UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Käyttösuunnitelma 2018 Varhaiskasvatus Perusopetuspalvelut Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö Opetus ja kasvatuslautakunta 31.1.2018
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI OHJE Talouspalvelut Talousjohtaja Anne Takala 15.1.2018 Palvelukeskus/ yksiköt Liikelaitokset TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT KUNTALAIN SÄÄNNÖKSET TALOUSARVION LINJAUKSET Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.12.2017 vuoden 2018 talousarvion. Kaupunginvaltuusto hyväksyi samassa yhteydessä Uudenkaupungin Vesi liikelaitoksen ja VakkaSuomen Vesi liikelaitoksen investointien kokonaistason ja lainamäärän. Tilikauden 2018 tulos on 53 000 euroa positiivinen ja koko suunnitelmakauden tulos 1 446 000 euroa positiivinen. Kaupungin menot pysyvät koko suunnitelmakauden vakaana. Kaupungin verotulojen arvioidaan vuonna 2018 nousevan 5,0 %, 3,1 milj. euroa vuodesta 2017. Verotulot olisivat 64,9 milj. euroa. Kehitys olisi muuta maata suotuisampi parantuneen työllisyyden ja uusien asukkaiden takia. Valtionosuudet laskevat suunnitelmakaudella, koska verotulojen kasvu pienentää verotulotasausta. Tilikausi 2018 on 387 000 euroa ylijäämäinen ja suunnitelmakausi 2018 2020 kokonaisuudessaan 2 446 000 euroa ylijäämäinen. Kaupungin taseessa ei ole missään vaiheessa kattamatonta alijäämää. Yksiköiden on tuotettava palvelut mahdollisimman taloudellisesti ja tehokkaasti. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta. Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet Kehittämisen ja uudistamisen painopisteet on johdettu kaupungin strategiasta, talousarvion ja suunnitelman tavoitteista sekä riskikartoituksesta. Kuntien rooli ja taloudellinen asema muuttuvat ratkaisevasti sosiaali ja terveystoimen siirtyessä 1.1.2020 kunnilta isommille järjestäjille ja tuottajille. Muutos vaikuttaa erityisesti henkilöstöön, tilatarpeeseen, investointeihin, verotuloihin ja valtionosuuksiin. 1
Kooste painopisteistä: 1. Kaupungin yleinen kehittäminen Kaupungin kehittämisen painopisteenä on suunnitelmakaudella uusien työpaikkojen muuttaminen positiiviseksi muuttoliikkeeksi reagoimalla nopeasti muuttuviin tarpeisiin Uudet uusikaupunkilaiset Työperäinen kaupunkiin muutto on lisääntynyt ja sen odotetaan vielä kasvavan lähivuosina. 1. Uudet kaupunkilaiset huomioidaan kaikessa toiminnassa. 2. Tehdään uusi maahanmuuttajien kotoutumisohjelma. Toimitilat ja investoinnit Kaupungin tulee optimoida tilojen käyttö, luopua vajaakäytöllä olevista tiloista ja aikatauluttaa isot investoinnit. Kiinteistöjen salkutus ja suunnitelmaluonnos uimahallin ja Uudenkaupungin yhtenäiskoulun korjaus/uudisrakennushankkeesta on tehty ja päätökset toteutusmallista tehdään vuoden 2018 alkupuolella. Lähdetään aktiivisesti hakemaan uusia yhteistyökumppaneja ammattija tiedekorkeakouluista. Kaavoitus ja tonttipolitiikka Kaupungin maa, kaavoitus ja tonttipolitiikassa huomioidaan erityisesti uusien asukkaiden ja työpaikkojen saaminen kaupunkiin tarjoamalla erityyppisiä tonttivaihtoehtoja. Investointiosaan on vuosille 20182020 varattu määräraha yleiskaavoitukseen ja asemakaavoitukseen. Maapoliittinen ohjelma päivitetään kerran valtuustokaudessa. Raakamaan hankinta on maapoliittisen ohjelman tavoitteiden mukaista Kehittämisen painopistealueet Sosiaali ja terveyspalveluuudistuksen tuomat muutokset henkilöstötarpeeseen on arvioitava ja otettava huomioon henkilöstöpolitiikassa. Pitkän tähtäimen suunnitelma keskustaalueen asumisen ja palveluiden kehittämiseksi Yritys/korkeakoulu yhteistyön edistäminen sekä kouluttautumisedellytysten kehittäminen Uudessakaupungissa Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä nousussa > päivähoidon palvelusetelin käyttäjämäärään ennakoidaan lisäystä Perusopetuksen oppilasmäärät kasvussa > uusia luokanopettajia Kaupungin keskustaalueella 1.1. (1) ja 1.8. (1) Lokalahdella 1.8. (1) Pohitullin ja Viikaisten mäen opetus, kasvatus ja liikuntatilojen suunnittelu > huomio tilojen pedagogisissa vaatimuksissa, toiminnallisissa tarpeissa ja tilankäyttösuunnitelmassa Kaupungin organisaatio päivitetään vastaamaan tämän päivän työn vaatimuksia samalla huomioiden tuleva sote ja maakuntauudistus. 2
Henkilöstöpolitiikka Tuottava ja tehokas toiminta edellyttää osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöäsekä nykyaikaista toimintaympäristöä, joka mahdollistaa tavoitteena olevan tuottavanja tehokkaan toiminnan. Johtamistaitoja ja osaamista ylläpidetään ja kehitetäänmonipuolisesti. Suunnitelmakaudella keskitytään alla oleviin keinoihin. Sosiaali ja terveyspalveluuudistuksen tuomat muutokset henkilöstötarpeeseen on arvioitava ja otettava huomioon henkilöstöpolitiikassa. Johtamistaitoja kehitetään koulutuksella ja esimerkiksi mentoroinnilla Henkilöstön osaamista ylläpidetään ja kehitetään systemaattisella koulutuksella. Kaupungilla määräaikaisissa tehtävissä ja oppimis ja harjoittelujaksoilla oleville tulee saada positiivisia kokemuksia työtehtävistä ja kaupungista työnantajana, jotta he olisivat myöhemmin kiinnostuneita hakeutumaan kaupungin palvelukseen. Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitoon tähtäävien kannustimien ja palkitsemisten käyttöönotto. 