Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
|
|
- Martti Härkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/ /2017 Kh Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Yleistä: Kuntalain 68 :ssä on säädetty kunnan tilinpäätöksestä. Kunnan tilikausi on ka len te ri vuo si. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tili kaut ta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se ti lin tar kas ta jien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talous ar vion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on määrää mis val ta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää ti linpää tök seen sä konsernitilinpäätös liitteineen. Konsernitilinpäätöksessä laadin nas sa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia. Tilinpäätöksen al le kirjoit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kuntalain 67 :n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laa dinnas sa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain sään nök siä. Toimintakertomuksessa on kuntalain 69 :n mukaan esitettävä selvitys valtuus ton asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden to teu tu mises ta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Toimintakertomuksessa tu lee esittää tiedot myös olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päätty mi sen jälkeen. Samalla arvioidaan myös kunnan toiminnan ja talouden tu le vaa kehitystä. Kuntalain 70 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä se kä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä. Ti lin tar kas ta jien on kuntalain 73 :n mukaan viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkas tet ta va hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hal lin to, kirjanpito ja tilinpäätös. Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu Työ- ja elin kei nomi nis te riön kirjanpitolautakunnan kuntajaoston vuonna 2015 antaman yleis oh jeen mukaisesti (Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta. Helsinki 2015). Tilinpäätöstietoja vuodelta 2016
2 Rautjärven kunnan tulorahoitus on tasapainossa vuoden 2016 osalta. Vuosikate on ,33 euroa kat taa poistot ja arvonalennukset. Katteen lisäys edel li seen vuo teen 23,2 %. Vuosikate on 216,6 % poistoista (ed. v. 179,5 %) Tilikauden tu los ,34 euroa, josta tuloutetaan poistoeroa suun nitel man mu kai ses ti ,88 euroa. Tilikauden ylijäämä poistoeron jälkeen on ,22 euroa. Ylijäämä kirja taan ta see seen edellisten tilikausien ylijäämään ( ,20 ). Toimintakate on ,35 euroa, kasvua edelliseen vuoteen ver rat tuna euroa, koska Eksoten pakollinen varaus purettiin kokonaan ja tuotoissa oli maakauppojen myyntivoittoa sekä henkilöstö-kustannukset ovat pienentyneet. Kunnallisveroa kertyi ,76 euroa. Pienentyminen edelliseen vuoteen ver rat tu na on 2,3 %. Yhteisöverotuottoa kertyi ,75 eu roa, kas vu edelliseen vuoteen verrattuna on 43,6 Kiin teis tö ve roa ker tyi yh teensä ,98 euroa, kasvu edelliseen vuoteen verrattuna 2,5 %. Ve ro tulot yhteensä ,49 euroa, kasvu edelliseen vuo teen 0,7 %. Ve rotu lot ylittivät 736,49 euroa talousarviotason. Valtionosuudet olivat euroa. Kasvu edelliseen vuoteen ver rat tuna oli 0,94 %. Kun nan peruspalvelujen valtionosuus eu roa (1,1 %/ed.v.) Verotuloihin pe rus tu vaa valtionosuuden tasausta saatiin eu roa -0,8 %/ed.v.). Opetus- ja kult tuu ri toi men valtionosuus oli euroa -2,3 %/ed.v.). Val tion osuus ylitti euroa ta lous ar vio tason. Toimintatuottojen to teu tu ma on euroa, ylittivät talousarviotason 16,3 %. Myyntituotot lisääntyivät budjetoituja suurempien maakauppojen myyn ti voi toil la. Toimintakulujen to teu ma oli euroa, alitti talousarviotason 4 %. Korkokuluja maksettiin yhteensä ,55eu roa, joka on 4,6 % enemmän kuin edellisenä vuonna, koska pitkäaikaisten lainojen määrä on kasvanut. Suunnitelman mukaisia poistoja on tilinpäätökseen kirjattu ,99 eu roa, 7,3 % kasvu edellisestä vuodesta. Kunnan investoinnit olivat yhteensä ,64 euroa, (ed. v. 6,3 M ) talous ar vio on alitettu ,36 eurolla. Yhtenäiskoulun rakentaminen oli edel leen merkittävin määräraha. Tilinpäätöksessä on pitkäaikaista vierasta pääomaa ,88 euroa, mistä summasta ,00 euroa on lo ma palk ka velkaa sosiaali- ja terveyspiirille ja ,80 euroa vesihuoltoliikelaitoksen liit ty mis mak su vel ko ja. Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin 2,7 M Ly hyt ai-
