksi. Esiopetuksen runkona käytämme Salaisen maan Kisu Pikkukuun esiopetusmateriaalia.
Erilaisia teemoja ja projekteja sekä arjen askareita pyrimme käsittelemään monipuolisesti, eri sisältöalueet huomioiden. Teemme retkiä lähimetsiin ja viikoittaisilla liikuntatuokioilla aktivoimme lapsia liikkumaan. Leikeissä ja ohjatuissa tuokioissa sekä sisällä että ulkona lapsi saa kokemuksia vuorovaikutustilanteista. Lasta ohjataan työskentelemään erilaisten lasten kanssa. Vastuuntunnon kehittymistä tuemme pienillä luottamustehtävillä. Lelujen ja tavaroiden paikoilleen laittaminen ja omasta repusta huolehtiminen opastaa myös vastuun ottamiseen. Päivittäinen leikkiaika kehittää yhteisiin sääntöihin sitoutumista, kaverin arvostamista ja huomioimista. Vapaa leikki mahdollistaa myös jo opittujen taitojen harjoittamisen. Lasten leikkiä tuetaan järjestämällä siihen aikaa ja tilaa. Leikki mahdollistaa vuorovaikutustaitojen ja dialogisuuden kehittymisen. Aikuiset havainnoivat leikkiä ja sosiaalisia suhteita. Toiminnassa pyritään kiireettömyyteen ja pysähdytään kuuntelemaan lasta. Lasten ja aikuisten välillä sekä lasten kesken pyritään molemminpuoliseen luottamukseen. Lapsi oppi itse toimimalla konkreettisesti arkipäivän tilanteissa. Matemaattiset valmiudet kehittyvät myös havainnoimalla ja päättelemällä. 7. ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLO Toteutamme kasvatuskumppanuutta siten,että olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa päivttäin. Mahdolliset huolet otamme puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Konsultoiva erityslastentarhanopettaja on aloittanut tiiviin yhteistyön ryhmämme kanssa. Lisäksi psykologi ja puheterapeutti ovat kansamme yhteistyössä. Kiusaamiseen puutumme heti ja selvitämme tilanteet sitä mukaan kuin ne tulevat esille. Tarvittaessa selvitämme asioita yhdessä vanhempien kanssa. i 8. RETKET JA TAPAHTUMAT päiväkodin olympialaiset Isovanhempienpäivä Aleksis Kiven päivä joulujuhla eskariuinnit Rajamäen uimahallilla ystävänpäivätapahtuma
kevätretki kevätjuhla retkiä lähiympäristöön jäähalliluistelut varpaat vauhtiin Nuoren Suomen liikuntatempaus Päiväkeskus-projekti 9. YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Syksyn ryhmäkohtaisessa vanhempainillassa kerromme toiminnastamme ja vanhemmat voivat tutustua materiaaleihin ja kysellä lisää. Vanhemmilta toivotaan ehdotuksia toiminnan suhteen ja tarjotaan mahdollisuutta osallistua toiminnan suunnitteluun. Yhteistyön pohjana on molemminpuolinen luottamus, avoimuus, kunnioitus ja rohkeus yhdistäen vanhempien sekä henkilökunnan tiedot ja kokemukset. Tavoitteena on saada toimiva kasvatuskumppanuus. Jos lapsesta nousee huoli, otamme sen puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa vanhempien kanssa. Tarvittaessa teemme vanhempien suostumuksella yhteistyötä konsultoivan erityislastentarhanopettajan kanssa. Perheellä ja esiopetuksella on yhteinen vastuu lapsen oppimisesta. Lokakuun aikana teemme yhdessä vanhempien kanssa jokaiselle lapselle oman esiopetuksen suunnitelman, jota seurataan pitkin esiopetusvuotta. Keväällä kasvua ja kehitystä arvioidaan. Vanhempien antaessa luvan suunnitelma ja arviointi toimitetaan ensimmäisen luokan opettajalle. Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa lasta tuotaessa ja haettaessa ovat tärkeitä. Yhteistyöhön kuuluvat myös vanhempainillat, tiedotteet sekä juhlat. 10. YHTEISTYÖ KOULUN KANSSA Esiopetusryhmät tekevät yhteistyötä alkuopetusryhmien kanssa. Tarkemmin yhteistyöstä sovitaan alkuopettajien kanssa kuluvan vuoden aikana
11. ARVIOINTI Esiopetuksen arvioijina toimivat lapsi itse, esiopettaja, päiväkodin henkilökunta, vanhemmat ja muut yhteistyötahot. A) Keskustelut vanhempien kanssa Lapsen kehityksen seuranta Tavoitteiden toteutuminen Lapsen toiminta ja innostus B) Lapsen itsearviointi Oman kansion tekeminen Työskentelytapojen miettiminen Omatoimisuus ja ryhmässä työskenteleminen C) Opetuksen arviointi ja kehittäminen Tavoitteiden toteutuminen opetus- ja työskentelytapojen sekä tilojen käytön osalta Sisältöjen monipuolisuus ja vaihtelevuus D) Osallistumistodistus Esiopetusvuodesta jaetaan lapsille osallistumistodistus
SYRJÄLÄN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011