2. Sosiaali ja terveystoimen kehittäminen Resursseja lisätty suunnitelmallisesti ennaltaehkäisevään työhön kaikissa palveluissa Soteen valmistautuminen ( eshpthsos.työ) Keskeisiä toimenpiteitä vuonna 2018 Terveysasemilla vastaanottotyön kehittäminen niin, että lääkärin työaika tulisi käytettyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Mielenterveys ja päihdeyksikön resurssien lisääminen palvelutarvetta vastaavaksi. Lähierikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnan ja perusterveydenhuollon integrointi nykyistä paremmin. Vanhusten palveluissa vähennetään laitospaikkojen määrää ja vahvistetaan kotiin annettavia palveluja. Painopiste vanhuspalveluissa siirtyy ehkäiseviin ja kuntouttaviin palveluihin Valtionosuusleikkaukset ja valtionosuudet 2018 Valtionosuusleikkaukset ja muutokset pienentävät Uudenkaupungin valtionosuutta 6 miljoonalla eurolla vuodessa. Kaupungin asukasluvun kasvu vaikeuttaa vuosien 2019 2020 valtionosuuden arviointia. Asukasluvun kasvu voi pienentää valtionosuutta, koska verotulojen kasvu leikkaa verotulotasausta ja kunnan omarahoitusosuus euroa/asukas on suurempi kuin aktiiviikäisen laskennallinen asukaskohtainen valtionosuus. Uudenkaupungin valtionosuuksien kokonaismäärä laskee arviolta 0,3 euroa vuodesta 2017, vaikka verotulotasaus nousee 2,9 miljoonaan euroon, lähes 0,5 miljoonalla eurolla. Valtionosuudet ovat arviolta 24,4 miljoonaa euroa. (24,7 milj. euroa vuonna 2017). 3
KÄYTTÖSUUNNITELMAT Verotus suunnitelmakaudella Uudenkaupungin tuloveroprosentti on 20,75 vuonna 2018 ja koko suunnitelmakaudella. Vuonna 2018 Uudenkaupungille tilitettävien verojen määrä nousee arvioilta 3,1miljoonalla eurolla, 5,0 % vuodesta 2017. Verotilitysten arvioidaan olevan noin 64,9 miljoonaa euroa. Kasvu olisi poikkeuksellisen korkea, koska kaupungin työllisyystilanne on parantunut useilla prosenttiyksiköillä ja 2017 kuntaan muuttaneiden verotulot tilitetään ensi vuonna Uudellekaupungille, tosin viiveellä. Suunnitelmakauden verotulojen arviointi on erittäin haastavaa, koska asukasluvun ja muuttoliikkeen sekä tuloratkaisujen/ palkankorotusten ennakointi on poikkeuksellisen vaikeaa. Taloussuunnitelman täytäntöönpanon yhteydessä palvelukeskukset ja liikelaitokset vahvistavat tulosalueilla/yksiköillä käyttösuunnitelmat ja määrärahamuutosesitykset 1.2.2018 mennessä. Käyttösuunnitelmissa päätetään, miten valtuuston ja liikelaitosten johtokuntien tulosalueiden käyttöön annetut määrärahat käytetään ja miten asetetut tulostavoitteet saavutetaan. Käyttösuunnitelmien tulee sisältää: o määräykset siitä, miten määrärahat sitovat toteutuksesta vastaavia viranhaltijoita o lautakuntien ja käytössä olevien organisaatioiden toimintaajatukset ja tulostavoitteet o määrärahat jaettuna toiminnallisen organisaatiojaon mukaan o suorite ja tuotemäärät Suunnitelmat toimitetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Tulosyksiköt voivat tulostaa kaupunginvaltuuston käsittelyn jälkeisen oman yksikkönsä talousarvion UNIT4 Business Word webbudjetointiohjelmasta. Käyttäjätunnukset ja salasanat ovat samat kuin budjettia tallennettaessa. INVESTOINNIT Kaupunginhallitus antaa luvan talousarviossa olevien 100.000 euron ja sitä isompien hankkeiden toteuttamiseen. DELEGOINNIT JA LASKUJEN HYVÄKSYJÄT Palvelukeskusten ja liikelaitosten tulee tarkistaa tehdyt hankinta ja muut delegointipäätökset sekä nimetä laskujen hyväksyjät. Päätökset tulee toimittaa talouspalveluun. MENO JA TULOTILIT Käyttösuunnitelmassa on ehdottomasti noudatettava meno ja tulotilejä oikein. Tarkempia ohjeita antaa kirjanpitopäällikkö Liisa Palomäki. 4
HANKINTAOHJEIDEN NOUDATTAMINEN Kaupungin hankintaohjeita on noudatettava kaikissa hankinnoissa. Hankinnat on kilpailutettava ohjeiden mukaisesti. Tarkemmat toimintaohjeet epäselvissä tapauksissa saa asianhallintapäällikkö Outi Verhalta. PROJEKTIEN KÄSITTELY TALOUSARVIOSSA Kaupunginhallitus on hyväksynyt EUhankeohjeistuksen, ja talouspalvelut antaa tarvittaessa lisäohjeita EUrahoitteisten ja muiden projektien käsittelystä kaupungin taloudenpidossa. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGINHALLITUS Atso Vainio kaupunginjohtaja Anne Takala talousjohtaja Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2020 täytäntöönpano ja käyttösuunnitelmaohjeet on luettavissa kaupungin intranetissä osoitteessa talous/talousarvio/käyttösuunnitelma 2018 5
MÄÄRÄRAHOJEN SITOVUUS Valtuusto päättää talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyessään, millä tasolla annetut talousarvion määrärahat sitovat toimielimiä. Samoin valtuusto vahvistaa toimintaa sitovat tavoitteet. Kaupunginhallitus antaa luvan talousarviossa olevien 100.000 euron ja sitä isompien hankkeiden toteuttamiseen. Käyttötaloudessa noudatetaan koko talousarvion osalta tulosalueittain nettomenositovuutta ja sitovaksi eräksi määritellään ulkoisten ja sisäisten toimintatuottojen ja toimintakulujen erotus eli toimintakate. Investoinneissa määrärahojen sitovuustasona ovat tulosalueen nettoinvestoinnit. Investointisuunnitelman investointikohteet ovat sitovia. Tuloslaskelmassa esitetään valtuuston nähden sitovat määrärahat ja tuloarviot toimintakatteen jälkeisten seuraavien erien osalta: verotulot, valtionosuudet, korkotulot ja menot sekä rahoitustulot ja menot. Talousarvion tuloslaskelmaosaan otetaan myös tuloksen käsittelyä koskeva suunnitelma. Rahoituslaskelmassa esitetään valtuuston nähden sitovia eriä: antolainojen vähennys/lisäys, pitkäaikaisten lainojen lisäys. Talousarviossa esitetyt tunnusluvut, tuloslaskelmat ja rahoituslaskelmat eivät ole valtuustoon nähden sitovia. Hankintojen (tavarat, palvelut ja urakat) yläraja viranhaltijapäätöksissä on 100.000 euroa. Toimielimet määrittelevät näissä rajoissa viranhaltijoiden hankintarajat toimikaudekseen. Investointiraja on 10.000 euroa. 6
SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN LASKUJEN HYVÄKSYJÄT / VARAHENKILÖT 1.1.2018 ALKAEN Yksikkö hyväksyjä varahenkilö SIVISTYSPALVELUKESKUS Käyttötalous Inkeri Parviainen, Janina Lehti (yksikön/tulosalueen johtajan lisäksi) Opetus ja kulttuuri Atso Vainio Kj:n varahenkilöt toimenjohtajan laskut Yksiköiden/tulosalueiden Inkeri Parviainen Janina Lehti johtajien laskut Hallinnon laskut Janina Lehti Inkeri Parviainen VARHAISKASVATUS Kirsi Häkkinen Outi Lahti Alueesimiehet, päiväkodin Päiväkodit Kirsi Häkkinen johtaja Perhepäivähoito Kirsi Häkkinen Outi Lahti Erityispäivähoito Kirsi Häkkinen Outi Lahti Vuorohoito Kirsi Häkkinen Outi Lahti Esiopetus Kirsi Häkkinen Outi Lahti Varhaiskasvatuksen yhteiset palvelut Kirsi Häkkinen Outi Lahti Tukipalvelut Kirsi Häkkinen Outi Lahti PERUSOPETUSPALVELUT Hakametsän koulu Marko Mäkinen Mariette Moberg Lokalahden koulu VeliPekka Virtanen Sanna Alanen Pyhämaan koulu Tiina Nurmi EevaLeena Järnefelt Saarniston koulu Osmo Tuikka Merja ViipuriSaari Kalannin koulu Salme Tuokila Susanna Blomvall Uudenkaupungin yhtenäiskoulu Jukka Silvola Esa Pirkola (1.2.2018 alk.) Peruskoulut yhteisesti Janina Lehti Inkeri Parviainen Perusopetuksen hankkeet Janina Lehti Inkeri Parviainen Iltapäivätoiminta Kirsi Häkkinen Janina Lehti TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ Lukio Jussi Paavola Petri Viherä Lukion kalabiologian kurssi (hankerahoitus) Jussi Paavola Petri Viherä Muu toisen asteen koulutus Janina Lehti Inkeri Parviainen VakkaOpisto Janina Lehti Inkeri Parviainen 7
Yksikkö hyväksyjä varahenkilö SIVISTYSPALVELUKESKUS investoinnit HALLINTO Inkeri Parviainen Janina Lehti VARHAISKASVATUS Kirsi Häkkinen Outi Lahti PERUSOPETUSPALVELUT Inkeri Parviainen Janina Lehti TOISEN ASTEEN KOULUTUS Inkeri Parviainen Janina Lehti JA VAPAA SIVISTYSTYÖ 8
Käyttötalous 3.2. Sivistyspalvelukeskuksen hallinto Toimintaajatus Uutta Perustelut Resurssit Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle, ohjaa ja seuraa yksiköiden toimintaa hyväksyttyjen tavoitteiden toteuttamiseksi. Hallinto huolehtii varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, kulttuuripalvelujen sekä nuoriso ja liikuntapalvelujen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä omalta osaltaan vastaa oppilashuollollisten palvelujen laadusta. Lisäksi hallinto on mukana ohjaamassa vapaan sivistystyön kehittämistä. Uudistuvissa ja tämän ajan haasteisiin vastaavissa Uudenkaupungin kaupungin sivistyspalveluissa panostetaan vuodesta 2018 alkaen aiempaa enemmän osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Näin Uusikaupunki on luomassa uutta perustaa ja vahvuutta kaupungin tehtäviin tulevaisuuden Uudessakaupungissa. Uudenkaupungin kaupungin sivistyspalveluihin tarvitaan henkilö, joka vastaa koulujen pedagogisten prosessien suunnittelusta ja kehittämisestä. Po. henkilön tehtäviin yhdistetään sivistyspalvelujen hankekoordinointi, johon on määräajaksi palkattu (0,3 htv) työntekijä. Uudenkaupungin sivistyspalveluihin palkataan vuonna 2018 opetuspäällikkö, joka johtaa pedagogisten prosessien kehittämistä, toimii poikkihallinnollisena yhdyshenkilönä oppilashuoltotyön toteuttamisessa, vastaa erityisen tuen järjestämisen prosesseista ja hankekoordinoinnista. Opetuspäällikön palkkauskuluihin on varauduttu talousarvioehdotuksessa. Henkilöstömäärä on esitetty oheisessa taulukossa. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ TP 2016 TA 2017 2018 2019 2020 Henkilötyövuodet 2,92 2,52 3,52 3,52 3,52 9
Käyttötalous Tavoitteet, käyttötalous ja tunnusluvut TULOSALUEEN TAVOITTEET Painopiste Tavoitteet Toteuma Yleiset Opetus, kasvatus ja liikuntatilat Kulttuuri ja vapaaaika Sivistyspalvelukeskuksen maksut ja taksat tarkistetaan vuoden 2018 aikana. Uudet toimitilat suunnitellaan hyvässä yhteistyössä tilapalvelujen kanssa. Uusien toimitilojen suunnittelu saadaan valmiiksi vuoden 2018 aikana. Kaupungin asukkaille tuotetaan riittävästi vapaaajanviettomahdollisuuksia ja samalla tuetaan heidän hyvinvointiaan. Edistetään uusien kaupunkiin muuttaneiden asukkaiden vapaaajanviettomahdollisuuksia ja hyvinvointia. KÄYTTÖTALOUS, ULKOISET JA SISÄISET (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Toimintatuotot Myyntituotot 0 0 0 0 0 Maksutuotot 0 0 0 0 0 Tuet ja avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 0 Toimintatuotot yht. 0 0 0 0 0 Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 0 0 Toimintakulut Henkilöstökulut 178 173 227 31,1 % 239 245 8,2 % Palvelujen ostot 55 54 67 23,0 % 67 67 5,2 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 10 5 5 0,0 % 5 5 15,4 % Avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintakulut 3 9 9 1,1 % 9 9 26,4 % Toimintakulut yht. 247 241 308 27,6 % 320 326 7,2 % Toimintakate 247 241 308 27,6 % 320 326 7,2 % Poistot ja arvonalentumiset 0 0 12 22 24 198,0 % Kauden yli/alijäämä 247 241 320 32,4 % 342 350 9,1 % 10
Käyttötalous (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Asukasmäärä 15 404 15 380 15 950 3,7 % 16 000 16 100 1,1 % /asukas 16 16 20 27,7 % 21 22 7,9 % 3.3. Varhaiskasvatus Toimintaajatus Uutta Perustelut Resurssit Uudenkaupungin varhaiskasvatus tarjoaa perheiden tarpeisiin vastaavia, monipuolisia ja laadukkaita päivähoitopalveluja sekä esiopetusta. Varhaiskasvatus tukee kotikasvatusta ja lapsen hyvinvointia. Päivähoidon tarvitsijoiden lisääntynyt määrä on huomioitu talousarvioesityksessä. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta on esitys lausuntokierroksella. Esitetty muutos vähentää varhaiskasvatuksen maksukertymää. Tätä ei ole huomioitu talousarvioesityksessä. Henkilöstömäärä on esitetty oheisessa taulukossa. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ TP 2016 TA 2017 2018 2019 2020 Henkilötyövuodet 130,00 130,00 130,00 130,00 130,00 11
Käyttötalous Tavoitteet, käyttötalous ja tunnusluvut TULOSALUEEN TAVOITTEET Painopiste Tavoitteet Toteuma Päivähoitopaikkojen määrä Varhaiskasvatuksen laatu Yhteistyö eri toimijoiden välillä Kaikki päivähoitoa tarvitsevat saavat hoitopaikan. Päivähoitopaikka voidaan osoittaa kahden viikon sisällä, kun tarve johtuu työllistymisestä tai koulutuksesta. Kaikissa yli 3vuotiaiden osastoissa työskentelee 2 lastentarhanopettajaa. Uusi varhaiskasvatussuunnitelma on käytössä kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä. Yhteistyö yksityisen ja kunnallisen päivähoidon välillä on kehittynyt tehtyjen kyselyjen/kartoitusten perusteella. KÄYTTÖTALOUS, ULKOISET JA SISÄISET (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Toimintatuotot Myyntituotot 6 0 0 0 0 100,0 % Maksutuotot 873 885 883 0,2 % 883 883 0,3 % Tuet ja avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintatuotot 2 0 0 0 0 100,0 % Toimintatuotot yht. 881 885 883 0,2 % 883 883 0,1 % Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 0 0 Toimintakulut Henkilöstökulut 4 824 4 690 4 576 2,4 % 4 640 4 819 0,0 % Palvelujen ostot 1 898 1 985 2 050 3,3 % 2 046 2 046 1,9 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 67 79 70 11,2 % 70 70 1,2 % Avustukset 1 286 1 362 1 711 25,6 % 1 711 1 711 7,4 % Muut toimintakulut 29 23 23 0,0 % 23 23 5,8 % Toimintakulut yht. 8 104 8 138 8 430 3,6 % 8 490 8 669 1,7 % Toimintakate 7 223 7 253 7 546 4,0 % 7 607 7 786 1,9 % Poistot ja arvonalentumiset 13 12 31 163,8 % 35 19 10,4 % Kauden yli/alijäämä 7 236 7 265 7 577 4,3 % 7 643 7 805 1,9 % 12
Käyttötalous (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Asukasmäärä 15 404 15 380 15 950 3,7 % 16 000 16 100 1,1 % /asukas 470 472 475 0,6 % 478 485 0,8 % SUORITEMÄÄRÄT TP 2016 TA 2017 Esitys 2018 Esitys 2019 Esitys 2020 Kunnalliset päiväkodit 7 7 7 7 7 Kunnalliset ryhmäperhepäiväkodit 1 1 1 1 1 Kunnalliset perhepäivähoitajat 29 28 25 25 25 Yksityiset päiväkodit 2 2 3 3 3 Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit 2 2 2 2 2 Yksityiset perhepäivähoitajat 3 3 2 2 2 Kunnalliset ja yksityiset päiväkotipaikat yht. Kunnalliset ja yksityiset ryhmäperhepäivähoitopaikat yht. Kunnalliset ja yksityiset perhepäivähoitopaikat yht. 532 553 582 582 582 24 24 24 24 24 96 96 92 92 92 Hoitopaikat / vuorohoito 73 73 110 110 110 Lapsia / esiopetus 128 161 157 157 157 3.4. Perusopetuspalvelut Toimintaajatus Uutta Perusopetuksen tarkoituksena on kasvattaa ja opettaa monipuolisesti oppivelvollisuusikäisiä uusikaupunkilaisia opetussuunnitelmissa määritellyillä tavoilla ja päästä niissä esitettyihin tavoitteisiin kiinteässä vuorovaikutuksessa kodin ja ympäröivän yhteisön kanssa. Perusopetus tukee oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus edistää sivistystä ja tasaarvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Peruskoulujen oppilasmäärän ennakoitu kasvu ja tästä johtuva perusopetusryhmien määrän ennakoitu lisääntyminen (2 ryhmää; yksi ryhmä 1.1.2018 alkaen ja toinen ryhmä 1.8.2018 alkaen) on huomioitu talousarvioehdotuksessa. 13
Käyttötalous Perustelut Resurssit Lokalahden koululla tarvitaan 1.8.2018 alkaen määräajan (ennusteen mukaan neljä vuotta) viisi luokanopettajaa, aiemmin on ollut neljä luokanopettajaa. Tarve johtuu alueella syntyneiden määrän kasvusta. Koulukuljetuskustannukset nousevat vuonna 2018 aiempaan verrattuna 70 000. Varaudutaan myös uuden opetussuunnitelman toteuttamiseen. Henkilöstön määrä on aiempina vuosina ollut virheellisesti tilastoitu koulunkäyntiohjaajien osalta. Virhe on oikaistu. Henkilöstömäärä on esitetty oheisessa taulukossa. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ TP 2016 TA 2017 2018 2019 2020 Henkilötyövuodet 140,20 137,20 146,50 146,50 146,50 Tavoitteet, käyttötalous ja tunnusluvut TULOSALUEEN TAVOITTEET Painopiste Tavoitteet Toteuma Teknologia Oppimistulokset Hallittu tvtlaitteiden hankinta jatkuu hyväksytyn tvtstrategian mukaan (vuoden 2018 aikana hankitaan 150 laitetta ja vuonna 2020 alaluokilla on 0,5 ja yläluokilla 1 kone oppilasta kohden.) Tulokset perusopetuksen 9. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden valtakunnallisessa kokeessa paranevat edelliseen arviointiin verrattuna. Kaikki oppilaat suorittavat peruskoulun oppivelvollisuutensa aikana. Kaikki oppilaat jatkavat oppivelvollisuuden suoritettuaan jatkoopintoihin. 14
Käyttötalous KÄYTTÖTALOUS, ULKOISET JA SISÄISET (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Toimintatuotot Myyntituotot 405 332 239 28,1 % 239 239 12,4 % Maksutuotot 84 60 69 14,1 % 69 69 4,8 % Tuet ja avustukset 191 15 35 133,3 % 35 35 34,5 % Muut toimintatuotot 5 0 0 0 0 100,0 % Toimintatuotot yht. 685 407 342 15,9 % 342 342 15,9 % Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 0 0 Toimintakulut Henkilöstökulut 7 418 7 308 7 358 0,7 % 7 514 7 778 1,2 % Palvelujen ostot 4 574 4 624 5 148 11,3 % 5 143 5 143 3,0 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 404 394 409 3,6 % 409 409 0,3 % Avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintakulut 23 98 81 16,8 % 71 61 28,0 % Toimintakulut yht. 12 419 12 424 12 996 4,6 % 13 137 13 392 1,9 % Toimintakate 11 734 12 017 12 654 5,3 % 12 795 13 049 2,7 % Poistot ja arvonalentumiset 171 151 175 16,0 % 208 213 5,6 % Kauden yli/alijäämä 11 905 12 168 12 829 5,4 % 13 003 13 262 2,7 % Asukasmäärä 15 404 15 380 15 950 3,7 % 16 000 16 100 1,1 % /asukas 773 791 804 1,7 % 813 824 1,6 % SUORITEMÄÄRÄT TP 2016 TA 2017 Esitys 2018 Esitys 2019 Esitys 2020 Opetustunnit perusopetus 103 485 96 034 96 034 96 034 96 034 Ohjaustunnit iltapäivätoiminta 11 297 11 500 11 500 11 500 11 500 Oppilaat perusopetuksessa 1 309 1 308 1 358 1 358 1 358 Oppilaat koulun esiopetuksessa 3 3 3 3 3 Oppilaat iltapäivätoiminnassa 118 120 120 120 120 Perusopetusryhmät 77 80 82 82 82 Oppilaat / perusopetusryhmä 17 16,4 16,4 16,4 16,4 Opetustunnit /perusopetusryhmä 35 31,4 31,4 31,4 31,4 15
Käyttötalous 3.5. Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö Toimintaajatus Uutta Uudenkaupungin lukio tuottaa opetustoimintaa yli 16vuotiaille opiskelijoille vahvistettujen opetussuunnitelmien mukaisesti. Tavoitteena on opetuksen mahdollisimman korkea laatu, joka takaa hyvän menestyksen myös ylioppilaskirjoituksissa ja jatkoopinnoissa. Uudenkaupungin kaupunki vastaa sekä Uudenkaupungin lukion että kaupungin alueella sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen (LounaisSuomen ammattiopisto Novidan Uudenkaupungin toimipaikan) koulupsykologi ja koulukuraattoripalveluista. Koulupsykologi ja koulukuraattori antavat opiskelun tukea ja ohjausta, jolla edistetään opiskeluyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden heidän opiskeluaan tukevien läheisten kanssa sekä tuetaan yksittäisten opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. VakkaSuomen kansalaisopisto järjestää toimintaalueensa asukkaille monipuolista vapaan sivistystyön koulutusta ja mahdollisuuksia oppimiseen ja omaehtoiseen itsensä kehittämiseen. Opiston toiminta perustuu opiskelijan omien lähtökohtien ja valintojen kunnioittamiseen ja luo edellytyksiä elinikäiselle oppimiselle sekä elämää yleensä että työelämää varten. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset alkoivat portaittain syksystä 2016 alkaen. Kirjoituksia varten on investoitu koetilan laitteistoon, kalusteisiin ja yhteyksiin. Talousarviovuoden 2018 aikana sähköisten ylioppilaskirjoituksien toteutus saatetaan lähes loppuun. Ainoastaan matematiikan ylioppilaskirjoitukset jäävät sähköistettäviksi keväällä 2019. Lukion uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön 1.8.2016. Uudistus etenee portaittain vuosikursseittain ja on kokonaan käytössä lukuvuonna 2018 2019. Ylioppilaskirjoitusten osalta on huomattavaa myös se, että ylioppilastutkintoa koskevia uudistuksia on vireillä parikin, jotka kumpikin lisäävät ylioppilastutkinnon painoarvoa suomalaisessa koulutuskentässä. Ensinnäkin opetus ja kulttuuriministeriö julkaisi huhtikuussa 2017 selvityksen Gaudeamus Igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen. Siinä käsitellään itse tutkinnon rakennetta ja sitä koskevia sääntöjä. Tämä sen vuoksi, että samanaikaisesti Opetus ja kulttuuriministeriö on yhdessä korkeakoulujen kanssa linjannut korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisestä. Uudistukset tullaan toteuttamaan samanaikaisesti, sillä ne tukevat toinen toistaan. Korkeakoulut uudistavat valintakoemenettelyjään tavoitteina vähentää tarpeettomia välivuosia ja aikaistaa opintojen aloitusta. Tämän vuoksi todistusarvosanoihin perustuvaa opiskelijavalintaa lisätään, mutta pääsykoeväylä säilyy edelleen muuttaen kuitenkin muotoaan. Pääsykokeita muutetaan siten, etteivät ne edellytä hakijoilta pitkää valmentautumista. Hakeminen helpottuu ja tarve osallistua val 16
Käyttötalous Perustelut Resurssit mennuskursseille poistuu. Tavoitteena on, että korkeakouluihin voi entistä useammin hakea ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella ilman muita suorituksia. Opiskelijavalinta pääsykokeiden avulla on kuitenkin edelleen mahdollista, mutta pääsykokeisiin valmistautuminenkin kevenee. Todistusvalinnalla täytettävistä paikoista valtaosa varataan ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville. Valintakoeväylän säilyttäminen takaa puolestaan koulutuksellisen tasaarvon toteutumisen. Korkeakoulut ottavat vuoteen 2018 mennessä käyttöön opiskelijavalinnan, joka ei edellytä hakijalta pitkää valmentautumista. Pidemmällä aikavälillä korkeakoulut uudistavat opiskelijavalintojaan vuoteen 2020 mennessä siten, että kulttuurija taidealoja lukuun ottamatta nykyistä merkittävästi suurempi osa opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Henkilöstömäärä on esitetty oheisessa taulukossa. HENKILÖSTÖMÄÄRÄ TP 2016 TA 2017 2018 2019 2020 Henkilötyövuodet 15,62 16,10 16,28 16,28 16,28 17
Käyttötalous Tavoitteet, käyttötalous ja tunnusluvut TULOSALUEEN TAVOITTEET Painopiste Tavoitteet Toteuma Hankkeet Opetus Lukion vetovoima Oppimistulokset Lukio selvittää mahdollisuutta osallistua kansainväliseen projektiin ja aloittaa sen lukuvuoden 2018 2019 alussa. Lukio pääsee mukaan Liikkuva koulu hankkeeseen. Lukiossa siirrytään 75 minuutin oppitunteihin, jos se ei aiheuta ongelmia peruskoulun kanssa yhteisten opettajien käytössä. N. 50 % peruskoulun päättötodistuksen saaneista valitsee jatkoopiskelupaikakseen Uudenkaupungin lukion. Ylioppilastutkintoon osallistuvien hylkäysprosentti koko tutkintoa suorittavien osalta on alle valtakunnan keskiarvon. Ylioppilastutkinnon 2016 ja 2017 suorittaneiden jatkoopintoihin sijoittumisprosentti on 2017 2019 valtakunnallista tasoa korkeampi. (Seuranta on 2 vuotta jäljessä.) KÄYTTÖTALOUS, ULKOISET JA SISÄISET (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Toimintatuotot Myyntituotot 11 0 0 0 0 100,0 % Maksutuotot 3 0 0 0 0 100,0 % Tuet ja avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintatuotot 0 6 4 33,3 % 4 4 Toimintatuotot yht. 15 6 4 33,3 % 4 4 27,9 % Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 0 0 Toimintakulut Henkilöstökulut 1 070 1 107 1 107 0,1 % 1 124 1 164 2,1 % Palvelujen ostot 660 674 743 10,2 % 742 742 3,0 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 12 11 12 7,3 % 12 12 0,2 % Avustukset 0 0 0 0 0 Muut toimintakulut 3 19 13 33,9 % 13 13 44,4 % Toimintakulut yht. 1 745 1 811 1 874 3,5 % 1 891 1 931 2,6 % 18
Käyttötalous (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 2018 17 18 2019 2020 p.a. 16 20 Toimintakate 1 730 1 805 1 870 3,6 % 1 887 1 927 2,7 % Poistot ja arvonalentumiset 9 5 46 837,4 % 55 30 36,1 % Kauden yli/alijäämä 1 739 1 810 1 916 5,9 % 1 942 1 956 3,0 % Asukasmäärä 15 404 15 380 15 950 3,7 % 16 000 16 100 1,1 % /asukas 113 118 120 2,1 % 121 122 1,9 % SUORITEMÄÄRÄT TP 2016 TA 2017 Esitys 2018 Esitys 2019 Esitys 2020 Lukio: Opetustunnit 11 405 11 800 11 800 11 800 11 800 Opiskelijat 174 180 180 180 180 Varsinaiset opiskelijat 174 180 180 180 180 Ulkokuntalaiset opiskelijat 3 5 5 5 5 Opetuskurssit 300 242 242 242 242 19
Investoinnit INVESTOINTIOHJELMA 2018 2020 (Luvut 1 000 euroja) TP 2016 TA 2017 17 18 2018 yht. 2019 2020 18 20 yht. Sivistyspalvelukeskuksen hallinto 9572 TVTlaiteinvestoinnit/ hallinto ja 0 0 48 15 10 73 sipa muut Sivistyspalvelukeskuksen hallinto yht. 0 0 48 15 10 73 Varhaiskasvatus 9550 Päiväkotien ja ryhmisten leikkikeittiöt 24 0 0 0 0 0 9551 Päiväkotien kalusteet ja liikuntavälineet 28 0 0 0 0 0 9573 Päiväkoteihin (Myllymäki, Lokalahti) 0 0 16 0 0 16 kaappisänkyjen uusiminen 9574 TVT, päiväkoteihin tabletteja 0 0 15 0 0 15 Varhaiskasvatus yht. 52 0 31 0 0 31 Perusopetuspalvelut 9552 Koulukalusteiden uudistaminen 50 0 0 0 0 0 9553 Koululuokkien koneet ja laitteet 15 0 0 0 0 0 9575 Kalanti (35500e) ja Pyhämaa 0 0 61 0 0 61 (5500e) ja Saarnisto (20.000): erilliset koulujen kalusto ja laitehankintaesitykset 9554 ATKverkkojen rakentaminen ja 131 0 80 80 80 240 uudistaminen sekä atklaitteiden hankinta 9576 Chromebookvaunuyksikön käyttöönoton 0 0 50 50 50 150 pilotointi perusopetuksessa (UYK, Kalanti) 9577 Em. pilotoinnin laajentaminen 0 0 40 50 35 125 muihin kouluihin. 9578 Muut laiteinvestoinnit 0 0 30 15 10 55 Perusopetuspalvelut yht. 196 0 261 195 175 631 Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö 9555 Lukion luokkien ja yhteisten tilojen 20 0 20 20 0 40 kalusteet 9567 YOkirjoitukset sähköisiksi 34 27 27 0 0 27 9568 ATKluokan laitekannan uusiminen/vakkaopisto 25 0 0 0 0 0 Toisen asteen koulutus ja vapaa sivistystyö yht. 79 27 47 20 0 67 20
Käyttösuunnitelma KÄYTTÖSUUNNITELMA
Käyttösuunnitelma OPETUS JA KASVATUSPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018 SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 Henkilöstökulut 178 368 173 256 227 200 Palvelujen ostot 54 630 54 475 67 017 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 10 134 5 200 5 200 Muut toimintakulut 3 374 8 504 8 600 TOIMINTAKULUT 246 506 241 435 308 017 TOIMINTAKATE 246 506 241 435 308 017 SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO YHTEENSÄ 246 506 241 435 308 017 VARHAISKASVATUS Myllymäen päiväkoti, vuorohoito Myyntituotot 1 048 0 0 Maksutuotot 176 327 122 540 173 855 TOIMINTATUOTOT 177 375 122 540 173 855 Henkilöstökulut 798 110 539 438 661 129 Palvelujen ostot 321 285 268 016 257 121 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 8 944 17 069 6 790 Muut toimintakulut 3 805 1 185 1 185 TOIMINTAKULUT 1 132 144 825 708 926 225 TOIMINTAKATE 954 769 703 168 752 370 Päiväkoti Merilintu Maksutuotot 84 362 81 631 80 208 TOIMINTATUOTOT 84 362 81 631 80 208 Henkilöstökulut 396 539 331 283 363 765 Palvelujen ostot 186 872 178 070 198 394 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6 056 6 130 6 130 Muut toimintakulut 550 795 795 TOIMINTAKULUT 590 019 516 278 569 084 TOIMINTAKATE 505 657 434 647 488 876 21
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Hakametsän päiväkoti Myyntituotot 2 700 0 0 Maksutuotot 80 969 89 131 90 549 TOIMINTATUOTOT 83 670 89 131 90 549 Henkilöstökulut 390 767 372 932 370 044 Palvelujen ostot 200 511 216 892 226 397 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 7 147 9 227 9 227 Muut toimintakulut 2 404 1 035 1 035 TOIMINTAKULUT 600 829 600 086 606 703 TOIMINTAKATE 517 160 510 955 516 154 Muut päiväkodit Henkilöstökulut 16 199 10 358 10 358 Palvelujen ostot 0 0 3 401 TOIMINTAKULUT 16 199 10 358 13 759 TOIMINTAKATE 16 199 10 358 13 759 Päiväkoti Lokki Joonatan Maksutuotot 82 974 89 478 83 348 Muut toimintatuotot 47 0 0 TOIMINTATUOTOT 83 021 89 478 83 348 Henkilöstökulut 242 274 244 850 225 660 Palvelujen ostot 142 918 151 550 137 344 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 4 361 5 510 5 510 Muut toimintakulut 782 577 577 TOIMINTAKULUT 390 335 402 487 369 091 TOIMINTAKATE 307 314 313 009 285 743 Päiväkoti Satulinna Maksutuotot 88 632 89 851 116 429 TOIMINTATUOTOT 88 632 89 851 116 429 Henkilöstökulut 281 442 286 532 284 365 Palvelujen ostot 165 028 170 423 203 457 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6 204 7 502 7 597 Muut toimintakulut 1 557 790 790 TOIMINTAKULUT 454 231 465 247 496 209 TOIMINTAKATE 365 598 375 396 379 780 22
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Kalannin päiväkoti Maksutuotot 111 885 147 527 105 167 Muut toimintatuotot 140 0 0 TOIMINTATUOTOT 112 025 147 527 105 167 Henkilöstökulut 341 781 406 777 446 420 Palvelujen ostot 173 697 214 903 305 405 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6 060 12 082 11 736 Muut toimintakulut 5 170 1 056 1 056 TOIMINTAKULUT 526 707 634 818 764 617 TOIMINTAKATE 414 682 487 291 659 450 Seikowin päiväkoti Maksutuotot 91 989 90 588 102 206 TOIMINTATUOTOT 91 989 90 588 102 206 Henkilöstökulut 380 489 398 006 398 934 Palvelujen ostot 169 799 168 270 184 101 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 8 918 7 459 7 459 Muut toimintakulut 2 206 601 601 TOIMINTAKULUT 561 412 574 336 591 095 TOIMINTAKATE 469 423 483 748 488 889 Perhepäivähoito Maksutuotot 146 481 166 122 116 183 TOIMINTATUOTOT 146 481 166 122 116 183 Henkilöstökulut 968 193 870 929 780 395 Palvelujen ostot 130 209 145 058 143 091 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 496 900 1 300 Muut toimintakulut 7 160 1 350 1 350 TOIMINTAKULUT 1 106 059 1 018 237 926 136 TOIMINTAKATE 959 578 852 115 809 953 Ryhmäperhepäivähoito Maksutuotot 9 214 8 206 15 396 TOIMINTATUOTOT 9 214 8 206 15 396 Henkilöstökulut 68 336 64 758 61 455 Palvelujen ostot 48 658 78 890 48 804 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 956 2 201 2 201 Muut toimintakulut 813 90 90 TOIMINTAKULUT 119 763 145 939 112 550 TOIMINTAKATE 110 549 137 733 97 154 23
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Erityispäivähoito Henkilöstökulut 369 180 389 930 358 015 Palvelujen ostot 18 989 20 775 24 773 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 705 2 683 2 683 Muut toimintakulut 0 450 450 TOIMINTAKULUT 388 875 413 838 385 921 TOIMINTAKATE 388 872 413 838 385 921 Esiopetus, Myllymäen päiväkoti Henkilöstökulut 20 589 72 576 52 793 Palvelujen ostot 27 516 39 820 34 466 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 452 897 765 Muut toimintakulut 17 159 159 TOIMINTAKULUT 48 574 113 452 88 183 TOIMINTAKATE 48 574 113 452 88 183 Esiopetus, Päiväkoti Merilintu Henkilöstökulut 42 731 83 838 54 019 Palvelujen ostot 20 916 31 205 27 534 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 601 920 974 Muut toimintakulut 50 50 50 TOIMINTAKULUT 65 298 116 013 82 577 TOIMINTAKATE 65 298 116 013 82 577 Esiopetus, Hakametsän päiväkoti Myyntituotot 712 0 0 TOIMINTATUOTOT 712 0 0 Henkilöstökulut 69 812 92 647 92 775 Palvelujen ostot 49 890 58 131 56 195 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 689 1 052 1 188 Muut toimintakulut 106 49 40 TOIMINTAKULUT 121 497 151 879 150 198 TOIMINTAKATE 122 208 151 879 150 198 24
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Esiopetus, Päiväkoti Lokki Joonatan Henkilöstökulut 64 187 50 645 78 961 Palvelujen ostot 31 890 26 376 40 693 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 356 822 1 220 Muut toimintakulut 99 50 50 TOIMINTAKULUT 97 532 77 893 120 924 TOIMINTAKATE 97 532 77 893 120 924 Esiopetus, Päiväkoti Satulinna Myyntituotot 2 876 0 0 TOIMINTATUOTOT 2 876 0 0 Henkilöstökulut 115 978 141 650 75 115 Palvelujen ostot 61 097 72 141 30 822 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 041 945 1 047 Muut toimintakulut 193 0 0 TOIMINTAKULUT 180 309 214 736 106 984 TOIMINTAKATE 177 433 214 736 106 984 Esiopetus, Kalannin päiväkoti Henkilöstökulut 108 173 161 488 83 330 Palvelujen ostot 81 844 96 850 102 783 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 473 2 148 2 349 Muut toimintakulut 213 75 75 TOIMINTAKULUT 193 703 260 561 188 537 TOIMINTAKATE 193 703 260 561 188 537 Esiopetus, Seikowin päiväkoti Henkilöstökulut 43 312 37 652 37 630 Palvelujen ostot 39 135 24 989 20 160 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 206 721 721 Muut toimintakulut 54 83 83 TOIMINTAKULUT 83 707 63 445 58 594 TOIMINTAKATE 83 707 63 445 58 594 25
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Varhaiskasvatuksen yhteiset palvelut Muut toimintatuotot 2 138 0 0 TOIMINTATUOTOT 2 138 0 0 Henkilöstökulut 106 073 133 346 140 519 Palvelujen ostot 28 141 22 431 27 500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 340 824 1 324 Muut toimintakulut 3 573 14 264 14 267 TOIMINTAKULUT 141 127 170 865 183 610 TOIMINTAKATE 138 989 170 865 183 610 Lasten kotih. ja yksityisen hoidon tuki Avustukset 1 285 542 1 362 300 1 688 767 Muut toimintakulut 6 TOIMINTAKULUT 1 285 536 1 362 300 1 688 767 TOIMINTAKATE 1 285 536 1 362 300 1 688 767 VARHAISKASVATUS YHTEENSÄ 7 222 783 7 253 404 7 546 423 PERUSOPETUSPALVELUT Esiopetus Pyhämaan koulu Henkilöstökulut 0 4 884 6 922 Palvelujen ostot 0 11 753 3 443 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 558 983 Muut toimintakulut 0 50 0 TOIMINTAKULUT 0 17 245 11 348 TOIMINTAKATE 0 17 245 11 348 Koulut yhteisesti Palvelujen ostot 450 0 8 477 TOIMINTAKULUT 450 0 8 477 TOIMINTAKATE 450 0 8 477 26
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Saarniston koulu Tuet ja avustukset 36 479 0 0 Muut toimintatuotot 361 0 0 TOIMINTATUOTOT 36 840 0 0 Henkilöstökulut 488 313 494 150 540 877 Palvelujen ostot 344 122 338 261 358 313 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 28 408 25 224 26 500 Muut toimintakulut 2 069 1 363 896 TOIMINTAKULUT 862 912 858 998 926 586 TOIMINTAKATE 862 912 858 998 926 586 Hakametsän koulu Henkilöstökulut 485 039 463 004 474 298 Palvelujen ostot 309 972 308 692 316 507 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 25 592 22 418 21 124 Muut toimintakulut 1 566 1 321 2 000 TOIMINTAKULUT 822 170 795 435 813 929 TOIMINTAKATE 822 170 795 435 813 929 Pyhämaan koulu Muut toimintatuotot 7 0 0 TOIMINTATUOTOT 7 0 0 Henkilöstökulut 186 344 190 155 172 995 Palvelujen ostot 167 268 172 813 171 408 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 5 857 6 666 10 806 Muut toimintakulut 902 955 1 024 TOIMINTAKULUT 360 371 370 589 356 233 TOIMINTAKATE 360 364 370 589 356 233 Lokalahden koulu Tuet ja avustukset 0 15 000 15 000 TOIMINTATUOTOT 0 15 000 15 000 Henkilöstökulut 292 991 290 041 347 338 Palvelujen ostot 239 628 248 687 251 071 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 18 713 15 850 18 000 Muut toimintakulut 816 1 198 692 TOIMINTAKULUT 552 148 555 776 617 101 TOIMINTAKATE 552 148 540 776 602 101 27