3 kais ta lainaa rahoitus- ja va kuu tus lai tok sil ta ,46 euroa, joka si sältää 1,2 M Kuntarahoituksen kuntatodistuslainan muutoksen. Lai na kan ta yhteensä vuoden lopussa ,54 euroa. Kuntakonsernin tilikauden tulos oli ,66 euroa (kasvua ed. v ,75 euroa). Konserniyhtiöiden tilinpäätöksistä tuloksesta ja ta seesta yh teen ve to liitteenä. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja edelleen tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuuston kä si tel tä väk si. Kunnanhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä kunnanvaltuustolle seu raa vaa: tuloutetaan poistoeroa suunnitelman mukaisesti ,88 eu roa purettu investointivarausta euroa Yhtenäiskoulun valmistuneen rakennushankkeen osalta tilikauden ylijäämä ,22 euroa kirjataan taseen edel lis ten ti li kau sien ylijäämään. Kunnanhallitus hyväksyy vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajille. Päätös: Kunnanhallitus käsitteli ja allekirjoitti tilinpäätöksen ja päätti, että vesihuoltoliikelaitoksen euron investointivarausta ei tehdä. Kh Tilinpäätösasiakirjoja vielä täydennetään tilintarkastajan havaitsemien virheiden korjauksen takia ja korjatut tilinpäätösasiakirjat tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäviksi. Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: paula.hinkkanen@rautjarvi.fi Yleistä: Kuntalain 68 :ssä on säädetty kunnan tilinpäätöksestä. Kunnan tilikausi on ka len te ri vuo si. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tili kaut ta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se ti lin tar kas ta jien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talous ar vion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on mää-
4 rää mis val ta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää ti linpää tök seen sä konsernitilinpäätös liitteineen. Konsernitilinpäätöksessä laadin nas sa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia. Tilinpäätöksen al le kirjoit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kuntalain 67 :n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laa dinnas sa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain sään nök siä. Toimintakertomuksessa on kuntalain 69 :n mukaan esitettävä selvitys valtuus ton asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden to teu tu mises ta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Toimintakertomuksessa tu lee esittää tiedot myös olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päätty mi sen jälkeen. Samalla arvioidaan myös kunnan toiminnan ja talouden tu le vaa kehitystä. Kuntalain 70 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä se kä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä. Ti lin tar kas ta jien on kuntalain 73 :n mukaan viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkas tet ta va hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hal lin to, kirjanpito ja tilinpäätös. Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu Työ- ja elin kei nomi nis te riön kirjanpitolautakunnan kuntajaoston vuonna 2015 antaman yleis oh jeen mukaisesti (Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta. Helsinki 2015). Tilinpäätöstietoja vuodelta 2016 Rautjärven kunnan tulorahoitus on tasapainossa vuoden 2016 osalta. Vuosikate on ,33 euroa kat taa poistot ja arvonalennukset. Katteen lisäys edel li seen vuo teen 23,2 %. Vuosikate on 216,6 % poistoista (ed. v. 179,5 %) Tilikauden tu los ,34 euroa, josta tuloutetaan poistoeroa suun nitel man mu kai ses ti ,88 euroa. Tilikauden ylijäämä poistoeron jälkeen on ,22 euroa. Ylijäämä kirja taan ta see seen edellisten tilikausien ylijäämään ( ,20 ). Toimintakate on ,35 euroa, kasvua edelliseen vuoteen ver rat tuna euroa, koska Eksoten pakollinen varaus purettiin kokonaan ja tuotoissa oli maakauppojen myyntivoittoa sekä henkilöstö-kustannukset ovat pienentyneet. Kunnallisveroa kertyi ,76 euroa. Pienentyminen edelliseen vuoteen ver rat tu na on 2,3 %. Yhteisöverotuottoa kertyi ,75 eu roa, kas vu edelliseen vuoteen verrattuna on 43,6 Kiin teis tö ve roa ker tyi yh teensä ,98 euroa, kasvu edelliseen vuoteen verrattuna 2,5 %. Ve ro tulot yhteensä ,49 euroa, kasvu edelliseen vuo teen 0,7 %. Ve ro-
