Kaupunginvaltuusto 38 08.06.2015 Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 166/02.02.01/2015 Kaupunginhallitus 16.03.2015 99 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 11.3.2015: Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistumassa. Kuntalain 69 :n mu kaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhtey des sä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyksi, mikä tarkoittaa kaupun gin kokonaistulosta. Taseyksiköiden tilinpäätökset vahvistetaan osana tilin pää tös tä. Kaupunginhallituksen varsinainen tilinpäätöksen käsittely tapahtuu kau pungin hal li tuk sen kokouksessa, joka pidetään 30.3.2015. Kaupunginhallitukselle tuodaan tilinpäätökseen liittyviä olennaisia asioita tie dok si. Oheismateriaali: Alustava tuloslaskelma 2014 sekä investointien toteutuma ja arvioita ta lous ar vion toteutumisesta Alustavan tuloslaskelman sisältö täsmentyy lopullisesti, kun sataman yhtiöit tä mi sen konsultti päivittää liiketoiminnan luovutukseen liittyvät omaisuus ar vot ja ne saadaan verrattua kaupungin kirjanpidon lukuihin. Alus tavas sa tuloslaskelmassa on käytetty liikkeenluovutuksen vaikutuksena ai empaa arviota eli 6,9 miljoonan euron tasoa. Kaupungin tilivuoden 2014 ylijäämä on tuloslaskelman mukaan noin 14 mil joo naa euroa. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2014 tilinpäätöksen ennak ko tie dot tiedoksi ja jatkaa asian käsittelyä 30.3.2015 pi dettä väs sä kokouksessa. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen esitteli
Kaupunginhallitus 30.03.2015 122 asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 23.3.2015: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 69 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yh teydes sä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyksi, mikä tarkoittaa kau pungin kokonaistulosta. Taseyksiköiden tilinpäätökset vahvistetaan osana ti linpää tös tä. Tilinpäätökseen sisältyy selvitys tuloarvioiden ja sitovien määrärahojen toteu tu mi ses ta. Tässä selvityksessä on otettu huomioon kaupunginvaltuuston päät tä mät määrärahamuutokset 31.12.2014 asti. Vuodenvaihteen jälkeiset yli tys lu vat on merkitty kyseisen selvityksen loppuun omana osionaan. Erikseen käsittelemättömiä menoylityksiä on 480 122,74 euroa. Näistä on sel vi tys määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumislistauksen lopussa. Tilinpäätöksen ylijäämä on 13,7 miljoonaa euroa ennen varauksia. Ti li kauden tuloksesta ehdotetaan tehtäväksi yhteensä neljän miljoonan euron suurui set investointivaraukset, minkä jälkeen ylijäämäksi muodostuu 9,7 miljoo naa euroa. Alkuperäisen talousarvion mukaan alijäämä oli 0,5 miljoonaa eu roa. Aiemmin on arvioitu ylijäämän olevan noin 14,1 miljoonaa euroa. Muutos ai heu tuu sataman yhtiöittämiseen liittyvien arvonmääritysten päivittämiseen ti lin pää tös tie doin, minkä takia aiempi luovutusvoittoarvio 6,9 miljoonaa euroa toteutui 6,5 miljoonana eurona. Kaupungin toimintakate oli -81,5 miljoonaa euroa, muutos edelliseen vuoteen oli -3,7 % (-84,6 milj. euroa). Toimintatuottojen yhteissumma toteutui alkuperäisen talousarvion mu kaises ti ja on lähes samalla tasolla kuin vuoden 2013 tilinpäätöksessä. Toi minta ku lut laskivat 1,8 % edelliseen tilinpäätökseen verrattuna. Verotulot kasvoivat 1,4 % (kaikki kunnat +2,6 %). Verotulojen kasvu oli ve ro la jeit tain seuraava: kunnallisvero +2,3 % (kaikki kunnat +1,3 %), yh teisö ve ro -12,7 % (kaikki kunnat +11,5 %) ja kiinteistövero +7,4 % (kaikki kun nat +10,9 %).