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Kalannin koulu Myyntituotot 50 0 0 Tuet ja avustukset 444 0 0 Muut toimintatuotot 2 476 0 0 TOIMINTATUOTOT 2 970 0 0 Henkilöstökulut 1 658 206 1 610 333 1 594 730 Palvelujen ostot 1 058 385 1 116 811 1 293 791 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 62 698 88 070 85 803 Muut toimintakulut 5 756 4 100 1 000 TOIMINTAKULUT 2 785 046 2 819 314 2 975 324 TOIMINTAKATE 2 782 076 2 819 314 2 975 324 Uudenkaupungin yhtenäiskoulu Myyntituotot 1 204 0 0 Tuet ja avustukset 28 245 0 0 Muut toimintatuotot 2 413 0 0 TOIMINTATUOTOT 31 862 0 0 Henkilöstökulut 3 408 870 3 280 724 3 317 990 Palvelujen ostot 1 902 341 1 952 898 2 245 562 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 202 518 196 796 202 000 Muut toimintakulut 8 120 8 896 22 395 TOIMINTAKULUT 5 521 939 5 439 314 5 787 947 TOIMINTAKATE 5 490 077 5 439 314 5 787 947 Kehitysvammaisten opetus Henkilöstökulut 255 677 288 359 227 033 Palvelujen ostot 117 907 117 966 124 125 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 10 636 6 007 5 758 Muut toimintakulut 40 246 200 TOIMINTAKULUT 384 260 412 578 357 116 TOIMINTAKATE 384 260 412 578 357 116 Vaikeavammaisten opetus Muut toimintatuotot 238 0 0 TOIMINTATUOTOT 238 0 0 Henkilöstökulut 125 392 156 858 155 989 Palvelujen ostot 86 844 65 300 90 571 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 4 082 2 132 3 382 Muut toimintakulut 0 62 200 TOIMINTAKULUT 216 318 224 352 250 142 TOIMINTAKATE 216 080 224 352 250 142 28
Käyttösuunnitelma TP 2016 TA 2017 TA 2018 Yhteiset menot, perusopetus Myyntituotot 4 103 0 0 TOIMINTATUOTOT 4 103 0 0 Henkilöstökulut 1 992 88 723 29 922 Palvelujen ostot 36 103 39 210 35 099 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 2 071 21 872 16 800 Muut toimintakulut 296 75 013 24 843 TOIMINTAKULUT 40 461 224 818 106 664 TOIMINTAKATE 36 358 224 818 106 664 Oppilastuki Maksutuotot 4 535 0 0 TOIMINTATUOTOT 4 535 0 0 Henkilöstökulut 211 371 218 252 206 569 Palvelujen ostot 29 693 33 681 42 701 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 511 5 330 4 862 Muut toimintakulut 0 400 400 TOIMINTAKULUT 244 574 257 663 254 532 TOIMINTAKATE 240 039 257 663 254 532 Kotikuntaosuudet Myyntituotot 17 695 15 000 15 000 TOIMINTATUOTOT 17 695 15 000 15 000 Palvelujen ostot 38 554 20 000 20 000 TOIMINTAKULUT 38 554 20 000 20 000 TOIMINTAKATE 20 860 5 000 5 000 Kotikuntakorvaus, valtio Myyntituotot 365 688 316 923 223 628 TOIMINTATUOTOT 365 688 316 923 223 628 Palvelujen ostot 97 092 62 923 44 503 TOIMINTAKULUT 97 092 62 923 44 503 TOIMINTAKATE 268 596 254 000 179 125 29
Käyttösuunnitelma Perusopetuksen hankkeet Kerhotoiminnan kehittäminen TP 2016 TA 2017 TA 2018 Tuet ja avustukset 25 000 0 20 000 TOIMINTATUOTOT 25 000 0 20 000 Henkilöstökulut 15 426 0 17 607 Palvelujen ostot 1 300 0 0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 16 734 0 3 000 Muut toimintakulut 0 0 8 000 TOIMINTAKULUT 33 461 0 28 607 TOIMINTAKATE 8 461 0 8 607 Muut hankkeet Myyntituotot 16 200 0 0 Tuet ja avustukset 100 418 0 0 TOIMINTATUOTOT 116 618 0 0 Henkilöstökulut 87 692 0 0 Palvelujen ostot 54 771 40 000 46 000 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 15 190 0 0 Muut toimintakulut 10 0 0 TOIMINTAKULUT 156 121 40 000 46 000 TOIMINTAKATE 39 504 40 000 46 000 Perusopetuksen hankkeet yhteensä 47 965 40 000 54 607 Iltapäivätoiminta Maksutuotot 79 195 60 261 68 761 TOIMINTATUOTOT 79 195 60 261 68 761 Henkilöstökulut 201 627 222 117 253 610 Palvelujen ostot 90 157 95 131 125 640 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 7 990 3 550 8 900 Muut toimintakulut 3 121 4 000 3 608 TOIMINTAKULUT 302 895 324 798 391 758 TOIMINTAKATE 223 700 264 537 322 997 PERUSOPETUSPALVELUT YHTEENSÄ 11 734 021 12 016 620 12 653 878 30
Käyttösuunnitelma TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ TP 2016 TA 2017 TA 2018 Lukio Myyntituotot 10 252 0 0 Muut toimintatuotot 0 6 000 4 000 TOIMINTATUOTOT 10 252 6 000 4 000 Henkilöstökulut 1 062 042 1 083 392 1 073 463 Palvelujen ostot 378 447 398 410 398 145 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 11 900 11 180 12 000 Muut toimintakulut 2 900 18 344 12 500 TOIMINTAKULUT 1 455 289 1 511 326 1 496 108 TOIMINTAKATE 1 445 037 1 505 326 1 492 108 Kalabiologian kurssi Tuet ja avustukset 0 0 0 TOIMINTATUOTOT 0 0 0 Palvelujen ostot 0 0 0 Muut toimintakulut 0 567 0 TOIMINTAKULUT 0 567 0 TOIMINTAKATE 0 567 0 Muu toisen asteen koulutus Myyntituotot 1 137 0 0 Maksutuotot 3 374 0 0 TOIMINTATUOTOT 4 511 0 0 Henkilöstökulut 7 555 23 422 30 122 Palvelujen ostot 44 536 43 176 43 924 TOIMINTAKULUT 52 091 66 598 74 046 TOIMINTAKATE 47 580 66 598 74 046 VakkaOpisto Palvelujen ostot 237 403 232 600 304 342 Muut toimintakulut 22 0 0 TOIMINTAKULUT 237 381 232 600 304 342 TOIMINTAKATE 237 381 232 600 304 342 TOISEN ASTEEN KOULUTUS JA VAPAA SIVISTYSTYÖ YHTEENSÄ OPETUS JA KASVATUSPALVE LUT YHTEENSÄ 1 729 998 1 805 091 1 870 496 20 933 308 21 316 550 22 378 814 31