5 tu lot ylittivät 736,49 euroa talousarviotason. Valtionosuudet olivat euroa. Kasvu edelliseen vuoteen ver rat tuna oli 0,94 %. Kun nan peruspalvelujen valtionosuus eu roa (1,1 %/ed.v.) Verotuloihin pe rus tu vaa valtionosuuden tasausta saatiin eu roa -0,8 %/ed.v.). Opetus- ja kult tuu ri toi men valtionosuus oli euroa -2,3 %/ed.v.). Val tion osuus ylitti euroa ta lous ar vio tason. Toimintatuottojen to teu tu ma on euroa, ylittivät talousarviotason 16,3 %. Myyntituotot lisääntyivät budjetoituja suurempien maakauppojen myyn ti voi toil la. Toimintakulujen to teu ma oli euroa, alitti talousarviotason 4 %. Korkokuluja maksettiin yhteensä ,55eu roa, joka on 4,6 % enemmän kuin edellisenä vuonna, koska pitkäaikaisten lainojen määrä on kasvanut. Suunnitelman mukaisia poistoja on tilinpäätökseen kirjattu ,99 eu roa, 7,3 % kasvu edellisestä vuodesta. Kunnan investoinnit olivat yhteensä ,64 euroa, (ed. v. 6,3 M ) talous ar vio on alitettu ,36 eurolla. Yhtenäiskoulun rakentaminen oli edel leen merkittävin määräraha. Tilinpäätöksessä on pitkäaikaista vierasta pääomaa ,88 euroa, mistä summasta ,00 euroa on lo ma palk ka velkaa sosiaali- ja terveyspiirille ja ,80 euroa vesihuoltoliikelaitoksen liit ty mis mak su vel ko ja. Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin 2,7 M Ly hyt aikais ta lainaa rahoitus- ja va kuu tus lai tok sil ta ,46 euroa, joka si sältää 1,2 M Kuntarahoituksen kuntatodistuslainan muutoksen. Lai na kan ta yhteensä vuoden lopussa ,54 euroa. Kuntakonsernin tilikauden tulos oli ,66 euroa (kasvua ed. v ,75 euroa). Konserniyhtiöiden tilinpäätöksistä tuloksesta ja ta seesta yh teen ve to liitteenä. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja edelleen tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuuston kä si tel tä väk si. Kunnanhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä kunnanvaltuustolle seu raa vaa: tuloutetaan poistoeroa suunnitelman mukaisesti ,88 eu roa purettu investointivarausta euroa Yhtenäiskoulun valmis tu neen rakennushankkeen osalta
6 tilikauden ylijäämä ,22 euroa kirjataan taseen edel lis ten ti li kau sien ylijäämään. Kunnanhallitus hyväksyy vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajille. Päätös: Kunnanhallitus käsitteli ja allekirjoitti tilinpäätöksen ja päätti, että ve si huolto lii ke lai tok sen euron investointivarausta ei tehdä. Tilinpäätösasiakirjoja vielä täydennetään tilintarkastajan havaitsemien virhei den korjauksen takia ja korjatut tilinpäätösasiakirjat tuodaan kun nan halli tuk sen hyväksyttäviksi. Kh Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Tilintarkastajan havannoimat virheet vesihuoltoliikelaitoksen avaavan taseen kirjauksiin on korjattu kunnan kirjanpidossa. Samalla jouduttiin oikaisemaan kunnan puolella tehtyjä virheellisesti oikais tu ja poistoja. Nämä oikaisut on korjattu päivitettyyn tilinpäätökseen, joten kunnan poistojen määrä kasvoi euroa ja tilikauden tulos huo noni vastaavan summan ollen ,94 euroa. Kuntakonsernin tilikauden tulos muutoksen jälkeen ,38 euroa. Kunnan ja konsernin tuloslaskelmat, rahoituslaskelmat, taseet ja tun nus luvut on korjattu tilinpäätöslaskelmissa. Rautjärven vesihuoltoliikelaitoksen osalta tulee tilinpäätöstiedot esittää lii tetie to jen jälkeen otsikon Eriytetyt tilinpäätökset alla. Rautjärven veden tiedot on siirretty tilinpäätöksessä pois teknisen lautakunnan kohdasta. Korjaus kir jauk sil la ei ollut vaikutusta vesihuoltoliikelaitoksen ti lin pää tös tie toi hin. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy tehdyt korjaukset vuoden 2016 tilinpäätökseen ja jät tää sen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja edelleen tar kas tus lau ta kun nalle ja kunnanvaltuuston kä si tel tä väk si. Kunnanhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä kunnanvaltuustolle seu raa vaa: tuloutetaan poistoeroa suunnitelman mukaisesti ,88 eu roa purettu investointivarausta euroa Yhtenäiskoulun valmis tu neen rakennushankkeen osalta
7 tilikauden ylijäämä ,94 euroa kirjataan taseen edel lis ten ti li kau sien ylijäämään ,23 euroa. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen ja antoi ta louspääl li kön tehtäväksi korjata löydetyt virheet.
Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017
Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 53 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 13 20.04.2016 Kunnanhallitus 74 09.05.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös ja toimintakertomus 412/00.01.02/2014 Kh 29.03.2016 53 Valmistelija: Valmistelija: Paula
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2017 9
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2017 9 Tarkastuslautakunta Aika 03.05.2017 klo 12:00-14:45 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/ Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele
Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/2018 25 Tarkastuslautakunta Aika 16.05.2018 klo 08:00-10:48 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2015 10
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2015 10 Tarkastuslautakunta Aika 16.04.2015 klo 14:00-16:55 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää
Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/2014 20
Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/2014 20 Tarkastuslautakunta Aika 09.04.2014 klo 14:00-15:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/
Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2016 10 Tarkastuslautakunta Aika 20.04.2016 klo 13:00-16:15 Paikka Rautjärven kunnantalo, Eilan kabinetti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain
Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H
Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.03.2019 klo 15:30-18:06 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 153 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 154 Pöytäkirjan
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66
Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 09:00-11:20 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Laillisuus ja
Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus
Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 27 Tarkastuslautakunta 2013-2016 16.06.2016 AIKA 16.06.2016 klo 09:00-12:05 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus
Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös
Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.
Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen
Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna
Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja
Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.
Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36
Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 44 27.03.2018 Kunnanvaltuusto 11 18.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Khall 27.03.2018 44 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen Puh. 044
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007
Kunnanhallitus 195 31.03.2008 Kunnanhallitus 291 12.05.2008 Sivistyslautakunta 101 04.06.2008 TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 876/04/041/2008 KHALL
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016
Tilinpäätös vuodelta 2015
Kunnanhallitus 76 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 61 31.05.2016 Kunnanhallitus 143 06.06.2016 Tarkastuslautakunta 67 09.06.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 37/02.02/2016 Khall 29.03.2016 76 Kuntalain 68 :n
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015
Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
Kaupungin talouden kehitys
Kaupunginhallitus 43 25.03.2019 Tilinpäätös vuodelta 2018 271/02.06.01/2018 KH 25.03.2019 43 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilikaudelta, joka on ka len te ri vuosi, tulee laa tia tilinpäätös, johon kuuluvat
Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke-
Kaupunginhallitus 41 13.02.2017 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 50 03.05.2017 Kaupunginvaltuusto 34 15.05.2017 ORIVEDEN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Kaupunginhallitus 13.02.2017
Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen
Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 3 31.03.2017 Tarkastuslautakunta 24 04.05.2017 Kaupunginvaltuusto 4 15.05.2017 Tekninen lautakunta 100 19.06.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Vuoden 2017 talousarvion toteuma on seuraava: toimintatuotot toimintamenot toimintakate
Kunnanhallitus 62 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 2017-24 23.04.2018 2021 Tarkastuslautakunta 2017-33 22.05.2018 2021 Kunnanvaltuusto 26 18.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen 1762/02.06.01/2018
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan
toimintatulot 8.930.835 toimintamenot -51.051.031 toimintakate -42.120.196 vuosikate 258.125 tilikauden tulos -1.949.560
Kunnanhallitus 106 23.03.2015 Tarkastuslautakunta 2013-18 09.04.2015 2016 Tarkastuslautakunta 2013-26 23.04.2015 2016 Kunnanvaltuusto 36 18.05.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 838/02.06.01/2015
Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 13:00-14:35. Kunnantalo, valtuustosali.
Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 2/2018 9 Tarkastuslautakunta Aika 05.04.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Tilinpäätös v. 2017 11 36 Hallinto- ja talousjohtajan
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 75 26.03.2018 Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen KH 75 Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tulos las kel ma, rahoituslaskelma
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/2015 29
Rautjärven kunta Pöytäkirja 3/2015 29 Kunnanvaltuusto Aika 08.06.2015 klo 19:00-20:03 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015
Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 90 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
KUNNANVALTUUSTO No 3/2015
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollinen eriyttäminen ja aloittava tase
Kaupunginvaltuusto 8 25.01.2016 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollinen eriyttäminen ja aloittava tase 1.1.2015 74/02.02.00/2016 Kvalt 25.01.2016 8 Kaupunginhallituksen pöytäkirjassa 14.12.2015 347 on asiasta
VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta