Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus
|
|
- Riikka Turunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018 Yhtymähallitus Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta ti linpää tös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä ti lin tar kas tuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimin ta ker to mus. Tilinpäätöksessä tulee antaa oikeat ja riittävät tie dot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset liitetiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kun ta yh ty män perussopimuksen 19 :n mukaan kuntayhtymän tilinpäätöksen al lekir joit ta vat yhtymähallituksen jäsenet sekä kuntayhtymän johtaja. Kuntalain 115 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvi tys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten ta voit teiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toi min ta ker tomuk ses sa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kun ta konser nin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä sel koa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoi tus las kel mas sa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa teh tä vä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava val tuus ton päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettavat toiminnalliset ja talou del li set tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja on ko toiminta järjestettytuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella ta valla. Kuntalain 123 :n mukaan tilintarkastajan on viimeistään tou kokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukai ses ti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Kun ta lain 125 :n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kul ta kin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Ker tomuk ses sa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaan ko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen teh tä väalu een johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vas tuu va pautus.
2 Kuntayhtymän perussopimuksen 19 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava kultakin kalenterivuodelta toimintakertomus kun ta yh tymän hallinnosta. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys toimin nal lis ten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta, Kertomus an ne taan jäsenkunnille kyseisen vuoden tilinpäätöksen yhteydessä. Kun ta yh ty män perussopimuksen 6 :n 8 kohdan mukaan jä sen kuntien kunnanvaltuustot päättävät vastuuvapauden myöntämisestä kun ta yh ty män hallitukselle ja tilivelvollisille viranhaltijoille sekä toimen pi teis tä, joihin tilintarkastajan kertomus tai tarkastuslautakunnan ar vioin ti ker to mus antavat aihetta. Esityslistan liitteenä on kuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuo del ta 2017 sisältäen tuloslaskelman, rahoituslaskelman, taseen ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja tilasto-osan. Kuntayhtymä Kaksineuvoisen toimintatulot tilikaudelta 2017 olivat yh teen sä ,94 euroa. Toimintatuotot alittivat arvioidun ,06 euroa ja toimintatuottojen talousarvion toteutuma oli 99,7 %. Tilikauden toimintamenot olivat ,77 euroa ja ta lous arvion toteutuma-% 99,7. Toimintamenot alittivat arvioidun ,23 euroa. Toimintakate oli ,17 euroa, joka alittaa ar vioi dun ,83 eurolla. Tilikauden rahoitustuotot ja kulut olivat yhteensä ,71 euroa ja pois tot ,66 euroa. Tilikauden 2017 ylijäämäksi muodostui ,22 euroa kuntayhtymän palveluksessa oli 907 henkilöä, joista 677 va ki tui sia ja 230 määräaikaisia. Sosiaalipalveluiden henkilöstömäärä oli 138, ikäihmisten palveluiden 462 ja terveyspalveluiden 211 hen kilöä. Hallinnossa ja tukipalveluissa työskenteli vuoden viimeisenä päivän 96 henkilöä. Kuntayhtymän nettokustannukset/kuntamaksuosuudet toteutuivat tu-
3 los alueit tain seuraavasti: Terveyspalveluissa palvelurakenneuudistusta vietiin määrätietoisesti eteen päin ja tehtyjen toimenpiteiden ansioista nettokustannukset olivat lähes 1,5 milj. euroa alle talousarvion. Suurin säästö tuli lää kä rikus tan nuk sis ta koska toimien täyttöaste oli alempi kuin ennakoitu ja os to pal ve lua käytettiin korvaamaan omien virkalääkärien pois sa oloja. Muissakin terveyspalvelujen tehtävissä nettokustannukset olivat en na koi tua pienemmät pääosin henkilöstökustannusten ansioista. Ikäihmisten palveluiden nettokustannukset alittivat budjetoidun 0,8 milj. eurolla. Asumispalveluiden nettokustannusten alitus oli 0,5 milj. eu roa, omaishoidon tuen 0,2 milj. euroa ja kotihoidon 0,1 milj. euroa. Sosiaalipalvelujen nettokustannukset ylittivät kokonaisuutena bud jetoi dun 0,6 milj. eurolla. Suurimmat erot arvioituun on vam mais pal veluis sa (ylitys 0,8 milj. euroa henkilökohtaisessa avussa, kul je tus palve luis sa ja asumispalveluissa), erityispalveluissa (Eskoo) (ylitys 0,2 milj. euroa) sekä mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa (ylitys 0,2 milj. euroa). Nämä ylitykset pystyttiin osaksi kompensoimaan sääs töil lä muissa palveluissa, joista suurin säästö (0,2 milj. euroa) oli toimeentuloturvassa. Jäsenkuntien maksuosuudet vuodelta 2017
4 Lisätietoja asiassa antaa talousjohtaja Ilpo Koivisto puh , Talousarvio 2017 liitteenä 4. Kuntayhtymän johtajan päätösesitys: Yhtymähallitus päättää 1) hyväksyä käyttötalouden tulosaluekohtaiset määrärahojen yli tykset ja alitukset asiaselostuksen mukaisesti,
5 2) vahvistaa ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2017 sekä jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi, 3) jättää tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioitavaksi, 4) jättää tilinpäätöksen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi ja esit tää jäsenkuntien valtuustoille, että tilikauden ylijäämä, ,22 eu roa, siirretään taseeseen edellisten tilikausien yli- /alijäämätilille ja 5) oikeuttaa talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teks ti tar kis tuksia sekä tilintarkastuksen aiheuttamia ja/tai tietosisältöä parantavia muu tok sia. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Samalla yhtymähallitus kiitti johtoryhmää ja pyysi välittämään kii toksen myös koko henkilöstölle erinomaisesta tilinpäätöksestä. Merkittiin, että Terhi Kultalahti poistui kokouksesta tämän pykälän kä sit te lyn aikana klo
Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36
Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 16
Yhtymähallitus 16 10.03.2015 Tilinpäätös 2014 Yhtymähallitus 16 Kuntalain 86 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 8 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun ta lain 68
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain
Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.
Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (11) Tarkastuslautakunta 04.06.2018 AIKA 04.06.2018 klo 16:00-17:40 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)
KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017
Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
KUNNANVALTUUSTO No 3/2015
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon Aika 21.03.2018 klo 17:00-18:36 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 3. krs. Osallistujat Nimi
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)
EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00
TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014
1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja
Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan
PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014
Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain
KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.
Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen
Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka
Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain
Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän yhtymäkokous. Rantala Sinikka pj.
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Aika 14.05.2019 klo 18:00-18:20 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen neuvottelutila Osallistujat Nimi Tehtävä Rantala Sinikka pj. Karinen Jussi I vpj. Saarikko Eino
Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007
Kunnanhallitus 195 31.03.2008 Kunnanhallitus 291 12.05.2008 Sivistyslautakunta 101 04.06.2008 TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 876/04/041/2008 KHALL
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös
Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)
EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Aika 14.06.2016 klo 16:00-18:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen Jukka jäsen Satola Sirpa jäsen Suvanto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:
Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4
N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.03.2019 klo 15:30-18:06 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 153 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 154 Pöytäkirjan
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna
- Investointimäärärahaa tarkistettiin alaspäin eurolla.
Kaupunginhallitus 168 23.05.2017 Kaupunginvaltuusto 36 29.05.2017 Ppky Selänteen tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016 1925/00.03.01/2017 KHALL 23.05.2017 168 Kuntalain 61 :n mukaan,
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen
Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015
Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016
Y h t y m ä v a l t u u s t o
LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 09:00-11:20 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Laillisuus ja
Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna
Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7
Espoon kaupunki Kokouskutsu Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 07.05.2012 maanantai klo 17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 02770 Espoo, 1. kerros Lisätietoja
Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016
Kunnanhallitus 89 10.04.2017 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Khall 10.04.2017 89 Tilinpäätös vuodelta 2016 on valmistunut. Kuntalain 113 mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja
KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1
KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2018 klo 09:00-10:35 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Tilintarkastajan raportti 2/2017