Vuosikate on asukasta kohti 893 euroa (vuoden 2013 tilinpäätöksessä 754 eu roa ja keskiarvo 2001 2013 oli 450 euroa). Kaupungin velkamäärä laski edellisvuoden 37,5 miljoonasta eurosta 35,2 mil joo naan euroon. Velkaa oli vuoden 2014 lopussa 1 865 euroa asukas ta koh ti. Seuraavat tekijät vaikuttivat siihen, että tilinpäätös on parempi kuin al ku peräi nen talousarvio: Toimintamenot alittuivat nettomääräisesti 3,8 miljoonaa euroa (hen kilös tö me not alittuivat 1,3 miljoonaa euroa, palvelut alittuivat 1,1 miljoo naa ja materiaaliostot 1,0 miljoonaa euroa). Verotulot ylittyivät 2,9 miljoonaa euroa. Poistot alittuivat 0,9 miljoonaa euroa. Tilalaitoksen ja Vesihuollon toimintakate parani yhteensä 0,5 mil joonaa euroa. Sataman yhtiöittämisestä kirjattava luovutusvoitto oli noin 6,5 mil joonaa euroa. Tilinpäätöksessä bruttoinvestointien toteuma on 15,0 miljoonaa euroa, kun var si nai ses sa talousarviossa varauduttiin 12,4 miljoonan investointeihin. Tili vuo den aikana merkittäviä investointitarpeita aiheutui mm. sataman yhtiöit tä mi ses tä ja Turun Seudun Energiatuotanto Oy:n osakepääoman ko rot tami ses ta uuden voimalan rakentamisen rahoittamiseksi. Tilikauden tuloksesta tehdään kaksi vapaaehtoista varausta. Maan han kintaan esitetään 3 miljoonan euron varausta. Varaus kohdistetaan kaupungin (pl. taseyksiköt) tulokseen, joka on 12,1 miljoonaa euroa ennen varauksia. Li säk si esitetään 1,0 miljoonan euron varausta sisäilmaongelmien ai heut tamien peruskorjaustarpeiden rahoittamiseen. Varaus kohdistetaan Ti la lai toksen tulokseen, joka on noin 1,3 miljoonaa euroa ennen varausta. Tasekirja 2014 tallennetaan perjantaina 27.3.2015 sähköiseen ko kous hal lintaan kansioon Kotisivu > Yleisasiakirjat > Tilinpäätös 2014. Tilinpäätöksestä järjestetään tiedotusvälineille informaatio maanantaina 30.3.2015 klo 14.00. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää
merkitä tiedoksi tilikauden 2014 tuloksen +13 618 391,49 eu roa tulouttaa poistoeroja suunnitelman mukaan 70 451,52 eu roa ehdottaa, että kaupunginvaltuusto tekee tilikauden tu lokses ta 3 000 000 suuruisen investointivarauksen maanhan kin taan ja 1 000 000 eu ron suuruisen in ves toin ti varauk sen sisäilmaongelmista aiheutuvien pe rus kor jaus ten rahoittamiseen merkitä tiedoksi tilikauden ylijäämän 9 688 843,01 euroa, mi kä ehdotetaan lisättäväksi edellisten vuosien ylijää mään hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja lähettää tilinpäätöksen 2014 tarkastuslautakunnalle ja tilin tar kas ta jil le. Kaupunginhallitus 25.05.2015 206 Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju ja kau pun gin kam ree ri Juha Heinonen olivat läs nä kokouksessa tä män asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 13.5.2015: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Tasekirja vuodelta 2014 oheistetaan. LIITE B1, KH 30.3.2015 (säilytetään erillisenä asiakirjana) Tilinpäätöksen 2014 tarkastuksessa on havaittu konsernitilinpäätöksessä ole van niin merkittävästi puutteita, että se antaa virheellisen kuvan kon sernis ta. Konsernitilinpäätös on päivitetty ja nyt se on käsiteltävä uudelleen ja ta se kir ja 2014 päivitettävä tämän takia. Päivitykset eivät vaikuta ta se kirjan 2014 teksteihin vaan ainoastaan konsernituloslaskelma, kon ser ni ra hoitus las kel ma ja konsernitase muuttuvat. Oheisena on kooste hyväksytyn tasekirjan 2014 ao. sivuista sel lai si na kuin
Tarkastuslautakunta 27.05.2015 21 ne hyväksyttiin 30.3.2015 ja toinen kooste, missä vastaavat päi vi te tyt sivut. LIITTEET A1 - A2, KH 25.5.2015 Koska tasekirja 2014 käsitellään toiseen kertaan, lisätään siihen toinen al lekir joi tus si vu. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa muutetun kon serni ti lin pää tök sen 2014 ja lähettää konsernitilinpäätöksen 2014 tar kas tus lau ta kun nal le ja tilintarkastajille. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Merkitttin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen 25.5.2015 hvyäksymä ja allekirjoittama ta se kir ja 2014 oheistetaan. LIITE A3, KH 25.5.2015 (säilytetään erillisenä asiakirjana) Tilintarkastajat Leif-Erik Forsberg ja Jyrki Määttä kertovat vuoden 2014 tilin pää tös tar kas tuk ses ta ja tilintarkastuskertomuksesta. Raportti tilinpäätöstarkastuksesta ja tilintarkastuskertomus 2014 ovat näh tävil lä kokouksessa. PUHEENJOHTAJA: Tarkastuslautakunta keskustelee tilinpäätöstarkastuksen ra portis ta ja tilintarkastuskertomuksesta 2014, ja merkitsee ne tiedok si. Tilintarkastajat Leif-Erik Forsberg ja Jyrki Määttä esitteli tar-
Kaupunginvaltuusto 08.06.2015 38 kas tus lau ta kun nal le vuoden 2014 raporttia ti lin pää tös tar kastuk ses ta sekä tilintarkastuskertomusta. Raportti ja ti lin tar kastus ker to mus oheistetaan. LIITE A1-A2, TARKLTK 27.5.2015 Tarkastuslautakunta päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, et tä Naantalin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös vahvistetaan ja, että kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäse nil le ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myön netään vastuuvapaus tilivuodelta 2014. TARKASTUSLAUTAKUNTA: Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Naantalin kaupungin tasekirja vuodelta 2014 oheistetaan. LIITE A1, KV 8.6.2015 (säilytetään erillisenä asiakirjana) Tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 oheistetaan. LIITE A2, KV 8.6.2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA: Kaupunginvaltuusto vahvistaa Naantalin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä myöntää kaupungin hallintoa ja ta lout ta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden joh ta vil le viranhaltijoille vastuuvapauden ti li vuo del ta 2014. KAUPUNGINVALTUUSTON KÄSITTELY: Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen siitä, et tä tämän asian kohdalla käydään keskustelu myös ar vioin tiker to muk ses ta sekä henkilöstökertomuksesta. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Haapakoski esitteli ar vioin ti ker to mus ta, jonka jälkeen kaupunginhallituksen puheen joh ta ja Markku Tuuna käytti puheenvuoron. Valtuustoryhmien puheenvuorot käyttivät valtuutetut Tero Tavio, Lauri Laine, Vilhelm Junnila, Samuli Santalahti, Jarkko Ka ner va, Hannu Raittola ja Tommy Björkskog.
KAUPUNGINVALTUUSTO: Tarkastuslautakunnan ehdotus hyväksyttiin.